70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Hymiönaamakirjoittaja. Sinä itsehän täällä poistelet viestejä.Oletko tämän ketjun johtohahmo?
Tuolla ketjussa aikaisemmin puhutaan terapiasta. Kehoitetaan terapiaa, niin monet vastaa, että luuletko, että tässä ei olla jo monet terapiat käyty. Eihän sitä terapiaa loputtomasti anneta. Nuoretkin joutuvat jonottamaan terapiaan pitkiä aikoja, koska resussit ei riitä.Köyhällä ei ole yksityiseen terapiaan rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ketjussa aikaisemmin puhutaan terapiasta. Kehoitetaan terapiaa, niin monet vastaa, että luuletko, että tässä ei olla jo monet terapiat käyty. Eihän sitä terapiaa loputtomasti anneta. Nuoretkin joutuvat jonottamaan terapiaan pitkiä aikoja, koska resussit ei riitä.Köyhällä ei ole yksityiseen terapiaan rahaa.
Löytyisikö kirkon puolelta mitään diakonia tms?
Vierailija kirjoitti:
Hymiönaamakirjoittaja. Sinä itsehän täällä poistelet viestejä.Oletko tämän ketjun johtohahmo?
Tuo on totta. Tyyppi joka itkee viestistä toiseen, miten muut poistattavat viestejä, onkin todellisuudessa ITSE kova viestin poistattaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ketjussa aikaisemmin puhutaan terapiasta. Kehoitetaan terapiaa, niin monet vastaa, että luuletko, että tässä ei olla jo monet terapiat käyty. Eihän sitä terapiaa loputtomasti anneta. Nuoretkin joutuvat jonottamaan terapiaan pitkiä aikoja, koska resussit ei riitä.Köyhällä ei ole yksityiseen terapiaan rahaa.
Löytyisikö kirkon puolelta mitään diakonia tms?
Kyllä sielläkin jotain on, varmaan aika tiukka budjetti nykyään tosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ketjussa aikaisemmin puhutaan terapiasta. Kehoitetaan terapiaa, niin monet vastaa, että luuletko, että tässä ei olla jo monet terapiat käyty. Eihän sitä terapiaa loputtomasti anneta. Nuoretkin joutuvat jonottamaan terapiaan pitkiä aikoja, koska resussit ei riitä.Köyhällä ei ole yksityiseen terapiaan rahaa.
Löytyisikö kirkon puolelta mitään diakonia tms?
Kyllä sielläkin jotain on, varmaan aika tiukka budjetti nykyään tosin.
Laitan kypärän nyt päähän valmiiksi, mutta yksi harkinnan arvoinen "terapia" voisi olla hakeutua vaikka kansalaisopistoon tai vastaavaan tekemään jotain käsillään. Savi, maalaus, piirtäminen, huovutus, kokkailu jne. Tai joku liikuntajuttu.
Itsellä kun yhdessä vaiheessa elämä tuntui kenkulta ja kaikki kaatui päälle, sain paljon apua tanssimalla flamencoa. Naulakantakengillä kun päästeli ja oikein iski lattiaan, kuvitteli sinne kannan alle vuorotellen kaiken kiukuttavan, oikein mikään kiukku ei päässyt isoksi.
Vierailija kirjoitti:
"Etkö sinä todellakaan itse ymmärrä, miksi nuo sinun juttusi poistetaan? Tuo yllä olisi ihan OK kirjoitus, jollei siinä olisi kohtaa: " palstaboomeri siivoaa kaikki viestit joista ei tykkää eikä niitä koskaan tapahtunutkaan. Samalla tavalla sairas on tämä ketjutonttumme"
Miksi ihmeessä et vain voi kirjoittaa siitä asiastasi, miksi ihan joka kerta pitää siihen viestiin sisällyttää jotain nimittelyä ja dissausta, mahdollista toista palstalla kirjoittavaa loukkaavaa. Et voi oikeasti olla niin tyhmä, ettet tuota itse ymmärrä."
Oletko koskaan ajatellut, että aikuisena ihmisenä vastaat ihan itse omasta tunnereaktiostasi ja sen käsittelystä? Jos sinussa joku sana herättää narskahtavaa raivoa, se on sinun oma ongelmasi.
Tuon viimeisen kappaleen, sinun osuutesi voi myös kääntää niin, että sinä vastaat tunnereaktiostasi minkä mahdollisesti narsisti äitisi on sinuun saanut aikaan. Ei äitisi, eikä kukaan tämän palstan kirjoittaja. Samoin sinun raivosi milloin mummoista, milloin kasareista, on myös puhtaasti vain sinun henkilökohtainen ongelmasi, sinun pitäisi pysähtyä käsittelemään aikuisena ihmisenä omaa naskahtavaa raivoasi ja kontrolloida impulssejasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla ketjussa aikaisemmin puhutaan terapiasta. Kehoitetaan terapiaa, niin monet vastaa, että luuletko, että tässä ei olla jo monet terapiat käyty. Eihän sitä terapiaa loputtomasti anneta. Nuoretkin joutuvat jonottamaan terapiaan pitkiä aikoja, koska resussit ei riitä.Köyhällä ei ole yksityiseen terapiaan rahaa.
