Lasten harrastukset vie kaiken ajan!

En oikein ymmärrä miksi osa näkee lasten harrastamisen sellaisena, että se on mitä vanhemmat haluavat. Tässäkin ketjussa on nostettu esiin se, että on kyse vanhempien kunnianhimosta ja vanhempien halusta saada lapsesta NHL-tähti. Ei ihan taida olla... kyllä se lapsesta suurimmassa osassa perheitä lähtee se halua harrastaa!

Minäkin naureskelin lasten aktiiviharrastamiselle aikanaan, koska esikoiseni ei ole lainkaan urheilusta kiinnostunut eikä liikunnallisesti lahjakas. On todellakin nörttiluonne ja selvästi akateemisesti suuntautunut. Nuorempi taas tykkää liikunnasta ja pelaa joukkuessa jalkapalloa ja enimmäkseen nauttii siitä. Kallistahan se on, ja vie jonkin verran aikaakin, mutta entäs sitten? Valintoja tehdään muutenkin koko ajan - jos toinenkin lapsi haluaisi harrastaa 4 iltana viikossa, se ei vain onnistuisi. Hän pääsee sitten vastaavasti kesällä matkoille, jonne jalkapalloilija ei pääse. Kukin saa sellaista mikä heitä kiinnostaa, tärkeintä kai on se, että perheessä ollaan suht tasa-arvoisia eli että kaikkiin lapsiin panostetaan jotenkin.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:25"]

En oikein ymmärrä miksi osa näkee lasten harrastamisen sellaisena, että se on mitä vanhemmat haluavat. Tässäkin ketjussa on nostettu esiin se, että on kyse vanhempien kunnianhimosta ja vanhempien halusta saada lapsesta NHL-tähti. Ei ihan taida olla... kyllä se lapsesta suurimmassa osassa perheitä lähtee se halua harrastaa!

[/quote]

No ehkä kokemuksesta. Tunnen perheen, missä esikoinen muutti kotoaan ja äitinsä pakotti vielä täysi-ikäisen pojan pelaamaan jääkiekkoa, vaikka nuori mies opiskeli jo yliopistossa. Onneksi sai jämäkän tyttöystävän, joka puhalsi pelin poikki ja ilmoitti, että nuorella miehellä on muutakin elämässään, kuin toteuttaa äitinsä haaveita.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:37"]

Minäkin naureskelin lasten aktiiviharrastamiselle aikanaan, koska esikoiseni ei ole lainkaan urheilusta kiinnostunut eikä liikunnallisesti lahjakas. On todellakin nörttiluonne ja selvästi akateemisesti suuntautunut. Nuorempi taas tykkää liikunnasta ja pelaa joukkuessa jalkapalloa ja enimmäkseen nauttii siitä. Kallistahan se on, ja vie jonkin verran aikaakin, mutta entäs sitten? Valintoja tehdään muutenkin koko ajan - jos toinenkin lapsi haluaisi harrastaa 4 iltana viikossa, se ei vain onnistuisi. Hän pääsee sitten vastaavasti kesällä matkoille, jonne jalkapalloilija ei pääse. Kukin saa sellaista mikä heitä kiinnostaa, tärkeintä kai on se, että perheessä ollaan suht tasa-arvoisia eli että kaikkiin lapsiin panostetaan jotenkin.

[/quote]

Miksei toisen lapsen onnistuisi harrastaa neljää kertaa? Jos löytäisi lajin, josta pitää niin miten pystyisit sanomaan, että se ei nyt onnistu, koska sisaruksesi jo harrastaa. Sä pääset kesällä sitten reissuun?!? Miksei toinen lapsi pääse matkoille mukaan?

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:39"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:25"]

En oikein ymmärrä miksi osa näkee lasten harrastamisen sellaisena, että se on mitä vanhemmat haluavat. Tässäkin ketjussa on nostettu esiin se, että on kyse vanhempien kunnianhimosta ja vanhempien halusta saada lapsesta NHL-tähti. Ei ihan taida olla... kyllä se lapsesta suurimmassa osassa perheitä lähtee se halua harrastaa!

