Tuli paha mieli tämänpäiväisestä Hesarin päivähoitojutusta.

Tässä on taas yksi järkyttävä totuus. Ei todellakaan ole lapselle hyväksi nähdä äitiään noin vähän! SE EI TODELLAKAAN RIITÄ!



Jotkut päivittelevät aina kuinka on kauheeta kun jotku voi tehdä lapsia niin nuorina tai ennen kuin on kunnon ura! Tämä juttu muistutti minusta kaikkia taas siitä miksi esimerkiksi minä olen hyvä äiti vaikka olenkin vasta 19 vuotias! minulla on 4 kuukautta vanhat kaksostytöt ja olen onnellinen että sain tytöt näinkin nuorena koska nyt minulla on AIKAA TYTÖILLENI :) Minulla ei ole aikomustakaan laittaa tyttöjä hoitoon ainakaan ennen kuin he täyttävät kolme.



Olen itse ollut töissä päiväkodissa puoli vuotta alle kolme vuotiaiden ryhmässä. Ja siinä tajusin että vietin monen lapsen kanssa enemmän aikaa kuin heidän omat vanhempansa! koko päivä leikittiin yhdessä aamusta asti ja nukuttiin päiväunet ja leikittiin pitkälle 4 asti ja jotkut jäivät sinne pahimmillaan kuuteen!! se oli surullista musta :( Tässä ryhmässä ollessani tajusin myös että en hakuisi vielä laittaa niin pienenä hoitoon... varsinkaan nyt kun minulla on aikaa hoitaa tyttöjäni rauhassa.



ps. En tuomitse silti äitejä jotka laittaa vuoden ikäisen lapsen hoitoon muutmiksi tunneiksi päivässä mutta viettää myös itse mahd paljon aikaa lapsensa kanssa :) tuo lehti juttu oli vaan taas todella järkyttävä,

kuin joku jo kirjoitti, niin lehteenhän painetaan osa siitä haastattelusta. Aika sivistymätöntä väittää tuollaista absoluuttisena totuutena ja pohtia, kuinka huono äiti on kyseessä tuollaisen perusteella.



Toisekseen ihan normaali hoitopäivä, kaikki kun eivät saa töitä päiväkodin naapurista.

Voisin kuvitella, että tuon Kaiuksen vanhemmilla on vielä hieman liian ruusuinen kuva pojan päivähoitopäivistä. Itsekin olen kokenut aivan vastaavia tunteita kuin Kaiuksen äiti: riemua ja helpotusta aloittaessani työt vanhempainvapaan/hoitovapaan jälkeen. Mutta siinä helposti hämärtyy kuva lapsen päivistä ja alkaa kuvitella lapsenkin olevan sitä mieltä, että äidin töihinpaluu on todella mahtava juttu. Eivät ne lapset siellä päiväkodissa haluaisi olla tuota 9 tuntia, vaikka vanhemmat niin kuvittelisivatkin. Ja vaikka kuinka lapsi näyttäisi viihtyvän ja sopeutuvan, niin onhan se pienelle rankkaa. Kyllä se ryhmässä olo on aika uuvuttavaa ihan kenelle tahansa ja minkä ikäiselle tahansa ja lapsi väsyy ihan lyhyemmänkin päivän puitteissa. Toivottavasti tuon Kaiuksen vanhemmat sen asian pian hoksaisivat ja pyrkisivät lyhentämään noita hoitopäiviä.



