Meidän esikoinen ehkä sijoitetaan jonnekin.

Toinen on juuri kertonut, ettei vaan enää jaksa ja pärjää ja te av-mammat oikein yllytte hakkaamaan toista sanallisesti.



Jaksamisia sinulle ap. Usko minua, kyllä se vielä helpottaa. Hyvä, että asianne on jo hoidossa.

trin juttusillekin ikään kuin systeemin ohi...



Ja ainakaan lasta ei kannata lähteä sijoittelemaan, ellei näitä apuja ole edes haettu! Ap ei ole vieläkään vastannut kysymykseen siitä, miksi hän ei ole jo aiemmin hakenut oirehtivalle lapselle psykiatrista apua. Miksei lapsella ole diagnoosia? Onko hän ottanut yhteyttä perheneuvolaan tai pyytänyt minkäänlaista ammattiapua lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Sosiaalitoimisto kun huolehtii tosiaan vain käytännön puolesta; psyykkisiin oirehteluihin pitää aina hakea apua myös psykiatriselta ja terveydenhoidolliselta puolelta. Jos lapsella vaikka on jokin neurologis-peräinen ongelma, ei häntä tai perhettä auta mitenkään sijoittaminen jonnekin muualle.



Itselläni oli erittäin uhmakas ja vaativa 3-5-vuotias, ja sain ainakin välittömästi ajan perheneuvolasta. Lasta käytettiin usean eri psykiatrin luona, ja neurologinen perä oirehtelulle suljettiin pois. Sitten sain erilaista apua juuri perheneuvolan kautta; psykologin, psykiatrin, sosiaalityöntekijän ja tukikurssin avulla. Pari vuotta siinä meni taistellessa, kunnes - systemaattisen toimintamallien muokkaamisen ja tarkoituksenmukaiseen kasvatustyöhön paneutumisen kautta - tilanne rauhoittui ja lapsikin alkoi suunnata energiaansa positiivisemmin.



En mene tuomitsemaan lapsen sijoittamista; joskus se voi ollakin paras vaihtoehto. Mutta ENNEN sitä vaihtoehtoa pitää kyllä hakea ja kokeilla kaikki muu apu. Ei voi vaan tuumata, että " ei sitä kuitenkaan varmaan saa" .



Terveisin: Helsingissä ihan helposti ja paljon apua saanut ex-väsynyt yh

i ollut vain osa minua, lapsesta asti, ja vasta aikuisena rupesin saamaan siihen hoitoa enkä sitäkään läheskään riittävästi (kun en minä eikä kukaan ammattilainenkaan ymmärtänyt tilanteen todellista vakavuutta) ennen kuin kakkonen oli puolivuotias ja jouduin sairaalaan. Ja kuten sanottu, kolmonen tuli kyselemättä. Kortsu ei hajonnut vaan petti, en tiedä edelleenkään miten.



Selibaattia ehdottava ei tiedä mitä ehdottaa. Jos on sairas, niin pitää kieltää itseltään ja puolisoltaan sen, mikä on kenties ainut voimanlähde arkeen, niinkö? Miten meinaat parisuhteen kestävän vuosikausien selibaatin, minä kun tulen raskaaksi suunnilleen seksin ajattelemisestakin. Antaisin hedelmällisyyteni jollekin sen haluavalle, ja niitähän riittää, jos se vain olisi mahdollista.



Minusta on outoa että te kuvittelette että sijoitus olisi ykkösvaihtoehtona. Ei se ole. Olen jo kertonut tässä moneen kertaan vaiheistamme. Olen kertonut myös siitä, ettei pojan hoitoonpääsy ole ollut meistä kiinni, vaan viranomaisista ja byrokratiasta.

noihin mielenhäiriöihinne saada! Ei ole ihan normaalia alkaa kiusaamaan hädässä olevaa ihmistä! Miten teidän paukapäihinne saisi taottua, että avun saaminen nyky-Suomessa on hirveän vaikeaa. Vaikka oikeasti ADHD:tä pystyisi jo 3-vuotiaalta tutkimaan, ei se tarkoita sitä, ettäkö kaikki lääkärit sen tietäisi ja oikopäätä riemuissaan ap:n lapselta sitä tutkisi.



ei-ap

Valmiiksi moniongelmaiset ihmiset tehtailevat lapsia liukuhihnalta.



Sen jälkeen rankasta perhe-elämästä tulee vanhemmille uusi ongelma, johon lapset reagoivat.



Ja ketju jatkuu, kun lapset perustavat perheitä, ongelmien määrä vain lisääntyy joka kierroksella.

pääsee oirehtivan lapsen kanssa muutamassa kuukaudessa tutkimuksiin - kahta tällaista tarinaa olen seurannut kuluvana vuonna sivusta, ja kuulostaa, että molemmissa on vieläpä ollut kyse vähemmän oireilevasta lapsesta kuin teillä!

kaikkia mahdollisia tutkimuksia, vaikkei lääkäri niitä riemuissaan tarjoaisikaan, jos vaihtoehtona on lapsen SIJOITTAMINEN!

