Perheelle kuuluu yhteinen sukunimi!

Kyllä he ihan aviossa ovat, kuten Linnan kutsujen emäntäkin.

ns. tyttönimi on _isän_ nimi mutta miehen nimi on miehen nimi??



Jos minulla on ollut oma sukunimeni syntymästäni asti, kyllä se hemmetti vieköön on silloin _minun_ nimeni! Sama se onko se saatu äidiltä vai isältä.



Eikö samalla logiikalla sitten miehen nimen avioituessaan ottavat ottavatkin siis appiukkonsa, miehensä isän, nimen??

Olemme menossa naimisiin piakkoin, ja sukunimiasia mietityttää. Haluamme tulevaisuudessa lapsia, ja olisi mukavaa jos koko perheellä olisi yhteinen nimi. Toisaalta taas koko perinne on mielestäni melko vastenmielinen, sehän perustuu ajatukseen, jonka mukaan naisesta tulee osa miehen sukua.



Miehelläni on kaunis ja omaperäinen nimi, jonka tuleva appiukkoni on nuorena miehenä ottanut (ei siis ole miehen suvun, vaan ainoastaan miehen isän ja hänen entisen vaimonsa nimi). Oma nimeni on tavallinen, eikä mielestäni edes kovin kaunis (tyyliin Virtanen). Minulle mieluisin vaihtoehto olisi se, että olisimme ottaneet yhteisen uuden nimen, mutta mies ei suostu edes harkitsemaan omasta nimestään luopumista. Hänen mielestään olisi mukavaa jos ottaisin hänen nimensä, mutta asia ei ole hänelle tärkeä.



Luultavasti pidän oman nimeni. Se on osa (huom. OSA) identiteettiäni, enkä halua osaltani olla jatkamassa patriarkaalisia perinteitä. Tulevien lasten kohdalla olen ajatellut ehdottaa kolikon heittoa. Kumpikin meistä kun on ehdottomasti sitä mieltä, että lasten pitää saada sama sukunimi kuin itsellä.

Mutta DI:n suhteen et saisi yleistää noin paljon. Monet DI:t ovat

naimisissa toisten DI:en tai lääkärien tai opettajien tai ekonomien

kanssa. Ikäerokin on usein jotain muuta kuin kaksi vuotta,

talo löytyy pk-seudun kehyskunnista (esim. Nurmijärveltä),

ja lapsia ei ole ollenkaan tai sitten niitä on kolme tai neljä.

Ai, mistäkö tiedän? No, siitä, että olen DI, ja mieheni on myös

DI, ja suurin osa ystävistämme ja työkavereistamme ovat myös DI:jä.

Insinööri on muuten opistotutkinto...

Ja ainakin mitä minun mieheni DI-opiskelijatovereihin tulee, ovat huomattavasti vanhoillisempia kuin muilla aloilla. Yleisin kombinaatio miehen opiskelukavereilla on DI-mies ja kotiäiti-hoitsu-vaimoke. Kaksi vuotta ikäeroa, talo Espoossa ja ne 1,8 lasta.

Meidän perheessä jokaisella on se nimi, jonka vanhemmat ovat hänelle antaneet syntymän jälkee. Ainoa todellinen oma nimi siis. Tiiviimpää ja sitoutuneempaa perhettä saa hakea.

Esim. neiti Kaisla menee naimisiin herra Virtasen kanssa, ja

ottaa nimekseen Kaisla-Virtanen. Herra Virtanen pitää

luonnollisesti oman sukunimensä ja lapsista tulee myös

Virtasia.



Perheen yhteinen sukunimi on siis Virtanen. Rouvalla on

kuitenkin eri sukunimi ts. ei pelkkä Virtanen, kuten

muulla perheellä. Onko tämä tuomittavaa ap:n mielestä?



Minulla on tuollainen kaksoissukunimi, samoin äidilläni

ja sisarellani. (En tosin ole Kaisla-Virtanen...)

Olen samaa mieltä, että on aivan sama, onko sukunimi saatu alunperin

ädiltä vai isältä. Sukunimi on kuitenkin osa omaa identiteettiä, sillä

se on ollut omana nimenä vauvasta saakka!

Aviomiehen sukunimi taas ei sitä ole, vaan identiteetti pitää rakentaa

uudestaan uudella sukunimellä, jos sukunimen vaihtaa.

Jos minulla on ollut oma sukunimeni syntymästäni asti, kyllä se hemmetti vieköön on silloin _minun_ nimeni! Sama se onko se saatu äidiltä vai isältä.

Olen eri mieltä. Ei se nimi perhettä tee.

