Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.

Tää keskustelu on aivan sairasta. Verrataan lottovoittoja, kuuroutta ja lapsen kuolemaa.

Meillä oltiin 7 vuotta hoidoissa, kunnes sain lapsen. Ja kyllä tuo 7 vuotta oli rankinta ikinä. Ja kyllä mä olisin lottovoitot jättänyt väliin. Jos lapsi olisi tullut jollain hoidolla, josta menee kuulo, niin siitä vaan!

En todellakaan valinnut piehtarointia lapsettomuudessa. Kyllä se kipu tuli ihan valitsemattakin.

Nyt kun meillä on lapsi, niin välillä oikein kourasee, että apua, entäs jos me ei oltaisi saatukaan tätä lasta. Että onneksi en lapsettomuushoidoissa tajunnut, että lapsi on vieläkin suurempi onni kuin edes silloin tajusin. Onneksi näin.

Ihminen on koodattu jatkamaan sukua. Kyllä se jälkeläisten puute sillloin sotii ihan omaa biologiaa vastaan. Ja siksi se niin tuntuukin.

Näin lapsettomana ohjeet voisi kärjistää näin: Kun joku kyselee lapsista, pitää avoimesti kertoa olevansa lapseton. Tämän jälkeen voi kuunnella, miten lapsellinen julistaa ettei  minulla ole mitään surtavaa, koska kaikki nyt eivät vaan voi saada lapsia.

En ymmärrä miten avoimesti kertomisesta olisi apua, jos mielipide on se että ei minusta oikeasti voi tuntua pahalta?

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:01"] Mitä ihmeen tyhmäilyä tämä on, että kuoleman surusta pääsee yli, mutta lapsettomuuden surusta ei millään? Miksi ei? Edellisessä tapauksessa on sentään oikeasti menetetty joku eikä pelkkä haave saada lapsia. [/quote]

Voi huh kun täällä halutaan haastaa oikein haastamalla riitaa.

Suru on suru, oli sitten kyse lapsen menetyksestä tai siitä, ettei sitä koskaan saanutkaan. Minusta noita kahta ei tarvitse edes vertailla keskenään "kenen suru on oikeampaa" kisassa. Toisekseen: kyllä, on tympeää jos joutuu varomaan täysin arkipäiväisiä sanoja siinä pelossa, että loukkaisi jotakuta toista tahattomasti puheillaan tai että jos joku haluaa korottamalla korottaa kärsimystään asiassa kuin asiassa. Minä en ole tällaisia lapsettomia juuri tavannut, pikemminkin heitä hiljaisesti asiaa kärsiviä. Eikä tulisi mieleenkään mennä heistä kenellekään teroittamaan, ettei tuollaista ole lupa surra, eikä varsinkaan niin että se häiritsisi jotakuta toista. Kuten joku tuolla ilmaisikin: ei sitä surua itselleen kukaan erikseen "tilaa". Epäilen, että kukaan vessaan itkemään syöksynyt tai kiusalliseen hiljaisuuteen vaipunut ihminen sitä varta vasten tekisi vain kerjätäkseen huomiota.

Vessassa itkijä täällä taas. En minä ainakaan syöksy huomiota herättävällä tavalla vessaan. Pujahdan sinne ihan samalla tavalla kuin muutenkin vessassa käydessäni, rauhallisesti kävellen.

Minulla on onneksi työpisteellä isot sermit, eli jos oikein itkettää, voin itkeä omalla paikallanikin, kun on iso näyttö ja sermikin vielä, pitää vaan päätä vähän kumarassa ja näpyttää näppäimiä niin kukaan ei huomaa, ellei tule ihan viereen tai sermin eteen kurkkimaan. Punaisia silmiä ja nenää voi väittää vaikka flunssaksi tai allergiaksi, jos joku alkaa katsomaan oudosti. Enkä nyt aina työkaverien vuoksi itke, syynä voi olla vaikka lääkärikäynti, aina ei saa ilta-aikoja vaan joskus pitää varata lapsettomuuslääkärillä käynti aamuun ennen töihin menoa ja enkä aina saa itkua loppumaan ennen töihin menoa. Mieluummin olisin tietysti itkemättä mutta en pysty aina hillitsemään itseäni.

Muuten työ on hyvä kun se vie ajatukset pois lapsettomuudesta kun on pakko keskittyä muihin asioihin. Toki töihin keskittyminen keskeytyy ja lapsettomuus tulee mieleen vaikka silloin, kun työkaverit alkavat puhua lapsistaan (tosi suosittu aihe meillä töissä) tai pitää vaikka mennä ihastelemaan kun joku äitiyslomalainen tuo vauvan nähtäväksi.

