Tuli paha mieli tämänpäiväisestä Hesarin päivähoitojutusta.

Monelta näyttää unohtuvan nyt se että aikuinenkin tarvitsee joskus vapaa-aikaa ja se saattaa hyvinkin olla jokin harrastus töiden jälkeen tms. Kyllä useammalla ihmisellä pää leviäisi jos elämä olisi ihan pelkkää töihin-kotiin-nukkumaan, jossa ei olisi omaa aikaa ennen puolta yötä kun lapset on saatu nukkumaan.

Harvoin ne lapset menevät puolilta öin nukkumaan... Ja jos vanhempia on kaksi, toinen voi kerran-pari viikossa mennä omia menojaan jos haluaa.

Itse en kyllä ikinä voisi viettää noin lyhyttä aikaa päivässä lasteni kanssa!! Ja kyllä tuosta Kaiuksen äidin jutusta paistoi se että ei taida olla vaan kerran viikossa äidillä noita menoja, jos kerran ei ikinä ehdi ruokaa tehdä.

Huoh. Tosiaan, yleensä nämä itselleen eläjät heräävät lasten myötä tajuamaan että on vuosia jolloin heiltä vaaditaan enemmän kuin he saavat itse takaisin, mutta sääliksi käy niitä lapsia joiden vanhemmat eivät tätä tajua.

Lapselle kaikkein tärkeintä on aika omien vanhempien kanssa, einekset eivät siinä paljoa haittaa.

Kyllä, kaikki tarvitsevat omaa elämää, myös pienten lasten vanhemmat. Ja kyllä, kukin perhe päättää itse omista lähtökohdistaan sen, minkä ikäisena lapsensa laittavat päivähoitoon.

Pointti onkin se, miten kokonaisuudessaan vanhemmat suhtautuvat lapseen. Jos lapsi koetaan rasittavaksi ja hänen kanssaan halutaan olla mahdollisimman vähän aikaa päivästä, se on kauheaa lapsen kannalta. Ihan samantekevää, miten vanhemmat sanallisesti kertovat lastaan rakastavan jos se ei näy välittämisenä ja läsnäolona.

Kaiuksen vanhempien arjesta sai lehtijutun perusteella VAIKUTELMAN, että lapsi on hankittu siinä missä auto ja sohvakalusto. Hoito suoritetaan (ja paino sanalla suoritetaan) mahdollisimman hyvin, mutta lapsesta nauttiminen ei vaikuta olevan vanhemmille prioriteetti. Tämä ei ole edes mitenkään harvinainen asenne nykyvanhemmilla...

Ilman muuta juttuun on voitu poimia valikoiden äidin kommentit. Eli kommentoimme tässä jutun antamaa vaikutelmaa.

Epäilen, ettei kumminkaan kovin väärää kuvaa ole annettu, sillä usein haastateltavat vaativat tuollaiset jutut luettavakseen ennen julkaisua. Ja jälkikäteispalaute on painavaa, mikäli perheestä on annettu täysin totuudenvastainen kuva. Tuollaisia tapauksia (siis vääristeltyjä henkilöhaastatteluja) on joskus, mutta ne usein sitten päätyvätkin esim. JSN:n käsittelyyn.

Monelta näyttää unohtuvan nyt se että aikuinenkin tarvitsee joskus vapaa-aikaa ja se saattaa hyvinkin olla jokin harrastus töiden jälkeen tms. Kyllä useammalla ihmisellä pää leviäisi jos elämä olisi ihan pelkkää töihin-kotiin-nukkumaan, jossa ei olisi omaa aikaa ennen puolta yötä kun lapset on saatu nukkumaan.

Meitä on jokaiseen junaan. Itse olin raskauden aikan sairaslomalla ennenaikaisten supistelujen takin 5 kk ja kun lapsi oli 10kk palasin töihin. Olin onnellinen ja helpottunut. Olin täysin kyllästynyt kotona olemiseen. Omaa lastani rakastan mutta jotta olisin parempi äiti oli minun päästävä tekeään aivoillani.

