Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Eräällä rompetorilla pisti silmään kun 70-luvun "aikuisviihde" lehtiä oli täysin peittelemättä oikein esille laitettuna kaikkine härskeine kuvineen. Järkyttävää! Boomeri myymässä ja ei vissiin tajunnut niissä olevan mitään peittelemisen aihetta. Rompetorillahan käy lapsiakin, heille ainakaan niissä ei ole mitään soveliasta nähtävää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräällä rompetorilla pisti silmään kun 70-luvun "aikuisviihde" lehtiä oli täysin peittelemättä oikein esille laitettuna kaikkine härskeine kuvineen. Järkyttävää! Boomeri myymässä ja ei vissiin tajunnut niissä olevan mitään peittelemisen aihetta. Rompetorillahan käy lapsiakin, heille ainakaan niissä ei ole mitään soveliasta nähtävää!
Miten tämä liittyy aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi päiväkirjan tms.lukeminen on ihan hirveetä. Mun veli aina valitti sen luokan juoruakoista,mutta kertoi aina kaikki mun asiat muille ja luki päiväkirjat ja kaikki. Oikeen semmonen Ulla Taalasmaa juoruilija.
Teininä ku alko kiinostaa, nii olin käyny netissä vähä surffailemassa erinäisillä sivuilla. Eikös veli ollu käyny koneella tutkimassa. Kerto varmaa siitäki kaikille. Sanoin usein että ei kerro mun asioita, mutta silti kaikki aina levis eteenpäin.
N 27Päiväkirjasi luvaton avaaminen on viestintäsalaisuuden loukkaus -kts. rikoslaki ja kirjesalaisuus, rangaistava teko. Googlettaen: "Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen."
Hah hah, vähänkö vanhemmat tuota lakia olisi pelännyt. Ei ne pelänneet sitäkään lakia joka kielsi kurituksen v 1984. Isä vaan ääneen raivosi ja kiroili ja huusi että minuahan ei yksikään s**tanan laki kiellä pieksämäs lapsiani, tän lain myötä pieksän entistä kovempaa!
Ja fyysinen väkivalta tosiaan jatkui, ihan siihen asti kun tulin täysi-ikäiseksi. Ja ei loppunut edes siihen, vielä kolmekymppisenä sain kurmuutusta ja luunappia! Kun se ajatus on että lasta saa käskyttää, pieksää, satuttaa ja alistaa.
Nykyään mulla on omia lapsia. En anna ollenkan vanhempieni tavara lapsiani. Sillä se heidän toksinen touhu ja väkivalta jatkuu yhä, eikä todellakaan jäänyt kauas lapsuuteen. Vaikk isä on yli 70 niin on yhä iso ja vahva ja käy todella helposti kimppuun. Tämän takia en käy vanhemmillani.
Äiti osasi tiirikoida lukitun kirjoituspöydän laatikon auki ja luki päiväkirjar, kirjeet, kalenterit (silloin oli teinikalenteri, jos joku muistaa). Sitten juoksi kantelemaan kaiken lukemansa isälle, ja käski isän antaa selkään minulle. Näin se homma sitten meni.
Lapsena inhosin isää tuon väkivallan takia, mutta aikuisena vasta ymmärsin että äiti oli kaiken mahdollistaja, salailija, kulissin ylläpitäjä ja oikein usutti isää lasten kimppuun.
Lapsen ruumiillinen kurittaminen on ollut Suomessa lailla kiellettyä jo vuodesta 1984. Iso osa suurista ikäluokista on hyväksynyt lapsen laiminlyönnin, kaltoinkohtelun ja henkisen ja fyysisen väkivallan. Lasten lapsuus on pilattu jo varhain ja lapsen äiti ja isä ovat syyllisiä kasvatusvirheisiin.