[/quote]

No ehkä kokemuksesta. Tunnen perheen, missä esikoinen muutti kotoaan ja äitinsä pakotti vielä täysi-ikäisen pojan pelaamaan jääkiekkoa, vaikka nuori mies opiskeli jo yliopistossa. Onneksi sai jämäkän tyttöystävän, joka puhalsi pelin poikki ja ilmoitti, että nuorella miehellä on muutakin elämässään, kuin toteuttaa äitinsä haaveita.

[/quote]

Taitaa olla ihan yksittäistapauksia nämä. Aikamoinen äiti ja aikamoinen poika, jos ei itse uskalla moista sanoa...

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 23:06"]

Meillä lapset unelmoivat kyllä ihan huippuurheilijan urasta ja siihen tosiaan satsaamme, vaikka uhrauksia vaatisikin. vanhimalla harkat 7x viikko ja nuoremalla 5x. omaehtoisia treenejä myös kotona. 

[/quote]

Jos eivät ole tienanneet ammattilaisina ekaa miljoonaansa 15-vuotiaina, sit saavat mennä kouluun ja opetella lukemaan.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 20:41"]

Meillä loppuu lapsen treenit 20:15... Tämä nyt on tällainen vaihe elämässä. Lapsista tuskin kukaan asuu kotona enää viiden vuoden päästä. Sitten varmaan tuskaillaan kun ei ole mitään tekemistä :)

[/quote]

Ei teinejä mun mielestä enää tarvitsekaan kuskata harrastuksiin. Eri asia on lätkäharkat, silloin on hyvä olla omalla autolla liikkeellä.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 21:10"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 19:18"]Meillä lapsilla kerran viikossa harrastus, samaan aikaan, 4h kerho meilläkin.

Iltapäivät leikkivät ulkona kerrostalon pihalla toisten lasten kanssa. Leikkivät kotileikkejä ja hippaa, hyppivät hyppyskällä, kiikkuvat, juoksevat kilpaa.. leikkiä ja liikuntaa samaa aikaa! Pihalla erilaisia ja eri ikäisiä lapsia, niin pienempiä ja isompia, siinä tulee sosiaalisuuttakin samalla. Illalla sitten luetaan kirjoja ja ehkä pelataan lautapelejä. Viikonloppuna lapset katsoo myös lastenohjelmia. 

En todellakaan kaipaa tämän enempää harrastuksia tai koe olevani huono vanhempi. Lapseni eivät mielestäni jää yhtään mistään paitsi ilman harrastusrumbaa. He saavat nauttia lapsuudestaan ja kuinka ihanaa aikaa lapsuus onkaan :) Lapset on nyt 9 ja 6. 

Omasta lapsuudestani 80-luvulta muistan sen kun pihalla leikittiin isolla lapsiporukalla erilaisia leikkejä. Kesäiltaisin leikittiin konkkausta ja kirkonrottaa ja mukana oli eri ikäisiä lapsia. Hienoja muistoja

[/quote]

Ja muutaman vuoden päästä oppivat hienosti pihan muun porukan kanssa laajentamaan reviiriään ostarille, ja siitä sitten aletaankin harjoittelemaan tupakoinnin ja juopottelun lajitaitoja... Juu ei kiitos, kyllä nämä lähiölasten pihaleikit tiedetään.

[/quote]

Hahhah! Niinhän sä luulet! :D

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 22:02"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 21:19"]

Mutta ajattele nyt ihan oikeasti nenääsi pidemmälle: mitä tapahtuu pihaleikkivaiheen jälkeen? Mitä harrastamaton (esi)teini tekee illat pitkät? Makaa kotona koneella tai hengailee kavereiden kanssa ympäri kyliä? Tietenkään harrastus ei mikään henkivakuutus ole ja toki senkinvoi lopettaa milloin vaan tai ehkä juuri sinun lapsesi ovat rauhallisia, perheensä parissa viihtyviä lukutoukkia, mutta jos nyt puhtaasti todennäköisyyttä ajatellaan, niin johonkin se vapaa-aika kuluu kuitenkin, ja mielestäni mieluummin harrastamiseen kuin ainaiseen hengailuun.

