Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.
19.04.2014 |
Tuli mieleen eilisestä lapsettomuus keskustelusta kun jotkut vertasivat lapsettomuutta muihin asioihin ja ihmettelivät sen rankkuutta,niin omasta puolestani voin sanoa että olen kokenut mm. rankan koulukiusaamisen lapsena ja aika pahaa perheväkivaltaa. Olin ihan mustelmilla ja juoksin isääni karkuun. Olen ollut työpaikkakiusattu, minulla on ollut terveyden kanssa harmia mm. löydetty kasvain, entinen seurustelusuhteeni oli väkivaltainen... Olen kokenut myös yhden luomuraskauden joka päättyi keskenmenoon.
Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta lapsettomuus nykyisessä suhteessa on ollut rankin. Varmasti senkin takia että lääkärit antoivat meille niin hyvät ennusteet, mutta lasta ei kuitenkaan tullut. Lapsettomuus syö hitaasti, vuosi vuodelta.
Kun olin teini, epäiltiin hetken aikaa että olin raskaana. Vanhemmat sanoi että se on sitten abortti jos olen. Muistan miten itkin ja pelkäsin. Onneksi en kuitenkaan aborttia joutunut kokemaan kun en ollutkaan.
Luomuraskaus oli iloinen yllätys, mutta 8. raskausviikolla päättyi. Keskenmeno oli todella rankka paikka, mutta selvisin siitä todella nopeasti.
Vaikka olen joutunut pelkäämään aborttia ja kokemaan yhden keskenmenon, niin se lapsettomuus on näitäkin raskaampi asia minulle. Ihmiset ei vaan ymmärrä, että vaikka mitä kokisi niin lapsettomuus on jotain sellaista että se syövyttää sisältä pikku hiljaa. Vaikka eläisit muuten juuri sitä elämää mitä haluat, matkustelisit, tapaisit uusia ihmisiä, harrastaisit, panostaisit parisuhteeseen...
Kyllä se omalla tavallaan on kipein asia. Jos joku kohtelee sinua huonosti niin pääset aina karkuun. Mutta lapsettomuutta et pääse.
Kommentit (334)
Lapsia on maailma täynnä. Adoptoimaan vaan siitä! Hyväpalkkaiset virathan onkin jo hankittuna. Usein jos pitkään lapseton saa lapsen on hän aivan poikki. Juu, se on rankkaa hommaa. Vähällä pääsee lapseton kun voi opiskella, käydä työssä matkustella, baareissa rentustella. Sitten se lapsen myötä loppuu. Väsyttää vain ja itkettää. Kiittämätöntä touhua noidenkin turha marina sanon minä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton kirjoitti:
Miten voi tuntua näin vaikealta.
En tiedä pystynkö ikinä hyväksymään sitä että olen itse pilannut oman elämäni ja ajautunut lapsettomaksi.
Luovuin lapsihaaveista puolison vuoksi.
Ensin olin nuori ja tyhmä kun tein niin. Noin kolmenkympin puolivälissä aloin miettiä asiaa ja tajusin että olen ollut täysi idiootti kun jäin suhteeseen jossa puoliso hankki ilman minun suostumusta tai edes neuvottelua vasektomian. 35-vuotiaana masennuin siitä että olin niin typerä ette lähtenyt 30-vuotiaana kun minulla olisi ollut vielä hyvin mahdollisuus lähteä.35-vuotiaana ajattelin että olen enää liian vanha lähtemään, parempi hyväksyä vaan lopullisesti lapsettomuus loppuelämäksi.
Nyt olen 44 ja fyysisesti ei enää onnistu, selvitin 2 vuotta sitten. Tänään näin ystävän, 42-v, kuvia odotuksesta, yllättävä iltatähti syntyy perheeseen. Tuntuu että ihan oksettaa kun tuntuu niin pahalta.
Loppuukohan tämä ahdistus ja suru ikinä? Vaikeita on se että syytän itseäni. Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet lähteä , vielä 40-vuotiaanakin olisin voinut lähteä ja edes yrittää.
Mutta se on ohi. Osalle ystävistä tulee kohta jo lapsenlapsia, osa saa vielä vauvoja.
Ja minä, hymyilen niin että suuhun sattuu irvistys. Pidän yllä kulissia että kyllä, tämä on ihan ok. En kaipaa muuta elämään. Nautin niin paljon eläinten hoitamisesta ja työstäni ettei ole muulle tarve. Toteutan itseäni, opiskelen. ”Kyllä se Jaana on niin reipas kun tekee paljon vapaaehtoistyötä”.
Ja olen itse tehnyt tämän itselleni. Itse jäin. Ei olisi ollut pakko. Olin ja olen niin heikko niin minkäs sille voi, kun on heikko on heikko. Ja omien valintojen maksut on maksettava.
Suomessa tehdään keinohedelmöityksiä 46 vuotiaaksi asti. Myös lainamunasoluilla. Vielä ehtii. T. 2. lapsen 46 vuotiaana saanut.