Olen täysin onnellinen jokaisena aamuna, kun saan palata rakastamani työn ääreen ja miehenikin mielestä olen huomattavasti paremmalla tuulella ja jaksan lastani paremmin, kun olen päässyt irti kodista.

Vien lapsen tarhaan klo 7 ja haemme mieheni kanssa tuossa hiukkasen ennen viittä, kun pääsemme töistä. Noin 4 kertaa kuukaudessa olen poissa kok vuorokauden lapseni elämästä, töissä. Tuo aika on ollut mieheni mielestä todella tärkeää hänen ja lapsemme suhteen kasvamiselle.

Lapseni on täysin tyytyväinen tarhassa olemiseen, ekalla kerralla on itkenyt muuten jää hoitoon tyytyväisenä, eikä juuri äidille ja isälle vilkuttele. Pikemminkin meille vanhemmille on ollut haikeaa jättää oma rakas muiden hoivaan. Mutta lapsi oppii sosiaalisia suhteita ja muiden kanssa olemista. Myös täysin erilaisia virikkeitä on tarhassa tarjolla päivällä kuin äidin kanssa kotona. Kotona ollessa en juuri jaksanut lapseni kanssa tehdä mitään. Jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa ja olen onnellinen, että minulla oli mahdollisuus valita näin. Muuten olisin masentunut ja en osaisi nauttia lapsestani niin paljoa kuin nyt yhteisitä hetkistämme nautin.

Jokainen itsekäs aikuinen tekee omat itsekkäät ratkaisunsa, vaan kuka ajattelisi LAPSEN parasta ja hyvää?

Uskaltaakohan tunnustaa, mutta minusta se Kaiuksen äiti kuulosti melko neutraalilta tapaukselta. Mulla ei ole lapsia, vielä, mutta ehdottomasti niitä joskus haluan.

Muistan itsekin, kun esikoista odotin ja kuuntelin kaverin valitusta, ettei haluaisi laittaa lastaan hoitoon, miettineeni, että täh??? Miten niin ei halua laittaa lasta hoitoon, onhan se lapsi jo 10kk, johan tuota joutaa töihin. Vaan ihan eri mieltä olin, kun oma lapsi täytti sen 10kk. Töihin en olisi mennyt millään, vaan olin jo ehtinyt luvata miehelleni, että hän saa jäädä lapsen kanssa kotiin... Joten vaihdoimme hommia, minä painuin töihin, mies jäi kotiin hoitovapaalle, nauttimaan kävelemään oppineen ihanan touhukkaan pojan kanssa olemisesta.

ettei äiti keksi sille tarpeeksi "viihdykettä"!

Meilläkin on kaksi aika vaativaa lasta, mutta ei kyllä tullut mieleenkään etten olisi keksinyt vuoden ikäiselle tekemistä. Kotona äidin kanssa leikkiminen, äidin syli ja ulkoilu luulisi riittävän ihan millaiselle tahansa 1-vuotiaalle! Ei ole sen ikäisen paikka meluisessa pk-ryhmässä missä huomiosta joutuu taistelemaan.

välittömiä mielihalujaan tuonnemmaksi. Harrastuksenkin voi pistää jäihin siksi aikaa kun oma lapsi on niin pieni että tarvitsee vanhempiensa täysipainoista läsnäoloa ja huolenpitoa.

Vaikka mäkin arvasin jutun luettuani, että täällä kiehuu jo täysillä.

Mua kummastuttaa useampikin asia.

Kaikki puhuvat vain ÄIDISTÄ, eikö isän aika lapselle ole yhtä arvokasta? Miksi juuri ÄIDIN pitäisi olla kotona klo 16 hoivaamassa tai jäädä kokonaan kotiin?