Onhan lapsettomuus mitä suurimmassa määrin luonnollista ja selitettävissä. Ja ellei ole selkeetä selitystä, niin mitäpä sitten - ei maailmassa kaikki muukaan ole selitettävissä. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, ja suhtautumisen voi kyllä aika suuressa määrin itse päättää - teenkö tästä itselleni elämää isomman asian vai opettelenko hyväksymään että tässä kävi nyt näin ja jatkan eteenpäin toisia polkuja. Murehtimalla määrättömästi pilaa vain oman ainutlaatuisen elämänsä ja ehkä sivussa muutaman muunkin, ainakin vähän. Miksi siis tehdä tragedioistaan iso numero? Jos itse en olisi saanut lapsia, adoptio olisi ollut hyvä vaihtoehto.

Mä luulen, että se tuntuu susta rankimmalta asialta sen takia koska se on sulle nyt akuutein. Jos sulla kuitenkin olisi ne lapset niin todennäköisesti et ajattelis lapsettomuuttakaan enää niin pahana vaihtoehtona. Sitä vaan kun ei enää edes saisi takaisin. Lapset tuovat mukanaan myös aika paljon haasteita ja murheita. Elämä pitää yrittää sopeuttaa niihin raameihin mitä annetaan. Lapset ei tuo sulle täydellistä onnea, sun pitää löytää onni myös muista asioista.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 10:18"]

Siis en voi käsittää miten noiden lapsettomien ajatus voi vääristyä näin pahasti?? Johtuuko lääkkeistä vai mistä? Ainakin ne lääkkeet tuntuu olevan tekosyy sanoa ja jopa tehdä mitä vaan.

[/quote]

No, onneksi sinun pikkuruisessa maailmassasi on asiat todella hyvin.

Oikeastaan, ei taidakaan olla. Sinun ongelmasi nimittäin on se, että olet hyvin yksinkertainen ja luultavasti hieman vähämielinen. Pahoittelen nyt, jos olet tosissaan kehitysvammainen tai muuten vaan jälkeenjäänyt.

Mutta sellainen tipsi nyt tulevaisuuteen, että jos sinulla ei ole keskusteltavasta asiasta mitään kokemusta, eikä mitään annettavaa tähän keskusteluun, niin kannattaa mielummin säilyttää se pieni jäljellä oleva arvokkuutensa ja jättää kommentoimatta. Kun täällä keskustelee aikuiset ihmiset, joill aon aikuisten ihmisten ongelmat.

Löydät varmasti jonkun kivan keskustelufoorumin jostakin muualta.

[quote author="Vierailija" time="31.05.2014 klo 20:51"]

Mä luulen, että se tuntuu susta rankimmalta asialta sen takia koska se on sulle nyt akuutein. Jos sulla kuitenkin olisi ne lapset niin todennäköisesti et ajattelis lapsettomuuttakaan enää niin pahana vaihtoehtona. Sitä vaan kun ei enää edes saisi takaisin. Lapset tuovat mukanaan myös aika paljon haasteita ja murheita. Elämä pitää yrittää sopeuttaa niihin raameihin mitä annetaan. Lapset ei tuo sulle täydellistä onnea, sun pitää löytää onni myös muista asioista.

[/quote]

No niin, yksi alkaa onnekkaalla arvauksella jopa jo lähennellä sitä pointtia, mikä lapsettomuudessa on kysymyksessä.

Kun juttuhan on se, että lapsettomuus ei lopu.  Jos lasta ei saa, niin tilanne kestää. Ja kestää. Ja kestää. Se tulee kestämään omaan hautaan saakka. Eli vuosikymmeniä.

Kun menetät ihmisen, niin se surutyö lopulta helpottaa jossain vaiheessa. Jos sitä verrattaisiin lapsettomuuteen, niin eläisit uudelleen, uudelleen ja uudelleen sitä hetkeä, kun seisot hautajaisissa ja yrität käsittää tämän läheisesi kuolleen.

Mutta olen tässä kyllä tullut siihen tulokseen, että valtaosa ihmisitä on liian yksinkertaisia ja vähämielisiä kyetäkseen minkäänlaiseen ajatteluun. Jos näin ei olisi, niin asiasta ei joutuisi näin paljon vääntämään kättä.

