Mitä mieltä ihmisestä joka ei halua loukata tai suuttua kenellekään?

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 23:23"]

Lähipiirissäni tälläinen nuori nainen ja on poikkeuksetta kaikkien mielestä todella ärsyttävä. Nielee kiukkunsa äärimmäisyyksiin saakka, hymyilee herkästi ja löytää kaikesta jotain positiivista. Antaa anteeksi lähestulkoon välittömästi.

Joskus jos hänellä on ollut huono päivä ja on ollut esim. poikaystäväänsä kohtaan nuiva ja äksy, pyytelee sitten jälkeenpäin anteeksi koska oli niin äkäinen.

Minusta ihminen, joka ei koskaan suutu ei ole normaali.

[/quote]

Onko sinulle suuttuminen vain sitä, että huudetaan, haukutaan ja kiroillaan? Katsos kun on olemassa rakentaviakin tapoja purkaa negatiiviset tunteet. Huutaminen ja raivoaminen kertoo vain huonosta itsehillinnästä, joka on mielestäni sallittua vain lapsilla (ja kehitysvammaisilla). 

Ainoa, joka aloituksessasi ärsyttää olet sinä, ap.

Kaikkea sitä kuulee. Ihminen, joka ei raivoa kavereilleen, ärsyttää kaikkia muita? Itse en tuollaisessa ap:n kaveripiirissä voisi olla. 

Olen itse tuollainen. Kasvatettu kiltiksi tytöksi, joka ei saa suuttua vaan aina pitää olla itse kiva ja ottaa kaikki paska vastaan mitä eteen vaan työnnetään. Seurauksena huonoja ihmissuhteita ja oma henkinen paha olo.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 23:23"]

Lähipiirissäni tälläinen nuori nainen ja on poikkeuksetta kaikkien mielestä todella ärsyttävä. Nielee kiukkunsa äärimmäisyyksiin saakka, hymyilee herkästi ja löytää kaikesta jotain positiivista. Antaa anteeksi lähestulkoon välittömästi.

Joskus jos hänellä on ollut huono päivä ja on ollut esim. poikaystäväänsä kohtaan nuiva ja äksy, pyytelee sitten jälkeenpäin anteeksi koska oli niin äkäinen.

Minusta ihminen, joka ei koskaan suutu ei ole normaali.

[/quote]Kauhea ihminen kun ei halua loukata muita, kehtaa viela hymyilla. Todella sairasta, eihan tuollainen meno Suomessa sovi.

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 23:56"]

Olen tuollainen. En tukahduta tunteitani, vaan haluan olla kohtelias ja ystävällinen kanssaihmisille. Olen myös perusluonteeltani positiivinen ja näen yleensä synkissäkin asioissa hyvät puolet. Lähimmille sanon suorempaan, mutta pyydän aina anteeksi jos epäilen pahoittaneeni jonkun mielen. Ja ensisijaisesti haluan hoitaa ristiriidat puhumalla, riitely on minusta vain tyhmää ja ajanhaaskausta. Jos joku on minulle ilkeä tai haluaa loukata, en yleensä osaa edes inhota sellaista ihmistä, vaan ajattelen ennemmin että hänellä täytyy olla todella kurja elämä ja paha olo itsensä kanssa, kun pitää purkaa sitä toisiin ilkeilemällä. Itse olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, ja toivon että muutkin voisivat olla omassa elämässään onnellisia.

[/quote]

Olen aivan samanlainen! minustakin ihmisillä jotka ovat ilkeitä on vain niin paha olo itsellään, koska ei mulla ole paha olo, joten haluan vain ihmisille hyvää ja olla mukava, mutta se tuntuu todellakin olevan ärsyttävää, en ymmärrä?

Pidän kyllä puoleni, mutta sitten kun tämä kiltti ihminen ei siedäkään ylimenevää paskaa niskaansa niin se on aivan hirveä juttu... :(

Itse olen tällainen ihminen joka ei koskaan "suutu" niinkuin muut sen mieltävät. Moni kaveri on ihmetellyt miten voin aina olla niin rauhallinen. Kai mä voin, kun se on mun perusluonne. Ja en patoa tunteitani, ne eivät kai sitten ole niin voimakkaita kuin keskivertoihmisellä.

