Vauvojen uniongelmat on suurilta osin itseaiheutettuja.

On kuin suoraan siitä, tai neuvolan meille tulee vauva- kirjasta.



Unohda ne opukset, ja tee niinkuin järki ja sydän (ja juuri tässä järjestyksessä) sanoo.

Vauva herää kunnolla ja tarkistaa, missä äiti on, alkaa itkeä. Äiti vastaa vauvan itkuun esim. laittamalla sen käden siihen päälle. Lapsi saa vastauksen ja ehkä nukahtaa uudestaan. Teoriassa toimii näin, mutta ei aina käytännössä.

Ja toinen arvio lapsestani ja uniongelmien syytä tuli HUS:n uniongelmiin erikoistuneelta lastenpsykologilta. Ehkähän usko noiden auktoriteettien näkemystä enemmän kuin jonkun mutu-mamman mielipiteitä ongelmien syistä. Ja kuten sanoitkin, toimin juuri niinkuin järjen ja sydämen avulla katsoin toimivimmiksi. Ajan kanssa " ongelma" helpottuikin.

Jos otat huutavan lapsen sängystä syliisi, viestität lapselle " vaara on ohi, äiti on tässä), ja sen jälkeenhän se sänky on lapselle vaarallinen ja pelottava paikka (lapsen mielestä).

Rauhoitella voi myös sänkyynkin nostamatta lasta sängystä pois.

Sitä se Katja Rantala suosittelee.

Miksi sitten vain toinen kaksosistani heräsi aina vaunulenkin jälkeen eli 30-40 minuutin jälkeen huutamaan? Miksi toinen jatkoi uniaan? Miksi toista ei millään saanut rauhoittumaan omaan sänkyynsä (huusi kuin syötävä) kun taas toinen jokelsi iloisesti kunnes nukahti? Oi miksi miksi!?



SIKSI KOSKA VAUVAT OVAT ALUN ALKAEN ERILAISIA!!



Sitäpaitsi uskon että nämä " vauvojen pitää nukahtaa itsekseen" ovat menneet jo liian pitkälle! Vauvalle on oikeasti hyvä saada olla vieressä. Se rakentaa sitä vauvan perusluottamusta, uskoa siihen että on joku johon luottaa.



Vähän vanhemman lapsen kanssa onkin jo sitten eri asia. Mutta ihan pientä lasta en edes lähtisi huudattamaan!

nukkuivat samassa sängyssä. Eli saivat toinen toisistaan tukea ja turvaa, kun olivat aina tottuneet olemaan lähekkäin jo ennen syntymäänsäkin.

Ongelmat alkoivat kun heidät siirrettiin omiin sänkyihinsä. Eli uskon että perhepeti on varmaan yksi hyvä keino ehkäistä näitä pulmia, kun ihminen kuitenkin on pohjimmiltaan laumaeläin.

Vierailija:

Ja toinen arvio lapsestani ja uniongelmien syytä tuli HUS:n uniongelmiin erikoistuneelta lastenpsykologilta. Ehkähän usko noiden auktoriteettien näkemystä enemmän kuin jonkun mutu-mamman mielipiteitä ongelmien syistä. Ja kuten sanoitkin, toimin juuri niinkuin järjen ja sydämen avulla katsoin toimivimmiksi. Ajan kanssa " ongelma" helpottuikin.

Tiesitkö, että HUS:n uniongelmiin erikoistuneet lastenpsykologit ratkovat juuri noita vanhempien tekemiä virheitä?

Myönnät kai, että psykologi on tentannut teiltä hyvinkin tarkkaan nukuttamisrituaalit, ja antanut ohjeensa mitä te ette enää saa tehdä, ja mitä teidän pitää tehdä lasta nukuttaessa. Eli kyllä se psykologikin ensiksi katsoo vanhempien tekemiset, ennen kuin alkaa vauvaa ohjaamaan.

Onpas hauska ketju.



Mielestäni jotkut vauvat voi opettaa nukahtamaan itsekseen, ja joitakin taas ei. Meillä on tuollainen jälkimmäinen. En kuitenkaan ota asiasta stressiä. Vauva on vauva, ja niin saa ollakin. Vauvat ovat vaativia, se on niiden elinehto. Toisilla piisaa temperamenttia enemmän kuin toisilla, niin kuuluu ollakin.



Hirveetä vääntöä täällä päivänselvistä asioista. Pääasia että joskus nukkuvat, nukahtamistavoista viis!

että lapsissa on eroja. Meillä joku lapsista nukahti turvallisesti äidin kainaloon. Toinen taas ehdottomasti kaipasi olla yksin (vain unipupu seuranaan); ihan pienenä vauvana jo suuttui, jos jäin nukuttelemaan.

Eli annetaan vaan jokaisen äidin havaita itse oman vauvan tarve, eikä aleta yleistäviä syytöksiä jakelemaan.

Mitään korjattavaa ei niissä löytynyt - ja miksi olisikaan, olin aika paljon perehtynyt aiheeseen itsekin ja tiesin kyllä aika hyvin, millaiset tavat ja tekijät vaikuttavat vauvan uneen, vaikka mikään yhtä kaikkitietävä ekspertti en uskallakaan väittää olevani mitä aiempi mutu-mamma, joka hybriksessään luulee päihittävänsä alan ammattilaiset tietämyksellään.



