Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Vierailija kirjoitti:
Ketju on aivan mahtava. Tämän vahvistamana olen saanut viimein välit poikki kaltoinkohteleviin vanhempiini (kyllä, kaltoinkohtelu jatkui yhä ja minua on useasti aikuisena myös ”kuritettu” eli tukistettu, tönitty, retuutettu, tuupittu). Silmiä avaava ketju. Vaikka tässä loppuvaiheessa tuli suuria ikäluokkia riehumaan (niin käy aina kun heistä puhutaan, heillä on pakottava tarve inttää että ei ei ei ei ei se noin mennyt) niin siitä huolimatta ketju on parasta ikinä!
Odotan jo sitä aikaa kun tästä kaltoinkohtelusta aletaan kunnolla puhumaan ja kirjoittamaan, kaikki lehdet täyttyy tästä. Vaatii vaan sen että kaltoinkohtelija-sukupolvi kupsahtaa ensin eli menee varmaan 5-10v vielä.
En kyllä ymmärrä yhtään, miksi kaltoinkohtelija vanhemmista ei puhuta mediassa. Nimenomaan niistä vanhemman sukupolven edustajista, jotka kaltoinkohtelevat edelleen lapsiaan ja lastenlapsiaan. Narsismista. Onko jokin tabu vai mikä ihmeen ongelma näkyvyydentuomiseksi, kun nykyajan nuoret lapset voivat pahoin, koska vanhemmat voivat pahoin, koska äiti tai anoppi kaltoinkohtelee jälkipolvia äärimmäisellä henkisellä väkivallalla. Uhkailua, vaatimuksia, halveksuntaa, vähättelyä, vertaamista, . Jatkuvaa painiskelua ettei isovanhemman lapsi, lapsen vanhempi olisi mitenkään arvokas vanhempana oman lapsensa silmissä, omassa arvossaan. Kateus? Paremmasta jälkipolvesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ketjuun mahtanut kirjoittaa monikaan mies omista äitikokemuksistaan, vai onko tämä jälki-traumatisoituneiden naisten ketju? En jaksa kahlata sivuja läpi. Meille pojanviikareille äidit antoivat tukkapöllyjä ja rätillä korville, huusivat/uhkailivat kun heristivät mattopiiskaa, välillä istutettiin pimeissä huoneissa, 'opimme olemaan ihmisiksi'. Räkänokkia ja tyhjännaurajia kuulemma olimme, miehiä meistä ei pitänyt tulla vaan 'mitä lie heittiöitä'. Miehiä tuli, kaikista. Ei harmita yhtään jälkikäteen, kasvatustyötään tekivät ja siinä onnistuivat paremmin kuin keskimäärin nykyään. Kiitos äideille siitä.
Kannattaisi kahlata sivut läpi, et nyt ymmärrä. Ensinnäkin, ketjussa ei ole tytön- tai pojanviikareita, sehän olisi ihan hellittelynimi, kun joskus tulee satikutia. Ketjuun kirjottaneet ovat lähinnä syntipukkeja ja näkymättömiä lapsia, joita te pojanviikarit perheissänne räkänauroitte ja nauratte näköjään edelleenkin. Lapset, joita ei ole pidetty missään arvossa perheissä ja syrjitty perheen sisällä, lapset joista vanhemmat ovat lähinnä vain ottaneet hyödyt, muu ei vanhempia kiinnosta. Henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa lasta kohtaan, myös perheen poikia kohtaan. Ehkä pojille on vaikea avautua kaltaisesi ymmärtämättömyyden vuoksi ja miten ylistät itsesi kun et tiedä, mihin kommentoit, ongelma on sinun, ei kaltoinkohdeltujen poikien. Oletko aina nostanut itsesi mm. koulukiusattujen poikien yläpuolelle tolla suppealla ajattelullasi? Ole onnellinen äitisuhteestasi, älä silti tyrki idiotismilla muita, naisia ja poikia vähätellen. Laajenna tajuasi, älä ole tyhmä, älä mitätöi muita poikia, tai kaltoinkohdeltuja tyttäriä tai poikia.