Lapsettomilla on oikeus tunteisiinsa, ruikutittepa te paskalahkeet mitä tahansa. Turhauttavaa vain kuunnella/lukea tuote jatkuvaa "yhyyjabyäää kun toi kehtaa kertoa lapsettomuudestaan!!! Ei se sais tehä sitä kun mulla on lapsi!!!". Menkää himaanne ja tunkekaa vaikka pää roskikseen, silloinkin siellä päässä olisi eniten toimintaa kuin koko elämänne aikana.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 15:54"]

Anteeksi nyt vaan, mutta kun tätä ketjua lukee, ei voi monenkaan vastauksen kohdalla välttyä käsitykseltä, että hyvin suuri osa täällä kirjoittavista naisista on hyvin nuoria, parikymppisiä ja kaikkitietäviä ipanoita, jotka eivät ole opiskelleet mitään, vaan saaneet lapsensa nuorena ja ovat alempaa keskiluokkaa ja hyvin yksinkertaisia ajattelutavoiltaan ja olemattomia elämänkokemukseltaan. Sellaista vauhkoamista lapsettomia vastaan. Huh huh, itse en halua olla tuollaisten tyhmeliinien kanssa elämässäni missään tekemisissa. Mädäntykää lähiöihnne.

Terveisin akateeminen AIKUINEN äiti

[/quote]

Äläs nyt, kun kerrankin nämä tantat, jotka ovat käyneet korkeintaan ammattikoulun, pusertaneet monta eri lasta eri miehille ja nyt ollaan yh:na tai sitten taas raahattu baarista mukaan joku kylä-rane, voivat edes kerran tuntea olevansa elämässä jotakuta etuoikeutetumpia. Kun muuhun eivät kyenneet kuin saamaan lapsia ja loisimaan heidän varjolla kotona, niin ei vaan elämästä löydy mitään muuta, mistä tuntisi samanlaista ylemmyydentuntoa kuin nyt lapsettomia kohtaan.

Ja luultavasti ovat mieleltään, noh, vähän vajaita. Senpä takia ei työelämässä ole koskaan edetty, eikä saatu muutoinkaan mitään muuta aikaiseksi kuin kaksi viivaa raskaustestiin.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:39"]

Miten jos pitkään lapsettomuudesta kärsinyt saa lapsen ja se sitten kuolee. Tällainen varmaan vain sitten kohauttaa haudalla olkapäitä, että pikku juttu sen rinnalla, että 10 vuotta yritettiin lasta. Onneksi sain olla raskaana.

[/quote]

Tällaiset viestit nimenomaan pistävät epäilyttämään, että onko nämä tyypit ihan oikeasti jälkeenjääneitä, tai muuten vaan yksinkertaisia?

Vai onko sinulle itsellesi lapsen kuolema ihan pikkujuttu, kun tuollaisia mietiskelet?

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 15:54"]

Anteeksi nyt vaan, mutta kun tätä ketjua lukee, ei voi monenkaan vastauksen kohdalla välttyä käsitykseltä, että hyvin suuri osa täällä kirjoittavista naisista on hyvin nuoria, parikymppisiä ja kaikkitietäviä ipanoita, jotka eivät ole opiskelleet mitään, vaan saaneet lapsensa nuorena ja ovat alempaa keskiluokkaa ja hyvin yksinkertaisia ajattelutavoiltaan ja olemattomia elämänkokemukseltaan. Sellaista vauhkoamista lapsettomia vastaan. Huh huh, itse en halua olla tuollaisten tyhmeliinien kanssa elämässäni missään tekemisissa. Mädäntykää lähiöihnne.

Terveisin akateeminen AIKUINEN äiti

[/quote]

Äläs nyt, kun kerrankin nämä tantat, jotka ovat käyneet korkeintaan ammattikoulun, pusertaneet monta eri lasta eri miehille ja nyt ollaan yh:na tai sitten taas raahattu baarista mukaan joku kylä-rane, voivat edes kerran tuntea olevansa elämässä jotakuta etuoikeutetumpia. Kun muuhun eivät kyenneet kuin saamaan lapsia ja loisimaan heidän varjolla kotona, niin ei vaan elämästä löydy mitään muuta, mistä tuntisi samanlaista ylemmyydentuntoa kuin nyt lapsettomia kohtaan.

Ja luultavasti ovat mieleltään, noh, vähän vajaita. Senpä takia ei työelämässä ole koskaan edetty, eikä saatu muutoinkaan mitään muuta aikaiseksi kuin kaksi viivaa raskaustestiin.

