Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

 

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

 

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

 

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

 

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
221/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pähkinä purtavaksi:

 

Jos sotasukupolvien naisista on tullut meille alusta saakka ihania mummoja, miksei meidän äideistä meinaa tulla meidän lapsille edes välttäviä mummoja?

 

Jos sotasukupolven naiset ovat kyenneet muuttumaan maailman mukana - on yhdeksänkymppisiä feministimummoja yms. -, miksi meidän äitien ikäiset naiset vain vuosi vuodelta jämähtävät yhä katkerampaan naisvihaan?

 

Jos kerran nainen saa äitiyden mallin kotoaan, miksi minä en PYSTY kohtelemaan lapsiani yhtä julmasti kuin hän? Kohtelen heitä lempeästi kuten isoäitini.

 

Vierailija
222/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 14:51"]

Olen seurannut ja pohtinut tätä ilmiötä pitkään. Voi olla, että teen sen tutkimuksen. Kuten on tullut ilmi, näitä täsmälleen samalla tavalla sairaita äiti-tytärsuhteita on läpi Suomen, läpi yhteiskuntaluokkien ja läpi vuosikymmenten. Selityksiä etsitään aina niistä samoista vanhoista syistä: sota, jälleenrakennusaika; köyhyys, varakkuus; kouluttamaton, korkeakoulutettu; maaseutu, kaupunki jne. Naiset pyrkivät löytämään jonkin ulkoisen voiman, joka pakotti heidän äitinsä tunnekylmiksi. Siis selittämään itselleen, että äiti pohjimmiltaan rakasti mutta jokin ulkopuolinen paine vain esti häntä näyttämästä rakkauttaan tyttärelleen.

 

Kuitenkin tässäkin ketjussa tulee ilmi, että tunnekylmät äidit tulevat todella monenlaisista taustoista ja että tyttären mitätöinti on ollut äidin ihan tietoinen kasvatusmenetelmä.

[/quote]

 

samaa mieltä, sodat ei selitä. Ehkä joku kristinuskon opit yhdistettynä  vittumaiseen luonteeseen.

 

[/quote]

Neljättä käskyä huudettiin aina apuun, jos vähänkään oli jostain eri mieltä. Olisi kiva kuulla tämänkin käskyn eri tulkintoja. 

 

Vaikkei meidän perhe ollut mitenkään uskovainen niin kristinuskon (pappie) ja siten koko yhteiskunnan moraaliset arvot olivat kasvatuksen taustalla. Tytöille omat säännöt ja pojille omat. Ja lisättynä sairas perhedynamiikka. 

 

Jotakin yhteistä "hullunkurisille perheille"(ja omituista) olen huomannut (ja joista tässäkin ketjussa on ollut puhe)

 

- tytöistä ei välitetty, pojat oli luomakunnan kruunuja. meilläkin poikia arvostettiin enemmän, vaikka tosiasiassa ne olivat jo pikkurikollisia lapsesta saakka. Koulumenestys surkeaa eikä minkäänmoista edes sydämensivistystä. Tytöillä akateemiset ansiot.

 

- poikien lapsetkin mieluisimpia, etenkin poikalapset.

 

- tytöt tekivät kaikki kotityöt ja saattoipa joku suorastaan olla kotiorja.

 

- itkeviä lapsia sätittiin tai naurettiin.

 

- tunteita ei saanut näyttää ja niistä puhuminenkin olisi ollut omituista.

 

- mitätöinti oli oiva kasvatuskeino (ei ylpisty liikaa).

 

- lapset ei tartte mitään muuta kuin ruuan naamaan.

 

- vasta vakavista sairauksista vietiin lääkäriin.

 

- menkoista eivät  tyttäret äideillen puhuneet vaan koittivat pärjätä vessapaperitolloilla.

 

- poikien seurassa viihtyminen oli "vehtaamista" vaikka kyse olisi 10-vuotiaasta.

 

jne..... 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En pidä Zen Cafesta, mutta piti aikoinaan ajaa auto tiensyrjään, kun radiosta tuli se ikään kuin isän äänellä kirjoitettu biisi: "En oo pettynyt, mietin vaan et missä väärin tein, kun sinusta tuli niin laiska, niin laiska ja tyhmä ja saamaton."