Vierailija kirjoitti:
Onko ketjuun mahtanut kirjoittaa monikaan mies omista äitikokemuksistaan, vai onko tämä jälki-traumatisoituneiden naisten ketju? En jaksa kahlata sivuja läpi. Meille pojanviikareille äidit antoivat tukkapöllyjä ja rätillä korville, huusivat/uhkailivat kun heristivät mattopiiskaa, välillä istutettiin pimeissä huoneissa, 'opimme olemaan ihmisiksi'. Räkänokkia ja tyhjännaurajia kuulemma olimme, miehiä meistä ei pitänyt tulla vaan 'mitä lie heittiöitä'. Miehiä tuli, kaikista. Ei harmita yhtään jälkikäteen, kasvatustyötään tekivät ja siinä onnistuivat paremmin kuin keskimäärin nykyään. Kiitos äideille siitä.
Mikä ihmeen jälki-traumatisoituneet naiset? Kyllä ne traumat olivat ja näkyivät jo ala-asteella, tytöillä ja pojilla jotka olivat pitkään kärsineet huonoista kotiolosuhteista. Miten suhtauduit luokkasi hiljaisimpaan ja kiusatumpaan poikaan? Tuliko koskaan mieleesi, miksi hän ei osannut puolustautua kun kovemmat pojat pilkkasivat häntä? Mitä tekisit tänä päivänä, kun näet kilttiä kiusattavan, haukuttavan, syrjittävän ja pahoinpideltävän? Onko tullut mieleesi, että millainen upea, aito ja tunneälyinen persoonallisuus syrjitystä voisi löytyä, jos hän haluaisi tutustua sinuun? Sinä et vaikuta sellaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ketjuun mahtanut kirjoittaa monikaan mies omista äitikokemuksistaan, vai onko tämä jälki-traumatisoituneiden naisten ketju? En jaksa kahlata sivuja läpi. Meille pojanviikareille äidit antoivat tukkapöllyjä ja rätillä korville, huusivat/uhkailivat kun heristivät mattopiiskaa, välillä istutettiin pimeissä huoneissa, 'opimme olemaan ihmisiksi'. Räkänokkia ja tyhjännaurajia kuulemma olimme, miehiä meistä ei pitänyt tulla vaan 'mitä lie heittiöitä'. Miehiä tuli, kaikista. Ei harmita yhtään jälkikäteen, kasvatustyötään tekivät ja siinä onnistuivat paremmin kuin keskimäärin nykyään. Kiitos äideille siitä.
Kannattaisi kahlata sivut läpi, et nyt ymmärrä. Ensinnäkin, ketjussa ei ole tytön- tai pojanviikareita, sehän olisi ihan hellittelynimi, kun joskus tulee satikutia. Ketjuun kirjottaneet ovat lähinnä syntipukkeja ja näkymättömiä lapsia, joita te pojanviikarit perheissänne räkänauroitte ja nauratte näköjään edelleenkin. Lapset, joita ei ole pidetty missään arvossa perheissä ja syrjitty perheen sisällä, lapset joista vanhemmat ovat lähinnä vain ottaneet hyödyt, muu ei vanhempia kiinnosta. Henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa lasta kohtaan, myös perheen poikia kohtaan. Ehkä pojille on vaikea avautua kaltaisesi ymmärtämättömyyden vuoksi ja miten ylistät itsesi kun et tiedä, mihin kommentoit, ongelma on sinun, ei kaltoinkohdeltujen poikien. Oletko aina nostanut itsesi mm. koulukiusattujen poikien yläpuolelle tolla suppealla ajattelullasi? Ole onnellinen äitisuhteestasi, älä silti tyrki idiotismilla muita, naisia ja poikia vähätellen. Laajenna tajuasi, älä ole tyhmä, älä mitätöi muita poikia, tai kaltoinkohdeltuja tyttäriä tai poikia.
Varmasti jo oletkin käynyt terapiassa saadaksesi apua vihanhallintaa, mutta suosittelen terapeutin vaihtoa. Hoito ei näytä tehoavan. Katkeruus menneistä tuhoaa ihmismielen lopulta. Se saa mukavatkin lapsuusmuistot näyttämään pahoilta. Kannustan sinua positiiviseen ajatteluun, asioilla on myös valoisat puolensa.
