Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS tänään - Bulevardin perhesurma
19.04.2014 |
Murhatun naisen äiti kertoo surustaan. Rohkeaa tulla omalla nimellä ja kasvoilla kertomaan niinkin kipeästä asiasta. Tyttärensä ja lapsenlastensa surmasta.
En voi kyynelehtimättä lukea.
Oman elämän vaikeudet taittuvat kärpäsen surinaksi näiden ihmiskohtaloiden rinnalla.
Kommentit (199)
Minä luin artikkelin niin, että äiti ja veli kertoivat omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Heitä ahdistivat valkoiset kukat, siksi niistä mainittiin erikseen. Ymmärrän heitä hyvin. Itseäni kohtasi menetys muutama vuosi sitten ja meille tulvi valkoisia kukkia sekä tuli ystäviä käymään mustissa vaatteissa. Kunnes tein siitä lopun. Laitoin viestin että värikkäitä vaatteita eikä valkoisia kukkia, mielellään ei kukkia ollenkaan. Kukat (ja mustat vaatteet) voi säästää hautajaisiin. Kun on muutenkin vaikeaa, niin ne masentavat entisestään. Läsnäolo on parasta. Sekä olkapää, jota vasten voi itkeä, jos siltä tuntuu. Ja kaikki arkinen apu. Ei pidä odottaa että sureva soittaa ja pyytää apua, vaan voi itse sitä tarjota. Ei edes kysyä, että mitä voin tehdä, vaan ilmoittaa että nyt tulen ja teen sen ja tämän, esim tuon ruokaa ja vien roskat mennessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kukat ovat kaunis ele. Tuskin kenenkään on tarkoitus loukata lähettämällä valkoisia kukkia?
Surevan ihmisen kohtaamisessa on haasteensa. Jutusta tuli sellainen vaikutelma, että äiti olisi halunut paljon tukea eri suunnilta: kriisiavusta, sukulaisilta, ystäviltä ja tutuilta. Ja mielestäni hän sitä tukea saikin, joskaan ei niin paljon kuin olisi toivonut.
Olen itse joutunut kohtaamaan äkillisen menetyksen. Minulla oli tukena vain kaksi läheisintä, ja se oli itselleni aivan sopiva määrä. En jäänyt katkeroitumaan sukulaisten ja muiden tuen puutteesta.
Vertaistuki on mielestäni kaikkein tehokkainta, psykologi latelee fraasejaan ja on toimensa puolesta osaanottava ja ymmärtävä.
Ihmetyttää eniten HS:n jutussa se, että mainitaan motiivin tekoon puuttuvan edelleen. Kuten IS kirjoittaa, motiivi tähän laajennettuun itsemurhaan selvisi tutkimuksissa: mies "epäonnistui itselleen tärkeässä asiassa". Suora lainaus:
Maanantaina julki tulleen esitutkinta-aineiston mukaan isä oli päättänyt itsemurhasta jo melkein viikkoa ennen tapahtunutta.
Syynä oli poliisin mukaan isän epäonnistuminen "hänelle tärkeässä asiassa."
- Päätöksen taustalla on ollut (isän) kokema epäonnistuminen hänelle tärkeässä asiassa. Kokemansa epäonnistumisen seurauksena (isä) on katsonut, ettei voi jatkaa elämäänsä, kuuluu esitutkintapöytäkirjan johdantoon kirjattu päätelmä.
Tämän tarkemmin poliisi ei asiaa selosta. Lähes kaikki esitutkinnan yhteydessä kertynyt aineisto on salattu, joten arvoitukseksi jää, katsoiko surmaaja epäonnistuneensa miehenä, isänä, työelämässä vai missä suhteessa.
Erikoista on se, että poliisin mukaan ilmi tulleet seikat selittävät vain itsemurhan, eivät murhia.