Ja ei, en ole ihminen joka ei osaa pitää puoliaan. Osaan sanoa niin vittumaisesti takaisin hymyilevällä naamalla että nöyristellä ei tarvitse. Itseäni semmoiset primitiivitunteenpurkaukset lähinnä ihmetyttävät, eihän me mitään luolamiehiä enää olla..? Tosin olen pienestä asti myös kammonut itkeviä ihmisiä, itse en itke koskaan missään tilanteessa ja itkevät ihmiset jotenkin pelottavat minua, en osaa suhtautua näin näkyviin tunteenpurkauksiin jostain syystä ollenkaan.

Tai no, lapsesta asti yksi asia on saanut minut niin raivon partaalle että saatan huutaa tai tulistua: jos joku käskee minun olemaan hiljaa. Jostain syystä tuo on mielestäni niin äärimmäinen röyhkeyden osoitus että se saa minut näkemään punaista. Tämä oli erityisen hauskaa lapsena koulussa, kun opettaja erehtyi nuo maagiset sanat suustaan päästämään.

up

Sellaisen ihmisen haluaisin kaveriksi. Itsekin olen tuollainen. Mua ei saa suuttumaan oikein millään, enkä osaa näyttää sitä tai purkaa muihin ihmisiin. Puoleni pidän rauhallisesti, mutta jämäkästi. Hymyilen myös todella paljon ja totta kai haluan miellyttää muita. Maailmassa on hapannaamoja ihan tarpeeksi, eikä mulla ole tarvetta pönöttää turhantärkeänä. Ja pyydän anteeksi, jos olin törkeä tai typerä. Ihmisten pitäisi osata pyytää anteeksi, oikeasti. Asiat voi hoitaa asiallisestikin, eikä ole tarvetta tölviä ikävästi.

Saatan kyllä noin kerran tai pari vuodessa raivostua aivan älyttömästi. Kuulemma olen todella pelottava vihaisena, vaikka en todellakaan huuda tai paisko tavaroita. Mussa on sellaista valtavaa kylmää raivoa. Ei mua monet ole vihaisena nähneetkään, enkä haluaisikaan, että näkevät. Kasvoin kodissa, jossa vanhemmat oli jatkuvasti äkäisiä ja raivosivat paskantärkeinä. Meni maku sellaiseen.

Kuulostaa ihanalta ihmiseltä, minäkään en halua riidellä. Jos joudun riitelemään, poistan kyseisen ihmisen elämästäni.

Minusta se kertoo huonosta itsetunnosta. Pelkää aina sitä, että joku pahastuu tai suuttuu häneen ja siksi patoaa tunteensa. Surullista ja ärsyttävääkin.

Minäkin olen tosi rauhallinen, enkä vedä pulttia pienistä asioista. Sellainenkin aika on tosin ollut, olin silloin hyvin väsynyt ja stressaantunut, enkä tosiaan ajattele, että olisin silloin ollut jotenkin aito oma itseni, joka ei tukahduttanut tunteitaan ja voi siksi erinomaisen hyvin. Minä voin silloin huonosti, en tuntenut itseäni enkä osannut säädellä tunteitani, ja lähimmäisilleni olin pelkkä rasittava paise pakarassa, kun koskaan ei tiennyt milloin räjähtää. En yhtään ymmärrä aggressiivisuuden ihannointia jonakin aidon ihmisyyden ja aitojen, raikkaiden tunteiden ilmentymänä, koska eihän se sitä ole. Useimmiten se kertoo, että ihmisellä on jokin vialla joko tunteiden hallinnassa, elämänhallinnassa, aivokemiassa tai sitten elämä tosi pahasti jumissa. Eihän näistä mikään lisää elämän mielekkyyttä ja onnea.

Jos oikein kovasti ärsyttää toisen ihmisen tapa toimia, voi miettiä miksi se niin ärsyttää. Oisko kuitenkin niin, että sitä omaa valittamista ja draamailua vois vähän vähentää, koska niille ei oikeastaan ole aina aihetta,  vaan ne toimivat itselle stimulaationa, koska niiden kautta saa huomiota ja elimistön adrenaliinitasoa nostettua? 

Ei kun hyvä itsetunto. Voi rauhassa jättää loukkaukset loukkaajan ongelmaksi. Hän on saanut varmasti paljon rakkautta ja hyväksyntää lapsena. Tunteet voi purkaa ilman räyhäämistä. 

