Huonoja pysykiatri/psykologi kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Menin nuorena juttelemaan vihasta kehoani ja yleensäkin ulkonäköäni kohtaan lukion kuraattorin osoittamalle nuorisopsykologille. Tämä ilmaisi kierrellen etteivät kuvani näistä olleetkaan vääristyneet. Seuraavalla viikolla olikin jo ranteet auki.

Ai kamala :/ ilmoititko tuosta mihinkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Ja joka ainoan hoitopaikan täyttävät epävakaat kykenevät arvioimaan terapiaansa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin nuorena juttelemaan vihasta kehoani ja yleensäkin ulkonäköäni kohtaan lukion kuraattorin osoittamalle nuorisopsykologille. Tämä ilmaisi kierrellen etteivät kuvani näistä olleetkaan vääristyneet. Seuraavalla viikolla olikin jo ranteet auki.

Ai kamala :/ ilmoititko tuosta mihinkään?

En, tuli mieleen vasta turhan myöhään ja itseinhossa pyörivänä ajattelin että mitä järkeä ilmoittaa, jos kerran olen niin hirviömäisen ruma kuin ajattelen olevani. Kuvittelin kauhuskenaarioita joissa saan vain räkänaurua vastaukseksi. Toki jossain alitajunnassa tajusin että vaikka potilas olisi minkä näköinen, niin ei kukaan vähänkään ammattimaisuutta omaava psykologi vihjaile siitä mitään. 82

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Siitähän vois laittaa vinkin Kelan palautesivuille. Olen ajatellut samaa.

Mun terapeutti on todella huono.

Apua traumoihin en juuri ole saanut.

Terapeutti ei edes pysty puhumaan mun vaikeista asioistani.

Kela-palaute olisi todella hyvä. Minun terapeuttini käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Hänelle ei tullut oikein mitään seurauksia. Kelassa tiedetään kyllä, koska minulle järjestettiin uusi terapia. Hyväksikäyttäjäterapeutti ottaa edelleen potilaita vastaan. Valvira ei oikein toimi näissä asioissa. Minun toipumiseni vie varmasti vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten psykologien ym. työnlaatua seurataan? Vai saavatko huseerata miten vain? Tietääkö joku? Mietin vain, että on kallista lystiä, jos laatu on noin huonoa. Olisi hyvä, että heistä voisi antaa virallista viestiä jollekin taholle, joka voisi huomata jos joku saa paljon epäkiitollista palautetta asiakkailta.

Mä oon miettinyt, miksei Kela pyydä asiakkailta strukturoitua palautetta psykoterapian jälkeen. Kyllä ne huomaisi sitten ainakin, jos tietyt terapeutit saa huonot palautteet. Olisi kiva myös terapiaan hakeutuvana tietää muiden ihmisten kokemukset, kun ala on niin altis heikossa kunnossa olevien hyväksikäytölle.

Siitähän vois laittaa vinkin Kelan palautesivuille. Olen ajatellut samaa.

Mun terapeutti on todella huono.

Apua traumoihin en juuri ole saanut.

Terapeutti ei edes pysty puhumaan mun vaikeista asioistani.

Ongelma voi olla myös siinä, että psykologin pitää toimia tutkimusten vahvistamien sääntöjen mukaan ja esimerkiksi traumaterapiasta ei ole mitään hyöytyä. Etenkään suuronnettomuuksien jälkeen annettu traumaterapia on todettu täysin hyödyttömäksi.

Olen ollut vuosia avohoidon puolella ja psykiatristen sairaanhoitajien kanssa olen tullut aina asiallisesti toimeen. Psykiatrit ovat olleet aina aika persoonia ja vaihtelevasti olen tullut toimeen. Yksi nainen ja loput miehiä. Rehellisesti sanoen psykiatrinaisen kanssa pystyi asiallisesti keskustelemaan vaikka hän oli pelottavan ja äkäisen näköinen niin osottautui hyvin asialliseksi mutta näiden miesten kanssa en ole tullut toimeen ollenkaan. Toista jopa vaihdettiin kun mielestäni psykiatri sanoi jotakin asiatonta ja vedin herneen nenään vaikken yleensä helposti suutu tms. Jälkimmäinen mies alkoi tentata kuin poliisikuulustelussa äkkinäisillä kysymyksillä kaikkia elämäni huonoja asioita jota ihmettelin kovasti. Sillekin varmasti oli tarkoituksensa mutta tunne oli kuin poliisikuulustelussa jossain tv-sarjassa tai elokuvassa. Vain lampulla osoittelu puuttui kasvoihin.

Opettajaksi pyrkiessä luonnehäiriöiset tiputetaan pois psykologisten testien avulla.

Monesti lääkäriksi, psykologiksi ja sairaanhoitajaksi pääsee ilman luonnehäiriötä mittaavia testejä.

Yksi psykologi nukahti, toinen itki ongelmilleni ja kolmas nauroi. Yhden psykiatrin (keski-ikäinen tantta) mielestä minulla ei voinut olla ongelmia koska olinhan nuori ja nätti.

