Miehelle tarjottu työpaikkaa Sveitsistä. Entä muu perhe..?!

koska a) minä en ole halunnut jättää omaa uraani, b) lapsille sopeutuminen huonoon aikaan c) rahallisesti pitää miehen saada valtavan hyvä diili, että jäisimme riepomisessa plussan puolelle.



Aion lähteä jossakin vaiheessa, mutta silloin käytän ajan uuden tutkinnon opiskeluun kokonaan.

Enpä itse tiedä, mikä olisi se rahamäärä tai muu hyöty, joka saisi minut lapsistani eroon pariksi vuodeksi, etenkään noin pieninä. Puhuttaisiin lottovoiton suuruisista summista ja silloinkin vaatimuksena olisi, että puolin ja toisin voitaisiin " kyläillä" väh. joka toinen viikonloppu tms. Joten tämä tuskin on teille vaihtoehto.



Lähtisimme kaikki, jos rahallinen hyöty olisi TODELLA merkittävä ja tämän lisäksi miehen työtehtävät sellaisia, että ne olisivat selkeä askel eteenpäin, mikä helpottaisi työnsaantia Suomessa. Suomeen takaisn palatessa työnsaanti olisi tosi merkittävä asia, sillä elämä jatkuu sen kahden vuoden kuluttua. Sitoutuuko miehen työnantaja hoitamaan kaikki muutoista aiheutuvat kulut? Entä asunto, maksaako firma sen? Nämä kaikki taloudelliset asiat pitää olla hoidettuna erinomaisesti, että itse lähtisin perheeni kanssa.



Sinuna en missään nimessä lähtisi etsimään Sveisissä duunia. Tehän olette siellä vain kaksi vuotta ja alussa te kaikki, etenkin lapset, vaaditte aikaa sopeutumiseen. Jatkaisin opiskeluja etänä ja/tai hankkisin työn, jota voi tehdä kotoa käsin tms. mikä tilanteeseenne sopii. Mutta täysipäiväiseen työhön en missään nimessä lähtisi.

Mieleeni tuli yksi juttu, mistä ei yleensä puhuta: työmarkkinoilla se komennus ei ole sinulle sitten mikään meriitti. On jo puhuttu aikaisemmin, että varsinkin akateemisilla naisilla paluu työelämään on kankea. Minä olen saanut sen itse tuta.



Riippuu siis ihan sinun alastasi, miten tulet työllistymään Suomeen palattuasi. Sihteerit saavat hyvin töitä. Mutta summa summarum: työnantajat eivät sitä kokemusta arvosta. Mikäli sinne lähdet, niin se mitä sieltä saat, on vain elämänkokemusta.



Olen lukenut ylläolevia vastauksia ja yhdestä asiasta minun pitää huomauttaa: elämä ulkomailla on ihan sitä samaa arkea kuin täälläkin. Ei siinä ole mitään ihmeellistä tai ihanteellista. Siellä eletään samaa arkea, lisänä on vain ylimääräiset sopeutumisvaikeudet jollain - tai sitten ei niitäkään.

uraäidit ovat varauksellisempia ja ottavat huomioon kokonaisuuden (äidin ura, nettohyöty rahassa jne.) paremmin.



Miten voi näinkin moni suositella perheen äidille kaiken oman " heittämistä romukoppaan" miehen työn vuoksi?



Ihmettelen vaan... (ei ap)

meriitti myöskään miehelle. Siinä ajautuu herkästi sivuraiteelle ja unohduksiin ja itsensä pois kotimaan markkinoilta.

No eihän se tietenkään sinänsä ole meriitti, sen nyt sanoo järkikin. Jos vaihtoehtona on vaativien duunien tekeminen SUomessa tai lähteminen ulkomaille kotiäidiksi/opiskelijaksi, niin lienee selvää kumpi on työmarkkinoilla kovempaa valuuttaa.

Toisaalta jos olisit SUomessa vähemmän vaativissa tehtävissä tai vaikkapa opiskelija ja lähdet ulkomaillle, toimit vaikkapa vastaavissa tehtävissä siellä (no, esim. se sihteeri) tai jatkat opiskeluja etänä, niin silloin EHDOTTOMASTI lähteminen on kovempi juttu työmarkkinoilla.

Itse en ole missään nimessä noin negatiivinen kuin sinä. Lähtökohtaisesti ulkomaan vuodet ovat positiivinen juttu, mutta eivät mikään autuaaksi tekevä tietenkään. Riippuu vaihtoehdoista koti- ja ulkomailla, mutta " samanarvoiset" tehtävät mitä sitten ovatkaan, ovat paremmin arvostettuja ulkomailla tehtyinä.

Siitä olen ihan samaa mieltä kanssasi, että täällä monissa vastauksissa aika lailla ihannoidaan ulkomaille lähtöä ja siellä elämistä. Ihan kuin siellä ei olisi arkea lainkaan, vaikka totuus etenkin alkuvaiheista on se, että siellä se arki vasta kovaa onkin

Vierailija:

Mieleeni tuli yksi juttu, mistä ei yleensä puhuta: työmarkkinoilla se komennus ei ole sinulle sitten mikään meriitti. On jo puhuttu aikaisemmin, että varsinkin akateemisilla naisilla paluu työelämään on kankea. Minä olen saanut sen itse tuta.

