Huonoja pysykiatri/psykologi kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi mun omahoitaja suljetulla, muutaman juttelukerran jälkeen, että "Kuule, ei sua voi oikeastaan mitenkään auttaa. En keksi mitään, mikä sua vois auttaa."

Meni loppukin usko omaan itseen. Syvän masennuksen takia olin, potkittiin ulos, kun jaksoin taas vessassa käydä ilman tunnin voimienkeräämistä. Enpä kyl parantunu oo, ehkä mua voi auttaa :-(

Minullakin oli yhdessä vaiheessa juuri tuollainen psykiatri kunnallisella puolella. Aivan kammottava kokemus pahasti traumatisoituneelle ihmiselle. Jonkun ajan päästä jouduin lopettamaan käynnit poliklinikalla, kun ne ahdistivat liikaa.

Onko psykologeille muuten mitään pakollista työnohjausta, missä käytäisiin läpi heidän omaa jaksamistaan, käsityksiään työstä ja niihin vaikuttavia asioita? Tosi huolestuttavalta kuulostaa monet kertomukset tässä ketjussa ja samanlaisia olen kuullut ihan omilta kavereiltakin. Tuntuu, että tosi moni alalla on joko leipääntynyt täysin tai sitten omaa jo valmiiksi joitain ihme asenteita, jotka tuntuvat vain pahenevan asiakastyössä. Sen siis tiedän, että psykoterapeutiksi opiskelevat joutuvat käymään oman psykoterapian läpi opinnoissaan mutta kyllä ihan jo työelämässä oleville psykologeillekin se voisi tehdä hyvää...

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä psyk sh:lla oli ällöttävä tapa tuomita tunteeni ja valintani. Häivyin. Ja erittäin tyytyväinen ratkaisuuni.

Jotkut ei vaan ymmärrä elämästä yhtään mitään.

En minä sille mitään voi. Pönttöpäiden kanssa menee ikä ja terveys jos alkaa altavastaajaksi.

Parasta kun keskittyy omaan hyvinvointiinsa ja tekee omat päätelmänsä itse.

Minusta kaikenlaiset mielipelit on aika kipeitä. Ja se ettei kysytä eikä keskustella rakentavasti.

Mutta sellainen vaatiikin taitoa ja tahtotilaa.

T. Diagnoosisoosi

Ammattilaisuus ei ole mikään tae mistään. Joku voi avata solmuja heti ja joku juoksuttaa kauankin.

Älä valita, ala valita. Ei kenelläkään ole oiketta tunkea toisen reviirille.

Kannattaako jäädä tuleen makaamaan ja olettaa simsalabim hyvin käy?

Aloitin opinnot yliopistossa ja kävin kerran psykologilla, kun sinne pääsi 5 kertaa ilmaiseksi ja terveydenhoitaja sitä suositteli. Kerroin olevani huolestunut mahdollisesta omasta väkivaltaisuudestani, kun olen väkivaltaisesssa perheessä kasvanut. Silloin psykologi totesi heti, etten voi olla väkivaltainen ihminen, kun kerran käyttäydyn vastaanotolla rauhallisesti. Olin pettynyt eikä enempää käyntejä ei sitten sovittu. Myöhemmin olenkin sitten ollut kaikenlaisen oireilun takia pitkään hoidon piirissä... Oireilun, johon ei tuolloin alussa edes päästy käsiksi, kun minut todettiin kerta heitolla niin pärjäävän oloiseksi.

Ne on tuollaisia koska ne ei tiedä mitään.

Ajatelkaa kun menisitte lääkärille vaikka kurkkukivun takia ja lääkäri ei tietäisi kurkkukivun syistä ja hoitamisesta mitään. Sellaista on olla heidän vastaanotollaan. Oikeassa lääketieteessä ole suuntauksia vaan yksi virallinen totuus.

Masentunut poikaystäväni kävi pari kertaa YTHS:n psykologilla. Ensimmäisellä kerralla hänen kehotettiin vain olemaan välittämättä huonoista väleistään vanhempiinsa. Toisella kertaa psykologi oli kehunut hyvästä suhtautumisesta, kun hän oli ilmeisesti myötäillyt psykologia. Kolmannella kerralla, kun piti olla taas aika tälle samalle psykologille, poikaystävä tekikin juuri sinä päivänä itsemurhan.