[/quote]

Lapsena harrastin pianonsoittoa ja partiota (ohjatusti). Välillä kävin omatoimisesti kaupungin pyörittämissäkuviskerhoissa. Ne olisi olleet kivoja,mutta toiminta ei ollut siinä mielessä jatkuvaa, että olisi ollut joka vuosi tai edes sen yhden lukuvuoden. Ehkä niillä oli vaikeuksia saada vetäjää.

Yläasteella partio jäi, koska vartio loppui ja lippukunnassa ei ollut toimintaa vaeltajaikäisille. Mutta kyllä mä silti keksin tekemistä, vaikkei ollut juuri ohjattuja harrastuksia - tai oli niitä tarjolla, muttei kiinnostanut.

Harrastin omatoimisesti tähtitiedettä. Lukemista. Keräsin kirjeenvaihtoilmoituksella porukan, jonka kanssa toimitimme lehteä varmaan 5 vuotta, vähintään 4 x vuodessa. Kesällä tunnistin kasveja ja ötököitä, tästä pidin havaintopäiväkirjaakin, johon tarkkaan piirsin kuvat ja kaikki.

Kirjasto oli ehtymätön harrastusten innoituksen lähde. Löysin kirjan, jossa oli kerrottu kaupunkimme esihistoriallisista kohteista. Etsin ne kaikki, kiersin polkupyörän kanssa. Askartelin pikkusiskolle pöytäteatterin ja esitin hänelle ja kavereilleen siinä näytelmiä, jne. Kivikirjan avulla yritin tunnistaa kivilajeja. Askartelukirjoista pidin myös.

Olin lukenut kirjan ihmisen kehityksestä ja tiesin, mitä alkoholi tekee kehittyville aivoille. Eipä kiinnostanut alkaa kännätä. Notkuminen ostarilla tai yhtään missään ei innostanut, koska oli niin paljon järkevää tekemistä.

Ei se, ettei ole joka ilta ohjattua harrastusta tarkoita, että lapsi/nuori olisi sitten vapaa-ajallaan joku säälittävä notkuja tai kauppakeskuslapsi. Minusta ainakin kehittyi luova ja ideointikykyinen aikuinen.

[/quote]

Eli et sitten lapsellesi voi tarjota harrastusta?

Minä en saanut lapsena harrastaa. Ne kuulemma maksoi.

Minusta on ihan se ja sama harrastaako ohjatusti vai itsenäisesti: se on harrastamista kaikki tyyni.. SInäkin olet siis harrastanut. Kyllä itsenäinenkin tekeminen on harrastamista. Ei siihen kivikerhoa tarvita!

Mutta minusta on väärin jos lapselle ei jonkun oman fiksaation takia sitten voi hommata ohjattua toimintaa. Kuten tuo pointti että "lapsesta ei ole tarkoitus tehdä huippu-urheilijaa" Jaaha- ja me aiotaan vai?

Meidän perheen motiivit on että lapset kivassa porukassa harrastaa. Eikö me sitten tehdä lapsien kanssa mitään tai me perheenä? Sehän tuossa tas on jollain ajatuksena: dumpataan lapset johonkin seuraan?

Olen aina tahtonut saada lapsia ja niitä onneksi olen saanut! Olen lapsena tahtonut harrastaa ja tahdon tukea lapsieni harrastuksia kuin olla välittämättä niistä. Jos lapsi ei tahtoisi mitään harrastaa niin koittaisin keksiä jotain hänelle silti, harrastuksen ei tarvitse olla joukkuelaji urheilussa.

