Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8043)
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Et tunne käsitettä vertaistuki? Sinun kirjoituksesi tähän keskusteluun oli täysin turha. Eikä mikää estä sinua aloittamasta keskusteluketjua ihanista äideistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Et tunne käsitettä vertaistuki? Sinun kirjoituksesi tähän keskusteluun oli täysin turha. Eikä mikää estä sinua aloittamasta keskusteluketjua ihanista äideistä.
Onko oikeaa vertaistukea leimata koko sukupolvi? Eikö se ole rasismia? Tämä on julkinen ketju. Siitäkö saatte voimaa, kun käytätte sanoja kaikki tai suurin osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Että ikävät tarinat tuli jo kerrottua? Siis sinä luulet olevasi oikeutettu mitätöimään toisten oikeat kokemukset, vieläpä ikävät sellaiset ja sulkemaan muiden suun? Miksi? Siksikö että nämä tapahtuneet ovat niin hirveitä että SINJSTA tuntuu pahalta ja haluat sen vuoksi estää ihmisiä puhumasta asiasta? Kun laittaa pään pensaaseen niin asia katoaa?Mietipä hetki miltä ne ovat tuntuneet ja tuntuvat yhä niistä jotka huomon kohtelun kohteena ovat olleet.
Ikäviä asioita ei saa lakaista maton alle. Ne pitää tuoda julki ja niistä pitää saada puhua. Näin ymmärrys, se että asiaa ei toisteta ja toipuminen voisi tapahtua.
Tarkoitukseni ei ollu mitätöidä, eikä sulkea kenenkään suuta. Koska ketju näyttää olevan jo seitsemän vuotta vanha ja areenalla aika hiljaista niin toivoin, että kaikki ovat jo saaneet kurjasta lapsuudestaan avautua, eikä uusia 70-luvun uhreja enää ole. Ethän sinäkään toivo, että voi kun meitä kaltoinkohdeltuja tulisi vielä paljon lisää. Tietysti saatte pohtia lapsuuttanne ja teillä on oikeus olla katkeria äideillenne. Mutta älkää käyttäkö yleistystä.
Luin koko ketjun läpi kevään aikana ja hienoa havaita, etten ole yksin lapsuuden ja nuoruuden kokemusteni kanssa.
Äiti syntynyt 40-luvun alussa kuten isänikin, minä (mies) 70-luvun puolivälissä. Lisäksi 60-luvulla syntyneitä sisarpuolia, joiden kanssa ei mitään yhteistä.
Tunnekylmyyttä ja köyhyyttä oli kyllä tarjolla enkä oikeastaan edes tiedä, miten siitä selvisin. Omat vanhempani erosivat kun olin 5-vuotias, ja isäni oli niin vässykkä että myi tilansa juuri ennen eroa veljelleen ja jäi peräkammarin pojaksi. Äijää ei sen jälkeen paljon näkynyt, ehkä häpesi, ehkä haikaili menetettyä pikkupoikaa. Rippijuhlissa kävi ja kuultuaan meneväni lukioon totesi, että menee hyvä työmies hukkaan. Muita elämänohjeita ei tullut.
Äitini päätyi sairaskohtauksen vuoksi sairaseläkkeelle kun olin noin 10. Äiti oli oikeasti aika vaikea ihminen ja huono vanhempi jo ennen sairastumistaan: minä olin lähinnä "matkalaukku" joka vain liikkuu ja joustaa aina tarvittaessa. Äiti teki matkatöitä ja olin yksin kaikki illat, ja moni muu asia oli tärkeämpi kuin minä. Kerrankin myöhästyin koulun joulujuhlista, kun piti jäädä passaamaan jotain puolituttua.
Äiti oli ja on edelleen kovin myrkyllinen ja normatiivinen ihminen. Päässä on selvästi 1950-luvun maaseudun moraalikäsitys ja ankaruus, mitä on vähän vaikea ymmärtää jos on itsekin eronnut kahdesti...
