Lapsettomuus voi olla rankin kokemus elämässä.

Olen onnekas että verkostossani on vain järkeviä perheellisiä ja lapsettomia. Kaikista asioista voidaan keskustella luontevasti ja avoimesti. Olin itse 3v. lapseton ja olihan se jonkin verran mietityttävää aikaa, muttei onneksi vammauttanut henkisesti.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Ja tämäkö sitten on sitä peräänkuulutettua empatiaa? Onko, kertokaa?! Lapsettomat saa sanoa, että mikään muu suru ei ole yhtä suuri kuin heidän surunsa? Että ihan oikeasti ihmisten pitää elää heidän pillin mukaan, ja se on sitä empatiaa, ei mikään muu? 

[/quote]

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Kyseinen kirjoittaja ei mitätöi muita suruja tai vertaile niiden suuruutta, vaan selittää niiden erilaista luonnetta ja kestoa. Luepa ajatuksella uudelleen.

[/quote]

Kyllä se on lapsettoman kilpailua, että kyllä hänen surunsa on aina suurempi, kuin jonkun muun.

Mistä lapseton voi tietää, miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee, kun hän ei ole sitä kokenut. Pitääkö heillekin tätä alkaa toivoa, että saisivat lapsen ja sitten haudata sen ja sitten voisivat oikeasti vertailla, oliko se sittenkään suurempi suru.

Ja hiphei, sitten he voisivat täällä kiljahdella innosta, että voitinpas, se oli suurempi suru, kun kärsin lapsettomuudesta,  kuin se, että lapseni kuoli.

Sairasta

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 14:05"]

Nyt luulen lukeneeni tyhmimmän jutun ikinä av:lla. Joku tosiaan kirjoitti ketjuun että lapsettomuus ei ole kriisi?

Luulin että tyhmyyden maksimi olisi jo aiemmin saavutettu palstalla, mutta kyllä se tuo kommentti oli.

Miten paha voi ihminen sisältä olla kun haluaa surevan ihmisen oloa vain pahentaa ja vähätellä tämän kaikkea surua?

Joillekin ei tosiaan voi asioita ees rautalangasta vääntää joten antaa olla.

[/quote]

Nimenomaan. Jotkut naiset vaan ovat supetyhmiä, kylmiä, empatiakyvyttömiä, itsekeskeisiä, eivätkä osaa edes hankkia tietoa asioista, joista eivät mitään tiedä saati ymmärrä.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 16:27"]Minä en olisi "kaikki nämä vuodet" jämähtänyt tikuttamaan ovulaatiota ja odottanut raskaaksi tuloa vaan todennut, että tämä ei tainnut olla meidän juttu ja mennyt elämässä eteenpäi, esimerkiksi adoption suuntaan. Ja juu, tiedän tämän ihan siitä, koska elämässä on ollut isompiakin vastoinkäymisiä kuin mahdollinen lapsettomuus. [/quote]

No et voi tietää, jos et ole kokenut lapsettomuutta. Et voi silloin vertailla. Kaikille se myöskään ei ole yhtä iso kriisi. mutta kaikkien tutkimustulosten mukaan suurimmalle osalle lapsettomuuden kokeneista se on elämän isoin kriisi. Vertailuissa samanarvoinen kuin lähiomaisen kuolema tai oma vakava sairaus. Tämä on tutkimustietoa ei sinun mutu-tuntumaasi.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Ja tämäkö sitten on sitä peräänkuulutettua empatiaa? Onko, kertokaa?! Lapsettomat saa sanoa, että mikään muu suru ei ole yhtä suuri kuin heidän surunsa? Että ihan oikeasti ihmisten pitää elää heidän pillin mukaan, ja se on sitä empatiaa, ei mikään muu? 

[/quote]

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Kyseinen kirjoittaja ei mitätöi muita suruja tai vertaile niiden suuruutta, vaan selittää niiden erilaista luonnetta ja kestoa. Luepa ajatuksella uudelleen.

[/quote]

Kyllä se on lapsettoman kilpailua, että kyllä hänen surunsa on aina suurempi, kuin jonkun muun.

Mistä lapseton voi tietää, miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee, kun hän ei ole sitä kokenut. Pitääkö heillekin tätä alkaa toivoa, että saisivat lapsen ja sitten haudata sen ja sitten voisivat oikeasti vertailla, oliko se sittenkään suurempi suru.

Ja hiphei, sitten he voisivat täällä kiljahdella innosta, että voitinpas, se oli suurempi suru, kun kärsin lapsettomuudesta,  kuin se, että lapseni kuoli.

Sairasta

[/quote]

Voiskko tästä pointista jo lopettaa jauhamisen. Tuskin kukaan normaali lapseton vertaa kokemaansa lapsen kuolemaan. Sehän on järkyttävä suru. Vatvomalla tuota yhtä asiaa (jonkun ajattelemattoman sanomaa) on niin helppo mitätöidä tämän koko keskustelun muu sisältö, joka on niin paljo syvempi ja laajempi. Ei tämä ole mikään surukilpailu. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että lapsen menettäminen on elämän suurimpia kriisejä. Harva sen kuitenkin kokee onneksi. Lapsettomia sen sijaan on paljon ja heidän surunsa on todellista ja oikeutettua, eikä se lopu sillä, että joku mamma täällä kieltää sen olemassaolon. Miksi toisten kriisit ovat teiltä pois? kadehditteko tuollaistakin asiaa? Tsiisu mitä pahvipäitä.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 16:32"]

Idiootit, luekaa edes tämä Duedecimin ammattilaisteksti:

Lapsettomuuden tuska Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2002;118(5):531-536 Maija Tulppala Katsaukset Lasten ja perheen merkitys Tahaton lapsettomuus kokemuksena Lapsettomuuden vaikutus parisuhteeseen Lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen Lapsettomuuskriisi Lapsettomuuden psyykkinen tuki Lopuksi Kirjallisuutta

Lapsesta saakka meitä on valmennettu aikuisen tehtävään: hoivaamaan jälkeläisiämme ja huolehtimaan heistä. Joka kuudes pari joutuu toteamaan, että raskaus ei ole alkanut vuoden yrittämisen jälkeen. Hedelmättömyys on monen parin elämässä ensimmäinen vakava vastoinkäyminen. Puolelle lasta toivovista naisista ja viidesosalle miehistä lapsettomuus on siihenastisen elämän pahin kriisi. Jokainen kokee lapsettomuuden eri tavoin. Kaikille se ei ole vaikea kriisi, mutta jokaiseen se jättää jälkensä. On hyväksyttävä, että lapsettomuus ja sen hoitaminen ovat osa parin elämäntarinaa–myös silloin, kun toivottu raskaus alkaa tai pari päätyy adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen.

Lähes kaikissa kulttuureissa tahaton lapsettomuus on koettu suureksi onnettomuudeksi. Aina tälle vuosisadalle asti sitä on pidetty yksinomaan naisen ongelmana sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myytit lapsettomuuden syistä elävät vahvoina nyky-yhteiskunnassakin, vaikka tietoa on helposti saatavilla.

Lapsettomuuteen on monia ratkaisuja, mutta lääketieteelliset hoitokeinot ovat etualalla monissa länsimaissa. Suomessa lapsettomuuden hoitoihin hakeutuu vuosittain kaksi kolmesta tahattomasti lapsettomasta parista (Mäkelä 1997). Adoptioon, sijaisvanhempana toimimiseen tai kaksinoloon päädytään yleensä vasta, kun lapsettomuuden hoidot ovat päättyneet tuloksettomina.

Lasten ja perheen merkitys

Syntyvyyden vähenemisen myötä lasten ja perheen merkitys on korostunut. Suomessa tehdyissä arvomittauksissa perhe on ollut selvästi ensimmäisellä sijalla (Reuna 1998). Lapsia hankitaan ennen kaikkea siksi, että siten tarjoutuu mahdollisuus läheisiin ja rakkautta sisältäviin ihmissuhteisiin. Monelle lapsi merkitsee elämän jatkuvuutta ja toivoa tulevaisuudesta. Lasten saaminen mielletään myös aikuisuuden mittapuuksi ja naisen ja miehen välisen suhteen vahvistamiseksi.

Äidiksi tuleminen edustaa tärkeää kokemusta pitkässä prosessissa, joka alkoi pikkutytön samaistuessa äitiinsä ja toivoessa äidin lailla voivansa joskus saada oman lapsen. Onnellisimmillaan äitiys tuottaa suuren tyydytyksen ja täyttymyksen tunteen. Raskaus ja äitiys voivat merkitä oman naiseuden varmistumista (Burns ja Covington 1999, Klockars ja Sirola 2001). Vaikka naisen toive saada lapsi olisi hyvinkin voimakas, edustaa äidiksi tulo vain yhtä osaa hänen minuudestaan. Tasapainoilu äitiyden, seksuaalisuuden ja työelämän vaatimusten ja houkutusten välillä vaatii huomattavaa kypsyyttä ja ristiriidan sietoa. Naisen identiteetin ydin rakentuu samaistumisessa oman äidin hoivaan ja huolenpitoon varhaisista vaiheista lähtien. Pettymykset ja tyydyttämättömyyden tunteet omassa äitisuhteessa saattavat vaikeuttaa oman äitiyden toteuttamista. Vauvan hankkimisen tiedostamattomat syyt voivat olla hyvin erilaisia. Halu saada lapsi ja halu hoitaa äidin tehtäviä eivät aina kulje rinnakkain. Äitiyden motiivien tiedostamattomien merkitysten myöntäminen itselle ja kumppanille voi olla vaikeaa (Mäenpää-Reenkola 1997, Klockars ja Sirola 2001).

Kyky saattaa kumppaninsa raskaaksi ja jatkaa sukupolvien ketjua on monelle miehelle tärkeä osa maskuliinisuutta ja seksuaalisuutta. Aivan kuten naiselle äidiksi tuleminen on isäksi tulo tärkeä osa kasvua ja kehitystä ja monelle miehelle elämän huippukohta. Perheen perustaminen käynnistää miehen sekä tietoiset että tiedostamattomat kokemukset omasta isästä. Samaistuminen omaan isään ja hänen huolta pitäviin ominaisuuksiinsa auttaa miestä tulevassa isyydessä. Vaikeudet ovat kuitenkin tavallisia. Miehen roolissa viime vuosina tapahtunut muutos perheen toimeentulon turvaajasta vanhemman ja isän rooliin luo paineita miehen tavalle toteuttaa toivettaan (Daniluk 1997, Amnell 1998, Burns ja Covington 1999).

Tahaton lapsettomuus kokemuksena

Lapsettomuutta hoidetaan lääketieteen keinoin, mutta ei ole biologista ongelmaa ilman psykososiaalisia vaikutuksia eikä psykososiaalisia ongelmia ilman lääketieteellisiä vaikutuksia. Lapsettomuus yllättää elämänsä hallintaan tottuneen ihmisen. Ehkäisy lopetetaan, kun tuntuu, että on aika saada lapsia. Oma tahto ja suunnitelmat menettävät merkityksensä, kun elimistö ei toimikaan toivotulla tavalla. Epäonnistuminen tehtävässä, joka näyttää muilta sujuvan, voi herättää epäuskon, häpeän, kateuden ja raivon tunteita. Ystävien ajattelemattomat kommentit saattavat varsinkin alkuvaiheessa lisätä parin paineita ja johtaa vetäytymiseen sosiaalisista kontakteista. Seurustelu lapsiperheiden kanssa ja vauvojen näkeminen tuntuu vaikealta. Yhteinen kieli katoaa, ja lapsettomat parit jäävät helposti lapsiperheiden piirin ulkopuolelle.

Tutkimusten mukaan naiset kokevat lapsettomuuden yleensä psyykkisesti raskaammin kuin kumppaninsa. He kuvaavat miehiä enemmän negatiivisia tunteita ja tuntevat olevansa vastuussa parin lapsettomuudesta. Miehillä muutos aikaisempaan nähden on vähäisempi. He ovat ensisijaisesti huolissaan siitä, miten lapsettomuus vaikuttaa heidän kumppaniinsa, parisuhteeseen ja ystävyyssuhteisiin (Wright ym. 1991, Wirtberg 1992, Mäkelä 1997, Burns ja Covington 1999, Hjelmstedt ym. 1999, Wischmann ym. 2001). Tilanne voi olla kuitenkin erilainen, kun lapsettomuuden syy on miehessä. Nämä miehet kuvaavat usein epäonnistumisen tunteita miehen roolissaan (Daniluk 1997). Kyvystä tehdä lapsi on tullut miehuuden mitta. Se, ettei pysty suomaan lasta kumppanilleen, häiritsee monin tavoin.