Koska meillä on usea lapsi niin on kätevää ettei me pelata jalista iltaisin vaan pihassa lapset on ikähaarukalla 2-v. - 11-v. Ja vaikka joskus potkitaan pihassa palloa niin ei se ole sama kuin vaikka esikoinen pelaisi saman ikäisien kanssa! Jotain realiteettia nyt tähän teidän ajatteluun toivoisin.
2- vuotias ei vaan voi olla maalissa jos teini vetäsee kohti täysillä.

Minä en päätä tuleeko lapsestani urheilija. Tuskin kenestäkään tulee, mutta meillä on erittäin liikunnallinen esikoinen jolle ei vaan riittäisi liikunnaksi potkiminen kuopuksen kanssa. Juu; tuen liikkumaan mutta minunkaan kaikki maailman toiveet siitä että lapsi pelaisi Barceloonan riveissä ei vaan ole minun vallassa JOS tahtoisin sellaista.

Mutta jos taas lapsella olisi halua pelata ja taitoa niin kai lapsi pitäisi vaan lytätä maahan ja sanoa että riittää kun pelaat pihassa yksin ja unohdat koko jutun?

Ap.lle suosittelisin jotain kimppakyytiä, varsinkin vanhimmille lapsille tai kulkea yksin harkkoihin vaikka bussilla jos mahdollista? Tai harrastaa itse liikuntaa kun lapsi on harkoissa tai näkee ystävää jossain lähikahvilassa?

Harrastamattomuus ei ole sama kuin ongelmat.

Kirjoitinkin, että lapseni käyvät 4H-kerhossa. Sekö on vähemmän arvokasta harrastamista, koska ei ole kilpailua? Meillä lapset ulkoilevat paljon ja nyt kun itse lenkkeilen niin lapset usein mukana pyöräillen. Käymme myös uimassa ja kirjastossa ja kesäaikaan teemme luontoretkiä kun olemme Suomessa. Myös isompi lapseni lähtee mielellään puistoilemaan yms.touhua.

Mielestäni niitä ongelmia voi tulla tai olla tulematta riippumatta siitä onko lapsella paljon harrastuksia. Itse ainakin olen kiinnostunut lapsistani ja tiedän missä mennään ja näin aion jatkaakin. Ei tulisi kyseeseenkään, että teini-ikäiseni hilluisivat jossain ostarin kulmilla poltellen tai muuta tyhmää touhuten. Meillä on myös kiinteät ja lämpimät välit toisiimme ja lapset viettääkin enemmän aikaa meidän vanhempien kanssa kuin kavereiden. Heillä on myös hyvät itsetunnot, eivätkä muiden mielipiteistä välitä. 

Kuinka moni huippu-urheilija muuten nykyään käyttää vaikkapa dopingia? Eihän ihan huipulla pärjää ilman näitä aineita! 

Itse harrastin lapsena ja ihan sm-tasolla juoksua. Sitten lopetin koska väsyin siihen jatkuvaan tulosten hakuun ja aina vain piti jaksaa ja jaksaa. Samoin siskoni harrasti ja oli maajoukuueessa, jaksoi pidempään,mutta hirveät paineet sillä oli. Hän lopetti sitten olisko ollut melkein ylioppilas, en muista tarkalleen.

Ihan tavallisia ihmisiä meistä on tullut

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 12:37"]

Minäkin naureskelin lasten aktiiviharrastamiselle aikanaan, koska esikoiseni ei ole lainkaan urheilusta kiinnostunut eikä liikunnallisesti lahjakas. On todellakin nörttiluonne ja selvästi akateemisesti suuntautunut. Nuorempi taas tykkää liikunnasta ja pelaa joukkuessa jalkapalloa ja enimmäkseen nauttii siitä. Kallistahan se on, ja vie jonkin verran aikaakin, mutta entäs sitten? Valintoja tehdään muutenkin koko ajan - jos toinenkin lapsi haluaisi harrastaa 4 iltana viikossa, se ei vain onnistuisi. Hän pääsee sitten vastaavasti kesällä matkoille, jonne jalkapalloilija ei pääse. Kukin saa sellaista mikä heitä kiinnostaa, tärkeintä kai on se, että perheessä ollaan suht tasa-arvoisia eli että kaikkiin lapsiin panostetaan jotenkin.