Ja se kasvatus sitten... sananlaskuja ja Raamatun lauseita: "kunnioita isääsi ja äitiäsi...", "Joka kuritta kasvaa..." "taas on muna kannaa viisaampi" jne. Jos ei tehnyt niin kuin hän halusi, tuli remmiä, tukistamista, luunappia, avokämmentä... Tämä paheni vielä, kun hänelle alkoi kehittyä ihan oikeita mt-ongelmia. (Oli ihan suljetullakin pari viikkoa 90-luvulla, en tiedä diagnoosia.)
Olisi monia muistoja, kuten "sinusta olisi varmaan tullut nätti tyttö", "ihan samanlainen olet kuin isäsi" (ei todellakaan kehu), "et sinä ikinä tuota opi", "pitää olla käsistään taitava ja sukkela", "etkö osaa korjata x ja y kun olet kerran mies" (eli korkeintaan 15-vuotias, ei kunnollisia työkaluja, materiaaleja eikä osaamista...)
Monta asiaa jää meiltä varmasti selvittämättä, koska hän ei ole ikinä ollut väärässä ja jos ottaisin jonkin asian puheeksi, hän vain huutaa että muistan väärin (vaikka oikeasti hän itse ei muista ihmisten nimiä eikä tapahtumia).
Voisin jatkaa myöhemmin. Kiitos tästä ketjusta!
N-43 kirjoitti:
Mulla oli kaamean ylisuojelevainen ja varovainen äiti. Etenkin siinä mielessä etten juurikaan päässyt illalla ulos ennenkuin olin noin 18 ja lähdit omin lupineni. Tai sitten olin nuorena niin ujo etten kovasti halunnutkaan. Lopulta kun pääsin kodin ulkopuolelle olin yllättävän rohkea.
Juuri niinhän se muuten menee, suojeleviin vanhempien lapsista tulee usein rohkeita. Jostain syystä haemme päinvastaista, mutta tutkimuksistakin näkyy, että pikemminkin asia on että jos vanhemmat pitää vähön ”liiankin” turvassa niin lapsista tulee rohkeita. Ja jos sitä vähän miettii, noin onko ihme? Maailma ei ehkä vaikuta niin pelottavalta, ja sehän se salaisuus on. Olen iloinen puolestasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Että ikävät tarinat tuli jo kerrottua? Siis sinä luulet olevasi oikeutettu mitätöimään toisten oikeat kokemukset, vieläpä ikävät sellaiset ja sulkemaan muiden suun? Miksi? Siksikö että nämä tapahtuneet ovat niin hirveitä että SINJSTA tuntuu pahalta ja haluat sen vuoksi estää ihmisiä puhumasta asiasta? Kun laittaa pään pensaaseen niin asia katoaa?Mietipä hetki miltä ne ovat tuntuneet ja tuntuvat yhä niistä jotka huomon kohtelun kohteena ovat olleet.
Ikäviä asioita ei saa lakaista maton alle. Ne pitää tuoda julki ja niistä pitää saada puhua. Näin ymmärrys, se että asiaa ei toisteta ja toipuminen voisi tapahtua.Tarkoitukseni ei ollu mitätöidä, eikä sulkea kenenkään suuta. Koska ketju näyttää olevan jo seitsemän vuotta vanha ja areenalla aika hiljaista niin toivoin, että kaikki ovat jo saaneet kurjasta lapsuudestaan avautua, eikä uusia 70-luvun uhreja enää ole. Ethän sinäkään toivo, että voi kun meitä kaltoinkohdeltuja tulisi vielä paljon lisää. Tietysti saatte pohtia lapsuuttanne ja teillä on oikeus olla katkeria äideillenne. Mutta älkää käyttäkö yleistystä.
Ole idiootti hiljaa ja painu pois ulisemasta!!!!
Vierailija kirjoitti:
Näistä "minäkin 12-vuotiaana omista palkkarahoista ostin siteet" tyypeistä tulee mieleen se juttu missä 7-vuotias lapsi oli heitetty bussista pimeään tienvarteen, kun ei lippurahoja ollut löytynyt.
Sitten ketjussa oli kaksi jengiä vastakkain: ne kenen mielestä lasta ei pitäisi laskea yksin edes matkaan, saati sitten heittää ulos ja ne ketkä on 5-vuotiaasta asti hoitanut mukisematta koko huushollia, koulut, siteet, juopot vanhemmat jne. ja näin ollen koko keskustelu siitä, minkälaista tukea lapsi tarvitsee missäkin vaiheessa on täysin turha.