Myöhemmin tapasin saman psykologin, joka oli todella ihmeissään siitä, että miten hänen hyvien neuvojensa takia ahdistuksesta niin hyvin toipumassa ollut ihminen olikin tehnyt itsemurhan.

psykologia on ihan huuhaa tiede. sillä ei paljoa ole tieteellistä perustaa. Perustajana joku kahju freud kokanokka, joka keksi hulluja teorioita. Pensikateus, oidipuskompleksi (lapset haluaa naida isän/äidin), hysteerisyys naisilla ja mitä kaikkea höpöjuttuja.

Vika on se, ettei ihmisessä itsessä nähdä vikaa vaan vika on lapsuus tai ympäritötekijät.

naisethan tykkää kovasti psykologiasta, koska siinä puhutaan tunteista ja vatvotaan asioita ja lisäksi ne on niin tyhmiöä etteivät tajua heitä höpläytettävän

Olin koko peruskoulun ajan rankasti koulukiusattu ja kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä hakeuduin kouluterveydenhuollon kautta psykologille koska halusin päästä traumoista yli, lopettaa itseni satuttamisen ja saada itsetuntoni takaisin. Kerroin heti kättelyssä miksi olin tullut ja että haluaisin apua asioiden käsittelyyn, mutta nainen oli lähinnä kiinnostunut isäsuhteestani. Taisin käydä hänen luonaan ehkä kolme tai neljä kertaa, kertaakaan ei käsitelty peruskoulua vaan aina isäsuhdetta, vaikka kuinka sanoin että isän kanssa on hyvät välit eikä suhteeni häneen ole aiheuttanut minulle mitään henkisiä ongelmia. Lopulta teetti minulle masennustestin josta tuli täydet pisteet muuten, mutta vaikka olin itsetuhoinen en halunnut tappaa itseäni joten minut siirrettiin ryhmäterapiaan.

Ryhmäterapiassa oli lisäkseni muutamia lähihoitajaksi opiskelevia naisia, jotka olivat siellä koska vastuu ihmishengestä pelotti. Eli minulla ei ollut heidän kanssaan mitään yhteistä, istuin siellä vain kuuntelemassa kun nämä muut tsemppasivat toisiaan ja jakoivat kokemuksia koulutuksesta. Aina kun tuli minun vuoroni puhua ja sanoin jotain omasta tilanteestani kaikki vain istuivat hiljaa. Yhden kerran vetäjä olisi halunnut leikkiä kanssani roolileikkiä ja olla äitini, jonka jälkeen jätin terapian kesken koska en kokenut siitä olevan minulle mitään hyötyä.

Myöhemmin onneksi löysin terapeutin joka osasi auttaa minua niin että pääsin eroon itsetuhoisuudesta ja opin luottamaan itseeni ja muihin. En tiedä missä olisin ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Masentunut poikaystäväni kävi pari kertaa YTHS:n psykologilla. Ensimmäisellä kerralla hänen kehotettiin vain olemaan välittämättä huonoista väleistään vanhempiinsa. Toisella kertaa psykologi oli kehunut hyvästä suhtautumisesta, kun hän oli ilmeisesti myötäillyt psykologia. Kolmannella kerralla, kun piti olla taas aika tälle samalle psykologille, poikaystävä tekikin juuri sinä päivänä itsemurhan.

Myöhemmin tapasin saman psykologin, joka oli todella ihmeissään siitä, että miten hänen hyvien neuvojensa takia ahdistuksesta niin hyvin toipumassa ollut ihminen olikin tehnyt itsemurhan.

Siis mitä helvettiä?!? Täysin alalle sopimaton tyyppi. Mutta joo, olen aiemminkin kuullut, että YTHS:lle tuntuu hakeutuvan/päätyvän ne psykojen pohjasakat ja jälki on sen mukaista.

Olen pahoillani kokemastasi ja siitä, ettei poikaystäväsi saanut asianmukaista kohtelua ja hoitoa :(

Valkokauluspsykopatia.

Näitä on lääkäreissä, psykiatreissa, johtajissa...

Psykiatrian ylilääkärin Hannu Lauerman luento aiheesta valkokauluspsykopatia:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Siitähän vois laittaa vinkin Kelan palautesivuille. Olen ajatellut samaa.

Mun terapeutti on todella huono.

