:) SUURPERHEKUUMEILIJOIDEN MAALISKUU :)

Miimu-Minä ja mieheni ollaan kummatkin 3 lapsisesta perheestä.Hän on esikoinen,minä keskimmäinen.

Suvussa ei ole muita isoja perheitä.Oma äitini on nuorin 5:stä lapsesta.

Ja isomammakin oli aika vetreä tapaus monesta lapsesta huolimatta=)



Mun isäni ei onnitellut eikä puhunut odotuksestani mitään kun aloin seiskaa odottamaan,tai siis kun sai tietää perheenlisäyksestä.Mutta nyt kun vauva on syntynyt,"paijaa" sitä siinä missä muitakin ja esittelee ylpeänä tyttärensä isoa perhettä=).Tais olla vaan alkushokki!



Ja miehen isovanhemmat pitivät nuhdesaarnan kun kuulivat seiskasta ja mies sai rautalangasta vääntää"että kyllä me tiedämme mikä on ehkäisy ja kyllä,kaikki ovat toivottuja lapsia"



Meilläkään ei ole uskonnollista syytä suureen perheeseen,kai se on vaan lapsirakkautta ja suurta hulluutta(mies tuossa vieressä sanoo että niin,ollaan ihan vinksahtaneita,tai ainakin vaimo=)=)=)=))))



Eli huomanette että mulla on tässä taustapiru=)

Leannax7

Ihanan paljon viestejä!!! Kivaa!



Meil oli pieni lomanen, lähdettiin vuokramökille torstaina ja palattiin lauantai-iltana. Olipa se tervetullutta. Ja kelit oli niin suotuisat - tuli paljon hiihdettyä ja ulkona oltua. Samalla nähtiin menomatkalla 3'n kummitäti yllärinä ja käytiin hänen opiskeluasuntoakin kattomassa, mikä oli aiemmin jäänyt käymättä.



Miimu - ihanan aktiivinen olet kirjoittelijana - hyvä! Kyllä vain, meille olisi uusi pieni ihan tervetullut milloin vain, mutta mulla vaan ei menkat ole alkaneet viimeisen (7kk) jälkeen. Imetyskerrat kyllä on harventuneet, että niitä odotellessa:) Mutta näin ei tiedä milloin ne menkat alkaa, eli sanotaan, että meillä on avoin yritys päällä. Mies tietää että mieletön kuume on minulla. Viikonvaihteessa jopa kutsui minut eräässä kaupassa, että tulepa vaimo kattomaan..siel oli lastenvaunuja rivi... No siihen vähän ihmettelin, niin hän sanoi että sinähän uhkasit ostaa uudet vaunut kun hän sen oman uuden puhelimensa pesi pyykkikoneessa... No totesin vaan että lunastan nämä kaverin vaunut vaan omiksi-- jos onnistais että raskaaksi tulisin. No - sittenpähän näkis jos tilanne tulis ajankohtaiseksi:)



Perhekoosta on ollut puhetta, mun äitini on suurilapsisesta perheestä, taisi olla alunperin peräti 12, ja isän sisarusten lukumäärää en edes tiedä näin äkkiseltään. (Vanhempani ovat eronneet kun olen ollut pieni.) Sisaria minulla on 4, ja pienestä pitäen olen haaveillut että itse haluan 5 lasta. (Näytti jo kovin tuossa muutama vuosi sitten että meidän lapsiluvuksi jää 2 - mutta nyt on ihanat 4!! Ja toivottavasti siitä vielä kasvaa..)

Miehen vanhemmilla - äidillä 7 sisarta ja isällä kaksi. Ja miehellä itsellään 2 sisarta. Mitään uskonnollista vakaumusta ei löydy meiltä kummankaan puolelta, nuo mummut ja vaarit vain on jo iällä kummallakin, että heidän omat vanhemmat ovat todella olleet suurperheen vanhempia..liekö ehkäisy silloin sota-aikana ollut vähän sitä sun tätä..vai rakkaus lapsiinko perhelukua on kasvattanut...eikö ne lapset ole olleet leivän tuojia..hmm.



Niin vielä vanhemmistamme - molempien puolelta ei iloksemme ole tullut (meidän korviin) kauhisteluja lapsiluvusta..joskus miehen puolelta ennättävät olla apuna, minun äitini asuu kaukana ja on jo 70v..



No - soisin kyllä itse raskautuvani pian, että (OMPPIS!!!) äitiysrahani olisi tämä nykyinen, korkeampi. Ja jotta en ennättäisi vanhentua tästä paljoa.. eli tuo vuosien tulo hirvittäää...





nyt sain kitisevän vauvan syliini - liekö joku vinkki että äippä pois koneelta;)



mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



sinuvi

Miimu, kiva kun olet aktiivisesti kirjoitteluissa mukana, tuntuu heti ketju vilkastuneen...



Perhekokoon kommentoisin minäkin. Meilläkään ei mitään uskonnollista vakaumusta ole. Tuttavissa ei kovin suuria perheitä ole eikä sukulaisissakaan. Itse asiassa ei yhtään 5-lapsista tai sitä suurempaa, eli pari nelilapsista perhettä on mutta eipä niitäkkän järin paljon. Itse olen kolmilapsisen perheen vanhimmainen ja mieheni ainokainen (on lisäksi adoptoitu). Miehen olen jotenkin saanut ylipuhuttua näihin lapsenhankintapuuhiin... Isältäni sain joskus kommenttia (muistaakseni jo silloin kun kolmosta aloitin odottamaan) että ei teidän oo tarkoitus tätä maailmaa täyttää. Toisaalta kun kolmas syntyi, ei enää ollut moksiskaan vaan innoissana ennemminkin. Mieheni äiti tokaisi jotain että "oliko vanhinko" nyt kun neljännen odotuksesta kerrottiin. Minä loukkaannuin kyllä siitä syvästä ja mieheni sai anopin pyytämään minulta anteeksi. Puolusteli sanojaan sanomalla että "luulin että et voi saada sektioista johtuen enempää lapsia". Nyt ei kuitenkaan ole kommentoinut nelosen synnyttyä mitenkään. Jos tietäisi yritystä olevan viidennen suhteen, putoaisi varmaan tuolilta! Toisaalta meillä jää lapsiluku viiteen (jos siis se viides meille suodaan) sillä en uskalla kohtuasioissa (ne monet sektiot!!) riskeerata.