Miksi se on ongelma, että joku on pienenä ja nuorena tyttönä kaivannut rinnalleen tasapainoista ja avoimeen kommunikointiin kykenevää aikuista kertomaan naiseksi kasvamisesta? Eikä tarkoituksena ole "mollata äitejä" vaan ihan oikeasti miettiä, kuka oikeasti hyötyy siitä, että lapset opetetaan pärjäämään yksin niin pienenä?
Juuri niin. Ihminen pärjää yksin kadulla 4-vuotiaasta saakka. Ei se ole silti tavoite. Kehitys estyy tai pysähtyyn joiltain osin tällä elämäntavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Et tunne käsitettä vertaistuki? Sinun kirjoituksesi tähän keskusteluun oli täysin turha. Eikä mikää estä sinua aloittamasta keskusteluketjua ihanista äideistä.
Miksi kirjoittajan pitäisi aloittaa oma ketju? AP nimenomaan kysyi "Onko kaikilla ollut tällaista". Siihen saa kertoa vastaukseksi oman kokemuksensa, joka voi olla myös kiva äiti, kivat kavereiden äidit jne.
Kehotus lopettaa ikävien tarinoiden kertominen taas oli aika älytön.
JokaKurittaKasvaa... kirjoitti:
Luin koko ketjun läpi kevään aikana ja hienoa havaita, etten ole yksin lapsuuden ja nuoruuden kokemusteni kanssa.
Äiti syntynyt 40-luvun alussa kuten isänikin, minä (mies) 70-luvun puolivälissä. Lisäksi 60-luvulla syntyneitä sisarpuolia, joiden kanssa ei mitään yhteistä.
Tunnekylmyyttä ja köyhyyttä oli kyllä tarjolla enkä oikeastaan edes tiedä, miten siitä selvisin. Omat vanhempani erosivat kun olin 5-vuotias, ja isäni oli niin vässykkä että myi tilansa juuri ennen eroa veljelleen ja jäi peräkammarin pojaksi. Äijää ei sen jälkeen paljon näkynyt, ehkä häpesi, ehkä haikaili menetettyä pikkupoikaa. Rippijuhlissa kävi ja kuultuaan meneväni lukioon totesi, että menee hyvä työmies hukkaan. Muita elämänohjeita ei tullut.
Äitini päätyi sairaskohtauksen vuoksi sairaseläkkeelle kun olin noin 10. Äiti oli oikeasti aika vaikea ihminen ja huono vanhempi jo ennen sairastumistaan: minä olin lähinnä "matkalaukku" joka vain liikkuu ja joustaa aina tarvittaessa. Äiti teki matkatöitä ja olin yksin kaikki illat, ja moni muu asia oli tärkeämpi kuin minä. Kerrankin myöhästyin koulun joulujuhlista, kun piti jäädä passaamaan jotain puolituttua.
Äiti oli ja on edelleen kovin myrkyllinen ja normatiivinen ihminen. Päässä on selvästi 1950-luvun maaseudun moraalikäsitys ja ankaruus, mitä on vähän vaikea ymmärtää jos on itsekin eronnut kahdesti...
Ja se kasvatus sitten... sananlaskuja ja Raamatun lauseita: "kunnioita isääsi ja äitiäsi...", "Joka kuritta kasvaa..." "taas on muna kannaa viisaampi" jne. Jos ei tehnyt niin kuin hän halusi, tuli remmiä, tukistamista, luunappia, avokämmentä... Tämä paheni vielä, kun hänelle alkoi kehittyä ihan oikeita mt-ongelmia. (Oli ihan suljetullakin pari viikkoa 90-luvulla, en tiedä diagnoosia.)
Olisi monia muistoja, kuten "sinusta olisi varmaan tullut nätti tyttö", "ihan samanlainen olet kuin isäsi" (ei todellakaan kehu), "et sinä ikinä tuota opi", "pitää olla käsistään taitava ja sukkela", "etkö osaa korjata x ja y kun olet kerran mies" (eli korkeintaan 15-vuotias, ei kunnollisia työkaluja, materiaaleja eikä osaamista...)