Apua traumoihin en juuri ole saanut.

Terapeutti ei edes pysty puhumaan mun vaikeista asioistani.

Olen antanut Kelaan palautetta huonosta terapeutista.

Samalla ehdotin, että ottaisivat vakioksi kysyä potilaan palautetta terapeutista.

Eivät ole ottaneet vinkistä väärin vaikka kehui ehdotustani ja kentällä on monenlaista ammattiauttajaa. Ei Kelaa kiinnosta, ja loppupeleissä uskoisivat varmasti enemmän terapauttia kuin "sairasta" potilasta eli olisiko potilaan terapiapalautteesta tähteellistä hyötyä edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Siitähän vois laittaa vinkin Kelan palautesivuille. Olen ajatellut samaa.

Mun terapeutti on todella huono.

Apua traumoihin en juuri ole saanut.

Terapeutti ei edes pysty puhumaan mun vaikeista asioistani.

Olen antanut Kelaan palautetta huonosta terapeutista.

Samalla ehdotin, että ottaisivat vakioksi kysyä potilaan palautetta terapeutista.

Eivät ole ottaneet vinkistä väärin vaikka kehui ehdotustani ja kentällä on monenlaista ammattiauttajaa. Ei Kelaa kiinnosta, ja loppupeleissä uskoisivat varmasti enemmän terapauttia kuin "sairasta" potilasta eli olisiko potilaan terapiapalautteesta tähteellistä hyötyä edes.

Tuo on kyllä iso epäkohta, kun potilas jätetään ihan itsekseen etsimään terapeuttia ja pärjäilemään hänen kanssaan. Mistä sen voi tietää sujuuko kaikki kuten pitäisi, jos kenenkään kanssa ei pääse terapiasta puhumaan? Esimerkiksi eri suuntausten eroihin on maallikon todella hankala perehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Hämeenlinnassa minulle kerran tehtiin ihan väärä diagnoosi ja jouduin sitten jutustelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle.

Hämeenlinnassa muuten puolikielitaidoton Meelis Rahula määrää ihan kaikille potilailleen pitkävaikutteista ketiapiinia.

Sama kokemus Hämeenlinnasta! Älä vahingossakaan eksy tämän kumppanille hoitoon, myös virolainen ja toimii psykologina. Oman kokemuksen mukaan traumatisoi entistä pahemmin. Vointi oli paljon huonompi kun ennen hoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikana hakeuduin psykologille pahan sosiaalisen fobian vuoksi. Aloin itkeä selittäessäni tilannetta YTHS:n psykologille. Se oli sellainen vanhempi, vähän kuivakan oloinen naisihminen. Hänen neuvonsa tilanteeseen: "Noo... yksi mahdollisuus ois lääkitys. Tai sitten voisit ottaa semmosen positiivisen asenteen siihen jännittämiseen." 

Että oikein koulutettu, pitkän uran tehnyt psykologi sanoi noin. Kuka tahansahan pystyisi antamaan tuommoisen neuvon. 

 

Paikka oli Joensuun YTHS yli kymmenen vuotta sitten.

Et onneksi käynyt tikkamäellä. Psykiatri totesi 2008 sinua on autettu tarpeeksi ja tapahtui siinä muutakin paskaa. Noin pari vuotta sitten, kävin hänen esimiehensä juttusilla ja hän totesi minut katkeraksi ja asioiden menneen asiaan kuuluvalla tavalla ja heitti pihalle. Samaisessa yksikössä tämän tod näk potku t saaneen psykiatrin kollega kiehuu, kun hänenkin maine menee yhden törttöilyjen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Siitähän vois laittaa vinkin Kelan palautesivuille. Olen ajatellut samaa.

Mun terapeutti on todella huono.

Apua traumoihin en juuri ole saanut.

Terapeutti ei edes pysty puhumaan mun vaikeista asioistani.

Ongelma voi olla myös siinä, että psykologin pitää toimia tutkimusten vahvistamien sääntöjen mukaan ja esimerkiksi traumaterapiasta ei ole mitään hyöytyä. Etenkään suuronnettomuuksien jälkeen annettu traumaterapia on todettu täysin hyödyttömäksi.

Traumatisoituneena totean tämän olevan totta. Apu voi olla vain haitallista. Terapiatkin traumatisoi lisää kertaamalla kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Valkokauluspsykopatia.

