Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Tuolla taas eilen valiteltiin kun isovanhemmat ei ota lapsia viikoksi tai viikonlopuiksi.
No ei ainakaan lapsille jää katkeruutta kun mummoloihin vietiin vanhempien lomaillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten luonnehäiriöinen ja ilkeä vanhus (isoäiti tai isoisä), läheiset, työkaverit, aspat ja porrassiivoojat liittyvät toisiinsa? Eivät mitenkään!
Suomessa kaikki vanhukset saavat eläkettä. Heillä on eläketulot, joilla voivat ostaa kotiapua ja palveluita. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Jos isovanhemman tai jonkun muun ihmisen käytös on Sinua ja perheenjäseniäsi kohtaan täysin ala-arvoista ja epäasiallista, niin asiasta saa ja pitää sanoa. Kenenkään ei tarvitse kuunnella ja sietää asiatonta arvostelua, haukkumista, halveksuntaa ja solvauksia. On aivan sama, onko se solvaaja 15-, 45- vai 85-vuotias.
Vanhuksilta(kin) voi odottaa asiallisia ja kohteliaita käytöstapoja. Jos vanhuksella on mielenterveysongelmia, niin hänen pitää hakea apua terveydenhuollosta eikä kuormittaa lapsia ja lastenlapsia omilla ongelmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
60-70 luvulla syntyneiden äidit ovat jo vanhuksia, ja vanheneva ihminen ei pysty muuttamaan luonnettaan ja käytöstään ainakaan paremmaksi. Jo menneisyydessä ikävästä ihmisestä ei tule pullantuoksuista hymymummoa vaan usein käytös saa vain lisää teräviä kulmia.
Tämä pitää aina muistaa kun joutuu tekemisiin vanhan vanhempansa kanssa.
Se ei merkitse sitä, että edelleenkään antaisi äidin tai isän kyykyttää vanhuuteen vedoten,
vaan paremminkin voi pitää päänsä ja antaa toisen pitää omansa.
Tämä ei valitettavasti meillä onnistu, kun kysymys on aina siitä mitä minun pitäisi tehdä. En voi pitää omaa päätäni ja antaa äitini pitää omaansa. Ja kun pidän oman pääni, lopputulema on äidin raivokohtaus.
Jos ette asu yhdessä , itsekin jo ehtoopuolelle kallistuvat ihmiset, sen 70+ vanhempanne kanssa miksi ette voi elää niinkuin haluatte vaikka se vanhempanne olisi toista mieltä?
Miksi kinata? Miksi raivota? Menee omaan kotiinsa ja tekee, elää niinkuin tahtoo?Tottakai minä elän omaa elämääni kuten haluan. Kysymys on siitä, että äitini esim. paukahtaa paikalle ilmoittamatta milloin haluaa. Ja aina hänellä on mukanaan minulle pikku puuhia, joita ei itse viitsi eikä halua tehdä, vaan ilmoittaa että minun ne pitää tehdä, koska on minulle niin paljon helpompaa. Ja kun sanon ei, hän alkaa itkuraivoamisen.
Onko siis ehdotuksesi, että alan äitini orjaksi, ja alan hypätä hänen pillinsä mukaan täysin? Sillä sitä hän yrittää, olen kokeillut. Mitä enemmän teen asioita hänen pyynnöstään, sen enemmän niitä pyyntöjä alkaa tulla, ja ne on ihan järjettömiä, ihan silkkaa pompottamista.
Tai pidän oman oven aina lukossa ja sanon lapsillekin että ei saa avata sitä mummilleen?
Laitanko siis välit kokonaan poikki, sekö on äidilleni parempi? Minulle olisi varmasti, mutta tiedän että äitini kyllä hajoaisi siitä ihan täysin.
Mä ymmärrän että sitä on vaikea tajuta millaista on toimia persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa. Kun en sitä itsekään meinaa tajuta millään. Sitä kun yrittää loogisesti järkeillä miten kannattaisi toimia, eikä millään pysty ymmärtämään mikä ihan normaalissa kanssakäymisessä voi olla niin vaikeaa. Mutta kun nämä ihmiset eivät toimi normaalin logiikan mukaan. Mikään vastavuoroisuus ei toimi, vaan heillä on vain se oma, täysin itsekeskeinen tapansa toimia ja ajatella, ja siihen usein liittyy vielä se, että meidän muiden pitäisi osata lukea heidän ajatuksiaan ja ennakoida heidän toiveitaan ja odotuksiaan.
Elät elämääsi, kuten haluat, mutta aiemmin sanoit, että et voi niin tehdä ja pitää omaa päätäsi. Silloin olet kyllä väistämättä jonkinlaisessa symbioosissa äitisi kanssa.
Kukaan tuskin pystyy paremmin sanomaan, kuin sinä itse, miten kannattaisi toimia. Itse en sietäisi päivääkään tuollaista. Ehkä siihen on syynä se, että olen jo kohta eläkeikäinen, niin en vaan yksinkertaisesti ota enää vastaan huonoa kohtelua keneltäkään. Sitä puolta on tullut otettua vastaan lapsuudessa ja nuoruudessa ihan riittävästi.