Vierailija:

noihin mielenhäiriöihinne saada! Ei ole ihan normaalia alkaa kiusaamaan hädässä olevaa ihmistä! Miten teidän paukapäihinne saisi taottua, että avun saaminen nyky-Suomessa on hirveän vaikeaa. Vaikka oikeasti ADHD:tä pystyisi jo 3-vuotiaalta tutkimaan, ei se tarkoita sitä, ettäkö kaikki lääkärit sen tietäisi ja oikopäätä riemuissaan ap:n lapselta sitä tutkisi.

ei-ap

kirjoitin että jo kolme vuotta on yritetty hakea apua, mutta vasta viime syksynä kun vaihdettiin paikkakuntaa ja saatiin oikeasti välittävä sossu, rupesi asiat menemään eteenpäin!! Vanhalla paikkakunnalla sanottiin ettei adhdta ruveta diagnosoimaan ennen kuin lapsi on noin viisivuotias. Sitä ennen kuulemma vaikeaa sanoa mitään varmaa. YRITETTY ON, apua ei ole saatu!! JA monestiko jo olen kirjoittanut että itse olen ollut hoidossa jo vuosia, ja aktiivisesti jatkuvasti hakenut apua sekä itselleni että lapsilleni! Me on käyty pariterapiat, perheterapiaan yritetty päästä mutta ei olla päästy, perheneuvolaan saatiin lähete vasta täällä ja vasta mutkien kautta, siellä käyty nyt yhden kerran ja toinen kerta ensi viikolla. MUTTA KUN APUA EI SAA JOS SATTUU OLEMAAN ÄLYKÄS JA RATIONAALISESTI AJATTELEVA! Sanotaan vain että tuskin olet tosissasi huonossa kunnossa kun puhut noin järkevästi ja jäsennellysti ja selvästi olet asioita ajatellut. Tää on ihan totta! Pitäis heittäytyä täysin sekopääksi ennen kuin otettais tosissaan, se on nähty!

Ei se kaikkialla solju ihan noin kivuttomasti.

Vierailija:

pääsee oirehtivan lapsen kanssa muutamassa kuukaudessa tutkimuksiin - kahta tällaista tarinaa olen seurannut kuluvana vuonna sivusta, ja kuulostaa, että molemmissa on vieläpä ollut kyse vähemmän oireilevasta lapsesta kuin teillä!

Vierailija:

kaikkia mahdollisia tutkimuksia, vaikkei lääkäri niitä riemuissaan tarjoaisikaan, jos vaihtoehtona on lapsen SIJOITTAMINEN!

Niin ja minähän en ole sataa kertaa jo sanonut, että olen vaatinut tutkimuksia, mutta kun ei meitä ole otettu todesta!!! Vitsi että olis pitäny pysyä poissa täältä... Kyllähän mä valmiiksi tiesin miten täällä suhtaudutaan............................... ;-(

Vierailija:

kirjoitin että jo kolme vuotta on yritetty hakea apua, mutta vasta viime syksynä kun vaihdettiin paikkakuntaa ja saatiin oikeasti välittävä sossu, rupesi asiat menemään eteenpäin!! Vanhalla paikkakunnalla sanottiin ettei adhdta ruveta diagnosoimaan ennen kuin lapsi on noin viisivuotias. Sitä ennen kuulemma vaikeaa sanoa mitään varmaa. YRITETTY ON, apua ei ole saatu!! JA monestiko jo olen kirjoittanut että itse olen ollut hoidossa jo vuosia, ja aktiivisesti jatkuvasti hakenut apua sekä itselleni että lapsilleni! Me on käyty pariterapiat, perheterapiaan yritetty päästä mutta ei olla päästy, perheneuvolaan saatiin lähete vasta täällä ja vasta mutkien kautta, siellä käyty nyt yhden kerran ja toinen kerta ensi viikolla. MUTTA KUN APUA EI SAA JOS SATTUU OLEMAAN ÄLYKÄS JA RATIONAALISESTI AJATTELEVA! Sanotaan vain että tuskin olet tosissasi huonossa kunnossa kun puhut noin järkevästi ja jäsennellysti ja selvästi olet asioita ajatellut. Tää on ihan totta! Pitäis heittäytyä täysin sekopääksi ennen kuin otettais tosissaan, se on nähty!

Pidä tiukasti kiinni säännöllisistä rutiineista. Hae apua, älä erota lasta perheestä, jos vain mahdollista. Mene itse lepäämään jonnekkin.



Miten lapsi pärjää hoidossa? Meneekö hoitoon mielellään jne...

meillä poika sai diagnoosin vasta 8-vuotiaana. Sitä ennen olin vuosikaudet tapellut saadakseni lapselleni ja perheelle apua. Ihan suoraan tuli viranomaiselta jopa, että lasta varmaan pahoinpidellään ja että kaikki on vain huonon kasvatuksen syytä!!!



En myöskään ollut niin poikki, ettenkö olisi tiennyt minne soittaa ja mistä apua hakea... siinä kai sitten se huonon kohtelun syy.