Itse olen vähän myöhäisherännäinen tässä asiassa, sillä itsekin kuvittelin päivähoidon olevan todella mahtava juttu, kun lapseni aloitti päivähoidon ollessaan 1-vuotias. Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin ja kotona aikaa lapseni kanssa viettäneenä huomaan, miten paljon tämä nauttii kotona perheen kanssa olemisesta ja päivien rauhallisuudesta. Kyllä lapsi mielellään päivökodissa käy, mutta päivien tulisi olla lyhyitä ja kotona vietetyn ajan mahdollsimman suuri. Nyt töihinpalattuani toisen lapsen hoitovapaan jälkeen teen 4-päiväistä viikkoa ja vuorottelemme miehen kanssa, jotta hoitopäivät olisivat max 7,5 h. Eli järjestelykysymys, ainakin meille.

että Kaiuksen äidin käyttäytymismalli on opettajille tyypillistä. Oma äitini oli ala-asteen opettaja ja toimi juurikin noin. Olen huomannut, ettei hän piittaa vauvaikäisistä lapsenlapsistakaan, vaan vähän isommista lapsenlapsista, joiden kanssa voi keskustella ja jotka jotenkin kommunikoivat. Ihan täyspäisiä lapsia meistä komesta on silti tullut - ehkä.

Turha alkaa kenenkään leimaamaan ikuisiksi kotiäideiksi äitejä, jotka haluavat hoitaa pienet lapsensa kotona. Itse olen koko ajan varmempi siitä, että pienen lapsen paikka on kotona, kun luen tuollaisen Kaius-jutun.



Jos jossain puhuu PIENEN lapsen kotihoidon puolesta, heti joku työssäkäyvä alkaa leimaamaan, että kotiäidit haluavat kaikki äidit kotiin ja estävät naisten työssäkäynnin. Eihän tästä ole kyse. Ja kyllä, tavalliselta päiväkotipäivältä kuulostaa 7 - 16:30, pidempiäkin päiviä on. Sehän tässä kurjaa lapsen kannalta onkin.



Mutta onneksi äiti pääsee töihin huilaamaan ja joku muu hoitaa lapsen.

Kannattaisi ehkä muistaa että yksi lehtijuttu ja lyhyt haastattelu ei mitenkään anna kokonaiskuvaa perheen tilanteesta, äidin tunnoista tai lapsen kuvitteellisen heitteillejäännin asteesta. Teillä on vallan mahtava mielikuvitus, joka parsii jutun kasaan omien ajatusmallienne mukaisesti.

kaikkien ei ehkä pitäisi hankkia lapsia.. Niin se vaan on.

Jos ei voi yhtään joustaa urasta, omasta ajasta jne. lapsen hyväksi, varsinkin kun ovat vielä pieniä, niin se menee jo liian itsekkyyden puolelle ja silloin tosiaan kannattaisi jatkaa sitä omaan napaan tuijottamista ja unohtaa lasten hankinta. Tai hankkia niitä lapsia sitte kun on aikaa ja viitsii niihin panostaa.



Enkä voisi kuvitellakaan pistäväni alle vuoden ikäistä hoitoon.. Yksinhuoltajat ja mielenterveyspotilaat asia erikseen.

Rahasta oli tiukkaa meilläkin mutta sinnittelin kotona lapsen kanssa kunnes täytti 2v. Päiväkotiin mennessä hankin työpaikan inhimillisen matkan päästä jottei hoitopäivät venyneet pitkiksi. Uraa ehtii tekemään myöhemminkin. Mutta monet ovat näitä mulle-kaikki-heti-ihmisiä eikä mistään voida tinkiä, itsekkäitä kun ollaan.

Tuntuu todella karulta jos jonkun lapsen äiti sanoo että viettää tunnin illassa lapsensa kanssa ja jo sunnuntaina odottaa että pääsee töihin lepäämään... Kyllä silloin olisi tosiaan kannattanut keskittyä vain siihen omaan uraan. Pitäisi vähän tehdä itsetutkiskelua ennenkuin lapsia hankkii. Kaikista ei siihen vanhemmuuteen vain ole.

