Uskonnollinen aivopesu aloitetaan jo päivähoidossa.
Tuli hieman yllätyksenä nimittäin tosi tarkkaa päivähoitosopimusta tehdessä ei edes kysytty lasten uskonnosta. Molemmat on maistraatin kirjoissa ei siis kirkon. Ei tullut itsellekkään mieleen kunnes hoitaja ilmoitti, että ensi viikolla on sitten kirkossa jumalanpalvelus. Ilmoitin siihen, että ei sitten muuten ole meidän penskojen kohdalla.
En osannut edes kuvitella että jo päivähoitoikäisiä lapsia raahataan kirkonmenoissa.
Kommentit (132)
Vierailija:
kiellettiin uskonnot ja kasvatettiin uusi sukupolvi niin, että kirkoista oli tehty elokuvateattereita, uskonnollisuus säilyi.
Jopa raamattuja salakuljetettiin Neuvostoliittoon ja ihmiset rukoilivat, vaikka uskontoa ei virallisesti ollut olemassakaan.Kun Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi ja uskonnot sallittiin, alettiin rakentaa heti kirkkoja, missä ihmiset saivat kokoontua jakamaan Jumalan sanaa.
Minulla on siitä jonosta valokuvakin, kun ihmiset jonottivat kirkkoihin. Jonot kirkkoon olivat todella pitkät ja minun silmissäni se näytti vähintään oudolta.
Vierailija:
Yhteiskunnassa pitää olla samat vapaapäivät kaikille, sillä siitä ei tule mitään, että jokainen pitää vapaansa milloin tykkää. Koululaisten lomat ym.
Hän yritti päästä eroon juuri näistä kristillisistä kalentereista tällä viikkojärjestelyllä. Se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut ja hänen oli pakko palata seitsenpäiväiseen viikkoon. Rehellisesti sanottuna en muista enää, miksi se ei toiminut. Pitänee etsiä se kirja käsiin, mistä tämän asian luin.
Suurin osa ns, ateisteiksi tunnustautuneista on sanonut kannattavansa lapsen uskonnon tuntemusta nimen omaan tasapuolista uskontojen tietämystä.
Ihmettelen miksi on niin kova vastustus sille että käännytys lopetettaisiin päivähoidoissa ja kouluissa. Horjuuko usko? Luulisi jumalan koskettavan henkilöä ihan samalla lailla saa hän uskonnollista kasvatusta tai ei.
Mahtaisiko olla perimmäisenä syynä " menkää ja tehkää kaikki kansa minun opetuslapsikseni" eli pienestä lapsesta kun saa jo aivopestyä niin kenties kyseinen siirtyy laumaan vanhempana.
Outoa kun teiltä ei kysytty, ehkä se on vahingossa jäänyt kysymättä.
Hyvä että ilmoittivat etukäteen niin osasitte perua omalta kohdalta.
miettimään mihin laittaa teidän lapset kun lähtee toisten lasten kanssa kirkkoon. Kun ettehän te saa estää muiden lasten pääsyä kirkkoon.
Kyllä te jotkut ateistit jaksatte toohottaa. Uskonnot on sivistystä, ei sen enempää.
Miksi koet aivopesuna sen, että lapsi kuulee erän version ja jopa tutustuu sen kirkkoon? Avartava kokemus, josta voit kertoa lapselle oman sivistyneen versiosi.
osallistua uskonnollisiin " menoihin" joutuvat olemaan sen ajan poissa eli vanhemmat joutuvat itse järjestämään lasten hoidon kirkonmenojen ajaksi. Mielestäni ihan hyvä ratkaisu, sillä valtaosa toivoo ja haluaa lapsensa saavan myös uskonnollista kasvatusta.
t. kunnallinen pph
Vierailija:
Meillä ainakin ne lapset, jotka eivät voi
osallistua uskonnollisiin " menoihin" joutuvat olemaan sen ajan poissa eli vanhemmat joutuvat itse järjestämään lasten hoidon kirkonmenojen ajaksi. Mielestäni ihan hyvä ratkaisu, sillä valtaosa toivoo ja haluaa lapsensa saavan myös uskonnollista kasvatusta.
mutta tuohan on ihan älytöntä. jos et edusta valtauskontoa, lapsillasi ei ole yhtä suurta oikeutta kokopäivähoitoon kuin niillä, jotka edustavat? jos et halua kuunnella aikuisten satuja etkä halua lastesikaan kasvavan joukkopsykoosissa, joudut ottamaan sen huomioon järjestellessäsi päivähoitoa, koska päivähoitajalla oletus on, että kaikki haluavat??
miksei sitä uskontoa voi jättää tämän yhteisen elämän ja käytännön järjestelyjen ulkopuolelle, ja harrastaa kukin sitä sitten omalla ajallaan siten, ettei se häiritse ihmisten sellaisia asioita kuin työntekoa.
Emme kuulu kirkkoon, mutta musta on ihan ok että lapsi tutustutetaan myös siihen maailmaan. En voi mitenkään uskoa, että seurakunnan kerhon tai joulukirkon vaikutus voisi olla suurempi kuin lapsen oman kodin ja vanhempien, joten eiköhän ne päivähoidon jeesusjutut mene lähinnä yleissivistyksen puolelle.
