Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Voit olla täysin varma siitä, että ikävät tarinat eivät ole tulleet jo kerrottua. Tämä on keskustelupalsta, jonne osuu vain pieni joukko ihmisiä, joista pieni joukko näkee tämän ketjun ja niistäkin vain osa haluaa osallistua keskusteluun. Nämä tarinat ovat niin tärkeitä, että olisi hyvä, jos kasvatuskokemuksia keräisivät muutkin kuin yksittäiset keskustelunaloittajat.
Minusta kasvatuksesta puhutaan julkisuudessa aivan liian vähän, se on lähinnä jotain kauhistelua ravintoloissa, kaupoissa ja leikkipuistoissa väärin toimivista aikuisista muutamia tämän kesän aiheita mainitakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Voit olla täysin varma siitä, että ikävät tarinat eivät ole tulleet jo kerrottua. Tämä on keskustelupalsta, jonne osuu vain pieni joukko ihmisiä, joista pieni joukko näkee tämän ketjun ja niistäkin vain osa haluaa osallistua keskusteluun. Nämä tarinat ovat niin tärkeitä, että olisi hyvä, jos kasvatuskokemuksia keräisivät muutkin kuin yksittäiset keskustelunaloittajat.
Minusta kasvatuksesta puhutaan julkisuudessa aivan liian vähän, se on lähinnä jotain kauhistelua ravintoloissa, kaupoissa ja leikkipuistoissa väärin toimivista aikuisista muutamia tämän kesän aiheita mainitakseni.
Tämän ketjun otsikko on 70-luvulla syntyneet, eli 40 - 50 vuotiaat. Tämän ikäiset henkilöt kirjoittaa ja ovat kirjoittaneet 7 vuotta miten sodan jälkeinen sukupolvi (äidit) ovat olleet huonoja äitejä. Mitä nämä kaupoissa ja leikkipuistoissa väärin toimivat aikuiset tähän ketjuun kuuluu. Ovatko he sitä sodanjälkeistä sukupolvea. Käyvätkö he sielläkin vielä kasvattamassa.
No kyllä oli paska toivomus että tarinat on jo kerrottu. Toivottavasti tulee toinen mokoma lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Voit olla täysin varma siitä, että ikävät tarinat eivät ole tulleet jo kerrottua. Tämä on keskustelupalsta, jonne osuu vain pieni joukko ihmisiä, joista pieni joukko näkee tämän ketjun ja niistäkin vain osa haluaa osallistua keskusteluun. Nämä tarinat ovat niin tärkeitä, että olisi hyvä, jos kasvatuskokemuksia keräisivät muutkin kuin yksittäiset keskustelunaloittajat.
Minusta kasvatuksesta puhutaan julkisuudessa aivan liian vähän, se on lähinnä jotain kauhistelua ravintoloissa, kaupoissa ja leikkipuistoissa väärin toimivista aikuisista muutamia tämän kesän aiheita mainitakseni.
Tee ihmeessä jotain asian eteen, kun olet niin huolissasi. Julkisuuteen nyt kaikki vääryydet 70 luvulla syntyneiden kasvatuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Ääliö. Et jaksa lukea ketjua, mutta kuitenkin tivaat mistä ketjussa on kyse. Ihme ulisija.
Minua kiusasi, häpäisi ja pahoinpiteli koulussa eräät 70 luvulla syntyneet lapset.
Tämä jätti pysyvät traumat. Minun kotiseudulla ei kasvatettu lapsia kurittamalla ja häpeällä. Traumat eivät ole parantuneet puhumalla uudelleen ja uudelleen.
Tällaista ketjua ei voi koulukiusaamisesta tehdä, koska se joko poistetaan tai ketään ei kiinnosta.
Nykyisin koulukiusaaminen on vain pahentunut, vaikka siitä puhutaan julkisuudessa miltei joka päivä. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat suurempia kuin koskaan. Kasvatus on parempaa kuin koskaan kasvattajien mielestä. En kannata ruumiillista kuritusta enkä häpeällä kasvattamista mutta minulla on se käsitys että tänä päivänäkään kasvatus ei ole onnistunut.
He kertovat sitten varmaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua, mikä heidän kasvatuksessaan on mennyt pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua kiusasi, häpäisi ja pahoinpiteli koulussa eräät 70 luvulla syntyneet lapset.
Tämä jätti pysyvät traumat. Minun kotiseudulla ei kasvatettu lapsia kurittamalla ja häpeällä. Traumat eivät ole parantuneet puhumalla uudelleen ja uudelleen.
