Perheeni on vankilani:(.

Kuulepas viisastelija, olen pärjännyt yksinhuoltajana ja en ole kokenut tuollaisia asioita kuin ap kuvaa vaikka lapset ovat sairastaneet ja paljon.



Asennekysymys. Asiat hoidetaan. Piste.

Kuinka paljon olette itse auttaneet muita?



Mulla on kolme lasta, ja saan kyllä kaikki tarvittaessa hoitoon - ihan ystävilleni. Johtuen siitä, että itse olen myös valmis hoitamaan ystävieni lapsia silloin kun heillä on tarvis.



Tukiverkko ei ole mikään sellainen juttu, että se toimii vain yhteen suuntaan. JOs haluaa sellaisen, täytyy silloin itse olla osa jonkun toisen tukiverkkoa. Mutta se lienee tämän ketjun narisijoille jo aivan liikaa vaadittu.

Et ole kokenut tuollaisia asioita kuin ap kuvaa. Et siis voi tietää miltä hänestä tuntuu. Miksi sinulla on niin suuri tarve mitätöidä ap:n tunteet ja kokemukset? Ja yrittää ylentää itsesi ja omat tuntemuksesi? Empatiakyvyttömyys jos mikä on sitä keskenkasvuisuutta.

mutta eipä tässä ole ketään autettavia. Minun tuttavapiirissäni viedään lapset isovanhemmille hoitoon, turha mun on niitä tänne pyydellä kun ei kenelläkään ole sellaiselle tarvetta.

Kuinka paljon olette itse auttaneet muita?

Mulla on kolme lasta, ja saan kyllä kaikki tarvittaessa hoitoon - ihan ystävilleni. Johtuen siitä, että itse olen myös valmis hoitamaan ystävieni lapsia silloin kun heillä on tarvis.

Tukiverkko ei ole mikään sellainen juttu, että se toimii vain yhteen suuntaan. JOs haluaa sellaisen, täytyy silloin itse olla osa jonkun toisen tukiverkkoa. Mutta se lienee tämän ketjun narisijoille jo aivan liikaa vaadittu.

Kahden pienen lapsen kotiäitinä minulla on kaikki maailman aika tehdä päivisin mitä haluan, lasten ehdoilla toki. Olen huomannut, että kun ottaa lapset enemmän vaan kaikkeen tekemiseen mukaan niin arjesta saa mielekkäämpää ja lapset oppivat samalla uusia asioita. Pientenkin askareiden ennakointi ja suunnittelu on tehnyt asioista sujuvampia. Jos haluan ommella rauhassa, lapset voivat leikkiä kangastilkuilla niin kauan kuin kiinnostaa ja sitten leikkiä jotain muuta. Jos haluan soittaa (soitinta) rauhassa, soittelen ensin lapsille lastenmusiikkia ja sitten paneudun omien kappaleiden harjoitteluun.



Syödään kaikki yhdessä samaan aikaan. Joskushan se pissahätä sattuu juuri ruokailuhetkeen, mutta senkin voi ennakoida käyttämällä lapset ennen ruokaa pissalla. Jos puolitoistavuotiaalla haiskahtaa kakka kesken oman ruokailun, niin pari minuuttia voi aina odottaa ;) jos sietää hajua. Pientenkin askareiden ennakointi ja suunnittelu on tehnyt asioista sujuvampia.



Monet menot on peruttu lapsien sairastelun takia. Tänään viimeksi, lastenteatteriin ei päästy, esikoinen kuumeessa, liput ostettu. Ehkä ensikerralla. Viimekesän rokkifestivaaleillekin oli liput, lapsi kuumeessa, isi jäi hoitamaan lasta ja minä pääsin rokkiin. Vuorottelu lasten hoidossa ja mahdollisuuksien antaminen puolison lepohetkille ovat tärkeitä.