Tuollaiset asiat tulee ottaa huomioon päivähoitopaikkaa miettiessä, pk pystyy paremmin järjestämään varahoitoa. En tiedä ketään uskonnotonta jotka eivät päästäisi lapsiaan yhteisiin kirkkohetkiin. Jotenkin minusta pelottavampaa tuollainen kiihkoateisimi kuin luterilainen tapausko.
jossain määrin vaikuttaa aivopesulta. En silti ole kieltänyt lapsiltani sitä, ja kirkothan on ihan mukavia paikkoja näin ateistillekin. Tietysti toivoisi, että kirkko hieman höllentäisi otettaan pienten lasten kasvatuksessa tai ainakin kiinnittäisi huomiota siihen, millaisella metodilla tätä hommaa tehdään.
Vierailija:
No jos yhtään mietit pph:n mahdollisuuksia revetä sekä kirkkoon että järjestää muulle porukalle uskonnotonta ohjelmaa ymmärrät varmasti mahdottomuuden.
Tuollaiset asiat tulee ottaa huomioon päivähoitopaikkaa miettiessä, pk pystyy paremmin järjestämään varahoitoa. En tiedä ketään uskonnotonta jotka eivät päästäisi lapsiaan yhteisiin kirkkohetkiin. Jotenkin minusta pelottavampaa tuollainen kiihkoateisimi kuin luterilainen tapausko.
miksi ihmeessä sen lastenhoitajan olisi mentävä hoidettavien lasten kanssa kirkkoon? miksei se voi mennä niiden kanssa vaikka pulkkamäkeen tai tekemään jotain muuta todellisuuteen perustuvaa? enhän minäkään töissä järjestä tiimiläisilleni hartaushetkiä, vaikka suurin osa varmaan luterilaista tapauskovaista porukkaa onkin. eikä kai lastenhoitaja väkipakolla syötä kaikille lapsille sellaista ruokaakaan, jolle yksi lapsista on allerginen, vaan ottaa ruuanlaitossa koko porukan huomioon vaikka suurin osa toivoisikin allergisoivaa ruokaa?
kyse ei ole kiihkoateismista, vaan ihan järjenkäytöstä. minusta on uskonnollista syrjintää perustaa päivähoidon ohjelmaa jollekin yhdelle tietylle uskonnolle, jos kaikki hoidettavat eivät halua harjoittaa sitä uskontoa. muutakin opettavaista tekemistä löytyy runsaasti.
Me asuttiin aikaisemmin isommassa kaupungissa, missä oli maahanmuuttajia ja muita eri uskontokuntien edustajia myös päiväkodissa. Sielä kyseltiin tarkasti perheen suhde uskontoon, ja uskonto oli mukana päiväkodin arjessa lähinnä suurempien juhlapyhien aikaan. Ja kirkkomatkojen ajaksi oli järjestetty hoitaja myös näille lapsille, jotka eivät kirkkoon lähteneet.
Sitten muutimme pienempään kaupunkiin. Sielä ei kyselty mitään ja seurakunnan työntekijä kävi joka viikko päiväkodilla pitämässä jonkun hartaushetken.
Meidän perhe ei kuulu kirkkoon, mutta en missään vaiheessa ole kieltänyt lasta osallistumasta päivähoitopaikkojen uskonnonopetukseen. Olemme toki jutelleet kotona omasta näkemyksestämme ja olen opettanut lapselle, että jokaisella on oikeus omaan uskoonsa. Nyt lapsi on jo koululainen ja käy et:n tunneilla.
Se käsittelee kaikkia maailman uskontoja tasapuolisesti. Silti katson että kirkossa toisten uskonnollisissa rituaaleissa käyminen ei ole suotavaa. Enhän halua lapseni käyvän muslimimenoissakaan.
Pläräsin tuota sopimusta niin ei missään kohdassa kysytä uskonnollista suuntausta. Ilmeisesti vain oletetaan. Kyllä juttu on niin että kaupunki hoitaa lapseni oli sitten mitkä menot tahansa. Sehän on silkkaa syrjintää jos itse pitää järjestää lastenhoito kun toisilla on kirkonmenot!
Ap
niin pitääkö sitten ruveta johonkin vastatoimiin päivähoidossa/koulussa tapahtuvaan nimenomaan aivopesuun. Toitottaa jatkuvasti että me ei sitten tällaisia höpinöitä palvota.
Aivopesua se on mielestäni. Muistan ihan hyvin kuinka itse koulussa ja tarhassa aina luettiin esim, ruokarukous. Se oli toistuva rituaali jota rupesin lapsena hokemaan kotonakin ymmärtämättä takuulla sen merkitystä.
Vierailija:
Tunnen perheen, missä vanhemmat katkaisivat välit lapseen, josta liittyi luterilaiseen kirkkoon aikuisiällä. Vanhemmat ovat vakaumuksellisia ateisteja. Tämä tuttavani ei edes liittynyt mitenkään herätyskristillisyyteen, vaan aivan tavalliseen luterilaiseen kirkkoon, eikä edes alkanut siellä käydä vakituisesti joka sunnuntai. Eli hänestä ei edes tullut mitään ns. kiihkouskovaista. Se jo riitti välien katkaisemiseen., että hän liittyi luterilaiseen kirkkoon, meni naimisiin kirkossa ja kastoi lapsensa.