Näitä on lääkäreissä, psykiatreissa, johtajissa...

Psykiatrian ylilääkärin Hannu Lauerman luento aiheesta valkokauluspsykopatia:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Lauermakin äyskii ja möyskii jokapaikassa. Alkaa olla psykoleikeillä kova hinta.

Itsellä on kokemuksia kolmesta eri psykiatrista. Ja kaikki ovat olleet todella hyviä; olen saanut apua eikä ole ollut mitään ongelmia. Kai se on sitten tuurista kiinni. Toisaalta olen itse aktiivinen, enkä oleta että psykiatri yksin ratkaisee ongelmiani. Yhteispeliähän se on.

Itse olin aktiivinen ja kyselin, tein harjoitukset tunnollisesti, enkä todellakaan odottanut että joku tekisi asiat puolestani.

Vointi huononi, kun kerroin psykologille ajatuksistani, hän vaikutti suuttuneelta, ja lopetti hoidon yrittämisen, vaikutti tympääntyneeltä. Ilmoitettiin että hoito lopetetaan, psykologi ei suostunut vastaamaan kysymyksiin mitä kyselin hoidosta.

Keikkalääkäri hoiti hoidon lopettamisen (tapaaminen 15 minsaa) ja kirjasi kasan diagnooseja mistä en ollut kuullutkaan aikaisemmin.

Tämä Hämeenlinnassa, psykologi ulkomaalainen.

Psykologiksi pääsee saamalla paperit opintopaikasta. Ja sinne sattuu hakeutumaan keskimääräistä enemmän porukkaa, jotka ovat itsekin enemmän tai vähemmän sekaisin päästään. Kuvittelevat kai sitten selvittelevänsä omia ongelmiaan samoilla tiedoilla.

Terapeuttina olo taitaa vaatia kuitenkin empatitaitoja ja elämänviisautta, joita ei hirveästi psykologiainstituutissa opeteta. Itsellä on kokemusta muista psykologeista yhden psykoosiksi luetun tapahtuman jälkeen. Psykologit vain keskenään diagnosoivat ja touhusivat. Ei edes tarkkaa diagnoosia tai ratkaisuvaihtoehtoja käyty läpi. Olin täysin ulkopuolinen. Sen sijaan nämä kovasti olivat yhteydessä omaisiin ja työpaikkaan, jotta valvokaahan nyt aina kun me haluamme. Ja siitä tuloksena oli sitten melkoinen sosiaalisten suhteiden huononeminen.

Noin näppituntumalta yhdestä kymmenestä voi olla apua. Niistä toisista puolesta haittaa ja puolesta ei mitään hyötyä. Pysykää hemmetissä kaukana....

Sairastuin synnytyksen jälkeen psyykkisesti. Synnytys oli lääketieteellisesti ihan normaali, mutta niin huonosti hoidettu, että en päässyt siitä yli. Synnytys pyöri päässäni nonstoppina, en pystynyt nukkumaan, tärisin vaan ja hoidin vauvaa parhaani mukaan. Yritin etsiä vastauksia, miksi mitäkin oli tapahtunut, mutta se vaan ahdisti enemmän. En saanut vastauksia, vaan ohjeita lopetta synnytyksen ajattelu ja keskittyä vauvaan. Ja siis nyt selvyyden vuoksi sanottakoon, että se toki oli omakin tavoitteeni. Eli en pidä neuvoa huonona, mutta vähän samanlaisena, kun käskis masentunutta lopettaa masentelun.

Kävin kaksi vuotta neuvolapsykologilla, eikä vointini kohentunut lainkaan. Tuntui, kuin psykologi ei olisi ymmärtänyt lainkaan, vaan tiesi etukäteen, mitä musta tuntuu, koska tiesi miltä kaikista masentuneista tuntuu. Ja se ei todellakaan vastannut mun kokemusta. Muuten kyllä psykologi oli ihan ystävällinen.

Kahden vuoden jälkeen hakeuduin YTHS:lle, jossa oli käytäntönä, että psykoterapeutti ja psykiatri haastattelee erikseen. Kummatkin pääty siihen, että mulla on postraumaattinen stressihäiriö. Sain maksusitoumuksen traumakeskeiseen psykoterapiaan ja puolen vuoden kuluttua olin toipunut lähes normaaliksi.