Kohtuus kaikessa. On hienoa jos ihminen pystyy hoitamaan asiat ilman turhia pulssin nostatuksia ja ajattelemaan positiivisesti vaikeissakin tilanteissa.

Olen kuitenkin seurustellut nuorempana tälläistä naista, joka ei koskaan halunnut riidellä ja halusi olla kaikkien kaveri. Tälläinen ihminen ei lähtöjään ole kauhean aito. Hän nielee paljon tunteitaan ja on myöskin melko väritön.

Ei sillä, että sitä riitaa pitäisi kaivamalla kaivaa, mutta kyllä omia mielipiteitä pitää olla ja niistä tarvittaessa pitää kiinni vaikka pienen riidan uhalla. Fakta on myös se, että vaikka miten nuolisi persettä ja yrittäisi olla mukava ja hymyillä, eivät kaikki tule tykkäämään sinusta.

Kyllä ihminen voi olla hyvällä itsetunnolla varustettu, kyetä käsittelemään negatiiviset tunteensa rakentavasti, kunnioittaman ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja hillitsemään itsensä. Se voi olla elämäntapapäätös, johon on tietoisesti halunnut, mutta ei tarkoita, että esim aviopuoliso voi mennen tulen kävellä yli ja käyttäytyä miten vaan. Itsensä hillitsevä kykenee yleensä myös ajattelemaan järkevästi silloin, kun muilla palaa käämi. Voi rauhassa tehdä ratkaisunsa tuon toisen suhteen ja miettiä, miten ilmaista toiselle tämän esim loukkaava käytös. Usein sillä on huomattavasti tehokkaampi vaikutuskin, ja siksi ehkä ne, jitka käryttää käämiään, eivät aina pidä siitä itsensähillitsijästä.

Meillä näkyy parisuhteessa. Olen vuosikymmenten aikana oppinut erinäisiä asioita, joita pidän vain hyvinä. Joskus melkein pakahdun kiitollisuuteen, että tällaista elämänkoulua olen saanut käydä.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 07:37"]

Ei sillä, että sitä riitaa pitäisi kaivamalla kaivaa, mutta kyllä omia mielipiteitä pitää olla ja niistä tarvittaessa pitää kiinni vaikka pienen riidan uhalla. Fakta on myös se, että vaikka miten nuolisi persettä ja yrittäisi olla mukava ja hymyillä, eivät kaikki tule tykkäämään sinusta.

[/quote]

Täytyy muistaa että sekin on yksi selviytymiskeino, että kun on itse kaikille kiva, riippumatta siitä tykkääkö niin hirveästi tästä ihmisestä, voi aivan kaikessa rauhassa jättää pienet kärhämät huomioimatta, olla sekaantumatta ihmisten välisiin jatkuviin kahnauksiin, ja olettaa, että saa ns. reilun pelin sääntöjen mukaisesti itsekin reilua kohtelua. Monilla on ne omat juttunsa, joissa ollaan ns. oma itsensä, ja niihin eivät kuulu työpaikka, koulu, opiskeluympäristö tai harrasteympäristö. Siellä ollaan korrekteja ja helppoja, koska niillä ihmisillä ei ole oman elämän kannalta juurikaan mitään merkitystä. Se emotionaalinen panos säästetään omiin läheisiin ihmissuhteisiin ja energia omiin tärkeisiin juttuihin.

Moni kokee tosi rasittavana sen, että esimerkiksi työpaikalle tullaan vähän liian paljon omana itsenään, ja tuodaan siinä mukana kaikki elämän traumat ja ihmissuhdesotkut ja muut henkiset rojut joiden paikka kohtuuden nimessä olisi ihan siellä omassa komerossa. 

[quote author="Vierailija" time="03.09.2014 klo 23:23"]

Lähipiirissäni tälläinen nuori nainen ja on poikkeuksetta kaikkien mielestä todella ärsyttävä. Nielee kiukkunsa äärimmäisyyksiin saakka, hymyilee herkästi ja löytää kaikesta jotain positiivista. Antaa anteeksi lähestulkoon välittömästi.

Joskus jos hänellä on ollut huono päivä ja on ollut esim. poikaystäväänsä kohtaan nuiva ja äksy, pyytelee sitten jälkeenpäin anteeksi koska oli niin äkäinen.