Tällaista ketjua ei voi koulukiusaamisesta tehdä, koska se joko poistetaan tai ketään ei kiinnosta.Nykyisin koulukiusaaminen on vain pahentunut, vaikka siitä puhutaan julkisuudessa miltei joka päivä. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat suurempia kuin koskaan. Kasvatus on parempaa kuin koskaan kasvattajien mielestä. En kannata ruumiillista kuritusta enkä häpeällä kasvattamista mutta minulla on se käsitys että tänä päivänäkään kasvatus ei ole onnistunut.
He kertovat sitten varmaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua, mikä heidän kasvatuksessaan on mennyt pieleen.
Itseasiassa koulukiusaaminen on vähentynyt pitkään, siitä vain uutisoidaan nykyään enemmän.
Melkein samoilla linjoilla, itse -73 ja äiti oli -36. Olen ison perheen lapsi ja loppupäässä sisarus parvea. Äiti näyttäytyi työteliäänä, ankarana, suljeutuneena. Menkat alkoivat ilman tietoa, että mitä ne olivat, pelkäsin kuolevani, kun vuodan verta. Onneksi siskot tulivat avuksi ja tueksi. Siteitä piti kuiskaten pyytää tyhjässä isossa tuvassa. Tissiliivit periytyivät siskolta, kun tarve tuli, aika myöhään lähdettiin liivi ostoksille ja koko se reissu oli piinaava, äiti motkotti,väheksyi,arvosteli kehoani sovituskopissa. Koskaan en kuullut hellyttely nimeä, vaikka olin jo lapsena iloinen, västäräkki, kuten isäni hellyyttä peitellen sanoi. Ei halauksia. Isäkin vain ohimennen kädellä muksaisi, virnisti ja silmät tuikkivat iloa, tuo oli ainoa hellyystaso. Olin näkyvä vain työn tekemisen kautta, kirjojen lukemisesta sain kuulla usein, vaikka koko perhe luki paljon. Kiitosta ei juurikaan tullut. Onneksi oli ja on edelleen sisarusten tuki ja keskinäinen kunnioitus. Olemme miettineet, että vanhemmilla sota-aika loi varjot ja tunne osaamattomuutta, Epäilimme myös äidin olevan omille lapsilleen kateellinen ja mustasukkainen, koska meistä aika moni eteni uralla ja sai elämänsä haltuun, sekä parisuhteen. Vieraita kohtaan äitini oli itse sydämellisyys, mutta lapsille asti se ei näkynyt. Olimme aika heitteillä koko lapsuuden ja nuoruuden, muiden kuin työnteon osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta (-73/-36). Mikään trauma ei vaatinut kuulemma hoitoa ammattilaisilla. Vasta kun käsi murtui, niin lähdettiin myrtsinä lääkäriin. Pään vammaa ei hoidettu, lapsuudessa tapahtunut iso tulipalo jäi puhumatta, sisarukset vain kauhistelivat, mutta siihen se jäi, pienemmät haavat hoidettiin itse piharatamon lehdellä ja vedellä, eikä aina edes vanhemmille kerrottu. Koulusta ei kysytty, vanhempain illoissa tai koulun juhlissa ei käyty edes ala-asteella, yksin siellä sai käydä, onneksi oli sisaruksia samassa koulussa (pieni kyläkoulu,). Saatoin ala-aste ikäisenä olla koko päivän ulkona, ilman että kukaan kyseli, että missä olin, mitä tein, mitä vaaroja sattui.
Vierailija kirjoitti:
Minua kiusasi, häpäisi ja pahoinpiteli koulussa eräät 70 luvulla syntyneet lapset.
Tämä jätti pysyvät traumat. Minun kotiseudulla ei kasvatettu lapsia kurittamalla ja häpeällä. Traumat eivät ole parantuneet puhumalla uudelleen ja uudelleen.
Tällaista ketjua ei voi koulukiusaamisesta tehdä, koska se joko poistetaan tai ketään ei kiinnosta.Nykyisin koulukiusaaminen on vain pahentunut, vaikka siitä puhutaan julkisuudessa miltei joka päivä. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat suurempia kuin koskaan. Kasvatus on parempaa kuin koskaan kasvattajien mielestä. En kannata ruumiillista kuritusta enkä häpeällä kasvattamista mutta minulla on se käsitys että tänä päivänäkään kasvatus ei ole onnistunut.
He kertovat sitten varmaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua, mikä heidän kasvatuksessaan on mennyt pieleen.
Fyysinen väkivalta on vähentynyt ihan murto-osaan. 80-luvulla saattoi koulun pihalla olla joka viikko tappeluita. Siis etukäteen sovittiin että tuo ja tuo tappelee ensi välitunnilla, ja jengi tuli sitten seuraamaan sitä vierestä. Osa vanhan kansan opettajista jopa piti sitä rehtinä asioiden selvittämistapana poikien kesken.
