Miten kestää elämää "uraisän" rinnalla?

Silloin ihminen näkee kaiken negatiivisena eikä vain jaksa. Oletteko olleet yhteydessä esim. neuvolan (jos lapset sen ikäisiä) perheneuvolaan? siellä vois koittaa yhdessä tehdä ulkopuolisen psykologin kanssa asioita paremmaksi. Tai kokeilla tehdä esim. parisuhteen roolikarttaa. Joskus ne asiat voi olla pieniäkin, mutta tuntuu isoilta.

Meillä oli vähän vastaava tilanne päällä pari vuotta sitten, mutta silloin molemmilla oli vaativat työt ja lapset ihan pieniä. No nyt minä olen vaihtanut työn osa-aikaiseen, maksetaan välillä siivoojalle ja yritetään löysätä pipoa kodin suhteen :) Tuntuu, että aurinko alkaa paistaa monen raskaankin vuoden jälkeen ja mieskin tuntuu taas siltä johon aikanaan rakastuin.

TOIVOA on, jos on tahtoa!

Hmm, olisko mun mies masentunut? Kerro lisää! Mies kyllä tosiaan näkee kaiken negatiivisena… :( Ja kerro tarkemmin teidän teistä parempaan arkeen. (Tahtoa on, ainakin mulla!! Miehestä en tiedä.)

-ap

PS Ei se tosin auta vaikka olisikin masentunut, koska en ikupäivänä saa sitä mihinkään lääkäriin.

Loppu ei ole sinun vallassasi, vaan on miehesi päätös.

Yritä parhaasi, enempää et voi. Jos ero tulee, oletpahan ainakin tehnyt kaiken, minkä pystyit. ketään ei voi pakottaa muuttumaan, se on miehen vastuulla.

En tiedä mikä suhde tämä on. Voin sanoa, että hiljainen kärsimys on kaukana minusta... Riitelen asiasta riitelemisestä päästyäni, koska en pysty sulattamaan sitä. Mutta täällä keskusteluissa aina moititaan juuri siitä riitelystä (ei tässä ihanassa kannustavassa ketjussa) - olen sitten kamala nalkuttava akka, pilaan muidenkin elämän jnejne. Silti riidellessä olen ainakin olemassa (en siis siksi, että nautin riitelystä, en todellakaan, vaan en katoa näkymättömäksi kodinhoitajaksi vaan puolustan oikeuksiani, vaikkakin ilman tulosta). Mutta olet oikeassa, yritän yksin parantaa tilannetta. Ei siis sittenkaan toivoa? :(

Miehen on kuunneltava myös sinua ja kunnioitettava sinun tarpeitasi tai kyseessä ei ole parisuhde. Riitele, jos ei muu auta. Hiljainen kärsimys, katkeruus ja marttyyrius on yhtä kuin suhteen kuolema. Yksin et toki voi tilannetta parantaa, voit tehdä oman 50 % muutoksesta, mutta jos mies ei tule yhtään vastaan... On pakko miettiä tulevaisuutta, myös eroa vaihtoehtona. Yksin ei voi mitään suhdetta ylläpitää, siihen tarvitaan kummankin osapuolen panostusta.

Loppu ei ole sinun vallassasi, vaan on miehesi päätös.

Yritä parhaasi, enempää et voi. Jos ero tulee, oletpahan ainakin tehnyt kaiken, minkä pystyit. ketään ei voi pakottaa muuttumaan, se on miehen vastuulla.

Tarkoitan, että en usko, että mieheni haluaa eroon meistä (jo siksikin että hän ei voisi ottaa lapsia itse, koska on niin paljon töissä eikä myöskään kestäisi luovuttaa heitä minulle).

Hän vain haluaa, että lakkaan kiukuttelemasta ja alan hoitaa paremmmin kotia...

Itsekään en halua eroa. :(

Jotenkin olen aiheuttanut sen, että olemme päätyneet tähän, kun kaverit ovat onnistuneet paremmin (ilmeisesti?) joten enkö mitenkään voi saada meitä myös pois tästä?