Suuret ikäluokat ovat huonoja kasvattajia ja heissä on liikaa surkeita ja itsekkäitä boomeriäitejä. Lapsia on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Todellakin sairasta! Nykyään yksikään äiti ei laittaisi näin pientä vauvaansa päivähoitoon! Lapsia on hoidatettu paljon sukulaisilla ja isovanhemmilla.
Anoppini on syntynyt 1940-luvulla ja hänellä on hyvin ahdasmielisiä, järkyttäviä ja vihamielisiä asenteita. Anopin mielestä naisen pääasiallinen tehtävä on miellyttää ja palvella aviomiestä. Lapsen pitää totella vanhempaansa. Jos lapsi ei tottele, niin vanhempi saa käyttää henkistä ja ruumillista kuritusta. Naiselle kuuluu kotityöt, ei miehelle. Anoppi arvioi naisen ihmisarvon kodin siisteyden perusteella. Kodin ongelmista, ihmissuhdeongelmista ja kielteisistä ja ikävistä asioista ei saa puhua perheen ulkopuolisille ihmisille, koska "ne eivät kuulu muille ihmisille". "Voi, voi, voi, mitä nyt ihmisetkin ajattelevat?!"
Anopin mielestä seksuaalisuus on tabu ja sitä ei ole olemassa. Anopin mielestä jopa synnytys ja vauvan imetys on tabu - hävettävää ja rumaa. Anoppi ei ole imettänyt, koska häneltä "ei ole tullut maitoa". On siis fysiologinen ihme! Anopin mielestä myös kuolema on tabu ja etenkään lapsille ei saa puhua mitään kuolemasta. Kuolemasta pitää valehdella ja vaieta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni toivoo vanhempiensa ja/tai appivanhempiensa kuolemaa. Ei tule ikävä, jos tämä vainaja on ollut ilkeä, narsistinen, väkivaltainen ja vi##umainen ihminen. Ei käydä haudalla muistelemassa. Mikä helpotus - tervemenoa!
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut omista kokemuksistani tähän ketjuun jo aikoja sitten. Nyt tämä osui taas kerran silmiin. Minun äitini kuoli viikko sitten. Mikä helpotus! Nyt pitäisi vielä jaksaa hautajaiset ja kuunnella pikkusisaruksiani, jotka vaativat äidin kaikkien oikkujen toteuttamista hautajaisissa ja perinnönjaossa.
Vierailija kirjoitti:
Olen äitini kanssa samoja ikäluokkia kuin ap ja tunnistan tuosta paljon omaa äitiäni. emme ole koskaan pystyneet keskustelemaan syvällisiä, koen että hän on suhtautunut minuun aina jotenkin pilkallisesti tai vähätellen. Eikä hän koskaan pyydä mitään anteeksi.
olen miettinyt johtuuko se hänen omasta lapsuudestaan, jolloin vanhemmilla ei yksinkertaisesti ollut aikaa lapsilleen ja kasvatuskulttuuri muutenkin ihan toista kuin nykyään.
minulla oli todella lämpimät välit isoäitiini, ja nyt kun minulla on lapsia, olen halunnut heillä olevan myös hyvä suhde mummoonsa. Ja niin tuntuu olevan, mummo tykkää olla lasteni kanssa, sanoo rakastavansa heitä, sylittelee jne. Luulen että hänkin nauttii saadessaan olla lasteni kanssa - heillä on ihan erilainen suhde kuin minulla ja äidillä kun olin pieni. Lasteni myötä olen myös oppinut ymmärtämään ja hyväksymään äitiäni.
Olen tässä ketjussa kuvailtujen vanhempien lapsi, omat lapset ovat nyt jo aikuisia. Nyt vasta muistan, kuinka stressaantunut ja kiukkuinen olin kun lapset olivat pieniä ja rahat vähissä ja ymmärrän, että samasta syystä omatkin vanhemmat ovat olleet töykeitä ja väsyneitä. Tosin heillä ei ollut rahasta puutetta, minusta vaan vaikutti siltä.