 

Tuossa mielestäni kiteytyy se, miten lapsuudessa ja nuoruudessa vanhemmat puhuivat. Kaksi viestiä samassa lauseessa. "Ihan hyvä todistus, mutta sitä jäin miettimään, miten sinunlainen vähän yksinkertainen tapaus on tällaiset numerot saanut." "Kiva mekko, saas nähdä kauanko persees mahtuu siihen."

Vierailija
224/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 20:08"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 01:24"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 14:32"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 13:51"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 12:14"]

Minunkin äitini rakasti sananlaskuilla syyllistämistä. Nyt voisi näille yksin jääneille inhokkiäideille sanoa, että sitä niittää mitä kylvää.

[/quote]

 

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!

 

:D

[/quote]

 

Niin makaa kuin petaa.

 

 

[/quote]

 

Oman äitini lemppari ja sopii tähän kuin nakutettu:

Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan. :D

[/quote]

Laita lapsi asialle ja tee itse perässä.

 

[/quote]

 

Meillä se oli

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi."

 

Jep jep, näin vaikkei tosiaan olisi aihettakaan.

Vierailija
225/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Kaksoisidosviestintää pidettiin sotien jälkeen haitallisena lapselle. Uskottiin, että lapselle voi puhjeta skitsofrenia. Niin kuin voikin.

 

No minkä helvetin takia sitten se sodan jälkeen kasvanut sukupolvi otti juuri tuon viestinnän käyttöön kasvattaessaan meitä, lapsiaan?!

 

http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/julkaisut/pia-kaulio/__new_page_-171272/

Vierailija
226/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 15:20"]

 

[/quote]

 

samaa mieltä, sodat ei selitä. Ehkä joku kristinuskon opit yhdistettynä  vittumaiseen luonteeseen.

 

[/quote]

 

Muistan äidin joskus kertoneen, miten hänen tätinsä oli ohjenuoraksi antanut : Kärsi, kärsi niin kirkkaamman kruunun saat! Äitikin sentään tajusi, ettei se ihan noin mene, mutta paljon on siitä mentaliteetista varmasti tarttunut.

 

Paljon on tuttua näissä kertomuksissa. Lisäisin, että meillä on mennyt pitkälti niin, että niin kauan kuin lapset käyttäytyivät kiltisti, oli äitikin kiltisti. Mutta heti jos teki väärin, alkoi kova syyllistäminen ja rangaistukset. Jos menetti lapsena tai teininä hermot, menetti äitikin hermot. Tai aikuisena haukutaan päin naamaa, mutta auta armias, jos äidille uskaltaa sanoa mitään negatiivista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen lukenut ja kommentoinnutkin ketjua alusta alkaen. Samanlainen äiti itsellänikin.

 

Tässä lukiessa tuli äkkiä sellainen olo, että itse asiassa aika moni äiti (ja jotkut isätkin) kuulostavat ihan hölmöläisiltä. Siis suraan sanottuna vähän tyhmiltä, kaikki valot eivät ole päällä. Voisiko asia olla yksinkertaisesti niin, että älyn, ja etenkin tunneälyn, suhteen ero on vain liian suuri jotta eri ikäpolvet kokisivat olonsa toistensa kanssa mukaviksi. 

Vierailija
228/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

On kyllä hyvä ja mieltä parantava ketju tämä ketju! En olekaan ainoa, jonka äiti ei ostanut siteitä, ei rintsikoita eikä juuri mitään muutakaan koskaan minulle. Ei edes laittanut ruokaa, saati aamupalaa... Isä keitti aamupuuron ja laittoi päivällisen, aina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on näköjään ollut kiva äiti.

Hän tosin syntyi jo 1930-luvulla ja minä 60-luvulla. Tuttua tuossa ap:n jutussa oli työn ihannointi. Äiti korosti työnteon tärkeyttä kyllä, mutta hänestä opiskelu ja lukeminen oli työtä siinä missä muukin. Joten minun ei tarvinnut mennä kesätöihin ennen kuin päästyäni ylioppilaaksi. Itse hän oli mennyt kesätöihin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana, koska kotona oli puutetta rahasta. Hän epäili, että sen kesän raskas työ olisi ehkä ollut syynä hänen myöhempiin selkävaivoihinsa.

