Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä, jos jostain sopivan löytää? Eikö nuo filippiiniläiset ole ahkeria tyyppejä. Äskettäin oli jossakin juttua, että niitä tuodaan tänne Suomeen hoitoalallekin.
Ensikodit on Suomessa täynnä, koska sinne nämä ostovaimot pakenevat isoin joukoin väkiv*ltaisia miehiään. Palstaboomerin tapauksessa varmaan anoppikin olisi varmaan sadistisen mielensä kanssa miniää kouluttamasta, brrr.
Tuo sinun mielikuvitusmummusi on veikeä ja moneen ehtivä mummu. Juoppoutensa lisäksi.
Minua on askarruttanut, mitä mieltä tämä mielikuvitusmummu oli aikoinaan koronasta ja rokotuksista. Kun joku "hänet" ehdottoman varmasti vuosien takaisista jutuista korona-ajalta tunnisti, ja niitä kirjoituksia paheksui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole hyvä, jos jostain sopivan löytää? Eikö nuo filippiiniläiset ole ahkeria tyyppejä. Äskettäin oli jossakin juttua, että niitä tuodaan tänne Suomeen hoitoalallekin.
Ensikodit on Suomessa täynnä, koska sinne nämä ostovaimot pakenevat isoin joukoin väkiv*ltaisia miehiään. Palstaboomerin tapauksessa varmaan anoppikin olisi varmaan sadistisen mielensä kanssa miniää kouluttamasta, brrr.
Tuo sinun mielikuvitusmummusi on veikeä ja moneen ehtivä mummu. Juoppoutensa lisäksi.
Minua on askarruttanut, mitä mieltä tämä mielikuvitusmummu oli aikoinaan koronasta ja rokotuksista. Kun joku "hänet" ehdottoman varmasti vuosien takaisista jutuista korona-ajalta tunnisti, ja niitä kirjoituksia paheksui.
Luulen tässä olleen niin että viiskymppinen on joku henkistynyt poppamiehiin uskoja ja joku mummu puhunut rokotusten puolesta kun muistaa pitemmälle. En tiedä, olen boomeri joka rokotuskeskusteluissa ei ole ollut ja täällä yleensä ehkä vuoden.
Mitähän se boomerin ikisinkkupoika tähän ketjuun kirjoittaisi äidistään? 🤣 Toivottavasti löytää joskus ketjuun.
Se on hienoa kun mummu on saanut kirjoittajat ajattelemaan itseään ja oma äiti on jäänyt hetkeksi taka-alalle mielen syövereissä. Mummulla ollut tietenkin myös helppo js rakkauden täyttämä lapsuus, siteitä ja rintaliivejä. Syytäkin vihata boomer-mummua, tuota tuntematonta fiktiohahmoa.
Keskustelu näyttää nyt tyrehtyneen, aion kuitenkin kirjoittaa ajatuksiani aiheesta. Minullakin on 50-luvulla syntynyt mutsi ja itse olen nelikymppinen.
Olen kokenut samoja asioita mutsini taholta kuin monet muutkin kirjoittajat. Mutsi on aina ollut kovin taipuvainen manipulointiin ja syyllistämiseen. Isäni käytti fyysistä väkivaltaa minuun koko lapsuuteni. Vanhemmat erosivat kun lähdin nuorena opiskelemaan ja isääni olen tavannut sen jälkeen vain muutamia kertoja. Mutsiin otin kunnolla etäisyyttä pari vuotta sitten.
Toisin kuin moni täällä haluaisi uskotella tämän kaltainen lapsuuden perhe ja tausta on elämän mittainen suru ja ongelma. Ei se rajoitu siihen, ettei nuorena saanut rintaliivejä tai kuukautissuojia. Eikä ole kyse siitä, että kotona olisi ollut tiukka kuri. Nämä mainitut asiat olivat vain pieni osa kokonaisuutta. Kyse on alistamisesta, väkivallasta, hyväksikäytöstä. Eikä mikään näistä lopu aikuistuessa, ilmiö vain muuttaa muotoaan ja löytää uusia ilmenemisen tapoja.