Vielä 1990-luvun alkupuolellakin yläasteet olivat usein hyvin väkivaltaisia paikkoja. Eikä unohdeta, että kaiken maailman ököttäjäiset ja mopokasteet olivat samoin opettajien mielestä vanhaa traditiota, eikä sellaisiin haluttu puuttua.
Osa mielenterveysongelmista on sellaisia, että niiden ilmaantuvuus on aika vakio. Minun luokaltani meni poika psykoosiin vuonna 1991. Ei muuten ollut ensimmäistäkään tukitoimea tai lääkärikäyntiä saanut ennen sitä. Oireilu kyllä pitkään, mutta ei siihen yksikään opettaja puuttunut.
Pari koulukavereista päätti päivänsä omatoimisesti täysikäistyttyään. Sattuu näitä vieläkin, mutta tilastot osoittavat oman käden kautta tapahtuvien maailmastalähtöjen (hitto tätä kiellettyjen sanojen määrää palstalla 😂) vähentyneen rajusti.
Päihteiden käyttö teini-ikäisillä on vähentynyt rajusti. Tosin osa tupakan käytöstä on siirtynyt muihin tupakkatuotteisiin. Alkoa ja sekakäyttöä nykyään hyvin vähän 90-lukuun verrattuna.
Masennusta ja ahdistusta on nykyään enemmän. Uskallan kyllä 90-luvun teininä väittää, että niitä oli ainakin yhtä paljon ennenkin - ne vaan olivat sellaisia juttuja, ettei niitä kuvaamaan ollut edes sanoja. Niitä tuntemuksia kutsuttiin murrosiäksi. Lähipiirissä oli myös monta täyttä anorektikkoa ja yksi heistä, joka lukittautui omaan huoneeseensa ja poistui sieltä muutaman vuoden ajan vain kouluun. Yhdellekään näistä ei hankittu mitään apua ja kotonakin lähinnä vain teeskenneltiin ettei huomattu mitään erikoista. Isolla osalla oli vielä toinen vanhempi ammatiltaan opettaja ja tämän huoneeseen eristäytyjän äiti oli osastonhoitajana psykiatrisessa sairaalassa. 🙄
Ja juu, koulukiusaamisen kanssa piti myös teeskennellä ettei sitä ollutkaan. Ei siihenkään ollut mitään eväitä puuttua, eivätkä opettajatkaan yleensä pitäneet kielikelloista ja kantelupukeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Että ikävät tarinat tuli jo kerrottua? Siis sinä luulet olevasi oikeutettu mitätöimään toisten oikeat kokemukset, vieläpä ikävät sellaiset ja sulkemaan muiden suun? Miksi? Siksikö että nämä tapahtuneet ovat niin hirveitä että SINJSTA tuntuu pahalta ja haluat sen vuoksi estää ihmisiä puhumasta asiasta? Kun laittaa pään pensaaseen niin asia katoaa?Mietipä hetki miltä ne ovat tuntuneet ja tuntuvat yhä niistä jotka huomon kohtelun kohteena ovat olleet.
Ikäviä asioita ei saa lakaista maton alle. Ne pitää tuoda julki ja niistä pitää saada puhua. Näin ymmärrys, se että asiaa ei toisteta ja toipuminen voisi tapahtua.Tarkoitukseni ei ollu mitätöidä, eikä sulkea kenenkään suuta. Koska ketju näyttää olevan jo seitsemän vuotta vanha ja areenalla aika hiljaista niin toivoin, että kaikki ovat jo saaneet kurjasta lapsuudestaan avautua, eikä uusia 70-luvun uhreja enää ole. Ethän sinäkään toivo, että voi kun meitä kaltoinkohdeltuja tulisi vielä paljon lisää. Tietysti saatte pohtia lapsuuttanne ja teillä on oikeus olla katkeria äideillenne. Mutta älkää käyttäkö yleistystä.
Unohdat nyt sen, että näitä asioita ihmiset käsittelevät eri tavalla ja eri tahtiin.
Mm. Minulla ollut hyvä lapsuus ja rakastavat vanhemmat. Monta asiaa on kuitenkin auennut minulle vasta saatuani omia lapsia.
Periaatteessa hyvästä lapsuudesta huolimatta kuvio voi olla osin kiero lapsen kannalta. Minulle on selvinnyt monta kummallista asiaa näin aikuisena joita siis käsittelen, en vanhempieni kanssa koska he eivät siihen kykene vaan muuten. Olen saavuttanut paljon omilla ansioillani, mistä olen ylpeä.
Kukaan ei varmastikaan ole tosissaan väittänyt että kaikki vanhemmat ovat huonoja, osa ei vaan muuta tiedä kun ystävillä samoja kokemuksia.