Jos vanha äiti saa raivokohtauksia, jos asioita ei tehdä, kuten hän määrää, niin mikä siinä on se tekijä, joka pakottaa toimimaan oman halunsa vastaisesti? Jos aina myöntyy vanhuksen tahtoon, se antaa täysin väärän signaalin omillekin lapsille, että on ihan ok manipuloida ja heittäytyä marttyyriksi, jos ei saa tahtoaan läpi. Omia rajojaan, perhettään ja itseään saa ja pitää puolustaa, vaikka sitten vanhan äidin kustannuksella.
Oma lapseni on tiennyt jo hyvin pienestä asti että mummi on "erilainen". Ei hän ole missään vaiheessa pitänyt ok:na sitä että voi yrittää manipuloida toisia saadakseen tahtonsa läpi, ei lapset nyt noin pöllöjä ole. Kun lapselle opetetaan mikä on oikein ja väärin, niin kyllä hän sen muistaa myöhemminkin, niin hyvässä kuin pahassakin. Sen sijaan mummin ei pitäisi olla mikään kasvatuksen korkein taho jonka mukaan vanhemmat käskevät lapsen elää, ja jonka mukaan vanhemmatkin elävät.
Minä ihan sanoin lapselle että mummi on tietyllä tapaa sairas, mutta sairaitakin läheisiä pitää pyrkä auttamaan jos vain suinkin pystyy siihen. Myös sanottiin ettei kaikki mummin jutut ole ok, eikä lasta tosiaan jätetty hänen kanssaan yksin.
Kyllä meilläkin mun lapset tietää ja osaavat suhtautua mummiinsa. Äitini on sitä ikäluokkaa/ihmistyyppiä jonka mukaan vanhempia pitäisi vaan kunnioittaa vaikka he tekisivät mitä. Mä olen aina pistänyt tuossa(kin) asiassa kampoihin ja puolustanut lapsiani äitini sekoiluilta. Nyttemmin kun mun lapset on jo isoja, äitini on alkanut siirtää manipulaatiotaan minusta heihin. Onneksi he eivät ole joutuneet kasvamaan siinä omituisessa hämähäkinverkossa missä itse olin, vaan he ymmärtävät ja näkevät mumminsa toimet ja tarkoitusperät, eivätkä ole samalla lailla syyllistettävissä mitä itse olin vuosikymmeniä.
Mummi siis yrittää hyppyyttää lapsenlapsiaankin tekemässä puolestaan sitä tätä ja tuota, mutta ei siinä enää juurikaan onnistu.
Ei äitiä eikä mummia tarvitse auttaa. Puhelinnumeroita hänelle vaan josta voi ostaa apua.
Lähimmäistä, ei mummeja , työkavereita, aspoja , porrassiivoojaa jne nykyisin tarvitse kunnioittaa eikä kohdella kohteliaasti. Ne ajat on menneitä aikoja.
Miksi edelleen valitat vaikka sanoin ettei äitiä eikä mummia tarvitse auttaa? Eikä kunnioittaa kuten ei muitakaan ihmisiä. Kunnioitus on hankittava, hokevat teinitkin omilla keskustelusivuilllaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä köyhistä oloista lähteneillä vielä perheen ollessa nuori välttämättä ollut sitä aineellista hyvääkään vie 70- luvulla annettavaksi.
Yhteiskunnan kehittymistä kuvaa se, että vuonna 1970 valmistuneita tutkintoja oli 882 000, vastaava luku 1990 yli kaksi miljoonaa.
Keskustelussa ihmiset kannustaa toisiaan kilvoittelemaan kenellä ilkeimmät ja itsekkäämmät 40- luvulla syntyneet äidit.
70-luvulla elettiin useassa paikassa vielä omavaraistaloutta, eli työnteko oli sitä että viljeltiin omat ruuat ja eläimet. Silloin riitti että oli ruokaa ja katto pään päällä. 40-luvulla oli paljon tiukempaa, ja enemmän lapsia., sekä sota tapahtunut hetki sitten.
Itse olen pitäny siitä kiinni että en aio 70+ vuotiaana olla samaan kangistunut kuin lapsena.
Itse elin lapsuuteni talossa, jossa ei ollut mukavuuksia eli meillä ei ollut juoksevaa vettä tai sisävessaa. Pesulla käytiin lämmittämällä ulkosauna kerran tai kaksi viikossa. Yhden ystäväni kotona oli mukavuudet ihan samaa tasoa. Mutta se kodin ilmapiiri! Heille mennessä asunnosta huokui lämmin tunnelma, jonka aikuisena ymmärsin johtuvan siitä, että heillä vanhemmat rakastivat toisiaan ja lapsiaan. Erehdyin kerran äidille ihmettelemään, miksi siellä tuntuu niin erilaiselta mitä meiltä, niin äiti suutahti ja sanoi, että ne on rikkaita.
Minusta oli ihmeellistä, että heille sai mennä sisälle, kaverini äiti katsoi minua silmiin ja jutteli minulle. Meille ei saanut tulla ja äiti manipuloi minut katkaisemaan lähes kaikki orastavat kaverisuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on ollut 24/7 kotona, niin miksi se äiti ei ole hoitanut itse lapsiaan? Ja missä lasten isä oli kesällä, oliko isä koko kesän töissä?
Äitinä en vaan jaksa ymmärtää lasten mummoloissa hoidattamista. Alle kouluikäisenä moneksi viikoksi kerrallaan ja koululaisena vieläkin pitempiä aikoja. Missä näitten lapsiparkojen äidit ja isät ovat olleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista että suuret ikäluokat , nuo maaseudunkin tyhjentäneet , omasta murroksestaan urbanisoituneet , kasvattivat nyt sitten henkisesti sairaat 70- luvun lapset. Onneksi lapsia syntyi vähän.