Minusta tuntuu että olisin itsekin paljon parempi isovanhempi kuin pienten lasteni äiti, koska tässä välissä on ollut vuosia aikaa kasvaa ja purkaa omaa kuormaansa, jota en nuorempana edes tiennyt kantavani. Usein omilta lapsilta vaaditaan paljon ja yritetään selvitä elämän muistakin haasteista, mutta lapsenlapsista ollaan vain kiitollisia. Siis jos asiat muuttuvat parempaan suuntaan, näinhän ei tietenkään aina käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet vanhukset ovat ilkeitä, itsekkäitä, katkeria, kateellisia, inhottavia, pahansuopia, julmia ja väkivaltaisia ihmisiä. He ovat katkeria ihmisvihaajia.
Siksi kukaan ei halua vanhustenhoitoon ja kotihoitoon töihin. En yhtään ihmettele, miksi hoitajia ei saada! Ilkeät vanhukset tönivät, käyvät käsiksi, raapivat, sylkevät, purevat, lyövät ja potkivat. Haistattelevat, uhkailevat, hu#rittelevat ja ho#ottelevat hoitajia. Vanhustyö on kurjaa ja vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on yli 90-vuotias ja jaksaa ilkeillä. On ollut ilkeä aina. Enemmän tai vähemmän.
En ole ikinä ymmärtänyt että omia lapsia voi vihata. Ehkä ajattelee että lapset on kuluerä ja kaikki maksaa?
Muistan kun käytin murrosiässä siskon vanhoja vaatteita. Eräänkin paidan sisko oli tehnyt itse. Ja sitä sitten käytin kun jäi siskolle pieneksi. Viikon ruokalista oli rinnuksilla…
Äitini kyllä kulki minkkiturkissa…
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ruumiillinen kurittaminen on ollut Suomessa lailla kiellettyä jo vuodesta 1984. Iso osa suurista ikäluokista on hyväksynyt lapsen laiminlyönnin, kaltoinkohtelun ja henkisen ja fyysisen väkivallan. Lasten lapsuus on pilattu jo varhain ja lapsen äiti ja isä ovat syyllisiä kasvatusvirheisiin.
Suuret ikäluokat ovat huonoja kasvattajia ja heissä on liikaa surkeita ja itsekkäitä boomeriäitejä. Lapsia on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Todellakin sairasta! Nykyään yksikään äiti ei laittaisi näin pientä vauvaansa päivähoitoon! Lapsia on hoidatettu paljon sukulaisilla ja isovanhemmilla.
Anoppini on syntynyt 1940-luvulla ja hänellä on hyvin ahdasmielisiä, järkyttäviä ja vihamielisiä asenteita. Anopin mielestä naisen pääasiallinen tehtävä on miellyttää ja palvella aviomiestä. Lapsen pitää totella vanhempaansa. Jos lapsi ei tottele, niin vanhempi saa käyttää henkistä ja ruumillista kuritusta. Naiselle kuuluu kotityöt, ei miehelle. Anoppi arvioi naisen ihmisarvon kodin siisteyden perusteella. Kodin ongelmista, ihmissuhdeongelmista ja kielteisistä ja ikävistä asioista ei saa puhua perheen ulkopuolisille ihmisille, koska "ne eivät kuulu muille ihmisille". "Voi, voi, voi, mitä nyt ihmisetkin ajattelevat?!"
Anopin mielestä seksuaalisuus on tabu ja sitä ei ole olemassa. Anopin mielestä jopa synnytys ja vauvan imetys on tabu - hävettävää ja rumaa. Anoppi ei ole imettänyt, koska häneltä "ei ole tullut maitoa". On siis fysiologinen ihme! Anopin mielestä myös kuolema on tabu ja etenkään lapsille ei saa puhua mitään kuolemasta. Kuolemasta pitää valehdella ja vaieta.
