Uskonnollinen aivopesu aloitetaan jo päivähoidossa.
Tuli hieman yllätyksenä nimittäin tosi tarkkaa päivähoitosopimusta tehdessä ei edes kysytty lasten uskonnosta. Molemmat on maistraatin kirjoissa ei siis kirkon. Ei tullut itsellekkään mieleen kunnes hoitaja ilmoitti, että ensi viikolla on sitten kirkossa jumalanpalvelus. Ilmoitin siihen, että ei sitten muuten ole meidän penskojen kohdalla.
En osannut edes kuvitella että jo päivähoitoikäisiä lapsia raahataan kirkonmenoissa.
Kommentit (132)
muut ateistit ovat pellejä, paitsi sellaiset jotka vaativat uskonnottomille sunnuntaityöstä peruspalkkaa. Sunnuntain tuplapalkka perustuu juuri siihen, että sunnuntait ovat KRISTINUSKOSSA pyhäpäiviä. Kaikille muille siis aivan tavallisia vapaapäiviä.
Jotenkin ateistit yms kiihkoilijat kuitenkin sitten haluavat itselleen tällaisia kristillisiä vapauksia.
Eli poimivat kristinuskon vastaisuudesta vain ne, joista on hyötyä, eivät ota koko pakettia.
Niin kauan kuin ateisti haluaa sunnuntaityöstä tuplapalkan, kyseessä on pelkkä tapa-ateisti, aivan kun on tapauskovaisiakin.
Tosi ateisti ei ikinä huolsi sunnuntaityöstä tuplapalkkaa koska se pohjautuu kristinuskoon se olisi hänen vakaumuksensa vastaista. Tietysti jos se ateistinen vakaumus on kovin heppoisella pohjalla, sitten tietysti on eria asia... Mutta sitten kyseessä ei ole aito ateisti, vaan tapa-ateisti, tai tapa-agnostikko. Samaa sakkia tapauskovaisten kanssa.
Mitähän työaikalaki tuohon sanoo.
Vähän suhteellisuudentajua kiitos.
Lepopäivien ja työpäivien vaihtelu on ihmiskunnassa kaikissa kulttuureissa tunnettua. Sellaista yhteiskuntaa ei olekaan, jossa ei ole juhlapäiviä. Kaikki kristilliset juhlapyhät perustuvat ajankohtansa puolesta johonkin vanhempaan, pakanalliseen juhlaan. Osa vapaapäivistä taas on puhtaasti pakanallista alkuperää, kuten vappu. Haluatteko te kristityt silloin tehdä töitä ilman lisiä?
Entäs lauantailisät? Koska kristinuskossa vain sunnuntai on pyhitetty lepopäiväksi, teette varmaankin lauantaisin töitä hymyssä suin.
Yhteiskunnassa pitää olla samat vapaapäivät kaikille, sillä siitä ei tule mitään, että jokainen pitää vapaansa milloin tykkää. Koululaisten lomat ym.
Vierailija:
Mitähän työaikalaki tuohon sanoo.
Vähän suhteellisuudentajua kiitos.
Hyvä huomata, että on niitä kristinuskoon perustuvia arvokkaita asioita ateistillekin olemassa! Halusin vain kuulla tämän ateistin suusta :)
KIITOS!
Vierailija:
Sellaista yhteiskuntaa ei olekaan, jossa ei ole juhlapäiviä.
Entäs lauantailisät?
varmasti on paljonkin sellaisia yhteiskuntia, joissa ei makseta sunnuntaitöistä tuplapalkkaa. Ihan kuule Euroopastakin voit sellaisia maita löytää, usko huviksesi.
Ja tosiaankin, mitkä ihmeen lauantailisät? En minä ainakaan sellaisista ole kuullutkaan.
Kun pappi käy siellä, he tekevät jotain muuta. Kirkkokäyntien aikana he ovat päiväkodilla tekemässä jotain kivaa.
Eikä asia ole koskaan ollut ongelma kenellekään: ei lapsille, ei meille vanhemmille, ei päiväkodin tädeille, eikä toisten lasten vanhemmille.
Suomessa on onneksi uskonnonvapaus.
Vierailija:
Vierailija:
Sellaista yhteiskuntaa ei olekaan, jossa ei ole juhlapäiviä.
Entäs lauantailisät?varmasti on paljonkin sellaisia yhteiskuntia, joissa ei makseta sunnuntaitöistä tuplapalkkaa. Ihan kuule Euroopastakin voit sellaisia maita löytää, usko huviksesi.
Ja tosiaankin, mitkä ihmeen lauantailisät? En minä ainakaan sellaisista ole kuullutkaan.
kyllähän se nyt jokaisella oma kukkaro menee vakaumuksen edelle, ihan selvää pässinlihaa
Käytättekö kirkon palveluja?
Emme käytä kirkon palveluja. Ikinä.
- Onko sinut ja puolisosi vihitty avioliittoon kirkossa?
Ei ole, siviilivihkiminen ja isot bileet oli.