Koska hän olisi halunnut päästä opiskelemaan koulun jälkeen, mutta perheellä ei ollut varaa kustantaa opintoja, hän antoi minun valita opintosuuntani. Äiti ei koskaan vaatinut minua maksamaan kotiin kesätöistäni, vaan sain pitää rahat itse.

Menkoistakin hän puhui hyvissä ajoin. Hän kertoi, että oli itse niin järkyttynyt omien kuukautistensa alkamisesta, ettei voisi kuvitellakaan pitävänsä minua pimennossa sen asian suhteen. Hän moitti vähän omaa äitiään siitä, ettei tämä ollut kertonut hänelle etukäteen niistä tarpeeksi. Hän sanoi, ettei meinannut ensin uskoa, että kaikki tietyn ikäiset naiset käyvät kerran kuussa läpi ne samat jutut.

Tietenkään kaikesta ei minunkaan äitini kanssa ole voinut puhua, mutta se on normaalia. Jokaisella on yksityisyys.

 

 

Vierailija
230/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Silloin kun tämä äitiemme kylmyys tulee av:lla esiin toista kautta, sitä puolustellaan.

 

Esimerkiksi jokaisessa "anoppi tarjosi vegaanille lihapullia" -keskustelussa moni asettuu puolustelemaan anoppia. Samoin kaikissa "äiti syötti pähkinäallergiselle miehelleni/lapselleni pähkinöitä" -keskusteluissa tulee varmasti jo ekalla sivulla joku puolustelemaan tuota äitiä ja haukkumaan ap:tä.

 

Puolustelu on aina mallia "olisit kiitollinen anopillesi, kun teki edes lihapullia; olet kiittämätön, kun et syönyt; veganismi ja muut ruokavaliot ovat pelkkää kiusantekoa anoppi raukalle". Samaan tyyliin "oletko tyhmä, kun et vahtinut lastasi, jokainen hyvä äiti ottaa allergiselle lapselle omat eväät, mitä syyttelet mummoa, hyvää vain tarkoitti kun lapselle pähkinöitä syötti".

 

Lisäksi vähintään yksi tulee aina mitätöimään koko ap:n kokemuksen kirjoittamalla jotain sellaista kuin "Huh huh, tämä ap vaikuttaa kyllä... suoraan sanottuna vainoharhaiselta. :/ Voimia!" Eli ap:n itse kokema tapahtuma olisi muka vainoharhaa, ei todellista, ja ap jotenkin henkisesti sairas.

 

Nyt kun noita tahallaan väärää ruokaa tuputtavia ja marttyyriksi heittäytyviä anoppeja/äitejä käsitellään tässä meidän keskustelumme kehyksessä, me voidaan jättää veganismi-mielipiteemme ja muut asenteemme narikkaan ja keskittyä vain tuohon anoppien/äitien omituiseen käytökseen: he pyrkivät tahallaan pahoittamaan miniän/tyttären mielen, rikkomaan sääntöjä ja kävelemään yli. Se on ihan sitä samaa tunteettomuutta. "Ylpeälle" vegaanille tai allergiselle halutaan antaa "opetus", oli se sitten vaikka paha allergiakohtaus, josta uhri joutuu sairaalahoitoon.

 

Mun äidiltä puuttuu tuo ruoalla ojentaminen, eikä hän koskaan anna tahallaan ei-toivottuja lahjoja. (Muuten kyllä kylmä.) Työelämässä olen kuitenkin jatkuvasti tekemisissä ruoalla ojentamisen kanssa. On esim. kuusikymppinen työkaveri, joka toivoi, ettei meille osteta kesän aikana enää lainkaan kahvia duuniin, koska kesäharjoittelijatyttö on kahvin ystävä. Eli meidän kaikkien pitäisi vältellä kahvia, jotta tuo tyttökin joutuisi kärvistelemään ilman. Teetä kuulemma voidaan tilata, koska sitä tyttö ei varmaan juo.