Vihaa tunnut tuntevan enemmän sinä itse. Me muut jaamme kokemuksia ja saamme vertaistukea. Huomaa, emme huuda pää punaisena äideillemme vaan keskustelemme anonyymisti täällä, äitimme eivät joudu mitenkään ketjusta kärsimään vaikka itse ilkeilisivätkin meille. Jos koet ketjun vaikeaksi tai et pysty samaistumaan, voit etsiä muuta luettavaa. Emme enää anna mitätödä ja lytätä itseämme, vaan puhumme nyt kerrankin mistä haluamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ketjuun mahtanut kirjoittaa monikaan mies omista äitikokemuksistaan, vai onko tämä jälki-traumatisoituneiden naisten ketju? En jaksa kahlata sivuja läpi. Meille pojanviikareille äidit antoivat tukkapöllyjä ja rätillä korville, huusivat/uhkailivat kun heristivät mattopiiskaa, välillä istutettiin pimeissä huoneissa, 'opimme olemaan ihmisiksi'. Räkänokkia ja tyhjännaurajia kuulemma olimme, miehiä meistä ei pitänyt tulla vaan 'mitä lie heittiöitä'. Miehiä tuli, kaikista. Ei harmita yhtään jälkikäteen, kasvatustyötään tekivät ja siinä onnistuivat paremmin kuin keskimäärin nykyään. Kiitos äideille siitä.
Kannattaisi kahlata sivut läpi, et nyt ymmärrä. Ensinnäkin, ketjussa ei ole tytön- tai pojanviikareita, sehän olisi ihan hellittelynimi, kun joskus tulee satikutia. Ketjuun kirjottaneet ovat lähinnä syntipukkeja ja näkymättömiä lapsia, joita te pojanviikarit perheissänne räkänauroitte ja nauratte näköjään edelleenkin. Lapset, joita ei ole pidetty missään arvossa perheissä ja syrjitty perheen sisällä, lapset joista vanhemmat ovat lähinnä vain ottaneet hyödyt, muu ei vanhempia kiinnosta. Henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa lasta kohtaan, myös perheen poikia kohtaan. Ehkä pojille on vaikea avautua kaltaisesi ymmärtämättömyyden vuoksi ja miten ylistät itsesi kun et tiedä, mihin kommentoit, ongelma on sinun, ei kaltoinkohdeltujen poikien. Oletko aina nostanut itsesi mm. koulukiusattujen poikien yläpuolelle tolla suppealla ajattelullasi? Ole onnellinen äitisuhteestasi, älä silti tyrki idiotismilla muita, naisia ja poikia vähätellen. Laajenna tajuasi, älä ole tyhmä, älä mitätöi muita poikia, tai kaltoinkohdeltuja tyttäriä tai poikia.
Varmasti jo oletkin käynyt terapiassa saadaksesi apua vihanhallintaa, mutta suosittelen terapeutin vaihtoa. Hoito ei näytä tehoavan. Katkeruus menneistä tuhoaa ihmismielen lopulta. Se saa mukavatkin lapsuusmuistot näyttämään pahoilta. Kannustan sinua positiiviseen ajatteluun, asioilla on myös valoisat puolensa.