Vähättelyä näen sinun viestissäsi, koska olet sitä mieltä, että eikö tämä ole jo puitu. Jos sinulla ei ole kokemusta tällaisessa mitätöivässä perheessä elämisestä, niin miten voit edes kommentoida noin? Tämä ketjuhan ei ole sinua varten jos asiasi ovat olleet tältä osin hyvin. Joten miksi edes puutut asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Ihan selvä provo. Tai pahasti mt-ongelmainen ”nykyaikainen” nainen. -> Kun ahkerasti kaiken kieltää, ei asiaa ole olemassa.
Aika vähän kuvaamasi tyyppisiä äitejä näin lapsena, näin myös paljon väkivaltaa kaveriperheissä, kotona en siitä, ehkä poikkeuksellisesti joutunut kärsimään.
Kyllä nämä kauhutarinat ovat enemmän kuin totta. Nollaamista, häpäisyä jne.
Muistan itse kun olin menossa ensimmäistä päivää lukioon, uusi koulu ja vieraat oppilaat, laitoin ripsiväriä (!), niin johan siitäkin tuli sanomista, että mitä sitä nyt kouluun tarvitsee noin meikata poikia varten. En tainnut meikata tämän jälkeen 5v kertaakaan ja varmasti erotuin baareissa jne kun olin aivan ”naturel”. Pidin itseäni rumana (ja pidän vieläkin ja aina kun joku sanoo minun olemaan kaunis, tunnen, että minusta halutaan vain hyötyä vaikka sanomalla ei ole selkeästi mitään takaa-ajatuksia), ei noista traumoista selviä helpolla. Olen kuitenkin lähes 50v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Fyysinen väkivalta on vähentynyt ihan murto-osaan". Eikö nykyisin ole tapahtunut useita tappoja alaikäisten keskuudessa. Televisiossa juuri kerrottiin, että Koskelan surmasta on tehty kirja. Koulukiusaaminen oli siinäkin lähtökohta. Luin, että kiusaaminen kouluissa on vähentynyt, mutta raaistunut. Somekiusaaminen on lisääntynyt, mutta siihen on vaikea puuttua. Nuorten naisten itsemurhat ovat lisääntyneet.
Mielenkiintoinen ketju ja auttoi ymmärtämään lapsuuden kokemuksia... itsekin syntynyt 70-luvulla ja vanhemmat 40-luvulla. Olen kyllä jo hyväksynyt sen, että vanhempani ovat oman aikansa tuotoksia enkä erityisemmin heitä vihaa, vaikka teininä oli hyvin vaikea hyväksyä eriarvoista kohtelua ja omien mielipiteiden tai toiveiden vähättelyä.
Meillä kodin ilmapiiri oli sellainen, että perheen poika oli tärkeä, tytär ei. Olin ns. kympin tyttö, veli ei pärjännyt koulussa kovin hyvin, mutta häntä kehuttiin ja minun hyviä todistuksia pidettiin itsestäänselvyyksinä. Hän sai rahaa hyvistä numeroista ja myöhemmin kalliin lahjan vanhemmiltani kun valmistui yliopistosta, itse en ole saanut edes onnitteluja omasta yliopistotutkinnosta. Hän on nuorempi, mutta sai ajokortin ennen minua, koska pojalle ajotaito oli tärkeä ja tytölle ei. Äitini sai sitten isäni suostumaan siihen, että minäkin pääsin lopulta autokouluun. Myöhemmin ajotaitoani vähäteltiin. Oli hyvin ristiriitaista kun äiti omalla tavallaan puolustikin minua, mutta asettui sitten kuitenkin isän kanssa arvostelemaan minua ja vähättelemään kykyjäni siksi, että olin tyttö enkä poika.
Kotona ei lapsuudessani saanut puhua liian kovaa ja kun kavereitani oli kylässä niin ei ainakaan saanut nauraa äänekkäästi aikuisten kuullen. Pienenä saimme myös selkäsaunoja - niitä tuli sekä minulle että veljelle tasapuolisesti mutta eri syistä. Ruokapöydässä keskustelivat vain aikuiset. Kun vanhempien luona oli heidän ystäviä käymässä niin alkoholia käytettiin paljon ja jutut olivat kummallisia, kommentoitiin milloin minkäkin perheen teinityttöjen rintojen ja takapuolen kasvamista tai vaikka jonkun miehen työpaikalla olevan naisen "huorahtavaa" käytöstä. Minulle saatettiin sanoa, että menes nyt tyttö pois siitä jaloista häiritsemästä ja veljeäni pyydettiin jututettavaksi ja kehuttiin. Hänestä onkin tullut itsetunnoltaan paljon vahvempi ja sosiaalinen. Itse olen ollut aina hyvin ujo ja jotenkin on hävettänyt puhua isommalle ihmisjoukolle ja osittain siksi olen kokenut, että en uskalla työelämässäkään yrittää edetä kovin korkealle, koska en vaan pysty olemaan tarpeeksi sosiaalinen. Veljeni kanssa välit ovat aikuisena olleet kuitenkin ihan hyvät, koska lapsuuden kohtelu ei ole mielestäni hänen syytään.