Tämäpä tämä. Lisään sen vielä että näille tuon ikäluokan naisille miehen palvonta on elämän sisältö. Oma äitini palvoi narsisti isääni, antoi isän pieksää ja kiusata lapsia, ei mitenkään puuttunut tai suojellut. Hyysäsi ja passasi miestään, perunatkin kuori valmiiksi ja vatteet pesi ja silitti.
Kun mulla meni aikuisena isään välit poikki lopullisesti, äiti katkaisi välit minuun itse. Syyksi kertoi että ”mies on aina niin paljon tärkeämpi kuin oma lapsi, joten seison mieheni rinnalla”.
Hyi helvetti, mikä ajatusmaailma. Mulle omat lapset on kaikki kaikessa ja tärkeimmät ikinä! En voisi ikimaailmassa toimia kuten oksettava äitini on toiminut koko ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äiti osasi tiirikoida lukitun kirjoituspöydän laatikon auki ja luki päiväkirjar, kirjeet, kalenterit (silloin oli teinikalenteri, jos joku muistaa). Sitten juoksi kantelemaan kaiken lukemansa isälle, ja käski isän antaa selkään minulle. Näin se homma sitten meni.
Lapsena inhosin isää tuon väkivallan takia, mutta aikuisena vasta ymmärsin että äiti oli kaiken mahdollistaja, salailija, kulissin ylläpitäjä ja oikein usutti isää lasten kimppuun.
Meillä oli sama.
Äitini yllytti isää pahoinpitelemään meitä lapsia, vanhimpana lapsista sain enemmän kuin oman osani väkivallasta.
Äitini osasi myös tämän yllyttämisen vaivihkaa, joten ihan samoin, inhosin ja pelkäsin lapsena isääni. Mutta ei väkivallan käyttäjä ole mikään viaton, vaikka olisikin ollut äitini marionetti.
Nyt inhoan molempia vanhempiani ihan yhtälailla, mutta pelkää en enää. Miksi pelkäisin, kun en enää heitä tapaa, enkä ole tekemisissä.
Ihmettelen vain, että eikö heillä kummallakaan ollut lainkaan arvostelukykyä; pahoinpidelty ja alistettu lapsi tuskin aikuisena haluaa olla tekemisissä.
Tai ehkä eivät vain välittäneet, tärkeintä tuolloin oli se, että lapset olivat hiljaisia, vaivattomia, hyvää työvoimaa kotona ja täysin vailla omia tarpeita ja tahtoa.
Ehkäpä he haluaisivat tätä samaa aikuisilta lapsilta myös, varsinkin minulta, syntipukkilapsen asemaan joutuneelta.
En arvuuttele tätä enää, haluan elää vihdoinkin omaa elämääni vapaana lapsuuden perheen taakasta.
Toivottavasti nämä julmuri-äidit ja julmuri-isät - tunnekylmät, väkivaltaiset ja psykopaattiset lastenpieksijät eivät saa olla missään tekemisissä lastenlastensa kanssa. He eivät ansaitse isovanhemman arvoa. Toivottavasti aikuiset lapset laittavat välit poikki julmurivanhempiinsa ja lakkaavat pitämästä heihin mitään yhteyttä.
Nämä omia lapsiaan kaltoinkohdelleet ja laiminlyöneet psykopaatit eivät ansaitse vanhuuteensa mitään hyvää ja kiitosta lastensa taholta. Lastensa lapsuuden pilanneet julmurit, pieksijät ja psykopaatit pitäisi laittaa keskelle kylää kirkon eteen ja jalkapuuhun kärsimään häpeärangaistusta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ruumiillinen kurittaminen on ollut Suomessa lailla kiellettyä jo vuodesta 1984. Iso osa suurista ikäluokista on hyväksynyt lapsen laiminlyönnin, kaltoinkohtelun ja henkisen ja fyysisen väkivallan. Lasten lapsuus on pilattu jo varhain ja lapsen äiti ja isä ovat syyllisiä kasvatusvirheisiin.
