Lue keskustelun säännöt.
Huonoja pysykiatri/psykologi kokemuksia?
22.08.2014 |
Minulla vastassa ensimmäisellä psykiatrikäynnillä oli tympääntyneen oloinen keski-ikäinen tantta,joka sisään kutsunnan jälkeen istui ynseän näköisenä tuoliinsa ja alkoi tuijottamaan sanomatta sanaakaan. Lähes koko session ajan jutustelin yksikseni tantan tuijottaessa lasittunein silmin minua ja välillä kelloa. Kun en keksinyt enää mitään sanottavaa, niin istuimme molemmat hiljaa, psykiatri erittäin tympääntyneen näköisenä ja oman katseeni harhaillessa jossain seinillä. Todella ahdistavaa. Hiljaisuuden käydessä liian pitkäksi saattoi kysyä jotain pientä leipiintyneellä äänensävyllä. Huokaisin helpotuksesta kun aika loppui. Toista kertaa en mennyt kyseiseen paikkaan, enkä kyllä minnekään muuallekaan. Lähes sata euroa maksoin kyseisestä sessiosta.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran lukioaikana jossain koulupsykologilla, ja se oli paljon kiinnostuneempi kaikkien mun sukulaisten asioista ku mun. Etenkin meidän äitin tilannetta se olis halunnu analysoida, mutta enhän mä voi kertoa, miltä meidän äidistä mikäkin tuntuu. Mun tunteet ei kiinnostanu sitä yhtään. Kerran kerroin jostain omista tekemisistäni, että olin ollu bileissä ja se keskeytti ja kysyin "Siis onko ne sellaisia ihan hurjia bileitä, että pojat ja tytöt tanssii yhdessä?"
Se suorastaan nauratti. itse olin kiltti teini, mutta eiköhän tossakin iässä jo moni tehny paljon muutaki ku tanssi. Miten koulupsykologi on voinu välttyä tietämästä?Nyt aikuisena kävin työpsykologilla eron jälkeen, ja se hiillosti mua koko tapaamisen siitä, että mulla pitäis olla joku harrastus, vaikka en mä sinne sen takia menny. Yritin kuitenkin sen mieliksi mainita, että voisin mennä vaikka kielikurssille. Sen mielestä mun olis pitäny aloittaa lentopallo, liittyä Lions Clubiin ja muuttaa Keravalle (mihin mulla ei oo siis MITÄÄN suhdetta, ikinä käynykään). Kun en innostunu, se pisti kädet puuskaan ja sanoi "Mä nään että sulla on nyt niin huono asenne, että mä en osaa sanoa mitään". Jep.
Ihana konsti!
Haluatako saada ihmisen tuntemaan itsensä huonoksi?
Ala luettelemaan ja heittelemään hänelle satunnaisia juttuja suoritettavaksi. Keksi kaikkea mitä et itsekään missään nimessä haluaisi tai viitsisi tehdä; aloitapas kuule postimerkkien keräily!
Ai ei kiinnosta, no sitten aloita potkunyrkkeily! Ai ei sekään! Rupea kuulantyöntäjäksi! No jo nyt on!
No alat sitten sieniä kerämään/shakkia pelaamaan/maratoonia varten treenaamaan!
Hei sulla on kyllä asenne ongelma, tekosyitä keksimään olet kyllä hyvä.
Eli olet laiska ja aloitekyvytön.
Tosi ärsyttävää. Kun ei ole ensinnäkään edes kysynyt apua mieleisen harrastuksen keksimiseen.
Noita luettelija, ehdottelija "minä päätän ja ehdotan sulle ja sinä valitsen minun vaihtoehdoistani sitten" ihmisiä on liikaa.
He yleensä haluavat päättää toisen puolesta jonkun ison elämän valinnan; ammatin, parisuhteen tai koulutuksen. AAAARRRRGGHHHH!!!!!!