Jotta usko jo, että vauvoissa on eroja!

järjenkäyttö sallittua.



Meidän poika oli myös tuollainen, että huusi selkä kaarella kun laitettiin omaan sänkyyn, eikä rauhoittunut edes sylissä, ainoastaan vieressä ja tissille. Olisiko siten pitänyt lopettaa imetys/yöimetys heti vastasyntyneenä, jotta olisi oppinut nukahtamaan? Mutta mites kun sitä imetystä ei sais lopettaa niin pieneltä?



Mitä jos kaikki hoitais omat lapsensa heille sopivalla tavalla. Joku vauva varmaan onkin ihan tyytyväinen omassa sängyssä, muttei todellakaan kaikki.



Ja tosiaan, aikuisetkin nukkuvat eri lailla. Minä herään pienimpäänkin risahdukseen/valoon/tms. mutta mies nukkuu kuin tukki, vaikka herätyskello huutaa vieressä...

Ihan kuin kukaan ei

millään

pystyisi käsittämään, että toisilla lapsilla toimii erilaiset kuviot kuin toisilla...

Minullakin on neljä lasta, joista jokainen nukkuu omalla tavallaan, yksi havahtuu helpommin kevyen unen aikana, toinen nukkuu sikeästi heräämättä koko yön aina, kolmas herää silloin tällöin pahoihin uniin jne.

Yhteistä kaikille on, että ovat ensimmäisen vuotensa nukkuneet perhepedissä ja saaneet tissiä havahtuessaan. Siinä on koko perhe nukkunut hyvin, lukuunottamatta kahden lapsen koliikkihuutoja, mutta ne eivät kyllä liittyneetkään nukkumiseen. Myöhemmin sitten ei ole ketään muksuista nukuteltu, mutta tietyt iltarutiinit yms. on tietenkin.

Mutta vauvalle yöllinen imetys ei ole mitään erikoispalvelua tai liian hyvälle totuttamista, muistakaa se! Kyllä nyt omaa lastaan voisi sen verran ajatella, että jaksaisi tätä turvallisesti hoitaa edes 7-8 ensimmäistä elinkuukautta - myös yöllä.

Eli kun vanhempien toiminnassa, päivärytmissä, lapsen päivittäisessä viriketasossa, vuorovaikutuksen laadussa tai määrässä, perusturvaalisuudessa ja kiintymyssuhteessa, kodin tunneilmapiirissä, lapsen terveydessä yms. ei ole havaittu mitään sellaista, mikä edesauttaa " uniongelman" syntymistä tai jatkumista, niin sille ei sitten yksinkertaisesti voi oikein mitään paitsi odotella että lapsen neurologinen kehitys etenee ja että " ongelma" helpottuu ajan kanssa.

65

Miksi ihmeessä se noin kiinnostaa?

suurimpana syyllisenä pidän tätä " lapsentahtista" imettämistä, jonka seurauksena mammat tunkee lapselle rintaa suuhun pienimmänkin inahduksen kuultuaan. Kyllä kai se laps on ihan pihalla, jos tissi on vastaus kaikkeen. Eikä vauvankaan maha ole suunniteltu jatkuvaan syömiseen.



Tuossa juuri yhdessä keskustelussa neuvottiin itkuyötä pelkäävää äitiä syöttämään lasta yöllä mahd usein, vielä korviketta päälle - fucking unbelievable..

Huomasin erityisesti meidän nuorimmaisen kanssa, että hän nukkui huomattavasti rauhallisemmin ja pitempiä jaksoja, jos vauva nukkui vain isänsä kanssa tai jos minulla oli korvatulpat.



Kun vauva alkoi vähänkin ähistä unissaan, havahduin minä ja minun hengitysrytmini muuttui. Vauva kuuli tämän muutoksen ja tiesi, että tissiä on tarjolla....

Enää ei ole passattuja kakaroita ja huonosti kasvatettuja lapsia.

Nykyään on tempperamenttisia vauvoja ja ADHD lapsia ja uniongelmaisia yms.



Seisotaan kädet ojossa ja ihmetellään, että miksi minun lapsi riehuu ja ei nuku ja hyppää yökaudet, mutta ei uskalleta tehdä asialle mitään. Helpompi on vielä sairaalaan unikouluun ja hakea joku diagnoosi päälle.

Mutta moni vanhempi syyllistyy ns helppojen lapsien kanssa tuohon kikkailuun varsinkin nukkumisasioissa. " Vaikeat" lapset ovat sitten oma lukunsa.

Mutta jos oletat, että lapsi jota on passattu yöt vuoden päivät, oppii hetkessä itsekseen nukahtavaksi vuoden iässä, olet väärässä.

Lapsi on oppinut toimintatavan, että inahdus tuottaa tulosta. Tästä tavasta poisoppiminen on työn ja tuskan takana.

Terv kahden lapsen itsekäs äiti, joka kokee, että pirteä äiti on lapselle parempi kuin loppuun uuvutettu

äidit väittää, että muilla on helppoja lapsia.

Ihan samanlaisia lapsia muillakin on, mutta osa vanhemmista on tehnyt töitä sen eteen, että lapset on oppineet tapoja.



On niin helppo luovuttaa ja sanoa, että minulla on vaikea lapsi. Ei tarvitse ottaa vastuuta ja ei tarvitse tehdä mitään. Kunhan möllöttää ja kitisee ja valittaa.