Kuukautisista ei puhuttu ja joskus käytin taiteltua vessa- tai talouspaperia kun en kehdannut sanoa äidille, että tarvitsen siteitä. Koskaan hän ei itse kysynyt, osti kuitenkin pyydettäessä. Kun siteitä ostettiin, ne kuului piilottaa omaan vaatekaappiin etteivät vaan ole näkyvillä vessassa. Omassa kotona teen niin, että siteet ja tamponit ovat WC:n kaapissa minulle ja tyttärilleni helposti saatavilla, ja ostan niitä aina ennakoivasti lisää, etteivät pääse loppumaan. Tosin ei tyttärillä ole ollut mitään ongelmaa kanssani aiheesta puhua. Mutta tämä monille varmasti täysin normaali avoimuus on tuntunut minusta vaikealta, koska omassa nuoruudessa päähäni iskostui niin vahvasti ajatus siitä, että kuukautisia ja kaikkea niihin liittyvää täytyy hävetä.
Muutenkin on monia asioita, jotka haluan tehdä tietoisesti täysin eri tavalla kuin lapsuuden kodissani. Olen yrittänyt olla suosimatta ketään lapsistani millään perusteella ja antaa heidän tehdä omat valintansa olipa kyseessä harrastukset, vaatteet tai muut asiat. En valita heille raha-asioista. Yritän tehdä kaikkeni, että he eivät häpeäisi itseään ja olisivat rohkeasti omanlaisiaan. Minulla onkin mielestäni avoimet välit lapsiini ja puhumme monenlaisista asioista, myös henkilökohtaisista ja vaikeistakin aiheista. Koen, että ainakin jotain olen siis osannut tehdä oikein enkä ole toistanut omia huonoja lapsuuden kokemuksia ainakaan tältä osin omien lasteni elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jonkin verran kuulostaa tutulta - ei tosin nuo perustavaroiden ostamattomuus yms - mutta suhtautuminen kaikkeen seksuaalisuuteen (kuukautiset, rintaliivit, diskon "vaarat" jne.) kyllä. En ole ikinä voinut keskustella mistään tuollaisesta äitini kanssa ja hän on aivan vaivautunut vieläkin kaikesta ruumiillisuuteen liittyvästä. Minua myös nuhdeltiin ankarasti lapsena, kun nykytermein "unnutin" itseäni. Muistan sen häpeän hyvin. Haluan ehdottomasti katkaista tuon kierteen, ja yritän suhtautua hyvin eri tavalla lasteni seksuaalisuuteen. En halua jatkaa tuota häpeän taakkaa taas uuteen sukupolveen. Yleensäkin toivoisin, että selainen yleinen vaivaantunut tunnelma ei riivaisi omien lasteni ja minun suhdetta myöhemmin.
Uskon, että monella 40-luvulla syntyneen lapsuus on vaan ollut niin ankeaa, hellyyttä ei ole jaettu ja etenkin tyttöihin ja naisiin kohdistuneet odotukset ovat olleet niin ankaria ja sovinnaisia, että se on vaikuttanut tosi paljon myös meihin. Toivottavasti kierre katkeaa...
Hyvät nuoret tai keski-ikäiset lukijat. Miten osaisin selittää teille, , että 50-luvulla ja 60-luvulla ei puhuttu seksistä tai mistään siihen liittyvästä? Ehkä jotkut avioparit pystyivät puhumaan asioista. Tiedätte varmaan nykyiset tamponimainokset ja liukuvoidemainokset? Niissä mennään suoraan asiaan. Ennen ei menty. Noin kymmenen ikäisenä näin mystisen mainoksen, jossa sanottiin, että elämä voi joskus olla "hankalaa" ja heidän tuotteensa auttaa siihen. Ihmettelin kovasti mistä on kyse. Äiti oli haluton vastaamaan, mutta selitti sitten asian. Kodin seksikasvatus oli karmeaa ja perustui sen ajan naisten ankeisiin kokemuksiin. Tuo kansalaissodan jälkeen syntynyt ikäpolvi piti selkäsaunaa tavallisena kasvatustapana. Lapsille oltiin tylyjä. Nyt vanhana ymmärrän, että heitä oli kohdeltu lapsena aivan hirveällä tavalla. Miten sellainen ihminen osaisi olla ystävällinen omalle lapselleen? Halusin itse olla mukava äiti 70-luvulla syntyneille lapsilleni. He ovat aikuisena sanoneet, että olin joskus vihainen ja etten kertonut tarpeeksi seksijutuista. Vastasin heille, jos he kysyivät lapsena, mutta minua nolotti. Poika kertoi aikuisena, että hän oli puheistani ymmärtänyt, että seksi on mukavaa ja liittyy jollain lailla rakastumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, luin ketjua ja paljon on pula-ajan juttuja väännetty 1980-90 luvuille. 😂
Että likat mukamas repi lakanoita siteiksi, tai tunki paperia pöksyihin kuukautissuojiksi. Kaikilla oli kuitenkin kunnolliset terveyssiteet saatavilla, oli tampaxit ja ob:t, mitä nyt vaan halusi käyttää. Harvempi asui niin korvessa ettei päässyt kauppaan niitä ostamaan.