Joskus kommenttien tehtävä on herättää tunteita, negatiivisiakin. Jokainen tällainen "minikriisikin" saattaa antaa sykäyksen muutokseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minua vituttaa tällä hetkellä se, että terapiaa varten psykiatri kirjoitti täysin laaduttoman B-lausunnon, joka kuitenkin maksoi. En tiedä, mahtaako edes mennä läpi. Lausunto on vain copy-pasteja epikriiseistä, joissa taas virheitä. Lisäksi lausunnossa esim. vuoden takaisia asioita (harrastukset, opiskelukuviot), jotka eivät päde enää, mutta silti ei ole kirjoitettu, että tiedot vuodelta se ja se. Lausunnossa on paljon yleistä lässytystä taustasta, jossa ei ole mitään erikoista. Ongelma jää epäselväksi. Kaiken kruunaa lukuisat kirjoitusvirheet ja huonot lauserakenteet. Ihmettelen välillä, millaisia ihmisiä voi valmistua lääkäriksi ja sen jälkeen psykiatriksi.
Mukava kirjoittaa Kelalle hakemus, johon saa pistää lukemattomia korjauksia. Toisaalta siitä varmaan saa sopivasti tärähtäneen kuvan, että sikäli tietysti hyvä.
Minä pistän kirjoittajat korjaamaan virheensä ennenkuin hyväksyn lausunnon. Tällaisia keissejä on nyt kin ollut tänä vuonna jo kolme, tosin lausuntojen kirjoittajat eivät ole psykistrialta.
Vierailija kirjoitti:
Onko psykologeille muuten mitään pakollista työnohjausta, missä käytäisiin läpi heidän omaa jaksamistaan, käsityksiään työstä ja niihin vaikuttavia asioita? Tosi huolestuttavalta kuulostaa monet kertomukset tässä ketjussa ja samanlaisia olen kuullut ihan omilta kavereiltakin. Tuntuu, että tosi moni alalla on joko leipääntynyt täysin tai sitten omaa jo valmiiksi joitain ihme asenteita, jotka tuntuvat vain pahenevan asiakastyössä. Sen siis tiedän, että psykoterapeutiksi opiskelevat joutuvat käymään oman psykoterapian läpi opinnoissaan mutta kyllä ihan jo työelämässä oleville psykologeillekin se voisi tehdä hyvää...
Enpä usko, että kukaan juri edes uskaltaisi tehdä potilastyötä ilman kunnon työnohjausta.
On. Kirjoitin sen tänne aiemminkin yhteen ketjuun, kopioin tänne saman:
OSA 1
Tuntuu ainakin että tuo on totta.
Äitini oli psykologi, eikä hänellä todellakaan ollut helppo lapsuus. On varmasti paljon traumoja ja joistain asioista paha mieli.
Ja itse kävin joskus psykiatrilla, kun kärsin vuosia kestäneestä pahasta unettomuudesta, ja selvitettiin olisiko minulla esim. sekamuotoinen bipo tai ADD tai joku muu, joka voisi olla unettomuuteni syynä, kun mikään muu ei näytä auttavan.
Ja tuo psykiatri oli kyllä sellainen, etten oikeasti usko kenenkään koskaan saaneen häneltä yhtään mitään apua. Ja itsekin vain tuhlasin aikaani hänen asiakkaanaan.
Hän änkytti todella pahasti. Välillä puhui tavuttaen naamaa väännellen, kun takelteli niin pahasti.
Mistään ei mitään tiennyt, tai ainakaan ei uskaltanut sanoa mihinkään mitään mielipidettä. Ei luottanut omaan ammattitaitoonsa yhtään, joten oli ihan turha lääkäri. Hän saattoi sanoa että jotain lääkettä voisi kokeilla, mutta ei osannut kertoa lääkkeestä mitään. Änkyttäen vain tuputti jonkun esitteen käteni "Lue tätämä. Tätässssssä on e-si-te. Lu-e se esi-te". Saattoi antaa minulle yhden esitteen neljä kertaa, kun ei osannut muutakaan sanoa. Neljä esitettä (samasta lääkkeestä) kourassa minä sitten hmettelin että eikö yksi olisi riittänyt, ja lääkäri käski vain lukea ne.