Näitä kun lukee on kamala ajatella viiskymppisiä onnettomia ja neuroottisia ihmisiä joillakin aloilla, päiväkodit, opetus, hoitoalat.
Aika paljon jaksat välittää siitä, mitä vieraat ihmiset anonyymisti keskustelee lapsuudestaan.
Jotenkin sun jutuista tulee mieleen vain "se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa".
Ehkä olisi parempi sun etsiä joku toinen ketju, kun on varmaan kymmenen kertaa yritetty tätä asiaa sulle selittää, mutta mitään et ymmärrä.
Tässä keskustelussa on kalahtanut syytökset lasten hoitoon viemisestä.
Minut ja sisarukseni vietiin mummolaan moneksi viikoksi kerrallaan jo alle kouluikäisinä ja koululaisina oltiin siellä kaikki kesät. Maatalo, joten siellä tarvittiin työvoimaa. Minua kyllä kiinnostaisi, että miksi, kun itse en siellä oikein viihtynyt. Äiti oli kotona ja meni töihin, kun olin kuusivuotias, joten se ei ollut syynä tuohon.
Äidin tärkein tehtävä oli hoitaa kotia. Se vei aikaa, kun meillä ei ollut mukavuuksia. Seuraavaksi tärkein asia oli palvella isää. Isä oli meille lapsille täysin vieras ja pelottava mies, vaikka samassa taloudessa asuttiin. Hän ei puhunut meille lapsille mitään paitsi välillä komensi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi kaikki 40-luvulla syntyneet äidit jotka olette loukkaantuneet tästä ketjusta.
Oletko kommentoinut oman lapsesi opiskelu- / urahaaveita/ uutta työpaikkaa sanoilla tuosta ei mitään tule, valitan mutta sinulla ei ole edellytyksiä siellä pärjätä, katsotaan vaan kauanko se kestää ennenkuin saat potkut tmv.
Kun lapsenlapsesi syntyivät, oletko kommentoinut heitä/ äidin raskautta suurella epäluulolla, tyyliin: katsotaan vaan niin se lapsi ei ole terve / tuo raskaus ei onnistu, valitan.
Oletko käynyt omaan aikuiseen viisikymppiseen lapseesi fyysisesti käsiksi hänen laittaessaan makaronilaatikkoa mikroon? Oletko haukkunut lastasi esim. maksulliseksi naiseksi jos hän on joskus seurustellut tai ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta? Oletko epäillyt lapsesi kykyä aikuisena yli nelikymppisenä ajaa autoa, venettä, maksaa laskuja, käyttää hellaa ilman valvontaasi?
Jos et, tämä ketju ei ole sinulle. Yritä ymmärtää. KAIKKI maailman asiat eivät pyöri sinun ympärilläsi. Vaihda sivua.
Marttyyrin tytär kirjoitti:
Moi kaikki 40-luvulla syntyneet äidit jotka olette loukkaantuneet tästä ketjusta.
Oletko kommentoinut oman lapsesi opiskelu- / urahaaveita/ uutta työpaikkaa sanoilla tuosta ei mitään tule, valitan mutta sinulla ei ole edellytyksiä siellä pärjätä, katsotaan vaan kauanko se kestää ennenkuin saat potkut tmv.
Kun lapsenlapsesi syntyivät, oletko kommentoinut heitä/ äidin raskautta suurella epäluulolla, tyyliin: katsotaan vaan niin se lapsi ei ole terve / tuo raskaus ei onnistu, valitan.
Oletko käynyt omaan aikuiseen viisikymppiseen lapseesi fyysisesti käsiksi hänen laittaessaan makaronilaatikkoa mikroon? Oletko haukkunut lastasi esim. maksulliseksi naiseksi jos hän on joskus seurustellut tai ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta? Oletko epäillyt lapsesi kykyä aikuisena yli nelikymppisenä ajaa autoa, venettä, maksaa laskuja, käyttää hellaa ilman valvontaasi?
Jos et, tämä ketju ei ole sinulle. Yritä ymmärtää. KAIKKI maailman asiat eivät pyöri sinun ympärilläsi. Vaihda sivua.
Eikö myös dementia-äideistä ja mt-sairaista äideistä voisi keskustelu olla erikseen eikä yleistää kaikkia 40- luvulla syntyneitä?
Jos henkilö on yli 40, se ei ole enää lapsen tai nuoren kaltoin kohtelua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista että suuret ikäluokat , nuo maaseudunkin tyhjentäneet , omasta murroksestaan urbanisoituneet , kasvattivat nyt sitten henkisesti sairaat 70- luvun lapset. Onneksi lapsia syntyi vähän.
Näitä kun lukee on kamala ajatella viiskymppisiä onnettomia ja neuroottisia ihmisiä joillakin aloilla, päiväkodit, opetus, hoitoalat.
'Henkisesti sairaat'?
'Onnettomia ja neuroottisia'?Tämä teksti on tuttua mutsini kylmäkiskoista sanailua, jossa hän esittää muka tuntevansa jotain vaikka tekstinsä kertoo, että näiden asioiden pelkkä ajattelukin on HÄNELLE kamalaa.
