PASKIN kirja jonka olet lukenut, tai yrittänyt lukea?

Jari Sarasvuon Sisäinen sankari. Silkkaa sontaa. Ainoa kirja, minkä oon koskaan jättänyt kesken.

Ensimmäiinen ja viimeinen.

Jo nesbön Rottien saari. Nesbö on yksi lempikirjailijoistani, mutta nämä viimeiset on kyllä olleet ihan väkipakolla tehtyjä. Rottien saari oli raaka, tylsä ja epäuskottava. Näistä kirjan novelleista vain yksi oli ok, sekin liian ällöjulma ja arvattavissa oleva loppu.

Ja Kari Hotakaisen Tarina. Ihan hukkaan heitettyä aikaa oli sen lukeminen. Muka monta eri henkilöä kertojina, mutta kaikista paistoi läpi sama kirjoittaja. Jotain orwellimaista tulevaisuusfiktiota yritti luoda, mutta ei onnistunut. Tylsistä tylsin.

Sieppari ruispellossa. En todellakaan tajua miksi tuota pidetään niin arvostettuna nuoren kasvutarinana. Silkkaa sontaa mielestäni.

Heinrich Böll Nainen ryhmäkuvassa Olli Jalonen Taivaanpallo

745

Raamattu. Luin 8 sivua ja sitten oli pakko lopettaa.

Vares,"dekkari" melkein pelkkää juopottelua.

Vierailija kirjoitti:

Olen harrastanut lukemista 8-vuotiaasta asti. Lukioikäisenä yritin "olla aikuinen" ja lukea jotain klassikoita. Lopputulos:

- Täällä Pohjantähden alla (väkisillä 2. osan puoliväliin, hirveän synkkä ja painostava sisältö)

- Nuorena nukkunu (luin loppuun, mutta ahdistava oli)

- Sofian maailma (kesken jäi, koska en ymmärtänyt mitään).

Olen lukenut Sofian maailman lukuisia kertoja, on ihan hyvä. Luin Täällä Pohjantähden alla ensin ala-asteikäisenä ja toisen kerran parikymppisenä, pitäisipä taas lukaista uudestaan, ei ole koskaan ahdistanut. Itselleni synkkä on ollut Kärpästen herra, ja puuduttavan tylsä Silmarillion. Harry Potter + samaisen kirjailijan "aikuisten romaani" Paikka vapaana on ollut paskimpia lukukokemuksia, samoin aika paljon vihaan Paolo Coelhoa ja joitain aivottomia chick litejä, joihin verrattuna Harlekiinitkin on ihan luettavia. Ja joo, en ole lukenut harlekiinejä kuutosluokan jälkeen. Raamatun olen lukenut kahdesti nimiluetteloineen päivineen. Mika Waltari on ihan parasta, ja Kalle Päätalon Huonemiehen poikaan palaan uudelleen ja uudelleen. 

Joonas Pallasojan muistelmat. Roskiin meni kirja.

Vierailija kirjoitti:

DI:n perusmatikan kirja. Sanomattakin selvää että olin täysin väärällä alalla, ja kesken jäi, ei riittänyt mulla äly tai viitseliäisyys.

Onneksi nykyään on mahdollisuus AMK tutkintoon.

Raamattu. Pyhä sellainen. 

Jos tietokirjallisuutta ei lasketa,niin Dostojevskin "idiootti". Yritin ja yritin ja yritin,mutta en päässyt koskaan edes puoleenväliin ja olen sentään melkoisen määrän kirjoja kahlannut läpi elämäni aikana..Ehkä on taas yritettävä tarttua haasteeseen,ärsyttää vieläkin,vaikka tuosta onkin aikaa jo parikymmentä vuotta :D

Segalin Love Story. Parasta kirjassa oli se, että se oli lyhyt.

Alastalon salissa, on ainakin listan kärkipäillä, jos ei ihan ykkönen. Noin 30-s jaksoin.

Vierailija kirjoitti:

Mika Waltarin kaikki ne kirjat, jotka ovat tarkoitettu ns. korkeakulttuurisiksi. Hirveän yliarvostettua tuubaa. Jopa Sinuhe on on tylsä, saati sitten hänen muut kirjansa, ja sisältö on loppujen lopuksi ihan hirveää hattaraa. Game of Thronesissa on valovuosia syvällisempiä pohdintoja ja se sentään on ihan rehtiä viihdettä.

Kestävintä Waltarilta ovat hänen kevyenkevyet viihderomaaninsa, joissa hänen ei ole tarvinnut leikkiä syvällistä. Palmut ovat kestäneet aikaa parhaiten.

Minusta Waltarin tiiliskiviromaamit ovat upeita ja monet niistä olen lukenut kahteen kertaan. Historiallinen tausta on kiinnostava ja henkilöt mielenkiintoisia huolimatta siitä että henkilögalleria on usein samanlainen. 

Suhteellisuusteoria. Ajan lyhyt historia ja Kvarkki ja jaguaari.

En ymmärtänyt sanaakaan. Olen kuitenkin DI.

Varmaan Harry Potter, ekaa kirjaa yritin joskus lukea, ei pystynyt 

Mika Waltarin teksti on könkköä. Yhden kirjan kahlasin lukiossa läpi vähän samalla lailla kuin joskus olen pystynyt syömään koko lautasellisen maksalaatikkoa, eli ei liikaa lue tai maistele. 

Listaan kaksi.

Pikku Prinssi ja Raamattu.

Maritta Flyktin Martta Jokinen ja vanhusmurhat. Turkulaisena ajattelin, että olisi hauska lukea kotikaupunkiin sijoittuva dekkari, jonka päähenkilö on eläkeläisrouva, joka mm. taltuttaa ryöstäjät käsilaukulla huitomalla. Ja kirjan aloituskin oli jotenkin kiva. Mutta lopulta kirjan parasta antia taisi olla tahaton komiikka, jota sitäkään ei ollut oikein tarpeeksi. Nyt seuraa spoilereita: murhaaja oli se ainoa henkilö, jota päähenkilö (tai kukaan) edes epäili. Lopussa murhaaja yritti teeskennellä ulkomaalaista puhumalla jotain siansaksaa (miksi?). Lävistyksiä omaavat mukavat nuoret olivat kuitenkin pahiksia (tietenkin) ja alkoivat kiroilla heti, kun paljastuivat.