Lue keskustelun säännöt.
Perheeni on vankilani:(.
07.02.2009 |
Karrikoidusti sanottu, mutta kyllä se niin on.
Meillä on pieniä lapsia ja kyllä on elämä rajoittunut niiden saamisen jälkeen. Aina sanotaan, että lapset antavat paljon, mutta päällimmäisenä on kyllä tunne, että olemme itse luopuneet paljosta, ehkä liian paljosta koska elämänilo on hiipumassa.
Lasten ehdoilla mennään, mutta ne ehdot ovat liian kovat. Hoitajia ei ole, joten emme pääse mieheni kanssa kahdestaan minnekään ja se on vähentänyt läheisyyttämme. Emme pysty edes keskustelemaan mistään lasten hereillä ollessa koska joku keskeyttää jatkuvasti.
Syömisestä en ole nauttinut aikoihin, ruuasta nauttiminen oli ylellisyyttä mitä oli ennen lapsia. Nyt se hotkitaan nopeasti ja samalla pompitaan ylös alas pöydästä joko vessaan, rättiä hakemaan tms.
Töissä käydään pätkissä silloin kun lapset eivät ole kipeinä. Usein siis ovat, joten työt kärsivät ja stressi lisääntyy siitäkin.
Matkoja ei enää edes suunnitella. Kävimme kerran tuttavaperheen kanssa viikonloppumatkalla, mutta heidän lapset ovat isompia, joten ei siitä mitään tullut. Emme pystyneet hetkeä istumaan rantaravintolassa kun omat lapsemme eivät pysyneet aloillaan. Loppumatkan olimmekin erillämme, me leikkipuistoissa ja he muualla. Toisen kerrankin oli matka suunnitelmissa, mutta lapset tulivat taas kipeiksi, joten peruttiin se. Ei siis enää matkoja meille.
Monet juhlat ja tilaisuudet ovat jääneet väliin kun joku sairastuu tai juhlat ovat tarkoitettu vain aikusille. Niihin emme pääse.
Enää ei jaksa suunnitella ja yrittää, niin monesti olemme pettyneet. Parempi lähteä siitä ajatuksesta, että kotona ollaan.
Ystäväperheitä emme ole tavanneet aikoihin. Useimmilla on lapsia ja ei seurustelusta ja keskustelusta tule mitään kun kaikki energia menee lapsiin ja heidän tarpeiden täyttämiseen.
Emme vihaa lapsiamme, olemme vain alistuneet siihen, että elämä on tälläistä nyt. Toivon, että suhteemme kestää nämä vuodet ilman läheisyyttä. Voimia parisuhteen eteen ei oikein enää ole. Olen ensisijaisesti äiti. Ehkä vielä joskus jotain muuta.
Kommentit (161)
* Helsingin Seudun Vaihtopiiri
* Perusta vaihtopiiri
jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
palat mahd. pian työelämään. Ei se tietenkään kaikkia ongelmia ratkaise, kuten parisuhdejuttuja ja vapaa-ajan puutetta. Mutt ehkä oma aika ja aikuisten seura piristäisi. Tämä hirvittävä päiväkodin vastainen propaganda on vaan ajanut kotiin ahdistumaan sellaisetkin äidit, joiden veri vetää ulkomaailmaan. Lapsista kasvaa ihan onnellisia hoidossakin, kunhan eivät 24/7 siellä loju. Uskon, että onheitä, jotka nauttivat kotiäitiydestä, mutta on heitäkin, joille lääkkeeksi kuvaamaasi ahdistukseen auttaa kotiäitiydestä luopuminen. Ei aikuista ihmistä ole luotu yksin, ilman aikuista seuraa nyhjäämään lasten kanssa kotona päivästä toiseen.
Sori, ymmärrän kyllä, että tarkoituksesi oli sanoa, että lapset kannattaa ottaa mukaan aikuisten puuhiin. Ajattelin vain omat lapseni samaan tilanteeseen, ja rupesi naurattamaan.
On niin paljon erilaisia tapoja kasvattaa ja kaikki lapset tietenkin erilaisia. Tottakai meillä arvioidaan riskit, että mitä on turvallista ja järkevää tehdä lasten kanssa ja mitä ei. Esim. takkaa sytyttäessä lapset ovat kauemana, mutta saavat katsoa ja kantaa polttopuita. Lapsemme kyllä uskovat ja ymmärtävät kun kerrotaan mihin saa koskea ja mihin ei ja MIKSI näin.