[/quote]

Niin, sehän se lopulta aivan saatanan katkeraksi tekee, kun ensin menestyy elämässään ja sitten ei voikaan olla täydellinen! Et saa lasta - et ole saanut kaikkea mitä elämässä pitää saada. Luuseri. 

[/quote]

Katkeruutta ilmassa? Mitä sinulla ei ole, miestä? Varallisuutta? Työtä? Koulutusta?

Sekin taitaa joitakin yksinhuoltajia, tai erittäin tulehtuneessa parisuhteessa eläviä lapsellisia kiukuttaa, kun lapsettomilla on se mies siinä vierellä tukemassa. Plus vaaditaan lujaa parisuhdetta, jotta selviydytään lapsettomuuden kriisistä ja lopulta se voi tehdä suhteesta entistäkin vankemman.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:42"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:25"]

Tää keskustelu on aivan sairasta. Verrataan lottovoittoja, kuuroutta ja lapsen kuolemaa.

Meillä oltiin 7 vuotta hoidoissa, kunnes sain lapsen. Ja kyllä tuo 7 vuotta oli rankinta ikinä. Ja kyllä mä olisin lottovoitot jättänyt väliin. Jos lapsi olisi tullut jollain hoidolla, josta menee kuulo, niin siitä vaan!

En todellakaan valinnut piehtarointia lapsettomuudessa. Kyllä se kipu tuli ihan valitsemattakin.

Nyt kun meillä on lapsi, niin välillä oikein kourasee, että apua, entäs jos me ei oltaisi saatukaan tätä lasta. Että onneksi en lapsettomuushoidoissa tajunnut, että lapsi on vieläkin suurempi onni kuin edes silloin tajusin. Onneksi näin.

Ihminen on koodattu jatkamaan sukua. Kyllä se jälkeläisten puute sillloin sotii ihan omaa biologiaa vastaan. Ja siksi se niin tuntuukin.

[/quote]

Eli jos sun lapsi nyt kuolis, se ei olisi mitään sen 7 vuoden lapsettomuuden rinnalla. Kun senhän suree pois ja unohtaa ja se ei kulje matkassa loppuelämää, kuten lapsettomuus kulkee.

Huh hah heijaa....

[/quote]

Oletko oikeasti terve? Näin niinkuin mieleltäsi? Käytkö jotain apukoulua?

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 17:50"][quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:55"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2014 klo 15:59"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 15:54"]

Anteeksi nyt vaan, mutta kun tätä ketjua lukee, ei voi monenkaan vastauksen kohdalla välttyä käsitykseltä, että hyvin suuri osa täällä kirjoittavista naisista on hyvin nuoria, parikymppisiä ja kaikkitietäviä ipanoita, jotka eivät ole opiskelleet mitään, vaan saaneet lapsensa nuorena ja ovat alempaa keskiluokkaa ja hyvin yksinkertaisia ajattelutavoiltaan ja olemattomia elämänkokemukseltaan. Sellaista vauhkoamista lapsettomia vastaan. Huh huh, itse en halua olla tuollaisten tyhmeliinien kanssa elämässäni missään tekemisissa. Mädäntykää lähiöihnne.

Terveisin akateeminen AIKUINEN äiti

[/quote]

Äläs nyt, kun kerrankin nämä tantat, jotka ovat käyneet korkeintaan ammattikoulun, pusertaneet monta eri lasta eri miehille ja nyt ollaan yh:na tai sitten taas raahattu baarista mukaan joku kylä-rane, voivat edes kerran tuntea olevansa elämässä jotakuta etuoikeutetumpia. Kun muuhun eivät kyenneet kuin saamaan lapsia ja loisimaan heidän varjolla kotona, niin ei vaan elämästä löydy mitään muuta, mistä tuntisi samanlaista ylemmyydentuntoa kuin nyt lapsettomia kohtaan.

Ja luultavasti ovat mieleltään, noh, vähän vajaita. Senpä takia ei työelämässä ole koskaan edetty, eikä saatu muutoinkaan mitään muuta aikaiseksi kuin kaksi viivaa raskaustestiin.

[/quote]

Niin, sehän se lopulta aivan saatanan katkeraksi tekee, kun ensin menestyy elämässään ja sitten ei voikaan olla täydellinen! Et saa lasta - et ole saanut kaikkea mitä elämässä pitää saada. Luuseri. 

[/quote]

Katkeruutta ilmassa? Mitä sinulla ei ole, miestä? Varallisuutta? Työtä? Koulutusta?