Aika moni jälkeenjäänyt täällä ei osaa lukea ja ei ymmärrä sitä kukkakommentin pointtia. Pointtihan oli, että sen sijaan että ihmiset olisivat vain lähetelleet läheisensä menettäneelle kukkia ja sitten jättäneet tämän yksin surunsa kanssa (olematta yhteydessä ja vaihtaessa kadun puolta kun nainen tuli vastaan) olisi parempi jos naiselle ystävät ja tutut olisivat olleet konkreettisena tukena.
Joo, älkää lisääntykö jos ette osaa lukea ja välitä noita paskoja geenejänne eteenpäin. Toisaalta kaikista urpoimmathan meidän yhteiskunnassamme ovat jalat levällään ensimmäisinä pentuja tekemässä kun ei muutakaan sisältöä luusereilla ole elämässä.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:38"]
En kirjoita tätä mitenkään pahalla mutta miten tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Valkoisia kukkiakaan ei saisi lähettää vaan pitäisi olla värikkäitä. Valkoiset kukat nyt ovat merkkinä surusta. Heittää ne sitten roskiin, jos ei kelpaa.
[/quote]
Minustakin kommentti, että sureva kaipaa vähiten valkoisia kukkia oli ajattelematonta häneltä. Olihan sen osanotto kuitenkin.
[/quote]
Ettekö pysty näkemään metsää puilta? Pystyttekö katsomaan asiaa siltä kantilta, että olisikohan meidän kulttuurissa parantamisen varaa surevien muistamisessa? Että ehkä jotain muutakin voisi tehdä kuin laittaa ne kukat? Artikkeli herätti mussa ainakin ajatuksia siitä, että miten surevia voisi yrittää huomioida paremmin. Tärkeintä kai olisi olla läsnä, ei tarvitse edes mitään sanoa. Kukkapuska nurkassa ei ole läsnäoloa.
[/quote]
Ehdotuksia siitä mitä muuta voisi lähettää, jos välimatkan takia läsnäolo ei ole mahdollista.
[/quote]
Surunvalittelukortti, jossa on itse kirjoittamaa muutakin kuin oma nimi alla. Ne jäävät mieleen. Aina voi soittaa, lähettää sähköpostia, tekstarin jne. Pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä takia te tartutte siihen kukkajuttuun? Ettekö jutusta mitään muuta kohtaa löytäneet, mikä olisi herättänyt ajatuksia? Se taisi jotenkin kalahtaa, eli on tullut lähetettyä niitä kukkia ja nyt tuli ajatus, että jotakuta ne ei ehkä olekaan lohduttaneet. Ja harmittaa. Suru ja kuolema ei ole helppoja asioita, mitä kukat lievittäisivät. Se on vain tapa lähettää niitä. Miksi ei saisi sanoa ääneen, että se että koti tulvii valkoisia kukkia ei auta surussa eteenpäin? Kuolema ja suru on tabuja meidän kulttuurissa, sitä todistaa tämä keskusteluketju erittäin hyvin! Surevan on otettava kukat vastaan tyytyväisenä ja iloittava siitä että saa edes niitä, kun suurin osa ystävistä hylkää ja välttelee kohtaamista. Ööööh. Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.
Te kukkiin tarttuneet ette sisäistäneet sitä kohtaa, miten hirveää on kun vanhat ystävät hylkäävät hädän hetkellä. Että surevan kohtaaminen on liian vaikeaa. Että ainoa mihin pystyy on ne kukat ja mitä kun ne kukat ei lohdutakaan....
Liian näyttävät kulissit suhteessa omaan pääomaan ja omaan velanhoitokykyyn. Tarina kertoo ahneudesta ja kyvyttömyydestä hyväksyä omia rajoitteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:01"]
Minäkin itkin monta nenäliinaa märäksi juttua lukiessani. Niin surullista. Niillä pienillä ja Ahtien tyttärellä olisi ollut vielä monia ihania hetkiä luvassa kummin, mummin ja papan kanssa... Vaan ei. Siunausta ja voimia Liisa Ahdille ja surmatun naisen veljelle.
[/quote]
anteeksi. tarkoitin yläpeukuttaa, osuin vahingossa tuohon toiseen.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"]
Onko surmatapaa kerrottu vieläkään missään?