Monta asiaa jää meiltä varmasti selvittämättä, koska hän ei ole ikinä ollut väärässä ja jos ottaisin jonkin asian puheeksi, hän vain huutaa että muistan väärin (vaikka oikeasti hän itse ei muista ihmisten nimiä eikä tapahtumia).
Voisin jatkaa myöhemmin. Kiitos tästä ketjusta!
Kuvaavasti kerrottu!
Jokainen täällä kerrottu tarina tuntuu vähän omalta tai kuin hyvän ystävän tarinalta, sellaisen ystävän, johon voi luottaa, "koska se tietää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N-43 kirjoitti:
Mulla oli kaamean ylisuojelevainen ja varovainen äiti. Etenkin siinä mielessä etten juurikaan päässyt illalla ulos ennenkuin olin noin 18 ja lähdit omin lupineni. Tai sitten olin nuorena niin ujo etten kovasti halunnutkaan. Lopulta kun pääsin kodin ulkopuolelle olin yllättävän rohkea.
Juuri niinhän se muuten menee, suojeleviin vanhempien lapsista tulee usein rohkeita. Jostain syystä haemme päinvastaista, mutta tutkimuksistakin näkyy, että pikemminkin asia on että jos vanhemmat pitää vähön ”liiankin” turvassa niin lapsista tulee rohkeita. Ja jos sitä vähän miettii, noin onko ihme? Maailma ei ehkä vaikuta niin pelottavalta, ja sehän se salaisuus on. Olen iloinen puolestasi!
En sanoisi että tuo on mikään sääntö. Yllättävä rohkeus voi näyttäytyä uhkarohkeutena, mutta kun perusturvallisuus puuttuu, ei se rohkeus ainakaan minulla ole kovin kauas kantanut. Rohkeita tyhmiä manöövereitä tein nuorempana, sen jälkeen olen nössöillyt vähän liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teillä jotka tänne kirjoitatte on ollut todella huonot äidit.
Olen sitä mieltä, että valtaosa äideistä ovat kuitenkin olleet hyviä ja rakastavia.
Minun äitini on ollut sellainen ja tunnen vain tällaisia äitejä. (Kukaan ihminen ei tietenkään ole täydellinen ja aika on ollut aivan erilainen kuin tänä päivänä) Nyt tekevät lastenlastensa eteen kaikkensa ja avustavat vielä vähistä rahoistaan.
Tasan ei käy onnen lahjat. Valitettavasti teidän historiaa ei voi ulkopuolinen muuttaa, vaikka kuinka ottaisi osaa teidän kaltoinkohteluun.Ei kuitenkaan pidä yleistää, niinkuin monissa kommenteissa tehdään. Te tunnette oman ja lähipiirinne historian ja tänne kirjoitetut tarinat. Minä ja moni muu tunnemme ihan toisenlaisia äitejä. Heistä ei vaan ole tällaista ketjua kirjoitettu, koska ei ole mitään sanomista, koska ovat olleet normaaleja äitejä.
Toivotaan, että ne ikävät tarinat tuli jo kerrottua ja toivotaan, että teille kaikille on ollut siitä apua.
Et tunne käsitettä vertaistuki? Sinun kirjoituksesi tähän keskusteluun oli täysin turha. Eikä mikää estä sinua aloittamasta keskusteluketjua ihanista äideistä.
Miksi kirjoittajan pitäisi aloittaa oma ketju? AP nimenomaan kysyi "Onko kaikilla ollut tällaista". Siihen saa kertoa vastaukseksi oman kokemuksensa, joka voi olla myös kiva äiti, kivat kavereiden äidit jne.
Kehotus lopettaa ikävien tarinoiden kertominen taas oli aika älytön.
Kirjoittaja toivoi, että ikävät tarinat tuli jo kerrottua, koska näytti olevan hyvin hiljaista. Mistä keksit sanoja hänen suuhunsa. Ei hän kehoittanut lopettaa ikävien tarinoiden kertomista. Mutta luuli ettei tarinoita enää ole, koska kukaan ei täällä mitään sanonut. Selitti myös myöhemmässä kommentissa. No, ehkä oli älytön, eikä ostanut oikeita sanoja. Eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kurjimpia ja surkeimpia vanhempia ovat kaikesta valittavat ja marisevat, ahneet, itsekkäät, hyvätuloiset ja rikkaat suuret ikäluokat. Valitettavasti näennäinen "elintaso" on luotu Suomeen lasten, lastenlasten ja ympäristön kustannuksella.