Itse olen kotiäiti, eikä silti tulisi mieleenkään haukkua niitä naisia, jotka päätyvät erilaisiin ratkaisuihin. Meillä pienin juuri tuon Kaiuksen ikäinen ja ilmeisesti muutenkin samanlainen lapsi eli kaipaa hirveästi lapsikontakteja. Kotonaolo tauotonta kitinää ja itkua keksin sitten mitä tahansa virikkeitä. Käytös muuttuu heti kun pääsee esim. mammakahvilaan tai puistoon muiden lasten seuraan, itkuisesta pojasta kuoriutuu oikea päivänsäde. Lähipuistoissa ei oikein muita lapsia käy, joten monia päiviä joutuu "kärsimään" minun kanssa kotona, kun isommat lapset ovat koulussa. Muille olenkin vitsaillut, että minun täytyy lähteä töihin, että lapsi pääsee hoitoon. Onko ihan mahdotonta toisille myöntää, että lapsia on erilaisia. Minullekin on moni sanonut, että lapsi pitäisi viedä lääkäriin,kun on niin itkuinen koko ajan (allergia yms tutkimuksiin). Itse tiedän, että lapsi vain janoaa muiden lasten seuraa ja uusia kokemuksia. On kaivanut vauvaiästä lähtien virikkeitä enemmän kuin esim. isommat sisaruksensa.



Tuosta aamupalasta haluaisin vielä kommentoida, ettei siinä nyt ole mitään ihmeellistä, että aamupala syödään vasta klo 8. Monelle lapselle ruoka ei todellakaan maistu heti heräämisen jälkeen ei edes kotihoidossa. Sillä ei ole mitään tekemistä myöskään sen kanssa, miten lapsi kouluun mennessä oppii syömään aamupalan kotona. Päinvastoin jatkuvalla ruoan tuputtamisella (esim kaksi aamiaista), jos lapsi ei halua, saadaan vaan ongelmia aikaan.

Hesarin juttu tuntui liiankin tutulta. Naapurimme on vienyt lapsensa hoitoon jo heti äippälomalta, vaikka itse ei ollut edes töissä. Joka aamu hoitoon lähdetään klo 07 ja lapset haetaan klo 17, vaikka äiti olisi ollut koko päivän kotona (lue: ostoksilla ja kahvilla kavereidensa kanssa). Sydän meinaa särkyä, kun vapaapäivinä lapset kökötttävät sisällä vaikka ilma olisi kuinka hyvä, kun äitiä ei lastenhoito huvita.

Kaikkein tärkeintä on, että lapset ovat hienosti puettuna ja ulos tullaan estittelemään vain uusia vaatteita.

Tekisi mieleni joskus avautua tälle "äidille", mutta odotan vain että muuttavat lapsineen jonnekin muualle. Harmittaa asia, kun itse olen sos.alalla :((

Mitä menettäisit? Et niin mitään. Yksi kelvoton äiti vain saisi ansaitsemaansa palautetta. Toivon mukaan heräisi vähän pohtimaan ratkaisujaan..

ja viettää arkisin vain kahta tuntia hänen kanssaan.



Äiti ei vaikuta kovin äitiyteen sitoutuneelta.

Mihin tämä maailma menisi, jos kukaan ei mitenkään kykenisi laittamaan lapsiaan hoitoon ja käymään töissä?

jEn minäkään voisi laittaa noin pientä päiväkotiin ja viettää arkisin vain kahta tuntia hänen kanssaan.

Äiti ei vaikuta kovin äitiyteen sitoutuneelta.

...ei täällä monikaan syyllistä töitä tekeviä äitejä. Jostain kumman syystä muutamat tässä nyt vain väittävät, että muka kaikkia työssäkäyviä oltaisiin syyllistämässä. Näinhän ei tässä ketjussa todellakaan ole.