Sanotko noin aina heille, jotka ymmärtävät kaltoinkohdeltuja poikia, tai reagoitko noin ajattelomasti poikia kohtaan, jotka eivät ole kaltaisiasi ymmärtämättömiä? Ei ole vihaa, eikä terapiataustaa täällä, nämä ovat kaltoinkohdeltujen lapsien ymmärtävän ja heidän asemaansa puolustavien näkökulmia. En välitä hitustatakaan latistatamis yrityksestäsi, vaan ennemminkin olen kiinnostunut miksi reagoit noin kaltoinkohtelu -aiheeseen? Jos nyt lukisit koko ketjun, ja tulisit vasta sitten hehkuttamaan muiden mukavista lapsuusmuistoista. Huomaisit ketjun luettuasi, ettei täällä vainajat kirjoittele, jos ymmärrät. Parempaa täällä kaikki haluavat ja varsinkin, etteivät olisi vastaavia kaltoinkohtelijoita ketään kohtaan. Positiivisuutta ei monessa kokemuksessa näy, kun kertovat kaltoinkohdeltuna olon kokemuksista. Äärimmäistä positiivisuutta on venyä avautumaan ja käsittelemään omia kokemuksia. Piipaa osastoa olisi, jos hihkuttaen positiivisesti kerrottaisiin, että tuli 18 vuotta kaltoinkohtelua, kosketus oli ainoastaan lyönti tai muu pahoinpitely, lapsen perustarpeet jätettiin paitsi, välinpitämättömät vanhemmat yms. ja samaa ideolgiaa sekä tekoja jatkaisi, mitään ymmärtämättä tai muuttamatta. Tuskin sinä koko ikäsi pelkkää kuraa olet saanut vanhemmiltasi, siksihän kiität. Täällä ketjussa on ihmisiä, jotka ovat saaneet aina ja saavat edelleen vanhemmaltaan henkistä väkivaltaa, jopa vanhuksenakin kärsivät omien vanhempiensa kaltoinkohtelusta traumoina. Ymmärräthän, että normaali hyvä kohtelu vanhemmilta on kaikilla tiedossa. Kaltoinkohdeltujen jatkeet tuskin täällä kirjottelevat asiallisia tai avartavia näkökulmia, vrt. narsistin jatkeet. Ei tätä ketjua olisi, jos ei olisi kaltoinkohtelua. Lue koko ketju! Olen onnellinen että sulla on hyvä äiti. Ketjun luettuasi halaa äitiäsi ja kerro olevasi onnellinen, että sinulle on juuri hänet äitinä! Älä silti väheksy muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Fyysinen väkivalta on vähentynyt ihan murto-osaan". Eikö nykyisin ole tapahtunut useita tappoja alaikäisten keskuudessa. Televisiossa juuri kerrottiin, että Koskelan surmasta on tehty kirja. Koulukiusaaminen oli siinäkin lähtökohta. Luin, että kiusaaminen kouluissa on vähentynyt, mutta raaistunut. Somekiusaaminen on lisääntynyt, mutta siihen on vaikea puuttua. Nuorten naisten itsemurhat ovat lisääntyneet.
Lasten kurittaminen oli aivan yleistä ja julkista 70-luvulla. Tukistaminen, lyöminen, repiminen, töniminen, läpsiminen, ei tarvinnut juuri paljon syytäkään niin lapset saivat helposti kokea päivittäin väkivaltaa.
Itse todistanut usein kuin kaverin isä hiuksista raahasi perheen lapset huoneisiinsa ja ”heitti” päin seinää. Joskus olen asiasta maininnut muussa yhteydessä asia kielletään täysin. Mustelmia ja muita ruhjeita varmasti oli lapsissa näiden tekojen jäljiltä.
Tosin muutamia vuosia aikaisemmin oli ihan Ok opettajien käyttää ruumiillista kuritusta, eikä se aina oikeisiin kohteisiin osunut.
Toivoisin, että jonain päivänä ottaisit yhteyttä näihin lapsiin, kertoen muistamisesi tukena. Itse toivoisin näin, vaan meillä ei ollut ulkopuolisia näkemässä noitakin kauheuksia mitä kotona tapahtui. Ehkä kadulta ikkunoista näkyi jotain naapureille. Koulussa opettajat olivat kivoja, pikemminkin säälivät luokan kilttiä, arkaa oppilasta. Yläasteella yksi vanhempi miesopettaja heitti todella ilkeitä kommentteja arkuudesta, taidankin ottaa yhteyttä häneen asian tiimoilla. Muut opettajat olivat asiallisia ketään pilkkaamatta.