Lapsettomuuden keston, syyn ja naisen iän vaikutusta lapsettomuuskokemukseen on myös selvitetty. Lapsettomuuden hoitojen pitkä kesto ja naisen korkea ikä tuovat lisäpaineita raskausyritykseen. Tuntemattomasta syystä johtuva lapsettomuus saattaa kuormittaa henkistä hyvinvointia ja parisuhdetta enemmän kuin tilanne, jossa lapsettomuuden syy on selvillä. Hoidoista luopuminen voi olla ongelmallista, koska jokainen kuukautiskierto mielen tasolla johtaa raskauteen (Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuden vaikutus parisuhteeseen

Lapsettomuus luo väistämättä muutoksia parisuhteeseen ja intiimiin yhteiselämään. Se voi lähentää surun ja toivon kautta. Parhaimmillaan lapsettomuus luo keskinäisen tuen ja ymmärryksen tunteen, jota puolisot eivät ennen ole kokeneet. Se voi auttaa parisuhdetta kehittymään ja johtaa lisääntyneeseen sitoutumiseen ja läheisyyteen parisuhteessa. Tutkimusten mukaan 30–40 %:lla pareista yhdessä koettu kriisi on lähentänyt ja lujittanut parisuhdetta (Daniluk 1997, Burns ja Covington 1999, Wischmann ym. 2001). Toisaalta lapsettomuus saattaa tuoda vanhat ongelmat esiin ja aiheuttaa uusia. Läheisin ihminen, joka voisi parhaiten tukea ja lohduttaa, on se, joka myös eniten muistuttaa lapsettomuudesta ja surusta. Osa miehistä vetäytyy parisuhteessa välttääkseen avuttomuuden tunteen siitä, ettei voi poistaa lapsettomuutta eikä kumppanin tuskaa. Tämä puolestaan lisää naisen pahaa oloa, koska hän tulkitsee miehen reaktion kieltämiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Taakka, joka ei tule yhteisesti jaetuksi, tulee silloin toisen yksin kannettavaksi.

Lapsettomuus on hyvin yksityinen ja intiimi asia ja siitä puhuminen ulkopuolisille, jopa omalle kumppanille, voi olla vaikeaa. Parisuhde saattaa kärsiä puhumisen tai puhumattomuuden pelosta. Suru, hiljaisuus ja kuoreen vetäytyminen ovat mahdollisia reaktioita. Puhumattomuus johtaa herkästi itsesyytöksiin. Masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia esiintyy jopa viidesosalla lapsettomista naisista lapsettomuuden hoitojen aikana ja lapsettomilla miehillä enemmän kuin muilla miehillä (Daniluk 1997, Burns ja Covington 1999, Kerr ym. 1999).

Lapsettomuuden johtuminen pelkästään toisesta osapuolesta vaikuttaa helposti parisuhteeseen. Normaali pettymysten ja kiukun käsittely hankaloituvat. Toinen voi kehottaa kumppaniaan hakeutumaan uuteen parisuhteeseen, jotta edes tämä saisi lapsen. Avioerot ovat kuitenkin tässä tilanteessa harvinaisia (Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen

Seksuaalisuus on herkin alue ihmiselämässä, ja parisuhteen vaikeudet ja elämän muut kriisit heijastuvat helposti siihen. Vaikka seksuaalialueen ongelmat ovat lapsettomuuden syynä vain noin 1–5 %:lla lapsettomista pareista, saattaa lapsettomuudella olla vaikutusta laajemminkin parin seksuaalielämään. On arvioitu, että noin 10 %:lla lapsettomuuden hoidoissa olevista miehistä on erektio-ongelmia naisen kuukautiskierron puolivälissä ja 35 % pareista ei koe seksielämäänsä tyydyttäväksi (Burns 1999).

Lapsettomuuden psykologiset vaikutukset seksuaalisuuteen liittyvät minäkuvaan. Hedelmällisyys on yksi seksuaalisuuden perusilmaisu. Seksi muistuttaa kipeästi tilanteesta ja omasta kyvyttömyydestä. Lapsettomuuden hoidot tuovat mahdollisuuden raskauden alkamiseen, mutta nainen ja mies joutuvat kuitenkin suremaan sitä tosiasiaa, että he eivät pelkästään rakastelemalla keskenään kyenneet luomaan uutta elämää niin kuin heidän vanhempansa. Seksuaaliset tunteet, hellyys ja intohimo jäävät vähemmälle ja seksin osa- tai jopa päätavoitteeksi nousee raskauden alkuun saattaminen. Lapsettomuuteen usein liittyvät mielialavaihtelut vaikuttavat helposti seksuaaliseen halukkuuteen. Lapsettomuuden hoidossa käytettävien lääkkeiden haittavaikutukset voivat entisestään vahvistaa näitä ongelmia (Wirtberg 1992, Burns 1999).

Hoitojen pitkittyminen lisää seksuaalista tyytymättömyyttä molemmilla osapuolilla (Slade ym. 1997). Negatiiviset vaikutukset henkiseen hyvinvointiin, toimintakykyyn, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen voivat olla kauaskantoisia, erityisesti jos hoidot eivät johtaneet toivottuun raskauteen (Leiblum ym. 1998). Osa pareista kokee lapsettomuuden hoidot sietämättömän tunkeutuviksi.

Kaikissa tutkimuksissa ei ole tullut esiin lapsettomuuden negatiivisia vaikutuksia seksielämään (Wright ym. 1991, Löfström 2000). Monet parit käsittelevät onnistuneesti seksuaalisuuteen liittyviä muutoksia lapsettomuuden hoitojen aikana, ja tilanne normaalistuu itsestään ongelman ratkettua tavalla tai toisella. Toisaalta osa pareista tarvitsee apua löytääkseen uudelleen tyydyttävän seksielämän.

Lapsettomuuskriisi

Psykologisesta näkökulmasta lapsettomuus on sekoitus traumaattista ja kehityskriisiä, jolloin lapsesta luopuminen suremalla käy lähes mahdottomaksi. Klassisia surutyön vaiheita on nähtävissä, mutta on hankala päättää, milloin menetys on todellisuutta. Toivon ylläpitämisestä tai surutyöstä voi tulla osa elämää (Malinen 1994)

Lapsettomuuskriisin erityispiirre on surun edestakainen, aaltomainen liike. Toivo syttyy ja sammuu joka kuukausi, vuodesta toiseen. Surutyö ei monilla pääse lainkaan alkamaan, koska uusia hoitomuotoja tulee jatkuvasti tarjolle. Hoitojen lopettaminen saattaa tuntua oman lapsen hylkäämiseltä. Koko elämä voi kietoutua lapsitoiveen ympärille. Lopullinen päätös hoitojen lopettamisesta käynnistää surutyöprosessin. Asiantila myönnetään itselle, ehkä toisillekin. Ahdistuksen ja vihan tunteet alkavat vähitellen helpottaa, ja tilalle tulee suru siitä, että yksi elämän tärkeimmistä asioista ei omalla kohdalla toteutunut. Surun lievittyessä vapautuu yhä enemmän energiaa myös tulevaisuuden suunnittelulle.

Lapsettomuuskriisiä on verrattu lähiomaisen menetykseen. Lapsettomuudessa menetetään potentiaalinen lapsi tai lapset, jotka jo varhain ovat muodostuneet osaksi minäkuvaa. Lapsettomuuteen liittyy myös muita, eriasteisesti painottuvia menetyksiä: suvun jatkamisen, itsetunnon–erityisesti seksuaalisen itsetunnon–raskaus-, synnytys- ja imetyskokemusten menetykset. Monet parit liittävät tähän vielä tunteen oman ruumiin hallinnan menettämisestä. Lapseton voi myös kokea pettävänsä vanhempansa kieltämällä heiltä mahdollisuuden isovanhemmuuteen. Lapsettomuussurun alkua ja loppua on vaikea määrittää, sillä lapsettomat menettävät seuraavankin kierroksen ystävien saadessa lapsenlapsia (Mäenpää-Reenkola 1997, Mäkelä 1997, Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuskriisissä, kuten missä tahansa kriisissä, selviytymiskeinot ovat yksilöllisiä. Naisen ja miehen yksilöinä ja parina lapsettomuudelle antama merkitys on tärkein kriisin voimakkuuden mittari. Selviytymiseen vaikuttavat siihenastiset elämänkokemukset, nykyinen elämäntilanne ja käytettävissä oleva sosiaalinen verkosto. Ilman psykoterapeuttista työstämistä lapsettomuuden kokemus on helposti vain yritys hallita puutteita. Koko prosessin tarkoituksena on uuden tasapainon ja uusien elämänsisältöjen tavoittaminen ja sopeutuminen uudelleen ulkoisiin realiteetteihin. Lapsettomuuden kriisin ja surun kautta muut ratkaisut, kuten adoptio, sijaisvanhemmuus tai kaksinolo, tulevat tasavertaisina vaihtoehtoina mahdollisiksi. Adoptioon päätymistä rajoittavat valitettavan usein prosessin työläys, kalleus ja luovuttajamaiden usein muuttuvat säädökset (Sinkkonen 2001). Kaikille adoptiovaihtoehto ei kuitenkaan ole ratkaisu lapsettomuuteen ja sekin ulkopuolisten tulee hyväksyä. Lapsettomana elämisellä on oma rikkautensa ja merkityksensä. Kaksin elämisessä on paljon myönteisiä puolia, niistä vain ei kuule juuri koskaan puhuttavan.

Lapsettomuuden psyykkinen tuki

Kaksi kolmesta lapsettomasta parista kokee, että puolisolta, lähisukulaisilta ja ystäviltä saatu tuki on riittävä (Boivin ym. 1999). Hoitoihin hakeuduttaessa tiedon hakeminen lapsettomuudesta ja sen psykososiaalisista vaikutuksista sekä aktiivinen ote hoitoratkaisuja tehtäessä auttavat molempia tulemaan paremmin toimeen lapsettomuuteen liittyvän stressin kanssa. Tutkimuksissa 78  % lapsettomista on ilmoittanut seuraavansa lapsettomuudesta lehdistössä käytävää keskustelua, 69 % aihetta koskevia televisio-ohjelmia ja 69 % on toivonut saavansa mukaansa tai lainaksi materiaalia lapsettomuuden eri teemoista (Boivin 1997). Noin viidesosalle pareista lapsettomuus on syvä, vereslihalla oleva haava. He tarvitsevat tehostettua tukea lapsettomuuden hoitojen ja raskauden aikana sekä hoitojen päättyessä tuloksettomina (Boivin ym. 1999).

Lapsettomuuspotilaan psykososiaalinen neuvonta on oma terapiakenttänsä, jossa integroituvat parisuhteen dynamiikan, intiimiyden, seksuaalisuuden ja surutyön tuntemus tietämykseen lapsettomuudesta, sen hoidoista ja lapsettomuuskriisistä. Suositeltavaa on, että psyykkisen työn ammattilainen olisi osa lääketieteellistä hoitoryhmää. Australiassa ja Englannissa, joissa psyykkisen tuen tarjoaminen lapsettomuuden hoidoissa oleville pareille on lakisääteistä, yli 90 %:ssa klinikoista on oma täys- tai osa-aikainen työntekijä tätä tarkoitusta varten (Covington 1999, Hammarberg ym. 2001).

Psyykkistä tukea tarvitaan hoitojen kaikissa vaiheissa, mutta erityisen tärkeää se on tutkimuksiin ja hoitoihin hakeuduttaessa, hoitojen lopettamisen tullessa harkittavaksi sekä mietittäessä lahjoitettujen sukusolujen käyttöä. Noin 5 %:lle pareista lahjasukusolut (munasolut, siittiöt, alkiot) ovat ainoa mahdollisuus raskauteen (Tiitinen ym. 1998, Unkila-Kallio 2001). Ilman lapsettomuuskriisin läpikäymistä lapsi voi pelkällä olemassaolollaan ja ulkonäöllään muistuttaa omasta hedelmättömyydestä.