[/quote]
Lue täältä:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288523143235.html
[/quote]
Mitä piti lukea? Ei tuolla sanota, miten se isä tappoi vaimonsa ja lapsensa. Kaameaa kuitenkin oli lukea tästä HS:stä, että vaimolla oli jo lenkkitossut jalassa. Eivät siis kuolleet kesken unien sänkyihinsä vaan ilmeisesti isä hyökkäsi täysin tajuissaan olevien ihmisten päälle.... Vaimo ja lapset varmaan kuolivat kauhuissaan ja kärsien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:07"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:03"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:45"]Todella koskettava juttu.
Teille pikku puusilmille, jotka luette että surevalle ei kelvannut edes valkoiset kukat, niin teille voin yrittää selventää asiaa: Ystävät suorastaan käänsivät selkänsä, vaihtoivat kadulla puolta. Sureva olisi tarvinnut tukea "en olisi tarvinnut edes sanoja, kosketus ja läsnäolo olisi riittänyt" (suunnilleen näin haastateltava sanoi). Yksinäisessä kodissa kun ei ole lohduttamassa kuin ne valkoiset kukat, niin ymmärrän pointin oikein hyvin.
Aika suoraviivaista on väittää että "eikö surevalle mikään riitä".
Jos itse joudun lohduttajan rooliin, niin tästä artikkelista sain ainakin hyviä neuvoja miten kohdata surevaa.
[/quote]
Minä kirjoitin niistä kukista. En todellakaan ymmärrä kuvailtua ihmisten käytöstä. Itse en hylkäisi surevaa läheistä mutta tuo kukkien värin kommentointi oli minusta outoa. Kulttuurissamma valkoiset kukat kuvastavat surua. Olisi hassua lähettää värikkäitä kukkia, nehän voisi tulkita väärin. Itse en ole ikinä joutunut lähettämään kukkia mutta jos sellainen tilanne tulisi, niin kyllä minä valkoisia lähettäisin tai sitten jotain muuta mutta mitä?
[/quote]
Mikä sinä olet määräämään miten suru ilmenee ja mikä asia tuntuu keneltäkin miltäkin? Jos koti täynnä valkoisia ruusuja ahdistaa ja kaipaisi jonkinlaista muuta lohdustusta kuin kukkakaupan haaraosaston omaan kotiinsa, niin saa sen ääneen sanoa!
Ihme ahdasmielisyyttä.
[/quote]
En minä mitään määrittele. Meidän kulttuurissamme valkoiset kukat ovat surun väri. Jos joku on lähettänyt valkoisia kukkia, niin aika tylyä kuulla, että niitä nyt vähiten kaipaisi.
En kommentoi enempää. Surullinen ja koskettava tarina kaikin puolin. Voimia omaisille, jos tätä luette!
[/quote]
En tiedä ketään surevaa, joka olisi ilahtunut (valkoisista) surunvalittelukukista. Tai halunnut niitä. Eli niitä sureva vähiten kaipaa. Itsekirjoitettu kortti tai kirje on arvokas tapa muistaa. Sekä kaikenlainen läsnäolo, eikä vain heti kuoleman sattuessa, vaan myös kuukausien päästä.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:29"]
Minkä takia te tartutte siihen kukkajuttuun? Ettekö jutusta mitään muuta kohtaa löytäneet, mikä olisi herättänyt ajatuksia? Se taisi jotenkin kalahtaa, eli on tullut lähetettyä niitä kukkia ja nyt tuli ajatus, että jotakuta ne ei ehkä olekaan lohduttaneet. Ja harmittaa. Suru ja kuolema ei ole helppoja asioita, mitä kukat lievittäisivät. Se on vain tapa lähettää niitä. Miksi ei saisi sanoa ääneen, että se että koti tulvii valkoisia kukkia ei auta surussa eteenpäin? Kuolema ja suru on tabuja meidän kulttuurissa, sitä todistaa tämä keskusteluketju erittäin hyvin! Surevan on otettava kukat vastaan tyytyväisenä ja iloittava siitä että saa edes niitä, kun suurin osa ystävistä hylkää ja välttelee kohtaamista. Ööööh. Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.