Sekin taitaa joitakin yksinhuoltajia, tai erittäin tulehtuneessa parisuhteessa eläviä lapsellisia kiukuttaa, kun lapsettomilla on se mies siinä vierellä tukemassa. Plus vaaditaan lujaa parisuhdetta, jotta selviydytään lapsettomuuden kriisistä ja lopulta se voi tehdä suhteesta entistäkin vankemman.

[/quote]

Antaisitko koulutuksesi pois ja työsi luovuttaisit toiselle? Olisitko valmis menettämään miehesi saadaksesi lapsen? Jos olisit, olet päästäsi vialla. Jos et olisi, ei lapsettomuus tainnut sittenkään olla se suurin ristisi eikä ainoa asia maailmassa, millä onmerkitystä. Ihmeellistä vauhkoamista täälä. Luuletko, että vain korkeasti koulutetut ja menestyvät kärsivät lapsettomuudesta? Voisiko lapsettomuus monen kohdalla liittyä elämän liialliseen suunnitteluun ja elämään projektista toiseen? Menikö paras aika ohi uraa luodessa? Ihmiset eivät tajua, että 30 vuotias on jo biologisesti vanha saamaan lapsia. En toisaalta toivoisikaan, että lapsia syntyisi yhtenä pirun perheeseen jonain projektina.

Tuo parisuhde sitten. Kuinka 10 vuotta lapsettomana elänyt pari ajatteli selvitä siitä kriidistä, kun lapsen synnyttyä KAIKKI parisuhteen asiat mitätöidään? Lapsi muuttaa niin perustavasti kaiken, että parisuhde pitää rakentaa alusta asti uudelleen.

Terveisin myöskin aikuinen AKATEEMINEN äiti, joka teki lapsensa kesken opintojen. Lapset tehtiin sitten, kun siltä tuntui. Lapset ovat osa elämää, ei niitä varten tarvitse kouluja olla käynyt tai mammonaa hankittuna.

Monille varmasti onkin. Varsinkin, jos ei puolison kanssa pääse yhteiymmärrykseen adoptiosta tms.

[quote author="Vierailija" time="18.06.2014 klo 15:22"]Tuleepa tässä muuten mieleen, että onkohan nämä tahattomasti lapsettomien vihaajat/nälvijät jotenkin puutteellisia ajatustoiminnaltaan?

Näitä keskusteluita seuranneena, se puoli nimenomaan tuntuu käsittävän asiat joko tahallaan väärin (saadakseen jatkaa riitelyä, ah miten aikuista!) tai sitten ovat tosissaan vaan keskivertoa heikkoälyisempiä.

Yhdessäkin keskustelussa yritettiin nakuttaa näiden päähän sitä, että miksi lapsettomuus tuntuu pahalta. Sitten pyydettiin vain miettimään, että miltä tuntuisi jos se oma lapsi kuolisi. Lapsettomuutta kun lapsellinen ei voi enää kokea, mutta mielessään voi miettiä sen tuskan, miltä tuntuisi kun oma lapsi kuolisi, eikä siitä saisi puhua (kuten ei lapsettomuudestakaan).

No tästähän muutamat mammat nousivat takajaloilleen ja alkoi mylvintä "Siis te ootte ihan sairaita!! Että muiden lapsia pitäisi tappaa kun te ette saa omia?!".

Öööh... Siis oletko oikeasti päässy ala-asteelta läpi tuolla luetun ymmärtämistaidolla?

Puhutaan myös pätevästi mm. luonnonvalinnasta (tätä epäilen provoksi, mutta täällä pitää varautua kaikkeen...), mutta ei silti osata selittää, että miksi esim. nyt tämä pakastajanainen on saanut lapsia. Samoin monet muut, Britanniassakin pari vuotta sitten pikkupoika pahoinpideltiin kuoliaaksi omien vanhempiensa toimesta.

Kyllä vaan välillä alkaa huolestuttaa, että minkälaisten ihmisten armoilla tälläkin hetkellä kasvaa lapsia?

[/quote]

Etkö oikeasti ymmärrä luonnonvalintaa vai esitätkö vain tyhmää? Kuinka geenit tai biologia, muka ottaisi huomioon minkälaisessa ihmisessä ne solut ovat? Jos ei ole geneettisesti yhteensopiva kumppanin, ei siihen paljoa talot ja autot tahi rakkaus ja koulutus auta. Onko genetiikkakin velvoitettu olemaan oikeudenmukainen? Onko geeneillä edes kykyä valita?