 

Kuusikymppinen nainen siis ajattelee, että harjoittelijatyttöä pitäisi karaista. Töissä ei saa viihtyä. Ei saa pitää kahvitaukoja (kuten me muut pidetään). Täytyy aloittaa karusti nollasta. Tytön pitää jotenkin nöyrtyä ja painaa omat mielitekonsa taka-alalle.

 

Me nelikymppiset taas ajatellaan, että nyt kun on harjoittelija, voitaisiin ostaa pöytään enemmän hedelmiä, mehuja, herkkuja. Pitää enemmän taukoja, nyt kun tytön ansiosta duunit sujuu tosi nopeasti, ja palaveerata porukalla. Antaa tosi kiva kuva tästä työpaikasta, jotta tyttö levittäisi meidän hyvää mainetta ja kenties tulisi tänne vakituiseksi valmistuttuaan.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/8042 |
12.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullista :(

Vierailija
232/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:24"]

Aika jännä, mutta tähän ketjuun ei ole vastannut kukaan joka olisi sanonut olevansa 70-luvulla lapsen saanut äiti... ei yhden ainoa. Vaikka täällä muuten roikkuu isovanhempia, aika vanhojakin.

[/quote]

 

Oletko varma? Taisi olla pari vastausta jo etusivulla...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/8042 |
12.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä näitäkään äitejä ei haukuttaisi (ei olisi aihetta) jos olisivat "pelkkien poikien äitejä" , viitaten yhteen tuoreeseen ketjuun. Jumaloisivat poikiaan ja katkera kalkki suuntautuisi puolisoon. 

Vierailija
234/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 18:55"]

Silloin kun tämä äitiemme kylmyys tulee av:lla esiin toista kautta, sitä puolustellaan.

[/quote]

 

Minä ajattelin juuri tätä samaa tänään, mutta ajatus ei ollut vielä valmis kirjoitettavaksi auki. Nyt ei enää tarvitse, koska teit sen jo paremmin kuin itse olisin osannut.

Av:lla kaikki nämä vuodet roikkuneena olen aina ihmetellyt, mistä kumpuaa naissten toisia naisia kohtaan tuntema vihamielisyys. Loukataan loukkaamisen ilosta, mitä arempi aihe, sen parempi. Ja aivan erityisesti mätetään niitä naisia, jotka pitävät puoliaan äitejään, anoppejaan ja joskus aviomiehiäänkin vastaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huuh, luin koko ketjun läpi. Olen 70-luvulla syntynyt, äitini 40-luvulla. En tunnista näissä äitiäni kovinkaan hyvin, joitain piirteitä kyllä. Mutta meillä on äitini puhunut kuukautisista, aika pintapuolisesti mutta kuitenkin. Koulussa liikunnan opettaja piti yhden terveystiedon tunnin kuudennella luokalla ja kysyi, keille äidit on puhuneet kuukautisista. Viittasin ja välitunnilla luokkakaverit väittivät minun valehdelleen. Eihän minunlaisen nössön äiti ollut millään voinut minua valistaa. Toki itsekin vähän punastelin aihetta. Ja olihan ne kuukautisten alkamiset noloa. Seksistä ei todellakaan puhuttu.

 

Rintaliivit sain jossain vaihessa. Tosin ei niiden ostaminen äidin kanssa mikään ilon asia ollut. Vaatteita oli, ei yltäkylläisesti mutta ihan hyvin ja sopivia ja siistejä. Rahaa sain, sain kulkea sen mitä halusin. Kaiken kaikkiaan koin eläneeni onnellisen lapsuuden. Toki myöhemmässä vaiheessa tajusin, että oli asioita joita ei koskaan tapahtunut. 

 

Meilläkään ei halattu, ei kerrottu että välitetään tai rakastetaan, ei kehuttu. Olin hyvä koulussa, arvosanat olivat hyviä, ne otettiin mielellään vastaan, mutta vasta aikuisena kuulin, että selän takana olivat vanhempani miettineet, että kyllä tuo tyttö tulee pärjäämään elämässään. Olisivatpa sanoneet sen ääneenkin joskus. 

 

Sekä äiti että isä ovat oppineet vuosien varrella avoimemmiksi. Ovat aivan mahtavia isovanhempia. Tottakai mutkia on matkassa ollut ja on oleva, mutta kyllä minulla on asiat hyvin.