Vierailija kirjoitti:

Menin nuorisopsykologille 14 vuotiaana vanhempien pakottamana parhaan (ainoan) ystäväni kuoltua yllättäen. Olin muutenkin hyvin masentunut ja luotto ihmisiin mennyt koulukiusaamisen vuoksi. En edes kertonut oikeastaan mitään, mikä oikeasti vaivasi, niin se tantta vaan itki ja itki. Ei siitä ollut mitään apua, usean kerran kävin hänen luonaan, ja kerran astuessani huoneeseen, huomasin että paino nauhurin päälle tai jotain, sen jälkeen tuli semmonen olo ettei voinut luottaa pätkääkään, sen jälkeen puhuin hyvin harkitusti ja entistä vähemmän.

Todella järkkyä luettavaa, koko ketju. Oletko varma että tantta ei painanut varattu-valoa oven ulkopuolelle näkymään. Todellakin toivon, että näin olisi, muutoin menee usko lähes koko kollegakuntaan. Olen itse psykologi. 

Kommentoisin lyhyesti myös sitä kun kirjoitetaan eri terapiasuuntauksista, kuinka se ja se sopii jollekin, toiselle ei - tai kuinka juuri sellaisen ja sellaisen terapiasuuntauksen terapeutit tekevät niin ja niin. Toisiasia on kuitenkin se, että tutkimusten mukaan terapiasuuntauksella ei ole juuri merkitystä, eniten merkitsee ihmisten välinen henkilökemia. Tämä ei tietenkaan sulje pois sitä, että on olemassa leipääntyneitä tai muuten epäkelpoja terapeutteja - kuten koko ketju näyttää todistavan. 

Käyn terapiassa keskivaikean masennuksen vuoksi. Kun kerroin että tunteeni ovat lähes pelkästään negatiivisia, terapeutti piti luennon siitä miten tunteita ei saa arvottaa. Ei käsittänyt pointtia, että haluaisin tuntea myös iloa, rakkautta ja onnea, vihan ja surun ohella. Myöhemmin kun terapeutti toimi mielestäni epäoikeuden mukaisesti ja myönsin että minua suututtaa hänen käytöksensä, hän halusi lopettaa terapian kuin seinää. Luulin että terapiassa saa kokea kaikkia näitä "yhtä arvokkaita" tunteita turvallisesti. En siis ilmaisut suuttumustani huutamalla tai riehumalla, vaan kerroin miltä hänen toimintansa tuntuu ja miksi. Terapeutti oli puolustuskannalla ja kieltäytyi näkemästä toimissaan mitään väärää ja halusi katkaista suhteen. En kerro yksityiskohtia tunnistettavuuden vuoksi. Tästä tuli taas uusi hylkäämiskokemus.

Kävin ammatinvalintapsykologilla ja hän tietään masennustaustastani. Kun kerroin kokemastani työpaikkakiusaamisesta, hän kysyi kuinka henkisesti tasapainoinen itse olin ollut. Masennukseni ilmenee voimakkaan väsymyksenä. Muuten olen hyvinkin rauhallinen, asiallinen ja reaaliteeteissa.

Olen käynyt 3 vuotisen kelaterapian masennuksen vuoksi. Terapeutti edustaa kognitiivista suuntausta, mutta mielestäni tämä ei ilmene mitenkään. Jutelee kuten normaalikeskusteluissa tehdään. Kertoo väliin omia kokemuksiin tai antaa jotain käytännön ehdotuksia jostakin käytännön asiasta. Olisin kaivannut apua siihen mitkä ajatukset tai uskomukset ylläpitävät masennustani. Koskaan ei ole kysynyt palautetta terapiasta. Palautteen kysyminen ei taida kuulua käytäntöihin?

Mielenterveystson psykologi kertoili aikuisiällä aloitetuista opinnoistaan ja erostaan. Minua kehotti tilaamaan paikallislehden jotta äen mitä kylällä tapahtuu. Masennusta oli mulla.

Käyn terapiassa masennuksen vuoksi ja taustalla on pitkä ja rankka koulukiusaaminen. Alkukartoituksessa kerroin elämäntarinani pääpiirteittäin. Tämän jälkeen kun olen yrittänyt käsitellä kiusaamista, terapeutti ihmitteli, miksi puhun toistuvasti vanhoista asioista. Lisäksi hän on on sanoi, että kiusaamisen voi itse estää. Mun tapauksessa yksi kiusaajista oli opettaja, joten ihmettelen, miten lapsi voi pärjätä aikuista auktoriteettia ja isoa lapsiryhmää vastaan? En enää viitsi puhua kiusaamisests hänelle mitään, enkä muistakaan vanhoista asioista. Lisäksi terapeutti kirjoitti Kela palautteeseen, että murehdin jatkuvasti tms. Teki tuon päätelmän luultavasti siksi, että olen siirtynyt kertomaan tämän hetken huolistani. Mistähän terapiassa sitten on tarkoitus puhua, jos ei saa käsitellä menneisyyttä eikä puhua akuuteista huolista? Jostakin kevyestä ja iloisesta?