Epäonnistunutta kaasuvalotusta, jolla esittää osallistuvansa keskusteluun, mutta keskustelee itsekseen asian keskipisteestä 50 metriä ohi.
Sadoin kommentein täällä kerrotaan miten 40- luvun vanhemmat vaurioittivat lastensa psyykeä. Moni kertookin tarvinneensa apua ja sairauslomia siitä syystä. Muu aikuiselämä ei tietenkään ketään kolhi, lapsuudestahan psykiatria kertoo kaiken juontavan.
No eipä näiltä vanhemmilta saa mitään tukea myöhempiinkään kolhuihin, itse kuitenkin odottavat tukea elämänvaiheissaan. Kun heillä itsellään on vaikeaa fyysisten vaivojen tai elämänvalintojen kanssa.
Sehän se onkin, se välinpitämättömyys tulee aina vastaan, läpi elämän. Jos menee hyvin, sitä vähätellään tai etsitään uhkakuvia. Se ei riitä. Jos menee huonosti, syyllistetään ja häpäistään. Lapsuuden voi jättää taakseen kun jättää taakseen ne ihmiset, muuten he eivät anna sinun unohtaa. Koska se lapsuudessa muovattu käsitys hyödyttää heitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on ollut 24/7 kotona, niin miksi se äiti ei ole hoitanut itse lapsiaan? Ja missä lasten isä oli kesällä, oliko isä koko kesän töissä?
Äitinä en vaan jaksa ymmärtää lasten mummoloissa hoidattamista. Alle kouluikäisenä moneksi viikoksi kerrallaan ja koululaisena vieläkin pitempiä aikoja. Missä näitten lapsiparkojen äidit ja isät ovat olleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista että suuret ikäluokat , nuo maaseudunkin tyhjentäneet , omasta murroksestaan urbanisoituneet , kasvattivat nyt sitten henkisesti sairaat 70- luvun lapset. Onneksi lapsia syntyi vähän.
Näitä kun lukee on kamala ajatella viiskymppisiä onnettomia ja neuroottisia ihmisiä joillakin aloilla, päiväkodit, opetus, hoitoalat.
Aika paljon jaksat välittää siitä, mitä vieraat ihmiset anonyymisti keskustelee lapsuudestaan.
Jotenkin sun jutuista tulee mieleen vain "se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa".
Ehkä olisi parempi sun etsiä joku toinen ketju, kun on varmaan kymmenen kertaa yritetty tätä asiaa sulle selittää, mutta mitään et ymmärrä.
Tässä keskustelussa on kalahtanut syytökset lasten hoitoon viemisestä.
Minut ja sisarukseni vietiin mummolaan moneksi viikoksi kerrallaan jo alle kouluikäisinä ja koululaisina oltiin siellä kaikki kesät. Maatalo, joten siellä tarvittiin työvoimaa. Minua kyllä kiinnostaisi, että miksi, kun itse en siellä oikein viihtynyt. Äiti oli kotona ja meni töihin, kun olin kuusivuotias, joten se ei ollut syynä tuohon.
En tiedä mitä mun omat vanhemmat teki kun olin isovanhemmilla, töissä, kotona siivoamassa koska kaikkein tärkeintä elämässä tai baarissa ehkä? Lomailivat ulkomaillakin kun olin alle 3v.
Itse en ole ollut ulkomailla viikkoja lasten ollessa alaikäisiä, koska ei ollut ketään kuka olisi halunnut niitä katsoa sen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miten ihminen jumittuu lapsuuteensa jos kuitenkin on parisuhde, omat lapset, työ?"
Ihmisen hyvinvoinnille, mielenterveydelle, terveydelle ja terveelle itsetunnolle on tärkeää työstää omaa lapsuuttan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Ihmisellä voi olla ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai pitkäaikaista stressiä. Osa näistä ongelmista johtuu huonoista ja traumaattisista lapsuudenkokemuksista. Aivot ja keho ovat koko ajan hälytystilassa. Pitkittyneellä stressillä on monia terveyshaittoja. Jatkuva stressi heikentää muistia, keskittymiskykyä ja unenlaatua ja johtaa levottomaan ja ärtyneeseen mielialaan. Ongelmia tulee esimerkiksi vanhempien tunnekylmyydestä, lapseen kohdistuneesta kaltoinkohtelusta ja toistuvista hylkäämisistä.
Kun saa oman lapsen, niin alkaa voimakkaasti kyseenalaistaa omien vanhempiensa kasvatusperiaatteita, arvoja, asenteita ja pinttyneitä tapoja. Samoin alkaa kyseenalaistaa puolisonsa lapsuudenkodin kasvatusperiaatteita. Alitajunnasta nousee ikäviä muistoja esimerkiksi kaltoinkohtelusta, laiminlyönneistä, perheväkivallasta, vanhempien epäoikeudenmukaisuudesta tai jonkun sisaruksen suosimisesta.
Aloittaja kertoo olevansa 1970-luvulla syntynyt ja hänellä on 1940-luvulla syntynyt äiti. 1940-ja 1950-luvuilla syntyneet ovat estoinen sukupolvi, jolla on paljon mielenterveysongelmia ja vaiettuja asioita, tabuja. Suurin osa näistä 1940- ja 1950-luvuilla syntyneistä naisista on on ollut nykymittapuun mukaan huonoja ja vastuuttomia äitejä, joilta otettaisiin lapset huostaan. Sama koskee 1940- ja 1950-luvulla syntyneitä isiä. Isät ovat loistaneet poissaolollaan kotona ja lastensa elämässä. Äiti on hoitanut lasten pelottelun ja uhkailun ja isä lasten kurituksen. Valitettavan usein myös naiset, siis lasten äidit, ovat olleet väkivaltaisia.