Ja Omppis, mielestäni et ole itsekäs. Sillä vaikka ei tuo raha välttämättä onnea tuo, niin kyllä se auttaa elämää huomattavasti!!eillä on vielä isot asuntolainat ja kodinhoidontuella ei makseta ees lainojen korkoja. Miehellä ei oo niin isot tulot että niillä makseltaisiin koko lainojen lyhennyksiä. Joten töihinmeno ainakin minulla on pakkorako. Ei sen puoleen, tykkään työstäni ja välillä kaipaankin sinne (onko sekin sitten itsekkyyttä), lähinnä sitä aikuisten seuraa ja välillä ammatillisia haasteitakin, mutta aamurumba ahdistaa....ja se, että tuntuu ettei varsinkaan silloin kun lapsi on pieni, ehdi nauttia kummastakaan (lasten kanssa olosta eikä töissäolosta), kumpikin tulee tehtyä hutaisten. Ja varsinkin meillä kun nyt on tilanne että joutuisimme lapsia kuskaamaan kahteen paikkaan hoitoon kun toiseksi nuorin menee jo eskariin syksyllä.



Meillä tuo toiseksi nuorin on hirmu räkätaudissa. Toivottavasti ei tartuta meitä muita. Taidetaan jättää kerhoilu tänään väliin.



Mukavaa viikkoa kaikille!

tanni

tämäkin viikko käyntiin taas. Aamu mennyt siivotessa ja pyykätessä. Nyt pieni hetki aikaa istahtaa, kun pikku-ukko päikkäreillä. Tosi kivaa täällä vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, kun ei ystäväpiirissä isoja perheitä ole. Tuttavissa kyllä lestadiolaisia suurperheitä, mutta heidän kanssaan ei kehtaa kaikesta vapaasti puhua, pelkään, että vahingossa tulee möläytettyä jotain ja loukattua.



Meillä tuntuu kanssa tuo flunssa jumiutuneen päälle, kai jo kuukausi oltu enemmän tai vähemmän röhäsiä koko sakki. Ja kuopus nyt tosiaan kunnolla kipeenä (oisko korvat) ja yöt kehnoja. Mutta mahatautihan se on se kauhistus tässä porukassa! Joskus kiertää niin hitaasti, saattaa 2-3 vkoa mennä, ennenkuin koko porukka on sen pitänyt ja ollaan sitten karanteenissa koko sakki. Ja sitä pyykin määrää, kun pienimmät yleensä yöllä aloittavat ja oksentavat sänkynsä ja mattonsa... Meillä tuo yrjötauti joka talvinen vitsaus, en muista itse lapsena sairastaneeni sen kuin pari kertaa. Missähän vika..?



Itse en ole hirvinnyt enää viimeisimpien tulokkaiden kohdalla kasvotusten vanhemmilleni vauva-uutisia kertoa... Tekstarilla vaan, etten ole ilmeitä näkemässä... Niin herkkä asia kuitenkin itselle, rakas ja toivottu vauvan alku, ettei mitään negatiivista kommenttia haluaisi vastaanottaa. Nyt olen kyllä kovasti kavereille ja jopa töissä käydessäni "vitsaillut" siitä 7. veljeksestä, mutta en tiedä ottaako kukaan tosissaan. Jopa miehen vanhemmille ollaan tätä juttua heitetty, joten ehkä anoppi osaa kohta mun mahan seutua tiirailla... On kyllä jo sen verran entistäkin jäljellä, ettei ihan heti hoksais... Pojille olen asiasta puhunut, että äiti kyllä vielä yhden pienen haluaisi ja eipä sitä tiedä josko se sieltä kautta mummonkin korviin kantautuisi. Oma isäni teki myös viime raskaudessa sellaisen homman, että ei kommentoinut asiaa koko odotusaikana millään tavalla. Mutta kivasti on kuitenkin jokaiseen poikaan suhtautunut ja joskus jopa ylpeästi puhunut poikalaumasta. Mun veljellä ei lapsia ole, joten nämä mun lapset ovat ainokaiset lapsenlapset. Ja niitähän piisaa. Äidiltä oli kysytty, olenko tullut uskoon, kun perhe vaan kasvaa.



En olisi minäkään vielä 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan olevani mikään suurperheen äiti. En ollut nuorena mikään erityisen lapsirakas. Esikoinen laitettiin alulle lääkärin määräyksestä 19-vuotiaana. Oli 50% mahdollisuus, että menetän toisenkin munasarjani endon takia. Tulinkin sitten raskaaksi sinä keväänä, kun olisi pitänyt opiskelut aloittaa. Toinenkin tehtiin järjellä, pitihän pojan kaveri saada. Parin vuoden kuluttua teinirakkaus sammui ja jäin vähäksi aikaa yksin. Uuden miehen myötä hankittiin se yhteinen, mulle 3. lapsi ilman sen kummempaa kuumeilua. Ja hälle velikin. Mutta siitä se sitten repesi, kun tavallaan se standardiraja oli ylitetty. Ja ehkä iän myötä on oppinut aina vain enemmän ja enemmän nauttimaan vauvoista, odotuksesta ja hyvä ettei jo synnytyksestäkin. Eli oikeastaan se kaipuu kasvaa aina vaan, mitä enemmän on päässyt vauvoja hyysäämään. Kerran tulikin joku dokkari, missä kerrottin, että joillekin naisille vauvat ovat kuin huumetta ja vauvantekoon voi jäädä koukkuun. ; )



Omppis ja Tanni: ei mekään pitkään kyllä yhden palkoilla elellä. Uusi talo ja lainaa täälläkin. Keikkailu mahdollistaa kuitenkin sen, että voin nyt edes kesään asti olla kotona ja sittenkin aloitan vain puolikkalala, eli 10pv neljässä viikossa töitä. Yritetään tehdä miehen kanssa ristikkäisiä vuoroja, joten muksut eivät mene hoitoon ja saan siis palkan lisäksi kotihoidontuen. Hyvä systeemi niille, joilla suinkin onnistuu. Karmeeta mustakin tuo aamurumba, kun raahaat huutavia lapsia aamulla päiväkotiin. Ja meillä se olen aina minä, miehen aamuvuorot alkavat jo kuudelta. Pahimmillaan ollaan kelkottu lapsia 3 eri hoitopaikkaan. Eikä meidän pojat ole koskaan oikein tykänneet tosta päiväkotielämästä, kerhoilut riittävät heille. Ja tuo myös tuttu tunne, että töissä ei jaksa antaa parastaan, eikä kyllä sitten myös kotonakaan.