Oletteko saaneet lapsuudenkodistanne omat tavaranne? Mulla ei ole jäänyt lapsuudestani mitään itselle, äiti vei kaikki ja panttaa niitä. Päiväkirjani aion hankkia, miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Fyysinen väkivalta on vähentynyt ihan murto-osaan". Eikö nykyisin ole tapahtunut useita tappoja alaikäisten keskuudessa. Televisiossa juuri kerrottiin, että Koskelan surmasta on tehty kirja. Koulukiusaaminen oli siinäkin lähtökohta. Luin, että kiusaaminen kouluissa on vähentynyt, mutta raaistunut. Somekiusaaminen on lisääntynyt, mutta siihen on vaikea puuttua. Nuorten naisten itsemurhat ovat lisääntyneet.
Lasten kurittaminen oli aivan yleistä ja julkista 70-luvulla. Tukistaminen, lyöminen, repiminen, töniminen, läpsiminen, ei tarvinnut juuri paljon syytäkään niin lapset saivat helposti kokea päivittäin väkivaltaa.
Itse todistanut usein kuin kaverin isä hiuksista raahasi perheen lapset huoneisiinsa ja ”heitti” päin seinää. Joskus olen asiasta maininnut muussa yhteydessä asia kielletään täysin. Mustelmia ja muita ruhjeita varmasti oli lapsissa näiden tekojen jäljiltä.
Tosin muutamia vuosia aikaisemmin oli ihan Ok opettajien käyttää ruumiillista kuritusta, eikä se aina oikeisiin kohteisiin osunut.
Toivoisin, että jonain päivänä ottaisit yhteyttä näihin lapsiin, kertoen muistamisesi tukena. Itse toivoisin näin, vaan meillä ei ollut ulkopuolisia näkemässä noitakin kauheuksia mitä kotona tapahtui. Ehkä kadulta ikkunoista näkyi jotain naapureille. Koulussa opettajat olivat kivoja, pikemminkin säälivät luokan kilttiä, arkaa oppilasta. Yläasteella yksi vanhempi miesopettaja heitti todella ilkeitä kommentteja arkuudesta, taidankin ottaa yhteyttä häneen asian tiimoilla. Muut opettajat olivat asiallisia ketään pilkkaamatta.
Meidän ope ala-asteella (1983->) mm. löi kitaralla päähän höpöttelijää
Näin. 70 luvulla syntyneet yleensä pärjäävät.
On joutunut pärjäämään. Kova maailma meinaan.
Meidän lapsuus kun oli osin tuollaista kovaa.
Syynä vanhempamme eli 40 ja 50 luvulla syntyneet. Jotka olivat kasvaneet tosi karuissa ja kovissa oloissa. Heistä moni siirsi kokemuksensa 70 l lapsiinsa.
Jokainen uusi sukupolvi on pehmeämpi. Tämän näkee aivan selvästi mm 90, 2000 syntyneistä. Nykyään on jo äärimmäisen pehmeää ja lepsua kasvatus ja elämän tyyli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani jaksaa jauhaa, että mulla olisi lapsena 70-80-luvuilla ollut muka valtavasti leluja, vaikka ei ollut kuin muutama pikkuauto ja mitään mitä olisin halunnut, en varmasti saanut. Muistan kerrankin Anttilassa huomasin Ritari Ässä -julisteen, jonka olisin halunnut, mutta eihän se käynyt päinsä, isä sanoi että ennemmin ostetaan maailmankarttajuliste. No en minä sitä halunnut, joten tyhjin käsin kotiin sitten... enkä muista pyydelleeni enää sen jälkeen yhtään mitään.
Muutenkin minua ei oikeastaan ole kasvatettu vaan kaikki oli aina kiellettyä ja estetty tekemästä sitä sun tätä, mikään "harrastukseni" (mitkä ihmeen harrastukset) eivät saaneet maksaa mitään, niinpä ajauduin sitten jonkinlaiseen voimattoman apatian tilaan.
Koulukaveritkin sai aina vaikka mitä ja mulla ei tietenkään ollut mitään, ja he sanoivat että pyydä ja kinua vanhemmiltasi, mutta en viitsinyt enää edes sanoa että sillä ei ole mitään vaikutusta. Niinpä aloin syrjäytyä sosiaalisestikin kun muilla oli ne omat juttunsa mistä minä en tiennyt mitään, ja yläaste menikin sitten jo aivan päin helvettiä eikä elämästä sen jälkeenkään ole tullut oikein mitään.