Suomessa naisten ja äitien väkivaltaisuus on tabu. Perheväkivallasta voi lukea esimerkiksi Helena Jouppilan ja toimittaja Sanna Walleniuksen kirjoittaman kirjan "Neloset – Jouppilan sisarusten tarina". Nelosten äiti pahoinpiteli, nimitteli ja vähätteli – Suomen kuuluisimmat neloset vaikenivat perheväkivallasta tähän päivään saakka: https://yle.fi/a/3-11192844
Vierailija kirjoitti:
Miten ihminen jumittuu lapsuuteensa jos kuitenkin on parisuhde, omat lapset, työ?
Olen niin paljon yksinkertainen etten ymmärrä sitä. Toki lapsuudesta muistaa yksittäisiä asioita, iloja tai sen pettymyksen kun toruttiin oikein kunnolla, mutta jos vielä päivittäin jauhaisin sitä kertaa kun jopa uhattiin lopulta piiskalla, olisinko terve vanhuutta lähestyvä?
Keskustelussa ihmetytti varhaisteinien tamponit, itse muistelen ettei niitä olisi suositeltu 11+ jolloin monella kierrot alkavat.
Toinen juttu näissä, monet kertovat ettei äiti tietänyt että hänellä on jo alkanut. Miten se äiti on voinut hankkia tarvikkeita, tullut ajatelleeksi, jos ei tiedä? Miten nämä likat ovat pyykissä sen salanneet ettei äiti pyykätessään ole huomannut. Mistä lapsilla on ollut rahaa itse ostaa niitä ja rintsikoita kun olivat niin sorrettuja? Eiköhän tytöt niillä kotoa saaduilla rahoilla käyneet vertaistuen ( ystävätär) kanssa niillä rintsikka-ostoksilla?Ihan kaikkea en keskustelussa ole ottanut kirjaimellisesti, johan sitä töissäkin joku harmitteli kun meidän niinalla alkoi jo, kavereillaan ei vielä.
Olen yksinketysinen mutta edelleen en tajua miksi aikuinen ei karista sitä lapsuutta hartioiltaan ja rupea elämään omaa elämäänsä?
Jos jumittaisin niissä omissa vastoinkäymisissä lapsena ja lapsena itsensä elättäjänä, olisin varmaan hourulassa. Onneksi olen elänyt aina tässä ja nyt, työ, perhe, harrastukset, vanhoja vatvomatta.Et voi kirjoittaa "olen elänyt" koska se viittaa menneeseen josta sinä et puhu mitään, etkä ainakaan kirjoita. Mahtaa lapsesi kummaksua myöhemmin kun etä kerro heolle heidän lapsuudestaan mitään, koskao eti voi muistella mitään vanhoja juttuja. Säälin heitä.
Oma äitini on jauhanut koko ikäni tarinoita omasta lapsuudestaan, mutta ei meidän. Viimeisimmän kysymyksen torppasi sanomalla, että hän ei vanhoja muistele vaan keskittyy tulevaisuuteen.
Teillähän on omat lapsuusmuistonne. Ne ovat ihan eri kuin äitinne. Ei äitinne voi kertoa miltä teistä tuntui leikit pihalla tms. .
Se on totta , 70- luvulla ei koko ajan otettu tuhansia valokuvia ja videoita.Nyt minä alan ymmärtää sinua paremmin, olet osin kuin äitini. Meidän perhe ei ollut me, siinä oli isä erillään, äiti erillään ja me lapset erillään, jossa oli osin myös äiti. Lapsena mietin, että koti on vanhempien koti, me lapset saadaan asua siinä. Siitä johtuu, että lapsuuskoti ei herätä minussa lämpimiä tunteita ja muistoja.
Viiskymppisten ydinongelma näyttää olevan etteivät he erota nykyaikaa siitä omasta 70-luvun lapsuudestaan.
He vaatisivat nyt takautuvasti nykyaikaa sinne 40 vuotta taaksepäin.
Nyt ei lapset leiki keskenään pihoilla kuten 70-80- luvuilla. Lasten seurustelu on vanhempien kanssa sovitun sopivan kaverin kanssa kaksin olo, ei mitään porukkaleikkejä pihoilla. Minna ja siru saa mennä pihaan mutta ette saa ottaa Ainoa mukaan.Katkeruus tulee siitä koska aika oli erilainen, he tahtoisivat nykylasten lapsuuden, tavaravuorten keskellä, vanhemmat jotka höpöttävät toinen silmä läppärillä: rakastan sinua, kulta.
Ei, ei ja vielä kerran EI!
Olet ihan pihalla asiasta, ei mitään käryä. Kuvittelet tietäväsi ja menet metsään ja lujaa. Ilmeisesti pakko päteä, vaikka asia ei kosketa sinua lainkaan jolloin et myöskään voi ymmärtää mistä kyse.