Nyt kp 10. Kummasti sitä vaan laskee noita päiviä, vaikkei tiedä uskaltaako tarttua tositoimiin.. Viimeksi kp 7 jutskailtu, mutta eipä taida niin sinnikkäitä siemeniä olla että siitä vauvaa syntyisi ; ) Mutta kattokaapas vaan, niin siitä huolimatta mä alan viikon päästä tilailla netistä testejä ja näkemään haamuviivoja. Joka kierrossa jo ollut sama rumba, vaikkei ois edes järjellistä mahdollisuutta ollut. Kun jo se pelkkä testaaminenkin on niin jänskää: ). Onkos täällä nyt ketään ihan lähiaikoina testailevia/jännittäviä?

Mutta nyt lähdettävä laittamaan 3- ja 5-vuotiaita kerhotielle!



Miimu

Miimu!Niin moni kirjoittamasi on kuin omasta näppiksestä=)

Mä en aikanaan myöskään ollut kovin lapsirakas.Vielä 19 vuotiaana kun hoisin siskon poika kolmikkoa,vannoin ettei ainuttakaan mulle,ikinä=)

Mutta kun se oikea rakas mies osui kohdille,mieli muuttui.Ensin puhuttiin kahdesta ja sitten nälkä kasvoikin syödessä=)21v olin kun ekan sain,just ehdin sen täyttää.

Ja tosiaan kun standardi rajan ylittää,ei sen jälkeen seuraava enää tunnu "missään"....;)





Ja niin mäkin päiviä laskisin jos vaan olis päivät joita vois laskea,alkaneet;)

Aiemmistakin kuumeista tuli kovasti testailtua,vaikkei järjellistä syytä testailulle ollut,kai sitä vaan toivoi että olis joku ihme tapahtunut,siinä vaiheesa kun ei varsinaista yritystä ollut käynnissä!

Ja kun sen on niiiiiin j-ä-n-n-ä-ä testata ja tihrustaa josko siinä kuitenkin olisi jotain....



Meillä lapset saaneet alkunsa vähän niinkuin puolivahingossa.Kaikki paitsi kolmas,saaneet alkunsa yhdestä kerrasta ilman ehkäisyä...

Että sinäällään en lähde asialla leikkimään,ennenkuin sen aika oikeasti on,sillä jos menneeseen katsomista,pamahdan paksuksi samantein(tai sitten tällä kertaa saamme tekemällä tehdä,miestä varmaan miellyttäis=))



Jep,palaan taas asiaan.Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Niin se tuli kuopuksen yksivuotispäivä. Vuosi sitten tänään tähän aikaan olin jo aika kipeä... Vauvan sain kuitenkin syliini vasta illalla 19.20, oman pääsiäissunnuntain tyttäreni. Nämä on NIIN ihania muistoja, niitä kaikkein rakkaimpia!! Haluaisin vielä kerran nämä kokea ja vielä yhdet muistot sydämeeni!



Meilläkään ei ole mitään uskonnollista syytä tehdä lapsia. Sekä minulla että miehelläni on vain yksi sisarus. Joskus ollaankin puhuttu, että ehkä se juuri onkin se syy. Itse olen monesti kaivannut siskoa. Pikkuveljeni on 5 vuotta nuorempi ja tosiaan kun vielä poikakin on, ei niin yhteisiä juttuja ole ollut. Kyllähän meille monet sukulaiset on keljuilleet lapsiluvustamme, puolileikillään. Ja mieheltäkin töissä kysellään joko on lisää tulossa. ;) Huumorilla nämä jutut on kuitattu. Olemme ylpeitä lapsistamme!! Vaikken vielä vauvakuumeestani ole paljon huudellutkaan, nyt viikonloppuna tuli muutamille kuopuksen juhlissa sanottua, että voi voi kun mies vielä yhteen suostuisi. Ja aika kivoja kommentteja sieltä tuli, ei kukaan kauhistellut! Jos nyt ottivat edes tosissaan.. ;) Oma äitini ei varmaan millään enää uutta vauvauutista uskoisi. Viidennen kohdalla jo luuli juttua ihan narutukseksi ja samoin miehen vanhemmat. Mun isä ehkä parhaiten uskoisi, että vielä tässä lisäännytään. Meillä on niin läheiset välit (isin tyttö) ja tuntee minut niin hyvin. Anoppikin kyllä joku päivä tokas kun laitoin pieniä vaatteita haikeana pois, että pitäskö niille vielä hommata käyttäjä. Eli eikai ne ihan hullunakaan juttua pitäis.. MUTTA kun vaan mies suostuis!!! Nyt on jo itsellä semmoinen olo, että miten tässä kesän yli jaksaa!! Voi apua!! Olenkin suunnitellut kahdenkeskistä hotellilomaa ja muutakin, että saisin sitä pehmiteltyä. Lisävinkkejä myös kaivataan! :))



Onko Leanna sun mies hyvissä töissä? Ei meillä ois kyllä nyt varaa lähteä ulkomaille kun kotihoidontuella olen... Hienoa, että reissaatte isollakin porukalla! Meillä reissut keskittyy armaaseen kotimaahamme ja lähinnä kylpylöihin ja huvipuistoihin sekä sukulaisille.



Nyt kotityöt odottaa, vaikka juttua kyllä riittäis.. Jatkan pian! :))



Omppis ja kuume (kovenemaan päin!!)

pikkupojat leikkimässä, ei uskalla moneksikaan hetkeksi heille selkäänsä kääntää.