Olen kirjoittanut omista kokemuksistani tähän ketjuun jo aikoja sitten. Nyt tämä osui taas kerran silmiin. Minun äitini kuoli viikko sitten. Mikä helpotus! Nyt pitäisi vielä jaksaa hautajaiset ja kuunnella pikkusisaruksiani, jotka vaativat äidin kaikkien oikkujen toteuttamista hautajaisissa ja perinnönjaossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjoittanut omista kokemuksistani tähän ketjuun jo aikoja sitten. Nyt tämä osui taas kerran silmiin. Minun äitini kuoli viikko sitten. Mikä helpotus! Nyt pitäisi vielä jaksaa hautajaiset ja kuunnella pikkusisaruksiani, jotka vaativat äidin kaikkien oikkujen toteuttamista hautajaisissa ja perinnönjaossa.
Eihän vainajan oikkuja tarvitse toteuttaa, perukirja ja testamentit säätelevät oikuttomuudet. Prosessi on kuitenkin varmaan raskasta sinulle, jos äitisi suosi sisaruksiasi, joka on väärin. Tuntuu kamalalta että joutuisi hoitamaan sellaisen vanhemman hautajaisia, joissa vielä sisarukset jatkavat vainajan epäoikeudenmukaista tai pahaa suhtautumista sinuun. Paljon voimia sinulle!
Toi päiväkirjan tms.lukeminen on ihan hirveetä. Mun veli aina valitti sen luokan juoruakoista,mutta kertoi aina kaikki mun asiat muille ja luki päiväkirjat ja kaikki. Oikeen semmonen Ulla Taalasmaa juoruilija.
Teininä ku alko kiinostaa, nii olin käyny netissä vähä surffailemassa erinäisillä sivuilla. Eikös veli ollu käyny koneella tutkimassa. Kerto varmaa siitäki kaikille. Sanoin usein että ei kerro mun asioita, mutta silti kaikki aina levis eteenpäin.
N 27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi tajusin teininä tuhota omat päiväkirjani. Lapsuusajan valokuvia äitini joko panttaa tai on tuhonnut ne.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani jaksaa jauhaa, että mulla olisi lapsena 70-80-luvuilla ollut muka valtavasti leluja, vaikka ei ollut kuin muutama pikkuauto ja mitään mitä olisin halunnut, en varmasti saanut. Muistan kerrankin Anttilassa huomasin Ritari Ässä -julisteen, jonka olisin halunnut, mutta eihän se käynyt päinsä, isä sanoi että ennemmin ostetaan maailmankarttajuliste. No en minä sitä halunnut, joten tyhjin käsin kotiin sitten... enkä muista pyydelleeni enää sen jälkeen yhtään mitään.
Muutenkin minua ei oikeastaan ole kasvatettu vaan kaikki oli aina kiellettyä ja estetty tekemästä sitä sun tätä, mikään "harrastukseni" (mitkä ihmeen harrastukset) eivät saaneet maksaa mitään, niinpä ajauduin sitten jonkinlaiseen voimattoman apatian tilaan.
Koulukaveritkin sai aina vaikka mitä ja mulla ei tietenkään ollut mitään, ja he sanoivat että pyydä ja kinua vanhemmiltasi, mutta en viitsinyt enää edes sanoa että sillä ei ole mitään vaikutusta. Niinpä aloin syrjäytyä sosiaalisestikin kun muilla oli ne omat juttunsa mistä minä en tiennyt mitään, ja yläaste menikin sitten jo aivan päin helvettiä eikä elämästä sen jälkeenkään ole tullut oikein mitään.
Hyvin tuttua tuo, ettei vanhemmat ostaneet pientäkään lapsen haluamaa. Ja lapsi vaikenee sen yhden kerran jälkeen, kun on halunnut kovasti jotain edullista (kuten Ritari Ässä-juliste), uskaltanut kerrankin tuoda tahtonsa ilmi ja vanhempi ei kuuntele lasta. Harrastuksena sallittiin juokseminen tai jääkiekkoilu harrastustasolla, koska ne eivät maksaneet mitään. Kuitenkin, vanhemmilla oli varaa matkustella ja juhlia. Kuvaavasti ilmaisit, mikä se tila on lapsella, voimattomuus ja apatiaan vajoaminen. Siitä seurauksena sosiaalinen syrjäytyminen, varsinkin koulussa. Minäkin ymmärrän kotikasvatuksen vaikutuksen syrjäytymiseen.
