Miten helposti antaisitte lapsen lopettaa harrastuksen?? (soitto)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei kaikki vanhemmat, jotka pähkäilette lapsenne soittoharrastuksen kanssa, tämä on teille.

Olen itse soitonopettaja musiikkikoulussa ja voin kertoa tapaavani vuosittain sellaisia oppilaita, jotka harrastavat soittoa vain vanhempien painostuksesta. Tunnistan sellaiset tapaukset heti, koska oppilaan epämotivoitunut asenne on käsinkosketeltavaa. Sellaisen oppilaan opettaminen on todella vaikeaa ja turhauttavaa minulle. 

Älkää pakottako lastanne soittotunneille, jos lapsi ei itse halua tai jos hän on epämusikaalinen, siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Jos oppilas ei saa soittoharrastuksestaan iloa tai inspiraatiota, kannattaisi ehkä käyttää se sama aika ja raha johonkin järkevämpään, kuin väkisin soittotunneilla ramppaamiseen. 

 

Minulle opettajana on aivan eri asia opettaa innostunutta ja motivoitunutta oppilasta kuin sellaista, joille soittoharras

Tietenkin on epämusikaalisia. Sehän on ihan ratkaisevaa.

Älkää vastatko tälle moukalle mitään. 👿

Lapsi päättää aina omasta harrastuksestaan, että missä käy, ei käy ja mitä harrastaa kotona. Kotona voi tehdä paljon ja ulkona, jos on materiaaleja ja välineitä turvalliseen harrastamiseen. Pakotus ja äidin sairaalloinen jankutus voi aiheuttaa traumoja ja ahdistushäiriötä. Tietenkin soitin vaatii vanhemman kannustusta, ettei turhaudu ja hermostu. Se voi olla ahdistavaa harjoitella toistona. Osa on selvästi kuvataidelapsia, ehkei soitin. Pojilla omat. Leikki ja ilo, mielikuvitus, on lapsen harrastuksia, maiseman ihmettely. Ehkä vanhempi voi viedä muuten autolla katsomaan jotain kivoja juttuja.

Vierailija kirjoitti:

20, mä aina kyllä ihmettelenkin miten te soitonopettajat jaksatte :) Vaikka oppilas olisi innostunutkin, niin onhan nuo nuoremmat etenkin kai välillä vähän levottomia soittamaan koko 30 min.

 

Meidän lapsi olisi nähdäkseni ihan lahjakaskin, motivaatio vaan nyt ollut hukassa. Siksi tässä pohdintaa...

Jos selvästi ei edes olisi osaamista niin voisi ajatellakin että lopettaa.

 

ITseäni harmittaa että lapsena en käynyt enempää soittotunneilla kuin muutaman vuoden, nyt aikuisena on kiva soitella sen minkä osaa, olisi kiva osata paremmin.

 

ap

Eli sinua harmittaa, kun et osaa soittaa paremmin. Voithan sinä mennä uudelleen soittotunneille. Voi sinne aikuisetkin mennä. 

Minä soitin lapsena pianoa, 16 vuotta. Olen ostanut kotiin pianon. Minulla on kaksi lasta. Ja kumpaakaan ei kiinnosta koko piano yhtään. Olen kysynyt, onko kiinnostusta soittotunneilla,  ei kuulemma ole. 

Sen sijaan urheilulajit kiinnostaa ja sinne halusivat. Minä,  no tykkään lenkkeillä yms.,  mutta en todellakaan ollut se joka loisti liikuntatunneilla. Mutta lapsista on kivaa, ja nähtävästi on sitten jotakin lahjakkuutta (varmaan isänsä puolelta), kun ihan hyviä ovat. Yritän kannustaa lapsia siihen harrastukseen, joka heitä kiinnostaa. Ja tuskin haitaksi on, jos liikunta jää sitä kautta säännöllisesti elämään.

Mitä se muille kuuluu miten missäkin perheessä harrastetaan eri lajeja. Yleensä ongelma on enempi se rahan määrä mitä niihin menee. 

Täällä taas tämä lapseton Vanhapiika melskata ja valehtelee keksimällä juttuja.. Hyi sika. 

Lapsilla on vain yksi elämä, niinkuin meillä kaikilla. Antakaa lastenne kokeilla eri harrastuslajeja. Jokainen itse tietää, mikä innostaa.