Meillä miestä ei ole juurikaan tarvinnut lapsentekoon pehmitellä, ja tosiaan nämä pienimmäiset ovat saaneet alkunsa hyvinkin hetken mielijohteesta... Yllätys-yllätys, minäkin olen endosta huolimatta ollut hyvinkin herkästi raskautuvaa sorttia, tosin ennen munasarjan poistoa mentiin vuosia ilman ehkäisyä ja ONNEKSI silloin ei vahinkoja käynyt! Sittemmin olen ehkäisyyn turvautunut aikoina, jolloin en missään nimessä haluaisi raskaaksi tulla, esim. rakennusaikana. Mutta ehkä jotain sellaista omassa käytöksessäni huomaan, että kun vauvahaaveet alkavat päässä pyöriä, yritän erityisesti tsempata kotona: "näytän" miehelle, että jaksaminen ja hermot kestäisivät vielä lisääkin ; ).

Isot pojat ovat myös oppineet vetämään tästä narusta, jos jostain syystä olen pahalla päällä ja joudun heille rähjäämään, herkästi vetoavat siihen, että tsepähän olet halunnut näin paljon lapsia jne...



Siitä tulikin mieleen, että koetteko olevanne jotenkin erityisen pitkäpinnaisia, ahkeria ja jaksavia? Minulle on usein päivitelty sitä, että olen superäiti, kun jaksan tällaista, ihmetelty arjen pyörimistä jne. Luulen kyllä itse, että tämä on tottumiskysymys, enkä koe olevani mikään ihmeotus. Tykkään, että touhua ja tohinaa rittää, kovin erakkoluontoiselle ja rauhalliseen menoon tottuneelle tämä ei kai sopiskaan.



Ellada: mennäänkö me samoissa kierron vaiheissa? Mulla ovis lähestymässä. Yhden laskurin mukaan nyt alkais olla tyttötärppipäivät ; ). En kyllä osaa päättää kumpi ois kivempi, 7. veljes vai se tyttö...



kuopus nyt äreenä, pitää mennä! Jatkan myöhemmin..

miimu

Koululaiset on koulussa ja eskari eskarissa, pienin tuossa istuu äidin kanssa koneella, ikää on jo 4v. mutta ei nyt ole päiväkodissa, kun me muutettiin eikä saanut paikkaa läheltä. Olen itse kotona ja silloin kun harvoin on töitä ( pari tuntia kerrasllaan) otan pojan mukaan.



Täällä oli muitakain hoitoalalta, kiva juttu. Itse en ole tehnyt oman alan töitä vuosiin, kun aina on ollut sopivasti vauva tai sitten vauva tulossa. Nyt taas hirvittäisi lähteä hoitotöihin kun tuntuu, että kaikki opit on jo unohtunu.



meillä tulee pian ovispäivät, parin päivän kuluttua ja sitten saa taas kaksi viikkoa kuullostella raskausoireita ja kuvitellakkin niitä, ja tosiaan, se testaaminenkin on kivaa = D



Me mieheni kanssa ei olla kovin isoista perheistä Miehellä 4 sisarusta ja minulla 2. Aluksi kun meille ei heti häiden jälkeen kuulunut lasta ihmeteltiin että miksi ei ja nyt suku kauhulla odottaa ettei vaan tule lisää. Ei meilläkään mitään uskonnollista syytä, lapset ovt vaan niin ihania ja raskausaika on ihanaa ja jännää.

Mies ei nyt kauheesti ole vastaan eikä kiellellyt raskautumisyrityksiä on jopa vahingossa lipsauttanut jotain vauvamyönteistä asiaa, jospa sittenkin tämä yksipuolinen kuumeilu olisikin kaksipuolista.



Siinä keskenmenossa oli tosiaan streptokokki kyseessä, ja sairaalassa lääkäri sanoikin että jos uusi raskaus alkaa pitää sitten ottaa testit heti alussa. Siellä olin antibioottitipassa, niin eiköhän nyt ole puhdas tilanne.



Täälläkin kotihommat odottaa, mutta tosiaan hyvää viikon alkua ja vointeja kaikille!

Tosi luotettavia nuo tyttö/poika tärppipäivälaskurit, minkä varmaan jo itsekin tiedät. Meidän uusin 100% tyttötärppipäivien tulos tuolla uinailee. Sen tytön nimi on muuten Matti...

Oletteko huomanneet odotusajassa muutoksia lapsiluvun kasvaessa. Siis ihan fyysisiä? Mulla pahoinvointi ollut kerta kerralta kamalampaa ja jatkunut pidempään, vaikka voisi kuvitella että jo jotenkin tulisi immuuniksi raskaushormonille... Vai johtuukohan se ihan siitä, että ei saa levättyä tarpeeksi. Toinen seikka mulla on ollut se, että raskaudet ovat aina vaan pidentyneet, viimeisin meni 6pv yli, eka syntyi 12 pv ennen la:ta. Mutta se on yllättävää, että esim. selkävaivat ovat olleet vähäisempiä ja verenpaine pysynyt paremmin kurissa nyt viimeisimmissä odotuksissa. Töissä olen pystynyt olemaan loppuun asti. Tuo pahoinvointi pelottaa kovastikin, oisin aika lamaantunut varmaan puoliväliin saakka... Toisaalta nyt en ole vielä töissä, joten sikäli olisi paremmat edellytykset kestää tuota alun karmeutta : ). Mulla on vielä parinkin viimeisen raskauden kilot karistamatta, n 10 kiloa liikaa. Kuinka sitä sais tsempin päälle ja pääsisi niistä eroon?!



Ellada: teidän pienin onkin jo aika iso : ). Hyvin jo varmasti jaksaisit nauttia uudesta odotuksesta ja vauvasta! Mä välillä mietin kyllä varsinkin sitä raskausajan jaksamista, kun pienimmät ovat just täyttäneet 1,3 ja 5. Eli kovasti päivisin touhua heidän kanssaan ja vallan kuopus on armoton aamuvirkku, heräilee siinä puoli 6 aikaan.. Synnytyksen jälkeen sitä on kyllä jotenkin niin hurmiossa, että pari ekaa kuukautta menee kevyesti : )



Joo, kyllä itsestäkin tuntuu pelottavalta aina tuo töihinpaluu. Että kuinka pahasti on tippunut kelkasta! Tähän saakka olenkin palannut töihin heti äippäloman loputtua, mutta nyt tuntui siltä että hommaa on kotona jo niin paljon, että se vaatii toisen vanhemman täyden panostuksen. Odotusaikana töissäoleminen on vähän pelottavaakin, osastolla kaikenmaailman pöpöjä, raskaita nostoja, väkivaltaisia potilaita jne. Lisäksi yövuorot ja vuorotyö yleensäkin väsyttää.



