6-vuotias poika ei tahdo isälleen.
Ollaan sovittu että viikko /kuukausi, ainakin eskarin alkuun asti (puoli vuotta vielä). Poika on surkeana että haluaisi olla kotona, voisi sitten vaikka soittaa isälleen jos ikävä tulee. Jouduin aamulla viemään vastentahtoisen pojan sinne, isällään kyllä viihtyy, eikä ole mitään kiirettä tulla pois kun siellä on. Mitä tehdä?
Kommentit (45)
lapsi viihtyy kun on mennyt isänsä luokse ja sama juttu palatessa.
Älkää vaan menkö muuttamaan rutiinia, tuo menee ohi ihan itsestään kun lapsi hieman kasvaa.
Tekemällä välillä turhia muutoksia ja hyppimällä lapsen pillin mukaan kaikki vain vaikeutuu tulevaisuudessa. Vakaat säännönmukaiset tapaamiset ovat parasta mitä voi lapselle antaa.
Omalla pojallani oli samanlainen kausi, ettei tahtonut lähteä isälleen. En pakottanut, enkä pakota vieläkään. Lapsi ei ole tavannut isäänsä yli vuoteen. (Mutta siihen on hyvät syyt.)
Keskustele isän kanssa, tietääkö hän, mikä mättää, kun lähteminen on vaikeaa. Selvittäkää asia yhdessä. Tosin teidän kohdalla tuskin isässä on mitään vikaa, kun ei lähteminen muuallekaan suju. Jokin mättää siirtymätilanteissa, mutta yleensä nekin menevät aikaa myöden ohi.
Kun kysyn miksei halua lähteä, poika sanoo, en mä tiedä, tykkään kyllä iskästä ja muusta sen perheestä, mutta jotenkin vaan haluaisin olla aina kotona. Silti meillä kotona on melkein hitleri-kuri, iskällään saa syödä karkkia ja katsoa leffoja/pelata jatkuvasti. Isäpuoli varsinkin on tosi tiukka, mutta silti poika ei tahdo oikealle isälleen.
Perheneuvola on myös hyvä paikka pohtia näitäkin asioita (parempi kuin av). Itsellä lapsi ilmoitti ettei mene isälleen (ja kertoi syyn kun kysyin), eikä ole sen jälkeen tavannut kun päiväaikaa..
Kunnioita lastasi ja hänen tunteitaan ja yritä ottaa selvää mistä on kyse. En veisi (ja vielä veisi, miksi eiä ei hae!!) koskaan lasta vasten tahtojaan mihinkään , edes etävanhemmalle!
omaa lastani lähtemään isällään, nyt 9-vuotiaana menee sinne oikein mielellään.
6-vuotias voi mielestäni olla ihan hyvin viikon verran kerrallaan poissa. Jos tulee ikävä voi soittaa äidille.
En usko, että isän luona on mitään ap tapauksessa pielessä, on vain ristiriitatilanne, kun haluaisi olla kotona tuttujen tavaroiden ja läheistensä kanssa.
Nuo tilanteet, kun lapsi ei halua lähteä ovat karmeita, tiedän kyllä.
Kannattaa jutella lapsen kanssa ja selvittää, onko taustalla oikeasti jotakin muuta. Ellei, tuo on vain ohimenevä vaihe.
Puhun ihan kokemuksesta, olen itse (nyt 10-vuotias poika) etä-äiti ja muistan pojallani olleen myös tälläisen kauden. Tuntui ensin tosi pahalta kun poika oli sanonut isälleen ettei halua mennä äidille tänä viikonloppuna enkä ymmärtänuyt miksi.
Sitten poika kerran kun olin häntä hakemassa kysyi saako hän jäädä isille, otin tietysti pojan mukaan siitä huolimatta ja aloimme keskustella asiasta. Kysyin pojalta ihan rauhallisesti miksi hän ei halua tulla luokseni ja olin aivan tyrmistynyt kun asiat alkoivat selvitä. Pojan paras ystävä isin luona oli pyytänyt ja houkutellut ja lopulta uhkaillut kaveruuden menetyksellä jos poikani lähtee viikonlopuksi pois, sanonut pojalleni että jos hän ei lähde äidille hän pääsee mukaan elokuviin ja synttäreille juuri sinä viikonloppuna, ja kaikkea muutakin kivaa oli kuulemma luvassa. Toinen vaihtoehto oli ollut että ei olla enää kavereita.
Tein tälläisestä lopun yhdellä puhelinsoitolla.
Muistan kyllä vielä näitä toisin päin meneviä juttuja, eli monesti -varsinkin pienempänä- poika oltuaan minun luonani sanoi myös ettei hän halua mennä takaisin isille, vaan olla vain äidin kanssa.
Niin kauhea tilanne kuin näillä erolapsilla onkaan, ei kuitenkaan voida mennä siihen että lapset päättävät itse missä he milloinkin ovat. Totta kai on eri asia jos jokin mättää isin tai äidin luona.