Meillä vietetään siestaa, jolloin lapset nukkuvat. Silloin on yleensä paras hetki vanhempien kahdenkeskisille jutuille. Turha on laittaa suuria toiveita illan romantiikkaan...ei taatusti jaksa! Kaikista vaivaavista asioista puhutaan heti, eikä jätetä mitään hampaankoloon. Jos lapset ovat samassa tilassa, heitä opetetaan odottamaan vuoroaan, silloin kun aikuiset keskustelee.



Jaksamista AP! Lapset tulevat AINA ensin, mutta sellainen tasapaino on löydettävä koko perheen kesken. Aikuisten laatuaikaa voi myös viettää lasten kanssa, reippaasti vaan lapset mukaan kaikenlaiseen menoon. Asenteestahan tässä on kyse, niinkuin jo on tullut esille. Ja erilaisia lastenhoitosysteemejä siellä Suomessa varmaan löytyy, että edes joskus pääsisitte yhdessä ulos.

Hei! Onko täällä äitejä tai perheitä, jotka haluaisivat tutustua ja joskus vaihtaa lasten vahtivuoroja? Meillä ei ole sukulaisia lähettyvillä, ja ystävät ovat suurimmaksi osaksi lapsettomia. Minä mielelläni hoitaisin muiden lapsia jos joskus päsisin itsekin välillä vapaalle tai miehen kanssa jonnekin. Olen arjen yh, eli suurimmaksi osaksi minä olen kotona ja pyöritän tätä rumbaa. Itselläni on yksi lapsi.



Tiedän, että pääkaupunkiseudulla toimii Vaihtopiiri, jossa voi vaihtaa kuljetus-, hoito-, remontti- ym "palveluksia". Täällä meillä päin ei tuollaista systeemiä ainakaan vielä ole.

olisi ideaa!

Mä olen se, joka aiemmin mainitsin siitä, että tukiverkon saaminen tarkoittaa toisen tukiverkkoon kuulumista. Me muutetaan kohtsillään, ja silloin on edessä taas se paikallisen tukiverkon luominen. Nyt jo ollaan tutustuttu yksiin naapureihin sen verran, että tiedän että heidän kanssan tuo ystävyys- ja avunantosopimus tulee toimimaan.

Hei! Onko täällä äitejä tai perheitä, jotka haluaisivat tutustua ja joskus vaihtaa lasten vahtivuoroja? Meillä ei ole sukulaisia lähettyvillä, ja ystävät ovat suurimmaksi osaksi lapsettomia. Minä mielelläni hoitaisin muiden lapsia jos joskus päsisin itsekin välillä vapaalle tai miehen kanssa jonnekin. Olen arjen yh, eli suurimmaksi osaksi minä olen kotona ja pyöritän tätä rumbaa. Itselläni on yksi lapsi.

Tiedän, että pääkaupunkiseudulla toimii Vaihtopiiri, jossa voi vaihtaa kuljetus-, hoito-, remontti- ym "palveluksia". Täällä meillä päin ei tuollaista systeemiä ainakaan vielä ole.