[/quote]

Meillä on useampi lapsi ja kaikki harrastaa. Ei todellakaan voi lapselle suorittaa arvontaa että sinä saat tänä vuonna harrastaa ja toinen ei voi sitten. Tottakai tuo on hyvä jos teillä arki sujuu noin limittäin mutta jääkö urheileva lapsi pois matkoilta jos kerran toinen vaan saa siihen osallistua? Melkoista eriasvoistamista tuo kyllä on.

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 18:28"]

Ei jumankeikka, meidän perheellä ei ole muuta "yhteistä" aikaa kun muksujen harrastukset!! Vanhin treenaa 5 krt viikossa, keskimmäinen 4 ja nuorin "vaan" 2 mutta käytännössä joka jumalan ilta on miinoitettu treeneillä ja viikonloput erinäköisillä leireillä/kisoilla/turnauksilla. Liikunta on hyvä harrastus mutta meillä ei todellakaan jää aikaa muuhun kuin näihin harrastuksiin. Ainoastaan la illat on klo 18 jälkeen vapaita, mutta sitten on taas yhdet treenit su klo 9.

Ja juu, oma valinta tietty, mutta kun lapset haluaa harrastaa näitä lajeja ja niin nopeesti kuvio muuttuu vakavaksi. Jos et käy treeneissä, et ole mukana kisoissa/esityksissä. Ja vaihtoehtoa sille, että harrastaisit ns. löysemmin eli omaksi iloksi ei ole. Miten tämä kuvio voi olla tällainen Suomessa kun muksut on kuitenkin vielä alakoulussa kaikki??? 

[/quote]

Teillä on vaan mukelot väärässä harrastuspaikassa, se on ihan teidän valintanne. Kuvio ei ole tällainen Suomessa, vaan se on tietyissä harrastuspiireissä kilpailukeskeinen, ei siihen oravanpyörään ole pakko mennä mukaan, jos lapsillanne ei ole kiinnostusta kilpailemiseen. Jos haluavat kilpailla, silloin harjoittelevat.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 08:45"]

Olen keskimääräistä suomalaista tiukempi kasvattaja eikä meillä kotona käytetä ollenkaan mitää päihteitä saati me vanhemmat käyd yöelämässä. Ainakaan kotoa lapset ei tätä mallia opi.

[/quote]

Niin. Ja lasten ikä oli? Voithan sä vaahdota noin, mutta ne lapset tekee omat päätöksensä kuitenkin. Ja harva lapsi se kotona juopottelee.

Minusta tuli kertalaakista ongelmateini, kun väsyin yliohjelmoituun lapsuuteeni ja varhaisnuoruuteeni. Pojat, dokaaminen, biletys ja sekoilu iskivät täysillä. No, rauhoituin myöhemmin kyllä, ja ihan ok aikuisuus on tullut kaikesta huolimatta. Omille lapsilleni en kyllä samanlaista harrastusrallia ole halunnut.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 13:32"]

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 08:45"]

Olen keskimääräistä suomalaista tiukempi kasvattaja eikä meillä kotona käytetä ollenkaan mitää päihteitä saati me vanhemmat käyd yöelämässä. Ainakaan kotoa lapset ei tätä mallia opi.

[/quote]

Niin. Ja lasten ikä oli? Voithan sä vaahdota noin, mutta ne lapset tekee omat päätöksensä kuitenkin. Ja harva lapsi se kotona juopottelee.