Näkisin, että lapsen voimavara näissä tapauksissa on huomata, ettei vanhemmat ole käyttäytyneet oikein lasta kohtaan. En tarkoita pelkästään materiaalisella huomaamisella, vaan ettei lasta kuunnella, lapsen ajatukset syrjäytetään, lapsi kokee itsensä syrjäytyneeksi ja kasvaa sellaiseksi vanhempien toimesta. Vanhemmat eivät sitä huomaa, tai eivät halua huomata, eivät välitä. Lapsi on kuitenkin vahvemmilla jäillä ymmärtäessään enemmän kuin vanhempansa. Kun vanhempien vaikutuspiiristä pääsee eroon täysikäisenä, saa itse toimia oikeammin kuin mitä vanhempansa. Nimenomaan saa, koska laki säätelee alaikäisen elämää velvoittaen lasta olemaan vanhempien kasvatuksen alaisena, piilossa kaltoinkohdeltuna. Aikuisena saa toteuttaa kaikki toisin, saa olla erossa kaltoinkohtelija-vanhemmista, saa puhua ja saa olla empaattinen. Saa rakastaa ja toteuttaa "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" itsekseen, valiten mitä ja kenelle "huutelee". Sinua kohdellaan oikeudenmukaisemmin (lukuunottamatta vanhempiasi) kun olet omillasi. Kaikki törmäävät joskus aikuiselämässään hyväksikäyttäjiin, väärintekijöihin ja muita ymmärtämöttimiin ihmisiin, niitä selviää sillä että itse tietää mikä on oikein ja väärin, toimii sen mukaan ja valitsee kenen kanssa on enemmän tai vähemmän tekemisissä. Omien vanhempien kanssa ei tarvitse, eikä ole tervettä olla tekemissä, jos vanhemmat ovat kaltoinkohdelleet lasta.
Vierailija kirjoitti:
Toi päiväkirjan tms.lukeminen on ihan hirveetä. Mun veli aina valitti sen luokan juoruakoista,mutta kertoi aina kaikki mun asiat muille ja luki päiväkirjat ja kaikki. Oikeen semmonen Ulla Taalasmaa juoruilija.
Teininä ku alko kiinostaa, nii olin käyny netissä vähä surffailemassa erinäisillä sivuilla. Eikös veli ollu käyny koneella tutkimassa. Kerto varmaa siitäki kaikille. Sanoin usein että ei kerro mun asioita, mutta silti kaikki aina levis eteenpäin.
N 27
Päiväkirjasi luvaton avaaminen on viestintäsalaisuuden loukkaus -kts. rikoslaki ja kirjesalaisuus, rangaistava teko. Googlettaen: "Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että monet 40-luvulla syntyneet äidit on jotenkin täysin tunteettomia.
Tänne kirjoittelee sukupolvi, joka ei ymmärrä omien vanhempiensa menneisyyttä. 40-luvulla syntyneet ovat sodan sukupolven kasvattamia. Heidän vanhempiensa lapsuutta leimasivat jatkuva pelko, huoli ja kuoleman läsnäolo, puute ja köyhyys ja orpous. Ei vanhemmilla ollut aikaa jutella lasten kanssa syvällisiä kun jokapäiväinen toimeentulo vei kaikki voimat. Kun miehet palasivat sodasta, he olivat syvästi traumatisoituneita, olihan monen paras miehuusikä mennyt katsoessa kuolemaa silmästä silmään. Minun äitini puhui menneisyydestään ensimmäisen kerran 80-vuotiaana ja silti muistan sen lämpimän kosketuksen, kun hän letitti hiuksiani. Pitää voida antaa anteeksi menneille sukupolville. Aina voi päättää, että tekee asiat paremmin omien lasteni kanssa, mutta tänä päivänä haasteet ovat toisenlaiset ainakin lasten kannalta. Nyt vanhemmilla ei ole senkään vertaa aikaa lapsilleen, kun pitää kiitää uraputkessa ja hankkia rahaa ja tavaraa ja vielä päivittää kaikki tekemiset someen ruoka-annoksia myöten.