Juttua voi lukea niin monella lailla. Mä ihmettelin sitä toista perhettä, jossa koko perheen iltaohjelmaan kuului Salkkarien katsominen yhdessä. Alle kouluikäisten kanssa?! Kuinka moni todella antaa alle kouluikäisten katsoa Salkkareita?

Voisikohan sen TV-harrastuksenkin panna vähän jäihin siksi aikaa kun lapsi on niin pieni, ettei TV tuota hänelle mitään hyödyllistä vaan enemmänkin lapsi kaipaisi sitä huolenpitoa?



Ihan pelkkä kotona vietetty aika ei riitä, kyllä myös sillä ajan käyttämisellä on jotain merkitystä.

Muistan itsekin, kun esikoista odotin ja kuuntelin kaverin valitusta, ettei haluaisi laittaa lastaan hoitoon, miettineeni, että täh??? Miten niin ei halua laittaa lasta hoitoon, onhan se lapsi jo 10kk, johan tuota joutaa töihin. Vaan ihan eri mieltä olin, kun oma lapsi täytti sen 10kk. Töihin en olisi mennyt millään, vaan olin jo ehtinyt luvata miehelleni, että hän saa jäädä lapsen kanssa kotiin... Joten vaihdoimme hommia, minä painuin töihin, mies jäi kotiin hoitovapaalle, nauttimaan kävelemään oppineen ihanan touhukkaan pojan kanssa olemisesta.

Ilmeisesti teit sitten juuri oikein. :) Isä-poika suhde varmasti vahvistui tuolla lailla, ja mieti miten paljon vähemmän teille varmasti tulee näitä kotitöiden tekemisestä aiheutuvia riitoja, kun miehesi on nähnyt arjen pyörityksen kuviot a:sta ja ö:hön ja toivottavasti osaa ottaa vastuuta kodista ja perheestä ihan toiseen malliin kuin monet miehet tällä palstalla.

välittömiä mielihalujaan tuonnemmaksi. Harrastuksenkin voi pistää jäihin siksi aikaa kun oma lapsi on niin pieni että tarvitsee vanhempiensa täysipainoista läsnäoloa ja huolenpitoa.

Ajattelinn käyd siellä 2-3x/vko, aikaa menee tunti-kaksi. Mut mun lapset on kotihoidossa, saanko synninpäästön?

P.S. Olisin aloittanut harrastuksen vaikka olisin töissä. Pakko. Menin niin huonoon kuntoon jo monen vuoden liikkumattomuuden jälkeen että jumiutuneet niska ja selkä saivat mut voimaan pahoin ja pyörrytti.

Ihan tutuilta kuulostivat sen Kaius-pojan äidin kommentit. Kun niitä täällä irrotellaan sopiviksi lauseiksi, kyllähän niistä saa kuka tahansa ninamikkonen-wannabe kehitellyksi vaikka minkälaiset tunnekuohut.



Mutta vähän todellisuudentajua kehiin: ainakin minun ystäväpiirissäni on tietyssä vaiheessa esikoisen kanssa ollut ihan tavallista, että väsynyt äiti puuskahtaa: kun pääsiskin töihin lepäämään, kun ei edes vessassa saa käydä yksin ja kun ei edes kahvikupillista saa koskaan juoda lämpimänä...



Kun vauvasta tulee taapero, moni väsähtää tilapäisesti. Lapsi on koko ajan liikkeessä ja silmät pitäisi olla selässäkin. Kitinää ja rutinaa riittää eikä synnytyksen jälkeiset hormonitötsyt enää pidä mammaa liikkeellä kuin duracell-pupua.



Tuohon elämänvaiheeseen nyt yksinkertaisesti kuuluu tuollaiset tunteet - tunnusti sitä tai ei. Kaikki kunnia Kaiuksen äidille, joka kehtasi sanoa sen ääneen!



Kyllä se mieli siitä muuttuu kun elämäntilanne muuttuu ja lapsi kasvaa.