Ja jos olin jotain googlettanut itse (esim. jonkun lääkkeen vaikutuksen, haittavaikutukset, tai että millaisiin oireisiin sitä yleensä määrätään), tämä lääkäri ei osannut vastata mitään. Kun sanoin että "Googlettamalla löysin että sitä lääkettä voidaan käyttää esim. tähän ja se vaikuttaisi näin, onko se totta?" Hän hymyili ja nauroi "Juu, juu. On se totta. On se totta." Ja kun sanoin perään "Mutta googlettamalla löytyi myös täysin päinvastaista tietoa, että sitä lääkettä ei kannata käyttää noihin oireisiin, ja se vaikuttaa näin. Kumpi tieto siis on oikeaa?" hän hätääntyi "En minä tiedä. En minä tiedä. Minä en tiedä. Minun pitää kysyä kolleegalta." (En jaksa kirjoittaa tähän nyt änkytystä.)
Tuo "En minä tiedä, minun täytyy kysyä kolleegalta" oli kyllä yksi useimmista lauseista joita hänen suustaan tuli ulos...
Vierailija kirjoitti:
psykologia on ihan huuhaa tiede. sillä ei paljoa ole tieteellistä perustaa. Perustajana joku kahju freud kokanokka, joka keksi hulluja teorioita. Pensikateus, oidipuskompleksi (lapset haluaa naida isän/äidin), hysteerisyys naisilla ja mitä kaikkea höpöjuttuja.
Vika on se, ettei ihmisessä itsessä nähdä vikaa vaan vika on lapsuus tai ympäritötekijät.
naisethan tykkää kovasti psykologiasta, koska siinä puhutaan tunteista ja vatvotaan asioita ja lisäksi ne on niin tyhmiöä etteivät tajua heitä höpläytettävän
Nyt sekoitat psykologian psykoanalytiikkaan. Kaksi eri asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksihän osa 2 meni tarkistettavaksi?
OSA 2
Hänen työhuoneensa oli sijoitettu niin, että siihen pääsi suoraan aulasta. Ja sinne kuului kaikki askeleet ja jokainen kolahdus huoneen ulkopuolelta. Ja suurin osa käynneistä meni siihen että hän pyyteli anteeksi sitä että hän ei keskittynyt yhtään siihen mitä minä hänelle selitin, kun käytävästä kuului joku kolahdus ja hän keskittyi siihen. Saattoi siis viisi minuuttia änkyttää ja pyydellä hymyillen anteeksi osoitellen kädellään ovea, että hän ei kuunnellut, kun käytävästä kuului kolahdus. Ja noita kolahduksia kuului usein, eli käynnit olivat aika turhia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OSA 2 jatkuu
En ymmärrä miksi hän ei vaihtanut työhuonettaan johonkin käytävän päätyyn, johon ei kuulu mitään ylimääräisiä kolahduksia.
Ja kun hän antoi minulle jonkun kaavakkeen kotona täytettäväksi (eli olin sen lukenut ja täyttänyt), niin sen läpikäymiseen meni koko käynti. Yksi käynti saattoi kestää kaksi tuntia. Kun hän ensimmäiset 10 minuuttia kyselee että haluanko vettä. Millainen sää ulkona on, vaikka sälekaihtimet ovat auki ja näkee itsekin. Pitäisikö sälekaihtimet laittaa kiinni vai onko hyvä. Entä verhot, onko hyvä vai laitetaanko jotenkin eri lailla. Haluanko käydä vessassa vai aloitetaanko. Onko minulla hyvä olla nojatuolissa vai haluaisinko jonkun toisen tuolin. Ja niin edelleen.
Ja jokaista kysymystä ennen hän pyytelee anteeksi että hän joutuu kyselemään kysymyksiä, mutta kun hän on lääkäri, ja olisi tärkeää jos vastaisin. Ja jos tuntuu että en halua vastata niin ei ole pakko, mutta olisi kyllä ihanaa jos vastailisin. Tätä jauhoi koko ajan moneen kertaan.
Hohhoijaa. Olen lukenut sen kaavakkeen jo kotona. Minulla on ihan hyvä olla, voitaisiinko edetä. Riittäisi, että hän kysyisi "Oliko tässä kaavakkeessa jokin sellainen kysymys johon et halua vastata?" ja kun vastaan ei, niin oltaisiin vain käyty se kaavake reippaasti läpi.
