Tästä ei tule yhtään mitään! :' (
Tunteeni ihastustani kohtaan vain voimistuvat päivä päivältä. Luulin ihan ensin, että tämä on vain pieni höpsö päivän piristys ja sitten jouduin myöntämään, että olen mieheen koko lailla pihkassa. Vielä kun mies kertoi minulle omista tunteistaan, niin tajusin, että hän on minulle kaikkea muuta kuin yhdentekevä.
Olen jo ajat sitten päättänyt ettei tästä voi tulla yhtään mitään enempää. Olen myös sanonut tämän ihastukselleni. Heti tämän jälkeen tunsin jonkinlaista helpotusta ja uskoin, että asia olisi loppuunkäsitelty. Nyt näen ettei se sitä sitten olekaan, todellakaan. :( Mitään toivoa en mielestäni ole miehelle sen puhumisen jälkeen antanut, mutta sisälläni roihuu mieletön tuli. Pelkään, että teen vielä jotain typerää. Tämä vetovoima on jotain käsittämätöntä.
Oikeasti, mitä teen?? Miksi en pääse hänestä irti? Tiedoksi, että tässä ei sitten lutka-huutelut ym. auta yhtään mitään.
Kiitos, jos joku vielä jaksoi lukea.
Kommentit (71)
Believe me, tiedän mistä puhun. Mulla takana kamppailua jo yli 10 vuoden ajalta, molemminpuolinen ihastus, joka aikanaan jäi kytemään ja edelleen aika usein pulpahtaa yhteydenottona jommankumman taholta pintaan. Perheellisiä kumpikin, ja koetamme olle ikäänkuin " hyviä ystäviä" . Usein mietin, että olisiko pitänyt aikanaan valita toisin, mutta silloin minulle ei olisi _tätä_ perhettä eikä _tätä_ elämää. Kauhea ajatus, vaikka kiehtovakin toisaalta.
Nyt ei ole kuitenkaan enää mahdollista peruuttaa, lapset on tehty ja ne aion kasvattaa heidän isänsä kanssa. Aina toisinaan joudun (tai jopa ihan tietoisesti laitan) itseni koetukselle. Juuri tuollaiset pikkujoulut ym ovat niitä kamppailun hetkiä, jonmka jälkeen mieli myllertää pitkän aikaa. Toistaiseksi niistä on tultu " voittajana" (siis omien halujen) kotiin, tanssittu, juteltu, pidetty kädestä, mutta kuitenkin jätetty siihen. Itse olen toistaiseksi pysynyt sellaisissa rajoissa, että mistään ei voisi minua syyttää. Mutta itse tiedän, että ajtukset ovat käyneet rajan yli. Usein. Ja ovat siellä juuri nytkin, kun äsken suljin puhelimen.
Ja puhelin on pirullinen vehje, samoin sähköposti!
Odotan syytöksen nuolia, mutta ne eivät tee niin kipeää kuin tämä tunne. Olla Niin Heikko, ja toisaalta Tarpeeksi Vahva.
*kohtalotoveri*
Vierailija:
Jokin nyt vaan tässä kohtaa elämässäsi tekee sen, että tällainen tunne on tullut. Se voi olla jo vaan se, että mies ( eikös ollutkin nuorempi ) on sinuun ihastunut ja koet itsesi imarrelluksi. ja se tunne nyt vaan tuntuu nousevan ja nostavan tunteissasi kaiken yläpuolelle.
Minun on vaikea ymmärtää omia tunteitani, mutta kun katson itseäni rehellisesti peilistä, niin ehkä saan jostain kiinni kuitenkin. Elämääni tuli myllerrysvaihe siitä, kun lähdin äitiysloman jälkeen (tai oikeastaan kesken sen) töihin ja mies jäi kotiin. Työpaikka on miesvaltainen, ja vaikka minuun suhtaudutaankin täällä luontevasti, niin oman paikkani löytäminen tässä yhteisössä on oma prosessinsa. Muutuin yhdessä hujauksessa maidontuoksuisesta ja trikoopaitaisesta vauvan äidistä hyvin pukeutuvaksi, arvostetussa asemassa olevaksi, miesten ympäröimäksi (kirjaimellisesti, kun heitä on täällä joka puolella) naiseksi. Olen saanut useiltakin miehiltä positiivista huomiota, mutta jostain syystä vain tämä yksi ihana ihminen kolahti ja lujaa.
Niin karulta kuin se tuntuukin myöntää, niin tämä maailma pyörittää minua ihan eri tahtiin kuin kotona vaippoja vaihtava lapseni isä. Minä rakastan aviomiestäni, arvostan valtavasti hänen kotiin jäämistään enkä vaihtaisi oikeasti elämääni hänen rinnallaan pois. Jotenkin vain olen aika hukassa itseni kanssa tässä pyörityksessä. Tasapainottelen seikkailun ja huomion kohteena olemisen sekä turvallisen kotielämäfiiliksen välillä. Kun sitten tähän saumaan osuu viehättävä mies, jonka kanssa on hauskaa ja kemiat natsaavat, niin... you know.