Suuret ikäluokat ovat huonoja kasvattajia ja heissä on liikaa surkeita ja itsekkäitä boomeriäitejä. Lapsia on viety päivähoitoon jopa 2-3 kuukauden ikäisenä. Todellakin sairasta! Nykyään yksikään äiti ei laittaisi näin pientä vauvaansa päivähoitoon! Lapsia on hoidatettu paljon sukulaisilla ja isovanhemmilla.
Anoppini on syntynyt 1940-luvulla ja hänellä on hyvin ahdasmielisiä, järkyttäviä ja vihamielisiä asenteita. Anopin mielestä naisen pääasiallinen tehtävä on miellyttää ja palvella aviomiestä. Lapsen pitää totella vanhempaansa. Jos lapsi ei tottele, niin vanhempi saa käyttää henkistä ja ruumillista kuritusta. Naiselle kuuluu kotityöt, ei miehelle. Anoppi arvioi naisen ihmisarvon kodin siisteyden perusteella. Kodin ongelmista, ihmissuhdeongelmista ja kielteisistä ja ikävistä asioista ei saa puhua perheen ulkopuolisille ihmisille, koska "ne eivät kuulu muille ihmisille". "Voi, voi, voi, mitä nyt ihmisetkin ajattelevat?!"
Anopin mielestä seksuaalisuus on tabu ja sitä ei ole olemassa. Anopin mielestä jopa synnytys ja vauvan imetys on tabu - hävettävää ja rumaa. Anoppi ei ole imettänyt, koska häneltä "ei ole tullut maitoa". On siis fysiologinen ihme! Anopin mielestä myös kuolema on tabu ja etenkään lapsille ei saa puhua mitään kuolemasta. Kuolemasta pitää valehdella ja vaieta.
Tämäpä tämä. Lisään sen vielä että näille tuon ikäluokan naisille miehen palvonta on elämän sisältö. Oma äitini palvoi narsisti isääni, antoi isän pieksää ja kiusata lapsia, ei mitenkään puuttunut tai suojellut. Hyysäsi ja passasi miestään, perunatkin kuori valmiiksi ja vatteet pesi ja silitti.
Kun mulla meni aikuisena isään välit poikki lopullisesti, äiti katkaisi välit minuun itse. Syyksi kertoi että ”mies on aina niin paljon tärkeämpi kuin oma lapsi, joten seison mieheni rinnalla”.Hyi helvetti, mikä ajatusmaailma. Mulle omat lapset on kaikki kaikessa ja tärkeimmät ikinä! En voisi ikimaailmassa toimia kuten oksettava äitini on toiminut koko ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mahtanevat kirjoitella palstoilla näiden itkijänaisten lapset, sanotaan noin 20-30-vuoden päästä? Varmasti aivan kauheaa tekstiä, kun nykylapset ovat jo nyt aivan sekaisin. Kyllä ne syntipukin löytävät omille mokilleen. kuten löytää jokainen sukupolvi.
Itsekkin olen kasvanut samantyylisessä kasvatuksessa.
Salaisuuksia ei saanut olla. Mutta lapsena et saanut tietää mitään, esim. Minne mennään ja miksi lääkärissä pitää käydä.
Seksuaalivalistusta ei ollut. Kaikki piti itse selvittää. Itse ostin siteet, ja rintaliivit. Muistan kun mietin, miksi muilla ei ole kainalokarvoja, mutta minulla on. En tiennyt että ne ajellaan pois….
Syyllisesttiin ja verrattiin muihin negatiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastukset olivat turhia. Voihan palloa potkia pihallakin. Turhaa rahaa vaa menee, jos sitä alkaa harrastamaan
Niin. Minulla ei ole lapsia. Se oli ainoa varma keino katkaista tämä hulluuden kierre… olin ahdistunut vielä aikuisena ja erilaisissa tunnelukoissa on vielä tekemistä.