Osa vanhemmista ei ole ole välittänyt mitään lapsistaan. Lapset on viety päivähoitoon vauvaikäisenä, jopa jo 2-3 kuukauden ikäisenä vauvana. Hyvin pieniä, alle kouluikäisiä lapsia ja koululaisia on hoidatettu sukulaisilla ja isovanhemmilla pitkiä aikoja. Vanhemmat ovat sysänneet lastenhoidon sukulaisten vastuulle.
En ihmettele, miksi niin moni 1960-1980-luvulla syntynyt on ahdistunut, masentunut ja kärsii ihmissuhdevaikeuksista ja mielenterveysongelmista. Varhaislapsuudessa koettu perusturvattomuus, jatkuvasti vaihtuvat hoitajat ja hylkäämisen kokemukset vaikuttavat vahvasti aikuisälläkin.
Nykyään lapset otettaisiin monesta suurten ikäluokkien perheestä huostaan.
Olivat rikkaita ja veivät 2-3 kuukauden ikäiset vauvansa päivähoitoon. Miksi hoidattivat muilla? Käsittämätöntä. Olisivat hoitaneet itse.
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Miksi suhtaudut noin halveksien muiden ihmisten kokemuksiin? Olisi kiva kuulla tyttäresikin kanta asiaan...
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Se varmaan selviäisi, jos lukisit ketjun.
P.s. Minunkin äitini on sitä mieltä että hän oli superäiti ja tarjosi superlapsuuden ja hänen ansiotaan on kaikki mitä olen saavuttanut. Kaikki on valetta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Jos et ymmärtänyt edes ketjun aihetta, niin kannattiko tulla kommentoimaan. Ei täällä kysytty 70-luvun äitien näkemyksiä lasten mielipiteistä. Aihe lukee selvästi aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin! Omasta lapsuudesta on jäänyt päällimmäisiksi tunteiksi häpeä, pelko väärin tekemisestä, sellainen jatkuva pieni ahdistus ja toisten eli varsinkin niiden vanhempien tunnetilojen jatkuva haistelu.
Oman lapseni kohdalla korjaan tämän. Olen hänelle lämmin äiti. Pyydän aina anteeksi, jos olen huutanut hermostuksissani. Leikin hänen kanssaan. Juttelemme tunteista ja asioista. Vastaan hänen kysymyksiinsä asioista ja ilmiöistä asiallisesti enkä pilkkaa, väheksy tai jopa suutu pienen ihmisen tiedonjanosta. Miten mitään voi oppia, jos ei saa kysyä tai kyseenalaistaa? Miten lapsi voi oppia luottamaan ihmisten hyvyyteen ja siihen, että lähimmät auttavat, jos oma äiti ei puolusta? Koska sitä minun äitini ei koskaan ole tehnyt, ollut minun puolellani. Jos oli koskaan mitään kinaa, äitini oli isäni puolella.
Niin tai jos kukaan ei koskaan puolusta? Tai kehu ja kannusta? Tunnekasvatus tosiaan oli aivan olematonta. Esim. muuttaessani kotoa pois en saanut mitään apua. Ja kun lopulta lähdin kotoa opiskelemaan, kukaan ei osoittanut mitään tunteita. Uskon, että jos oma lapseni muutaisi pois kotoa, se olisi valtavan tunteellinen tilanne. Lisäksi minulla olisi huoli hänen pärjäämisestään. Mutta ei minun vanhemmilla. Minulla ei ollut edes puhelinta yhteydenpitoon aluksi, mutta eipä se vanhempiani häirinnyt. He eivät myöskään olleet kiinnostuneita minne/ millaiseen asuntoon muutan. En vain silloin tajunnut tilannetta ja saamaani kohtelua, koska koko lapsuus oli samanlaista.
