Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
7961/8042 |
25.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, MT-lääkkeiden käyttö on kovassa nousussa.

Vierailija
7962/8042 |
25.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, MT-lääkkeiden käyttö on kovassa nousussa.

Mutta ei boomereilla. He ovat vain persoonia.

Ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7963/8042 |
25.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sori kun piti avautua osissa, mutta en millään keksinyt mikä sana alkuperäisessä viestissäni jäi ennakkosensuuriin. 😁

Vierailija
7964/8042 |
25.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sun pitää taas käydä ulkona, niin känkkäränkkä vähenee.

Minä en vähene, laajenen vaan. 

t. Viisikymppinen känkkäränkkä

Vierailija
7965/8042 |

Huomattu on :)

Vierailija
7966/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeesti siis joku luulee kansakoulun käyneen  (sitähän hän aina korostaa mummoa vainotessaan) mummon editoineen tämän keskustelun? Tämä mummo varmaan muutti tämän keskustelusivunkin nykyisen laiseksi kun on niin etevä. Eikö se tuo alkuosa muuttunut kun tuli tämä (huonosti toimiva) muutos näihin vauvakeskusteluihin.

Joku hakutoiminta tai en osaa puuttuu jotta voisi otsikoissa siirtyä heti vaikka sivulle 7. Tai jossain keskustelussa hakea kommentin 1259.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7967/8042 |

Mummolla ei ole ollut mitään syytä kirjoittaa alkuosaa uudelleen, koska ei siellä mummoja edes liikunut, nythän vasta tänne muutama mummo on tullut paikalle. Ihan olisi kiva tietää jos muutos vaikka aiheutti viestien katoamisen ja kirjoitettiin sitten "lonkalta" uudet jutut. Miksi tästä ei sovi puhua?

Vierailija
7968/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan ei kerro, että tämä kymmenen vuoden ketju ei ole alkuperäinen, muuta kuin täältä loppupäästä. Tämä on ihmisten pettämistä. Siellä ei ole muuta kuin aloittajan teksti alkuperäisenä. Kukaan ei löydä sieltä omaa kirjoitustaan sellaisena kuin on sen kirjoittanut. Mukaan on vedetty myös juttuja muista vanhemman sukupolven arvosteluketjuista ja laajennettu ikäluokkaa.

Ihan turha puhua jostain kymmenen vuoden ketjusta koska sitä ei ole enää olemassa.. Huijausta. En yhtään ihmettele, että täällä nyt kirjoitellaan ihan mitä sattuu. Terveisiä vaan sinulle toimittaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7969/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tässä on yritetty asiasta keskustella, ihan joka kerta tietty viisikymppinen tulee trollaamaan ja vetää koko ketjun lekkeriksi. Sitten tämä sama tyyppi syyttää milloin, mummuja, milloin nuorempia ketjun torpedoimisesta. Kuitenkin ainut torpedo on viisikymppinen itse.

Eilenkin samaa spämmäyssontaa tuli satoja jos ei jopa tuhatta viestiä saman päivän aikana. Kirjoittajana elämänsä ns. huipulla kaikin puolin oleva työikäinen, aikuinen viisikymppinen nainen. 

Vierailija
7970/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sillä mitään väliä ole mitä siellä ketjun alkupäässä lukee. Eihän niitä kukaan viitsi lukea. Nyt eletään tätä päivää. Riittää että lukee vaan ketjun otsikon ja jos on samoja kokemuksia niin voi kertoa niistä.Täällä voimme saada vertaistukea.

On heille jotka koko 10 vuotta ovat olleet keskustelussa. Kuten tämä boomeri-henkilö. Joka vei tämän laudallekin kun hermostui täällä.

Onko 70 luvulla syntynyt boomeri, luulin että hänen äitinsä ikäiset on boomereita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7971/8042 |

Tarkoitin häntä  joka hokee boomeria, joskus reilu vuosi sitten rupesin tätä keskustelua seuraamaan kun se nousee esille. Silloin hän vei sitä laudalle.

Vierailija
7972/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä tässä on yritetty asiasta keskustella, ihan joka kerta tietty viisikymppinen tulee trollaamaan ja vetää koko ketjun lekkeriksi. Sitten tämä sama tyyppi syyttää milloin, mummuja, milloin nuorempia ketjun torpedoimisesta. Kuitenkin ainut torpedo on viisikymppinen itse.

