Miten kestää elämää "uraisän" rinnalla?

ensinnäkin riitelette? Miksi hän syyttää sinua kaikesta?

enimmäkseen (minä). Ja loukkaavasta käytöksestä toista kohtaan (puolin ja toisin).



En tiedä miksi mies syyttää minua. :-( Siis hänen mielestään meidän ongelma on se, että minä aina valitan. En tyhjästä...

Etkö halua luopua hyvästä taloudellisesta tilanteesta, talosta, autoista, matkoista, vaatteista?



Mistä te riitelette/ sinä miehen mielestä valitat?Kotitöistä?



Hankkikaa siivoja, joka myös pyykkää, silittää jne., jonka mies maksaa. Jos olet kotiäiti, niin sitten kai ne kotityöt on sitä sun työtä.

olette viimeksi olleet aivan kahdestaan?

Meillä pukkasi eroa koko viime kesän. Olin kuitti uhmaikäisen ja koliikkivauvan kanssa eikä miestä näkynyt mailla ei halmeilla. Kotiakin piti pitää siistinä. Kun sain itse ajoittain omaa aikaa, en ollut enää niin väsynyt (henkisesti/fyysisesti) ja se heijastui parisuhteeseen saman tien.

Meidän isäntä kykenee mihin vain, kunhan saa seksiä aika ajoin. Hyvä, ettei imuriin tartu... ja sitä ei tee koskaan.

Sinua koska silla on huono omatunto ja hyokkays on paras puolustus. Mun mies ainakin on vasyneena taysin sokea perheen tarpeille ja artyy kaikista vaatimuksista ja pitaa niita kohtuuttomina raskaan tyopaivan jalkeen. Sille itselleen sen tyo on kaikkein tarkeinta ja sillon kun on tarkea projekti kesken se menee kaiken edelle. En ole pystynyt kymmenessa vuodessa tilannetta muuttamaan mutta olen siihen sopeutunut, oli jo sillon alussa aika selva asia etta nain se menee. Oletko miettinyt sellasta mahdollisuutta etta paatat vaan sopeutua tilanteeseen. Ja lomilla vaadit sitten itsellesi enemman vapaata ja miehen laitat vetovastuuseen sinun hommistasi.

Oletteko koskana miettineet, voisiko osan ansaituista rahoista käyttää palveluiden ostoon?



Hankitte siivouksen, viikoittaisen. Ei tarvitse riidellä kuka siivoaa. pesetä vaatteet, tai ainakin lakanat pesulassa. Vaihdata ne siivoojalla.

Asukaa mahdollisimman uudessa asunnossa jossa ei remontteja. Jos on, teettäkää muilla.

Jne.

Ero ei ole vaihtoehto monesta syystä. Ero ei olisi taloudellisesti mahdollinen, ei siksi etten haluaisi luopa noista listatuista asioita (joita meillä ei edes ole). Mies on yrittäjä, ja tienestit ei päätä huimaa, vaikka hommia on paljon. Itse olen matalapalkka-alalla. Asumme ahtaasti juuri toimeen tullen lähellä duunipaikkojamme, jotta näkisimme lapsia enemmän. Jos eroaisimme, joutuisimme muuttamaan jonnekin todella kauas työpaikoistamme, jolloin lapsille olisi paljon vähemmän aikaa (+enää yksi lähivanhempi). Lapsille olisi valtava trauma tulla eron lisäksi revityksi pois tutuista kouluista/tarhoista/kaveripiireistä.



Suurin syy kuitenkin on se, ettei kukaan meistä halua eroa. En itse halua erota (vaan parantaa tilannetta jotenkin), koska rakastan miestäni (tai kuvitelmaani hänestä?) ja koska lapsemme eivät todellakaan halua meidän eroavan (enkä usko miehen sitä haluavan), kumpikaan meistä ei kestäisi myöskään eroa lapsista.

parisuhdeterapia auttaa...?

ei innostunut. "Ei ole aikaa". :-( (Syy kaikkeen meillä.)



Mitenhän pystyisin tuohon, että "sopeudun". Toistaiseksi en ole onnistunut siinä edes välillä niin päätettyäni. En usko, että osasin (halusin?) aikanaan nähdä meillä merkkejä, että näin tulisi olemaan...



Jotenkin olen ilmeisesti itse aiheuttanut tämän tilanteen (kun aina ihmiset sanovat, että "he eivät suostuisi tällaineen"), mutta miten...



Emme ole aikoihin olleet kahdestaan ja nyt se ei enää onnistu, kun vain riidellään :'-( Loputon kehä.



-ap

tällaisessa tilanteessa ja auttoiko se? Millaista se oli ja miten auttoi?

Nyt kun olet kartoittanut ongelman, neuvoisin etta alkaisit tyostamaan ratkaisua. On yksi asia istua ja valittaa, seuraava askel on sitten muutoksen aikaansaaminen.