Kannattiko syödä niitä epillereitä miestä valitessa? Nenä valitsee aina parhaan mahdollisen kumppanin, jos ei sitä sotketa hormoneilla. Mies, jonka sperma liikkuu huonosti, viehättyy eniten mahdollisimman hedelmällisistä naisista. Vastaavasti, jos nainen ovuloi kunnolla vain satunnaisesti, hänen nenäänsä parhaimmalta tuoksuu hyvin siitoskykyinen mies. Ihmisrodun on tarkoitus jalostua paremmaksi ja te kampitatte luontoa jollain pillereillä. Noh, sitä saa mitä tilaa.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 12:17"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 17:12"][quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="19.06.2014 klo 16:15"]

Niin, mutta sinähän et ole elänyt tilanteessa, jossa lasta ei ole toiveista huolimatta kuulunut.

[/quote]

Tämä on kätevä vakiovastaus kaikkeen, mikä uhkaa omaa lapsettoman identiteettiä. Muiden näkemyksillä ei voi uhriutuvan lapsettoman mielestä olla mitään arvoa, koska he eivät ole olleet samassa tilanteessa. Jokin maaginen voima ilmeisesti estää ihmistä ymmärtämästä ongelmaa, jos hän ei ole kokenut tuota ongelmaa itse.

Muistutetaan nyt vielä, etten ole sanonut, ettenkö olisi itsekin lapseton, enkä varsinkaan ole kieltänyt ketään tuntemasta pettymystä. -282 

[/quote]

Niin, jotain tunnetta voi olla mahdotonta tuntea, jos ei ole elänyt sitä tilannetta. Tämä on vähän sama, kuin sanoisin leskeksi jääneelle, että turhaan sinä siinä jäät uhriutumaan ja märisemään, eteenpäin vaan.

Vaan sanoisitko? Mikset?

Niin, läheisen menettämisestä aiheutuneen tuskan ja kriisin voi helposti kuvitella, koska lähes jokainen on ainakin kerran elämässään menettänyt jonkun. Lapsettomuus taas ei ole sellainen, jota useampi ihminen olisi kokenut.

[/quote]

Ei sitä puolison menettämistäkään voi yhtään sen paremmin kuvitella kuin lapsettomuutta. Ja nämä asiat ovat niin erillään toisistaan elämänkaartakin ajatellen. Olen menettänyt isäni ollessani20 vuotias, veljeni ollessani 23 vuotias ja poikani ollessani 27 vuotias. Nyt olen 31 vuotias ja joudun taas luopumaan perheenjäsenestä.

Jokainen näistä menetyksistä on tuntunut erilaiselta. On ollut yllättäen menneitä ja pitkään sairastaneita. Jokainen kuitenkin hyvin nuorena nukkuneita. Samoin jokaisen henkilön menetyksen tuska kumpuaa siitä suhteesta, joka sinulla on ollut häneen eläessä. Silti en menisi leskelle sanomaan, että ymmärrän hänen tuskansa, koska minulla ei ole hajuakaan mitä hän käy läpi.

Ei lapsettomuuttakaan voi kukaan ymmärtää. Ei toisella lapsettomallakaan ole aavistustakaan kuinka kova paikka se toiselle on. Ja kuinka toiselle lapsettomalle se ei olekaan kriisin aihe eikä valtavasti voimia vievä taistelu. Toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia ei kukaan toinen voi ymmärtää. Oman päänsä sisällä jokainen meistä seisoo todella yksin. Sen joko kestää tai sortuu, mutta yksin jokainen elämän suuret kysymykset kohtaa.

[/quote]

Ei sen tarvitsekaan olla suuri kriisi, hyvä vaan niille joilla ei ole.

Tähän sopisi oikeastaan hyvin nämä sanat: "Ois kai siistii antaa periksi, toteais vaan kylmästi; ei tästä mitään tuu. Lähtis kävelemään, painais oven kiinni perässään."

Pointtina se, että jokainen lapsettomuudesta kriiseilevä varmasti toivoisi, että se tuska lakkaisi, tai että sen voisi vaan kyktekä pois.

Mutta ihmisessä ja tunteissa ei ole On-Off -nappulaa ja se tuntuu nimenomaan olevan monelle vaikea käsittää.