Ja muutaman kysymyksen välein hän kyseli että haluanko vettä, haluanko että huilataan hetki, haluanko että pidetään tauko. Minulla oli ihan hyvä olo, en tarvinnut taukoja, mutta tuolle lääkärille tuntui olevan liian vaikeaa esittää kaksi kysymystä peräkkäin ilman turhaa "onko verhot hyvin ja pidetäänkö tauko" -änkytystä.
Kaikkeen ylimääräiseen änkyttämiseen ja turhaan kyselyyn meni hirveästi aikaa. Tuntui ettei hän osaa mitään, ja koettaa saada vain käyntiajat kulumaan. Onneksi nuo käynnit olivat minulle ilmaisia. Hän siis oikeasti änkytti todella pahasti.
OSA 3
Ja tuo lääkäri oli itse todella laiha. Hoikka olen minäkin, mutta tuo lääkäri näytti siltä että katkeaa. Ja hän oli jollakin käyntikerralla kirjoittanut neljä kertaa maininnan siiitä että olen hoikka, vaikka siitä ei oltu puhuttu sanaakaan. En ymmärrä miten se liiittyi aiheeseen. "Kyseessä on erittäin hoikka potilas." "Painotan, että potilas on erittäin hoikka." "Muistutan, että potilas on todella hoikka." "Potilas on erittäin hoikka." Siis miksi? Painan varmasti 10 kg enemmän kuin tuo lääkäri itse vaikka hän oli minua ehkä 10 cm pidempi, ja minun BMI:ni on 19.5. Hänellä taisi itsellään olla paha syömishäiriö ja pakkomielle laihuuden perään...
No, tuon lääkärin luona ramppasin 5 kk, tosin välissä oli kuukauden kesäloma jolloin ei käyntejä siis ollut.
Mutta aivan turhaa. Mitään ei saatu aikaiseksi, mihinkään diagnoosin ei päästy. Kun sitten vaihdoin lääkäriä, sain heti ensimmäisellä käynnillä ADD-diagnoosin ja lääkityksen. Kiitos. Kiitos!
On siis olemassa ainakin yksi psykiatri joka ei ole itse ding dong. Mutta miksi tuo ensinmainittu änkyttäjä saa edes olla töissä?
Tuo änkyttäjä työskentelee Oulussa. Voi olla että joku tunnistaa. Saitteko itse häneltä apua? Tai jos tunnette hänet työnsä ulkopuolella, niin millainen ihminen silloin on? Änkyttääkö jotain ihan aiheeseen liittymätöntä kun ei osaa muutakaan sanoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ikäviltä kokemuksilta. Minä olen kyllä saanut ihan asiallista kohtelua ja apua.
Vierailija kirjoitti:
Psykologiksi pääsee saamalla paperit opintopaikasta. Ja sinne sattuu hakeutumaan keskimääräistä enemmän porukkaa, jotka ovat itsekin enemmän tai vähemmän sekaisin päästään. Kuvittelevat kai sitten selvittelevänsä omia ongelmiaan samoilla tiedoilla.
Terapeuttina olo taitaa vaatia kuitenkin empatitaitoja ja elämänviisautta, joita ei hirveästi psykologiainstituutissa opeteta. Itsellä on kokemusta muista psykologeista yhden psykoosiksi luetun tapahtuman jälkeen. Psykologit vain keskenään diagnosoivat ja touhusivat. Ei edes tarkkaa diagnoosia tai ratkaisuvaihtoehtoja käyty läpi. Olin täysin ulkopuolinen. Sen sijaan nämä kovasti olivat yhteydessä omaisiin ja työpaikkaan, jotta valvokaahan nyt aina kun me haluamme. Ja siitä tuloksena oli sitten melkoinen sosiaalisten suhteiden huononeminen.
Noin näppituntumalta yhdestä kymmenestä voi olla apua. Niistä toisista puolesta haittaa ja puolesta ei mitään hyötyä. Pysykää hemmetissä kaukana....