Anteeksi vain, mutta on melko ylimielistä ja naiivia väittää, etteikö tämä koulutettu ja tiedostava terapiasukupolvi käsittäisi sodan merkityksen omien vanhempiensa sukupolveen. Tässä ketjussa aihetta on käsitelty monin paikoin.
Teidän vanhempanne mahdollistivat teille koulutuksen tinkimällä omista tarpeistaan ja haluamalla antaa teille parempaa kuin itse olivat saaneet, silti tässä keskustelussa ollaan kovin syyttäviä ja vaativia heitä kohtaan. Ja miksi monet tämän ”koulutetun ja tiedostavan” sukupolven lapset ovat nyt niin pihalla kaikesta materialistisesta hyvyydestä huolimatta? Onko jokin muu tekijä aiheuttanut tunnekylmyyttä nykyajan vanhemmissa?
Vanhempani eivät kyllä tinkineet mistään. Aika röyhkeää väittää tietävänsä vanhemmistamme enemmän kuin me itse, tuntematta lainkaan. Minun kaikki harrastukset ja vaatteet maksettiin kuolleen isäni perinnöstä, ettei äitini ja miehensä joutuneet maksamaan vahingossakaan mitään. Mitä ei sillä rahalla hankittu, sitä en saanut, tai se piti hankkia kesätyörahoilla. Nykyäänhän ei perintöä anneta kuluttaa normaaliin elämiseen.
Tämä ketju on tärkeä, että saman kokeneet todistavat, että meitä on kohdeltu huonosti. Ettei tarvitse olla hiljaa ja uskoa, että se kaikki oli omien korvien välissä vain.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on tärkeä, että saman kokeneet todistavat, että meitä on kohdeltu huonosti. Ettei tarvitse olla hiljaa ja uskoa, että se kaikki oli omien korvien välissä vain.
Tämän ketjun ulkopuolella on sisaruksia, joiden puolesta täällä yksi heistä kertoo tapahtumista. Sekä kuolleiden sisarusten puolesta, jotka mm. päättivät itse elämänsä, kun eivät kestäneet enää vanhempien henkistä väkivaltaa aikuisuuteen asti. Kuka sellaista äärimmäistä kestäisi, ei kukaan, ellei jotenkin ota irtiottoa vanhemmistaan ja saa paljon tukea jostain ulkopuolelta haluamaansa muutokseen. Kyllä, tämä ketju on säilyttänyt ihmishenkiä, tuonut ymmärrystä kohti miksi itse ajettelee toisin kuin kaltoinkohtelivanhempi. Ja vahvuutta sekä oivalluksia ymmärtämään oman ihmisarvon, siitä suurin kiitos kaikille! Miten voi ollakin näin, että tässä ketjussa on kaikki, mitä tarvitsee. Nöyrin ja isoin kiitos ikinä, elämälle, jota haluan, teille kaikille tässä ketjussa jotka oikeasti olette tehneet sen avautumisillanne!
Onko ketjuun mahtanut kirjoittaa monikaan mies omista äitikokemuksistaan, vai onko tämä jälki-traumatisoituneiden naisten ketju? En jaksa kahlata sivuja läpi. Meille pojanviikareille äidit antoivat tukkapöllyjä ja rätillä korville, huusivat/uhkailivat kun heristivät mattopiiskaa, välillä istutettiin pimeissä huoneissa, 'opimme olemaan ihmisiksi'. Räkänokkia ja tyhjännaurajia kuulemma olimme, miehiä meistä ei pitänyt tulla vaan 'mitä lie heittiöitä'. Miehiä tuli, kaikista. Ei harmita yhtään jälkikäteen, kasvatustyötään tekivät ja siinä onnistuivat paremmin kuin keskimäärin nykyään. Kiitos äideille siitä.