 

Näitä juttuja kun olen lukenut, tulee vaistomaisesti mieleen tätini, äitini sisko, hänkin 40-luvun lapsi. Hän on ollut lapsilleen juurikin pitkälti sen kaltainen kuin mitä edellä on lueteltu. Tosin hänkin on isoäitinä sitten hyvä ja välittävä. 

 

Kiitos näistä kirjoituksista. En ole kokenut samaa kuin suurin osa, mutta nyt ymmärrän vähän paremmin moniakin ystäviäni. 

Vierailija
236/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="11.07.2014 klo 20:05"]

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 00:24"]

Aika jännä, mutta tähän ketjuun ei ole vastannut kukaan joka olisi sanonut olevansa 70-luvulla lapsen saanut äiti... ei yhden ainoa. Vaikka täällä muuten roikkuu isovanhempia, aika vanhojakin.

[/quote]

 

Oletko varma? Taisi olla pari vastausta jo etusivulla...

[/quote]

 

Syy siihen on selvä. Tämä sukupolvi, 1930-40-luvulla syntyneet, eivät kykene käsittelemään omaa osallisuuttaan huonosti voiviin tyttäriin. Heidän mielestään jokainen on oman onnensa seppä. Kaikenlainen henkinen nujertaminen, koskaan mistään kehuminen on ollut tämän sukupolven ohjenuora. Tyttäriään he ovat halveksineet ja pilkallisesti usein ns. ojentaneet. 

 

En ihmettele, että tässä maassa on vaikea kunnioittaa vanhempiaan. Jos ei ole osoittanut mitään aitoa rakkautta lapsiaan kohtaan (paitsi ehkä sitä poikaa kohtaan), niin melko turhahan se on itkeä sitten kiittämättömyyttä.. jos suhteessa on äitien mielestä vain yksi osapuoli. Itseriittoisuuden sukupolvi.

 

Eipä tänne näköjään uskalla kukaan tulla julkisesti kommentoimaan ja lyttäämään tyttäriään tai heidän sukupolveaan. Ehkä näin monen kokemukset silti saattaa heidät hetkeksi miettimään tykönään, tekivätkö he sittenkin ihan tietoisesti väärin.

 

Suurimmalla osalla on varmasti netti nykyään käytössä pankkiasiointia varten ja surfaamaan on opittu, että ei se käyttäjämäärästä ainakaan ole kiinni. Halusta kommentoida sitäkin enemmän, sillä syyllistäminen on hankalaa tällaisessa ketjussa, jossa on rintama tämän sukupolven tyttäriä todistamassa kipua, jonka nämä äidit ovat aiheuttaneet tunnekylmyydellään.

 

Vierailija
237/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

läpsi turpaan...

Vierailija
238/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 21:51"]

Tommonen ainakin mun äiti on

 

http://narskulandia.blogspot.fi/2012/09/narsistisen-aidin-piirteet-8-testi.html

[/quote]

 

No näin myös meillä. Toki paljon muutakin, en tiedä, onko ilmiö sen ajan henkeä vai nk.luonnevikaisuutta.

 

Vierailija
239/8042 |
11.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luonnevikaisuus ominaisuutena tuon sukupolven naisilla/äideillä? Ainakin tämän palstan mukaan vaikuttaa siltä..

Vierailija
240/8042 |
12.07.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta. Poikiahan nämä äidit pitävät kuin kukkia kämmenellä. Miniöihin ei uskalleta vihaa kohdistaa, koska samalla loppuisi pojan rakkaus ja napanuora menisi katki. Siksi se viha kateus ja katkeruus siirrtetäänkin tyttäriin. On nähty, että äidit oikein tuovat esiin, miten paljon enemmän he tekevät miniöidensä eteen, kuin koskaan tyttäriensä. 

 

Se on mielisairasta. Mutta tottahan se on. Nämä naiset eivät näe omaa katkeruuttaan ja tekojensa seurauksia.

 

Stina EKblad juuri televisiossa puhui sodan jälkeisten lasten elämästä, joka aika mielenkiintoista kuulla näyttelijän suulla.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kolme