Jos mietit omia menetyksiäsi ja niistä aiheutunutta surua, niin olisitko voinut vaan unohtaa koko jutun, keskittyä muuhun elämään ja olla taas onnellinen? No et, et kesken kaiken. Eikä sellaista pidä vaatiakaan, keneltäkään, missään kriisissä.
Näissä lapsettomuus"riitelyissä" kun nimenomaan on kyse siitä, että jotkut tuntuvat luulevan, että lapsettomuuskriisin voi vaan kytkeä pois ja sitten sitä ei enää ole. Että se vaan katoaa, kun päättää niin.

Kun se se nyt vaan ei tee niin, ihan kuten ei tee missään kriisissä. Jokaisessa kriisissä on omat vaiheensa, on vihaa, katkeruutta, surua, epätoivoa, "kaupankäyntiä" (esim. "jos yritän olla parempi ihminen, saanko minä sitten sen ihmeen?"), masennusta. Ja välillä tulee hyviäkin kausia.
Yleensä itselläni se hyvä kausi loppuu siihen, kun pitkästä aikaa epäilee olevansa raskaana. Vaikka kuinka yrittäisi, niin ei se vaan onnistu ettei elättelisi liikaa toiveita. Totta kai tulee heti tunne, että mitäpä jos nyt viimein..?

Ja sitä kutsutaan toivoksi. Valitettavasti minulla se toiveikkuuden tunne ei ole päättynyt hyvin, hoitoon tosin nyt olemme menossa niin saa nähdä mitä käy.

Mutta tärkeintä meille lapsettomille, kuten monille muillekin eri kriiseissä eläjille, on vertaistuki. Että saamme tietää jonkun muunkin olevan samassa tilanteessa ja näin jakaa niitä tuntemuksia, joita muut eivät välttämättä ymmärrä.

Sitä taas en ymmärrä, miksi jonkun ihmisen pitää tulla niihin keskusteluihin huutelemaan, että ei se lapsettomuus mikään oikea kriisi ole ja olette säälittäviä kun ette voi vaan keksiä jotain muuta sisältöä elämään.

Mikä on tällaisen ihmisen motiivi? Miten se voi häiritä jotakuta ihmistä, että erään kriisin kokeneet jakavat keskenään tuntemuksiaan? Mitä se on häneltä pois?

Asiallisesti voi tottakai kirjoittaa sen oman kantansa, mutta usein nämä kommentiti ovat todella kaukana asiallisesta, pahimillaan nälvitään lapsettomuudesta.

Kehtaisiko nämä nälvijät mennä esimerkiksi syöpää sairastavien vertaistukifoorumiin nälvimään? Tai läheisensä menettäneen tukifoorumiin?

[/quote]

Kiitos sinulle. Minä olen tänäkin juhannuksena itkenyt lapsettomuuttani ja toivonut, että voisin lakata toivomasta turhia ja keskittyä vaikka telkkarin katsomiseen. Tiivistit todella hyvin lapsettomuuden vuoristoradan ja tuskan tunteet.

Lapsettomat, älkää hakeko täältä sympatiaa. Pahoitatte vain mielenne, koska aina on ihmisiä, jotka eivät kykene asettautumaan toisen ihmisen asemaan ja tuntemaan empatiaa. Jotkut ihmiset, jotka usein ovat itse tyytymättömiä itseensä tai elämäänsä, haluavat vain lyödä lyötyja ja satuttaa ajattelemattomilla tai ilkeillä sanoillaan, sielunsa pahuudella. Miettikää millaisia äitejä nämä ihmiset ovat? Mitä he opettavat lapsilleen sydämen sivistyksestä, toisen ihmisen ymmärryksestä ja empatiasta? Ehkäpä he kokevatkin itsensä epäonistuneiksi äiteinä ja projisoivat vihansa ja katkeruutensa lapsettoiin? Turvautukaa mieluummin ihmisiin, jotka ovat luonteeltaan empaattisia ja osaavat ajatella asioita, ottaa selvää, hankkia tietoa. 

Itse olen mennyt vuosien lapsettomuushelvetin läpi ja onnekseni sain tuntea monia ihania ihmisiä, jotka kantoivat minut noiden vaikeiden aikojen läpi. Älkää antako mitään huomiota noille ilkeille tyypeille, koska he ovat ihmisinä täysiä raakileita vailla sielun sivistystä. Hakeutukaa sen sijaan oikeisten ihmisten seuraan. Itse olen nyt maailman suloisimman tytön äiti, mutta siitä maksamani hinta oli todella kova. Ja kyllä, lapsettomuuskriisiä ei voi verrata mihinkään muuhun elämäni kriisiin, vaikka olen kokenut todella paljon, isoja hyviä ja huonoja asioita. Aina on toivoa, apua kannattaa hakea, niin lääkäreiltä kuin henkisesti terveiltä hyviltä ihmisiltä. Ja täältä palstalta kannattaa pysyä pois. Ei haaskata energiaa tällaiseen negatiiviseen asenneviidakkoon Voimia! 