Vielä tosta streptokokista: ihmeellistä, että sitä ei voitaisi rutiininomaisesti seuloa kaikilta odottajilta, kuten vaikka hiviäkin nykyisin. Se kumminkin aiheuttaa paljon keskenmenoja ja ennenaikaisia synnytyksiä. Ja aivan turhia menetyksiä : (



Katjalah: Joo, ihan pilke silmäkulmassa noita laskureita olen katsellut : ). Ei me olla koskaan tähdätty mihinkään tiettyyn ajankohtaan, enemmän ja vähemmän sellaisia yllätysvauvoja nämä = ) Mutta en tosiaan osaisi päättää, kummanko haluaisin, jos vaikka saisinkin valita. Meidän kohdalla kun pidetään aivan itsestään selvänä sitä, että tyttöä kovasti kaivataan.



Mutta lounasta värkkäämään!



Miimu

Mulla ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään kovaa pahoinvointia.Raskauden ensi viikot olen palellut kuin horkassa ja vetämätön olo,aivan kuin kamalassa flunssassa.Mutta oksentanut en ole ikinä.Ruoat saattanut etoa ja iltaisin olla lievää pahoinvointia,siinä kaikki!Siksi mulla kai aina on painokin noussut ja noussut=/Vaikken kyllä mitään kovaa pahoinvointia haluaiskaan=)



Raskausajat muuten kyllä olleet aina toinen toistaan hiukan vaivalloisempia ja 5:stä odotuksesta eteen päin ollut pikkukrämppää loppumetreillä.



4.s lapsihan meillä meinas syntyä viikolla 31.Mutta sairaala levolla ja lääkityksellä estivät.Ja niin vaan mentiin viikoille 40+3

5. kohdalla mulla oli liian paljon lapsivettä,olo oli sen mukainen.Kaikki kuitenkin meni hyvin.Synnytys käynnistettiin rv 39 ja terve poika syntyi vauhdilla,55minuutissa.



Kuudennen kohdalla mulle iski ihan kamala iskias=/Jalat alkoi lähteä varoittamatta,kovalla kivulla alta,viimeisinä viikkoina.Lopulta meinasin silloinen nuorimmainen sylissäni kaatua,kun kipu iski ja se oli viimeinen pisara.Silloin soitin tyksiin ja vaadin että tehtävä jotain ennenkuin jollekin käy huonosti.Käynnistivät rv 40+5.



Ja nyt tämän seiskan kohdalla loppuraskaus oli kovin hermoja raastava.Olin huonotuulinen,nukuin huonosti ja supistukset vaivasivat yötä päivää.

Tämäkin sitten käynnistettiin huonon vointini takia 39+4 viikoilla.



Kahdessa viimeisessä mulla ollut myös vihreä' lapsivesi ja lapsilla napanuorat tiukasti kaulanympärillä,kuudennen kohdalla oli tästä syystä synnytyksen aikan häikkää sydänäänissä,mutta loppu hyvin kaikki hyvin!



Ekat kolme mulla syntyneet rv 38+6,rv 39+0 ja rv 40+3 spontaanisti!



Ja synnytysten kestot olleet noin suurinpiirtein nämä:

12h,18h,3,5h,1,5h,55min,1h ja 2h



Mulla tässä viimeisessä huomattiin myös streptokkokkibakteeri,kun supistukset vaivasivat.Sitäkin stressasin loppuraskauden.Jos vauva syntyy vauhdilla kuten ennen ja edelliset,ehtiikö lääketiputus vaikuttaa toivotulla tavalla.Mutta kun käynnistivät päästämällä vedet,laittoivat ennen tipan tippumaan jotta tosiaan vaikuttaa.

Kurjasti bakteeri aiheutti supistuksia viime viikoilla,muttei kuitenkaan aiheuttanut(onneksi)ennenaikaista synnytystä,mutta kaikki tämä stressasi kovasti!



Jos vielä alan odottaa seulotaan bakt.heti alussa.



Me ei olla ajoitettu lapsiamme mitenkään,niinkuin sanoin,puoli"vahingossa"tulleet.Nyt ekaa kertaa kuitenkin toivon tiettyä ajankohtaa,eli kesävauvaa.Kaikki kun ovat syksy/talvi vauvoja tähän mennessä!



Mä olen nyt ollut kotona kohta 12v vain pieniä pätkiä tehnyt perheyrityksessä.Ja olen näin tyytyväinen.

Minullakaan ei hirmu pahoinvointeja ollut kolmessa ekassa raskaudessa. Sellaista etovaa pahaa oloa joka pysyi kurissa tiheällä syömisellä (ja se näkyi vaakassa)... Sitten neljäs raskaus olikin ihan kamala. Oksensin n. viikosta 7 aina viikoille 16 asti joka päivä vähintään kolmesti. Jännää oli, että ainoa ruoka joka pysyi sisällä oli koulussa syötävä lounas. Se olikin mun pelastus, muuten en olisi kyennyt olemaan töissä. Jotenkin sitäpaitsi sisuunnuin ja ajattelin että näytän että vaikka oonkin jo 36v, niin pystyn tähän, eikä se ainakaan vaikuta työpanokseeni. Eikä vaikuttanutkaan. Sitä paitsi mulla oli ihana luokka ja ihanat oppilaat joten oli ihan mukavaa pahoinvoinnista huolimatta olla töissä. Toki väsy vaivasi. Ja loppuajasta selkä oli ihan sökö. Sokeritkin pysyi kurissa , vaikka kolmosen kohdalla paastoarvbot jo heittelikin. Hyvä näin.



Nyt siis vähän jänskättäisi että jos raskautuisin niin miten selkä kestäisi. Kun on oireillut vähän nytkin vaikken edes ole raskaana. Minua ei ole koskaan supistellut aikaisemmin, liitoskipuja oli kyllä aikalailla tässä viimeisessä raskaudessa.



