Miksi masentuneita halveksitaan?

Mihin tämäkin maailma menisi jos jokainen tekisi vaan mitä huvittaa? Miten vanha mahtaa vastaväittäjäni olla? Itse olen 35 ja ihan varmasti jokainen tämän ikäinen ihminen jo tajuaa, että jos sitä vaan heittäisi hanskat tiskiin kun siltä tuntuu niin tässä maailmassa olisi paljon enemmän kodittomia lapsia kuin nykyään. Ei varmaan ole ketään josta aina tuntuisi hirveän mielekkäältä hoitaa hommansa kunnialla, mutta silti suurin osa ihmisistä tekee niin? Osaatko selittää miksi?

Silloin kun näin ei ole, tunne voittaa. Lue Keijo Tahkokalliota, siellä selitetään perusteellisesti tämä asia. Lyhyt lainaus: " Vaikka järkemme antaa meille ohjeen mitä pitää tehdä, niin tunne loppujen lopuksi määrää käyttäytymisemme." .

Vierailija:

Mihin tämäkin maailma menisi jos jokainen tekisi vaan mitä huvittaa? Miten vanha mahtaa vastaväittäjäni olla? Itse olen 35 ja ihan varmasti jokainen tämän ikäinen ihminen jo tajuaa, että jos sitä vaan heittäisi hanskat tiskiin kun siltä tuntuu niin tässä maailmassa olisi paljon enemmän kodittomia lapsia kuin nykyään. Ei varmaan ole ketään josta aina tuntuisi hirveän mielekkäältä hoitaa hommansa kunnialla, mutta silti suurin osa ihmisistä tekee niin? Osaatko selittää miksi?

Kun lenkkeilee, käy etelässä tammikuussa, syö terveellisesti, elää säännöllistä elämää niin se aivokemiakin pysyy kunnossa. Mutta jos makaa sängyssä, syö pizzaa, rypee itsesäälissä ja kurjuudessaan niin aivokemia menee kyllä aikalailla sekaisin. Sitä noidankehää onkin sitten varmaan vaikeampi saada poikki. Ehkä joku muutaman viikon kurileiri masentuneille voisi toimia: se voitaisiin järjestää esimerkiksi jossain etelän kohteessa, jossa elettäisiin ns. hyvää elämää kaikessa rauhassa, ja varmaan suurin osa masentuneista olisi ihan eri kunnossa jälkeenpäin. Ainakin Kelan pitäisi pitäisi maksaa talvisin joku tuettu parin viikon Kanarian matka, tulisi paljon halvemmaksi kuin jatkuva lääkitys.

varmasti kunnossa. Jos ihmisellä on esim. lapsuudessa kehittynyt valeminä, siihen ei mikään määrä lenkkeilyä ja kasvissyöntiä auta, nimimerkillä kokeiltu on. Toki lievemmissä jutuissa voi auttaa. Ja mä luulen muutenkin että vielä liikuntaa ja ravintoakin suurempi merkitys tuollaisella leirillä olisivat ihmisuuhteet. Eli tiivis yhdessäolo ja toisten kannustus.

Jos jollain on vakava häiriö aivokemiassa, niin ei se sillä lenkkeilyllä tai ruokavaliolla parane. Lievenee ehkä, muttei välttämättä tarpeeksi. Ei se itsekuri, lenkkeily ja ruokavalio poista kaikkia muitakaan kemiallisia häiriöitä, miksi luulet että aivokemian kohdalla se olisi joku varma nakki?

Lisää ajatuskukkasia:

-Seksuaalista haluttomuuta / erektio-ongelmia ei ole, on vain ruvettava haluamaan ja päätettävä että nyt seisoo

-Skitsofreenikot tarvitsevat vain napakan kopautuksen päähänsä. Ei sieltä mitään ääniä kuulu, lopeta hourailut! KLOPS!

-Krooninen kipu, johon ei löydy syytä, on huomionhakuisuutta.