Eilenkin samaa spämmäyssontaa tuli satoja jos ei jopa tuhatta viestiä saman päivän aikana. Kirjoittajana elämänsä ns. huipulla kaikin puolin oleva työikäinen, aikuinen viisikymppinen nainen. 

Niin jos "mummut" tulevat jotain kirjoittelemaan nehän voisi ohittaa. Eikä ryhtyä kymmenien kommenttien hymiö/solvaustulvaan keksien vaikka mummulle elämäntarinankin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7973/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini on ihan tuulella käyvä. Välillä hän on niin rakastava, suoraan sanottuna lipevä. Ihan millä tuulella tosiaan sattuu olemaan.Toisinaan on kuin myrskyn merkki, eikä oikein puhu mitään. Silloin minulle tulee todella ahdistava tunne, että mikä vika minussa on. 

Yritän pitää etäisyyttä.

Nythän äitisi on jo vanhus. Hänellä voi olla ihan omat syynsä olla hiöjainen ja harmistunut jostain. Kipuja, huolia?

Ihan niinkuin äideillä vaikka lapset on vielä alaikäisiä. On avioliitto/raha/työhuolia, huonoa oloa, joita ei tahdo lasten niskaan kaataa - paitsi olemalla kiukkuinen/hiljainen/itkuinen/kärsimätön.

Vierailija
7974/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aa että. Kirjoittelin tänne eilen, että äitini oli huolissaan kun veljeensä ei saa yhteyttä. Aiemmin oma siskonsa ehti maata pari vuorokautta kotonaan aivoinfarktin saaneena sen vuoksi, että äitini ei halunnut uudelleen soittaa koska sisko saattaisi suuttua siitä. Ja jos äidistäni olisi kiinni, siskonsa olisi saanut menehtyä kotiinsa - koska, noh, äitini ennemmin antaisi toisen kuolla kuin ottaisi riskin siitä että itse vaikuttaisi uteliaalta. 

Äitini siis halusi valittaa minulle huoltansa ja saada minutkin murehtimaan, mutta missään nimessä hän enkä minäkään en saanut soittaa äitini veljelle, koska se saisi äitini näyttämään huonolta. Kun kehotin äitiäni soittamaan, ainoa ongelma oli vain se, että minä olen ILKEÄ ja INHOTTAVA ja aiheutan äidilleni PAHAN MIELEN.

Lopputulemana äitini oli lopulta soittanut veljelleen ja oli saanut tähän yhteyden.  Itse asiassa äitini oli ehdottomasti ollutkin aina soittamassa veljelleen, hän ei vain voinut kun toinen henkilö oli hänelle sanonut että et soita! 🤣 Tähän piti kovasti valitella oman elämän raskautta, on se niin kamalaa kun joutuu ihmisten välisessä ristipaineessa elämään! Mitään eilisestä ja ilkeistä asioista ei itse asiassa koskaan tapahtunutkaan, ja minä olen vain INHOTTAVA kun koetan ILKEYTTÄNI tikulla sörkkiä vanhoja asioita jos mitään ääneen pukahdan. Ihan niin kuin lapsuudessanikin, mitäänhän ei koskaan tapahtunut vaan minä vain löin pääni ja hourin kummia. Ja ihan niin kuin tässä ketjussa vielä nytkin, meidän kaikkien varaäitinä toimiva 😍 palstaboomeri siivoaa kaikki viestit joista ei tykkää eikä niitä koskaan tapahtunutkaan. Samalla tavalla sairas on tämä ketjutonttummekin.

Ainoa mikä tässä nyt vielä jaksaa ihmetyttää on se, että äitini mieluummin valitsee sisaruksensa menehtymisen kuin sen riskin, että itse vaikuttaa uteliaalta. Ja tämä myös sittenkin kun on jo siitä syystä menettänyt yhden sisaruksistaan. Virallisesti toki ovat kovin rakkaita nämä sisarukset, totuus taas on aika tunnekylmä.

Laittelen tämän toiseen kertaan ihan vaan aktivoidakseni vanhusta. 😁

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7975/8042 |

Halusin vielä muistuttaa, että twerkkaavat boomerit innostavat geriatreja muutenkin kuin ammatillisesti. 🍑🍑🍑🤣

Vierailija
7976/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sillä mitään väliä ole mitä siellä ketjun alkupäässä lukee. Eihän niitä kukaan viitsi lukea. Nyt eletään tätä päivää. Riittää että lukee vaan ketjun otsikon ja jos on samoja kokemuksia niin voi kertoa niistä.Täällä voimme saada vertaistukea.