Meillä lapset ovat syntyneet eri vuodenaikoina, eli toukokuun alussa, kesäkuun lopussa, lokakuussa ja helmikuussa. Ja tyttöähän toki toivoisin mutta poika on ihan yhtä rakas jos se meille suotaisiin.



tanni

Aurinkoista tiistaita! Taas pikkuisten päiväuniaikaan kurkistelin koneelle ja olihan täällä uutta juttua :) Laskin, että itselläni nyt kp 40 eli piiiiitkä kierto tulee taas. Eipä se sinänsä haittaa enkä kyllä menkoista perustakaan ;) mutta jos kierto ois suht säännöllinen ois jänskä laskeskella ja ehkä se haaveilukin vois kantaa jo pidemmälle.. Tuntuu kyllä ettei mies nykyään etes arvioituun ovisaikaan ala mun kans millekään! ;) Varmasti tämä kevätkin tuo puhtia vauvakuumeeseen, oikeen lietsoo näitä ajatuksia. Itse toivoisin vauvaa kesä-(tai elokuulle). Sitten olisi lapset maaliskuulle, huhtikuulle, 2 x toukokuulle, kesäkuulle ja heinäkuulle. Mukava synttärihulabaloo! :0) Ja nyt kun poikia on kaksi ja tyttöjä kolme kumpi vain kelpaisi ja ois ihana. Ja vuosi 2010 haaveena...



Minua kans monet pitävät ihan superäitinä kun talossa on viisi lasta ja tykkään vieläpä pitää paikat kunnossa ja leivon ja harrastan vielä itsekin. Mutta kun kotona olen, onhan sitä aikaa! Töihin jos menisin, en ehtisi ikinä leipoa tai harrastaa mitään. Kotona olo on mukavaa! Jos saisin päättää, olisin kotona siihen asti kun kaikki lapset olisivat koulussa ja minua ei enää kotona tarvittaisi. Siihen kai tarvittaisiin pieni lottovoitto tai hurjasti enemmän vyönkiristelyä.. : /



Muistaako kukaan yhtään lehteä (Vauva, KaksPlus, 9 kuukautta) jossa olisi ollut juttua suurperheistä? Ihan normaaleista perheistä, joilla ei ole mitään vakaumusta. Itse en ole törmännyt sellaiseen aikoihin (jos ikinä) ja olisi mahtava jos siitä löytyis ihan oma numero! Haastatteluja suurperheistä ja heidän elämästään jotain ja vaikka synnytyskertomuksia useampilapsisilta äiteiltä... Tai aihetta kroonisesta vauvakuumeesta! ;) Se ois varmaan se mun juttu!



Nyt ruokaa laittamaan ja koululaisia odottelemaan. Moit! Kuumeillaan! Pidän peukkuja kaikille joilla ovis lähestyy tai jo jännääville!! :))



Omppis (ja jarrutteleva mies)

kylläpäs tämä aika juoksee. Meillä jääkin tänään perhekerho väliin, kun pikkuinen on niin räkäinen.



Mulla myös painonnousu odotusaikana ollut ongelma, pahoinvointia helpottaa just se, että syö koko ajan. Tosin mitä suurempi lähtöpaino, niin sitä vähemmän on painoa tullut. Loppupaino ollut yleensä 80kg, alkupaino 57-68kg. Paitsi kolmosella alkupaino oli 52 ja loppupaino 72 (sama paino kuin nyt,kääk!!!). Kummasti sitä on tahdonvoimalla pystynyt töissä tsemppaamaan, kun on halunnut odotuksen alun salata ja ne pahimmat olotilat on sitten koettu kotona vapaapäivillä!



Leannalla ollut viimeiset synnytykset hurjan nopeita! Mun on ollut näiltä parilta viimeiseltä tosi vaikea erottaa, milloin synnytys on käynnissä. Kovia supistuksia on tullut monta päivää (väsyttävää) ja viimeksi sairaalaan mennessä auki vain 3 senttiä ja kätilön mukaan synnytys ei ollut käynnissä. Ja sitä samaa hän hoki siihen saakka, kun poika oli maailmassa! Eli tipasta huolimatta sairaalassa ei tullut kuin muutama supistus ja 6 sentistä pojan syntymään meni aikaa 14 minuuttia ja siinäkin jouduin enimmäkseen pidättelemään, jotta kätilö ehtisi valmistautua. Eli seuraavalta jännäisin kovasti sitä, että älyän lähteä sairaalaan oikealla hetkellä. Kotona tykkään olla mahdollisimman pitkään, mutta jos viimekertainen kaava toistuu, niin loppu on hurjan nopea. Mulla on myös lähes aina ollut paljon lapsivettä, eivätkä vauvat ole kiinnittyneet missään vaiheessa, joten napanuoran esiinluiskahtamisriskistä on varoiteltu, mikäli vedet menee. Parilla on ollut napanuora kaulanympärillä ja sykekäyrissä ollut koviakin laskuja. Nuorin lähes hirttäytyi omaansa, kätilön ekat sanat vauvan synnyttyä olivatkin, että "mitenkähän tässä kävi" ja oli hän todella säikähtänyt. Olenkin joskus aatellut, että oliko tuo joku "merkki" siitä, että olisi viisainta lopettaa, ennenkuin jotain pahaa oikeasti tapahtuu. Mutta kun kaipuu on riittävän kova, on valmis ottamaan kaikki ne riskit. On se palkinto niin ihana! Tossa viimesessä synnytyksessä supistukset olivat mun mielestä ihan erilaisia kuin ennen, tuntuivat hyvin paikallisesti kohdunsuulla, kun ennen ne ovat tuntuneet koko mahalla ja selässä.



Joo eipä kamalasti ole juttua meistä vakaumuksettomista suurperheistä. Nykyisin kyllä melko automaattisesti oletetaan, että joku uskonto taustalla pitää olla ja kieltämättä siihen välillä syyllistyy itsekin, jos näkee vaikka ison perheen jossain. Sitten katsoo onko äidillä meikkiä tai värjätyt hiukset. Juu ja nuo synnytystarinat kiinnostaisivat myös! Miten teihin on muuten synnärillä suhtauduttu? Minä sain kyllä viimeksi aika tylyä kohtelua, en tiedä oliko syynä perhekoko vai oliko muuten vaan v:mäinen kätilö. Mitään kivunlievityksiähän sitä ei saisi enää haluta yms.



Mut kyllä välillä on maltettava siivoilla, minä kanssa tykkään että paikat tip top.