Tukea tarvitaan myös raskauden alkaessa lapsettomuuden hoitojen jälkeen. Raskauteen liittyvät menettämisen pelot ja vanhemmuuteen liittyvät paineet voivat olla erityisen suuret, jos raskautta on toivottu vuosia. Lapsen saamiseen luonnollisesti liittyviä ristiriitaisia tunteita voi olla vaikea työstää (Klock ja Greenfeld 2000).

Suomessa psykososiaalisen tuen tarjonta lapsettomille pareille on hyvin erilaista Englantiin ja Australiaan verrattuna, koska meillä ei ole hedelmöityshoitoja säätelevää lainsäädäntöä. Psyykkisen tuen tarpeeseen ei myöskään ole otettu kantaa tuoreimmassa asiaa koskevassa lakiesityksessä. Kartoitusten mukaan Suomessa psyykkistä tukea ei ollut lainkaan tarjottu yli puolelle pareista ja kolmasosalle tukea oli annettu riittämättömästi. Vain joka kymmenennen parin toive psyykkisestä tuesta toteutui riittävänä (Saario 1999). Tukea on ollut vaikea saada hoitavien yksiköiden ulkopuolelta, koska ammattiauttajienkin tiedot lapsettomuuteen ja sen hoitoihin liittyvistä erityisongelmista ovat olleet koulutuksen puutteen vuoksi vähäiset.

Psyykkistä tukea toivotaan myös lapsettomuutta hoitavalta henkilökunnalta. Työnohjaus ja koulutus vähentäisivät hoitosuhteessa koettuja paineita, lisäisivät työn mielekkyyttä ja edistäisivät potilaiden psyykkistä selviytymistä. Keväällä 2001 Suomessa toteutettiin ensimmäinen Lääkäriseura Duodecimin tukema lapsettomuusklinikoiden hoitohenkilökunnalle tarkoitettu vuorovaikutuskoulutus ja vastaanotto oli myönteinen.

Lapsettomien parien toisilleen antama tuki on merkityksellistä. Vuonna 1988 perustetussa potilasjärjestössä (Lapsettomien tuki ry) ovat edustettuina monenlaiset parit: tutkimusten ja hoitojen eri vaiheissa olevat, hoitojen tai adoption avulla lapsen saaneet, adoptioprosessin käynnistäneet sekä kaksinoloon päätyneet. Keväällä 2000 on käynnistynyt Lapsettomien tuki ry:n kolmivuotinen projekti, jonka tavoitteena on luoda terveydenhuoltopalveluihin sovellettava lapsettomuuden psykososiaalisen tuen valtakunnallinen hoitomalli.

Lopuksi

On kipeä kokemus, jos toiveet yhteisen lapsen saamisesta jäävät täyttymättä. Lapseton ei voi suoda kumppanilleen isyyden tai äitiyden iloa. Hän saattaa kokea pettävänsä myös vanhempiensa ja appivanhempiensa toiveet. Suhde puolisoon joutuu uuteen valoon ja kysymys parisuhteen tulevaisuudesta nousee pintaan. Tulevaisuutta varten rakennetut suunnitelmat on arvioitava uudelleen.

Hedelmättömyys herättää väistämättä monenlaisia tunteita: häpeää, surua ja arvottomuuden ja nöyryytyksen tunteita. Avuttomuus ja harmi siitä, että ulkopuolisia joudutaan kutsumaan parin yhteiselämän kaikkein intiimeimmälle alueelle, on tavallista. Lapsettomuuden herättämää surua ja tuskaa on raskasta työstää. Elämän ei kuitenkaan tarvitsisi olla vain ongelmien kyllästämä kertomus, joka estää muiden ulottuvuuksien näkemisen. Kummallakin puolisoista on lupa yhdessä ja erikseen löytää uusia merkityksiä elämään. Jokaisen ihmisen elämästä puuttuu jotain, mutta jäljelle jää vielä suuri joukko mahdollisuuksia.

Lapsettomuuteen tulee yhä useammin ratkaisu lääketieteellisten hoitojen avulla. Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli: yhä useampi pari elää vuosia jatkuvassa toivon ja pettymysten kehässä. Lapsettomuus on psykososiaalinen ongelma, jonka kohtaamisessa ei saisi painottua vain lääketieteellinen näkökulma. Riippuvuus hoitohenkilökunnasta, lapsen saamiseen liittyvän luonnollisen ristiriitaisuuden tavoittaminen ja seksuaaliongelmien, syyllisyyden, vihan, surun ja menetysten tunteiden käsitteleminen vaativat vankkaa ammatillista osaamista.

Lapsi on suuri lahja. Elämä antaa monenlaisia lahjoja, mutta ei kenellekään kaikkea. Elämä voi olla rikasta ja monipuolista, vaikka kaikki toiveet eivät toteudu. Surun synkimpinä hetkinä kaikki muu kuitenkin menettää merkityksensä. Surutyölle on osattava antaa oma tilansa ja riittävästi aikaa.

MAIJA TULPPALA, dosentti, erikoislääkäri, perheterapeutti ET Felicitas-klinikka Urho Kekkosenkatu 4–6 A 00100 Helsinki

Kirjallisuutta

Amnell G. Isä ja isyys. Kirjassa: Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 3. Helsinki; Yliopistopaino, 1998.

Boivin J. Is there too much emphasis on psychosocial counseling for infertility patients? J Assist Reprod Genet 1997;14:184–6.

Boivin J, Scanlan LC, Walker SM. Why are infertile patients not using psychosocial counselling? Hum Reprod 1999;14:1384–91.

Burns LH, Covington SN. Psychology of infertility. Kirjassa: Infertility counselling: a comprehensive handbook for clinicians. UK: The Parthenon Publishing Group, 1999, s. 3–25.

Burns LH. Sexual counseling and infertility. Kirjassa: Infertility counselling: a comprehensive handbook for clinicians 1999, s. 149–76.

Covington SN. Integrating infertility counselling into clinical practice. Kirjassa: Infertility counselling: A comprehensive handbook for clinicians. UK: The Parthenon Publishing Group, 1999, s. 475–89.

Daniluk JC. Gender and infertility. Kirjassa: Infertility: psychological issues and counseling strategies 1997, s. 103–25.

Hammarberg K, Astbury J, Baker H. Women`s experience of IVF: a follow-up study. Hum Reprod 2001;16:374–83.

Hjelmstedt A, Andersson L, Skoog-Svanberg A, ym. Gender differences in psychological reactions to infertility among couples undergoing IVF- and ICSI-treatment. Acta Obstet Gynecol Scand 1999;78: 42–8.

Kerr J, Brown C, Balen AH. The experiences of couples who had infertility treatment in the United Kingdom: results of a survey performed in 1997. Hum Reprod 1999;14:934–8.

Klock SC, Greenfeld DA. Psychological status of in vitro fertilization patients during pregnancy: a longitudinal study. Fertil Steril 2000;73:1159–64.

Klockars L, Sirola R. Äidin ja tyttären rakkaussuhde. Kirjassa: Roos V, Manninen V, Välimäki J, toim. Rakkaus toive ja todellisuus. Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki: Yliopistopaino 2001, s. 193–224.

Leiblum SR, Aviv A, Hamer R. Life after infertility treatment: a long-term investigation of marital and sexual function. Hum Reprod 1998;13:3569–74.

Löfström H. Tahaton lapsettomuus miehen näkökulmasta: kokemukset, itsetunto, hallintakeinot, parisuhde ja seksuaalisuus. Psykologian pro gradu -tutkielma. Tampereen Yliopisto, 2000.

Malinen V. Tahaton lapsettomuus psykososiaalisena ilmiönä ja kriisinä. Perheterapia 1994;10:20–4.

Mäenpää-Reenkola E. Naisen verhottu sisin. Helsinki: Yliopistopaino 1997.

Mäkelä M. Tahaton lapsettomuus-biospykososiaalinen ilmiö. Näkökulmia hedelmöityshoitoihin. Stakesin julkaisu 1997;49:77–9.

Reuna V. Perhebarometri 1998; Vastuu perheen arjesta. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos.

Saario P. Lapsettomien tuki ry jäsenkysely: Lapsettomat toivovat kokonaisvaltaisempaa hoitoa. Haikara 1/ 1999.

Sinkkonen J. Adoptiolapsen psyykkisen kehityksen haasteet. Duodecim 2001;117:499–504.

Slade P, Emery J, Lieberman BA. A prospective longitudinal study of emotions and relationships in in-vitro fertilization treatment. Hum Reprod 1997;12:183–90.

Tiitinen A, Hovatta O, Kujansuu E, ym. Hedelmöityshoidot Suomessa. Duodecim 1998; 114:2219–24.

Unkila-Kallio L. Infertility and its treatment: Association with ovarian granulosa cell tumour and impact on vascular endothelial growth factor, leptin and selected tumour markers in serum. Väitöskirja. Helsingin Yliopisto, 2001.

Wischmann T, Stammer H, Scherg H, ym. Psychosocial characteristics of infertile couples: a study by the Heidelberg Fertility Consultation Service. Hum Reprod 2001;8:1753–61.

Wirtberg I. His and her childlessness. Väitöskirja. Karolinska Institutet, 1992.

Wright J, Duchesne K, Sabourin S, ym. Psychological distress and in-fertility: men and women respond differently. Fertil Steril 1991; 55:100–8.

Artikkelin tunnus: duo92833 (A2050531) © 2014 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Kotikuntasi terveyspalvelut Valitse kotikuntasi   Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa Föglö Geta Haapajärvi Haapavesi Hailuoto Halsua Hamina Hammarland Hankasalmi Hanko Harjavalta Hartola Hattula Hausjärvi Heinola Heinävesi Helsinki Hirvensalmi Hollola Honkajoki Huittinen Humppila Hyrynsalmi Hyvinkää Hämeenkoski Hämeenkyrö Hämeenlinna Ii Iisalmi Iitti Ikaalinen Ilmajoki Ilomantsi Imatra Inari Inkoo Isojoki Isokyrö Jalasjärvi Janakkala Joensuu Jokioinen Jomala Joroinen Joutsa Juankoski Juuka Juupajoki Juva Jyväskylä Jämijärvi Jämsä Järvenpää Kaarina Kaavi Kajaani Kalajoki Kangasala Kangasniemi Kankaanpää Kannonkoski Kannus Karijoki Karkkila Karstula Karvia Kaskinen Kauhajoki Kauhava Kauniainen Kaustinen Keitele Kemi Kemijärvi Keminmaa Kemiönsaari Kempele Kerava Keuruu Kihniö Kinnula Kirkkonummi Kitee Kittilä Kiuruvesi Kivijärvi Kokemäki Kokkola Kolari Konnevesi Kontiolahti Korsnäs Koski Tl Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kruunupyy Kuhmo Kuhmoinen Kumlinge Kuopio Kuortane Kurikka Kustavi Kuusamo Kyyjärvi Kärkölä Kärsämäki Kökar Köyliö Lahti Laihia Laitila Lapinjärvi Lapinlahti Lappajärvi Lappeenranta Lapua Laukaa Lavia Lemi Lemland Lempäälä Leppävirta Lestijärvi Lieksa Lieto Liminka Liperi Lohja Loimaa Loppi Loviisa Luhanka Lumijoki Lumparland Luoto Luumäki Luvia Maalahti Maaninka Maarianhamina Marttila Masku Merijärvi Merikarvia Miehikkälä Mikkeli Muhos Multia Muonio Mustasaari Muurame Mynämäki Myrskylä Mäntsälä Mänttä-Vilppula Mäntyharju Naantali Nakkila Nastola Nivala Nokia Nousiainen Nurmes Nurmijärvi Närpiö Orimattila Oripää Orivesi Oulainen Oulu Outokumpu Padasjoki Paimio Paltamo Parainen Parikkala Parkano Pedersöre Pelkosenniemi Pello Perho Pertunmaa Petäjävesi Pieksämäki Pielavesi Pietarsaari Pihtipudas Pirkkala Polvijärvi Pomarkku Pori Pornainen Porvoo Posio Pudasjärvi Pukkila Punkalaidun Puolanka Puumala Pyhtää Pyhäjoki Pyhäjärvi Pyhäntä Pyhäranta Pälkäne Pöytyä Raahe Raasepori Raisio Rantasalmi Ranua Rauma Rautalampi Rautavaara Rautjärvi Reisjärvi Riihimäki Ristijärvi Rovaniemi Ruokolahti Ruovesi Rusko Rääkkylä Saarijärvi Salla Salo Saltvik Sastamala Sauvo Savitaipale Savonlinna Savukoski Seinäjoki Sievi Siikainen Siikajoki Siikalatva Siilinjärvi Simo Sipoo Siuntio Sodankylä Soini Somero Sonkajärvi Sotkamo Sottunga Sulkava Sund Suomussalmi Suonenjoki Sysmä Säkylä Taipalsaari Taivalkoski Taivassalo Tammela Tampere Tarvasjoki Tervo Tervola Teuva Tohmajärvi Toholampi Toivakka Tornio Turku Tuusniemi Tuusula Tyrnävä Ulvila Urjala Utajärvi Utsjoki Uurainen Uusikaarlepyy Uusikaupunki Vaala Vaasa Valkeakoski Valtimo Vantaa Varkaus Vehmaa Vesanto Vesilahti Veteli Vieremä Vihti Viitasaari Vimpeli Virolahti Virrat Vårdö Vöyri Ylitornio Ylivieska Ylöjärvi Ypäjä Ähtäri Äänekoski  Katso myös Lapsettomuus » Naisen lapsettomuus » Lapsettomuushoito » Kivesongelmat pojilla » Seksuaaliset toimintahäiriöt » Sukuelinherpes (genitaaliherpes) miehellä » Sukuelinherpes (genitaaliherpes) naisella » Miehen lapsettomuus » Adenomyoosi » Alkuraskauden vuoto » Uutta Terveyskirjastossa Elimistön vastustuskyky, immuniteetti (17.04.2014) » Aikuisen infektioherkkyys(17.04.2014) » Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? (16.04.2014) » Mycoplasma genitalium(07.04.2014) » Verenvuotokuumeet: Ebola, Lassa-kuume, Marburgin virus (03.04.2014) » Näytä aiemmat  » 