Terautti ei halunnut antaa Kela palautetta mulle luettavaksi. Keksi vaikka mitä tekosyitä. Lopulta sain sen kyllä Kelasta kokopäivän jonottamisen jälkeen (toimeentulotuki ruuhkat).

Vierailija kirjoitti:

Moi, aloitin tästä joskus ketjun, mutta kerronpa taas. Minulla on "pitkän linjan" jalkavamma takana, josta aiheutui monenlaista harmia aikanaan ja sain sitten ajan kipupsykologille Oys:aan. Menin psykologille ihan avoimin mielin ja ajattelin, että ehkä jotain apua saisin. 

Menin vastaanottohuoneeseen ja psykologi katsoi siinä tietojani ja sanoi ensimmäiseksi: "Sinulla on 3kk:n kuluttua 39-vuotissyntymäpäivä. Miltä tämä sinusta tuntuu?". Vastasin siihen, ettei se nyt oikein miltään tunnu, siinähän se menee sivussa. Psykologi teki ensisekuntien aikana terävän päätelmän minusta ja sanoi "Siis sinusta ei mikään tunnu oikein miltään".  Hieman katsoin psykologia ihmeissäni ja kysyin "Täh?" ja yritin selittää, etten nyt sitä tarkoittanut, vaan ettei tuo lähestyvä syntymäpäivä oikein sen kummempia ajatuksia.

 

Koko psykologikäynti oli surkuhupainen..psykologitäti kysyi mm, olenko antanut kipeälle jalalleni jonkun kutsumanimen mahdollisesti, antoi neuvoksi kuunnella rentoutuskasetteja yms. Rentoutus voi auttaa kipuihin ja esim unettomuuteen. Mikä vika tossa neuvossa?

Teraupeutti uskoo, että en ole kykenevä koulutusta vastaavaan työhön ja en tule pärjäämään suunnitellussa työkokeilussa edes kahta päivää. Kun kerroin harvoista lahjoista mitä minulla on ja mietin miten ja millaisessa työssä niitä voisi hyödyntää, hän tuhahteli ja hymähteli epäuskoisesti. Itsetuntoni on huono ja olen yleensä taipuvainen aliarvioimaan kykyni. Tätä ennen hän yritti saada minut puoliväkisin skitsofreenikoiden kanssa legopalikoita pussittelemaan. Olen siis ollut vuosia kuntoutustuella masennuksen ja uupumuksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen käynyt 3 vuotisen kelaterapian masennuksen vuoksi. Terapeutti edustaa kognitiivista suuntausta, mutta mielestäni tämä ei ilmene mitenkään. Jutelee kuten normaalikeskusteluissa tehdään. Kertoo väliin omia kokemuksiin tai antaa jotain käytännön ehdotuksia jostakin käytännön asiasta. Olisin kaivannut apua siihen mitkä ajatukset tai uskomukset ylläpitävät masennustani. Koskaan ei ole kysynyt palautetta terapiasta. Palautteen kysyminen ei taida kuulua käytäntöihin?

Ei varmaan kuulukaan.

Ensimmäinen hoitava psykiatrini ei osannut suhtautua lääkepelkoihini tahdikkaasti. Ilmaisin ajatukseni siitä, että ehkä ne eivät edes auttaisi minua. Hän kysyi: "Maailmassa on miljoonia ihmisiä, joita lääkkeet ovat auttaneet. Mikä sinusta tekee niin erinomaisen, että sinä et niitä tarvitse?"

Jos olisin masennukseni keskellä tajunnut silloin pahastua, olisin tehnyt valituksen. En varmasti olisi ollut kotikaupunkini ainoa tyytymätön potilas.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="23.08.2014 klo 02:18"]Joskus aikoinaan kävin työpaikkani psykiatrilla, syynä työpaikkani ongelmat, sekä äitini kuolema, joka tapahtui yhtäkkiä. Kerroin kyseiselle tohtorille äitini kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä. Lääkäri totesi, että kaikki kupsahtavat ajallaan, turha sitä on miettiä. En koskaan unohda hänen sanomisiaan.Tämä tapahtui Diacorin keskuskadun lääkäri-asemalla.

Kauhea lääkäri. Minulla ei ole niin ikävää kokemusta, mutta kävin myös Diacorin keskuskadun lääkäriasemalla jännityksen vuoksi ja tämä psykiatri ei puhunut oikeastaan mitään muuta kuin kerran ja silloinkin hiton tylysti syyllisti minua jostain. Muuten vilkuili kelloa pöhkön näköisenä tuppisuuna ja määräsi masennuslääkkeitä. Onneksi työpaikka maksoi sillä noista käynneistä ei ollut mitään hyötyä. Puistattaa vieläkin se eukko.

Alkoiko etunimi A:lla?