Vierailija kirjoitti:
Oisko viiskymppiset ensimmäinen sukupolvi joka aikuisena on ruvennut miettimään miksi lapsuuteni oli erilainen kuin nykyisillä lapsilla. Olin siis väärin kohdeltu, hoidossa tädeillä ja jopa mummoloissa. Ei kuskattu autolla joka paikkaan, saatiin avain kaulassa ulkoilla.
Suuret ikäluokat eivät ehkä ole tajunneet niin ajatella, he ovat tyytyneet vaatimattomaan lapsuuteen , ehkä suurissa perheissä, lähtemään nuorina töihin vähäisellä koulutuksella jne. Eivätkä tajua kasvattaneensa omat lapsensa väärin tuossa yhteiskunnan taitteessa 70- luvulla. ( Muutoksia peruskoulu, parantuneet äitiys/perhe-etuudet, työelämän parannuksia) .
Ehkä jotkut 70+ ihmisetkin tuntevat katkeruutta huonoista lähtökohdistaan ja masentuvat vanhuksina. Itse en ole heitä kohdannut, kaikki ovat iloisia joiden lapsilla on ollut asiat paremmin, talous kohdallaan, ylpeilevät lääkäri-lapsenlapsillaan jne.Ja tietenkin aina on perheitä jossa elämä on mennyt huonosti joillakin tai kaikilla.
On varmasti ensimmäinen sukupolvi, jolla on laajempi kyky itsereflektioon. Aiempi sukupolvi kyllä tuntee katkeruutta, vaikka muuta väität. Kaikki hirvittävä käytös kertoo siitä. Välinpitämätönkin. Se on katkeruudesta lähtöisin. Kokemus, että on jäänyt jotain vaille ja nyt se otetaan muilta. Ollaan oikeutettuja. Sitä ei ole vaan tunnistettu ja siksi se on tehnyt tuhotyötään täysin esteettä. Se johtaa vastuuttomuuteen omasta käytöksestä ja ihmissuhteista.
Piilotettu alemmuudentunne on myös läsnä. Häpeää itsessä ei pystytä kohtaamaan, joten siitä vastuutetaan muita. Lapsia hävetään, puolisoa hävetään, kaikki häpeälliseksi koettu piilotetaan vaikka väkivalloin. Iloista porukkaa joo tosissaan. Ei edes ymmärretä, että lopulta omassa ja läheisten elämässä ei ole kaikkein tärkeintä, miltä näyttää ulospäin. Silti käytät tätä todisteena, ikäänkuin (salattuja) tunteita ei olisi olemassa, kun väännetään feikkihymyä torilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Marttyyrin tytär kirjoitti:
Moi kaikki 40-luvulla syntyneet äidit jotka olette loukkaantuneet tästä ketjusta.
Oletko kommentoinut oman lapsesi opiskelu- / urahaaveita/ uutta työpaikkaa sanoilla tuosta ei mitään tule, valitan mutta sinulla ei ole edellytyksiä siellä pärjätä, katsotaan vaan kauanko se kestää ennenkuin saat potkut tmv.
Kun lapsenlapsesi syntyivät, oletko kommentoinut heitä/ äidin raskautta suurella epäluulolla, tyyliin: katsotaan vaan niin se lapsi ei ole terve / tuo raskaus ei onnistu, valitan.
Oletko käynyt omaan aikuiseen viisikymppiseen lapseesi fyysisesti käsiksi hänen laittaessaan makaronilaatikkoa mikroon? Oletko haukkunut lastasi esim. maksulliseksi naiseksi jos hän on joskus seurustellut tai ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta? Oletko epäillyt lapsesi kykyä aikuisena yli nelikymppisenä ajaa autoa, venettä, maksaa laskuja, käyttää hellaa ilman valvontaasi?
Jos et, tämä ketju ei ole sinulle. Yritä ymmärtää. KAIKKI maailman asiat eivät pyöri sinun ympärilläsi. Vaihda sivua.
Eikö myös dementia-äideistä ja mt-sairaista äideistä voisi keskustelu olla erikseen eikä yleistää kaikkia 40- luvulla syntyneitä?
Jos henkilö on yli 40, se ei ole enää lapsen tai nuoren kaltoin kohtelua
Ei olekaan, se on aikuisen aikuiselle tekemää väkivaltaa. Kehottaisin herkemmin viemään asian tarvittaessa eteenpäin, unohtaen lapsuuden roolit ja uskollisuuden vanhempia kohtaan. Jos naapuri käy kiinni, on luonnollista viedä asia eteenpäin. On hyvä muistaa, että perheenjäsenet elävät samojen lakien ja oikeuksien alla. Jos vanhempi käy aikuiseen lapseen kiinni, vainoaa, loukkaa kunniaa; kannattaa viedä asia virallisesti eteenpäin. Tuomioistuin ei katso sukulaisuussuhdetta lieventäväksi asianhaaraksi, yhtä laitonta ja väärin toiminta on. Jos katsotaan kunnon puolesta syyntakeettomaksi, hoituu hoitoasiatkin siinä samalla. Jossain vaiheessa tulee aika ottaa vastuu.
Onko teillä muilla ollut siten ettei äiti ollut yhtään mukana kun olitte raskaana?
Ymmärrän kyllä että kylmäkiskoinen äitiyttä vihannut äitini vältteli raskaana olleita tyttäriään.
Meillä isä teki paljon kotitöitä ja vei jopa neuvolaan 70-luvulla. Äitini teki toimistotyötä. Ja isäni oli vaativammassa työssä.