Te kukkiin tarttuneet ette sisäistäneet sitä kohtaa, miten hirveää on kun vanhat ystävät hylkäävät hädän hetkellä. Että surevan kohtaaminen on liian vaikeaa. Että ainoa mihin pystyy on ne kukat ja mitä kun ne kukat ei lohdutakaan....
[/quote]
Se kuollut Risto Ahtikin kirjoitti myöhemmin, kuinka vanhat tutut jossain kaupassakin olivat hyökänneet äkkiä hyllyjen taakse piiloon hänet nähdessään. Hän oli sitten mennyt rohkeasti perässä, mutta varmasti asia jäi painamaan häntä. Ja jäljelle jääneellä leskellä ei enää riitä voimat suhtautua huumorilla. Niin vain häntäkin nyt täällä av-palstalla ja Hesarin kommenteissa piikitellään, kun ammattiloukkaantujat haluavat tahallaan loukkaantua, kun lukevat haastattelua kuin piru raamattua. Uskomatonta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:28"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:38"]
En kirjoita tätä mitenkään pahalla mutta miten tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Valkoisia kukkiakaan ei saisi lähettää vaan pitäisi olla värikkäitä. Valkoiset kukat nyt ovat merkkinä surusta. Heittää ne sitten roskiin, jos ei kelpaa.
[/quote]
Minustakin kommentti, että sureva kaipaa vähiten valkoisia kukkia oli ajattelematonta häneltä. Olihan sen osanotto kuitenkin.
[/quote]
Ettekö pysty näkemään metsää puilta? Pystyttekö katsomaan asiaa siltä kantilta, että olisikohan meidän kulttuurissa parantamisen varaa surevien muistamisessa? Että ehkä jotain muutakin voisi tehdä kuin laittaa ne kukat? Artikkeli herätti mussa ainakin ajatuksia siitä, että miten surevia voisi yrittää huomioida paremmin. Tärkeintä kai olisi olla läsnä, ei tarvitse edes mitään sanoa. Kukkapuska nurkassa ei ole läsnäoloa.
[/quote]
Ehdotuksia siitä mitä muuta voisi lähettää, jos välimatkan takia läsnäolo ei ole mahdollista.
[/quote]
Surunvalittelukortti, jossa on itse kirjoittamaa muutakin kuin oma nimi alla. Ne jäävät mieleen. Aina voi soittaa, lähettää sähköpostia, tekstarin jne. Pitää yhteyttä.
[/quote]
Että pitäisi alkaa väkisin vääntämään jotain muutakin tekstiä siihen ettei vaan tule paha mieli? Kun asia on nyt niin, että se on kauhean vaikea olla lämmin ja myötätuntoinen kun ei niitä tunteita vaan ole. Helposti menee pieleen. Siksi juuri on keksitty ns. hyvät käytöstavat eli virallinen malli sille miten missäkin tilanteissa kuuluu käyttäytyä. Ja sen pitäisi riittää. On kohtuutonta vaatia ihmisiä tuntemaan jotain mitä he eivät tunne.
Ymmärrän, että surevalla on rankkaa mutta rajansa kaikella. Ei se suru oikeuta siihen, että saa vaatia muilta ihmisiltä enemmän kuin heillä on antaa. Tää on taas niin nykyaikaa. Kaikki on nykyään niin uhreja että ja kun on uhri, niin muiden pitää ymmärtää, hyväksyä, venyä, sietää, tanssia pillin mukaan jne.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:33"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:07"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:03"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:45"]Todella koskettava juttu.
Teille pikku puusilmille, jotka luette että surevalle ei kelvannut edes valkoiset kukat, niin teille voin yrittää selventää asiaa: Ystävät suorastaan käänsivät selkänsä, vaihtoivat kadulla puolta. Sureva olisi tarvinnut tukea "en olisi tarvinnut edes sanoja, kosketus ja läsnäolo olisi riittänyt" (suunnilleen näin haastateltava sanoi). Yksinäisessä kodissa kun ei ole lohduttamassa kuin ne valkoiset kukat, niin ymmärrän pointin oikein hyvin.
