Miten kestää elämää "uraisän" rinnalla?

että mies saa vaihtaa yrittäjän hommat duunarin hommiin. Jos kerran kaikki aika menee töiden tekoon tai niistä stressaamiseen eikä palkkakaan ole riittävä kotiavun hankkimiseen, saatikka pienen extran, kuten perheenyhteisten lomien kustantamiseen, niin mitä järkeä koko hommassa on?

Ja jos ei halua duunariksi ryhtyä ja sitä kautta saada lisäaikaa kotihommiin, niin nipistäköön sitä sitten vaikka yöunistaan.

Äläalistu äläkä sopeudu. Kova kovaa vasten vaan. Meillekin tuli sekä lastenhoitaja (että minä saan omaa aikaa kun mies aina töissä) että siivooja. Ei tämä tosin maailmaa vielä pelasta, taitaa terapia silti olla tarpeen.

yhtä tyhjän kanssa. Jälki samaa kuin oma jälkeni ja toisaalta mies keksii valittaa siitä, etten kotona ollessa tarvitse siivoojaa. (otin hänet siksi kun oma työnjâlkeni ei miehen mielestä ole tarpeeksi hyvää). Että näin.

Laitan kovaa kovaa vastaan eli olen ilkeä ja tottelematon, en mikään asioita hyväksyvä hiirulainen. Silti ei mikään auta enkä saa laivaa yksin käännettyä.

Sinä et voi asiaan vaikuttaa, sillä toista ei voi muuttaa.



Mieti tarkkaan kannattaako oma elämänsä tuhlata toisen elämän sivuroolissa. Tahdotko todella antaa lapsillesi tuollaisen parisuhdemallin?

aina toitotan, että muita sitten autetaan ja pojat auttavatkin hienosti minua pyykkien kanssa ja vievät omat astiansa koneeseen, kattavat pöydän pyydettäessä. Mietin vain että mikähän olisi se klikki, joka herättäisi mieheni todellisuuteen. Olen tänä aamuna todella väsynyt tähän.

jos miehesi on todella stressaantunut ja piipussa, hänelle (en tahdo olla ilkeä, vaan näin vaan ikävä kyllä on) tulee jossain vaiheessa jokin romahdus. Sydänkohtaus, uupumus, diabetes, mikä tahansa. Parhammillaan tämmöinen romahdus onkin uuden alku, myönteinen kriisi, jossa mies punnitsee mitä todella elämältä haluaa, ja siis parhaimmillaan valitsee perheen ja leppoisamman työn ym.

Mutta mielestäni niin kauan kuin hän jotenkuten on pinnalla, stressi ja paine vain estävät hänen näkemästä sinun ja lastesi tarpeita, hän on suossa, pyörteessä josta ei enää näe ulospäin, se imu vetää ja pitää otteessaan.



Minä en kestänytkään yrittäjämiehen vaimona. Miehelle työ oli kaikki kaikessa ja perheelle, minulle ja muille tehtyjen ohareiden määrä oli mittava. Vaikka olisi ollut mikä, niin työt meni kaiken edelle, ja vielä yllättäen. Sellainen ei ole minun elämää, nyt hänestä "nauttii" seuraava kokelas. Minä puolestani en arvosta uraihmisiä, sori vaan. Elämä pitää olla muutakin kuin maineen ja rahan perässä juoksemista. Olemista, haravoimista, kävelylenkkejä ja saunomista perheenä, yhdessä

jos miehesi on todella stressaantunut ja piipussa, hänelle (en tahdo olla ilkeä, vaan näin vaan ikävä kyllä on) tulee jossain vaiheessa jokin romahdus. Sydänkohtaus, uupumus, diabetes, mikä tahansa. Parhammillaan tämmöinen romahdus onkin uuden alku, myönteinen kriisi, jossa mies punnitsee mitä todella elämältä haluaa, ja siis parhaimmillaan valitsee perheen ja leppoisamman työn ym.

Mutta mielestäni niin kauan kuin hän jotenkuten on pinnalla, stressi ja paine vain estävät hänen näkemästä sinun ja lastesi tarpeita, hän on suossa, pyörteessä josta ei enää näe ulospäin, se imu vetää ja pitää otteessaan.