Aiemmin ketjussa joku totesi, ettei selvinnyt kovinkaan hyvin aikuisuudessa tälläisen lapsuuden jäljiltä. Huomasi, että puolisoksi oli valikoitunut narsisti, jonka käytöksessä oli paljon samaa kuin äidissään. Minulla sama. Puolisoni on ehkä hieman äitiäni kykenevämpi empatiaan, mutta itsekkyys ja itsekeskeisyys puskevat pintaan heti kun jokin ei menekään toivomallaan tavalla. Toisille tilan antaminen on myös vaikeaa.
Kirjoitin viestini alussa, että tämä on elämän mittainen suru ja ongelma. Ongelma tälläinen vanhempi on monella tapaa. Aikuinen ihminen, jolla ei ole mitään käsitystä omista ja toisten rajoista on parhaimmillaankin rasittava henkilö ja pahimmillaan käsillä on ihan totaalisen mahdottomia tilanteita. Kerta toisensa jälkeen. Omien rajojen luominen ja niiden pitäminen on jatkuvasti työn takana. Välien katkaiseminen on kova prosessi ja vaikka niin on ollutkin minun ja mutsini tapauksessa, mutsi yrittää aina päästä takaisin elämääni.
Tässä ei ole kyse mistään rakkaudesta tai menettämisen pelosta. Näen sen nykyisin sellaisena saavutetuista eduista ei haluta luopua-tilanteena. Minähän olen niin kätevä juoksutyttö, hyppyytettävä, terapeutti ja kaikkien tarpeiden täyttäjä. Tai olisin. Havahduttuani omaan todellisuuteeni, olen kasvattunut selkärankaa ja ns pallit.
Mutsia näen harvakseltaan ja puhelut pidän lyhyinä ja asiallisina. Mietin aina mikä sopii minulle ja omalle perheelleni parhaiten. Ja mieheni kanssa olemme muuttamassa erilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että ,ihan kuin minun äitini.Meillä ei ollut varsinaisesti myöskään puutetta mutta uusia vaatteita ei vaan saanut.Ruokaa oli mutta äiti ei koskaan ollut mikään halailija ja jos oli niin ne halit meni veljille.Veljet oli aina parempia.Kuukautiset kun alkoi niin jos en olisi vanhemmilta tädeiltä asiasta kuullut niin olisin todella ollut pulassa.Siteet piti aina pyytämällä pyytää ja jos yöllä lakanat meni vereen niin varsinkin veljet pitivät siitä ilakointia ja äiti oli vihainen.En kyllä mielelläni muistele lapsuuttani, isä teki reissutöitä ja tuntui ettei äiti hallinnut oikein tilannetta.Aikuisena ollessa apuja ei ole tullut, tai jos niin aina on vertaus veljiin vaikka elämäni on ihan normaalia ja kaikki yleensä kunnossa.Näille ei voi muuta kuin unohtaa ja antaa menneen olla.
Vierailija kirjoitti:
Ai täältä katosine pari kommenttia kontrollin tarpeisista äideistä ja isoäideistä. Ei niissä mielestäni ollut mitään loukkaavaa.
Niissähän pohdittiin käytöksen syitä ja seurauksia. Ilman tuollaista pohdintaahan koko vyyhti vain annetaan seuraavalle sukupolvelle.
Keskustelu lienee nyt mahdotonta tällä hetkellä ja sitähän ketjuun ilmaantuneet ankeuttajat haluavatkin. Ikävä vain, että meidät 70-luvulla syntyneet taas vaiennetaan.
Ikävää kun on mennyt tällaiseksi. Ketju ei ole enää entisensä. Tuolla alkupuolella ei tarvinnut kuin kiroilla ja sanoa, että äiti mene pois täältä, niin äiti kyllä vaiennettiin, eikä uskaltanut tulla sanomaan enää yhtään mitään. Teillä lapsilla on kuri selvästi höltynyt. Nimimerkki, monen vuoden seuraaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä liittyy vain siihen, että kaikki vahvatkaan muistot eivät välttämättä ole totta, mitenkään yksilöimättä kenen tai mitkä muistot eivät olisi totta.