mutta ymmärrän kyllä ajatuksiasi, mielestäni ihan ymmärrettävää että jossain vaiheessa sitä vain huomaa kuinka väsyttävää arki on. Itsellänikin tuli tällainen totaalinen kyllästyminen arkielämään kun ei tosiaan syödä edes saanut rauhassa, siis; syön itse ja syötän samalla pienintä, isompi saattaa kaataa maitoa, sitä siis pyyhkimään, toisen lapsen laktoositon maito on jäänyt jääkaappiin, sitä siis hakemaan, joku lapsista haluaa lisää ruokaa, sitä hakemaan, pienin heittää nokkamukinsa lattialle, sitä noukkimaan, ja kun pienin on syönyt niin hän haluaa lattialle ja hyvin usein heti äidin syliin ja syönkin lopun kylmän ruokani lapsi sylissä. Että osaa olla tekopyhiä ihmisiä, tulla sanomaan että kyllä voi perheen äiti rauhassa syödä, että järjestelykysymys, tekopyhää sakkia olette ja reaalielämältä sulkeneet silmänne jo ajat sitten. Järjestelkää sitä elämäänne ihan rauhassa mutta turha tulla muille paasaamaan miten kaiken voi järjestää, elämä nyt on tällaista vaan nyt ja kyllä siihen saa ihan vapaasti välillä kyllästyäkin. Itse ratkaisin asian niin että lähdin hoitovapaalta takaisin töihin, voi mitä luksusta kun sai taas ensi kerran kahteen vuoteen syödä rauhassa lounasta ;) Muistan vielä miten saatoin hoitovapaalla ollessani miehen tultua kotiin töistä lähteä ruokakauppaan, niin kaupassa käynnin jälkeenkin saatoin ihan huvikseen ajella jonkin aikaa ympäri kyliä, vain siksi että sain olla rauhassa... Jospa se kevätaurinko kohta taas piristäisi mieltä ja jaksaa taas paremmin.

En ole kuullutkaan. Meillä ei ole isovanhempia, mutta ei myöskään tuttavaperheitä, joiden kanssa voisi tehdä jonkun vaihtosysteemin. Muilla kun on ne isovanhemmat apunaan.

lasta, melko helppoja ovat muuten olleet, mutta esikoisen uhma ja mustasukkaisuus vauvan synnyttyä on ollut välillä ihan kamalaa. Nyt esikoinenkin on alkanut nukkua yönsä huonosti, joten hermo on kireällä melko helposti, kun ei saa nukuttua. tuota vuorosysteemiä kyllä noudatamme mahdollisuuksien mukaan. mutta kyllä se niin on, että asenne ratkaisee. Meillä ei noudateta pilkun tarkkaa ruoka/uniaikaa, lasten takia, ettei siksi voitais missään käydä. Lapsille otetaan kylään ruoka mukaan tai nukkuvat sitten autossa. ei meillä kuitenkaan mennä ihan niin kuin vanhemmat haluaa, vaan sovitellen. Sairastumisen takia on monta menoa jäänyt menemättä, mutta sitä se on. Omaa aikaa täytyy vaan ottaa, ja yhteistä. Ja Läheisyyttä se on sekin että käperrytään miehen kanssa rättiväsyneenä sohvalle hetkeksi, kun lapset nukkuvat. Joo tiedän, se voi olla jo 2min päästä kun joku lapsista huutaa äitiä tai isää. Ärsyttää, mutta toisaalta mua naurattaa. Huumorillakin pärjää pitkälle. Meillä lapsiluku jää luultavasti kahteen, koska mä en jaksa enää kauan yöheräilyjä.. toivon että nuorempi lapsista alkaa nukkumaan kunnolla, kunhan imetyshommat loppuu kokonaan 1-vuotiaana.



Aikansa kutakin sanoo äitini, kun hälle valitan lasten vaativuudesta :) Meillä isovanhemmat kyllä apuna tarvittaessa, mutta eivät jatkuvasti. Voimia meille kaikille "väsyneille, mutta lapsiaan rakastaville" äideille.

Mun mielestä jokaisen lasta suunnittelevan pitäisi miettiä, että "pahimmillaan" elämä on just tuommoista. Ehkä ap kirjoitti siitä hiukan alistuneeseen äänensävyyn eikä se arki välttämättä niin kamalaa ole.



Fakta on kuitenkin se, että kun lapset ovat pieniä elämä menee kutakuinkin heidän ehdoillaan. Enemmän se on kuitenkin asennoitusmiskysymys, että järjestääkö sitä omaa aikaa tai pyrkiikö siihen ettei arki kävisi liian raskaaksi. Meillä lapset ovat vielä pieniä ja välillä kaiholla ajattelen, että olisipas kivaa vaikka vietää peli-iltaa tuttavien kanssa tms. Semmoinen ei nyt onnistu, mutta vielä tulee aika jolloin lapset menevät omissa menoissa tai ainakin osaavat puuhailla jotain itsekseen kun vahnemmat tekevät jotain muuta.