Sen sijaan kyse oli kokonaisuudesta tämän Kaiuksen perheen tai lähinnä äidin kohdalla. Totta kai lehtijuttu voi olla kärjistetty esimerkki, mutta tuskinpa siinä valheita on kerrottu. Ja kaikki mikä tuosta perheesä kerrottiin oli lähinnä surullista luettavaa. (Ja hei, todellakin tiedän, ettei tuo nyt ole maailman murheista suurin, joten älkää siihen puuttuko!!). Kaikki mitä lapsen äiti jutussa kertoi ja mitä hänestä kerrottiin, viesti yksiselitteisesti siitä, ettei lapsi ole kovin korkealla tämän äidin arvoasteikolla. "Huvittavaa" oli se, että miten kamalan yksitoikkoisena äiti oli kokenut lapsensa kanssa kotona olemisen. Ja vielä asuvat pk-seudulla, jossa kotona olemiseen on superhelppoa järjestää vaikka mitä ohjelmaa, jos vain lapsen kanssa tekeminen/oleminen kiinnostaa. No ei kiinnostanut...



Ja ruokaa ei ehdi laittaa...voi hyvänen aika sentään. Yksi lapsi, kaksi aikuista eivätkä nämä ressukat joka toinen päivä ehdi esim. illalla vääntämään yhtä 10 minuutin spagettisettiä kasaan. Eineksien käytössä ei tietenkään ole mitään pahaa silloin tällöin, mutta se, että tämä menee sanomaan, ettei "ehdi" laittamaan ruokaa, niin se nyt on silkkaa puppua. Mitenköhän nämä uusavuttomat selviäisivät, jos lapsia olisi vielä useampi? Pitäisi varmaan palkata kotiin joku hengetär...



Eli kertauksena vielä: työssäkäyviä ei tässä olla syyllistämässä, mutta tästä jutun äidistä tuli yksiselitteisesti se kuva, että lapsi on tehty vain kun niin kuuluukin tehdä. Anteeksi vain, mutta näin se vaan on.

Kyllä sillä kotihoidontuellakin pärjää sen lyhyen aikaa, kun lapsi on pieni. Onko pakko ottaa niin isoja lainoja ja muutenkin juosta niin sen mammonan perässä, että edes lyhyttä aikaa elämästä ei voi elää niukemmin.



Kyllä, arvostelen tällaisten Kaiuksien äitien valintoja tosi paljon. Ensimmäiset vuodet on tärkeää aikaa lapsille ja näitä henkisesti hylättyjä lapsia on liian paljon.



No sitä niittää mitä kylvää.

työssä käyvä äiti, mutta silti juttu tuntui pahalta. Kaiuksen äidistä välittyi valitettavasti ainakin lehtijutun perusteella sellainen kuva, että ei halunnut viettää aikaa lapsensa kanssa. Olen ainakin luullut, että suurin osa työssäkäyvistä vanhemmista tykkää viikonlopuista, kun silloin jää enemmän aikaa olla lapsen kanssa, mutta tässä äiti ei kai oikein tykännyt viikonlopuistakaan.



Kyllä 1 tunti lapsen kanssa päivässä on liian vähän ja onneksi varmaan suurin osa työssäkäyvistä pystyy olemaan lapsensa kanssa edes sen 2-3 tuntia päivässä.

- lapseensa sitoutuva äiti, joka haluaa olla tämän kanssa kellon ympäri, vai

- lapseensa sitoutuva tosikko äiti.



Tai no, ehkä vastaus ei olekaan niin vaikea.

- lapseensa sitoutuva äiti, joka haluaa olla tämän kanssa kellon ympäri, vai

- lapseensa sitoutuva tosikko äiti.

Tai no, ehkä vastaus ei olekaan niin vaikea.

Lapset kärsivät eniten juuri vanhempien itsekkäistä valinnoista, avioerot, pettämiset, juopottelut ja muut kuuluvat ihan samaa kastiin. Ikävää, että niin monella lapsella on keskenkasvuiset vanhemmat. Kyllä siihen aikuisuuteen kuuluu niiden omien tarpeiden työntäminen taka-alalle lasten hyväksi (eikä se tarkoita etteikö ihmisellä saisi välillä käyttää aikaa myös omiin juttuihin/käydä töissä) eikä loputon itsekäs oman tilan ja nautintojen tarve, jossa lapset ovat vain tylsiä riippakiviä oman nautintohakuisen elämän tiellä.