Ja jos syliin haluavat niin keskeytyy se oma homma hetkeksi ja syliä lapset saavat :).
Itse en vieläkään osaa hakua käyttää oikein...:(((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sitten helpottaa koko ajan enemmän! Voimia siis ap, olen ollut samassa tilanteessa, mutta nyt kun nuorin lapsi on 2 ja neljättä ei meille tule, niin elämä on suorastaan ihanaa! Sanon aina lapsille, että he ovat olleet syntyessään aarteita, mutta muuttuvat kasvaessaan koko ajan isommiksi ja arvokkaammiksi aarteiksi :-)
ja lasten ikä ja luonteetkin vaikuttavat paljon! Lisäksi perhesuhteet ja onko mahdollisuutta saada lapsille hoitajia vaikuttavat.
Sanoisin kuitenkin että lasten luonteet vaikuttavat paljon. Veljelläni on erittäin hyväluonteinen poika, suorastaan ihmettelen miten hyväluonteinen on. Ei itke juuri koskaan mitään (ei ole koskaan itkenytkään, edes vauvana!), on AINA hyväntuulinen ja ns. reipas, helppo houkuttaa mukaan uusiin asioihin. Omat lapseni sen sijaan jos satuttavat itsensä niin itkevät pitkään ja hartaasti. Jopa 7-v poika loukkaantuu vielä helposti jos hänelle sanoo jotain hänen mielestään väärin. Sitten itkee ja vatvoo sitä kauan. Tyttäreni taas ei lämpene millään uusille asioille, esim. hiihtämistä kokeili ILMAN suurta kriisiä ekan kerran 6,5-vuotiaana.:DDD.
Onhan se aika stressaavaa kun on niin temperamenttiset lapset että kiihtyvät helposti eivätkä sitten tyynnykään helposti. Vrt jos olisi lapsi joka olisi aina aurinkoinen.
Lasten itsenäistymisissä on myös eroja. Jotkut temmeltävät ilman äitiä jo 2-vuotiaana, jotkut tarvitsevat äitiä vielä 10-vuotiaanakin:).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä se lähtee. Minkä takia koet että teidän pitäisi pienten lasten kanssa lomailla jossain muualla kuin leikkipaikoissa? Miksi ette sovi miehenne kanssa hoitovuoroista? Miksi et saa syödä rauhassa? Eikö kavereita voi tavata ilman lapsia, vuoron perään? Miksi ette palkkaa lapsille hoitajaa vaikka kerran 3kk:ssa jotta saisitte miehen kanssa aikaa? Miksi ette opeta lapsille että jos teillä miehen kanssa keskustelu kesken niin lapset odottavat vuoroaan?
Nämä kaikki asiat ovat ratkaistavissa mutta ratkaisemisen sijaan tuntuu että olet jämähtänyt murehtimaan mitä kaikkea et saa ja pysty tehdä. Itselläni kolme lasta joista kaksi pientä, eli elämä on jonkin verran rajoittunutta. On minullakin päiviä joilloin tuntuu etten ehdi tehdä mitään muuta kuin palvella lapsia. Silloin pitää vain miettiä miksi näin ja mitä voin tehdä toisin että minullakin on aikaa jopa itselleni. Lähes tulkoon aina joku ratkaisu löytyy.
Minulla on neljä lasta ja muistan kyllä että tiukkaa oli, kun lapsenvahteja ei todellakaan ollut ja asioita joutui järjestelemään.
Mutta kyllä lapsetkin ymmärtää että aikuinen tarvii huokaisu aikaa ja sitä on myös oikeus vaatia. Kyllä minä ainakin söin aika usein ihan rauhassa, kerroin vain lapsille että äiti syö nyt, odota. Tulen sitten kun olen syönyt.
Ja keskustelemaankin pystyimme mieheni kanssa ihan hyvin, koska lapsille opetettiin että toisten puhetta ei saa keskeyttää. Jos kuitenkin keskeytyksiä tapahtui niin katsottiin miehen kanssa onko lapsen asia tärkeä jos ei ollut, niin hänelle sanottiin odota vuoroasi äiti ja isi puhuu nyt. Kaikki lelujen esittelyt/tappelut sisarusten kanssa eivät oikeuta vanhempien keskeyttämiseen.