-Mikä tahansa lapsen psyykkinen oireilu ja suurin osa myös fyysisestä oireilusta johtuu vanhemmista

Huvittavaa vaikka toisaalta aika surullista edelleen on se että masennus sairautena johtuu useinpien mielestä itsekurin puutteesta tai asenteesta. Niin kuin eräs psykiatri sanoin, masennus on sellainen sairaus että sen vakavuuden ymmärtää viimeistään silloin kun se omalle kohdalle jysähtää. Silloin on nauru kaukana.



Tuli tässä mieleen että oletteko koskaan miettineet sellaista asiaa että miksiköhän tässä maassa itsemurhatilastot ovat niin korkealla? Oiskohan empatiakyvyllä, välittämisellä tai toisten ihmisten väheksymisellä mitään tekemistä asiaan? Olemmeko olkapäänä silloin kun ihminen on hädässä vai vaikenemmeko/välttelemmekö häntä? Entä miksi monilla on vaikea puhua silloin kun oireilee psyykkisesti? Monet henkistä sairautta sairastavat vaikenevat (esim. lääkityksestä,terapiasta)täysin. Miksi? Juuri siksi koska ennakkoluuloihin törmää toistamiseen, heikoilla ollessaan joutuu selittelemään ja vakuuttelemaan että mä olen OIKEASTI huonossa kunnossa. Yksinkertaisesti siis siitä syystä ettei sua oteta tosissaan tai että sua pidetään jotenkin hulluna/heikkona.

Täällä näihin ennakkoluuloihin törmää jatkuvasti. Olkaa siis hyvä ja tarkistakaa asenteitanne, jospa se ymmärrys pikku hiljaa lisääntyisi. ap

Ihan varmasti oireet olisivat täyttäneet kaikki masennuksen vaatimukset. Mutta mä en vaan oikeasti usko masennukseen tai siihen että jollain lääkkeillä saadaan elämä mielekkääksi kuin taikaiskusta - uskon kyllä että muutos voi tulla ihmisestä itsestään. Ja tämä nyt ei siis päde mihinkään patologisesti sairaaseen joka ei nouse sängystä kuukauteen. Eihän sieltä enää jaksa noustakaan noin pitkään maattuaan.

Vierailija:

huomaamattani kun aamulla aina kovasti väsyttäisi eikä millään viitsisi pistää päivän rumbaa käyntiin. Kummasti olen kuitenkin ilman lääkkeitä ja terapioita selvinnyt ilman itsetuhoisuutta. Taidan alkaa kallistua siihen mielipiteeseen, että masennus on usein ihan vaan laiskuutta.

Olen takuuvarma että tulet muuttamaan tuota mielipidettäsi vielä sen jälkeen kun sairastut vakavaan masennukseen tai että otat vaan selvää siitä sairaudesta. ap

Mutta ihmettelen, miksi nykyään niin moni masentuu? Miksi mielialalääkeitä syödään kuin leipää? Mikä tämän aiheuttaa? Joku syyhän tähän on oltava. Periaatteessa ihmisillä pitäisi olla asiat paremmin kuin monena muuna aikakautena, mutta näin ei kyllä tunnu olevan? Missä vika siis?



Tietynlaiset masennuskaudet liittyvät elämään, mutta se että mitään valonpilkahdusta ei näe missään, on kammottavaa ja siihen kyllä tarvitsee varmasti lääkkeitä parantuakseen.

ennen lääkkeitä elämässä ei olisi mitään mieltä ja sitten, kuin taikaiskusta, lääkkeiden jälkeen elämässä oli taas mieltä ja mikään muu ei olisi muuttunut kuin lääkitys. Silloin olisi kyllä pakko myöntää olevansa hullu.

Turvaverkot on hajonnu, ihmiset asuu poissa juuriltaan.

Lapset erotetaan vanhemmistan suurimmaksi osaksi päivää.

Ihmisillä on kiire kiire kiire kiire.

Työssä ei voi luottaa enää mihinkään. Edes siihen että jos firma tuottaa hyvin, se pysyy maassa ja saat pitää työpaikkasi. Lojaaliuden ajat on ohi.



Ihme että ihmiset on näinkin terveitä.