Muistan todella selvästi miten sain isorokkorokotuksen. Voisin kuvailla teille rokotustilanteen ja rokottajan. Muistan miten kipeä reisi oli rokotuksen jälkeen ja miten yritin sitä kraateria vuosia peittää. Tästä on todella vahvat mielikuvat muistojäljissäni.
Oikeassa elämässä minua ei ole koskaan rokotettu isorokkoa vastaan, eikä isorokkorokotusta tehty edes reiteen. Tuo selkeä muistijälki päässäni on pelkästään mielikuvitukseni tuotetta.
Monet kuukautiskertomukset on täällä lainattu jostain "historiallisista" kirjoista, jäänyt mieleen tarina, että noinhan se meilläkin oli, äiti hakkasi sotkuista eikä antanut edes peseytyä. Eikä vessapaperia kummosempaa sidettä ollut.
Kuitenkin nämä olivat teinejä 80-luvulla, jo äitinsä teineinäkin käyttivät ostositeitä, äidit eivät olleet vuoden 1910 äitipuolia miehensä kolmantena vaimona kun kaksi kuollut synnytyksiin.
Niin ihme tarinoita, piti piano/balettitunneilla käydä mutta ei tarpeellisia asioita kotona saanut. Eiköhän äidit olleet turhamaisia silloinkin, tyttäreni on lahjakkain, pyntätyin, ruusun kukille tuoksuva. Vielä kun korostetaan miten vauras koti oli, äidit maistereita ja köyhät kyykkyyn.
Tarinoitahan saa kertoa, jos se oman elämän vaikeuksia (äitien syy) helpottaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy vain siihen, että kaikki vahvatkaan muistot eivät välttämättä ole totta, mitenkään yksilöimättä kenen tai mitkä muistot eivät olisi totta.
Muistan todella selvästi miten sain isorokkorokotuksen. Voisin kuvailla teille rokotustilanteen ja rokottajan. Muistan miten kipeä reisi oli rokotuksen jälkeen ja miten yritin sitä kraateria vuosia peittää. Tästä on todella vahvat mielikuvat muistojäljissäni.
Oikeassa elämässä minua ei ole koskaan rokotettu isorokkoa vastaan, eikä isorokkorokotusta tehty edes reiteen. Tuo selkeä muistijälki päässäni on pelkästään mielikuvitukseni tuotetta.
Minulla on myös reidessä rokotuskraateri. Monesti miettinyt mikä se on. Calmette, mutta vanhempi sisareni väittää tubirokotuksen tehdyn käsivarteen.
Kun vertailemme sisarusten kanssa muistoja jostain tilanteesta kaikilla on eri muistikuva.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se boomerin ikisinkkupoika tähän ketjuun kirjoittaisi äidistään? 🤣 Toivottavasti löytää joskus ketjuun.
Sanoisi että tuo lisää kaljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palstaboomeri kertoi toisessa ketjussa, ettei koskaan auttanut omia vanhoiksi eläneitä vanhempiaan. Kotihoito hoiti heidät.
Lisäksi kahdeksasta sisaruksistaan suurin osa on kuollut äkkikuoleman. Voisi kuvitella, että sisaruksista olisi tukea toinen toisilleen vaan ei kukaan ala toistaan auttamaan.
Jotenkin tunnekylnyyden multihuipentuma.
Sama kierre jatkuu myös vielä kolmanteen sukupolveen, kun syrjäytynyt vanhapoika eristäytyy kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy vain siihen, että kaikki vahvatkaan muistot eivät välttämättä ole totta, mitenkään yksilöimättä kenen tai mitkä muistot eivät olisi totta.