Eivät lapset ole mitään superpomoja joiden tahtiin pitää hypätä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuskin syynä ovat vain lapset....
en lukenut kaikkia viestejä.
Meillä on 1v3kk ikäerolla syntyneet lapset ja 15v vanhin poika. Välillä todella tuntuu, ettei omaa aikaa ole yhtään, mutta kun asiaa tarkemmin miettii, niin onhan sitä. Meillä on miehen kanssa tullut tavaksi viikonloppuisin laittaa lapset nukkumaan ja yhdssä kokata jotain hyvää ruokaa. Saa syödä rauhassaja nautiskella, kun kukaan ei ole vaatimassa mitään. Opetan myös lapsille, että kun ovat syöneet ja äidillä on ruoka kesken, niin silloin odotetaan rauahssa, jottaa saan ruoan syötyä. Pojat ovat siis 5v ja 6v, pienemmille tuo voi olla vaikeampi ymmärtää :)
Matkoilla ollaan käyty ihan lasten vauva-ajoista lähtien. Auringonottaminen onnistuu kun on lasten kanssa rantavedessä touhuamassa tai vaan istuu ja vahtii ettei näkki vie :) Eli sellasita lököttelya varjon alla ei kannata edes toivoa. Mutta lomaahan se on, kun ei tarvi itse kokkailla ym. Reissussa ja kotonakin myös tehdään niin, että kun on lasten päikkäriaika niin myös äiti ottaa päikkärit. Mies käy yleensä tuohon aikaan salilla. Sitten tehdään vaihto lennossa, niin saa itsekin omaa aikaa ja liikuntaa.
Lasten sairastelut ovat harmillisia ja välillä tuntuu etti muuta olekaan kuin korvatulehduksia ja nuhaneniä. Sille nyt ei mahda mitään, mutta voihan niitä vieraita kutsua sinne kotiinkin, jos ei mitään kauhean tarttuvaa ole. Eli järkkää vaikka nyyttäriperiaatteella illanistumiset, niin saa seuraa. Lapsetkin viihtyy kun on leikkikavereita.
Lastenhoitajia meillä ei ole pahemmin ollut, mutta kyllä muutaman kerran vuodessa pitää kaksistaan ulos päästä. Syömään, elokuviin, shoppailemaan ja välillä vaikka kaveripariskunnan kanssa syömään ja vähän yökerhoon tanssimaan. Mannereheiminlastensuojeluliitolla on lastenhoitajia tarjolla, sinne vaan soittoa.
Tsemppiä ap ja muut joilla on sama ongelma! Kyllä se paistaa päivä risukasaankin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa yrittää sopeutua tämänhetkiseen tilanteeseen, kyllä se joskus vielä muuttuu kun saa lapset isommiksi ja sitten voikin tuntua tyhjältä, kun lapset lähtevät pois kotoa. Itse olen ollut kahden lapsen yksinhuoltaja 13 vuotta ja täytyy sanoa, että välillä oli rankkoja aikoja,mutta itsehän olin lapset halunnut, joten turha oli valittaa. Muistan olleeni välillä ihan loppu, mutta jos seuraava päivä oli parempi, yritin nauttia siitä lasteni kanssa. Voimia ja positiivisuutta elämään:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman hurskastelevaa pätemistä ja ohjeistusta, miten TULISI tehdä. Ja varsinkaan ilman sitä, että kerrotaan, miten ap:lla on asenneongelma, ja mitä muuta... ehkä joku DIAGNOOSIKIN? (tarkoittanee mielenterveysongelmia?)
Itse en lähde ketään neuvomaan, miten elää elämää, voin vain lohduttaa ja kertoa, on meitä muitakin, joilla ottaa koville. Itselläni vuosien univelka ja varuillaan olemista allergioiden ja astmojen takia (olen oikeastaan kuusi viimeistä vuottani elänyt jatkuvassa valmiustilassa pahimman varalle), lisäksi lähipiirissä mm. alkoholiongelmaa. Olen ajoittain hyvin uupunut. Onneksi lähipiirissäni on kuuntelevia korvia. Yritän jaksaa huolehtia itsestäni, esim. liikkumalla. Ehkäpä se tästä joskus helpottaa. Jaksamista teille muille uupuneille.