Lapsuudesta muistan äitini nälvimisen ja raivoamisen. Huusi välillä *isänne teidät halusi, sitten kun muutatte pois kotoa* sitten kun isänne kuolee *
Sisko haukuttiin huorksi ja kun kirjoitti ylioppilaaksi niin kuulemma paskapaperit kirjoitti. Ka oli yli 8 ja kirjoitti jopa pitkän matikan.
Ei ihme että sisko lähti ensimmäisen miehen matkaan ja nuorempi sisko alkoi säästää 10-vuotiaana jotta pääsee pois kotoa.
Ja 90-vuotias vanhus jaksaa vieläkin vittuilla.
Tosin välit on poikki ja Onneksi!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö raskaus ole perheasia eikä anoppien.
? Siis miehen anopin?
Kait sitten olen tyypillinen paha 40- luvun äiti kun en ole sotkeutunut lasteni perheiden raskauksiin millään lailla. Ehkä kysäissyt miten olet voinut.
Eikä äitini "tukenut ja hoossannut " kenenkään raskauksia eikä lastensa perheasioihin sotkeutunut.
Jos on teiniraskaus on tietysti äidin tuki tarpeen. Toisaalta siis täällä vauvalla kiukutellaan äideistä, kuitenkin tahdotaan pysyä lapsena, ohitetaan aviomies ja vaaditaan äidiltä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö raskaus ole perheasia eikä anoppien.
? Siis miehen anopin?
Kait sitten olen tyypillinen paha 40- luvun äiti kun en ole sotkeutunut lasteni perheiden raskauksiin millään lailla. Ehkä kysäissyt miten olet voinut.Eikä äitini "tukenut ja hoossannut " kenenkään raskauksia eikä lastensa perheasioihin sotkeutunut.
Jos on teiniraskaus on tietysti äidin tuki tarpeen. Toisaalta siis täällä vauvalla kiukutellaan äideistä, kuitenkin tahdotaan pysyä lapsena, ohitetaan aviomies ja vaaditaan äidiltä.
Jos on hyvät perhesuhteet, usein toisten elämänmuutoksissa eletään mukana. Juuri vaikka raskaus tai vanhuuden tuomat muutokset toimintakykyyn. Jos ei, pitää hyväksyä ettei näin toimita ja lapset sanovat vanhemmilleen: koettakaa pärjäillä, en sotkeudu teidän palvelutarpeisiinne. Äidit moittivat, että lapsi on ikuinen lapsi tarvitessaan jotain, mutta samalla toivovat että lapsi täyttää velvollisuutensa heidän lapsenaan kun on omat tarpeet kyseessä. Pitää olla oma itsenäinen elämä kun vanhemmilta vaaditaan jotain, ei saa olla kun he itse tarvitsevat jotain.
Ja jos ei koe tarvetta kommentoida raskautta, toivottavasti ei sitten koe tarvetta kommentoida perheen elämää myöhemminkään. Ne on yhtälailla perheen sisäisiä asioita, lasten kasvatus ja arjen valinnat. Mutta kuten olemme saaneet ketjusta lukea, näin ei välttämättä aina ole.
Oma äiti oli hyvin nihkeä minun raskauksien suhteen, kun sehän oli varma merkki, että olin harrastanut seksiä. Sen lisäksi hän kummankin lapsen kohdalla tivasi, oliko raskaus suunniteltu vai vahinko ennen kuin onnitteli. Kyllä se vähän loukkasi.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta siteiden ostosta. Mitä teidän äitinne siis sanoi kun kerroitte heille että pitäisi saada siteitä kun kuukautsiet alkoivat?
Toinen kysymys; eikö teidän äidillänne ollut menkkoja, vai piilotteliko hän omia suojiaan ettette niitä siais käyttää?
Itse olin teininä nolostelija, ja koska äitini on 49 syntynyt, niin häpeällähän minut kasvatettiin.
En siis itse kehdannut pyytää suojia, ja siksi en niitä saanut, paitsi ne mikä äidin varastossa oli.
Myöhemmin ostin sen kymmentä erilaista tampaksia ja sidettä ja vielä edelleenkin nämä ovat helposti nähtävillä vessassa kaikille jotka niitä sattuvat tarvimaan. Ei tarvi kysellä, sen kuin ottaa vain, ja niitä piisaa, eri kokoisia ja merkkisiä.
Meillä olisi huudettu että olen varastanut jos olisin käyttänyt jotain kaapista löytynyttä. Toisin päin meni niin, että säilytin omiani koulun lukittavassa kaapissa, silloin kun niitä pystyin hankkimaan, koska ne olisi muuten kaivettu kotona esiin vaikka mistä piilosta ja levitetty pöydille isän nähtäväksi että katso nyt mihin lapsesi törsää kaikki rahat. Ja sen jälkeen ne olisi "takavarikoitu" ja äiti olisi käyttänyt ne itse.
En vaan jaksa ymmärtää! Miksi ihmeessä pienten lasten vanhempien pitää tunkea jonnekin baariin tai ulkomaan lomalle kahdestaan??? Ja kuinka joku äiti tai isä pystyy jättämään alle kolmevuotiaan lapsensa lomansa ajaksi hoitoon?
