Olen elämässäni menestynyt, mutta onneton, eikä ketään, kelle puhua

Eli olen rankan lapsuuden ja nuoruuden jälkeen saanut taisteltua itselleni hyvän aseman, asiat ovat paremmin kuin vanhoilla kavereillani. Olen silti onneton, tuntuu, että elämä on pelkkää vastatuuleen menemistä jatkuvasti eikä elämässä ole juurikaan iloa. Harrastan paljon liikuntaa, voin ostaa hienoja vaatteita ym. mutta se ei tuo onnea ja kavereita minulla ei ns. paremmista piireistä ole. Tunnen enemmän sielunkumppanuutta vanhojen kavereideni kanssa ja tykkään pitää heihin yhteyttä, mutta he ovat alkaneet vierastaa minua.

Ennen olen tullut vallan hyvin heidän kanssaan toimeen, olemme jakaneet ilot ja surut jne. Mutta päästyäni ns. parempaan asemaan, olen jäänyt ihan yksin. Jos valitan masennuksestani niin he sanovat, että minulla ei ole mitään syytä valittaa ja minun pitäisi olla onnellinen siitä mitä minulla on. Mutta kun en ole. Jotkut eivät vastaa enää viesteihini ollenkaan, ja sekin tuntuu tosi pahalle.

Olenko kohtuuton jos puran murheita ystävilleni, joilla menee huonommin? Terapeutilleko pitäisi mennä? Vai etsiä uusia kavereita?