Ihan järkyttävää empatiakyvyn puutetta! En voi edes kuvitella miltä lapsettomuuden tuska tuntuu. Itse olin monta vuotta lapsitoiveissa ilman sellaista suhdetta, jossa olisin voinut lapsia  edes harkita hankkivani ja jo silloin jouduin tippa linssissä kuuntelemaan muiden vauvauutisia, kun pelkäsin etten ikinä itse saa lasta. Ja tilanteessa oli kuitenkin toivoa kun raskaudelle ei mitään esteitä kuitenkaan ollut. 

Lähetän lämpimiä ajatuksia ja virtuaalihalauksia teille kaikille tahattomasti lapsettomille! Ymmärrän täysin, että se on niiin suuri suru, että menee kaiken muun edelle! Ja toivon sydämestäni, että lapsensaanti onnistuu esim. adoptoimalla jos ei muuten. Turhaa verrata johonkin lahkoihin tai vastaavaan, ainahan sitä maailmasta voidaan vaikka mitä julmuuksia keksiä vertailukohdaksi. 

Onneksi täällä on paljon fiksujakin ajattelevia ihmisiä. Ja niitä jotka eivät tuomitse, vaikka eivät ihan täysin ymmärrä - hekin voivat muuttaa kantaansa, kunhan saavat tietoa lapsettomuuskriisin luonteesta. Itse myönnän olleeni aikoinani myös kateellinen, enkä jaksanut iloita toisten raskauksista. Sekin kuuluu asiaan. En kuitenkaan näyttänyt sitä tuoreille äideille, vaan onnittelin kohteliaasti, vaikka sydämeni itki, miksen itse saa kokea kyseistä onnea. En koskaan "kostanut" lapsettomuuttani lapsellisille. Joskus kyllä vetäydyin ja ystäväni ja sisarukseni ymmärsivät sen, olimme rehellisiä puolin ja toisin. Kun olisin silloin tiennyt, että vielä saan pitää pientä tytärtäni sylissäni, se olisi lohduttanut niin paljon. Äitiyden onni on parantanut kaikki haavani, mutta en unohda. Pahinta lapsettomuudessa on juuri se, että ei voi päästää täysin irti niin kauan kuin esim. hoidot ovat meneillään ja monilla se vie vuosia, niin itsellänikin. 

Kannatan empatiaa elämässä ylipäätään. Lapsettomienkin täytyy osata käyttäytyä, eikä kohdella huonosti lapsellisia ystäviään. Se ei aina ole helppoa, mutta elämänkriisi ei teitenkään oikeuta ihan millaiseen käytökseen vain tai esim. toivomaan jonkun lapsen kuolemaa, kuten joku tuolla kirjoitti. Sellaista ei saisi sanoa edes suuttuneena. Useimmiten kuitenkin lapsettomat joutuvat kuuntelemaan kaikenlaista ajattelematonta vihjailua ja surunsa mitätöintiä ja -tämän ketjun perusteella - myös vihaa, mikä on kyllä pöyristyttävää. Meidän ihmisten on niin vaikea pysähtyä ja miettiä vähä nenäämme pidemmälle, miltä joku vaikea elämäntilanne tuntuu, varsinkin kun se jatkuu vuodesta toiseen toivon ja pettymysten vuoristoratana. Kun antaa ymmärrystä, sitä usein itsekin saa elämässä. Koitetaan siis olla kiltimpiä toisillemme.

Terv. Pienen tytön äiti, lapsettomuutta vuosia kärsinyt

Lapsettomuus ei ole kriisin paikka. Surra saa jokainen sitä mitä ei tule koskaan saamaan. Suru voi koskettaa myös mielikuvia, mutta kriisi koskee olemassa olevien asioiden järkkymistä. Kriisi voi tulla omaisen kuolemasta, avioerosta tai vakavasta sairaudesta. Silloin koko ihmisen olemassa oleva elämä muuttuu. Itse koin kriisin kuullessani että en tule elämään normaalia ekämänkaarta ja toimintakykyni heikkenee koko ajan. Jokainen päivä tuo uusia rajoitteita. Lapsettomuutta olen surrut. En voi saada kriisiä jostakin mielikuvasta äitiydestä tai lapsesta.