© 2014 Kustannus Oy Duodecim • Kaivokatu 10 A, 00100 Helsinki • Puh: (09) 6188 51 • terveyskirjasto@duodecim.fi[/quote]

Tuo peukku alaspäin kertoo kyllä kaiken henkilön kivikautisesta sivistystasosta. Et ole edes kommentoinnin arvoinen. 

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:28"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:04"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:31"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 08:05"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 22:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 21:09"]

Omasta puolesta voin sanoa että ex-tahattomasti lapsettomat on mulkuimpia ihmisiä tuttavapiirissä mitä on. Minäminäminä minun lapset ja lemmikit....

[/quote]

Aikamoista yleistämistä. Tuskin edes moniakaan sellaisia tunnet. Useimmat ei edes kerro kuin läheisimmilleen.

[/quote]Lapsettomuus on erittäin kipeä asia, ei sitä huudella turuilla ei toreilla. Mille ei voi mitään niin elämän täytyy jatkua ja nauttia nistä asioista mistä voi.

[/quote]

Ja sitten kun siitä ei kerrota kenellekään, niin suututaan normaalista keskustelusta työpaikan kahvipöydässä tai sukujuhlissa.

Lapsista puhuminen on aivan samanlaista kuin puhuisi auton öljyn vaihtamisesta tai siivoamisesta tai siitä, millaisesta ruoasta pitää tai minne tykkää matkustaa talvisin. Oikeasti, lapset on elämän tavallisin asia suurimmalle osalle maailman kansalaisista, ja se että heistä pitäisi olla hiljaa on kohtuuton pyyntö. Kohtuutonta on pyytää toista peittämään vauvamahansa tai olemaan jopa tulematta jonnekin paikalle siksi, että hänen raskautensa loukkaa jotakin toista. 

Kyselyt on erikseen, mutta jos kahvipöydässä kaikilla muilla on lapsia paitsi sillä yhdellä, niin ei se "koska teille tulee lapsia" kysymys ole mikään henkilökohtainen loukkaus ja osoitus jostain huonommuudesta. EI OLE! 

Koittakaa nyt vain mukautua elämään tässä maailmassa, jossa teidän surunne on jotain hyvin, hyvin pientä. Muutaman sadan lapsettomuus ei kaada maailmaa, eikä esimerkiksi lapsettomuushoidot ole elintärkeitä (hoideta sairautta tai estetä ihmistä kuolemasta). Alapeukuttakaa miten paljon tahansa, mutta mikään ei muuta sitä faktaa että maailma tulee pyörimään näin ja se, että me muut emme muuta elämäämme teidän pillin mukaan ei ole sama asia kuin empatian puute. 

[/quote]

Kuulehan nyt tättähäärä. Samaa mieltä siitä, että lapsistaan puhuminen on luonnollista ja sitä lapsettomien täytyy vain opetella kestämään, vaikka tuntuukin vaikealta välillä. Mutta kyllä meidän naisten pitäisi osata puhua myös muista asioista kuin lapsista varsinkin sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei niitä ole. Sen sijaan ei ole fiksua kysellä keneltäkään, jolla ei ole lapsia, että "koskas teille?". Jokainen kyllä nykypäivänä tietää, ettei lasten saaminen ole itsestäänselvyys ja se voi olla kipeä asia. Siksi asiasta kysyminen osoittaa hienotunteosuuden puutetta ja huonoa käytöstä. Ihan sama kuin pyörätuolissa istuvan läsnäollessa jauhaisi vain, kuinka ihanaa on kävellä ja juoksennella ja kysyisi, koskas sinä ajattelit lähteä kävelemään kaupungille. Lapsettomia on sitä paitsi nykyään yhä enemmän, jopa joka viides pari kärsii jossakin vaiheessa elämäänsä lapsettomuudesta, joten tuo "muutama sata" ei pidä paikkaansa. Se taas, että et ymmärrä kyseisen surun syvyyttä sen kokeneille, osoittaa sinusta juurikin empatian puutetta eikä mitään muuta.

[/quote]

Otatko sinä huomioon, että muillakin ihmisillä voi olla kipeitä asioita. Älä kysy työkaverilta, meneekö äitienpäivänä käymään äidin luona. Hänen äitinsä voi olla kuollut tai hyljännyt tai kuolemansairas.

Älä kysy nuorelta työkaverilta, onko hän sinkku, hänen poikakaverinsa on voinut kuolla edellisenä kesänä.

Älä kysy mieheltä, milloin hän ruukaa vaihtaa talvirenkaat. Hänellä saattaa olla, ettei ole varaa ostaa autoa.

Ne asiat voivat olla kipeitä asioita ja sinä loukkaat aina jotain ihmistä, kun juttelet jotain.

[/quote]

No yleensäki pitäisi olla hieotunteinen, mutta kirjoituksesi ei oikein ilmennä suhteellisuudentajua (autoasia ym.)

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 16:54"]

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 16:32"]

Idiootit, luekaa edes tämä Duedecimin ammattilaisteksti:

Lapsettomuuden tuska Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2002;118(5):531-536 Maija Tulppala Katsaukset Lasten ja perheen merkitys Tahaton lapsettomuus kokemuksena Lapsettomuuden vaikutus parisuhteeseen Lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen Lapsettomuuskriisi Lapsettomuuden psyykkinen tuki Lopuksi Kirjallisuutta

Lapsesta saakka meitä on valmennettu aikuisen tehtävään: hoivaamaan jälkeläisiämme ja huolehtimaan heistä. Joka kuudes pari joutuu toteamaan, että raskaus ei ole alkanut vuoden yrittämisen jälkeen. Hedelmättömyys on monen parin elämässä ensimmäinen vakava vastoinkäyminen. Puolelle lasta toivovista naisista ja viidesosalle miehistä lapsettomuus on siihenastisen elämän pahin kriisi. Jokainen kokee lapsettomuuden eri tavoin. Kaikille se ei ole vaikea kriisi, mutta jokaiseen se jättää jälkensä. On hyväksyttävä, että lapsettomuus ja sen hoitaminen ovat osa parin elämäntarinaa–myös silloin, kun toivottu raskaus alkaa tai pari päätyy adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen.

Lähes kaikissa kulttuureissa tahaton lapsettomuus on koettu suureksi onnettomuudeksi. Aina tälle vuosisadalle asti sitä on pidetty yksinomaan naisen ongelmana sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myytit lapsettomuuden syistä elävät vahvoina nyky-yhteiskunnassakin, vaikka tietoa on helposti saatavilla.

Lapsettomuuteen on monia ratkaisuja, mutta lääketieteelliset hoitokeinot ovat etualalla monissa länsimaissa. Suomessa lapsettomuuden hoitoihin hakeutuu vuosittain kaksi kolmesta tahattomasti lapsettomasta parista (Mäkelä 1997). Adoptioon, sijaisvanhempana toimimiseen tai kaksinoloon päädytään yleensä vasta, kun lapsettomuuden hoidot ovat päättyneet tuloksettomina.

Lasten ja perheen merkitys

Syntyvyyden vähenemisen myötä lasten ja perheen merkitys on korostunut. Suomessa tehdyissä arvomittauksissa perhe on ollut selvästi ensimmäisellä sijalla (Reuna 1998). Lapsia hankitaan ennen kaikkea siksi, että siten tarjoutuu mahdollisuus läheisiin ja rakkautta sisältäviin ihmissuhteisiin. Monelle lapsi merkitsee elämän jatkuvuutta ja toivoa tulevaisuudesta. Lasten saaminen mielletään myös aikuisuuden mittapuuksi ja naisen ja miehen välisen suhteen vahvistamiseksi.

Äidiksi tuleminen edustaa tärkeää kokemusta pitkässä prosessissa, joka alkoi pikkutytön samaistuessa äitiinsä ja toivoessa äidin lailla voivansa joskus saada oman lapsen. Onnellisimmillaan äitiys tuottaa suuren tyydytyksen ja täyttymyksen tunteen. Raskaus ja äitiys voivat merkitä oman naiseuden varmistumista (Burns ja Covington 1999, Klockars ja Sirola 2001). Vaikka naisen toive saada lapsi olisi hyvinkin voimakas, edustaa äidiksi tulo vain yhtä osaa hänen minuudestaan. Tasapainoilu äitiyden, seksuaalisuuden ja työelämän vaatimusten ja houkutusten välillä vaatii huomattavaa kypsyyttä ja ristiriidan sietoa. Naisen identiteetin ydin rakentuu samaistumisessa oman äidin hoivaan ja huolenpitoon varhaisista vaiheista lähtien. Pettymykset ja tyydyttämättömyyden tunteet omassa äitisuhteessa saattavat vaikeuttaa oman äitiyden toteuttamista. Vauvan hankkimisen tiedostamattomat syyt voivat olla hyvin erilaisia. Halu saada lapsi ja halu hoitaa äidin tehtäviä eivät aina kulje rinnakkain. Äitiyden motiivien tiedostamattomien merkitysten myöntäminen itselle ja kumppanille voi olla vaikeaa (Mäenpää-Reenkola 1997, Klockars ja Sirola 2001).

Kyky saattaa kumppaninsa raskaaksi ja jatkaa sukupolvien ketjua on monelle miehelle tärkeä osa maskuliinisuutta ja seksuaalisuutta. Aivan kuten naiselle äidiksi tuleminen on isäksi tulo tärkeä osa kasvua ja kehitystä ja monelle miehelle elämän huippukohta. Perheen perustaminen käynnistää miehen sekä tietoiset että tiedostamattomat kokemukset omasta isästä. Samaistuminen omaan isään ja hänen huolta pitäviin ominaisuuksiinsa auttaa miestä tulevassa isyydessä. Vaikeudet ovat kuitenkin tavallisia. Miehen roolissa viime vuosina tapahtunut muutos perheen toimeentulon turvaajasta vanhemman ja isän rooliin luo paineita miehen tavalle toteuttaa toivettaan (Daniluk 1997, Amnell 1998, Burns ja Covington 1999).

Tahaton lapsettomuus kokemuksena

Lapsettomuutta hoidetaan lääketieteen keinoin, mutta ei ole biologista ongelmaa ilman psykososiaalisia vaikutuksia eikä psykososiaalisia ongelmia ilman lääketieteellisiä vaikutuksia. Lapsettomuus yllättää elämänsä hallintaan tottuneen ihmisen. Ehkäisy lopetetaan, kun tuntuu, että on aika saada lapsia. Oma tahto ja suunnitelmat menettävät merkityksensä, kun elimistö ei toimikaan toivotulla tavalla. Epäonnistuminen tehtävässä, joka näyttää muilta sujuvan, voi herättää epäuskon, häpeän, kateuden ja raivon tunteita. Ystävien ajattelemattomat kommentit saattavat varsinkin alkuvaiheessa lisätä parin paineita ja johtaa vetäytymiseen sosiaalisista kontakteista. Seurustelu lapsiperheiden kanssa ja vauvojen näkeminen tuntuu vaikealta. Yhteinen kieli katoaa, ja lapsettomat parit jäävät helposti lapsiperheiden piirin ulkopuolelle.