Minä en kestänytkään yrittäjämiehen vaimona. Miehelle työ oli kaikki kaikessa ja perheelle, minulle ja muille tehtyjen ohareiden määrä oli mittava. Vaikka olisi ollut mikä, niin työt meni kaiken edelle, ja vielä yllättäen. Sellainen ei ole minun elämää, nyt hänestä "nauttii" seuraava kokelas. Minä puolestani en arvosta uraihmisiä, sori vaan. Elämä pitää olla muutakin kuin maineen ja rahan perässä juoksemista. Olemista, haravoimista, kävelylenkkejä ja saunomista perheenä, yhdessä

ja siitä työstressistä, rakastaa haasteita työelämässä ja tietenkin pomojen arvostusta ja isoa palkkaa. Purkaa sen sitten tehokkassti minuun, ne juttu jotka eivät ole menneet nappiin tai muuten vaan paineet ja odotukset joita pomot hänelle suo. Hän on siis itsekin johtaja, mutta tietty yläpuolellaan on vielä yksi porras.

T:13

mies saa vaihtaa yrittäjän hommat duunarin hommiin. Jos kerran kaikki aika menee töiden tekoon tai niistä stressaamiseen eikä palkkakaan ole riittävä kotiavun hankkimiseen, saatikka pienen extran, kuten perheenyhteisten lomien kustantamiseen, niin mitä järkeä koko hommassa on?

Olen samaa mieltä! Mitä järkeä yrittäjyydessä on, jos siitä ei saa kohtuullista korvausta? Yrittäjän vastuu ja työajat ja vähemmän tuloja kuin duunarilla. Miksi miehesi on väen väkisin yrittäjä? Eikö hän pysty työskentelemään toisen alaisena?

Silloin ihminen näkee kaiken negatiivisena eikä vain jaksa. Oletteko olleet yhteydessä esim. neuvolan (jos lapset sen ikäisiä) perheneuvolaan? siellä vois koittaa yhdessä tehdä ulkopuolisen psykologin kanssa asioita paremmaksi. Tai kokeilla tehdä esim. parisuhteen roolikarttaa. Joskus ne asiat voi olla pieniäkin, mutta tuntuu isoilta.



Meillä oli vähän vastaava tilanne päällä pari vuotta sitten, mutta silloin molemmilla oli vaativat työt ja lapset ihan pieniä. No nyt minä olen vaihtanut työn osa-aikaiseen, maksetaan välillä siivoojalle ja yritetään löysätä pipoa kodin suhteen :) Tuntuu, että aurinko alkaa paistaa monen raskaankin vuoden jälkeen ja mieskin tuntuu taas siltä johon aikanaan rakastuin.



TOIVOA on, jos on tahtoa!

Silloin teet edelleen kotitöitä ja olet lasten kanssa mutta et vittuunnu siitä että mies ei tee.

suosittelen lämpimästi koko perheenä avioliittoleirille (esim namika järjestää pieksämäellä) menoa esim ensi kesänä.

Silloin teet edelleen kotitöitä ja olet lasten kanssa mutta et vittuunnu siitä että mies ei tee.

vaan siitä että mies ei arvosta sitä mitä minä teen ja löytää aina huomautettavaa jostakin. Ikinä ei ole tarpeeksi siistiä tai tarpeeksi hyvin siivottu.

Mikä muuten on parisuhteen roolikartta? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Meilläkään miestä en saa kirveelläkään mihinkään parisuhdeterapiaan tai edes perheneuvolaan, kun ongelmaa ei kuulemma ole. Ja ainoa ongelma ratkaistaan niin että siivoan paremmin.

Meillä mies ei ole yrittäjä, vaan tekee johtajatasolla töitä, unelmatyössään ja nimenomaan luo uraansa jota rakastaa haasteista ja stressistä huolimatta.

T:13

Minun tilanteeni ei ole ihan sama, mutta miehen lähes täyskäännös elämässä voisi antaa sinullekin toivoa? Ehkä, eli tässä meidän tilanne.



Mieheni oli kovin uraorientoitunut, teki pitkiä työpäiviä töissä ja iltaisin vielä vietti tunteja tietokoneella työasioiden tai pörssikurssien parissa. Teimme harvoin mitään yhdessä miehen aloittesta, eikä mieheni juuri "jaksanut" tehdä kotitöitä. Tästä riitelimme todella usein.



Tulin suunnittelematta ja ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja silloin "ahdistin" miehen lähes seinää vasten kuvainnollisesti. Kerroin millaista elämää voisin viettää lapsiperheenä, millaisen isän mielestäni lapsi tarvitsee. Tein selväksi että en missään nimessä suostu "yksinhuoltajaksi parisuhteessa".



Päätimme, että haluamme olla yhdessä ja haluamme lapsen. Tämän jälkeen riitelimme siitä, että missä vaiheessa miehen pitäisi asettaa perhe-elämä tärkeämällä sijalle ajankäytössä. Mieheni mielestä vasta kun vauva syntyy hänestä tulee isä ja asiat muuttuu.