On heille jotka koko 10 vuotta ovat olleet keskustelussa. Kuten tämä boomeri-henkilö. Joka vei tämän laudallekin kun hermostui täällä.

Onko 70 luvulla syntynyt boomeri, luulin että hänen äitinsä ikäiset on boomereita.

Tässä ketjussa boomereita ovat kuitenkin välillä 80-lukulaiset ja välillä 70-lukulaiset. Lisäksi kaikkien kolmikymppisten pitää mennä geriatrille, etenkin koska ovat ryhävalaita. 😆

Vierailija
7977/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eilen oli syyteltiin kasaria, tänään taas boomeria. 70-luvulla syntyneen mieleen ei mahdu kuin yksi ikäluokka kerrallaan.

Vierailija
7978/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aa että. Kirjoittelin tänne eilen, että äitini oli huolissaan kun veljeensä ei saa yhteyttä. Aiemmin oma siskonsa ehti maata pari vuorokautta kotonaan aivoinfarktin saaneena sen vuoksi, että äitini ei halunnut uudelleen soittaa koska sisko saattaisi suuttua siitä. Ja jos äidistäni olisi kiinni, siskonsa olisi saanut menehtyä kotiinsa - koska, noh, äitini ennemmin antaisi toisen kuolla kuin ottaisi riskin siitä että itse vaikuttaisi uteliaalta. 

Äitini siis halusi valittaa minulle huoltansa ja saada minutkin murehtimaan, mutta missään nimessä hän enkä minäkään en saanut soittaa äitini veljelle, koska se saisi äitini näyttämään huonolta. Kun kehotin äitiäni soittamaan, ainoa ongelma oli vain se, että minä olen ILKEÄ ja INHOTTAVA ja aiheutan äidilleni PAHAN MIELEN.

Lopputulemana äitini oli lopulta soittanut veljelleen ja oli saanut tähän yhteyden.  Itse asiassa äitini oli ehdottomasti ollutkin aina soittamassa veljelleen, hän ei vain voinut kun toinen henkilö oli hänelle sanonut että et soita! 🤣 Tähän piti kovasti valitella oman elämän raskautta, on se niin kamalaa kun joutuu ihmisten välisessä ristipaineessa elämään! Mitään eilisestä ja ilkeistä asioista ei itse asiassa koskaan tapahtunutkaan, ja minä olen vain INHOTTAVA kun koetan ILKEYTTÄNI tikulla sörkkiä vanhoja asioita jos mitään ääneen pukahdan. Ihan niin kuin lapsuudessanikin, mitäänhän ei koskaan tapahtunut vaan minä vain löin pääni ja hourin kummia. Ja ihan niin kuin tässä ketjussa vielä nytkin, meidän kaikkien varaäitinä toimiva 😍 palstaboomeri siivoaa kaikki viestit joista ei tykkää eikä niitä koskaan tapahtunutkaan. Samalla tavalla sairas on tämä ketjutonttummekin.

Ainoa mikä tässä nyt vielä jaksaa ihmetyttää on se, että äitini mieluummin valitsee sisaruksensa menehtymisen kuin sen riskin, että itse vaikuttaa uteliaalta. Ja tämä myös sittenkin kun on jo siitä syystä menettänyt yhden sisaruksistaan. Virallisesti toki ovat kovin rakkaita nämä sisarukset, totuus taas on aika tunnekylmä.

Jaksaa jaksaa.

Vierailija
7979/8042 |
26.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukematta paskaa

Voi yllättää, mutta tosiaan ihan sama minkälainen tunnereaktio sinulla aiheesta herää. Katsos kun tämän ketjun hienous on siinä, että me kirjoitamme tänne ensisijaisesti itsellemme, toki saamme myös virikkeitä toistemme teksteistä.

Ihan sama vaikka poistat koko ketjun (as if), minä olen katsos siitä huolimatta tullut ehjemmäksi, onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Kaikkea sitä mitä sinä et koskaan tule olemaan.

Vähän niin kuin Taylor Swift laulelee: Karma is a relaxing thought. Arent you envious that for you it is not!

Vierailija
7980/8042 |

Varovasti sitten pumpun kanssa ettei hajoa helteessä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme kuusi