Teille besserwissereille: se ei vaan aina ole yksinkertaista ja helppoa. Piste.

Olenko mä ainoa, jonka mielestä ap:n esikoinen kuulostaa ihan normaalilta pojalta? Vilkkaalta toki... ja ilmeisesti hakee huomiota kovasti...

Antakaa nyt herrajee niiden lasten olla lapsia... ei niitä tarvii lokeroida, jos ne heittää ketsupit seinälle ja tönii pienempiään...

Voisiko ap syy siihen, että ette saaneet apua lapsellenne, olla siinä että lapsi on ihan normaali, hän ei tarvii apua?

Hän tarvii vanhemmat, jotka jaksavat häntä rakastaa ja jaksavat huomioida myös hänet, vaikka hän on vanhin lapsi ja jo " iso poika" .

Suomessa tosiaankin on VALTAVAT erot kuntakohtaisessa terveydenhuollon järjestämisessä. Myös yksittäisillä lääkäreillä/terapeuteilla on liian suuri valta käsissään. Tiedän omasta kokemuksesta, somaattiselta puolelta. Tilanne päästetään usein todella pahaksi ennen kuin tartutaan asioihin. Te järjestätte elämän niin, että se on kaikille osapuolille siedettävää. Poika on varmasti rakas ja haluat hänen parastaan.

Ja sitä ennen luultavasti kokeillaan esim. sitä, että minä pääsisin psyk. osastolle lepäilemään pariksi viikoksi ja lapset olis sen aikaa mummolassa (joka on heille kuin toinen koti, mutta valitettavasti nyt muuton jälkeen hyvin kaukana tästä uudesta kodista), että mieskin saisi levätä (on ymmärrettävästi myös aika puhki koska on viime aikoina joutunut työnsä lisäksi hoitamaan kodinkin melkein täysin mun uupumuksen vuoksi). Mutta on eri juttu suostutaanko mua ottamaan osastolle, kun en ole mitenkään psykoottinen ja suurin ongelma on tällä hetkellä se etten jaksa pojan kanssa. Ei ole kokemusta tämän kaupungin psyk. sairaalahoidosta ja sen jonoista ja käytännöistä.



Miettikääpä kuitenkin tätä: minusta sijoitus on joka tapauksessa parempi asia kuin se, että jonain päivänä pimahdan ja pojalle käy huonosti, tai vaihtoehtoisesti itse hyppään katolta tai vastaavaa niin että lapset jäävät täysin ilman äitiä (vaikka monesti tuntuukin, että parempi heidän olis ilman minua). Silti tuntuu ihan hirveältä, että joutuisin luopumaan todella rakkaasta lapsesta edes vähäksi aikaa, puhumattakaan siitä jos sijoitus olisi lopullinen. Kuitenkin, jos tullaan siihen tulokseen että sijoitus on lapselle paras vaihtoehto, olen valmis luopumaan vaikka kaikista lapsistani, vaikka mitä minulle silloin jäisi? Pelkkä sairaus ja syyllisyys.

Vierailija:

Olenko mä ainoa, jonka mielestä ap:n esikoinen kuulostaa ihan normaalilta pojalta? Vilkkaalta toki... ja ilmeisesti hakee huomiota kovasti...

Antakaa nyt herrajee niiden lasten olla lapsia... ei niitä tarvii lokeroida, jos ne heittää ketsupit seinälle ja tönii pienempiään...

Voisiko ap syy siihen, että ette saaneet apua lapsellenne, olla siinä että lapsi on ihan normaali, hän ei tarvii apua?

Hän tarvii vanhemmat, jotka jaksavat häntä rakastaa ja jaksavat huomioida myös hänet, vaikka hän on vanhin lapsi ja jo " iso poika" .

ja rattaat pyörivät todella hitaasti. Se, mitä kerroin viikonlopusta saattaa tuntua vain todella vilkkaan lapsen touhuilta, mutta kun näkee sen arjessa, näkee miten touhut liittyvät tilanteisiin ja miten niissä on selkeä kosto (kun multa kiellettiin tämä, teenpä näin) ja miten ne ovat erittäin SUUNNITELMALLISIA, kun näkee kuinka paha olla pojalla on ja miten se purkautuu noin, kun seuraa lasta läheltä, silloin näkee ettei pojalla ole kaikki hyvin, ettei kyseessä ole vain " normaali" ylivilkkaus vaan pohjalla on jotain pahempaa, jotain todella surullista ongelmatiikkaa.

Kannattaa varmaan käyttää tuplaehkäisyä eli vaikka pillerit/sterilisaatio ja kortsu, jos olet, kuten sanoit, helposti raskautuva?

Älä tee sitä lapsellesi. Lasten täytyy saada olla yhdessä olivat he luonteeltaan millaisia hyvänsä. " Mustaa lammasta" tulee tukea ja ohjata oikeaan. Hän kokee totaalisen hylkäämisen, mikä on ihmisen vihollinen numero yksi. Lapsesi on liian pieni lähtemään kodista yksin.