Minusta ihminen, joka ei koskaan suutu ei ole normaali.

[/quote]

Minä olen juuri tuollainen. Kyse ei välttämättä ole kiltin tytön syndroomasta, vaan siitä, että elämä on aikoinaan tuonut eteeni niin paljon vastuunkäymisiä, surua, pahaa oloa ja tuskaa, että minua ei vaan jaksa hetkauttaa mitkään pienet ongelmat.

En riitele, koska konfliktit saa ratkaistua nopeammin rauhallisesti puhumalla. En suutu, koska tilanteet, joissa muut yleensä kiukustuvat tai jopa raivostuvat eivät minua pahemmin hetkauta. Pahempaakin on koettu. Löydän kaikesta aina jotain positiivista, koska vaikeina aikoina tämä taito auttoi minut kaiken yli. Nyt se tapa on jäänyt päälle. Hymyilen herkästi, koska olen viimeinkin onnellinen :)

Suuttuminen on aika usein lapsellista. Se, ettei halua loukata ketään, on hyvä mutta voi olla myös mahdoton tavoite. Ihmissuhteissa on aina riski että joku loukkaantuu kun toiveet eivät osukaan yksiin.

Tämmöinen ihminen voi vaikuttaa yli-inhimilliseltä ja teeskentelijältä ja aiheuttaa siksi ärsytystä muissa jotka tietävät etteivät pystyisi moiseen. Jos he ovat aidosti tällaisia, heillä on hyvä itsetunto ja he ovat sinut itsensä kanssa. Tämä taas ei sulje pois sitä etteivätkö hekin kärsisi joskus.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 06:32"]

Olen itse tuollainen. Kasvatettu kiltiksi tytöksi, joka ei saa suuttua vaan aina pitää olla itse kiva ja ottaa kaikki paska vastaan mitä eteen vaan työnnetään. Seurauksena huonoja ihmissuhteita ja oma henkinen paha olo.

[/quote]

Kyllä minäkin tuosta jotain tunnistan. Seurauksena ei kuitenkaan ole ollut huonoja ihmssuhteita, päinvastoin. Mies on hyvä ihminen, ja ystävät ovat hyviä ihmisiä. Kaikki seura jonka valita saa on ollut hyvää, varsinkin oma.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 07:57"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 06:32"]

Olen itse tuollainen. Kasvatettu kiltiksi tytöksi, joka ei saa suuttua vaan aina pitää olla itse kiva ja ottaa kaikki paska vastaan mitä eteen vaan työnnetään. Seurauksena huonoja ihmissuhteita ja oma henkinen paha olo.

[/quote]

Kyllä minäkin tuosta jotain tunnistan. Seurauksena ei kuitenkaan ole ollut huonoja ihmssuhteita, päinvastoin. Mies on hyvä ihminen, ja ystävät ovat hyviä ihmisiä. Kaikki seura jonka valita saa on ollut hyvää, varsinkin oma.

[/quote]

On se tuuristakin kiinni kehen törmää :( Mä en tunnu muita tapaavan kuin miehiä, jotka osaa käyttää tätä ominaisuutta hyväkseen. Hyviä ystäviä olen onneksi löytänyt.

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 08:01"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 07:57"]

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 06:32"]

Olen itse tuollainen. Kasvatettu kiltiksi tytöksi, joka ei saa suuttua vaan aina pitää olla itse kiva ja ottaa kaikki paska vastaan mitä eteen vaan työnnetään. Seurauksena huonoja ihmissuhteita ja oma henkinen paha olo.

[/quote]

Kyllä minäkin tuosta jotain tunnistan. Seurauksena ei kuitenkaan ole ollut huonoja ihmssuhteita, päinvastoin. Mies on hyvä ihminen, ja ystävät ovat hyviä ihmisiä. Kaikki seura jonka valita saa on ollut hyvää, varsinkin oma.

[/quote]

On se tuuristakin kiinni kehen törmää :( Mä en tunnu muita tapaavan kuin miehiä, jotka osaa käyttää tätä ominaisuutta hyväkseen. Hyviä ystäviä olen onneksi löytänyt.

[/quote]

Harmillista. Minä varmaan tuossa tilanteessa yrittäisin unohtaa kokonaan miesten etsimisen, jospa se oikea tulisi kun ei etsisi.