Tutkimusten mukaan naiset kokevat lapsettomuuden yleensä psyykkisesti raskaammin kuin kumppaninsa. He kuvaavat miehiä enemmän negatiivisia tunteita ja tuntevat olevansa vastuussa parin lapsettomuudesta. Miehillä muutos aikaisempaan nähden on vähäisempi. He ovat ensisijaisesti huolissaan siitä, miten lapsettomuus vaikuttaa heidän kumppaniinsa, parisuhteeseen ja ystävyyssuhteisiin (Wright ym. 1991, Wirtberg 1992, Mäkelä 1997, Burns ja Covington 1999, Hjelmstedt ym. 1999, Wischmann ym. 2001). Tilanne voi olla kuitenkin erilainen, kun lapsettomuuden syy on miehessä. Nämä miehet kuvaavat usein epäonnistumisen tunteita miehen roolissaan (Daniluk 1997). Kyvystä tehdä lapsi on tullut miehuuden mitta. Se, ettei pysty suomaan lasta kumppanilleen, häiritsee monin tavoin.

Lapsettomuuden keston, syyn ja naisen iän vaikutusta lapsettomuuskokemukseen on myös selvitetty. Lapsettomuuden hoitojen pitkä kesto ja naisen korkea ikä tuovat lisäpaineita raskausyritykseen. Tuntemattomasta syystä johtuva lapsettomuus saattaa kuormittaa henkistä hyvinvointia ja parisuhdetta enemmän kuin tilanne, jossa lapsettomuuden syy on selvillä. Hoidoista luopuminen voi olla ongelmallista, koska jokainen kuukautiskierto mielen tasolla johtaa raskauteen (Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuden vaikutus parisuhteeseen

Lapsettomuus luo väistämättä muutoksia parisuhteeseen ja intiimiin yhteiselämään. Se voi lähentää surun ja toivon kautta. Parhaimmillaan lapsettomuus luo keskinäisen tuen ja ymmärryksen tunteen, jota puolisot eivät ennen ole kokeneet. Se voi auttaa parisuhdetta kehittymään ja johtaa lisääntyneeseen sitoutumiseen ja läheisyyteen parisuhteessa. Tutkimusten mukaan 30–40 %:lla pareista yhdessä koettu kriisi on lähentänyt ja lujittanut parisuhdetta (Daniluk 1997, Burns ja Covington 1999, Wischmann ym. 2001). Toisaalta lapsettomuus saattaa tuoda vanhat ongelmat esiin ja aiheuttaa uusia. Läheisin ihminen, joka voisi parhaiten tukea ja lohduttaa, on se, joka myös eniten muistuttaa lapsettomuudesta ja surusta. Osa miehistä vetäytyy parisuhteessa välttääkseen avuttomuuden tunteen siitä, ettei voi poistaa lapsettomuutta eikä kumppanin tuskaa. Tämä puolestaan lisää naisen pahaa oloa, koska hän tulkitsee miehen reaktion kieltämiseksi ja välinpitämättömyydeksi. Taakka, joka ei tule yhteisesti jaetuksi, tulee silloin toisen yksin kannettavaksi.

Lapsettomuus on hyvin yksityinen ja intiimi asia ja siitä puhuminen ulkopuolisille, jopa omalle kumppanille, voi olla vaikeaa. Parisuhde saattaa kärsiä puhumisen tai puhumattomuuden pelosta. Suru, hiljaisuus ja kuoreen vetäytyminen ovat mahdollisia reaktioita. Puhumattomuus johtaa herkästi itsesyytöksiin. Masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia esiintyy jopa viidesosalla lapsettomista naisista lapsettomuuden hoitojen aikana ja lapsettomilla miehillä enemmän kuin muilla miehillä (Daniluk 1997, Burns ja Covington 1999, Kerr ym. 1999).

Lapsettomuuden johtuminen pelkästään toisesta osapuolesta vaikuttaa helposti parisuhteeseen. Normaali pettymysten ja kiukun käsittely hankaloituvat. Toinen voi kehottaa kumppaniaan hakeutumaan uuteen parisuhteeseen, jotta edes tämä saisi lapsen. Avioerot ovat kuitenkin tässä tilanteessa harvinaisia (Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen

Seksuaalisuus on herkin alue ihmiselämässä, ja parisuhteen vaikeudet ja elämän muut kriisit heijastuvat helposti siihen. Vaikka seksuaalialueen ongelmat ovat lapsettomuuden syynä vain noin 1–5 %:lla lapsettomista pareista, saattaa lapsettomuudella olla vaikutusta laajemminkin parin seksuaalielämään. On arvioitu, että noin 10 %:lla lapsettomuuden hoidoissa olevista miehistä on erektio-ongelmia naisen kuukautiskierron puolivälissä ja 35 % pareista ei koe seksielämäänsä tyydyttäväksi (Burns 1999).

Lapsettomuuden psykologiset vaikutukset seksuaalisuuteen liittyvät minäkuvaan. Hedelmällisyys on yksi seksuaalisuuden perusilmaisu. Seksi muistuttaa kipeästi tilanteesta ja omasta kyvyttömyydestä. Lapsettomuuden hoidot tuovat mahdollisuuden raskauden alkamiseen, mutta nainen ja mies joutuvat kuitenkin suremaan sitä tosiasiaa, että he eivät pelkästään rakastelemalla keskenään kyenneet luomaan uutta elämää niin kuin heidän vanhempansa. Seksuaaliset tunteet, hellyys ja intohimo jäävät vähemmälle ja seksin osa- tai jopa päätavoitteeksi nousee raskauden alkuun saattaminen. Lapsettomuuteen usein liittyvät mielialavaihtelut vaikuttavat helposti seksuaaliseen halukkuuteen. Lapsettomuuden hoidossa käytettävien lääkkeiden haittavaikutukset voivat entisestään vahvistaa näitä ongelmia (Wirtberg 1992, Burns 1999).

Hoitojen pitkittyminen lisää seksuaalista tyytymättömyyttä molemmilla osapuolilla (Slade ym. 1997). Negatiiviset vaikutukset henkiseen hyvinvointiin, toimintakykyyn, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen voivat olla kauaskantoisia, erityisesti jos hoidot eivät johtaneet toivottuun raskauteen (Leiblum ym. 1998). Osa pareista kokee lapsettomuuden hoidot sietämättömän tunkeutuviksi.

Kaikissa tutkimuksissa ei ole tullut esiin lapsettomuuden negatiivisia vaikutuksia seksielämään (Wright ym. 1991, Löfström 2000). Monet parit käsittelevät onnistuneesti seksuaalisuuteen liittyviä muutoksia lapsettomuuden hoitojen aikana, ja tilanne normaalistuu itsestään ongelman ratkettua tavalla tai toisella. Toisaalta osa pareista tarvitsee apua löytääkseen uudelleen tyydyttävän seksielämän.

Lapsettomuuskriisi

Psykologisesta näkökulmasta lapsettomuus on sekoitus traumaattista ja kehityskriisiä, jolloin lapsesta luopuminen suremalla käy lähes mahdottomaksi. Klassisia surutyön vaiheita on nähtävissä, mutta on hankala päättää, milloin menetys on todellisuutta. Toivon ylläpitämisestä tai surutyöstä voi tulla osa elämää (Malinen 1994)

Lapsettomuuskriisin erityispiirre on surun edestakainen, aaltomainen liike. Toivo syttyy ja sammuu joka kuukausi, vuodesta toiseen. Surutyö ei monilla pääse lainkaan alkamaan, koska uusia hoitomuotoja tulee jatkuvasti tarjolle. Hoitojen lopettaminen saattaa tuntua oman lapsen hylkäämiseltä. Koko elämä voi kietoutua lapsitoiveen ympärille. Lopullinen päätös hoitojen lopettamisesta käynnistää surutyöprosessin. Asiantila myönnetään itselle, ehkä toisillekin. Ahdistuksen ja vihan tunteet alkavat vähitellen helpottaa, ja tilalle tulee suru siitä, että yksi elämän tärkeimmistä asioista ei omalla kohdalla toteutunut. Surun lievittyessä vapautuu yhä enemmän energiaa myös tulevaisuuden suunnittelulle.

Lapsettomuuskriisiä on verrattu lähiomaisen menetykseen. Lapsettomuudessa menetetään potentiaalinen lapsi tai lapset, jotka jo varhain ovat muodostuneet osaksi minäkuvaa. Lapsettomuuteen liittyy myös muita, eriasteisesti painottuvia menetyksiä: suvun jatkamisen, itsetunnon–erityisesti seksuaalisen itsetunnon–raskaus-, synnytys- ja imetyskokemusten menetykset. Monet parit liittävät tähän vielä tunteen oman ruumiin hallinnan menettämisestä. Lapseton voi myös kokea pettävänsä vanhempansa kieltämällä heiltä mahdollisuuden isovanhemmuuteen. Lapsettomuussurun alkua ja loppua on vaikea määrittää, sillä lapsettomat menettävät seuraavankin kierroksen ystävien saadessa lapsenlapsia (Mäenpää-Reenkola 1997, Mäkelä 1997, Burns ja Covington 1999).

Lapsettomuuskriisissä, kuten missä tahansa kriisissä, selviytymiskeinot ovat yksilöllisiä. Naisen ja miehen yksilöinä ja parina lapsettomuudelle antama merkitys on tärkein kriisin voimakkuuden mittari. Selviytymiseen vaikuttavat siihenastiset elämänkokemukset, nykyinen elämäntilanne ja käytettävissä oleva sosiaalinen verkosto. Ilman psykoterapeuttista työstämistä lapsettomuuden kokemus on helposti vain yritys hallita puutteita. Koko prosessin tarkoituksena on uuden tasapainon ja uusien elämänsisältöjen tavoittaminen ja sopeutuminen uudelleen ulkoisiin realiteetteihin. Lapsettomuuden kriisin ja surun kautta muut ratkaisut, kuten adoptio, sijaisvanhemmuus tai kaksinolo, tulevat tasavertaisina vaihtoehtoina mahdollisiksi. Adoptioon päätymistä rajoittavat valitettavan usein prosessin työläys, kalleus ja luovuttajamaiden usein muuttuvat säädökset (Sinkkonen 2001). Kaikille adoptiovaihtoehto ei kuitenkaan ole ratkaisu lapsettomuuteen ja sekin ulkopuolisten tulee hyväksyä. Lapsettomana elämisellä on oma rikkautensa ja merkityksensä. Kaksin elämisessä on paljon myönteisiä puolia, niistä vain ei kuule juuri koskaan puhuttavan.

Lapsettomuuden psyykkinen tuki

Kaksi kolmesta lapsettomasta parista kokee, että puolisolta, lähisukulaisilta ja ystäviltä saatu tuki on riittävä (Boivin ym. 1999). Hoitoihin hakeuduttaessa tiedon hakeminen lapsettomuudesta ja sen psykososiaalisista vaikutuksista sekä aktiivinen ote hoitoratkaisuja tehtäessä auttavat molempia tulemaan paremmin toimeen lapsettomuuteen liittyvän stressin kanssa. Tutkimuksissa 78  % lapsettomista on ilmoittanut seuraavansa lapsettomuudesta lehdistössä käytävää keskustelua, 69 % aihetta koskevia televisio-ohjelmia ja 69 % on toivonut saavansa mukaansa tai lainaksi materiaalia lapsettomuuden eri teemoista (Boivin 1997). Noin viidesosalle pareista lapsettomuus on syvä, vereslihalla oleva haava. He tarvitsevat tehostettua tukea lapsettomuuden hoitojen ja raskauden aikana sekä hoitojen päättyessä tuloksettomina (Boivin ym. 1999).