Ja sen jälkeen miettiä mitä tehdään. Meillä syy oli sellainen, että jouduttiin ottamaan yhteyttä viranomaisiin ja nyt lapsi tapaa vain lyhyitä aikoja..
Että en TODELLAKAAN pakottaisi, ennenkuin selvittäisin mistä on kyse!
itse " jouduin" olemaan veljeni kanssa joka toisen viikonlopun isällä. ei ollut ikinä mukava lähteä kun kaikki kaverit jäi kotiin ja joskus olis ollu kavereiden kanssa muuta menoa. kuitenkin aina isällä ollessa viihdyimme hänen luonaan. oli kyllä kiva aina tulla viikonlopun jälkeen kotiinkin.
kyllä se on vanhempien asia huolehtia, että lapsi tapaa isäänsä eikä heidän suhde pääse viilenemään. me ei ikinä haluttu isän luo, yritettiin äitiä puhua ympäri, mutta äiti laittoi meidät joka toinen viikonloppu linja-autoon ja kohti isää. tästä olen kiitollinen. emme olisi tavanneet isäämme juurikaan, mikäli meiltä olisi kysytty.
eri asia tietenkin jos isälle ei halua mennä isän tai uuden perheen ongelmien takia.
jos isä/lapsi suhde hyvä ja isä luotettava on vaan hyvä että menee isälleen välillä, ettei vieraannu.
Tiedän muutenkin äitejä jotka tekevät itsekseen tämmöisiä päätöksiä koska kokevat olevansa itse enemmän kasvattajia kuin isä ja että omat määräykset ovat tärkeämpiä kuin isän.
Jos on kasvaessaan alkanut enemmän miettiä sitä. Nyt poikkeuksellisen herkkä poika, ja välttää väkivaltaa viimeiseen asti...
Pohdiskelee ap
tilanne muuttui...
Ai, isä onkin väkivaltainen? Sen olisi tietenkin voinut kertoa jo heti kättelyssä.
Onko väkivalta kohdistunut koskaan lapseen? Pelkääkö isäänsä?
Isänhän voi ottaa mukaan keskusteluun, tai sitten keskustelet ensin poikasi ja sitten isän kanssa. Mielestäni sinun ei kuitenkaan tässä vaiheessa pidä lähteä " en päästä lastani isälleen" -linjalle vaikka sitäkin ovat täällä monet ehdottaneet.
vaikka mies ei tee tuollaista nyt, välttämättä en minäkään osaisi ihan luottaa. Tai kunnioittaa, kun tietäisin mitä on tehnyt.
Toiseksi lapsi ei kerro " napista painamalla" mikä on tilanne vaan se vaatii monesti pitkänkin ajan ja herkän aistivan vanhemman. 6-vuotias on vielä kovin pieni verbalisoimaan tunteitaan. Herkkyyttä peliin ja muistathan pitää lapsesi luottamuksen ja et kerro isälle ennenkuin tiedät mistä on kyse.
Ilman mitään sen syvempää syytä.i
että lapsi on " huono lähtijä" , enemmän sellainen kotihiiri. Eikä siis joku asia ole siellä isällä pielessä. Mutta ajatelkaapas ihan oikeasti näitä pikkuisia erolapsia, jotka viikoittain/kuukaisittain kulkevat kamoineen kodista toiseen. Itse olen 3 v elänyt 2 kotia, joiden välimatka on 200 km, viikonloput toisessa perheen kanssa ja viikot työpaikkakunnalla. Se on todella rankkaa, sekä emotionaalisesti että fyysisestikin. Aina laukku pakattuna, aina jonnekin lähdössä. Ja tällaistä se on siis tasapainoiselle aikuiselle. Ajatelkaapa, millaista se on lapselle, joka on vielä riippuvainen vanhemmistaan ja kavereistaankin. Ja joutuu aina kotia vaihtaessaan soputumaan uusiin perheenjäseniinsäkin. Eikä ehkä kummassakaan kodissa tunne olevansa 100 %:sti perheenjäsen. Surullista.
laitat sitten sinne vaan vaikka vastaan mutisisikin.
Jos annat jäädä kotiin muserrat isän määräysvaltaa jne.
kerrot vaan että nyt on isin viikko jne ja sitä ei voi perua koska niin on sovittu ja sopimuksista pidetään kiinni. Ja että poika molemmille vanhemmille rakas ja isälle tulee paha mieli jos ei sinne menisi
Meidän 6-vuotiaallamme tuntuu nyt olevan sellainen kausi, että mikä tahansa lähteminen on tyhmää ja tylsää, haluaisi vain olla kotona. Sitten kuitenkin kun vaan otan mukaan (oli se sitten kauppa tai uimahalli), on paikan päällä tyytyväisen oloinen.
Onko tämä viikko-systeemi teille uusi? Jospa se kuulostaa lapsesta hurjan pitkältä ajalta, lähtisitte liikkeelle lyhyemmistä sessioista?