Listaa asiat mitka ovat ongelmat. Rupea ideoimaan ratkaisuja.

enkä tiedä mikä auttaisi. Meillä puhuminen auttaa 2 viikkoa ja sitten kaikki alkaa alusta taas, mies on niinkuin ei olisi ikinä käynytkään mitään keskustelua kanssani. Lisäksi meillä mies hermostuu "sotkusta" eli siitä ettei talo ole pienten lasten kanssa aina tip top kunnossa. Juurikin sain näin sunnuntai-illan kunniaksi valitukset siitä, että pyykkitelineellä on edellisiä pyykkejä kuivana odottamassa ja teline on täynnä, eikä hän saa märkää pyyhettä sinne. Laitan kyllä aina kovan kovaa vastaan, mutta menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.



Itsekin tässä mietin, että meneekö loppuelämä niin että mulla kaikki perheen ohjat ja organisoinnit käsissä 24/7 ja toisaalta myös niin että elämä tuntuu munien päällä kävelyltä miehen kanssa ollessa, lähinnä siitä että mies purkaa työstressin minuun ja kodinhoitooni. Saa varoa minne jalan laittaa ja siltikin kun sen laittaa niin aina joku muna menee rikki.



Tsempit, voimaton hali täältä, en tiedä kuinka tilanteesta pääsee pois.

Eli pitäisi alkaa miettiä, mitkä on ne isoimmat (todelliset?) ongelmat? En ole varma pystynkö katsomaan todellisuutta silmiin tietääkseni varmasti, onko kotivastuun jako se todellinen ongelma vaiko joku sen pinnallinen ilmentymä... En halua ajatella, että olemme toivoton tapaus! Olen kyllä yrittänyt muutostakin, lukenut itse artikkeleita/apuoppaita aiheesta, yrittänyt muuttaa omaa toimintaani jne. mutta toistaiseksi tuloksetta.

Mutta varmasti olet oikeassa siis!

Nyt kun olet kartoittanut ongelman, neuvoisin etta alkaisit tyostamaan ratkaisua. On yksi asia istua ja valittaa, seuraava askel on sitten muutoksen aikaansaaminen.

Listaa asiat mitka ovat ongelmat. Rupea ideoimaan ratkaisuja.

enkä tiedä mikä auttaisi. Meillä puhuminen auttaa 2 viikkoa ja sitten kaikki alkaa alusta taas, mies on niinkuin ei olisi ikinä käynytkään mitään keskustelua kanssani. Lisäksi meillä mies hermostuu "sotkusta" eli siitä ettei talo ole pienten lasten kanssa aina tip top kunnossa. Juurikin sain näin sunnuntai-illan kunniaksi valitukset siitä, että pyykkitelineellä on edellisiä pyykkejä kuivana odottamassa ja teline on täynnä, eikä hän saa märkää pyyhettä sinne. Laitan kyllä aina kovan kovaa vastaan, mutta menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Itsekin tässä mietin, että meneekö loppuelämä niin että mulla kaikki perheen ohjat ja organisoinnit käsissä 24/7 ja toisaalta myös niin että elämä tuntuu munien päällä kävelyltä miehen kanssa ollessa, lähinnä siitä että mies purkaa työstressin minuun ja kodinhoitooni. Saa varoa minne jalan laittaa ja siltikin kun sen laittaa niin aina joku muna menee rikki.

Tsempit, voimaton hali täältä, en tiedä kuinka tilanteesta pääsee pois.

JUURI näin meilläkin. Se siinä onkin niin järkyttävää, että mies välittää (ja jopa valittaa!) siitä, onko siistiä. Muttei hoida kuin omat juttunsa jos niitäkään. Ja vaikka kuinka yritän, kiukustuu aina jostain.

Minäkin haluan ajatella, että mies purkaa minuun ja kodinhoitoon(i) työstressinsä eikä niin, että muuten vaan ei siedä minua enää silmissäänkään. :-( Meilläkin joskus harvoin loman jälkeen tms tilanne parempi viikon pari, sitten taas vielä pahempi kuin aiemmin (tai tuntuu aina ainakin siltä).

kirjoitti yo. viestit.

enkä tiedä mikä auttaisi. Meillä puhuminen auttaa 2 viikkoa ja sitten kaikki alkaa alusta taas, mies on niinkuin ei olisi ikinä käynytkään mitään keskustelua kanssani. Lisäksi meillä mies hermostuu "sotkusta" eli siitä ettei talo ole pienten lasten kanssa aina tip top kunnossa. Juurikin sain näin sunnuntai-illan kunniaksi valitukset siitä, että pyykkitelineellä on edellisiä pyykkejä kuivana odottamassa ja teline on täynnä, eikä hän saa märkää pyyhettä sinne. Laitan kyllä aina kovan kovaa vastaan, mutta menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Itsekin tässä mietin, että meneekö loppuelämä niin että mulla kaikki perheen ohjat ja organisoinnit käsissä 24/7 ja toisaalta myös niin että elämä tuntuu munien päällä kävelyltä miehen kanssa ollessa, lähinnä siitä että mies purkaa työstressin minuun ja kodinhoitooni. Saa varoa minne jalan laittaa ja siltikin kun sen laittaa niin aina joku muna menee rikki.

Tsempit, voimaton hali täältä, en tiedä kuinka tilanteesta pääsee pois.