Lapsettomuuspotilaan psykososiaalinen neuvonta on oma terapiakenttänsä, jossa integroituvat parisuhteen dynamiikan, intiimiyden, seksuaalisuuden ja surutyön tuntemus tietämykseen lapsettomuudesta, sen hoidoista ja lapsettomuuskriisistä. Suositeltavaa on, että psyykkisen työn ammattilainen olisi osa lääketieteellistä hoitoryhmää. Australiassa ja Englannissa, joissa psyykkisen tuen tarjoaminen lapsettomuuden hoidoissa oleville pareille on lakisääteistä, yli 90 %:ssa klinikoista on oma täys- tai osa-aikainen työntekijä tätä tarkoitusta varten (Covington 1999, Hammarberg ym. 2001).

Psyykkistä tukea tarvitaan hoitojen kaikissa vaiheissa, mutta erityisen tärkeää se on tutkimuksiin ja hoitoihin hakeuduttaessa, hoitojen lopettamisen tullessa harkittavaksi sekä mietittäessä lahjoitettujen sukusolujen käyttöä. Noin 5 %:lle pareista lahjasukusolut (munasolut, siittiöt, alkiot) ovat ainoa mahdollisuus raskauteen (Tiitinen ym. 1998, Unkila-Kallio 2001). Ilman lapsettomuuskriisin läpikäymistä lapsi voi pelkällä olemassaolollaan ja ulkonäöllään muistuttaa omasta hedelmättömyydestä.

Tukea tarvitaan myös raskauden alkaessa lapsettomuuden hoitojen jälkeen. Raskauteen liittyvät menettämisen pelot ja vanhemmuuteen liittyvät paineet voivat olla erityisen suuret, jos raskautta on toivottu vuosia. Lapsen saamiseen luonnollisesti liittyviä ristiriitaisia tunteita voi olla vaikea työstää (Klock ja Greenfeld 2000).

Suomessa psykososiaalisen tuen tarjonta lapsettomille pareille on hyvin erilaista Englantiin ja Australiaan verrattuna, koska meillä ei ole hedelmöityshoitoja säätelevää lainsäädäntöä. Psyykkisen tuen tarpeeseen ei myöskään ole otettu kantaa tuoreimmassa asiaa koskevassa lakiesityksessä. Kartoitusten mukaan Suomessa psyykkistä tukea ei ollut lainkaan tarjottu yli puolelle pareista ja kolmasosalle tukea oli annettu riittämättömästi. Vain joka kymmenennen parin toive psyykkisestä tuesta toteutui riittävänä (Saario 1999). Tukea on ollut vaikea saada hoitavien yksiköiden ulkopuolelta, koska ammattiauttajienkin tiedot lapsettomuuteen ja sen hoitoihin liittyvistä erityisongelmista ovat olleet koulutuksen puutteen vuoksi vähäiset.

Psyykkistä tukea toivotaan myös lapsettomuutta hoitavalta henkilökunnalta. Työnohjaus ja koulutus vähentäisivät hoitosuhteessa koettuja paineita, lisäisivät työn mielekkyyttä ja edistäisivät potilaiden psyykkistä selviytymistä. Keväällä 2001 Suomessa toteutettiin ensimmäinen Lääkäriseura Duodecimin tukema lapsettomuusklinikoiden hoitohenkilökunnalle tarkoitettu vuorovaikutuskoulutus ja vastaanotto oli myönteinen.

Lapsettomien parien toisilleen antama tuki on merkityksellistä. Vuonna 1988 perustetussa potilasjärjestössä (Lapsettomien tuki ry) ovat edustettuina monenlaiset parit: tutkimusten ja hoitojen eri vaiheissa olevat, hoitojen tai adoption avulla lapsen saaneet, adoptioprosessin käynnistäneet sekä kaksinoloon päätyneet. Keväällä 2000 on käynnistynyt Lapsettomien tuki ry:n kolmivuotinen projekti, jonka tavoitteena on luoda terveydenhuoltopalveluihin sovellettava lapsettomuuden psykososiaalisen tuen valtakunnallinen hoitomalli.

Lopuksi

On kipeä kokemus, jos toiveet yhteisen lapsen saamisesta jäävät täyttymättä. Lapseton ei voi suoda kumppanilleen isyyden tai äitiyden iloa. Hän saattaa kokea pettävänsä myös vanhempiensa ja appivanhempiensa toiveet. Suhde puolisoon joutuu uuteen valoon ja kysymys parisuhteen tulevaisuudesta nousee pintaan. Tulevaisuutta varten rakennetut suunnitelmat on arvioitava uudelleen.

Hedelmättömyys herättää väistämättä monenlaisia tunteita: häpeää, surua ja arvottomuuden ja nöyryytyksen tunteita. Avuttomuus ja harmi siitä, että ulkopuolisia joudutaan kutsumaan parin yhteiselämän kaikkein intiimeimmälle alueelle, on tavallista. Lapsettomuuden herättämää surua ja tuskaa on raskasta työstää. Elämän ei kuitenkaan tarvitsisi olla vain ongelmien kyllästämä kertomus, joka estää muiden ulottuvuuksien näkemisen. Kummallakin puolisoista on lupa yhdessä ja erikseen löytää uusia merkityksiä elämään. Jokaisen ihmisen elämästä puuttuu jotain, mutta jäljelle jää vielä suuri joukko mahdollisuuksia.

Lapsettomuuteen tulee yhä useammin ratkaisu lääketieteellisten hoitojen avulla. Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli: yhä useampi pari elää vuosia jatkuvassa toivon ja pettymysten kehässä. Lapsettomuus on psykososiaalinen ongelma, jonka kohtaamisessa ei saisi painottua vain lääketieteellinen näkökulma. Riippuvuus hoitohenkilökunnasta, lapsen saamiseen liittyvän luonnollisen ristiriitaisuuden tavoittaminen ja seksuaaliongelmien, syyllisyyden, vihan, surun ja menetysten tunteiden käsitteleminen vaativat vankkaa ammatillista osaamista.

Lapsi on suuri lahja. Elämä antaa monenlaisia lahjoja, mutta ei kenellekään kaikkea. Elämä voi olla rikasta ja monipuolista, vaikka kaikki toiveet eivät toteudu. Surun synkimpinä hetkinä kaikki muu kuitenkin menettää merkityksensä. Surutyölle on osattava antaa oma tilansa ja riittävästi aikaa.

MAIJA TULPPALA, dosentti, erikoislääkäri, perheterapeutti ET Felicitas-klinikka Urho Kekkosenkatu 4–6 A 00100 Helsinki

Kirjallisuutta

Amnell G. Isä ja isyys. Kirjassa: Nuorisopsykoterapian erityiskysymyksiä 3. Helsinki; Yliopistopaino, 1998.

Boivin J. Is there too much emphasis on psychosocial counseling for infertility patients? J Assist Reprod Genet 1997;14:184–6.

Boivin J, Scanlan LC, Walker SM. Why are infertile patients not using psychosocial counselling? Hum Reprod 1999;14:1384–91.

Burns LH, Covington SN. Psychology of infertility. Kirjassa: Infertility counselling: a comprehensive handbook for clinicians. UK: The Parthenon Publishing Group, 1999, s. 3–25.

Burns LH. Sexual counseling and infertility. Kirjassa: Infertility counselling: a comprehensive handbook for clinicians 1999, s. 149–76.

Covington SN. Integrating infertility counselling into clinical practice. Kirjassa: Infertility counselling: A comprehensive handbook for clinicians. UK: The Parthenon Publishing Group, 1999, s. 475–89.

Daniluk JC. Gender and infertility. Kirjassa: Infertility: psychological issues and counseling strategies 1997, s. 103–25.

Hammarberg K, Astbury J, Baker H. Women`s experience of IVF: a follow-up study. Hum Reprod 2001;16:374–83.

Hjelmstedt A, Andersson L, Skoog-Svanberg A, ym. Gender differences in psychological reactions to infertility among couples undergoing IVF- and ICSI-treatment. Acta Obstet Gynecol Scand 1999;78: 42–8.

Kerr J, Brown C, Balen AH. The experiences of couples who had infertility treatment in the United Kingdom: results of a survey performed in 1997. Hum Reprod 1999;14:934–8.

Klock SC, Greenfeld DA. Psychological status of in vitro fertilization patients during pregnancy: a longitudinal study. Fertil Steril 2000;73:1159–64.

Klockars L, Sirola R. Äidin ja tyttären rakkaussuhde. Kirjassa: Roos V, Manninen V, Välimäki J, toim. Rakkaus toive ja todellisuus. Psykoanalyyttisia tutkielmia. Helsinki: Yliopistopaino 2001, s. 193–224.

Leiblum SR, Aviv A, Hamer R. Life after infertility treatment: a long-term investigation of marital and sexual function. Hum Reprod 1998;13:3569–74.

Löfström H. Tahaton lapsettomuus miehen näkökulmasta: kokemukset, itsetunto, hallintakeinot, parisuhde ja seksuaalisuus. Psykologian pro gradu -tutkielma. Tampereen Yliopisto, 2000.

Malinen V. Tahaton lapsettomuus psykososiaalisena ilmiönä ja kriisinä. Perheterapia 1994;10:20–4.

Mäenpää-Reenkola E. Naisen verhottu sisin. Helsinki: Yliopistopaino 1997.

Mäkelä M. Tahaton lapsettomuus-biospykososiaalinen ilmiö. Näkökulmia hedelmöityshoitoihin. Stakesin julkaisu 1997;49:77–9.

Reuna V. Perhebarometri 1998; Vastuu perheen arjesta. Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos.

Saario P. Lapsettomien tuki ry jäsenkysely: Lapsettomat toivovat kokonaisvaltaisempaa hoitoa. Haikara 1/ 1999.

Sinkkonen J. Adoptiolapsen psyykkisen kehityksen haasteet. Duodecim 2001;117:499–504.

Slade P, Emery J, Lieberman BA. A prospective longitudinal study of emotions and relationships in in-vitro fertilization treatment. Hum Reprod 1997;12:183–90.

Tiitinen A, Hovatta O, Kujansuu E, ym. Hedelmöityshoidot Suomessa. Duodecim 1998; 114:2219–24.

Unkila-Kallio L. Infertility and its treatment: Association with ovarian granulosa cell tumour and impact on vascular endothelial growth factor, leptin and selected tumour markers in serum. Väitöskirja. Helsingin Yliopisto, 2001.

Wischmann T, Stammer H, Scherg H, ym. Psychosocial characteristics of infertile couples: a study by the Heidelberg Fertility Consultation Service. Hum Reprod 2001;8:1753–61.

Wirtberg I. His and her childlessness. Väitöskirja. Karolinska Institutet, 1992.

Wright J, Duchesne K, Sabourin S, ym. Psychological distress and in-fertility: men and women respond differently. Fertil Steril 1991; 55:100–8.