Muistan todella selvästi miten sain isorokkorokotuksen. Voisin kuvailla teille rokotustilanteen ja rokottajan. Muistan miten kipeä reisi oli rokotuksen jälkeen ja miten yritin sitä kraateria vuosia peittää. Tästä on todella vahvat mielikuvat muistojäljissäni.
Oikeassa elämässä minua ei ole koskaan rokotettu isorokkoa vastaan, eikä isorokkorokotusta tehty edes reiteen. Tuo selkeä muistijälki päässäni on pelkästään mielikuvitukseni tuotetta.
Olet siis kuvitellut rokotuksen, kipeän reiden ja siitä jääneen arven? Aika hurjaa. Selvisikö koskaan, mistä se reidessä oleva arpi on tullut, kun se ei ole rokotuksesta lähtöisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli eilen illalla ihan rättipoikki, kun oli ison talon ikkunanpesupäivä ja siksi niin paljon ohjelmaa ja tekemistä.
Äitini oli siis väsynyt siitä, kun oli pitänyt monta tuntia valvoa ikkunanpesijän työtä, ettei vaan pidetä taukoja tai jää rantuja. Onneksi nyt on löytänyt hyvä tekijä, johon äitini on tyytyväinen. Möllykät laitetaan aina kiertoon, sillä sukkeluuden ja moitteettoman työnjäljen lisäksi palvelusväen kuuluu työtä tehdessään jutella mukavia ja viihdyttää isäntäväkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä liittyy vain siihen, että kaikki vahvatkaan muistot eivät välttämättä ole totta, mitenkään yksilöimättä kenen tai mitkä muistot eivät olisi totta.
Muistan todella selvästi miten sain isorokkorokotuksen. Voisin kuvailla teille rokotustilanteen ja rokottajan. Muistan miten kipeä reisi oli rokotuksen jälkeen ja miten yritin sitä kraateria vuosia peittää. Tästä on todella vahvat mielikuvat muistojäljissäni.
Oikeassa elämässä minua ei ole koskaan rokotettu isorokkoa vastaan, eikä isorokkorokotusta tehty edes reiteen. Tuo selkeä muistijälki päässäni on pelkästään mielikuvitukseni tuotetta.
Olet siis kuvitellut rokotuksen, kipeän reiden ja siitä jääneen arven? Aika hurjaa. Selvisikö koskaan, mistä se reidessä oleva arpi on tullut, kun se ei ole rokotuksesta lähtöisin?
Minulla ei ole reidessä arpea, sekin on kuvittelua. Luulin jossakin vaiheessa saavani sen rokotuksen ja pelkästään tuo luulo on tehnyt mieleeni ne muut valemuistojäljet aiheesta.
Minulla on reidessä arpi rokotuksen jäljiltä, sitä ei ole tarvinnut keksiä.
Lisäys vielä tuohon valemuistoon rokotuksesta; Sinä vuonna kun tuo rokotus muistoissani tapahtui, ketään ei enää isorokkoa vastaan rokotettu. Muu ajankohta ei ole mahdollinen. Vaikka siis ihan faktapohjalta varmasti tiedän, että kyse on valemuistosta, tämä tietokaan ei ole niitä valemuistoja päästäni poistanut, niin vahva on valemuistojenkin voima.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on reidessä arpi rokotuksen jäljiltä, sitä ei ole tarvinnut keksiä.
Se n. 1 cm arpi johtuu pikkulapsena annetusta tuberkuloosirokotuksesta.
Boomeripolvien vanhimmat ovat jo elämänsä luppusuoralla ja nuorimmat 60 tänä vuonna. X-polvelaiset seiskarit nuorimmat heistä jo nekin 43. Ollaan kaikki jo aika pirun vanhoja. T. 79m, jonka molemmat vanhemmat kuolleet 2020.
Ei ne nuoret enää. Tarjottiin pojalle isänsä vanhoja nahkavöitä, ei kelvannut. Olisivat olleet kunnon pitkiä aikamiehen vöitä. Nykyisin taas pimeään huoneeseen hämähäkkien kanssa.