Sain komplikaation raskauteeni noin puolivälissä ja jouduin vuodelepoon. Mieheni huolestui ja rupesikin huolehtimaan minusta. Sain hänet tekemään kaikenlaisia kotitöitä, koska hän ei halunnut että rasitan itseäni. Yllättäen suhteemme parani huomattavasti, meillä oli yhteinen tavoite, yhteinen huoli ja vietimme paljon aikaa yhdessä.



Lapsen syntyessä mieheni on hämmentynyt miten paljon iloa vauvasta voi olla ja isyysloman jälkeen hän ei oikein olisi raaskinut mennä töihinkään. Viikonloppuisin hän haluaa viettää aikaa meidän kanssa ja arki-iltoina saatamme vain yhdessä ihailla miten hienon vauvan olemme saaneet aikaan. Mieheni itse myös sanoi, että on paljon onnellisempi nykyisin ja tyytyväisempi parisuhteeseen ja että "vahinkolapsi" oli parasta mitä on tapahtunut



Ohhoh, tulipas pitkä sepustus. Anteeksi. Mutta neuvoni on siis se, että mieti minkälaista elämää haluat elää ja kerro se kumppanillesi. Äläkä tee liian suuria kompromissejä. Muutos on mahdollista, mutta et sinä voi sitä pakottaa. Kotitöihin tietenkin auttaa myös se, että lopetat niiden tekemisen. Kyllä kai mies itsekin ymmärtää, että jossain vaiheessa on pakko mennä kauppaan tai että roskat eivät itse kävele ulos.

on työväline, jonka avulla pohditaan rooleja perheessa, suhteessa jne.



Tässä esimerkkilinkki:

http://www.vslk.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=11&Item…

-pariterapia, useimmat terapiassa käyneet tuttuni ovat kehuneet, miten jo muutama käynti avaa silmiä oman elämän suhteen

-lopettakaa yrittäjyys ja mies palkkatöihin. Yrittäjyys on aina koko perheen juttu ja jos mies raataa itsensä sillä pilalle, ettekä te edes tienaa sillä mitään, mitä järkeä?

-kartoittakaa perheen talous. Mikä on tärkeää, mistä voi luopua? Onko varaa siivoojaan? onko varaa siihen, että sinä jäisit kotiin?

-kahdenkeskistä aikaa. Yrittäjillä oma aika on tahdosta kiinni.



T: Yrittäjän vaimo

seuraavanlaisia ratkaisuja jotka sovimme yhdessä keskuteltuamme parisuhteesta, perheestä ja työnteosta.

-minä jäin kotiin (tähän ratkaisuun littyi myös lapsien krooniset sairaudet)

-meillä käy säännöllisesti siivooja

-käytämme yleensäkin paljon ulkopuolisia palveluita talomme huoltoon



Meille tuli todella paljon perheen yhteistä ja stressitöntä aikaa. Sänkylämäkin vilkastui kun meillä alkoi käydä siivooja (ts jaksoimme muutakin kuin puunata kotiamme).

Silloin nimittäin oma neuvotteluasema suhteessa mieheen ja kotitöiden jakamiseen paranee. Eihän mies voi olettaa, että kokopäivätyön ja lasten lisäksi vaimo hoitaisi vielä kotityötkin. Palkka ei ole argumentti, vaan ajankäyttö (=pienipalkkainenkin kokopäivätyö vie sen 8 tuntia + työmatkat). Siispä siivojaa ym maksettua apua kehiin: siivooja siivoaa ja aupair tms voi viedä lapsia tarhaan ja harrastuksiin ja käydä ruokakaupassakin.

tuli kokopäivätoiminen kotiapulainen ja riidat vähenivät huomattavasti.

vaikka en ole itse edes ollut paikalla. :) 13 on pitänyt keskustelua yllä ja olisin itse kertonut kaiken suunnilleen samoin... (Kiitos!) aika samanlainen tilanne.



Paljon ajateltavaa on tullut. Ehkä jopa hieman toivoa...



Töiden vaihdosta: Mies ei ole duunari vaan tekee unelmaduuniaan (asiantuntijakonsultointia). Ja varmaan, jos kaikki hyvin menee, tulevaisuudessa onkin hyvät tulot, mutta ei vielä tässä vaiheessa. Ei siis toivoa duunin vaihdosta.



Tarkennus: Ei siis eletä missään “köyhyydessä” mutta ei tosiaan rikkaitakaan olla, en halunnut, että tulee se virheellinen kuva, että en halua erota, koska nautin jostain luksuselämästä. Elämme vaatimattoman kokoisessa asunnossa kalliilla alueella, jotta olisimme lähellä työpaikkojamme ja olisi enemmän aikaa perheelle (tai pikemminkin työlle miehen tapauksessa). Siivoojaan on varaa pari kertaa kuukaudessa (mies tosin meilläkin valittaa sen tuloksista…!). Jos palkkaamme enemmän kodin-/lastenhoitoapua niin sitten voimme unohtaa viikon kesälomamatkan, jonka yritämme tehdä vuosittain, koska se on perheemme (ainoa) henkireikä.