Aika suoraviivaista on väittää että "eikö surevalle mikään riitä".
Jos itse joudun lohduttajan rooliin, niin tästä artikkelista sain ainakin hyviä neuvoja miten kohdata surevaa.
[/quote]
Minä kirjoitin niistä kukista. En todellakaan ymmärrä kuvailtua ihmisten käytöstä. Itse en hylkäisi surevaa läheistä mutta tuo kukkien värin kommentointi oli minusta outoa. Kulttuurissamma valkoiset kukat kuvastavat surua. Olisi hassua lähettää värikkäitä kukkia, nehän voisi tulkita väärin. Itse en ole ikinä joutunut lähettämään kukkia mutta jos sellainen tilanne tulisi, niin kyllä minä valkoisia lähettäisin tai sitten jotain muuta mutta mitä?
[/quote]
Mikä sinä olet määräämään miten suru ilmenee ja mikä asia tuntuu keneltäkin miltäkin? Jos koti täynnä valkoisia ruusuja ahdistaa ja kaipaisi jonkinlaista muuta lohdustusta kuin kukkakaupan haaraosaston omaan kotiinsa, niin saa sen ääneen sanoa!
Ihme ahdasmielisyyttä.
[/quote]
En minä mitään määrittele. Meidän kulttuurissamme valkoiset kukat ovat surun väri. Jos joku on lähettänyt valkoisia kukkia, niin aika tylyä kuulla, että niitä nyt vähiten kaipaisi.
En kommentoi enempää. Surullinen ja koskettava tarina kaikin puolin. Voimia omaisille, jos tätä luette!
[/quote]
En tiedä ketään surevaa, joka olisi ilahtunut (valkoisista) surunvalittelukukista. Tai halunnut niitä. Eli niitä sureva vähiten kaipaa. Itsekirjoitettu kortti tai kirje on arvokas tapa muistaa. Sekä kaikenlainen läsnäolo, eikä vain heti kuoleman sattuessa, vaan myös kuukausien päästä.
[/quote]
Minä ilahdun! En tarvitse montaakaan ihmistä lähelleni surun kohdatessa. Ei ole vain yhtä tapaa surra!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:37"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:28"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:14"][quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 13:38"]
En kirjoita tätä mitenkään pahalla mutta miten tuntuu, että mikään ei ole hyvin. Valkoisia kukkiakaan ei saisi lähettää vaan pitäisi olla värikkäitä. Valkoiset kukat nyt ovat merkkinä surusta. Heittää ne sitten roskiin, jos ei kelpaa.
[/quote]
Minustakin kommentti, että sureva kaipaa vähiten valkoisia kukkia oli ajattelematonta häneltä. Olihan sen osanotto kuitenkin.
[/quote]
Ettekö pysty näkemään metsää puilta? Pystyttekö katsomaan asiaa siltä kantilta, että olisikohan meidän kulttuurissa parantamisen varaa surevien muistamisessa? Että ehkä jotain muutakin voisi tehdä kuin laittaa ne kukat? Artikkeli herätti mussa ainakin ajatuksia siitä, että miten surevia voisi yrittää huomioida paremmin. Tärkeintä kai olisi olla läsnä, ei tarvitse edes mitään sanoa. Kukkapuska nurkassa ei ole läsnäoloa.
[/quote]
Ehdotuksia siitä mitä muuta voisi lähettää, jos välimatkan takia läsnäolo ei ole mahdollista.
[/quote]
Surunvalittelukortti, jossa on itse kirjoittamaa muutakin kuin oma nimi alla. Ne jäävät mieleen. Aina voi soittaa, lähettää sähköpostia, tekstarin jne. Pitää yhteyttä.