Sekin ahdistaa kun koen, ettei minulla ole koskaan aikaa selvitellä itselleni näitä asioita riittävän syvällisesti. Pari yksinäistä kävelylenkkiä viikossa ei riitä. Elämä vain vyöryy eteenpäin ja minä yritän pitää kiinni. Tiedän järjen tasolla erittäin hyvin, että jos annan tunteilleni periksi ja sählään jotain (suomeksi: panen vierasta miestä), niin kadun sitä loppuelämäni. Mutta itseensä luottaminen sataprosenttisesti on vaikeaa silloin, kun ei ole itsestään varma. Ja tässä kohden tilanne mutkistuu vielä niin, että yleensä minua tarkemmin tuntemattomat ihmiset luulevat, että olen vahva, pärjäävä ja itsevarma nainen. Oikeasti en ole.
Anna kriisin olla, mutta älä toimi sen mukaan, mitä tunteesi sanovat. Selvittele, vaatisiko avioliittosi hoitamista. Ajan myötä huomaat, että elämä tasoittuu taas. =)
Laita asiat todella puntariin. Ydinperhettä et saa enää takaisin, jos sen nyt menettäisit.
Ja toinen juttu vielä: moni nainen joka on miesvaltaisella alalla kokee olevansa taivaanlahja miehillä siellä työpaikalla mutta monesti ovat vain aika rasite. Naiset jotka hakeutuvat miesvaltaiselle alalle kaipaavat miesten huomiota ja sitä kyllä miehet antavat.
Eli olet huomannut, että miehesi on aika pehmo sinulle, sinä taas olet " kova bisnesnainen" ei tuo voi toimia, asetelma on ihan hullu.
Olet aika oksu ap!
Eli hyvä kun mietit asioita, se näyttää, että olet aika vahva vaikka muuta väitätkin :)
Kun katsoo tilannettasi ulkopuolelta, näkee, että olet tyypillisessä tilanteessa, milloin noin voi käydä. Uusi perhetilanne, tuore muutos parisuhteessa (vanhemmiksi muuntautuminen) jne. Ei ihme, että ihastus iskee kun palaa kotirintamalta miesten pariin.
Voimia, yritä pitää " suhteesi" korkeintaan nykytasolla! Anna ajan kulua ja yritä etsiä positiivista kotioloista. Minusta yksi pikkujoulu ei voi muuttaa asioita mihinkään suuntaan - jos et salassakaan ole antautunut suhteeseen ihastuksesi kanssa, tekisitkö sen työkavereidesi edessä?
Ja heikkoina hetkinä mieti miltä tuntuisi mennä kotiin jos jotain olisi tapahtunut.
Voimia!
Vierailija:
moni nainen joka on miesvaltaisella alalla kokee olevansa taivaanlahja miehillä siellä työpaikalla mutta monesti ovat vain aika rasite. Naiset jotka hakeutuvat miesvaltaiselle alalle kaipaavat miesten huomiota ja sitä kyllä miehet antavat.Eli olet huomannut, että miehesi on aika pehmo sinulle, sinä taas olet " kova bisnesnainen" ei tuo voi toimia, asetelma on ihan hullu.
Olet aika oksu ap!
Ensinnäkään en tajua tuosta ekasta lauseesta mitään. Toisekseen tuo loppu on täyttä roskaa.
Ja voin sanoa suoraan etten jäisi pikkujouluista kun kuitenkin haikailen sinne tietystä syystä, vaikkei pitäis... Tämä tilanne on jatkunut jo pari vuotta, mutta näistä asioista (tai melkein mistään muustakaan!) ei puhuta kuin humalan rohkaisemana, puhelinnumeroita ei tod. ole vaihdettu eikä vaihdeta. Eikä sänkyynkään ole tarkoitus päätyä. Harvoin, kun tilanne on sopiva niin ettei sitä ole tarkoituksella järjestetty, muutamia yhteisiä hetkiä. Nyt alkaa tuntua että toisen tunteet ois vähän laimenneet, ihan hyvä vaan niin tulee loppu tähän myllerrykseen.
Ihanaa ja kamalaa. Ei kannata rynnätä mihinkään, muuta neuvoa en osaa antaa. Kyllähän se ohi menee, muttei todellakaan välttämättä kuukaudessa tai parissa. Sulla on hankalampi tilanne kun se ihastus on vapaa?
heti alkuun mulla täytyy sanoa, että tämä juttusi on jollain tavalla kolahtanut minuun, olen miettinyt tilannettasi usein ihan av:n ulkopuolellakin. Ehkä siinä on jotain mikä kuulostaa tutulta.
Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että ihastumiset kuuluvat elämään, myös hyvään ja toimivaan parisuhteeseen. Maailmassa on paljon ihania ihmisiä, mutta sellaisia joiden kanssa todella sielut kohtaavat kohtaa harvemmin. Ja silloin jos sellainen kohdalle sattuu, miksi siihen ihmiseen ei saisi myös ihastua? (en tarkoita että ihastumisen välttämättä pitäisi tarkoittaa/johtaa seksiin yms.)