Löytyisikö kirkon puolelta mitään diakonia tms?
Kyllä sielläkin jotain on, varmaan aika tiukka budjetti nykyään tosin.
Laitan kypärän nyt päähän valmiiksi, mutta yksi harkinnan arvoinen "terapia" voisi olla hakeutua vaikka kansalaisopistoon tai vastaavaan tekemään jotain käsillään. Savi, maalaus, piirtäminen, huovutus, kokkailu jne. Tai joku liikunt
Hyviä vinkkejähän nämä. :)
"Laitan kypärän nyt päähän valmiiksi, mutta yksi harkinnan arvoinen "terapia" voisi olla hakeutua vaikka kansalaisopistoon tai vastaavaan tekemään jotain käsillään. Savi, maalaus, piirtäminen, huovutus, kokkailu jne. Tai joku liikunt
Hyviä vinkkejähän nämä. :)"
Käsillä tekemisessä on paljon hyötyä aivoille, molemmille puolille aivoja. Niillä töillä on myös mahdollista tyhjätä työmuistia, missä suurin osa harmituksista asuu. Etenkin jos tekee jotain molemmilla käsillä samaan aikaan. Käsillä tekeminen voi olla ihan laskettavissa terapiaksi.
Vierailija kirjoitti:
"Laitan kypärän nyt päähän valmiiksi, mutta yksi harkinnan arvoinen "terapia" voisi olla hakeutua vaikka kansalaisopistoon tai vastaavaan tekemään jotain käsillään. Savi, maalaus, piirtäminen, huovutus, kokkailu jne. Tai joku liikunt
Hyviä vinkkejähän nämä. :)"
Käsillä tekemisessä on paljon hyötyä aivoille, molemmille puolille aivoja. Niillä töillä on myös mahdollista tyhjätä työmuistia, missä suurin osa harmituksista asuu. Etenkin jos tekee jotain molemmilla käsillä samaan aikaan. Käsillä tekeminen voi olla ihan laskettavissa terapiaksi.
Kyllä, samaa mieltä kanssasi olin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Laitan kypärän nyt päähän valmiiksi, mutta yksi harkinnan arvoinen "terapia" voisi olla hakeutua vaikka kansalaisopistoon tai vastaavaan tekemään jotain käsillään. Savi, maalaus, piirtäminen, huovutus, kokkailu jne. Tai joku liikunt
Hyviä vinkkejähän nämä. :)"
Käsillä tekemisessä on paljon hyötyä aivoille, molemmille puolille aivoja. Niillä töillä on myös mahdollista tyhjätä työmuistia, missä suurin osa harmituksista asuu. Etenkin jos tekee jotain molemmilla käsillä samaan aikaan. Käsillä tekeminen voi olla ihan laskettavissa terapiaksi.
Kyllä, samaa mieltä kanssasi olin.
Ymmärsin sen kyllä.
Osittain tästä samasta on kyse kun mummut menevät marjastamaan, sukankudonta jne.
Vierailija kirjoitti:
Yhyy olen alavireinen ja närpin ruokaa😩
t viisikymppinen palstatonttu
Varasin zykiatrille ja zykolokille ajan 😩😩
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneellä palstahullulla on nyt mielikuvitustytär ja kolme mielikuvituskaveria.😄
😆😆😆😆
Vierailija kirjoitti:
Yhyy olen alavireinen ja närpin ruokaa😩
t viisikymppinen palstatonttu
Ei pidä paikkaansa vaan päinvastoin. Kovasti olen täällä miettinyt pätkäpaastoa ja ruokaremonttia. 🤔 Liikaa on tullut painoa kun on aina ollut syöpön vikaa. Jäätelö varsinkin on liian hyvää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhyy olen alavireinen ja närpin ruokaa😩
t viisikymppinen palstatonttu
Varasin zykiatrille ja zykolokille ajan 😩😩
Eikös sulle sitä tuossa ylempänä ehdotettukin, hyvä. :)
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneellä palstahullulla on nyt mielikuvitustytär ja kolme mielikuvituskaveria.😄
Äiti! 😍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneellä palstahullulla on nyt mielikuvitustytär ja kolme mielikuvituskaveria.😄
Äiti! 😍
Vainoharhat😍
Vierailija kirjoitti:
Harhaluuloisuushäiriö😍
😋
Tämä ei ole nyt ilkeilyä tms, mutta oletko koskaan puhunut asioistasi terapiassa tai vastaavassa. Hyötyisit oikeasti terapiasta, mutta täältä vauvalta et löydä todellista apua.