-ap



P.S. Meillä ei tosiaan ole tip-top eikä (mun mielestä) tarviikaan olla. Mies kyllä haluaisi, että olisi!

Miehen on kuunneltava myös sinua ja kunnioitettava sinun tarpeitasi tai kyseessä ei ole parisuhde. Riitele, jos ei muu auta. Hiljainen kärsimys, katkeruus ja marttyyrius on yhtä kuin suhteen kuolema.



Yksin et toki voi tilannetta parantaa, voit tehdä oman 50 % muutoksesta, mutta jos mies ei tule yhtään vastaan... On pakko miettiä tulevaisuutta, myös eroa vaihtoehtona. Yksin ei voi mitään suhdetta ylläpitää, siihen tarvitaan kummankin osapuolen panostusta.

Ajattelin puolipäiväistä nyt kuitekin alkuun (mieshän oli siitäkin eri mieltä, jos töihin lähdetään niin sitten pitkää päivää), mutta olen aika pessimisti sen suhteen että mikään meidän välillä puolittuisi. Uskon kuskaavani ja hakevani lapset hoidosta yksin, samoin uskon että ruokaostokset ja niiden suunnittelu lankeaa edelleen minulle, kuten siivous, pyykki, ruoanlaitto ja muu järjestely ja tietenkin iltasella lapset, lasten sairaspäivistä puhumattakaan.

Meillä mies laittaa aamulla lapsille aamupalat ja katsoo että pukevat ja koululainen pakkaa tavarat ja vie pienemmät hoitoon. Illalla ennen nukkumaan menoa auttaa esikoista läksyjen kanssa ja vie ehkä roskat, mutta siinä se sitten arkipäivien osalta aika lailla olikin… Viikonloppuisin käy kaupassa ja laittaa hätätapauksessa jonkun ruoankin (tosin aina on vkl myös töitä). MUTTA koko arkipäivien hoidosta haku, ruokien miettiminen ja valmistaminen jää mulle, samoin arkena ja vkl kodin siistiminen, tiskit, pyykit, lasten iltapesut, iltasadut, nukkumaanmeno sillä välin kun mies jatkaa kotona illalla työntekoa. Ainakin 90% lasten sairaspäivistä minä olen pois töistä. Jnejne.

Ja siivoojakin meillä käy miehen aloitteesta pari kertaa kuussa pari tuntia (enempään ei ole varaa) mutta kuten etukäteen arvasinkin, sehän tekee siis vain miehen “osuuden” – mies ennen imuroi ehkä joka toinen viikonloppu niin nyt sen tekee siivooja… Ei se mua juuri arkena lohduta. :(

Kiukuttaa, en ole mikää kodinhoitaja vaan koulutettu nainen! Mutta en ole saanut muutosta aikaan. Tahtoa on.

-ap

P.S. 13 kirjoitat niin fiksusti että olen ihan vakuuttunut, että olet hyvä monessakin asiassa!! Luulen, että töihinmeno kannattaa joka tapauksessa (vaikka se myös lisää ongelmia).

En tiedä mikä suhde tämä on.

Voin sanoa, että hiljainen kärsimys on kaukana minusta... Riitelen asiasta riitelemisestä päästyäni, koska en pysty sulattamaan sitä. Mutta täällä keskusteluissa aina moititaan juuri siitä riitelystä (ei tässä ihanassa kannustavassa ketjussa) - olen sitten kamala nalkuttava akka, pilaan muidenkin elämän jnejne. Silti riidellessä olen ainakin olemassa (en siis siksi, että nautin riitelystä, en todellakaan, vaan en katoa näkymättömäksi kodinhoitajaksi vaan puolustan oikeuksiani, vaikkakin ilman tulosta).

Mutta olet oikeassa, yritän yksin parantaa tilannetta. Ei siis sittenkaan toivoa? :(

Miehen on kuunneltava myös sinua ja kunnioitettava sinun tarpeitasi tai kyseessä ei ole parisuhde. Riitele, jos ei muu auta. Hiljainen kärsimys, katkeruus ja marttyyrius on yhtä kuin suhteen kuolema.

Yksin et toki voi tilannetta parantaa, voit tehdä oman 50 % muutoksesta, mutta jos mies ei tule yhtään vastaan... On pakko miettiä tulevaisuutta, myös eroa vaihtoehtona. Yksin ei voi mitään suhdetta ylläpitää, siihen tarvitaan kummankin osapuolen panostusta.