Joskus kysyinkin sinulta, mihin olet ihastunut tässä miehessä? Oletko analysoinut mielessäsi niitä piirteitä hänessä? Se ehdottomasti ainakin kannattaa...
Kuten jossain viestissäsi mainitsitkin, tarvitsisit varmasti omaa aikaa. Aikaa miettiä ja tutkiskella itseäsi, elämääsi, parisuhdettasi, tätä ihastusta. Arjen vyöryessä se todellakin on vaikeaa. Olisiko sinulla mahdollisuutta lähteä vaikka viikonlopuksi yksin jonnekin? Mökille tms.? Me olemme mieheni kanssa viettäneet pitkiä aikoja erossa toisistamme lähinnä miehen töiden vuoksi, ne ovat olleet ehdottomasti parisuhdetta vahvistavia juttuja.
Ja puhu miehesi kanssa. Puhu paljon ja avoimesti, älä pelkää kertoa tunteistasi ja ajatuksistasi, oli ne mitä tahansa. Jakakakaa yhdessä myös tämä ihastus. Meillä se on toiminut. Tiukan paikan tullen (siis yleensäkin kun riidellään), kysyn aina itseltäni " Rakastatko?" . Ja niin kauan kuin voin suurimmankin vihan ja suuttumuksen aikana voin sanoa itselleni että " rakastan" (vaikka sitten sanoisinkin miehelle vihaavani) kaikki on hyvin.
Meillä on miehen kanssa myös pitkä 10v kestänyt yhteinen ja onnellinen parisuhde, ikää minulla 26v. Ihastuksia on tullut ja mennyt, aika ennen mieheni tapaamista oli sanoisinko vilkasta. Nuoruudestani löytyy eräs ihminen, josta en varmaan jollain tapaa pääse koskaan yli. Hän on se minun juttuni ajoilta ennen miestäni.
Tiedän ettei meistä pidemmän päälle olisi tullut mitään ja nyt aikuisina voimme todeta tämän nuoruuden rakkauden kanssa, että olemme monilta osin kovin erilaisia. Mutta se tunne, että jollain tapaa kuulumme yhteen, ei varmasti jätä meitä rauhaan koskaan. Yhteydenpito kavereina on välillä kovin hankalaa, en oikein osaa analysoida miksi. Viime yönä näin hänestä unta´ja tänään on ollut kova ikävä. Elämästäni puuttuu juuri hänen kokoisensa pala. Mieheni ymmrätää tämän ja se on ihanaa=)
ihastumisen tunnetta miehen kanssa, enkä totisesti välittäisi kuulla häneltä vastaavaa! Minusta se olisi loukkaavaa, ei se ihastuminen mutta se että minulle kerrottaisi siitä.
minä taas en voisi kuvitellakaan eläväni suhteessa, joista tällaisista asioista ei voi jutella. Meidän suhde ei tunne käsitettä mustasukkaisuus ja ajatellaan miehen kanssa aivan samoin näistä jutuista.
eli et voi antaa ihastuksen mennä pidemmälle.
Onko mies sellainen jota pakosti joudut näkemään? Pystyisitkö välttelemään miehen tapaamista? se voisi auttaa.
Yllensä kyllä ihastukset menevät ajan kanssa ohi.
Ikävä kyllä en voi enempää auttaa. Tiedän kyllä kokemuksesta että tuo on vaikea tilanne.
Sillä erotuksella vain, että tiesin että ihastukseni on Se Oikea ja paljon muuta kuin ihastus. Toisessa vaakakupissa pitkäaikainen avoliitto ja lapsi. Valitsin sen ihastuksen, enkä ole katunut. Kohta 10 v tapauksesta aikaa. Kurja tunne olla samaan aikaan onnellinen ja masentunut.
Näen tällä hetkellä tätä toista miestä todella tiiviisti, kun teemme yhdessä töitä. Parin viikon päästä hän lähtee pois, joten tilanne muuttuu. Tunteista en ole niinkään varma.
ap, anna mennä tän pari viikkoa ohi ja katso sitten miten käy.
t: 3
Mitä sellaista ihastus voisi sinulle antaa, jota oma miehesi ei voi? Jos kerran aviomiehesi on hyvä mies ja lapsikin on, niin oletko varma että syrjähyppy/jättäminen olisi oikea ratkaisu? Hyväksyisikö uusi mies lapsen jne?
perhe romukoppaan ja uuden kyrvän perään.
Eroa nyt, se mieheskin joku ulkomaan elävä. Elä vapaana vähän aikaa, pari vuotta ja mieti sitten tahdotko mitään riippaa jalkaas, jotaa äijänpuolikasta.
reittejä. Vaikee antaa neuvohja mutta monesti aika ja se ettei nää kohdetta auttaa. Tsemppiä!
Eli on puku jo päätetty! ; )