Psykologiksi opiskellaan kylläkin yliopistossa, eikä missään "instituuteissa". Valinta käsittää pääsykokeiden lisäksi mm. haastattelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OSA 4 (tämän kirjoitan vasta nyt tähän ketjuun)
En oikeasti ymmärrä miksi tuo psykiatri on töissä. Onko joku koskaan saanut häneltä mitään apua? Minä ainakaan en saanut. Pelkkää ajan ja resurssien hukkaamista koko puoli vuotta. Kun vaihdoin muualle, heti ensimmäisellä kerralla lääkäri oli fiksu ja ymmärsi, ei änkyttänyt koko ajan jotain ihan turhaa ikkunaverhoista ja käytävältä kuuluvista kopsahduksista ja askeleista vaan kuunteli minua, kyseli minulta, käynnistä oli hyötyä, psykiatri oli osaava, käynneistä jäi sellainen olo että täällä kannattaa käydä. Montaa kertaa en siis häntä edes nähnyt, kävin lähinnä psyk. hoitajalla, ja lääkäriä konsultoitiin tarvittaessa.
Tuo lääkäri vaihtoi sitten toiseen tiimiin, ja minulla vaihtui taas lääkäri. Ja hänkin on todella fiksu ja osaava, kuuntelee, ymmärtää, kyselee, vuorovaikutus on todella hyvä.
Mutta tuo ensimmäinen tapaus. Mikä ihme hän on ja miksi hän on töissä?
Tuota ennen olin joskus käynyt unettomuuden vuoksi opiskellessa YTHS:n psykiatrilla, kun yleislääkäri halusi kokeilla minulle nukahtamiseen Ketipinoria jota ei itse voi määrätä. Tuokin psykiatri oli vähän kahjon oloinen. Istui nojatuolissa, heilutti jalkaansa koko ajan isosti ja vauhdilla, siis ikäänkuin potki kuin se jalan heiluttaminen meni vähän yli. Kikatti koko ajan jotain omiaan, ja hoki vain koko ajan "Miltä sinusta tuntui olla sairaalassa kun synnyit?"
Siis mitä? No en muista. 45 minuutin käyntiajasta hän käytti varmaankin puoli tuntia tuon hokemiseen. "Miltä sinusta tuntui olla sairaalasssa kun synnyit?" "Miltä sinusta tuntui olla sairaalassa silloin?" Siis vastasyntyneenä? "Niin. Miltä tuntui." Öööh... Onko täällä jossain piilokamera?
Kysyin että "niin miltä tuntuu nyt ajatella että olin sairaalassa vai?"
"Ei, kun vastasyntyneenä. Miltä sinusta tuntui olla sairaalassa kun synnyit?"
Mitä??? Siis mitä?????
Ja sen lisäksi hän kikatteli sitä että kun sanoin että äitini on aina pärjännyt aika vähällä unella, mutta minä en, niin hän naureskeli itsekseen minua tuijottaen "Meneeks sun äidillä liian lujaa? Meneekö sun äidillä vähän liian lujaa?"
Äidilläni ei mene liian lujaa, mutta MITÄ IHMETTÄ SINÄ OLET SYÖNYT KUN KÄYTTÄYDYT NOIN???
Tuostakaan käynnistä ei ollut hyötyä. Lääkäri määräsi minulle kokeiluun Ketipinoria, mutta siitä tuli levottomat kädet ja jalat niin en voinut käyttää, kokeilin neljä kertaa, kokeilin jopa lääkärin ohjeesta puolittaa sen pieniannoksisen pillerin mutta ei... Ei auttanut unettomuuteen. Ja toista kertaa en tuolle lääärille mennyt! :D Voi apua...
Exän tytär on vähän niinkuin tuleva wannabe psykoterapeutti tai ainakin jonkin tason sosiaalitantaksi pyrkii. Todella tekopyhä kaiken helpolla saanut tärkeilevä kermaperse, joka nyt käynyt jonkun parin tuhannen euron kesäyliopiston ratkaisuterapia kurssin. Häneen ja hänen syömishäiriö psykologiinsa tutustuessa olen päättänyt etten ton alan ihmisille tule ikinä kantamaan euroakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päädyin eräälle julkisen puolen psyk.polille masennuksen ja ahdistuneisuuden vuoksi. Psykologi oli keski-ikäinen nainen, alkuun ihan asiallisen oloinen, mutta kun tiedustelin mahdollisuutta vaihtaa miespuoliseen psykologiin, akka pimahti täysin. Yritin selitellä, että syynä oli aikaisemmin kokemani parisuhdeväkivalta ja järkyttävä mieskammo, jota halusin työstää turvallisessa ympäristössä. Psykologi ei tätä ymmärtänyt vaan otti asian selkeästi henkilökohtaisena loukkauksena. Kuuntelin hänen huutoaan muutaman minuutin, jonka jälkeen päätin lopettaa koko hoitosuhteen.
