43-v kuvataiteilija ja nyt RASKAANA
Lääkärini soitti eilen, testi tehtiin toissapäivänä poissulkevana rutiinitoimenpiteenä erästä tulevaa tutkimusta varten. En ole koskaan ollut raskaana, enkä ole enää käyttänyt ehkäisyä koska raskaus olisi tässä iässä joka tapauksessa mahdottomuus - nivelreumataustanikin vuoksi.
Mutta siis ei. Positiivinen oli.
En ole koskaan edes ajatellut äitiyttä, olen kovin omistautunut luovan alan työlleni, ja sillä alueella juuri nyt tietysti on tekeillä paljon kaikkea uutta ja hienoa. Se sujuu loistavasti. Olemme myös ostaneet puolisoni kanssa asunnon rakenteilla olevasta taloprojektista, ja mieheni vain tuumasi käytännöllisesti eilen uutisen kuultuaan, että uusi asunto käy sitten vähän pieneksi, tai minun täytyy luopua työtilastani, ja siirtää se kodin ulkopuolelle. Autoa ei kuulemma tarvi vaihtaa, turvaistuin mahtuu hyvin. (!!!???)
Toinen ottaa asiat noin, ja minä kun olen ihan sekaisin! Enkä suinkaan ole varma että haluan lapsen sotkemaan jo nyt oikein mukavaa, tasaista ja tyydyttävää elämäämme.
Eihän tämän pitänyt olla edes mahdollista!?
Ja toisaalta tiedän, että tämä on nyt se yksi ja ainoa mahdollisuus tässä elämässä - mutta pelkään, että lapsen mukanaan tuomat muutokset pilaisivat a) tasapainoisen, aikuisen parisuhteeni b) mahdollisuuteni työntekoon vuosiksi. Tällä hetkellä näen äitiyden vapaaehtoisena vankilana, johon olen liian vanha.
Sanokaa te tuntemattomat viisaat jotain älykästä tähän?
Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (6)
Kappas joo, minultakin meni ohi. Älä huoli siitä työnteosta, sehän on järjestelykysymys. Olen itse tutkija yliopistolla ja lapsia on ennestään kaksi, kolmas tulossa. Kuten minulle luvattiin, olen saanut aikaan jopa enemmän, kun on jotain mikä rytmittää päivän. Sitä voi saada aikaan neljässä tunnissa enemmän kuin ennen kahdeksassa. Muutama kuukausi voi mennä aika sumussa, mutta siitä se sitten taas lähtee kun on sen ennenkin osannut.
Kyllä vanhemmuus syventää ihmisen persoonallisuutta, jos sen osaa oikein ottaa (eikä sekoa yltiöpäisiin suuntauksiin missään suhteessa, oli kyse kulutuksesta tai kasvatusihanteista). Voit jopa hyötyä siitä työssäsi! Minä ainakin ymmärrän elämää ja tutkimiani ihmisiä paremmin. Enkä tarkoita, että lapsettomat eivät tajua mitään, minun kohdallain äitiys vain on ollut erinomaisen tarpeellista.
Parisuhteen on tärkeää olla vakaalla pohjalla, koska kohta siihen tulee kolmas osapuoli jonka kanssa voi neuvotella vähän tai ei lainkaan. Tätä minäkin olen uusperheessämme pohtinut - miten aiemmin lapseton mies muuttuu isyyden myötä ja kuinka dynamiikat osuvat yksiin, kun mukana on uusi ihminen. Mutta elämähän on otettava sellaisena kuin tulee ja asiat voivat mennä myös hyvin. Rakkaus on tärkeintä, sen lisäksi että eletään samassa todellisuudessa.
Onnellista odotusta sinulle ja miehellesi!
Olen siinä mielessä samassa tilanteessa, että odotan 42 vuotiaana esikoistani. Meillä oli niin, että ei lasta ei varsinaisesti yritetty, mutta sai tulla, jos sellainen ihme tapahtuisi. No, kun se tapahtui, niin mulla kuitenkin kesti kuukauden verran päästä sinuiksi tilanteen kanssa. Miehellä tuntui olevan helpompi hyväksyä. Itsekin olen yrittäjä, joten töiden järjestäminen voi olla aluksi haastavaa, mutta toisaalta olen ajatelllut, että itse vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt hetki ihmisen elämässä, että kyllä siitä jotenkin selvitään. Otetaan sitten vaikka vauva töihin mukaan. Myöhemminhän vauvan saa hoitopaikan.