Jos tuhlasi rahansa karkkeihin tai lonkeroon, niin tyttökaveri antoi siteen eikä tarvinnut jäädä pulaan.
Vähän rajaa näihin stooreihin, pliis! 😉Typerys. Mene pois ilkkumasta. Mulla todellakin oli 80-90-luvun taitteessa vuosia se tilanne ettö en saanut siteitä. En saanut viikkorahaa, en saanut siteitä, äiti ei ostanut niitä, kielsi puhumasta koskaan mitään hänelle kuukautisista. Joten yksin kärsin, vessapperit siteenä, ei särkylääkkeitä, asiasta puhuminen kielletty, tahroista raivottiin ja karjuttiin.
Kiva jos tää sulle oli hauska vitsi. Mulle tää oli niin totista totta että alkaa itkettämään vieläkin kun muistelen noita aikoja. Sitä pelkoa, ahdistusta ja häpeää, sitä arvottomuuden ja huonommuuden tunnetta, josta en vieläkään ole päässyt täysin eroon vaikka elämässäni menestynyt olenkin.
Se että SULLA oli asiat hyvin ja hienot siteet ja tsmponit ostettu, ei tarkoita että kaikilla oli. Monilla on ihan hirveät vanhemmat. Todelliset julmuri sadisti ihmisperseet. Ja vielä nykyäänkin tätä samaa ilmiötä esiintyy että äiti ei osta siteitä/anna rahaa siteisiin.
Ihan viime vuosina kansanedustajat ovat joissakin Euroopan maissa keskustelleet siitä, pitäisikö teinitytöille antaa koulussa kuukautissuojia. Köyhien perheiden lapset eivät saa kotoa rahaa. Joku maahanmuuttajaperhe saattaa jättää tyttäret täysin heitteille näissä asioissa muista syistä. Äiti on ehkä kasvanut ei-toivottuna (tyttölapsi) eikä kukaan ole koskaan huolehtinut hänen tarpeistaan. Äiti voi niissä tapauksissa olla täysin jyrän alla eikä hänellä ole ylimääräistä rahaa. Joku suomalainen kansanedustaja ehdotti äskettäin, että naisten pitää ommella kankaasta suojia. Siis 2000-luvulla. -Englannissa asuva maahanmuuttajanainen kertoi kirjassa lapsuudestaan. Perheessä arvostettiin poikia, tytärtä ei. Tytär auttoi koulun jälkeen äitiä tuntikausia siivoamisessa, pyykinpesussa, ruuanlaitossa jne. Kerran tyttö sai luvan mennä kylään koulutoverin kotiin. Hän luuli päässeensä paratiisiin: kyläpaikan tytöillä oli lastenhuone, oli leluja ja omia tavaroita, ystävällinen äiti kutsui lapset pöytään ja tarjoili jotain keksejä ja mehua. Aikuisena nainen pakeni yhteisöstään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Kuulostaa lähinnä määräykseltä tai uhkaukselta, "olet tyytyväinen tai muuten..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurjimpia ja surkeimpia vanhempia ovat kaikesta valittavat ja marisevat, ahneet, itsekkäät, hyvätuloiset ja rikkaat suuret ikäluokat. Valitettavasti näennäinen "elintaso" on luotu Suomeen lasten, lastenlasten ja ympäristön kustannuksella.
Osa vanhemmista ei ole ole välittänyt mitään lapsistaan. Lapset on viety päivähoitoon vauvaikäisenä, jopa jo 2-3 kuukauden ikäisenä vauvana. Hyvin pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja koululaisia on hoidatettu sukulaisilla ja isovanhemmilla pitkiä aikoja. Vanhemmat ovat sysänneet lastenhoidon sukulaisten vastuulle.