Mun kotoa poismuutto opiskelemaan oli samanlainen… tai vielä pahempi. En saanut mitään kotoa mukaan, muuta kuin sellaiset mitä olin saanut rippi/yo lahjaksi. En siis edes kirjoituspöytää, ”se on meidän”, ilmoitti isä. Muutossa ei autettu. Muutin 250km päähän ilman mitään apua, taloudellista tukea tai kiinnostusta. Vanhemmat kävi yhden kerran viiden vuoden sisään luonani. Kotiini en saanut enää mennä edes jouluna, ja vietin joulut yksin tyhjässä opiskelijatalossa, pelotti todella paljon kun mun ikkunassa oli ainoa valo koko kerrostalossa!
Vanhemmat lopetti kaiken yhteydenpidon aika lailla sitten siihen. Kokivat jotenkin että ”heidän rangaistus on lusittu”. Olenkin elänyt koko aikuisuuteni ilman vanhempiani eikä tätä muuttanut lastenlasten syntymäkään. Ovat nähneet lapsiani ehkä kerran tässä 10v sisään. Ei heitä kiinnosta oma lapsi, miksi siis lapsenlpsetkaan.
Samoja kokemuksia, vaikka olenkin myöhempää sukupolvea (-86). Jouluksi ei ollut asiaa kotiin, ala-ikäisenä jouduin muuttanaan pois kotoa ilman yhtään tavaraa mukanani. Lapsenlapset eivät yhtään kiinnosta. Oman jälkensa vanhempien kylmyys ja välinpitämättömyys on jättänyt minuun, vaikka ulkoisesti sitä ei huomaa. Aina jouluisin ahdistaa yms., vaikka nykyään onkin oma perhe ja en joudu olemaan yksin opiskelukämpässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Miksi suhtaudut noin halveksien muiden ihmisten kokemuksiin? Olisi kiva kuulla tyttäresikin kanta asiaan...
Yksi tytärhän tuossa aiemmin kirjoitti, mutta haukut tuli ja idiootiksi nimitettiin. Joku lause taisi aiheuttaa väärinkäsityksen.
Ai sinun tyttäresi kirjoitti? No sittenhän asiat ovat hyvin. Tarvitseeko asiaa sen kummemmin ihmetellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ulinaa täällä ketjussa on? Onko siis kaikki 70-luvulla syntyneet onnettomia ja kamalan äidin kasvattamia, vai mitä tämä on. En jaksa kahlata ketjua läpi. Mutta oma 70-luvulla syntynyt tyttäreni on tyytyväinen lapsuuteensa. Hyvin koulutettu ja hyvissä duuneissa, lapsensakin viihtyy mummin seurassa. Ja joo, niistä kuukautisistki puhuttiin, puhui jo oma mutsini 60- luvulla ja mummokin jotain mainitsi. Tai mistä tässä ketjussa on kyse?
Miksi suhtaudut noin halveksien muiden ihmisten kokemuksiin? Olisi kiva kuulla tyttäresikin kanta asiaan...
Yksi tytärhän tuossa aiemmin kirjoitti, mutta haukut tuli ja idiootiksi nimitettiin. Joku lause taisi aiheuttaa väärinkäsityksen.
Ai sinun tyttäresi kirjoitti? No sittenhän asiat ovat hyvin. Tarvitseeko asiaa sen kummemmin ihmetellä.
Minä olen eri henkilö joka kommentoin tuohon, eikä hän.
Että ikävät tarinat tuli jo kerrottua? Siis sinä luulet olevasi oikeutettu mitätöimään toisten oikeat kokemukset, vieläpä ikävät sellaiset ja sulkemaan muiden suun? Miksi? Siksikö että nämä tapahtuneet ovat niin hirveitä että SINJSTA tuntuu pahalta ja haluat sen vuoksi estää ihmisiä puhumasta asiasta? Kun laittaa pään pensaaseen niin asia katoaa?Mietipä hetki miltä ne ovat tuntuneet ja tuntuvat yhä niistä jotka huomon kohtelun kohteena ovat olleet.
Ikäviä asioita ei saa lakaista maton alle. Ne pitää tuoda julki ja niistä pitää saada puhua. Näin ymmärrys, se että asiaa ei toisteta ja toipuminen voisi tapahtua.