[/quote]

En vaahtoa, kerron vain faktaa. Ne vanhemmat, jotka pelkäävät jo alle kouluikäisiä muksujaan eivätkä saa aisoihin kouluikäisiä lapsiaan niin ovatkin pulassa. Itse en kuulu näihin. Kannan vastuuni äitinä ja vanhempana 100% 

Kiitos hyvästä ketjusta, poistun nyt

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 19:37"]

[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 19:18"]

Meillä lapsilla kerran viikossa harrastus, samaan aikaan, 4h kerho meilläkin.

Iltapäivät leikkivät ulkona kerrostalon pihalla toisten lasten kanssa. Leikkivät kotileikkejä ja hippaa, hyppivät hyppyskällä, kiikkuvat, juoksevat kilpaa.. leikkiä ja liikuntaa samaa aikaa! Pihalla erilaisia ja eri ikäisiä lapsia, niin pienempiä ja isompia, siinä tulee sosiaalisuuttakin samalla. Illalla sitten luetaan kirjoja ja ehkä pelataan lautapelejä. Viikonloppuna lapset katsoo myös lastenohjelmia. 

En todellakaan kaipaa tämän enempää harrastuksia tai koe olevani huono vanhempi. Lapseni eivät mielestäni jää yhtään mistään paitsi ilman harrastusrumbaa. He saavat nauttia lapsuudestaan ja kuinka ihanaa aikaa lapsuus onkaan :) Lapset on nyt 9 ja 6. 

Omasta lapsuudestani 80-luvulta muistan sen kun pihalla leikittiin isolla lapsiporukalla erilaisia leikkejä. Kesäiltaisin leikittiin konkkausta ja kirkonrottaa ja mukana oli eri ikäisiä lapsia. Hienoja muistoja

[/quote]

Ongelma vaan pihaleikeissä tuntuu nykyisin olevan se, että kaikki muut lapset ovat siellä harrastuksissa. Hienoa, jos teillä vielä kavereita löytyy.

[/quote]

Aivan,maailma muuttuu. Kyllä lapsella on hyvä edes 2krt/vko olla joku harrstus,samalla saa nähdä kavereita ja oppii sosiaalisia taitoja. Ja kun ei ne enää niitä pihaleikkejä samalla tavalla leiki,ovat joko harrastuksissa tai kotona pelaamassa siis 9-15 vuotiaat. Kannattaa varoa ettei kuulosta yhtä hassulta kun omat vanhemmat aikanaan=silloin minuun nuoruudessani :D

Minä olen lapsena ollut kilpaurheilija.  Aina kaikki lähti omasta halustani, ei minua olisi mikään vanhempien kunnianhimo ajanut. Rakastin lajia ja kinuin vanhemmiltani 2 vuotta päästäkseni sitä harrastamaan. aika pienenä jo treenasin 5 x viikossa, sitten 6 ja lopulta 7.

Pienenä en ollut edes mikään kauhean hyvä, en kisoissa pärjännyt.  Kai joku jonkin lahjan kuitenkin näki, kun minut siirrettiin kilparyhmiin ja liiton valmennusryhmään valittiin. Lajissa oli muutamia lapsitähtiä, joista kukaan ei jatkanut sinne huipputasolle vaan lopettivat just esiteini-iässä, ehkähe saivat kaiken haluamansa jo niin pienenä ettei sitten enää motivoinut. Meistä tasaisista puurtajista ja ahkerista harjoittelijoista muodostui lopulta se ikäluokkamme maajoukkue. Lopetin 18-vuotiaana, lajissani ollaan aika nuorena huipulla. En koskaan muista mitenkään tavoitteellisesti pyrkineeni huipulle, se vaan tuli sen treenin myötä, kunnes omat rajat tulivat vastaan.