Ap varmaan kaipaisi vertaistukea. Luultavasti tiedostaa itsekin asenteensa, turha siitä hälle paasata.
Mulla kanssa välillä käy ajatus, että voishan elämä olla toisenkinlaista. Ahdistaa se, kun koskaan ei saa olla rauhassa. Ei edes vessassa voi käydä ilman että joku kolkuttaa oveen. Kaikki ei ole ihan kasvatuksestakaan kiinni lasten kanssa, sillä lapsia ON erilaisia. Toiset on temperamenttisempia kuin toiset. Sen tiedän itsekin, sillä toinen lapsi on helppo ja toinen erittäin vaativa. Ainoa lohtu tässä hullunmyllyssä on se, että taatusti muillakin on ihan samanlaista. Joskus olisi vaan niin ihanaa olla yksin, viettää päivä yksin! Kaikilla ei ole mummoja tai muita auttavia lähellä. Joskus olisi vaan ihana herätä päivään niin, että kukaan ei vingu vieressä. Saa kai sitä tuntojaan purkaa, eikö vaan?
Tää oli hyvä, että "kun äiti ompelee, lapset leikkivät tilkuilla vieressä". ...
Sori, ymmärrän kyllä, että tarkoituksesi oli sanoa, että lapset kannattaa ottaa mukaan aikuisten puuhiin. Ajattelin vain omat lapseni samaan tilanteeseen, ja rupesi naurattamaan.
Itse aiheesta vain sen verran, että AP:lle tsemppiä! Kohta ne kasvaa isoiksi.
Meidän pikku apinanpoikaset ne ei jaksais paria sekuntia kauempaa istua paikoillaan...
Lapsia on erilaisia. Tosiaan. Tervetuloa meille kauhistelemaan meininkiä. ;D
Nimim. Ei edelleenkään verhoja ikkunoihin, jottei tarzanit kiipee kattoon
Hei. Kuulostaa siltä, että olet saattanut sairastua masennukseen. Käy tekemässä BDI-testi esim. http://www.tohtori.fi/?page=591031. Esim. ruokahalun menetys on selkeä oire. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Olen lapseton sinkku, neljaakymmenta kolkuttaa. Olen yksin ja jaanen yksin siis. Eraanlaisessa vankilassa siis minakin.
Mulla on kylla aikaa itselleni vaikka kuinka! Harrastan matkustelua, kayn ulkomailla vahintaan joka kuukausi, yleensa kaupunkiviikonloppumatkalla. Kayn myos saannollisesti oopperassa, teatterissa ja leffassa. Plus harrastan liikuntaa ja kokkailua kavereille. Olen vakkarityossa ja asun omassa asunnossa, joka on maksettu pois.
"Voin tehda mita vaan", mutta ottaisin lennossa elamasi perheen kanssa jos voisin!!
Ajattelin vain sanoa, etta joskus saattaa helpottaa, jos oikeen miettii millasta se elama olis, jos se olis toisin....
ihan yhtälailla lohtusyöminenkin... Bdi on ihan suuntaa antava ja vaihtoehdoiltaan rajallinen. Vaikka pisteet olisivatkin melko alhaiset, voi silti olla masentunut.
Tää oli hyvä, että "kun äiti ompelee, lapset leikkivät tilkuilla vieressä". Heh! Eivät siis suinkaan yritä repiä kangasta äidin käsistä tai tunge sormiaan ompelukoneeseen tai yritä väkisin kiivetä syliin/pöydälle. Ja kiellettäessä saa hysteeristä raivokohtausta. Ehei. He leikkivät tilkuilla aikansa, ja sitten lähtevät omiin leikkeihinsä. :D
Sori, ymmärrän kyllä, että tarkoituksesi oli sanoa, että lapset kannattaa ottaa mukaan aikuisten puuhiin. Ajattelin vain omat lapseni samaan tilanteeseen, ja rupesi naurattamaan.
Itse aiheesta vain sen verran, että AP:lle tsemppiä! Kohta ne kasvaa isoiksi.