Anteeksi nyt vaan, mutta oman lapsen hautaava menettää todellisen lapsen, olemassa olevan ihmisen, ei mitään kuvitelmaa siitä mitä olisi voinut olla. Ja ei se oma lapsi vaan "unohdu" ja elämä jatkuu.. Siinä helvetissä elää joka ikinen päivä..läheltä päässyt seuraamaan lapsensa menettänyttä. Ohhoh miten jotku voi edes puhua lapsen menetyksestä tolla tavoin
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, mutta oman lapsen hautaava menettää todellisen lapsen, olemassa olevan ihmisen, ei mitään kuvitelmaa siitä mitä olisi voinut olla. Ja ei se oma lapsi vaan "unohdu" ja elämä jatkuu.. Siinä helvetissä elää joka ikinen päivä..läheltä päässyt seuraamaan lapsensa menettänyttä. Ohhoh miten jotku voi edes puhua lapsen menetyksestä tolla tavoin
Tunnekokemukset ovat aina subjektiivia eikä niitä voi ulkopuolelta määräillä toisen mielen mukaisesti. Itse olen sekä äiti että sekundaarisesti lapsettomuudesta kärsivä. Eli olisin halunnut enemmän lapsia. Itse olen kokenut, että olen konkreettisesti menettänyt lapseni. Siitä huolimatta että ne ovat olleet vain alkioita kuollessaan. Tunnekokemuksena koen että minulla on elävä lapsi ja kuolleita lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vaan, mutta oman lapsen hautaava menettää todellisen lapsen, olemassa olevan ihmisen, ei mitään kuvitelmaa siitä mitä olisi voinut olla. Ja ei se oma lapsi vaan "unohdu" ja elämä jatkuu.. Siinä helvetissä elää joka ikinen päivä..läheltä päässyt seuraamaan lapsensa menettänyttä. Ohhoh miten jotku voi edes puhua lapsen menetyksestä tolla tavoin
Klassinen ajatusvirhe siitä, että jonkun toisen suru olisi arvokkaampaa, hyväksyttävämpää tai kunnioitettavampaa kuin jonkun toisen suru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olkaa hyvät ihmiset tyytyväisiä kun lapsia ei tule. Niistä on vain riesaa loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuohan on sun kokemus ja et voi vaatia, että muiden pitää tuntea samoin ja ymmärtää.
Sä saat tuntea noin ja sulle se on totta. Kurjaa, että joudut niin kokemaan.
Mä taas olen vapaaehtoisesti lapseton. Olin kerran vahingossa raskaana (päätyi keskenmenoon), mutta ne 3kk raskausaikaa oli mulle hirvein elämänjakso koskaan. Ei ollut fyysisiä oireita paljon, mutta se masennus oli aivan hirveää! Ja ympärillä kaikki hihkui, onnitteli, äiditteli ja syyllisti masennuksesta.
Pystytkös sinä ymmärtämään tuon?! Ei mun mielestä tarvikaan, mutta samalla tavalla et voi vaatia muita ymmärtämään sun kokemusta.
VelaN43
JUURI NIIN. Tahaton lapsettomuus on invalidisoinut minut sosiaalisesti ja siten myös taloudellisesti, koska tunnen olevani pelkkä tarpeeton kohtu, pelkkä tyhjä syli, joka elää yksinäistä mrkityksetöntä elämäänsä typötyhjässä kodissaan. Tekohymyily ei suju. Pinna ei pidä. Tahaton lapsettomuus pilasi minun elämäni.
Jos olisin rikas, lähtisin vieläkin IVF -hoitoon esim. Britanniaan, jossa tällainen vanhuskin voi vielä saada lapsen alkuun lainasoluilla.
Nainen vm. 1970
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi se olla todella rankka asia elämässä. Itse kärsin lapsettomuudesta aivan todella rankan kautta, ja kun lopulta (kalliilla) hoidoilla saimme kaksoset, onni oli tietenkin suuri, mutta ei se lapsettomuus silti ikinä sielusta lähde. Olisin halunnut lisääkin lapsia, muttei ollut enää varaa.
Joka päivä, vieläkin, kohtu valittaa ja huutaa lasta. Ja arvatenkin, kasvattelee patteja, kun ei koskaan saanut kasvattaa lasta, uutta elämää. Pitäisikö siis nyt alistua kirurgialle ja leikkauttaa naiselliset mutta tarpeettomat vehkeet pois? Vaiko antautua psykiatrian alttarille ja syödä kaikki lääkkeet, mitä ylipappi vain ehdottaa?
Vaiko tehdä jokin julma lopullinen teko, joka lopettaa tuskan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi se olla todella rankka asia elämässä. Itse kärsin lapsettomuudesta aivan todella rankan kautta, ja kun lopulta (kalliilla) hoidoilla saimme kaksoset, onni oli tietenkin suuri, mutta ei se lapsettomuus silti ikinä sielusta lähde. Olisin halunnut lisääkin lapsia, muttei ollut enää varaa.
Sait kaksoset ja koet olevasi lapseton??!?
Etköhän nyt ole täällä vain imemässä oikeasti lapsettomien kivusta voimaa itsellesi kestää lapsiperheen arkea!
Kaikenlaista, phyi!!!
Mulla on onneksi elämässä muutakin sisältöä ja muita syitä elää kuin omat lapseni, ja väitän settä se tekee musta paremman äidinkin kuin nämä, joiden elämän ainoa tarkoitus on saada lapsi.
Et voi arvioida heidän henkistä tuskaansa, koska et ole kokenut itse sellaista tilannetta.
Enkä saanut ap:n tekstistä sellaista vaikutelmaa, että hänen elämänsä ainut tarkoitus olisi saada lapsi. Vaikka haluaisi kiihkeästi äidiksi, ei se tarkoita, että nainen kokisi sen elämänsä ainoaksi tarkoitukseksi.
Kommenttisi oli tarpeettoman ilkeä. Toivottavasti et ole lapsillesi yhtä epäempaattinen. Äitiys ei tunnu jalostaneen tunne-elämääsi. :)
Alue: Aihe vapaa
Kun ei siihen itkuun voi kukaan auttaa
ei mikään tai kukaan.
Se on vähän niinkuin turhaa itkua
suolavettä
Kun ei sille mitään voi. Miksi itket ?
En minä itke.