Elämän kolmas perheen jäsen muuttaa erilaiseksi, mutta ei se tarkoita, että elämä huononisi. Imetysajan tietysti vauva on äidistä riippuvainen, mutta tuskin lapsesta nykyisellä päivähoitosysteemillä kokoaikaista riippakiveä naiselle tulee. Varsinkin, jos isä tekee osansa.
Hei! Minunkin oli pakko kirjoittaa ajatuksiani. Olen itse koulutukseltani TaM (synt. 1978, valmistunut 2003), toimin vapaana taiteilijana niin muotoilun kun kuvataiteenkin parissa. Rakastan työtäni.
Minulla on 4 lasta ja odotan viidettä.
En ole koskaan katunut lapsien hankkimista.
Joku kirjottaneista puhui tehokkuudesta. Tavallaan yhdyn tähän: jotenkin sitä pystyy fokusoimaan oman juttunsa ja duuninsa niin, että saa enemmän aikaan vähemmässä ajassa. Enkä tässä nyt puhu siitä, että asioita tarvitsisi tehdä vasemmalla kädellä.
Pienet ihmiset on uskomattomia.
Vauvat on helppoja: kun muistaa että niillä on muutama perustarve. (Tissiä, unta ja puhdasta päälle sekä hellyyttä ja seuraa).
Synnytys on naiselle uskomaton kokemus. Elämä on ihme.
Lapsi ei vaadi kummallisia puitteita. Me aikuiset rakennetaan se kuvitelma, että lapsi tarvii niin ja niin paljon tilaa. Ei tarvitse. Välittämistä ja seuraa, keskustelua, ruokaa..
Meillä on lapset 10-vuotiaasta 2-vuotiaaseen samassa huoneessa, tytöt ja pojat onnellisesti sekaisin.
Voin lämpimästi suositella.
Ainakin minun kohdallani elämä on onnellista. Elämme joo toki vähillä tuloilla, taiteilijapariskunta. Seksi on superhyvää, joka synnytyksen jälkeen se vaan paranee. (odotusaikanakin se on kohdallaan). Lapset on mukavia ja niiden kanssa on toisinaan oltu (ennen kouluikää) esim. residensseissä ulkomailla. Matkailtu Marokossa ja pitkin maailmaa.
Elämä ei lopu lapsen saantiin.
Ehkä se alkaa siitä?
:) voimia
anni
Ihanaa että täällä on tällainenkin ketju!! Minäkin olen 40 ja risat, taiteilija ja raskaana. Entuudestaan on yksi ja lapsi ja vakuutan, että taiteen tekeminen ei kärsi äitiydestä mitenkään, päin vastoin!
Itse täytin juuri 40 v. Minulla on kaksi lasta entuudestaan, nuorempikin täyttää tänä syksynä 7. Ihan pikkulapsiaika on siis ohi jo...hieman mietityttää, miten sitä jaksaa taas "aloittaa ihan alusta" vauvan kanssa, mutta odotan tätä vauvaa niin kovasti, ja uskon, että kaikki menee hyvin - kaikki me olemme omanlaisiamme äitejä, ja uskon, että jokainen löytää oman tapansa olla äiti!
Saa olla onnellinen, että yli 40-vuotiaana ylipäänsä tulee vielä raskaaksi, luonnollisesti raskautuvien prosentti 40-44-vuotiaista on alle 1%! Yli 44-vuotiaille vastaava prosentti on 0,3%.
Ihme, ettet ole saanut yhtään vastausta vielä.
Mä ajattelen kuitenkin niin, että lapsesi on vaan päättänyt, että hänen paikkansa on tässä maailmassa ja haluaa tavata äitinsä ja isänsä. Kirjoituksesi perusteella vaikutat järkevältä ja maanläheiseltä ihmiseltä kuten miehesikin, joten vaikutatte ainakin sopivan vanhemmiksi.
Itsekin mietin paljon lapsen vaikutusta elämääni. Onko mulla mahdollisen synnytyksen jälkeen enää yhtään omaa aikaa vuosiin? Onko elämä pelkkää kakkavaippaa ja mössönsyöttämistä? Toisaalta onhan niitä perheellisiä ympärillä työelämässäkin ja hekin ehtivät elää muutenkin kuin lastensa kanssa. Kaipa nuo asiat ovat ennemminkin organisointikysymys.