Miimu

joten varmaan moni ajattelee, että joo tuossa menee uskovaisia... No tapauskovaisia lähinnä - lasten iloksi käydään joskus perhejumalanpalveluksissa. Ja lapset seurakunnan kerhoissa. En meikannut myökään ennen lapsia, olin aina verkkareissa ja hiukset ponnarilla koiria kouluttamassa....



Meillä on vasta tämä neljä lasta niin täällä maalla ei herätä kummasteluja, meidän kylälläkin on useita neljälapsisia perheitä. Tuossa kun kerran laskeskeltiin pojan kanssa koulukavereidensa perhekokoja niin ihan vain muutama oli yksi-kaksilapsisesta perheestä, täällä normiperhe tuntuu olevan tämä 3-4. Ainoan kerran kun on tuntunut perhe ehkä isohkolta oli se, kun käytiin sohvakaupassa muutama viikko sitten. Piti ristiäisiin saada uusi sohva. Ja tuo meidän terroristi kolmikko ihan villiintyi ihmistenilmoille päästessään, siinä sitten isännän kanssa hiihdettiin vauvakaukalon kera perässä ja koitettiin saada katras kuriin. (12-v tietysti taas yllyttämässä keskimmäisiä vauhtiin, ne kaksi ihailevat isoveljeä varauksettomasti ja hyppäisivät vaikka kaivoon jos Kimmo sanoisi sen olevan hauskaa...)



Mulla ei raskaudet todellakaan ole ensimmäistä lukuunottamatta olleet helppoja... eka päätyi normisynnytykseen rv39+5. Toinen olikin sitten verenvuotoa alusta alkaen ja pahoinvointi iski rv4! Viikolla 12 pahoinvointi helpotti ja kaikki tuntui sujuvan oikein hienosti - kunnes sitten rv 31+1 heräsin supistuksiin ja 6 tuntia myöhemmin seisottiin keskoskaapin vieressä. Nyt poika reipas kuusivuotias, jolla keskosuudesta muistona vain paita, jossa lukee "kaapissa kasvanut". Kolmonen oli yös pahoinvointiraskaus ja rv23 kohdunsuu auki sormelle, kotilevossa sinnittelin rv 31 asti, minkä jälkeen sairaalassa kunnes 34rv täyttyi. Sitten tytöllä ei enää ollutkaan kiire ja syntyi rv37+3 käynnistettynä. Tämä neljäs meni ilman pahoinvointeja (tosin loppuaikana oli sitäkin...), supistelut alkoivat rv16, mutta suurempia muutoksia ei kohdunsuulla pitkään aikaan tapahtunut. rv24 alkaen sinnittelin kotona enemmän tai vähemmän levossa ja vasta 36+5 painuin sairaalaan osastotarkkailuun, poika syntyi rv37+0.



Viimeisimmässä synnytyksessä oli taas tosi hyvä, että olin sairaalassa, nimittäin juuri ennen kun kätilö teki sisätutkimuksen, jossa totesi kohdunsuun olevan 6cm auki ja toisen reunan hävinneen olin todennut ettei varmaan ole vielä tapahtunut yhtään mitään. tai kotiin, jos en sairaalassa olisi ollut (meiltä on synnyttämään pien 130km matka). Siitä saliin ja melkein heti ponnistamaan... Matkalle olisi tipahtanut, jos olisin kotona odotellut synnytyksen käynnistymistä... Kaikki synnytykset ovat olleet alle 5 tuntia supistusten alusta.



Tämä riittänee tältä kertaa, pitää lähteä saalistamaan pari ipanaa puettavaksi ulkovaatteisiin.

tosi hullu täytyy tällä mun raskaushistorialla olla, kun vielä lisää miettii. Mutta palkinto on aina ollut vaivojen arvoinen.......



Tässä runo, jonka kopioin tuolta AiheVapaa-palstalta yhdestä ketjust... kertoo tosin vanhoillislestadiolaisista, mutta on mielestäni uskomattoman ihana ja kuvaa ehkä muutenkin suurperheellisten mietteitä perheestään...





Pyydän teitä,

lukekaa Aale Tynnin Rohdinmekkoballadi,

niin kerron sen jälkeen tarinan,

jonka nimenä voisi olla äitiysmekkoballadi

ja joka voisi alkaa:

Ja äitiysmekko yllä oli vaimosella,

joka tuli klinikkaan synnyttämään

yhdeksättä lastaan.

Hän tuli kaukaa järvien ja metsien takaa

ja oli niitä, jotka tulevat taas ja taas.



Vaikka siellä sipistiin ja supistiin,

hän käveli rohkeasti kuninkaan luo

ja sopeutui hovitapoihin.

Mutta kun häneltä kysyttiin yhä uudestaan:

Mitenkä te luulette jaksavanne?

Ettekö yhtään ajattele?

Montako te vielä aiotte?

Eikö nyt oltais järkeviä?

hän vaikeni

aivan kuin olisi ajatellut:

Ei, kuningas, et kaikkea tiedä.



Näin hänen katsovan miehensä

ja kahdeksan lapsensa kuvaa

ja hymyilevän.

Ja hän halusi pian takaisin maahansa,

missä hän voi vapaasti itkeä ja nauraa

ja missä on kevyt kulkea.



Kuulin hänen laulavan sille yhdeksännelle

vanhasta kehtolaulusta:

"Taivahast`on lapsi tullut, taivahan tulen kisoista,

Luojan lemmen leikinnöistä, ei vahingon valkeoista"



Hän kiitti ja lähti kääröineen omaan maahansa.

Minä näin hänen kulkevan äitiysmekossaan

ja tiesin hänen unohtavan neuvot kuninkaan.

Minä ikkunasta katsoin ja kauan vaikenin

ja sanoja kehtolaulun minä hiljaa muistelin.

Pirkko-Liisa Linjama

kun tuon runon luki. Kyllähän sitä itsekin noihin ennakkoluuloihin törmää: miksi vielä? onko järkeä? Ihanko lapsilisien tähden? Vai pakoiletko työelämää? Kuinka kaikille riittää huomiota? Jne. Joskus kadehdin niitä esikoistaan kuumeilevia, joilla on vielä koko seikkailu edessään ja "täysi oikeus" hehkuttaa raskauttaan. Tai jos olisi se vakaumus, niin kaikki ymmärtäisivät asian laidan eikä tarvitsisi olla selittelemässä ja perustelemassa että miksi vielä...