[/quote]
Että pitäisi alkaa väkisin vääntämään jotain muutakin tekstiä siihen ettei vaan tule paha mieli? Kun asia on nyt niin, että se on kauhean vaikea olla lämmin ja myötätuntoinen kun ei niitä tunteita vaan ole. Helposti menee pieleen. Siksi juuri on keksitty ns. hyvät käytöstavat eli virallinen malli sille miten missäkin tilanteissa kuuluu käyttäytyä. Ja sen pitäisi riittää. On kohtuutonta vaatia ihmisiä tuntemaan jotain mitä he eivät tunne.
Ymmärrän, että surevalla on rankkaa mutta rajansa kaikella. Ei se suru oikeuta siihen, että saa vaatia muilta ihmisiltä enemmän kuin heillä on antaa. Tää on taas niin nykyaikaa. Kaikki on nykyään niin uhreja että ja kun on uhri, niin muiden pitää ymmärtää, hyväksyä, venyä, sietää, tanssia pillin mukaan jne.
[/quote]
Jos sinun oikeasti läheiset ystäväsi ja sukulaisesi siis kohtaisivat tällaisen tragedian, niin sinusta ei tuntuisi yhtään miltään etkä siksi voisi heitä lohduttaa heidän surussaan? Noin suuri empatiakyvyn puute on merkki jostain henkisestä poikkeamasta.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:29"]
Minkä takia te tartutte siihen kukkajuttuun? Ettekö jutusta mitään muuta kohtaa löytäneet, mikä olisi herättänyt ajatuksia? Se taisi jotenkin kalahtaa, eli on tullut lähetettyä niitä kukkia ja nyt tuli ajatus, että jotakuta ne ei ehkä olekaan lohduttaneet. Ja harmittaa. Suru ja kuolema ei ole helppoja asioita, mitä kukat lievittäisivät. Se on vain tapa lähettää niitä. Miksi ei saisi sanoa ääneen, että se että koti tulvii valkoisia kukkia ei auta surussa eteenpäin? Kuolema ja suru on tabuja meidän kulttuurissa, sitä todistaa tämä keskusteluketju erittäin hyvin! Surevan on otettava kukat vastaan tyytyväisenä ja iloittava siitä että saa edes niitä, kun suurin osa ystävistä hylkää ja välttelee kohtaamista. Ööööh. Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.
Te kukkiin tarttuneet ette sisäistäneet sitä kohtaa, miten hirveää on kun vanhat ystävät hylkäävät hädän hetkellä. Että surevan kohtaaminen on liian vaikeaa. Että ainoa mihin pystyy on ne kukat ja mitä kun ne kukat ei lohdutakaan....
[/quote]
No sä olet asian ytimessä. Kun mikään ei riiitä, ei kerta kaikkiaan riitä, niin silloin on paljon parempi olla välittämättä, vaihtaa kadunpuolta tms. Kun jotenkin yhtäkkiä pitäisi olla jokin ammattimainen surevien kohtaaja, pitäisi tavattomasti hävetä sitä, ettei osaa kohdata surevaa, mutta vain jotenkin pitäisi. Pitäisi arvata, mistä kukin surija pitää. Toinen loukkaantuu vanhoista perinteistä, joku pitää uusia tapoja tökeröinä jne.
Ja tuo mustavalkoisuus: kuka täällä on surevaa käskenyt iloitsemaan niistä paskoista myötätunnonsoituksista? Eiköhän täällä ole ihmetelty, et miksei pitänyt mölyjä mahassaan. On moukkamaista haukkua ja loukata ihmistä, jonka tarkotuksena on ollut osoittaa vain myötätuntoa.
Kuten todettua, myötätunnon osoitus koetaan nykyään suurimpana rikoksena. Älkää tuppautuko hautajaisiin, älkää lähettäkö tökerösti kukkia tai surunvalitusviestejä, jättäkää surevat rauhaan. Ja niinhän oli moni tässäkin tapauksessa päättänyt tehdä. Kerta kaikkiaan järkevää.