Lapsella ei ole samanlaista aikakäsitystä kuin aikuisella. Miten pitkä aika on yksi päivä, yksi viikko tai kaksi viikkoa. Ja mitä pienempi lapsi on, niin sitä vaikeampi lapsen on säilyttää mielessään mielikuvaa omista vanhemmista.
Pienellä lapsella ei ole mitään varmuutta, että äiti ja isä tulevat takaisin. Mummolaan jättäminen on ollut lapselle stressaava hylkäämisen kokemus ja trauma.
Nykyään se on lastensuojeluilmoituksen paikka, jos vanhemmat eivät viitsi huolehtia alle kouluikäisistä lapsistaan. Olisin vakavasti huolestunut vanhempien elämänhallinnasta, jos isovanhemmat ovat lapsen tosiasiallisia hoitajia ja lapset asuvat pitkiä aikoja mummoloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on ollut 24/7 kotona, niin miksi se äiti ei ole hoitanut itse lapsiaan? Ja missä lasten isä oli kesällä, oliko isä koko kesän töissä?
Äitinä en vaan jaksa ymmärtää lasten mummoloissa hoidattamista. Alle kouluikäisenä moneksi viikoksi kerrallaan ja koululaisena vieläkin pitempiä aikoja. Missä näitten lapsiparkojen äidit ja isät ovat olleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin surullista että suuret ikäluokat , nuo maaseudunkin tyhjentäneet , omasta murroksestaan urbanisoituneet , kasvattivat nyt sitten henkisesti sairaat 70- luvun lapset. Onneksi lapsia syntyi vähän.
Näitä kun lukee on kamala ajatella viiskymppisiä onnettomia ja neuroottisia ihmisiä joillakin aloilla, päiväkodit, opetus, hoitoalat.
Aika paljon jaksat välittää siitä, mitä vieraat ihmiset anonyymisti keskustelee lapsuudestaan.
Jotenkin sun jutuista tulee mieleen vain "se koira älähtää, kehen kalikka kalahtaa".
Ehkä olisi parempi sun etsiä joku toinen ketju, kun on varmaan kymmenen kertaa yritetty tätä asiaa sulle selittää, mutta mitään et ymmärrä.
Tässä keskustelussa on kalahtanut syytökset lasten hoitoon viemisestä.
Minut ja sisarukseni vietiin mummolaan moneksi viikoksi kerrallaan jo alle kouluikäisinä ja koululaisina oltiin siellä kaikki kesät. Maatalo, joten siellä tarvittiin työvoimaa. Minua kyllä kiinnostaisi, että miksi, kun itse en siellä oikein viihtynyt. Äiti oli kotona ja meni töihin, kun olin kuusivuotias, joten se ei ollut syynä tuohon.
En tiedä mitä mun omat vanhemmat teki kun olin isovanhemmilla, töissä, kotona siivoamassa koska kaikkein tärkeintä elämässä tai baarissa ehkä? Lomailivat ulkomaillakin kun olin alle 3v.
Itse en ole ollut ulkomailla viikkoja lasten ollessa alaikäisiä, koska ei ollut ketään kuka olisi halunnut niitä katsoa sen aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö raskaus ole perheasia eikä anoppien.
? Siis miehen anopin?
Kait sitten olen tyypillinen paha 40- luvun äiti kun en ole sotkeutunut lasteni perheiden raskauksiin millään lailla. Ehkä kysäissyt miten olet voinut.Eikä äitini "tukenut ja hoossannut " kenenkään raskauksia eikä lastensa perheasioihin sotkeutunut.
Jos on teiniraskaus on tietysti äidin tuki tarpeen. Toisaalta siis täällä vauvalla kiukutellaan äideistä, kuitenkin tahdotaan pysyä lapsena, ohitetaan aviomies ja vaaditaan äidiltä.
Tuo oli niin tyypillistä, että kaikki tunteiden ilmaiseminen ja huolenpito on ollut "hössötystä". "Mitä hössötät sitä lasta, oppii vaan liian hyvälle palvelulle. Anna huutaa niin oppii". En antanut vaan otin lapsen syliin, ja hoidin rauhallisesti asian joka hänellä oli huonosti. Niinpä hän onkin nykyään hyvinvoiva ja tasapainoinen nuori aikuinen, joka osaa pyytää ja antaa apua luontevasti.
Alue: Aihe vapaa
Miten luonnehäiriöinen ja ilkeä vanhus (isoäiti tai isoisä), läheiset, työkaverit, aspat ja porrassiivoojat liittyvät toisiinsa? Eivät mitenkään!
Suomessa kaikki vanhukset saavat eläkettä. Heillä on eläketulot, joilla voivat ostaa kotiapua ja palveluita. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Jos isovanhemman tai jonkun muun ihmisen käytös on Sinua ja perheenjäseniäsi kohtaan täysin ala-arvoista ja epäasiallista, niin asiasta saa ja pitää sanoa. Kenenkään ei tarvitse kuunnella ja sietää asiatonta arvostelua, haukkumista, halveksuntaa ja solvauksia. On aivan sama, onko se solvaaja 15-, 45- vai 85-vuotias.
Vanhuksilta(kin) voi odottaa asiallisia ja kohteliaita käytöstapoja. Jos vanhuksella on mielenterveysongelmia, niin hänen pitää hakea apua terveydenhuollosta eikä kuormittaa lapsia ja lastenlapsia omilla ongelmillaan.