Artikkelin tunnus: duo92833 (A2050531) © 2014 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Kotikuntasi terveyspalvelut Valitse kotikuntasi   Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Brändö Eckerö Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Finström Forssa Föglö Geta Haapajärvi Haapavesi Hailuoto Halsua Hamina Hammarland Hankasalmi Hanko Harjavalta Hartola Hattula Hausjärvi Heinola Heinävesi Helsinki Hirvensalmi Hollola Honkajoki Huittinen Humppila Hyrynsalmi Hyvinkää Hämeenkoski Hämeenkyrö Hämeenlinna Ii Iisalmi Iitti Ikaalinen Ilmajoki Ilomantsi Imatra Inari Inkoo Isojoki Isokyrö Jalasjärvi Janakkala Joensuu Jokioinen Jomala Joroinen Joutsa Juankoski Juuka Juupajoki Juva Jyväskylä Jämijärvi Jämsä Järvenpää Kaarina Kaavi Kajaani Kalajoki Kangasala Kangasniemi Kankaanpää Kannonkoski Kannus Karijoki Karkkila Karstula Karvia Kaskinen Kauhajoki Kauhava Kauniainen Kaustinen Keitele Kemi Kemijärvi Keminmaa Kemiönsaari Kempele Kerava Keuruu Kihniö Kinnula Kirkkonummi Kitee Kittilä Kiuruvesi Kivijärvi Kokemäki Kokkola Kolari Konnevesi Kontiolahti Korsnäs Koski Tl Kotka Kouvola Kristiinankaupunki Kruunupyy Kuhmo Kuhmoinen Kumlinge Kuopio Kuortane Kurikka Kustavi Kuusamo Kyyjärvi Kärkölä Kärsämäki Kökar Köyliö Lahti Laihia Laitila Lapinjärvi Lapinlahti Lappajärvi Lappeenranta Lapua Laukaa Lavia Lemi Lemland Lempäälä Leppävirta Lestijärvi Lieksa Lieto Liminka Liperi Lohja Loimaa Loppi Loviisa Luhanka Lumijoki Lumparland Luoto Luumäki Luvia Maalahti Maaninka Maarianhamina Marttila Masku Merijärvi Merikarvia Miehikkälä Mikkeli Muhos Multia Muonio Mustasaari Muurame Mynämäki Myrskylä Mäntsälä Mänttä-Vilppula Mäntyharju Naantali Nakkila Nastola Nivala Nokia Nousiainen Nurmes Nurmijärvi Närpiö Orimattila Oripää Orivesi Oulainen Oulu Outokumpu Padasjoki Paimio Paltamo Parainen Parikkala Parkano Pedersöre Pelkosenniemi Pello Perho Pertunmaa Petäjävesi Pieksämäki Pielavesi Pietarsaari Pihtipudas Pirkkala Polvijärvi Pomarkku Pori Pornainen Porvoo Posio Pudasjärvi Pukkila Punkalaidun Puolanka Puumala Pyhtää Pyhäjoki Pyhäjärvi Pyhäntä Pyhäranta Pälkäne Pöytyä Raahe Raasepori Raisio Rantasalmi Ranua Rauma Rautalampi Rautavaara Rautjärvi Reisjärvi Riihimäki Ristijärvi Rovaniemi Ruokolahti Ruovesi Rusko Rääkkylä Saarijärvi Salla Salo Saltvik Sastamala Sauvo Savitaipale Savonlinna Savukoski Seinäjoki Sievi Siikainen Siikajoki Siikalatva Siilinjärvi Simo Sipoo Siuntio Sodankylä Soini Somero Sonkajärvi Sotkamo Sottunga Sulkava Sund Suomussalmi Suonenjoki Sysmä Säkylä Taipalsaari Taivalkoski Taivassalo Tammela Tampere Tarvasjoki Tervo Tervola Teuva Tohmajärvi Toholampi Toivakka Tornio Turku Tuusniemi Tuusula Tyrnävä Ulvila Urjala Utajärvi Utsjoki Uurainen Uusikaarlepyy Uusikaupunki Vaala Vaasa Valkeakoski Valtimo Vantaa Varkaus Vehmaa Vesanto Vesilahti Veteli Vieremä Vihti Viitasaari Vimpeli Virolahti Virrat Vårdö Vöyri Ylitornio Ylivieska Ylöjärvi Ypäjä Ähtäri Äänekoski  Katso myös Lapsettomuus » Naisen lapsettomuus » Lapsettomuushoito » Kivesongelmat pojilla » Seksuaaliset toimintahäiriöt » Sukuelinherpes (genitaaliherpes) miehellä » Sukuelinherpes (genitaaliherpes) naisella » Miehen lapsettomuus » Adenomyoosi » Alkuraskauden vuoto » Uutta Terveyskirjastossa Elimistön vastustuskyky, immuniteetti (17.04.2014) » Aikuisen infektioherkkyys(17.04.2014) » Mistä sote-uudistuksessa on kysymys? (16.04.2014) » Mycoplasma genitalium(07.04.2014) » Verenvuotokuumeet: Ebola, Lassa-kuume, Marburgin virus (03.04.2014) » Näytä aiemmat  » 

© 2014 Kustannus Oy Duodecim • Kaivokatu 10 A, 00100 Helsinki • Puh: (09) 6188 51 • terveyskirjasto@duodecim.fi[/quote]

Tuo peukku alaspäin kertoo kyllä kaiken henkilön kivikautisesta sivistystasosta. Et ole edes kommentoinnin arvoinen. 

[/quote]

Vai niin no kiitos silti kommentistasi. ;))))))

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:40"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Ja tämäkö sitten on sitä peräänkuulutettua empatiaa? Onko, kertokaa?! Lapsettomat saa sanoa, että mikään muu suru ei ole yhtä suuri kuin heidän surunsa? Että ihan oikeasti ihmisten pitää elää heidän pillin mukaan, ja se on sitä empatiaa, ei mikään muu? 

[/quote]

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Kyseinen kirjoittaja ei mitätöi muita suruja tai vertaile niiden suuruutta, vaan selittää niiden erilaista luonnetta ja kestoa. Luepa ajatuksella uudelleen.

[/quote]

Kyllä se on lapsettoman kilpailua, että kyllä hänen surunsa on aina suurempi, kuin jonkun muun.

Mistä lapseton voi tietää, miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee, kun hän ei ole sitä kokenut. Pitääkö heillekin tätä alkaa toivoa, että saisivat lapsen ja sitten haudata sen ja sitten voisivat oikeasti vertailla, oliko se sittenkään suurempi suru.

Ja hiphei, sitten he voisivat täällä kiljahdella innosta, että voitinpas, se oli suurempi suru, kun kärsin lapsettomuudesta,  kuin se, että lapseni kuoli.

Sairasta

[/quote]

Voiskko tästä pointista jo lopettaa jauhamisen. Tuskin kukaan normaali lapseton vertaa kokemaansa lapsen kuolemaan. Sehän on järkyttävä suru. Vatvomalla tuota yhtä asiaa (jonkun ajattelemattoman sanomaa) on niin helppo mitätöidä tämän koko keskustelun muu sisältö, joka on niin paljo syvempi ja laajempi. Ei tämä ole mikään surukilpailu. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että lapsen menettäminen on elämän suurimpia kriisejä. Harva sen kuitenkin kokee onneksi. Lapsettomia sen sijaan on paljon ja heidän surunsa on todellista ja oikeutettua, eikä se lopu sillä, että joku mamma täällä kieltää sen olemassaolon. Miksi toisten kriisit ovat teiltä pois? kadehditteko tuollaistakin asiaa? Tsiisu mitä pahvipäitä.

[/quote]

Useinpien meidän elämään mahtuu ihan yhtä suuria ja vielä suurempiakin suruja kuin lapsettomien lapsettomuus. Saa ihminen surra lapsettomuuttaan, mutta ei nostaa itseään jotenkin ylempään asemaan surunsa kanssa. Ei hänen surunsa ole yhtään merkityksellisempää tai suurempaa kuin jonkun toisen suru esimerkiksi sairastumisesta tai läheisen kuolemasta. Tätä lapsettomat kuitenkin koko ajan väittävät. Ja kyllä niitä lapsensa menettäneitä ihan oikeasti on aika paljon, ei se ole mitään harvinaista. Sitten siihen päälle vielä lesket ja vakavasti sairaat yms. Heidän surunsa on hyvin todellista.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Ja tämäkö sitten on sitä peräänkuulutettua empatiaa? Onko, kertokaa?! Lapsettomat saa sanoa, että mikään muu suru ei ole yhtä suuri kuin heidän surunsa? Että ihan oikeasti ihmisten pitää elää heidän pillin mukaan, ja se on sitä empatiaa, ei mikään muu? 

[/quote]

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Kyseinen kirjoittaja ei mitätöi muita suruja tai vertaile niiden suuruutta, vaan selittää niiden erilaista luonnetta ja kestoa. Luepa ajatuksella uudelleen.

[/quote]

Kyllä se on lapsettoman kilpailua, että kyllä hänen surunsa on aina suurempi, kuin jonkun muun.

Mistä lapseton voi tietää, miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee, kun hän ei ole sitä kokenut. Pitääkö heillekin tätä alkaa toivoa, että saisivat lapsen ja sitten haudata sen ja sitten voisivat oikeasti vertailla, oliko se sittenkään suurempi suru.

Ja hiphei, sitten he voisivat täällä kiljahdella innosta, että voitinpas, se oli suurempi suru, kun kärsin lapsettomuudesta,  kuin se, että lapseni kuoli.

Sairasta

[/quote]

Voiskko tästä pointista jo lopettaa jauhamisen. Tuskin kukaan normaali lapseton vertaa kokemaansa lapsen kuolemaan. Sehän on järkyttävä suru. Vatvomalla tuota yhtä asiaa (jonkun ajattelemattoman sanomaa) on niin helppo mitätöidä tämän koko keskustelun muu sisältö, joka on niin paljo syvempi ja laajempi. Ei tämä ole mikään surukilpailu. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että lapsen menettäminen on elämän suurimpia kriisejä. Harva sen kuitenkin kokee onneksi. Lapsettomia sen sijaan on paljon ja heidän surunsa on todellista ja oikeutettua, eikä se lopu sillä, että joku mamma täällä kieltää sen olemassaolon. Miksi toisten kriisit ovat teiltä pois? kadehditteko tuollaistakin asiaa? Tsiisu mitä pahvipäitä.

[/quote]

Ja lapsen kuoleman suru ei ole todellista ja oikeuteuttua, vai?????

Eiköhän leskiä ole enemmän, kuin lapsettomia

Itse en todellakaan ymmärrä tätä lapsettomien marttyriroolia. Itse olin lapseton 33 vuotiaaksi asti. Luulin, että lapsia ei tule ja en perushoitoja lukuunottamatta käynyt muita. Päätimme miehen kanssa, että elämässä on muutakin ja lopetimme hoidot ja sopeuduimme siihen. Elämässä oli niin paljon muutakin sisältöä. 

Koskaan ei ollut vaikeaa sanoa kyselijöille, että emme ole saaneet lasta. Millaisissa piireissä nämä muut lapsettomat kulkee, kun heille hoetaan kirveitä sängyn alle tms. Minulta vain kysyttiin, että haluanko puhua siitä, vai onko se liian kipeä asia.

En ikinä syöksynyt vessaan itkemään, kun työkaverin maha alkoi kasvamaan tms

Sitten, hoitojen lopettamisesta kolmen vuoden jälkeen kuukautiset jäivät pois ja huomasin odottavani lasta. Se oli oikeastaan isompi kriisi, koska olimme sopeutuneet siihen, että emme saa koskaan lapsia. Elämä heitti ihan häränpyllyä.

Mutta itse koen, että elämässäni on ollut suurempia suruja, kuin se, että lääkäri totesi, että en saa lapsia.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:58"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:40"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 17:31"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:26"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 07:58"]

Lapsettomuus on suuri tragedia. Ihmisille sattuu kuolemia, avioeroja jne kaikki ne on ikäviä ja suuria asioita.

[/quote]

Juuri näin. Läheisen (puolison, lapsen, vanhemman) kuolema on suuri suru, mutta se on luonnollista ja sen voi selittää. Mutta lapsettomuus on aivan eri asia ja suuri tradegia, mikä pilaa koko elämän ja siitä ei pääse ikinä ohi. Oman lapsen kuolemankin unohtaa joskus, koska se ei ole läsnä koko aika, mutta lapsettomuus on läsnä aina toisten lastenvaunuissa, raskausmahoissa, kastejuhlissa, sukujuhlissa.

Kuoleman kohdatessa hautaat rakkaasi ja jatkat elämää. Se loppuu. Mutta lapsettomuus ei lopu ikinä, vaan määrittelee ihmisen kuolemaan asti ja elämä on pilalla ja elämä oli ihan turhaa ja sillä ei ollut päämäärää. Jos lapsesi kuolee, sait ainakin olla raskaana ja hetken pitää lastasi sylissä ja sen jälkeen sinulle jää ehkä toinen elävä jäljelle tai voit yrittää uutta tilalle. 

[/quote]

Ja tämäkö sitten on sitä peräänkuulutettua empatiaa? Onko, kertokaa?! Lapsettomat saa sanoa, että mikään muu suru ei ole yhtä suuri kuin heidän surunsa? Että ihan oikeasti ihmisten pitää elää heidän pillin mukaan, ja se on sitä empatiaa, ei mikään muu? 

[/quote]

Onko sinulla ongelmia luetun ymmärtämisessä? Kyseinen kirjoittaja ei mitätöi muita suruja tai vertaile niiden suuruutta, vaan selittää niiden erilaista luonnetta ja kestoa. Luepa ajatuksella uudelleen.

[/quote]

Kyllä se on lapsettoman kilpailua, että kyllä hänen surunsa on aina suurempi, kuin jonkun muun.

Mistä lapseton voi tietää, miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee, kun hän ei ole sitä kokenut. Pitääkö heillekin tätä alkaa toivoa, että saisivat lapsen ja sitten haudata sen ja sitten voisivat oikeasti vertailla, oliko se sittenkään suurempi suru.