Ilmeisesti monella vanhemmalla on omatunto jo niin paatunut, että sitä ei enää osata kuunnella.

Onhan se selvää, että jos lapsen kanssa viettää vain muutamia tunteja viikolla, lapsestaan vieraantuu ja samoin käy myös lapsen kohdalla, jonka seurauksena lapsen perusturvallisuus järkkyy, joka ilmenee eriasteisena oireluina ennemmin tai myöhemmmin.

Itsekkäät vanhemmat tekevät suuren karhunpalveuksen itselleen ja ennenkaikkea lapselleen.

Ei tätä varmaan enää kukaan lue, mutta olen Kaiuksen isoäiti ja iloitsen että Kaiuksella on rakastava turvallinen koti ja hyvät vanhemmat.

Olin ise kotona kunnes omat lapseni olivat koulussa. Se oli kivaa, mutta en tekisi sitä enää. Nyt elämää kokeneena neljän lapsen isoäitinä ajattelen asiaa toisin

Äidit ovat niin herkkiä tuomitsemaan, varsinkin kun ovat itse vähän epävarmoja oman itsensä suhteessa perheeseen, työhön, harrastuksiin. Iän myötä perspektiiviäkin tulee asioihin vähän enemmän ja ehdottomuus karsii : )

Ja tämä kolmas lapsi menee hoitoon vasta 2 v 5 kk:n iässä... Niin se

mieli vain muuttuu, kun lapsia ja ikää on tullut lisää. Kiire töihin ja uraa

tekemään laantuu kummasti, ja koti ja lapset tulevat aina vain tärkeämmiksi. :)

Olen tuo "Uskaltaakohan tunnustaa". Näin on sinun kohdallasi, mutta kyllä itse toivon ehtiväni tekemään töitä, vaikka 1-3 lasta tässä seuravaan kymmenen vuoden aikana saisinkin. Ei siksi, että hinkuisin suurta uraa, vaan siksi etten halua seuraavia asioita:

- En halua olla vuosia poissa työelämästä ja sitten keski-ikäisenä tipahtaa työttömäksi vain siksi, että työurassa on katko

- En halua kitkutella loppuelämääni pienillä tuloilla

- En halua olla taloudellisesti riippuvainen miehestäni (jos tulisi ero, olisin kusessa)

- En halua mummona kituuttaa surkealla kansaneläkkeellä ilman mitään omaa eläkekertymää

Lisäksi

- Olen teoreettisesti suuntautunut ihminen ja haluan tehdä teoreettista sisältöä tarjoavaa työtä (10 v kakkapyllyjen pyyhkimistä tuskin on sitä)

- En halua antaa lapsilleni kuvaa että äiti tekee kotona kaiken ja huolehtii asiat nenän alle valmiiksi

- Haluan antaa lapsilleni työssäkäyvän naisen mallin, jolla on oma elämä, ja joka ei roiku lapsissaan ja vaadi lapsiaan olemaan elämänsä ainut sisältö (tämä on kova paikka silloin kun lapset alkavat itsenäistyä, jos huomaavat äitinsä muuttuvan takertuvaksi marttyyriksi)

- Jos olen vaikkapa 60 v kun lapseni ovat aikuisia, haluan että minulla on järkevää sisältöä elämässäni myös seuraavan 20 v ajaksi - muutakin sisältöä kuin painostaa lapsiltani lapsenlapsia

Aivan kuten tässä muutamat ovat kirjoittaneet, sinuna kirjoittaisin ehdottomasti jonkinlaisen vastineen Hesarille enkä ainakaan jättäisi asiaa sikseen.



Jutussa tosiaan annettiin valitettavan negatiivinen kuva teidän elämästänne, joten kun asia kerran on niin kuin itse tuossa yllä kirjoitit, niin ehdottomasti pyrkisin korjaamaan tuota julkista vääristelyä. Vähintään kävisin keskustelun niin toimittajan kuin hänen esimiehensä kanssa, ihan vähintään.