-ap

Kotitöihin tietenkin auttaa myös se, että lopetat niiden tekemisen. Kyllä kai mies itsekin ymmärtää, että jossain vaiheessa on pakko mennä kauppaan tai että roskat eivät itse kävele ulos.

En koe tätä mahdolliseksi… Sitten lapset jäävät ilman ruokaa kotiin tullessaan (mies itse on tietysti töissä) ja miehen asenne ei kuitenkaan ole heidän syynsä. :( Tiskit olen yrittänyt jättää ja keittiön siivoamatta mutta mies lähtee vaan aamulla töihin asiasta välittämättä ja sit lapsille ei ole iltapäivällä puhtaita asioita…

Miten siis voi jättää kotityöt tekemättä? (Kaupassa käynti ja roskien vienti taitaa muuten meillä olla suunnilleen ne ainoat, joita mies nykyään enää tekee…)

P.S. 13 kirjoitat niin fiksusti että olen ihan vakuuttunut, että olet hyvä monessakin asiassa!! Luulen, että töihinmeno kannattaa joka tapauksessa (vaikka se myös lisää ongelmia).

Koulutettu nainen minäkin olen prkele ja myöskin aika napakasti pistän vastaan noihin miehen kiukkukohtauksiin, vaan ilman mitään tulosta kuten sinäkin. Ajattelen itse aivan samoin, että ainakaan en alistu täysin tossukaksi kodinhengettäreksi joka tekee asiat miehen oikkujen mukaan. Vaikeneminen olisi jollain tapaa luovuttamista, niin tilanteen kuin parisuhteenkin kanssa. Ja todellakin, ei tämä ole juuri nyt mikään parisuhde kuten joku tuossa ylempänä kirjoitti.

Tänään olen ollut asian tiimoilta niin vihainen (kiitos muuten kun sain oksentaa kiukkuni tähän ketjuusi, sori kun kaappasin sen noin vain), etten muista koska viimeeksi olin täynnä näin pyhää vihaa.

Iltapäivän ratoksi päätin, että mies maistakoon omaa lääkettään. Perjantaina on miehen vapaapäivä ja ajattelin lähteä yksin kaupungille ja jättää miehen ja lapset keskenään kotiin, ainakin iltapäivään asti. Siivotkoon, tehköön jumankekka ruoat, hoitakoon lapset sekä pyykit ja auta armias jos koti ei ole tarpeeksi siisti kotiin tullessa niin annan kuulua! AAAARGHHHH! Olen niin kiukkunen että pois alta. Tuuletan itseäni ja kokeilen maistuuko oma lääke.

Sori, ei tullut mitenkään rakentava teksti, ihan puhdasta kiukkua ja uhoa vaan. Pakko päästellä höyryjä. Toisaalta ajattelen, että ehkä tämä kiukku ja vihaisuus on hyvästäkin, jonkinlainen liikkeelle paneva voima tässä kriisinpoikasessa, suuntaan tai toiseen.

Tsemppiä edelleen ap

T:13

ollenkaan että "kaappasit" ketjun, hyvä vaan ja itsellekin kuulla, että muillakin on tällaista ja että on syntynyt hyvää keskustelua, vaikken itse ollut lähelläkään.



Naurattaa vaan, kun sanavalintasikin ovat ihan kuin omiani. ;) En siis kuitenkaan ole sama kirjoittaja, ihan tiedoksi vain!



Muu ei sitten nauratakaan.

vaikkei se hauskaa olekaan, todellakaan. Jännintä tosiaan se, että alkuun meillä ei ollut kuvio tämmöinen ollenkaan. Tuntuu, että annoin ensin pikusormen ja mies huomaamatta ja vietellen vei koko käden. Nyt se ei todellakaan anna sitä kättä takaisin vaan pitää sitä itsestäänselvyytenä, vaatii lisäksi toistakin kättä.



Kiitos sille jollekin, joka linkitti tuon parisuhdekartan. Koetan saada miehenkin sen lukemaan, vaikkakin todennäköisesti pyörittelee silmiään ja pitää "akkojen juttuna" ja muutenkin turhana, eihän meillä ole mitään ongelmia ja ne vähäisetkin hoituu siivoamalla...



T:13