Ja vielä niille hoitopäivän taivastelijoille: kyse oli YHDESTÄ esimerkkipäivästä näiden ihmisten elämässä! Seuraavana päivänä aikataulu saattoi olla aivan toinen, joten on kyllä aika turhaa käydä ynnäilemään lapsen kanssa vietettyjä tunteja tuon esimerkin perusteella. Jonakin päivänä on näin ja toisena sitten toisin.

Höh, tässähän juuri moni sanoo, että kertoo mielipiteitään vain ja ainoastaan tuon jutun perusteella. Ei sen enempää eikä vähempää.

Olennaista olikin se, että koko tämä juttu ja esimerkkipäivä antoivat täysin yksiselitteisesti aika kurjan vaikutelman. Lapsen parasta siinä ei oltu ajateltu juurikaan. Totta kai on luonnollista, että äiti on väsynyt, (vuosiakin) mutta kun KAIKKI jutun kommentit olivat lapsen edun kannalta kovin negatiivisia, niin se herätti ainakin minussa ihmetystä. Ei niitä kommentteja tarvinnut mitenkään jutusta "irrotella" vaan koko jutun sisältö antoi täysin samaa viestiä.

Ja siitä olen kanssasi TÄYSIN eri mieltä, että muka "tuohon elämän vaiheeseen kuuluvat tuollaiset tunteet". No, ei tietenkään. Joillain kuuluu, onneksi monilla ei. Se, että ajattelee asioista lapsen suhteen noin negatiivisesti, ei onneksi "kuulu" tuohon elämänvaiheeseen, vaikka jotkut niin ajattelevatkin. Väsymykset, tilapäiset ärtymykset jne. ovat eri asia kuin tuollainen kauttaaltaan ei niin lapsen edun mukaisesti meneminen.

Ja lisäisin vielä muutamiin edellisiin kommentteihin, ettei tietenkään vanhempien pidä luopua omista harrastuksistaan, kun lapset ovat pieniä. Suhteellisuuden tajua ja kohtuutta pitää ajatella, mutta olisi typerää olla menemättä omiin harrastuksiin esim. vähintään kerran viikossa, ja koskee molempia vanhempia. Tämä on juuri sitä tehokas henkisen väsymyksen torjuntaa, kun on myös omaa aikaa, vaikka pääpaino onkin perheessä.

Ihan tutuilta kuulostivat sen Kaius-pojan äidin kommentit. Kun niitä täällä irrotellaan sopiviksi lauseiksi, kyllähän niistä saa kuka tahansa ninamikkonen-wannabe kehitellyksi vaikka minkälaiset tunnekuohut.

Mutta vähän todellisuudentajua kehiin: ainakin minun ystäväpiirissäni on tietyssä vaiheessa esikoisen kanssa ollut ihan tavallista, että väsynyt äiti puuskahtaa: kun pääsiskin töihin lepäämään, kun ei edes vessassa saa käydä yksin ja kun ei edes kahvikupillista saa koskaan juoda lämpimänä...

Kun vauvasta tulee taapero, moni väsähtää tilapäisesti. Lapsi on koko ajan liikkeessä ja silmät pitäisi olla selässäkin. Kitinää ja rutinaa riittää eikä synnytyksen jälkeiset hormonitötsyt enää pidä mammaa liikkeellä kuin duracell-pupua.

Tuohon elämänvaiheeseen nyt yksinkertaisesti kuuluu tuollaiset tunteet - tunnusti sitä tai ei. Kaikki kunnia Kaiuksen äidille, joka kehtasi sanoa sen ääneen!

Kyllä se mieli siitä muuttuu kun elämäntilanne muuttuu ja lapsi kasvaa.