Olisin ollut hermoheikko huutaja ja väkivaltainen äiti – minkään muunlaisia mallia kun ei ole ja tuo on minulla kuitenkin ytimessä.
Alan vähitellen olla kunnossa. Tässä iässä tosin lapsia ei enää saa tällä elämän onnellisemmalla puoliskolla.
Tuo päiväkirjojen tonkiminen ja salalukeminen oli kamalaa, ja se asioiden muille levittely. Yllättävän yleistä ollut, kun tätä ketjua lukee. Nöyryyttävää ja niin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mahtanevat kirjoitella palstoilla näiden itkijänaisten lapset, sanotaan noin 20-30-vuoden päästä? Varmasti aivan kauheaa tekstiä, kun nykylapset ovat jo nyt aivan sekaisin. Kyllä ne syntipukin löytävät omille mokilleen. kuten löytää jokainen sukupolvi.
Todella surkea ärsytysyritys. Meidän kaltoinkohdeltujen ihmisten lapsilla on mielettömän hyvä lapsuus omiin verrattuna! Lapsemme saavat rakkautta, kannustusta, välittämistä, arvostusta ja kunnioitusta, ja kaikesta puhutaan eikä ole salailun kulttuuria.
Koska - me tiedämme miten helvetin pahalta tuntuu väkivalta, satuttaminen, loukkaaminen. Tämän takia kasvatamme lapsemme toisin, rakkaudella.
Voin sanoa että teen ihan kaiken, siis todellakin ihan kaiken päinvastoin kuin väkivaltaiset, itsekkäät, julmat ja kaltoinkohtelevat paskapäävanhempani. Tämä on ollut loistava päätös, kiitoksena on onnelliset, rakastetut ja hyvinvoivat lapset.
Ainoastaan se kysymys jää ilmaan, että minkähän takia omat vanhemmat ei viitsineet tehdä tätä valintaa, edes pienessä mittakaavassa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä mahtanevat kirjoitella palstoilla näiden itkijänaisten lapset, sanotaan noin 20-30-vuoden päästä? Varmasti aivan kauheaa tekstiä, kun nykylapset ovat jo nyt aivan sekaisin. Kyllä ne syntipukin löytävät omille mokilleen. kuten löytää jokainen sukupolvi.
Minun lapset saa kirjoittaa ihan mitä haluavat. Lasten kasvatuksessa olen miettinyt, miten vanhempani tämänkin tilanteen kanssa tekisivät ja tein sitten täysin päinvastoin. Lapseni ovat jo aikuisia ja meillä on läheiset ja lämpimät välit. Olen moneen otteeseen sanonut heille, että jos heillä on jotain kysyttävää lapsuudesta, niin aina saa kysyä, minä kyllä vastaan. Olen sitten kertonut, miksi niin on tapahtunut ja jos en muista, niin en ole lytännyt lapsen muistoja. Osaan myös pyytää anteeksi, jos lapsi on kokenut tulleensa kohdelluksi väärin.
Olen itse yrittänyt käydä oman lapsuuden asioita äidin kanssa läpi. Äiti on syyllistänyt minua siitä. Viimeksi hän sanoi, että hän ei muistele negatiivisia asioita vaan keskittyy vain positiiviseen. No eipä niin tunnu tekevän, narinari ja valivali on jokainen puhelu.
Vierailija kirjoitti:
Moni toivoo vanhempiensa ja/tai appivanhempiensa kuolemaa. Ei tule ikävä, jos tämä vainaja on ollut ilkeä, narsistinen, väkivaltainen ja vi##umainen ihminen. Ei käydä haudalla muistelemassa. Mikä helpotus - tervemenoa!