Mitä kaikkea sitten sain urheilulta:

- Ihan pienestä pitäen ne kisat olivat ihan parasta! Vaikka siis en edes pärjännyt. Sitä tunnetta ei voi ymmärtää jos ei ole itse kokenut. Siihen liityy niin paljon kaikkea muutakin kuin se kisasuoritus. Valmistautuminen, jännitys - välillä ihan yököttävä sellainen. Kavereiden kanssa hilluminen. Muiden kannustaminen. Idoleiden ihailu isommissa tapahtumissa. Näen ihan saman omissa lapsissani, heistä se kisaaminen on parasta kaikessa. Aivan mielettömiä muistoja. Muistan vieläkin yksityiskohtaisesti jotain 8-9 vuotiaana koettuja kisafiiliksiä ja myöhemmin tietenkin kisa- ja leirireissuja esim. ulkomailla.

Vanhempana tietenkin oli jo enemmän paineita ja jännitys oli ihan kamalaa. Toisaalta olen ihan varma, että se on aikuisenakin vaikuttanut stressinsietokykyyni ja siihen , etten kärsi esiintymisjännityksestä. Esim. ennen yo-kirjoitusten kuunteluja joku kävi vessassa oksentamassa, osa hillui paniikissa käytävillä. Minä kuuntelin korvalappustereoista Pink Floydia melkein nukahtamaisillani. Osa ihmisistä ei luonnostaan jännitä, mutta uskon että osaan käsitellä jännitystä keskivertoa rauhallisemmin.

- Ajankäytön hallinta: Kun aikaa läksyille ja kokeisiin lukuihin oli vähän, se tuli käytettyä tehokkaasti. Meidän ryhmässämme kaikki olivat hyviä koulussa, osa jopa ihan kympin oppilaita lukiossakin, vaikka treenasivat 7 x viikossa. Oppi jotenkin keskittymään ja tarttumaan jokaiseen vapaahetkeen. Todella monet ainakin naishuippu-urheilijat ovat olleet eritäin hyviä koulussa, vaikka nyt Laura Lepistö ja Kiira Korpi noin esimerkkinä. Aikuisenakin teen työt tehokkaasti ja tartun hommiin heti. 

- Tietenkin kavereita, elinikäisiä ystävyysuhteita. jotain vanhoja omia valmentajia näkee lapsen kisoissa tuomareina tai edelleen valmentajina, aina riittää juttua heti vaikka tunniksi.

Ehkä myös sellainen ryhmässä toimiminen ja pettymystenkin sietäminen. se että kaveri menestyy paremmin.  Vaikka kyseessä yksilölaji, jossa välillä kilpailtiin joukkueenakin, niin kun niin pienestä - jostain 7-vuotiaista pääasiassa samalla ryhmällä mentiin varhaisaikuisuuteen asti vielä saman valmentajan kanssa, siinä oppii sietämään erilaisia ihmisiä ja ristiriitatilanteitakin. Iloja ja suruja. Yhdessä on itketty ja riemuittu. Kyllä siinä syntyy aika luja side.

- Liikunnallisen elämäntavan, jonka haluan siirtää lapsiinkin ja siksi panostan myös heidän harrastuksiinsa.

- teininä nyt ei tietenkään hirveästi haitannut se, että oli aika suosittu tyyppi koulussa urheilumenestyksen vuoksi eikä timmi kroppakaan ollut paha miinus (vaikka en sitä kyllä silloin itse tiedostanut). Nykyään toki teinit treenaa salilla kilpaurheilijoiden määriä, että eihän kilpaurheilu tähän ole mikään ainoa tie. Mutta silloin ei ollut tällaista liikuntabuumia.

- tietynlainen suoja huonoja tapoja vastaan. Kun on aina harkoissa, ei oikein ehdi pahoille teille. Kävin kyllä kotibileissäkin, mutta yleensä isä oli hakemassa joskus viimeistään kymmeneltä, kun aamulla alkoi harkat klo 8. Tietenkään nyt jotain röökiä ei olis edes voinut polttaa. Eikä jäänyt aikaa hengata ostareilla.