Lapsemme soittivat pienestä pitäen pianoa, joku lisäksi viulua, huilua jne .Olivat  kuoroissa ja musiikkiluokilla.

Nyt harrastavat kaikkea muuta.

Meillä ei ole kuin yksi lapsi soittanut hetken kitaraa, joten vastaan urheilun näkökulmasta. 



Meidän mielestämme liikunta on niin tärkeä osa lapsen kasvamista terveeksi aikuiseksi, että olemme kertoneet lapsillemme, että jokin liikuntaharrastus pitää olla. Se voi olla joko kilpailullinen tai höntsää, sillä ei ole mitään merkitystä. Sanoimme myös, että järjestämistavan voivat valita itse näistä: 1) ohjattu harrastus seurassa tms, 2) lapsi liikkuu säännöllisesti itsenäisesti tai kavereiden kanssa tai 3) lapsi osallistuu vanhempien liikuntaharrastuksiin. Jos valinta on 2 tai 3, sen lähtemisen pitää olla vapaaehtoista, koska emme todellakaan jaksa alkaa pakottaa lapsiamme liikkumaan. Tämä linja on ollut pienestä pitäen, joten siihen on kasvettu. 



Kummatkin ovat nyt valinneet liikkua ohjatuissa treeneissä, toinen kilpatasolla, toinen höntsää. Lisäksi on sovittu niin, että maksetut kaudet käydään loppuun ja sitten voidaan miettiä uutta harrastusta. 



En siis antaisi lapsen jäädä pelkästään homehtumaan kotiin pleikkarin ääreen tai edes lukemaan kirjoja, koska uskon, että harrastukset antava rakennetta elämään ja auttavat myös teini-iän myrskyissä. Jos lapsi menee koko alakoulun läpi tekemättä mitään, ei häntä taatusti saa teininä liikkeelle.   

Koulu on lapsen velvollisuus ja sen suorittaminen ei ole vapaaehtoosta eikä aina kovin kivaakaan. Harrastuksen kuuluu olla mukavaa ja vapaaehtoista eikä pakotettua tai painostettua. Jos ei mylyinen kiinnosta, niin katsokaa syksyllä jokin uusi.

Annan esimerkin omalta kohdaltani. Soitin lapsena kitaraa, koska halusin oppia sitä itse. Jo alle kouluikäisenä sain isältäni kitaransoiton opetusta kotona (isäni oli siis amatöörisoittaja). 2. luokalla aloitin soittotunnit oikealla opettajalla. 3. luokalla menin musiikkiluokalle, ja siellä sanottiin, että muodostamme luokasta orkesterin, joten jokaisen on soitettava jotain orkesterisoitinta. Minulle lykättiin klarinetti. Soittotunnitkin järjestettiin koulun puolesta. Alkuun inhosin klarinettitunteja, mutta vanhempani pakottivat jatkamaan, ja luokkaorkesterissa oli kieltämättä kiva soittaa. Sittemmin otin klarinetin sivuaineeksi myös musiikkopistossa, ja suoritin siinä lopulta samat tutkinnot kuin kitaralla. Teininä yläasteen lopussa tuli toinen vaihe, jolloin olin lopettamassa soittotunteja, mutta jälleen vanhempani ylipuhuivat jatkamaan. 

Nyt olen 44-vuotias maisteri (ei musiikin), mutta olen soittanut 35 vuotta, viimeiset parikymmentä parissa hyvätasoisessa harrastajakokoonpanossa, ja täytyy sanoa, että orkesterisoitto on elämäni suurimpia nautintoja. On kertakaikkiaan ihanaa kun saa soittaa musiikinhistorian hienoimpiin kuuluvia teoksia toisten asiansa osaavien muusikoiden kanssa. Olen ikuisesti kiitollinen, että vanhempani eivät antaneet minun lopettaa soittoharrastustani.

Koulu on pakollista. Harrastuksen lapsi saanut aina itse valita. Maksettu kausi käydään loppuun.

Oma kokemus baletista, joka on omalla laillaan vaativaa. Lapsi tanssi 10v. ja lopetti aloittaessaan lukion, koska koki, ettei tanssille jää entiseen tapaan aikaa. Tanssi viimeiset vuodet 7-8h/viikko. Haaveissa ei ollut ammattitanssijan ura. Lopetti kokonaan, koska koki, ettei halua olla huonompi kuin aiemmin. Ihan vain tiedoksi, että treenimäärää vähentämällä suorituskyky olisi laskenut oikeasti.