En ihmettele, miksi niin moni 1960-1980-luvulla syntynyt on ahdistunut, masentunut ja kärsii ihmissuhdevaikeuksista ja mielenterveysongelmista. Varhaislapsuudessa koettu perusturvattomuus, jatkuvasti vaihtuvat hoitajat ja hylkäämisen kokemukset vaikuttavat vahvasti aikuisälläkin.
Nykyään lapset otettaisiin monesta suurten ikäluokkien perheestä huostaan.
Sen verran on pakko puolustaa sen ajan äitejä, ettei heillä ollut enempää äitiyslomaa, töihin oli vain pakko mennä. Hirveää sekin on ollut. Ei muuta, muuten en puolusta, ja itsekin kokeneena, jatkakaa.
-70-synt.
Äitiyslomat olivat ennen tosi lyhyitä. Päiväkodeissa ei ollut paikkoja kaikille lapsille. Monet vanhemmat joutuivat viemään lapsensa yksityiselle päivähoitajalle, jolle piti maksaa iso summa lapsen hoitamisesta. Miten lasta kohdeltiin päivähoitajan luona, kun vanhemmat olivat töissä? Kas, sitäpä ei kukaan tiedä. Eräässä dokumenttikirjassa kerrottiin tapaus kuinka parivuotias pikkupoika muuttui kovin pelokkaaksi äidin palattua työhön. Vasta aikojen kuluttua vanhemmille selvisi, että päivähoitaja oli pelotellut poikaa snaomalla, että iso musta koira tulee ja vie sinut. Siihen aikaan perheet saivat vain vähän rahallista tukea. Lähinnä kai lapsilisä, jota maksettiin muutaman kerran vuodessa. Toivon, että olisitte vähän armollisempia vanhemmillenne. Kuinka paljon tiedätte heidän elämästään ja lapsuudestaan? Mieleen muistuu yh-äiti, joka asui kellarikerroksessa kahden lapsen kanssa. Exä kävi aseella uhkailemassa ikkunan takana. Nainen teki paljon töitä, joskus myös iltaisin, saadakseen elätettyä lapsensa. Kuka voi moittia tätä naista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, luin ketjua ja paljon on pula-ajan juttuja väännetty 1980-90 luvuille. 😂
Että likat mukamas repi lakanoita siteiksi, tai tunki paperia pöksyihin kuukautissuojiksi. Kaikilla oli kuitenkin kunnolliset terveyssiteet saatavilla, oli tampaxit ja ob:t, mitä nyt vaan halusi käyttää. Harvempi asui niin korvessa ettei päässyt kauppaan niitä ostamaan.
Jos tuhlasi rahansa karkkeihin tai lonkeroon, niin tyttökaveri antoi siteen eikä tarvinnut jäädä pulaan.
Vähän rajaa näihin stooreihin, pliis! 😉Typerys. Mene pois ilkkumasta. Mulla todellakin oli 80-90-luvun taitteessa vuosia se tilanne ettö en saanut siteitä. En saanut viikkorahaa, en saanut siteitä, äiti ei ostanut niitä, kielsi puhumasta koskaan mitään hänelle kuukautisista. Joten yksin kärsin, vessapperit siteenä, ei särkylääkkeitä, asiasta puhuminen kielletty, tahroista raivottiin ja karjuttiin.
Kiva jos tää sulle oli hauska vitsi. Mulle tää oli niin totista totta että alkaa itkettämään vieläkin kun muistelen noita aikoja. Sitä pelkoa, ahdistusta ja häpeää, sitä arvottomuuden ja huonommuuden tunnetta, josta en vieläkään ole päässyt täysin eroon vaikka elämässäni menestynyt olenkin.
Se että SULLA oli asiat hyvin ja hienot siteet ja tsmponit ostettu, ei tarkoita että kaikilla oli. Monilla on ihan hirveät vanhemmat. Todelliset julmuri sadisti ihmisperseet. Ja vielä nykyäänkin tätä samaa ilmiötä esiintyy että äiti ei osta siteitä/anna rahaa siteisiin.Ihan viime vuosina kansanedustajat ovat joissakin Euroopan maissa keskustelleet siitä, pitäisikö teinitytöille antaa koulussa kuukautissuojia. Köyhien perheiden lapset eivät saa kotoa rahaa. Joku maahanmuuttajaperhe saattaa jättää tyttäret täysin heitteille näissä asioissa muista syistä. Äiti on ehkä kasvanut ei-toivottuna (tyttölapsi) eikä kukaan ole koskaan huolehtinut hänen tarpeistaan. Äiti voi niissä tapauksissa olla täysin jyrän alla eikä hänellä ole ylimääräistä rahaa. Joku suomalainen kansanedustaja ehdotti äskettäin, että naisten pitää ommella kankaasta suojia. Siis 2000-luvulla. -Englannissa asuva maahanmuuttajanainen kertoi kirjassa lapsuudestaan. Perheessä arvostettiin poikia, tytärtä ei. Tytär auttoi koulun jälkeen äitiä tuntikausia siivoamisessa, pyykinpesussa, ruuanlaitossa jne. Kerran tyttö sai luvan mennä kylään koulutoverin kotiin. Hän luuli päässeensä paratiisiin: kyläpaikan tytöillä oli lastenhuone, oli leluja ja omia tavaroita, ystävällinen äiti kutsui lapset pöytään ja tarjoili jotain keksejä ja mehua. Aikuisena nainen pakeni yhteisöstään.