Ja vielä niille hoitopäivän taivastelijoille: kyse oli YHDESTÄ esimerkkipäivästä näiden ihmisten elämässä! Seuraavana päivänä aikataulu saattoi olla aivan toinen, joten on kyllä aika turhaa käydä ynnäilemään lapsen kanssa vietettyjä tunteja tuon esimerkin perusteella. Jonakin päivänä on näin ja toisena sitten toisin.

Höh, tässähän juuri moni sanoo, että kertoo mielipiteitään vain ja ainoastaan tuon jutun perusteella. Ei sen enempää eikä vähempää.

Olennaista olikin se, että koko tämä juttu ja esimerkkipäivä antoivat täysin yksiselitteisesti aika kurjan vaikutelman. Lapsen parasta siinä ei oltu ajateltu juurikaan. Totta kai on luonnollista, että äiti on väsynyt, (vuosiakin) mutta kun KAIKKI jutun kommentit olivat lapsen edun kannalta kovin negatiivisia, niin se herätti ainakin minussa ihmetystä. Ei niitä kommentteja tarvinnut mitenkään jutusta "irrotella" vaan koko jutun sisältö antoi täysin samaa viestiä.

Mutta ehkä muotoilin asiani huonosti: tuollaisiaKIN tunteita mahtuu juuri tuohon elämänvaiheeseen, miksi niiden tunnustaminen on niin paha asia?

Juuri haastatteluhetkellä ja juuri tuossa kyseisessä elämänvaiheessa äidillä todennäköisesti oli noita väsymyksen tunteita, jotka ajavat töihin "lepäämään".

Mutta pidän aika tolvanana sitä ihmistä, joka tuon perusteella kuvittelee tietävänsä lehtijutun kohteesta noin paljon. Kun kenenkään tunne-elämä tuskin on niin yksioikoista, väittäisin (jutun ulkopuolelta) että tuolla äidillä on melko varmasti myös MUUNLAISIA tunteita lastaan kohtaan aika ajoin... ;) Ja ehkä muunlaisia päiviäkin heidän viikkoonsa mahtuu.

Lyhyessä jutussa ei kovin paljon taustoja ja niitä toisaalta-toisaalta -pohdintoja esitellä. Se ei kuulu lehtijutun dynamiikkaan, mutta se ei tarkoita etteikö niitä asioita olisi olemassa. Yksinkertaiset ihmiset tekevät kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä noin lyhyen jutun perusteella.

Ja oikeastaan noin pitkä hoitopäivä on liian pitkä vaikka kyseessä olisi isompikin lapsi!

hoitopäivät noin pienellä eikä äidillä tuntunut olevan mitään kiirettä lasta hakemaan hoidosta vaan meni työpäivän jälkeen kuntosalille kollegansa kanssa. Ja kiinnitin huomiota että kun äiti tulee kotiin, siitä tunnin päästä aletaan nukkumaanmenopuuhat. Että hirveästi ei ehdi äiti näkemään lastansa viikolla hereillä.



Ymmärrän kyllä tuon äidin tunteita ja ajatuksia, olen itsekin mennyt vanhimpien lasten aikana töihin heti äitiysloman päätyttyä ja muista myös tuon turhautumisen ja tylsistymisen siellä kotona sen yhden vauvan kanssa. Just tuota tuliko-kakka-missä-palikka. Mutta silti itsellä oli aina se ajatus että yritetään järkätä lapsille mahdollisimman lyhyt hoitopäivä.

Olen itse aineenopettaja yläasteella ja ihmettelen kyllä tuota työpäivän pituutta. Hävetti äidin puolesta, että kehtasi lehdessä tuollaista aukoa (töihin lepäämään ja eineksiä)..

mutta aika hurjalta kuulostaa. :( itsellä jo huono omatunto, kun tyttö (1v 4kk nyt) joutuu olemaan toisinaan jopa kaksi pvää vkosta pk:ssa... ja silloinkin yritetään tehdä aina niin, että mies vie vähän ennen klo 8 ja mä haen jo ennen klo 16... mahdollisimman aikaisin yritän saada aina haettua.



eikä tulisi mieleenkään jäädä enää salille tms. töiden jälkeen!



iltapuuhat meillä aletaan n. 19:30, eli ei meilläkään kyllä pitkää aikaa ole yhdessä olla iltaisin.



mutta olen siis itse vain 1-3 pvää vkossa töissä ja äitini hoitaa tyttöä yleensä ainakin päivän vkossa.