JUURI näin meilläkin. Se siinä onkin niin järkyttävää, että mies välittää (ja jopa valittaa!) siitä, onko siistiä. Muttei hoida kuin omat juttunsa jos niitäkään. Ja vaikka kuinka yritän, kiukustuu aina jostain.

Minäkin haluan ajatella, että mies purkaa minuun ja kodinhoitoon(i) työstressinsä eikä niin, että muuten vaan ei siedä minua enää silmissäänkään. :-( Meilläkin joskus harvoin loman jälkeen tms tilanne parempi viikon pari, sitten taas vielä pahempi kuin aiemmin (tai tuntuu aina ainakin siltä).

Minulla kait viimeinen oljenkorsi tulossa, aion mennä miehen järkyttävän pitkistä päivistä tai työviikoista huolimatta töihin ja ihan uhmalla, vaikka joitakin vuosia sitten sovittiin että jään kotiin jotta mies voi luoda hetken sitä uraansa, työ on todella vaativa johtajatason työ. Silloin se tuntuikin vielä ihan hyvältä idealta, muttei enää kun siitäkin on tullut itsestään selvyys että viikonloppunakin edelleen teen kaiken itse.

Ajattelin puolipäiväistä nyt kuitekin alkuun (mieshän oli siitäkin eri mieltä, jos töihin lähdetään niin sitten pitkää päivää), mutta olen aika pessimisti sen suhteen että mikään meidän välillä puolittuisi. Uskon kuskaavani ja hakevani lapset hoidosta yksin, samoin uskon että ruokaostokset ja niiden suunnittelu lankeaa edelleen minulle, kuten siivous, pyykki, ruoanlaitto ja muu järjestely ja tietenkin iltasella lapset, lasten sairaspäivistä puhumattakaan.

Mua niin v*tuttaa. Toisaalta haluan hengittää vähän työpaikan happea ja saada pala itsenäisyyttä takaisin, myös ehkä jopa itsevarmuutta. Nyt kun olen olemassa lähinnä vain kodinhoidon kautta, enkä todellakaan saa siitä kehuja vaan ainasia haukkuja, niin oman itseni arvostuskin on aika sukissa, en tunne itseäni hyväksi missään, edes organisoinnissa. Ja tottapuhuen otteeni on alkanut epävarmuuteni kautta lipsumaankin, kai.

että minäkin olen muuten onnellinen mieheni kanssa, muuten menee hyvin ja meillä on jopa hauskaakin kunhan ei vaan kodinhoidosta puhuta. Toisaalta salaa haaveilen "myöhemmästä elämästäni" ja kuvittelen sisustavani omaa asuntoa ihan oman mieleni mukaan. Tuntuu kutkuttelevalta se vapaus, minkä ihan oma koti toisi. Toisaalta, en halua kyllä miestäni näin typerän asian takia jättääkään, mutta ei tää herkkuakaan ole.

tästä uraisä-syystä (siis mm.) ja koen että siitä on hyötyä.



Mies suostui terapiaan kun ilmoitin, että joko hän lähtee terapiaan tai kaikki toivo suhteemme kuntoon saamisesta on lopussa. Mies ymmärsi asian ja myönsi itsekin, ettei jaksa enää alituista riitelyä ja on ollit tyytyväinen siihen, että käymme 2 kertaa kk terapiassa.

tästä uraisä-syystä (siis mm.) ja koen että siitä on hyötyä.

Mies suostui terapiaan kun ilmoitin, että joko hän lähtee terapiaan tai kaikki toivo suhteemme kuntoon saamisesta on lopussa. Mies ymmärsi asian ja myönsi itsekin, ettei jaksa enää alituista riitelyä ja on ollit tyytyväinen siihen, että käymme 2 kertaa kk terapiassa.

Yrittikö tsempata? Itse mietin, onko siitä miehelleni mitään hyötyä oikeasti. Voi tunnustaa asioita, mutta todellakin kahden viikon päästä on niinkuin ei olisi ikinä aiheesta kuullutkaan. Ainoastaan minun pitäisi petrata kodinhoidon kanssa, kun ei vielä ole tarpeeksi siistiä ja sotku ärsyttää häntä. Oikeasti meillä on keskivertoa lapsiperhettä siistimpää.

T:13

että mies saa vaihtaa yrittäjän hommat duunarin hommiin. Jos kerran kaikki aika menee töiden tekoon tai niistä stressaamiseen eikä palkkakaan ole riittävä kotiavun hankkimiseen, saatikka pienen extran, kuten perheenyhteisten lomien kustantamiseen, niin mitä järkeä koko hommassa on?



Ja jos ei halua duunariksi ryhtyä ja sitä kautta saada lisäaikaa kotihommiin, niin nipistäköön sitä sitten vaikka yöunistaan.



Äläalistu äläkä sopeudu. Kova kovaa vasten vaan. Meillekin tuli sekä lastenhoitaja (että minä saan omaa aikaa kun mies aina töissä) että siivooja. Ei tämä tosin maailmaa vielä pelasta, taitaa terapia silti olla tarpeen.