Ja hiphei, sitten he voisivat täällä kiljahdella innosta, että voitinpas, se oli suurempi suru, kun kärsin lapsettomuudesta,  kuin se, että lapseni kuoli.

Sairasta

[/quote]

Voiskko tästä pointista jo lopettaa jauhamisen. Tuskin kukaan normaali lapseton vertaa kokemaansa lapsen kuolemaan. Sehän on järkyttävä suru. Vatvomalla tuota yhtä asiaa (jonkun ajattelemattoman sanomaa) on niin helppo mitätöidä tämän koko keskustelun muu sisältö, joka on niin paljo syvempi ja laajempi. Ei tämä ole mikään surukilpailu. Jokainen normaali ihminen tajuaa, että lapsen menettäminen on elämän suurimpia kriisejä. Harva sen kuitenkin kokee onneksi. Lapsettomia sen sijaan on paljon ja heidän surunsa on todellista ja oikeutettua, eikä se lopu sillä, että joku mamma täällä kieltää sen olemassaolon. Miksi toisten kriisit ovat teiltä pois? kadehditteko tuollaistakin asiaa? Tsiisu mitä pahvipäitä.

[/quote]

Ja lapsen kuoleman suru ei ole todellista ja oikeuteuttua, vai?????

[/quote]

Ja taaskaan ei osata lukea. Juurihan saatana sanoin, että se on suuri suru. Vittu olette kyllä osa täällä niin SAATANAN TYHMIÄ, että itekin alan hermostua.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:03"]

Eiköhän leskiä ole enemmän, kuin lapsettomia

Itse en todellakaan ymmärrä tätä lapsettomien marttyriroolia. Itse olin lapseton 33 vuotiaaksi asti. Luulin, että lapsia ei tule ja en perushoitoja lukuunottamatta käynyt muita. Päätimme miehen kanssa, että elämässä on muutakin ja lopetimme hoidot ja sopeuduimme siihen. Elämässä oli niin paljon muutakin sisältöä. 

Koskaan ei ollut vaikeaa sanoa kyselijöille, että emme ole saaneet lasta. Millaisissa piireissä nämä muut lapsettomat kulkee, kun heille hoetaan kirveitä sängyn alle tms. Minulta vain kysyttiin, että haluanko puhua siitä, vai onko se liian kipeä asia.

En ikinä syöksynyt vessaan itkemään, kun työkaverin maha alkoi kasvamaan tms

Sitten, hoitojen lopettamisesta kolmen vuoden jälkeen kuukautiset jäivät pois ja huomasin odottavani lasta. Se oli oikeastaan isompi kriisi, koska olimme sopeutuneet siihen, että emme saa koskaan lapsia. Elämä heitti ihan häränpyllyä.

Mutta itse koen, että elämässäni on ollut suurempia suruja, kuin se, että lääkäri totesi, että en saa lapsia.

[/quote]

Niin, tämä on sinun kokemuksesi, mutta HYVIN MONI kokee toisin.

Kun verrataan lapsettomuuskriisiä esimerkiksi läheisen kuolemaan tai leskeyteen tulee huomata, että niin tuskallista kuin läheisensä menettäminen onkin, monessa tapauksessa kuoleva ihminen on jo vanha ja kuolema kuuluu elämään. Vaikka läheiset sitä surevat, siitä kuitenkin pääsee yli, vaikka suru tietyllä tavalla jää. Tämä vain pointtina vertaamatta yhtään mihinkään. En ymmärrä mikä vimma on kaikin keinoin osoittaa, että lapsettomuussuru ei ole todellista, oikeutettua ja syvää. Itse pitäisin turpani kiinni, jos minun olisi mahdoton ymmärtää jotakin asiaa, josta ei ole kokemusta. Ei mulla muuta.

Vitun tyhmät ämmät. 

Halutaan vain piehtaroida siinä lapsettomuuden suossa. Nastaa. Miksi pitää olla elämäntehtävänä kärsiä ja vieläpä kiusata muitakin siinä sivussa?

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:11"]
Kun verrataan lapsettomuuskriisiä esimerkiksi läheisen kuolemaan tai leskeyteen tulee huomata, että niin tuskallista kuin läheisensä menettäminen onkin, monessa tapauksessa kuoleva ihminen on jo vanha ja kuolema kuuluu elämään. Vaikka läheiset sitä surevat, siitä kuitenkin pääsee yli, vaikka suru tietyllä tavalla jää. Tämä vain pointtina vertaamatta yhtään mihinkään. En ymmärrä mikä vimma on kaikin keinoin osoittaa, että lapsettomuussuru ei ole todellista, oikeutettua ja syvää. Itse pitäisin turpani kiinni, jos minun olisi mahdoton ymmärtää jotakin asiaa, josta ei ole kokemusta. Ei mulla muuta.
[/quote]

Mitä ihmeen tyhmäilyä tämä on, että kuoleman surusta pääsee yli, mutta lapsettomuuden surusta ei millään? Miksi ei? Edellisessä tapauksessa on sentään oikeasti menetetty joku eikä pelkkä haave saada lapsia.

[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:01"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:11"] Kun verrataan lapsettomuuskriisiä esimerkiksi läheisen kuolemaan tai leskeyteen tulee huomata, että niin tuskallista kuin läheisensä menettäminen onkin, monessa tapauksessa kuoleva ihminen on jo vanha ja kuolema kuuluu elämään. Vaikka läheiset sitä surevat, siitä kuitenkin pääsee yli, vaikka suru tietyllä tavalla jää. Tämä vain pointtina vertaamatta yhtään mihinkään. En ymmärrä mikä vimma on kaikin keinoin osoittaa, että lapsettomuussuru ei ole todellista, oikeutettua ja syvää. Itse pitäisin turpani kiinni, jos minun olisi mahdoton ymmärtää jotakin asiaa, josta ei ole kokemusta. Ei mulla muuta. [/quote] Mitä ihmeen tyhmäilyä tämä on, että kuoleman surusta pääsee yli, mutta lapsettomuuden surusta ei millään? Miksi ei? Edellisessä tapauksessa on sentään oikeasti menetetty joku eikä pelkkä haave saada lapsia. [/quote]

Lapsettomuussuru kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Hoidot, yritykset, toivon ja pettymysten vuoristorata, surun aaltomainen liike vailla normaalin kriisin vaiheita, koska toivo ylläpitää sitä, ettei surua voi surra loppuun. Vielä hedelmällisen iän mentyä ohi menetetään isovanhemmuus ja 

aikuiset lapset. Puutteesta muistutetaan koko ajan, kun näkee muiden ympärillä elävän omaa haavetta todeksi.

Väestöliiton sivulta:

Lapsettomuus koskettaa aina

Lapsettomuus koskettaa syvästi sen kohtaavia. Se on myös aina kriisi, joka vaikuttaa parisuhteeseen. Psykologi ja psykoterapeutti Maiju Tokola kertoo, että kriisin syvyys riippuu monesta tekijästä. Se riippuu esimerkiksi siitä, miten pari on kohdannut aiemmat kriisit, persoonallisuudesta sekä siitä, kuinka voimakas toive lapsesta on.

– Lapsettomuus on erilainen kriisi niille, joiden suuri haave on lapsi kuin niille, jotka miettivät, haluavatko lapsen vai ei. Lapsettomuus koskettaa kuitenkin aina tilanteesta riippumatta.

Parisuhdetta voi rasittaa esimerkiksi se, että lapsettomuuskriisiä käydään usein läpi eri tahtia. Naisella kriisi alkaa usein aiemmin, sillä hän saa lapsettomuudesta muistutuksen joka kuukausi. Naiselle myös tehdään kaikki lapsettomuushoitojen toimenpiteet.

– Miehelle ahdistus ei välttämättä tule heti, Tokola sanoo.

Toisen kuunteleminen on tärkeää

Kriisinä lapsettomuus on erilainen kuin muut elämän kriisit, sillä siinä vaihtelevat epätoivo ja toivo. Pettymykset voivat olla välillä todella kovia.

– Monet yrittävät suojata itseään ajattelemalla, etteivät toivo. Mutta lapsettomuushoitoihin tullessa jokainen kuitenkin toivoo, Tokola sanoo.

Pettymyksissäkin auttaa kumppanin tuki. Vaikka lapsettomuuskriisiä käydään läpi eri tahtia ja kumppaneilla ei ole aina samanlaiset ajatukset tilanteesta, toisen tukeminen on tärkeää. Pitää kuunnella ja ymmärtää toista.

– Ei tarvitse olla samaa mieltä tai tuntea asioista samoin kuin toinen, mutta on tärkeää kunnioittaa toista ja antaa hänelle mahdollisuus puhua, Tokola sanoo.

Useimmat parit pystyvät puhumaan tilanteen herättämistä tunteista keskenään, mutta aina se ei onnistu. Silloin kumppanille pitäisi antaa lupa asiasta esimerkiksi ystäville ja ymmärtää toisen tarve puhua ulkopuoliselle. Joskus voidaan tarvita keskustelua myös ammatti-auttajan kanssa.

Ajatukset naiseudesta ja miehisyydestä muuttuvat

Lapsettomuus vaikuttaa aina myös seksuaalisuuteen ja parin seksielämään.

– Eihän se voi olla vaikuttamatta, että seksielämää järjestetään ovulaatiotikun kanssa. Lisäksi lapsettomuus vaikuttaa kokemuksiin naiseudesta ja miehisyydestä, Tokola sanoo.

Näiden kahden yhdistelmä voi olla tuhoisa parin seksielämälle, ellei asioita käsitellä. Suru täytyy käydä lävitse, jolloin myös seksielämä paranee.

Lapsettomuuskriisi voi myös parantaa seksuaalisuhdetta. Se pakottaa parin puhumaan asioista, joista se ei välttämättä muuten puhuisi. Kriisin takia myös spontaani seksuaalisuus on löydettävä uudelleen.

– Osa pareista sanoo, että pitää rakentaa uusi identiteetti, uusi naiseus ja miehisyys, Tokola kertoo.

Suruun auttaa vain sureminen

Lapsettomuuskriisi ei välttämättä myöskään lopu, vaikka lapsettomuushoidoilla olisikin onnellinen lopputulos. Maiju Tokolan mukaan moni tulee takaisin terapiaan lapsen syntymän jälkeen.

– He ihmettelevät, että miksi suru tuli takaisin. He ovat kiitollisia lapsesta. Samalla he kuitenkin surevat sitä, miten lähellä olikaan, ettei lasta olisikaan saatu.

Kaikki eivät hoidoistakaan huolimatta saa lasta. Silloin joudutaan käsittelemään toisenlaisia tunteita.

– Pari joutuu miettimään uudelleen elämän tarkoituksen. He joutuvat miettimään, mitä varten täällä nyt eletään. Monille jää kannateltavaksi myös omien vanhempien suru siitä, ettei heistä tullut isovanhempia, Tokola toteaa.

Lapsettomuuskriisi kestää usein vuosia, ja se aiheuttaa paljon surua. Tokola kertoo monien kysyvän, miten surun saisi pois.

– Suruun ei ole muuta hoitoa kuin sureminen. Pitää vain tukea toista ja ajatella, että yhdessä tästä selvitään.

On tärkeää myös hyväksyä, että vastoinkäyminen on kohdannut ja asia on käsiteltävä. Kriisin vaikeudesta huolimatta lapsettomuus yleensä lähentää paria. Osasyy tähän on se, että lapsettomuus on yhteinen asia.

– 99 prosenttia pareista sanoo, että lapsettomuus on lähentänyt heitä. Tutkimusten mukaan ne, jotka selviävät lapsettomuuskriisistä, ovat myös onnellisempia kuin aiemmin, Tokola sanoo.

Artikkelia varten on haastateltu psykologia, psykoterapeuttia Maiju Tokolaa. Hän pitää vastaanottoa Väestöliiton Helsingin lapsettomuusklinikalla.
 

Kaikki, jotka ette tajua lapsettomuuskriisiä: lukekaa iteänne viisaampien lääkäreiden, psykologien ja psykiatrien tutkimustietoa aiheesta. Ihan netistä löytyy. Jos pidätte itseänne ajattelevina ihmisinä, teette sen. Jos taas olette pelkkiä suunsoittajia, tuskin mikään muuttaa kantaanne.

Päätän keskustelun osaltani tähän. Onnea valitsemallenne tielle.