Toisen kuoleman toivominen on raadollista. Mutta ymmärrän hyvin, että sitä voi tuntea, kun on koko ikänsä saanut osakseen kaltoinkohtelua vanhemmalta, jonka pitäisi päinvastoin rakastaa, tukea ja kasvattaa lastaan hyvin. Jatkuva vihan tunne on kuitenkin uhrille elämää syövää, osuu omaan nilkkaan. Ymmärtäminen, sitä kautta oman arvon tiedostaminen ja narsistin poistaminen elämästä, on vihaan voimakkaampia ja toimivampia keinoja. Ei ole helppoa, mutta mahdollista. Narsistinen ihminen pyrkii saaden vastakaikua vihan aiheutuksellakin, jota kuitenkin aina käyttää uhriaan vastaan. Esim. vanhempi sanoo tai tekee taas jotain pahaa uhrille-lapselle, uhri reagoi sanoen "lopeta, tai emme tapaa ikinä". Vanhempi kertoo kaikille vain, että uhri sanoi "ei halua tavata" ja että uhri on siksi kauhea ihminen, kun ei edes vanhempaansa halua tavata. Kertomatta oman osuutensa, että vanhempi haukkui lastaan ala-arvoisilla nimikkeillä ja teki lastaan vahingoittavia tekoja.
Näin se menee, muut eivät uskalla kysyä tilanteesta ja käyttäytyvät vanhemman tavoin, syrjien uhria. Uhrin vihantunne narsistia kohtaan syvenee, josta narsisti saa lisää voimaa kun uhri on hiljaa ja etääntyy suvusta, narsisti kokee olevansa oikeassa ja pönkittää siten muille statustaaan. Parasta uhrille olisi että kertoisi rohkeasti ja asiallisesti tilanteista muille (kuten täälläkin ketjussa). Todisteiden esittäminen ongelmatilanteista on kertomuksia tukevia, ihmisille joilla ei ole mitään käsitystä narsismista, tai eivät ymmärrä, että vanhempi voi tehdä pahaa lapselle piilossa.
Narsismi on Suomessa melkoisen tuore käsite, vrt. muihin maihin. Kulttuurimme on melkoisen introvertti, vanhoillinen ihmissuhteissa. Vanhempi-lapsi-tunnesuhteet kivikautisella tasolla. Nuorten mielenterveysongelmat ja itsemurhat ovat lisääntyneet. Perheet ovat eriytyneet yksilöiksi, isovanhemmat, vanhemmat, lapset ja lapsenlapset, kakki ovat välillä kuin omillaan. Ihan kamalaa. Materialistinen ja vain työn tärkeyttä nostattava kulttuuri ohjaa, media, hallitus jne. Mennään virran mukana, tärkeintä on miltä kaikki näyttää hyvältä ulkopuolelle, unohtaen tärkeimmän ja kantavimman voiman, hyvät perhesuhteet. Sillä varjolla narsistitkin voivat toimia piilossa tuhoten yksiöiden elää, kun ulkopuolelta ollaan kiinnostuneita vain siitä, mikä ulkopuolta hyödyttää rahaa, valtaa tai mainetta tuottaen. Vääristynyttä hyvinvointia, josta ihmisen mielenterveys kärsii. Sitä ennen kai vielä on vihan tunne, kuoleman toivottaminen kaltoinkohtelijalle. Tuskaista tietä uhrille, josta tulisi välittää paljon!
Lyhyesti ja nätisi sanoit kuten se on. Tämän ketjun myötä olen oppinut väistämään huonostikohtelijota ja tarvittaessa kohtelemaan heitä kyseenalaistaen heidän käytöksensä. Välillä olen avautunut kaikesta sonnasta, mitä ovat muille aiheuttaneet. Eivät he siitä välitä, kun ovat kouluttauteneita, vanhempia vanhuksia, kuvittelevat että koulutus 50-60-luvulla pitää heidät aina kaiken ja kaikkien yläpuolella. Vaikuttaa, että heille kaikki, vähemmän tai enemmän koulutetut ovat vain alempaa kastia, paitsi jos elää elämäänsä miellyttäen vanhempaansa.