Hoitoajat olivat 7-16, ja äiti muisti useammankin kerran marista, miten yksitoikkoisia illat on, kun ei omiin harrastuksiin enää niin helposti pääsekään, kun on lapsi. Kertoi, että riitelevät miehen kanssa siitä, kumpi milloinkin pääsee harrastuksiin, ja kumpi joutuu jäämään kotiin lapsen kanssa.



Kyllä säälitti tämä lapsi, ja vaikka kuinka yritin päivisin hälle antaa paljon syliä ja hellyyttä, niin oli sydäntäraastavaa katsoa sitä paniikinomaista tarrautumista äidin kaulaan, kun tuli hakemaan. =(

samaan kiinnitin huomiota, että äiti menee työpäivän jälkeen kuntosalille kollegan kanssa, vaikka sen väliin jättämällä pääsisi varmastikin hakemaan lapsensa aikaisemmin hoidosta.



Tosin voihan olla että tuo kuvailtu päiväohjelma sattui olemaan vähän kiireisemmän päivän ohjelma. Ehkäpä äiti käy salilla esim. kerran viikossa?

Noh, joka tapauksessa tuli paha mieli.



ap

Meitä on jokaiseen junaan. Itse olin raskauden aikan sairaslomalla ennenaikaisten supistelujen takin 5 kk ja kun lapsi oli 10kk palasin töihin. Olin onnellinen ja helpottunut. Olin täysin kyllästynyt kotona olemiseen. Omaa lastani rakastan mutta jotta olisin parempi äiti oli minun päästävä tekeään aivoillani.



Olen täysin onnellinen jokaisena aamuna, kun saan palata rakastamani työn ääreen ja miehenikin mielestä olen huomattavasti paremmalla tuulella ja jaksan lastani paremmin, kun olen päässyt irti kodista.



Vien lapsen tarhaan klo 7 ja haemme mieheni kanssa tuossa hiukkasen ennen viittä, kun pääsemme töistä. Noin 4 kertaa kuukaudessa olen poissa kok vuorokauden lapseni elämästä, töissä. Tuo aika on ollut mieheni mielestä todella tärkeää hänen ja lapsemme suhteen kasvamiselle.



Lapseni on täysin tyytyväinen tarhassa olemiseen, ekalla kerralla on itkenyt muuten jää hoitoon tyytyväisenä, eikä juuri äidille ja isälle vilkuttele. Pikemminkin meille vanhemmille on ollut haikeaa jättää oma rakas muiden hoivaan. Mutta lapsi oppii sosiaalisia suhteita ja muiden kanssa olemista. Myös täysin erilaisia virikkeitä on tarhassa tarjolla päivällä kuin äidin kanssa kotona. Kotona ollessa en juuri jaksanut lapseni kanssa tehdä mitään.



Jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa ja olen onnellinen, että minulla oli mahdollisuus valita näin. Muuten olisin masentunut ja en osaisi nauttia lapsestani niin paljoa kuin nyt yhteisitä hetkistämme nautin.

eivät ole noin pitkiä, koska töitä voi tehdä kotonakin vaikka illalla, ja välillä on oikeastikin lyhyitä päiviä.



Näin olen itse itseäni ainakin lohduttanut, että kun kaksivuotiaamme menee syksyllä hoitoon, eivät päivät ole joka päivä kovin pitkiä. Ja jos minulla on kokouksia tai muita illemmalla, voi mies yrittää päästä aiemmin.