Vain motivoitunut lapsi oppii eli itse näen kaikissa harrastuksissa motivaation hyvin merkityksellisenä.

Vaikea kysymys. Väittäisin, että melkein jokainen soittava lapsi jossain vaiheessa haluaa lopettaa - erityisesti silloin, kun homma muuttuu vaikeaksi. Silloin vanhemman tehtävänä on kannustaa ja näyttää esimerkkiä siitä, ettei asioita jätetä heti kesken silloin, kun ei ole helppoa. Tämä opettaa paljon muutakin kuin soittotaitoa, esim. pitkäjänteisyyttä tulevaisuutta varten. Tästä oli jokin aika sitten artikkeli myös Hesarissa.

Itse en antaisi kovin helpolla lopettaa tai jäädä pidemmälle tauolle. Toki, jos lapsi oikeasti vihaa soitintaan, niin sitten. 

Entä kun murrosikäinen vihaa kaikkea, mihin täytyy nähdä vaivaa. Vihaa koulua, vihaa aamuherätyksiä, vihaa suihkussa käymistä, ja etenkin vihaa soittoharrastusta.



Miten kauan voi uskoa, että se on ohimenevää ja että parin vuoden päästä on sinnikkyys jo kasvanut?

Vierailija kirjoitti:

20, mä aina kyllä ihmettelenkin miten te soitonopettajat jaksatte :) Vaikka oppilas olisi innostunutkin, niin onhan nuo nuoremmat etenkin kai välillä vähän levottomia soittamaan koko 30 min.

 

Meidän lapsi olisi nähdäkseni ihan lahjakaskin, motivaatio vaan nyt ollut hukassa. Siksi tässä pohdintaa...

Jos selvästi ei edes olisi osaamista niin voisi ajatellakin että lopettaa.

 

ITseäni harmittaa että lapsena en käynyt enempää soittotunneilla kuin muutaman vuoden, nyt aikuisena on kiva soitella sen minkä osaa, olisi kiva osata paremmin.

 

ap

mikään lahjakas 1-luokkalainen vielä ole...

Kyseessä lapsen harrastus, ei vanhemman. Lopetin samassa iässä, enkä ole katunut. 

Anna lapsesi lopettaa harrastus! Voi olla hyvin tuskastuttavaa harjoitella lajia, joka ei enää kiinnosta. Pahimmassa tapauksessa harrastuksen pakottaminen ja väkisin harjoittelu vie oppimishalun esim koulusta tai muusta harrastamisesta, kun oppimisesta tulee ekana mieleen ne ärsyttävät harrastustreenit... Hyvin kuluttavaa henkisesti.

Lisäksi haluan muistuttaa, että etenkin lapselle kaksi vuotta on jo todella pitkä aika! Kerta hän on lapsena jo kaksi vuotta harrastanut tiettyä lajia, se on osoittanut jo viitseliäisyyttä: on olleet säännölliset treenit ja opeteltavaa varmaan soittotuntien ulkopuolellakin. Kyse ei ole luovuttamisesta tai liian lepsusta elämänasenteesta, jos hän nyt haluaa harrastuksen lopettaa. Lapsesi on vielä niin pieni, että ehtii kyllä soittoharrastuksen aloittamaan myöhemmin uudestaan, jos siltä tuntuu. Silloinkin hän varmasti tulee olemaan paljon parempi musikaalisesti kuin ikätoverit, joilla ei ole samanlaista musiikkitaustaa! Pienenä asiat iskostuu aivoihin todella hyvin ja hän voi jostain lihasmuistista sitten osata aikuisiälläkin tiettyjä musiikkiasioita :) Eikä se musikaalisuus muutenkaan hänen elämästä katoa, kun tiedossa on peruskoulu, jossa sitä musiikkia kuitenkin vielä opiskellaan monet vuodet. Korostaen: uskon, että lapsesi on tärkeitä asioita oppinut jo tällä kahden vuoden harrastuskokemuksella ja hän tulee niitä oppeja hyödyntämään vielä monissa eri asiayhteyksissä tulevaisuudessa.

Up