Kai se on tätä meidän kulttuuria, että (muka) kohteliaasti annetaan tilaa surevalle ja ajatellaan, että tämä varmaan haluaa olla rauhassa. Tai sitten pelätään, mitä sanoa surevalle. Eihän se niin saisi olla. Olen ennenkin kuullut, että nimenomaan käytännön apu (ruoan tuominen ym.) on ollut tärkeä ja lohduttava asia surevalle.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:29"]Minkä takia te tartutte siihen kukkajuttuun? Ettekö jutusta mitään muuta kohtaa löytäneet, mikä olisi herättänyt ajatuksia? Se taisi jotenkin kalahtaa, eli on tullut lähetettyä niitä kukkia ja nyt tuli ajatus, että jotakuta ne ei ehkä olekaan lohduttaneet. Ja harmittaa. Suru ja kuolema ei ole helppoja asioita, mitä kukat lievittäisivät. Se on vain tapa lähettää niitä. Miksi ei saisi sanoa ääneen, että se että koti tulvii valkoisia kukkia ei auta surussa eteenpäin? Kuolema ja suru on tabuja meidän kulttuurissa, sitä todistaa tämä keskusteluketju erittäin hyvin! Surevan on otettava kukat vastaan tyytyväisenä ja iloittava siitä että saa edes niitä, kun suurin osa ystävistä hylkää ja välttelee kohtaamista. Ööööh. Jokin tässä yhtälössä ei nyt täsmää.
[/quote]
Jos ne valkoiset kukat ahdistaa, niin heittää menemään! Sillähän niistä pääsee.
Suurin osa mahdollisesti välttelee sen takia ettei pysty olemaan niin myötätuntoinen kuin haluaisi. Jos ei välttele, niin siinä on se riski, että tulee möläytettyä jotain todella urpoa joka vain pahentaa tilannetta.
Bulevardin perhesurma on surullinen ja järkyttävä tapaus, minäkin itkin juttua lukiessani. Ihmettelen suuresti, miksi kuolleen tyttären omaisille ei tarjottu kriisiapua. Mikä se tällainen "sivistysvaltio" on? Kriisityöntekijät odottelevat toimistoissaan. Ja mitä joidenkin päässä oikeasti liikkuu, kun he lähettivät sureville ilkkuvia Jumala-viestejä? Ei kertakaikkiaan mitään, huh!
Kukkien väri oli jutussa sivuseikka, mutta pakko myöntää, että se särähti korvaani. En ymmärrä omaisten kritiikkiä. Itse menetin isäni jokin aika sitten melko äkillisesti ja arvostin kyllä kaikkia kukkia, joista kotimme täyttyi. En todellakaan ajatellut, että joku olisi lähettänyt väärän värisiä. Olin otettu, että niin monet ylipäätään muistivat ja ottivat osaa suruumme.Sen sijaan olen pettynyt siihen, että ne kukat kyllä lähetettiin mutta sitten saattoi alkaa hiljaisuus. On "kavereita", jotka eivät esim. soittaneet akuuteimpina surun kuukausina mutta jotka saivat kyllä suunsa auki, kun olisivat itselleen kaivanneet pientä arjen jeesiä. Paljastui taas, että se oma napa on tärkein - varmaan toki itsellekin usein, ehkä en ole muita kummempi, vaikka tekisi mieli uskoa niin.
Valkoiset kukat sopivat aina surukukiksi. Kukissa voi myös ajatella vainajaa: jos hän oli esimerkiki iloinen ja energinen persoona, niin miksipä ei sitten värikkäät kukat. Mutta ei kai siihen väriin pidä takertua, kenenkään. Vaihtoehdoksi kukille voi valita vaikka kynttilän.
En muistanut juuri tätä tapausta heti otsikon perustella sillä Suomihan oli maailmankartalla tuohon aikaan koska täällä tapahtui kymmenkunta perhesurmaa reilussa vuodessa, maassa jossa näin pieni väkiluku! Myös minä pelkäsin tuolloin että tuosta tulee jonkin näköinen "muotijuttu" koska moni puhui siitä että mikä ihmisiä vaivaa kun kopioivat toisten kohtalot oman perheen kohtaloksi, eli monet omasta mielestään epäonnistuneet perheenisät saavat päähänsä tehdä saman. Onneksi näistä ei ole tarvinnut lukea pitkään aikaan. Toivottavasti ei tarvitsekaan.