Vierailija:

ennen lääkkeitä elämässä ei olisi mitään mieltä ja sitten, kuin taikaiskusta, lääkkeiden jälkeen elämässä oli taas mieltä ja mikään muu ei olisi muuttunut kuin lääkitys. Silloin olisi kyllä pakko myöntää olevansa hullu.

juuri mielekkään työn puutteesta tai sitten siitä, että sitä on liikaa. Ennen vanhaan kaikki aika meni ihan perustaloudenhoitohommissa kun piti käsin pestä pyykit yms. eikä jäänyt aikaa mihinkään eksistentiaalisiin pohdintoihin. Toisaalta ylirasitus ja unenpuute masentavat myös eli oravanpyörä on joillekin niin hirveä, että siitä ei pääse pois ennen kuin on aivan tiltissä.

Vierailija:

Ihan varmasti oireet olisivat täyttäneet kaikki masennuksen vaatimukset. Mutta mä en vaan oikeasti usko masennukseen tai siihen että jollain lääkkeillä saadaan elämä mielekkääksi kuin taikaiskusta - uskon kyllä että muutos voi tulla ihmisestä itsestään. Ja tämä nyt ei siis päde mihinkään patologisesti sairaaseen joka ei nouse sängystä kuukauteen. Eihän sieltä enää jaksa noustakaan noin pitkään maattuaan.

On niin surullista että sinunkaltaisia ajattelijoita on. Silloin kun ihminen on SAIRAS niin ei silloin mitkään asennemuutokset auta vaan ulkopuolinen apu on tarpeen vai jos sinulla todetaan esim. nyt syöpä niin paraneeko se asennetta muuttamalla??ap

Vierailija:

juuri mielekkään työn puutteesta tai sitten siitä, että sitä on liikaa. Ennen vanhaan kaikki aika meni ihan perustaloudenhoitohommissa kun piti käsin pestä pyykit yms. eikä jäänyt aikaa mihinkään eksistentiaalisiin pohdintoihin.

Juttelin taannoin mun isän kanssa ja hän sanoi että ero entisaikaan verrattuna on se, että silloin ei ollut kenelläkään mihinkään kiire.

Vierailija:

Mutta ihmettelen, miksi nykyään niin moni masentuu? Miksi mielialalääkeitä syödään kuin leipää? Mikä tämän aiheuttaa? Joku syyhän tähän on oltava. Periaatteessa ihmisillä pitäisi olla asiat paremmin kuin monena muuna aikakautena, mutta näin ei kyllä tunnu olevan? Missä vika siis?

Tietynlaiset masennuskaudet liittyvät elämään, mutta se että mitään valonpilkahdusta ei näe missään, on kammottavaa ja siihen kyllä tarvitsee varmasti lääkkeitä parantuakseen.

niin siinä varmasti osa syy.

tällaista vanhanajan meininkiä on vielä havaittavissa. Maalla, niin kaukana perähikiällä kuin vaan pääsee. Silloin kun heillä oli karjaa, siis. Koko päivä touhuttiin kyllä, mutta se oli sellaista verkkaisen pohdiskelevaa. Olin itse pahimmassa oravanpyörässä kun tutustuin heihin ja mulla meinas mennä siellä aina hermot. Teki mieli hoputtaa että hopihopihopi juodaan ne kahvit nyt äkkiä että ehditään paalintekoon mahdollisimman nopeasti aaaagggghhhhhh mitä tässä vielä istutaan....

Vierailija:

ennen lääkkeitä elämässä ei olisi mitään mieltä ja sitten, kuin taikaiskusta, lääkkeiden jälkeen elämässä oli taas mieltä ja mikään muu ei olisi muuttunut kuin lääkitys. Silloin olisi kyllä pakko myöntää olevansa hullu.

mielestään fiksu ja viisas tulee neuvomaan ja esittämään omia mielipiteitään ja mitään ei masennuksesta tiedä. Olen sairastanut muutaman vakavan masennuksen ja taatusti uskon olevani jollekkin avuksi samassa tilassa olevalle jossa itse olen ollut. Empatiaa ja aitoa välittämistä varmasti löytyy. Kiitos kuuluu masennuskausilleni vaikka silloin onkin oma olo aivan kamala mutta en antais kokemuksena pois.