Matkustelu on myös meillä onnistunut ihan ok, siihen vaan pitää varautua että lasten kanssa sattuu ja tapahtuu :)

Kun lapset on saatu nukkumaan, on jo niin väsynyt, että tekee mieli jo itsekin nukkumaan.

Oikeastihan meillä on kaikki hyvin. Minä vaan kaipaan miestäni ja sitä suhdetta mikä meillä oli ennen lapsia.

Ap.

Monelta laitatte lapset nukkumaan? Sanoit, että on jo niin väsynyt, kun lapset on saatu nukkumaan. Meillä pienet (1- ja 3-vuotiaat) laitetaan nukkumaan klo 20 mennessä, ja koululainenkin menee klo 21 mennessä nukkumaan. Sen jälkeen minulla ja miehelläni on omaa aikaa 1-2 tuntia, riippuen siitä, monelta mennään itse nukkumaan. Eikä tuo klo 21 liian myöhäinen aika ole, että itse olisi jo liian väsynyt.

Arkisin minä hoidan lapset, eli kun he heräävät klo 6-7 välillä, mies herää viikonloppuisin lasten kanssa, joten minä saan nukkua vaikka kymmeneen, jos nukuttaa.

Syöminen tehdään koko perhe yhdessä. Minä syötän samalla 1-vuotiasta, mies auttelee 3-vuotiasta. Joskus syötän pienet ensin, ja sitten syön itse rauhassa. "Omia" ruokailuhetkiä voin myös pitää, suljen keittiön oven ja syön. Mies saa katsoa sillä välin lapsia.

Omaa aikaa on molemmilla. Mies käy harrastuksessaan, itse käyn kaupassa, kuntosalilla.

Miehen kanssa yhteistä vapaa-aikaa järjestyy pari kertaa vuodessa, kun isovanhemmat ovat käymässä toiselta paikkakunnalta. Meilläkään ei ole ketään läheisiä/sukulaisia samalla paikkakunnalla, joten lastenhoitoapua ei saa kuin harvoin. Olemme ottaneet myöskin tavaksi käydä ulkomailla kerran vuodessa. Joka toinen reissu tehdään koko perheen kanssa, ja joka toinen miehen kanssa kahdestaan. Tuo "parisuhteen ylläpitämisreissu" onnistuu kun tarpeeksi etukäteen suunnittelee, lapset ovat silloin mummolassa.

Ystävien luona vierailu onnistuu. Kyllä siinä kuulumisia ehtii vaihtaa, vaikka lapset mukana ovatkin. Siinähän nuo leikkii keskenään, totta kai silmät pitää selässä olla, ettei pääse vahinkoja sattumaan, mutta ei siinä lapsia tarvitse koko ajan "höösätä", kyllä he sen verran osaavat olla keskenään.

En oikein muuta osaa asiaan sanoa, sen vaan, että näinhän se menee, että lapset ovat tässä elämässä koko ajan mukana, mutta eipä niitä poiskaan ajeta, kun ne on hankittu. Elämä on muuttunut toisenlaiseksi, kun on lapset mukana kuvioissa, mutta niinhän se pitääkin muuttua! Mutta jos tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle, eikä enää jaksa, niin silloin pitää alkaa miettiä, missä vika ja mitä asioille voisi tehdä. Ap:n pitäisi varmaan saada lisää omaa aikaa, lisää miehen kanssa yhteistä aikaa, nukuttua paremmin... Mietipä miten noita asioita ihan oikeasti saat parannettua ja toimi.

Asiaa ap. Ihan samat fiilikset.