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävä ketju.
Kyllä, olen samaa mieltä! On järkyttävää millä tolalla hoidon taso on suomessa ja heikoimpien asema - miten pitää puoliaan jos ei jaksa?
En tieedä vielä olen justt menossa. Kylllä olen nähnyt ihmisi joillla on vainoharhoja. Uskooon että nee vainoharhaat on pitkääälle seurauksia siitä että aivojen taarkoitus on tehdä tyyötä ja jos sillle ei tarjota aktiiivista työtä niin ne se löytää seeen aktiivisen työn aina jostaaaakin. Vaikkka siiitä etttä mitttasuhteet kaasvavat epärealistisiksi ja alkaaaa käsittelemäään adiooita ikäänkuin jossakin maaasta etääntyneessä maaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
En tieedä vielä olen justt menossa. Kylllä olen nähnyt ihmisi joillla on vainoharhoja. Uskooon että nee vainoharhaat on pitkääälle seurauksia siitä että aivojen taarkoitus on tehdä tyyötä ja jos sillle ei tarjota aktiiivista työtä niin ne se löytää seeen aktiivisen työn aina jostaaaakin. Vaikkka siiitä etttä mitttasuhteet kaasvavat epärealistisiksi ja alkaaaa käsittelemäään adiooita ikäänkuin jossakin maaasta etääntyneessä maaailmassa.
Mullla itellä on esim selllainen ongelma etten siiiefä kilpailua olllenkaan. Parasympaattttinen hermosto alkaa toiiimia loiika nopeasti ja alan rauhooitellla sitä mietttiäkseni millllaisistakohan olisuhteeeista kotoiiisin on tämäää vasta kilpaiilija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tieedä vielä olen justt menossa. Kylllä olen nähnyt ihmisi joillla on vainoharhoja. Uskooon että nee vainoharhaat on pitkääälle seurauksia siitä että aivojen taarkoitus on tehdä tyyötä ja jos sillle ei tarjota aktiiivista työtä niin ne se löytää seeen aktiivisen työn aina jostaaaakin. Vaikkka siiitä etttä mitttasuhteet kaasvavat epärealistisiksi ja alkaaaa käsittelemäään adiooita ikäänkuin jossakin maaasta etääntyneessä maaailmassa.
Mullla itellä on esim selllainen ongelma etten siiiefä kilpailua olllenkaan. Parasympaattttinen hermosto alkaa toiiimia loiika nopeasti ja alan rauhooitellla sitä mietttiäkseni millllaisistakohan olisuhteeeista kotoiiisin on tämäää vasta kilpaiilija.
Muiistaan esiiim armeijadsa kun piti yehdä jotaaakin psykologian koetttta niiin vain katsooin kuinka kaveri tekeeee. Kummminkin alikersaantiksi päääsin ja yhdesssä sotaharjoituksessa jodssa valittiiiin johtajaksi niiin arveliin että 30 äijäää puoluustaa reviiriään huomaaasiin ojaan jostaa kiertäää nämä niiimpää kiersiiin.
Ainakin Venäjältä tulleet psykiatrit ovat olleet kokemukseni mukaan aika hirveitä tapauksia. Kielimuuri on siinä oma asiansa mutta huhheijaa kuinka tympeitä ovat asiakkaitaan kohti ja jättävät työn aina puoleen väliin. Kirjoittavat ihan mielellään vaikkamitä lääkkeitä mutta seuranta on sitten niin ja näin. Koettu sekä kunnallinen psyk.hoito että yksityinen. Samaa paskaa.
En itse ollut potilaana vaan läheiseni tukena vaikeana aikana.