Me ei oltais yhtään sen enempää perhe vaikka postiluukussa lukiskin vaan yksi sukunimi

Yhteinen sukunimi ei tietenkään "perhettä tee", mutta kyllä minun mielestäni vanhemmilla ja lapsilla kuuluu kaikilla olla sama nimi.

Olisi mielenkiintoista kuulla perusteluita teiltä, jotka pidätte oman nimenne naimisiin mennessänne. Miksi se on teille niin tärkeää? Huippuharvinaiset sukunimet ehkä vielä ymmärrän, mutten muita.

1) Se on osa identiteettiäni ja minut tunnetaan ammattipiireissä sen nimisenä.

2) Vastustan tapaa ottaa miehen nimi, se on jäänne yhteiskunnasta, jossa nainen oli miehensä "omaisuutta" ja siirtyi naimisiin mennessään isän vallasta miehen valtaan.

3)En jaksanut päivittää kaikkia papereitani, työpaikan tietokoneasetuksia jne.

4) En tunne tarvetta olla samanniminen kuin mieheni, onnellisesti ollaan oltu naimisissa ilman yhteistä nimeäkin.



Minusta tuntuu hassulle, että tunnetutkin naiset viitsivät vaihtaa nimensä. Sitten voi miettiä että mikä Janina Fry ja oliko se Tanja Karpela vai mikä tällä kertaa...

minä taasen päätin jo nuorena ennen kuin (nuorena tapaamastani) miehestäkään oli mitään tietoakaan että pidän oman tyttönimeni naimisiin mennessäni. Se on osa minua, en osaa perustella sitä sen tarkemmin. Meillä minä olen ainoana eri sukunimellä, tytöllä on miehen sukunimi.

että kaikki menestyvät naiset olivat omalla nimellään. Ne jotka olivat miehensä sukunimellä, olivatkin sitten niitä "puolisoineen" ja "rouva Mikko Nieminen" -osastoa.

on osa identiteettiä. Kyllä täytyy olla identiteetti heppoisissa kantimissa jos sukunimen vaihdos siihen pahasti vaikuttaa. Kyse kun on kuitenkin luonnollisesta asiasta.

Esiintyvät taiteilijat tms. on ehkä asia erikseen, samoin nämä karpelat jotka ovat naimisissa kymmenettä kertaa.

Se on ihan ymmärrettävää että haluaa saman nimen koko perheelle. Lastenkin kannalta parempi niin. Eipähän tarvitse lasten selitellä että äidillä sattuu olemaan eri sukunimi.

kun koko sukunimet tulivat pakollisiksi vasta 20-luvulla! Esim. Espanjassahan vaimolla on ihan "oma nimensä" ja saman sukunimistä pariskuntaa pidetään automaattisesti sisaruksina.

Sanohan tuo jollekin, jonka suku on täynnä esim. sotasankareita! Varmaan siinä tapauksessa haluaakin päästä eroon nimestään ja vaihtaa sen johonkin Pösöseen.

kavereita ei kiinnosta, koulussa näkevät sen papereistaan ja muita virallisia asioita hoitaessa kuten lääkärissä äiti on yleensä mukana ja voi itse selittää jos asialla tuntuu olevan jotain relevanssia



ja vaikka lapsi joutuiskin selittämään niin eihän se mikään häpeä ole

Mieheni ei pitänyt tärkeänä, että ottaisin hänen nimensä ja toisaalta en olisi halunnut miehen ottavan minun nimeäni (ja hänen vanhempansa olisivat saanet viimeisen slaagin siinä vaiheessa... :D).



Onhan se tietysti kamalaa, kun sukulaiset joutuvat joulukortteja kirjoittaessaan mahduttamaan monta nimeä yhteen korttiin.

Kuolemaani asti ja kannan nimeäni ylpeänä! Mulla on vahva itsetunto ja en halua olla mikään miehen kylkiluu. Lapsenikin ovat omalla nimelläni. Mies on vain omallaan ja hyvin on toiminut! Miehellä on hyvä itsetunto ja ei häntä häiritse, että omat lapset eivät ole samaa sukunimeä. Pitäisi pikkuhiljaa päästä näistä pinttyneitä asenteista, että nainen vaihtaa aina sukunimen ja lapsetkin on miehen nimeä! Pyh! Ap voit painua jorpakkoon! Perhe tulee rakkaudesta, ei pelkästä sukunimestä!



Että pitikintämmöinen aloitus tänne saada!! Voi h*****ti!

Kyllä lapset voivat olla myös äidin nimellä.



Ja kenelle sinä sitten muuten tuollaisiakin selittelet??