Lisäksi minun mielestä toista päin ajaminen on suoraan sanottuna raukkamainen tapa kuolla, kun pitää viedä toinen viaton ihminen mukanaan.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 18:03"]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 17:45"]Todella koskettava juttu.
Teille pikku puusilmille, jotka luette että surevalle ei kelvannut edes valkoiset kukat, niin teille voin yrittää selventää asiaa: Ystävät suorastaan käänsivät selkänsä, vaihtoivat kadulla puolta. Sureva olisi tarvinnut tukea "en olisi tarvinnut edes sanoja, kosketus ja läsnäolo olisi riittänyt" (suunnilleen näin haastateltava sanoi). Yksinäisessä kodissa kun ei ole lohduttamassa kuin ne valkoiset kukat, niin ymmärrän pointin oikein hyvin.
Aika suoraviivaista on väittää että "eikö surevalle mikään riitä".
Jos itse joudun lohduttajan rooliin, niin tästä artikkelista sain ainakin hyviä neuvoja miten kohdata surevaa.
[/quote]
Minä kirjoitin niistä kukista. En todellakaan ymmärrä kuvailtua ihmisten käytöstä. Itse en hylkäisi surevaa läheistä mutta tuo kukkien värin kommentointi oli minusta outoa. Kulttuurissamma valkoiset kukat kuvastavat surua. Olisi hassua lähettää värikkäitä kukkia, nehän voisi tulkita väärin. Itse en ole ikinä joutunut lähettämään kukkia mutta jos sellainen tilanne tulisi, niin kyllä minä valkoisia lähettäisin tai sitten jotain muuta mutta mitä?
[/quote]
Mikä sinä olet määräämään miten suru ilmenee ja mikä asia tuntuu keneltäkin miltäkin? Jos koti täynnä valkoisia ruusuja ahdistaa ja kaipaisi jonkinlaista muuta lohdustusta kuin kukkakaupan haaraosaston omaan kotiinsa, niin saa sen ääneen sanoa!
Ihme ahdasmielisyyttä.
[/quote]
Entä mikä itse olet mitään määrittelemään? Jos jostakin ihmisestä tuntuu siltä, että haluaa jotenkin surevaa lohduttaa ja haluaa lähettää valkoisia kukkia tämän myötätunnon osoituksena, niin siitäkin nykymaailmassa saa vain haukkuja ja halveksuntaa.
Ei ihme, että ihmiset nykyään välttelevät vaikeuksia kohdanneita ihmisiä kuin ruttoa. Kuten täällä on sanottu, myötätunnon osoitus on suoranainen loukkaus ja kaikesta, ihan kaikesta, löytyy natkutettavaa ja aihetta mielensä niiiiin pahoittamiseen.
Kun se kotikin on nyt kuin joku kukkakauppa, stana. Ja miten mielikuvituksetonta, pelkkiä valkoisia kukkia. Rikkoisivat traditioita just nyt, mä haluun niin ja ihmisten on vain telepaattisesti tai jollain muulla ihmeellisellä tavalla tajuttaa, et just tässä tapauksessa nämä tyypit on niitä, jotka haluavat sen värikkään kukkapuskan ja inhoavat niitä valkoisia. Miten seuraavaksi: pitääkö ne siitä, että mollotat olla hiljaa seurassa vai odottaako ne, että pitäisi ihan jotain sanoa? Olen ihan niin kuin muutenkin olisit, luonnollisuushan on kuulemma parhainta terapiaa - ja kuulet olevasi itsekeskeinen, tunteeton paskiainen, kun puhut vain arkisista asioista. Semmoista se nykyään on. Kaikki nillittää kaikesta ja ihmisistä on yhä vaikeampi pitää, saati tuntea myötätuntoa.