T.kolmen äiti

helvettiä lapsiperheen arki voi olla. On hyviäkin päiviä (joskus harvoin), mutta on tää aikamoista säätöä. Jatkuvaa sairastelua ja sumplimista...huoh.



kolmen äiti edelleen

Lapset ovat jo aikuisuudenkynnyksellä ja elämä itsekkäämpää.

Kyllä jokaisen täytyy ymmärtää, että paljosta joutuu luopumaan jos hankkii lapsen/lapsia.

Meilläkin useampi pikkuinen talossa. Mutta kyllä meillä riittää iloa ja hupia, lapset ovat myös tyytyväisiä. Lastenhoitoapua ei ole meilläkään. .



Ohje on helppo: aikuiset päättävät - eivät lapset. Kun aikuiset keskustelevat lapsille sanotaan, että odota vuoroasi.



Lapset eivät juoksentele ja touhota ravintolassa. Ravintolakäyttäytymistä on opeteltu vauvaiästä alkaen ja hienosti sujuu. Ymmärtävät leikkipuiston ja ravintolan eron.



Matkustamista on harjoiteltu vauvasta alkaen. Ei tarvitse DVD:tä koko päivän (parhaimmillaan 18 h) ajomatkalle. Kirjat, kynät, maisemat riittävät.



Sairastamiselle ei mitään voi ja kyllähän se harmittaa, kun suunnitelmat menevät pipariksi. Mutta sellaista elämä on, mitäpä sitä murehtimaan. Juhlia varmasti riittää vielä jatkossakin.



Olen pahoillani ankeasta elämästäsi. ALoituksesi perusteella tuntuu kuitenkin siltä, että sinun ja miehesi on aika ryhdistäytyä. Lapsillakin on hyvä ja turvallinen olo, kun tietävät että isillä ja äidillä on ohjat käsissä ja mitä sopii missäkin touhuta.

Yksikään terve lapsi ei käyttäydy kuin apinanpoikanen, jos vanhemmat ymmärtävät asettaa lapsille kunnon rajat. Sori vaan, mutta en voi oikeasti käsittää, että joku oikeasti jättää verhotkin laittamatta sillä verukkeella, että lapset kiipeävät niihin.... Haloo.....

Meidän pikku apinanpoikaset ne ei jaksais paria sekuntia kauempaa istua paikoillaan...

Lapsia on erilaisia. Tosiaan. Tervetuloa meille kauhistelemaan meininkiä. ;D

Nimim. Ei edelleenkään verhoja ikkunoihin, jottei tarzanit kiipee kattoon

Ihan rehellisesti sanottuna voin sanoa, että ei tullut mitään muuta, kuin katkera mieli.

Saat tehdä vapaasti mitä lystäät ja ihania asioita teetkin. Itse en voi, kuin haaveilla moisesta elämästä!



T. toinen vankila-äiti

alkuperäinen viesti oli melkein kuin mun kirjoittama..

ite oon vasta 25v. ja meillä jo 3lasta,7kk,1v.9kk ja 4v.1kk

ekan kans oli mitä helpointa kaikki,perheenä tehtiin ja matkusteltiin ym.tokan jälkeen pikkasen alkoi vaikeutua ja nyt kolmannen lapsen jälkeen tuntuu ettei oo enään mitään jäljellä mistään..perheenä ei tehdä enään yhtään mitään,mä hoidan lapset kotona ja mies ei juuri viihdy kotona vaan harrastaa ja keksii kaikkea mahdollista menoa vain itselleen..

nyt juuri kun vauva on alkanut nukkua kokoyön niin keskimmäinen on alkanut tulla joka yö meidän sänkyyn ja puhuu ym. ja tietty herättää vauvankin monta kertaa..ja päikkäreitä nukkuu vain vauva...omaa aikaa saan vain kun käyn yksin kaupassa tai suihkussa..

Nyt ehkä tuntuu toivottomalta ja raskaalta mutta väistämätön tosiasia on että lapset kasvaa. Ja sitten teillä miehen kanssa jää sitä omaakin aikaa.