- Onko lapsesi kastettu seurakunnan jäseneksi?
Ei ole kastettu, miestäkään ei ole koskaan kastettu, minut on mutta erosin kirkosta 15-vuotiaana vanhempieni luvalla.
- Haudataanko sinut joskus papin siunauksella?
Toivottavasti ei.
- Käytkö srk : n kerhoissa lapsen kanssa?
Emme käy.
- Vietätkö joulua, pääsiäistä, muita kirkollisia juhlapyhiä?
Kyllä, sukulaistemme kanssa, muttei uskonnollisissa merkeissä vaan hyvän ruoan, yhdessäolon ja lörpöttelyn merkeissä. Jeesusta ei mainita.
- Onko oikeasti paha asia jos lapsesi " joutuu" tutustumaan kristilliseen vakaumukseen esim. pääsiäiskirkon merkeissä? Mikä on pahin mitä siitä voi tapahtua? Mitä pelkäät? Miksi lapsesi voisi osallistua vaikka hindu-menoihin ( ns . tutustuu vieraisiin uskontoihin ) mutta ei kristinuskoon?"
Me vanhemmat kerromme lapsille kaikista uskonnoista tasapuolisesti, mutta minkään uskonnon rituaaleihin emme osallistu. Lapsiltamme puuttuu sitäpaitsi vielä kyky käsitellä näitä asioita, ja pappihan saarnaa sitä totuutena, eikä lapsi vielä osaa kyseenalaistaa. Kotona opetamme että jotkut uskoo näin, toiset noin. Mutta kirkon penkille ei meidän mielestämme kolme- ja viisivuotiailla lapsillamme ole vielä asiaa. Vaikka he todennäköisesti tietävät jo nyt kristinuskosta enemmän kuin tapauskovaisen perheen lapsi samassa iässä. Lisäksi he tietävät muistakin vaihtoehdoista, tätä taas uskisperheiden lapset eivät usein tiedä: että muitakin vaihtoehtoja on.
Vai oletteko muka ikinä kuulleet muslimimaissa toimivista ateisteista?
ateisteja on ollut jo mm. antiikin Kreikassa. Silloin he eivät vain uskoneet silloisiin jumaliin. Varmasti muslimiyhteisöissäkin on ateisteja, on vain eri asia miten siellä uskonnonvapautta kukin uskaltaa toteuttaa.
antakaa meidän uskovien pitää uskonnon opetus koulussa!! Todella törkeää vaatia sen poistamista.
Tätä mahdollisuutta luonnollisesti ei tapahdu jos ateistit pitävät lapsiaan pois kristillisistä tapahtumista muutaman kerran vuodessa. Minä en ole pitänyt vaan lapsi on itse saanut muodostaa elämänkatsomuksensa, joka on tällä hetkellä kristillinen (kuten minullakin murkkuna). Kyllä sitä ehtii mieli muuttua vielä moneen kertaan ja jos ei muutukaan niin olen silti hänestä todella ylpeä.
Ettekö ateistit luota lapsiinne ja heidän valintoihin? Antakaa heidän tutustua asioihin ja elämänkatsomuksiin. Kiitos
ja uskonnollisista tilaisuuksista pois jäämiseen? Miksi pitää muiltakin riistää oikeus oman uskonnon opiskeluun??
Miksi kuntien ja valtion muutenkin vähiä varoja käytetään siihen, minkä voisitte opettaa lapsille yksityisestikin?
Mitä valinnanvapautta on se, että lapsesi käy ainoastaan kristinuskon mukaisissa tilaisuuksissa? Käykö hän myös rukoilemassa moskeijassa tai krishnatemppelissä koulun ja päiväkodin kanssa?
Minä ainakin kerron uskonnoista lapselle. Sen sijaan en halua änen osallistuvan mihinkään uskonnollisiin tilaisuuksiin ennen kuin on tarpeeksi vanha. Mielestäni osallistuminen ainoastaan yhden uskonnon hartaustilaisuuksiin ei ole valinnanvapautta, vaan kaventaa päinvastoin valintoja.
Poikkeuksia ovat kirkkohäät ym. perhejuhlat, joissa olemme kunnioittaaksemme omaisten tai ystäviemme vakaumusta. Olisimme yhtä lailla tosin esim. hinduhäissä ja muissa ei-kristillisissäkin uskonnollisissa juhlissa.
ne on usein joko aikaisin aamulla tai myöhemmin iltapäivällä tai kun lapsi joudutaan kuljettamaan naapurikouluun kun omassa koulussa ei ole et-ryhmää.,
ideaalitilanteessa et (tai sitä vastaava yleinen etiikka/filosofiaopetus) olisi se, joka koulussa olisi yhteiskunnan kustantama ja pakollinen. Uskonnot sitten yksityiselämän puolella, minne ne kuuluvatkin.
Tähän valitettavasti on vielä matkaa...
Jos näin olis, niin opettaja rikkois uskonnonvapauslakia - ja niinhän se ei saa tehdä