En ikinä vaihtaisi tuota "hulluutta" lapsuudestani pois! Kyllä mulla oli aikaa pelata kirkkistä sekä rosvoa ja poliisia siinä iässä kun se kiinnosti. Harvaa se kai enää 15-16 vuotiaana kiinnostaa. Oli aikaa myös olla isovanhempien mökillä, vaikka siihen kuuluikin päivittäin jotain kesätreeniä. Leffailtoihinkin ehdin kavereiden kanssa kyllä ihan riittävän usein.

Se mitä nykyisessä lasten urheiluvalmennuksessa hieman kritisoin, on liian varhainen karsiminen. Jyvät akanoista suunnilleen 6-vuotiaana. Kun kuitenkin lapsitähtien drop-outista on vuosikymmenten kokemukset. Tietysti resurssit on rajalliset ja kukaan ei näe tulevaisuuteen. Jotenkin vaan tuntuu, että lahjakkuuksia sitten hukataan just niissä lajeissa, joissa tietyn aikakauden maailmanmenestys on ehkä noussut vähän päähän, kuten taitoluistelu ja uinti.

Sorry pitkä viesti, minulla on aiheesta mielipide, kuten huomaa =D

[quote author="Vierailija" time="07.03.2014 klo 13:25"]

Kuinka moni huippu-urheilija muuten nykyään käyttää vaikkapa dopingia? Eihän ihan huipulla pärjää ilman näitä aineita! 

[/quote]

Only in AV: lapsi harrastaa urheilua = varmaan kohta dopingiin sortuu. Tervehenkisempää olla harrastamatta!

Pakko kyllä vielä sanoa (olen se aikaisemmin kirjoittanut valmentaja-kouluttaja): lasten liikunnan määrälliset suositukset ovat noin kaksi tuntia liikuntaa päivittäin. Tämä ei yleensä toteudu edes aktiivisesti urheiluseuroissa harrastavilla lapsilla (seuraharjoitukset eivät yksin riitä), MUTTA käsi sydämelle, harrastamattomien vanhemmat: liikkuuko teidän lapsenne oikeasti sen 10-15 tuntia viikossa? Ollaanko pihalla todella niin reippaasti ja päivittäin kirkonrottaa, että tulisi edes hieman hikeä ja hengästymistä? Käyttekö todella jatkuvasti ja säännöllisesti uimassa, hiihtämässä, luistelemassa perheen kesken? Onko satunnainen metsäretkeilynne todella liikunnallisesti aktiivista, vai vain käveleskelyä ulkosalla (mikä on toki arvokasta sinänsä)?

Ja nämä suositukset ovat siis ihan siltä pohjalta, että meillä on kasvamassa varsinainen sairauspommi, kun lapset lihovat, motoriset taidot eivät kehity ja sydän- ja verisuonitaudit nappaavat tulevaisuudessa joka toisen keski-ikäisen.

Kyllä tulee kultaa paljon tulevissa olympialaisissa, kun näkyy näin paljon olevan palstamammoilla menestyviä kilpaurheilulapsia :D

Itse en ole koskaan ollut kilpailuhenkinen, enkä ollut kiinnostunut pallopeleistäkään yms.

Silti en ole ikinä ostareilla ryypännyt ja kuten Sinkkonen sanoo, harrastamattomalla lapsella on vaara kasvaa ihan normaaliksi.

Toi on ikävä tosiasia. Meillä on iso perhe. Me on tehty se päätös, ettei lähdetä tuohon mukaan. Myös meillä aikuisilla on oikeus vapaa-aikaan ja harrastuksiin, ei vain lapsilla. Koska on epätodennäköistä että lapsistamme tulisi ammatti- tai huippu-urheilijoita, emme satsaa treeneihin viittä kertaa viikossa tai maksa hallimaksuja 500 euroa kuussa lasta kohden. Lapset saavat harrastaa haluamiaan asioita, mutta pääasiassa varsinkin isompina kulkevat niihin itse. Olemme ihan onnellisia näin. Olisi mukavaa että urheiluseuroilla olisi tarjontaa niillekin perheille jotka eivät halua asua hallilla kaikkea vapaa-aikaansa.