Katjalah: hankalia raskauksia sinulla, mutta onneksi aina onnellinen lopputulos! Kyllä mekin seurakunnan kerhoissa käydään ja näitä tapauskovaisia ollaan. Ajattelen myös, että jokainen lapsi on lahja, mutta en osaa itsekään sanoa onko siinä jotain uskonnollista sitten taustalla. Musta tuntui pahalta, kun minipillereitä syödessäni hoksasin, että hedelmöityminen saattaa tapahtua, mutta alkio ei voi kiinnittyä. Samasta syystä en haluaisi kierukkaa, jotenkin sitä ajattelee, että se elämä alkaa jo silloin hedelmöityshetkellä...

Mulle on jäänyt kai jostain nuoruudesta tavaksi meikata ja "laittaa" itseni joka päivä, vaikka en postilaatikkoa pidemmälle lähtisi. Mutta totta niin, ei sitä oikeasti voi päällepäin nähdä minkalaista vakaumusta meistä kukakin kantaa.



Tanni: Miten vauvan verikakka-asia etenee?



Nyt ulos-täällä paistaa aurinko. Ihanaa, kun tulee kevät ja kesä : )!



Miimu

oletkos saanut miehen kellistettyä ; )? Meillä ollaan hyydytty tällä viikolla niin aikaisin ( miehellä aamuvuoroviikko) että en tiedä tuleeko edes tilaisuutta. Isäntä nukahtaa sohvalle puol ysiltä, enkä henno herätellä. Jotenkin sitä on niin nolo NIISSÄ asioissa, ettei kehtaa oikein itse aloitetta tehdä = )



Sinuvi, miten pärjäilet teinien kanssa? Meillä ollut rauhallista, pojille tulossa kaveri yökylään vkonloppuna ja heille luvattu järjestää kivaa ohjelmaa, mikäli käyttäytyvät kunnolla, ja EHKÄ jopa auttavat vähän kotihommissa...

Ne 3 viimeistä kaikki käynnistetty ihan vaan vedet päästämällä,eli omilla supistuksilla kuitenkin.Viitonen kesti tosiaan sen 55 min ekasta supparista ja ne alkoikin kovin pian vesien menon jälkeen ja tulivat tuon ajan säännöllisenä ja voimakkaana,niin että tiesi että nyt on menoa=)



Kuutosesta myös päästettiin vedet jotka olikin vihreät ja samassa hävisivät sydänäänet=O

Löytyivät aika pian taas mutta laukkasivat 200 krt/min!Olin kaiken aikaa leikkuriuhan alla. Omat supistukset kuitenkin alkoivat pian mutta olivat vain lieviä nipistyksiä ja varsin epäsäännöllisiä ja pitkiä taukoja.

Vain 2 viimeistä(!) supistusta tekivät kipeää ja vauva oli maailmassa!!!!!!



Seiskasta taas ei omat supparit meninanneet alkaa ja olinkin jo huolissani joudunko tippaan kiinni.3 tuntia vesien menosta ne kuitenkin käynnistyivät ,samanlaisina lievinä,epäsäännöllisinä.Teimme miehen kanssa ristikoita ja nauroimme.Anturit piirsivät supistuksia silloin tällöin mutta itse en tuntenut kuin pientä jomotusta.

Ja samoin pari viimeistä supistusta ennen vauvan syntymää,vain sattuivat.



Näin jälkeenpäin ajatellen,jos olisin ollut kotona(onneksi siis olin valmiiksi sairaalassa)en olisi tajunnut näistä supistuksista ikinä lähteä sairaalaan vaan vauvat olisi syntyneet tyyliin eteisen lattialle=)



Siksipä mahdollinen 8:s synnytys jo kummittelee mielessä=)

Itsellä on tänään ollut taas ihan "takkuinen" päivä. Johtunee siitä että takana on jo monta huonosti nukuttua yötä, tuo nuorimmainen nukkuu nykyään aikalailla huonosti ja nyt taitaa kaiken lisäksi olla nuha tulossa=(( Viikonloppuna pitäisi lähteä veljen perheen luokse ihan yökylään Kouvolaan ja sitä on suunniteltu kauan kun aikataulut ei ikinä sovi yksiin...joten kurjaa oisi jos nyt pitäisi perua. Tuon esimurkun kanssa on taas taisteltu (tai minä olen onneksi pääasiassa saanut hillittyä itseni, yhden kerran tokaisin hänelle vastineeksi jotain ei niin kovin aikuismaista mutta en ees ääntäni korottanut). Pinna on ainakin kasvanut näitten lapsien myötä, vaikkei niitä ole vasta kuin tuo 4 kpl.



Toiseksi nuorimman käytin parturissa, olikin jo sellainen liuhuletti että oksat pois! No, nyt on ihan siisti sälli.



Nuorimman verikakka-asia ei oo selvinnyt. On kyllä vähentynyt ja luulin jo että on lakannut täysin mutta tänään oli taas kakkavaipassa veriklönttejä, onneksi vain vähän. Mutta siis ensi tiistaina on keskussairaala joten toivon asiaan jonkinlaista selvyyttä silloin tai ainakin jatkotoimenpiteoistä tietoa. Haluaisin kyllä jo päästä antamaan vähän muutakin kuin rintamaitoa, meidän herra on kuitenkin ensi viikolla jo viikkoa vaille puolivuotias. (Nyyh, niin aika vierähtää). Tänään just lajittelin kaikki pienet vaatteet pois, meille ei enää mahdu 68 senttiset ja monet 70 senttisetkin on nafteja.



Laskin huvikseni kiertopäiviä, taitaa olla 22.päivä meneillään, mutta viime kierto oli sen huiput 50 päivää....aiemmassa elämässä oli kiertoni max 33 päivää, joten en oikein tiijä mitä nyt odottaisi. Meilläkin ollaan oltu aika väsyneitä ja ei nyt ihan pakkopullaakaan haluisi noista petipuuhista, mutta jos kierrot venyy kovin pitkiski niin mahiksia on niin harvoin...ja vauvantuoksua haluisin vielä haistella...



Mutta nyt on mentävä ruuanlaittoon. Palataan myöhemmin.

Tanni