Täällä yksi myös joka ei saanut rahaa siteisiin, jolle siteitä ei ostettu, enkä voinut pyytää niitä sillä äiti oli karjunut naama punaisena että hän ei halua kuulla koskaan sanaakaan kuukautisista, hoida ongelmasi itse!!
Lapsuudenperheeni oli HYVÄTULOINEN. Eli tämä ei ole vain köyhien ongelma. Enemmän kyse siitä että vanhemmat vaan ei halua ajatella koko asiaa. Äitini varmaan jotenkin ajatteli että kun ei osta siteitä/anna rahaa, kieltää lasta puhumasta asiasta, ja karjuu ja huutaa jotta lapsi pelkää/häpeää asiaa, niin koko kuukautis-ongelma itsestään katoaa!
Mistään muustakaan ei saanut puhua eikä ylipäätään tunteita ilmaista.
Olen sitä mieltä että siteitä pitää saada kouluun jaettavaksi. Mikään sellainen ei auta että annetaan lisää rahaa vanhemmille toimeentulotukena. Ne rahat ei siirry sille lapselle. Ei mun varakkaat vanhemmatkaan halunneet ostaa siteitä. Jos vanhempi ei halua, niin mikään rahasumma ei sitä muuta, ei auta sekään vaikka vanhemmalle antaisi 10000e kuussa toimeentulotukena.
On tärkeä ymmärtää että kuukautis-köyhyys on muutakin kuin rahallista köyhyyttä.
T. Lapsena vessapaperisiteillä kuukautiset hoitanut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Että ikävät tarinat tuli jo kerrottua? Siis sinä luulet olevasi oikeutettu mitätöimään toisten oikeat kokemukset, vieläpä ikävät sellaiset ja sulkemaan muiden suun? Miksi? Siksikö että nämä tapahtuneet ovat niin hirveitä että SINJSTA tuntuu pahalta ja haluat sen vuoksi estää ihmisiä puhumasta asiasta? Kun laittaa pään pensaaseen niin asia katoaa?Mietipä hetki miltä ne ovat tuntuneet ja tuntuvat yhä niistä jotka huomon kohtelun kohteena ovat olleet.
Ikäviä asioita ei saa lakaista maton alle. Ne pitää tuoda julki ja niistä pitää saada puhua. Näin ymmärrys, se että asiaa ei toisteta ja toipuminen voisi tapahtua.Tarkoitukseni ei ollu mitätöidä, eikä sulkea kenenkään suuta. Koska ketju näyttää olevan jo seitsemän vuotta vanha ja areenalla aika hiljaista niin toivoin, että kaikki ovat jo saaneet kurjasta lapsuudestaan avautua, eikä uusia 70-luvun uhreja enää ole. Ethän sinäkään toivo, että voi kun meitä kaltoinkohdeltuja tulisi vielä paljon lisää. Tietysti saatte pohtia lapsuuttanne ja teillä on oikeus olla katkeria äideillenne. Mutta älkää käyttäkö yleistystä.
kyllä nämä asiat ovat hyvinkin ajankohtaisista edelleenkin. On jo korkea aika tällaiselle saitille. Jos 70-lukulaisten kokemukset ovat liikaa, aloita oma ruusunpunainen keskustelua toisaalla. Meillä tämän kokemuksen vertaistuki on todella tärkeää edelleen, tulee ahaa-kokemuksia sanojen äärellä. Ei vuosien kuluminen vanhenna kokemuksia. Nyt vasta itsekin löysin tämän keskustelun.
Tämä onkin terapeuttinen ketju. Toki on veljen, isän ja ystävien kanssa tästä keskusteltu ohimennen joskus aiemminkin mutta en ole tajunnut että on koko ikäluokkaa koskettava asia. Mulla isä lempeämpi ja inhimillisempi, veli taas ei oikein ymmärrä tätä minun ja äidin väliä koska ilmeisesti äidin lempilapsi.