Riippuu siis ihan sinun alastasi, miten tulet työllistymään Suomeen palattuasi. Sihteerit saavat hyvin töitä. Mutta summa summarum: työnantajat eivät sitä kokemusta arvosta. Mikäli sinne lähdet, niin se mitä sieltä saat, on vain elämänkokemusta.

Olen lukenut ylläolevia vastauksia ja yhdestä asiasta minun pitää huomauttaa: elämä ulkomailla on ihan sitä samaa arkea kuin täälläkin. Ei siinä ole mitään ihmeellistä tai ihanteellista. Siellä eletään samaa arkea, lisänä on vain ylimääräiset sopeutumisvaikeudet jollain - tai sitten ei niitäkään.

Näin on. Siitä on kirjoitettu paljon, että sitä jotenkin " unohtuu" , kun lähtee ulkomaille. Mutta jos komennukselle lähdetään, niin siinä on sitten jo erilainen tavoitekin.



23

Eikös tuo nyt ole itsestäänselvää?

Jos perheessä äitikin " tekee uraa" , niin onhan se ihan selvää, että lähtemistä pitää miettiä entistäkin tarkemmin. JO rahallisestikin ajatellen.

Eihän tässä kai kukaan ole kaiken oman romukoppaan heittämistä suositellut??? Osalle kynnys lähtemiseen on korkeampi ja toisille matalampi, riippuu aivan perheen kokonaistilanteesta, jossa äidin oma tilanne on isossa roolissa. Ei kai tämä niin monimutkaista ole??

Vierailija:

uraäidit ovat varauksellisempia ja ottavat huomioon kokonaisuuden (äidin ura, nettohyöty rahassa jne.) paremmin.

Miten voi näinkin moni suositella perheen äidille kaiken oman " heittämistä romukoppaan" miehen työn vuoksi?

Ihmettelen vaan... (ei ap)

Minä olin itse ulkomailla sellaisessa tehtävässä, että innolla odotin sen tuomia mahdollisuuksia, kun palaan Suomeen. Tein töitä kansainvälisessä firmassa, englannin kielellä. Itse katson, että opin aivan valttavasti siellä - mutta kun tulin Suomeen, aloin hakemaan töitä, niin siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Ihan oikeesti, ei yhtään hyötyä. Koskaan ennen elämäni aikana ei ole työnsaanti ollut yhtä vaikeaa, kuin viimeisimmän paluumme jälkeen. Syitä voi olla lukuisia, yksi voi olla se, että työnantajat luulevat, että lähdemme taas kohta uudelleen.

Kun tästä kokemuksesta aloin puhumaan, niin törmäsin tähän samaan muuallakin. Kavereilla oli tuttuja, jotka olivat puhuneet samasta asiasta. Ja mm. Kirsi Pihan kirjassa Äitijohtaja, jossa hän on haastatellut useita naisjohtajia.

Jos me lähdemme uudestaan, niin seuraavan kerran haluan varmistaa oman työpaikkani täällä päässä.

Vierailija:

No eihän se tietenkään sinänsä ole meriitti, sen nyt sanoo järkikin. Jos vaihtoehtona on vaativien duunien tekeminen SUomessa tai lähteminen ulkomaille kotiäidiksi/opiskelijaksi, niin lienee selvää kumpi on työmarkkinoilla kovempaa valuuttaa.

Toisaalta jos olisit SUomessa vähemmän vaativissa tehtävissä tai vaikkapa opiskelija ja lähdet ulkomaillle, toimit vaikkapa vastaavissa tehtävissä siellä (no, esim. se sihteeri) tai jatkat opiskeluja etänä, niin silloin EHDOTTOMASTI lähteminen on kovempi juttu työmarkkinoilla.

Itse en ole missään nimessä noin negatiivinen kuin sinä. Lähtökohtaisesti ulkomaan vuodet ovat positiivinen juttu, mutta eivät mikään autuaaksi tekevä tietenkään. Riippuu vaihtoehdoista koti- ja ulkomailla, mutta " samanarvoiset" tehtävät mitä sitten ovatkaan, ovat paremmin arvostettuja ulkomailla tehtyinä.

Siitä olen ihan samaa mieltä kanssasi, että täällä monissa vastauksissa aika lailla ihannoidaan ulkomaille lähtöä ja siellä elämistä. Ihan kuin siellä ei olisi arkea lainkaan, vaikka totuus etenkin alkuvaiheista on se, että siellä se arki vasta kovaa onkin

jotain itsellesi. Opiskelut kyllä odottaa, voithan jatkaa siitä mistä jäit josko enää palaattekaan Suomeen.

Onhan se selvää, että jos omalla alalla on Suomessa työvoimapula (hoitohenkilökunta, puheterapeutit jne), niin naisenkin riskit työelämästä poissaololle ovat erittäin pienet.

Samoin, jos naisen palkka on alhainen miehen palkkaan verrattuna, ei mihen ulkomailla käteen jäävän palkan tarvitse olla niin korkea elintason kärsimättä, kuin jos nainen tienaa liki saman verran kuin mies.

Erilaisilla perhevapailla voi myös lähteä suht. turvallisesti ulkomaille, mutta muutoinhan omaa työpaikkaa ei varmuudella enää takaisin saa.

Vierailija:

Vastaako tässä nyt vannouttuneet kotiäidit niin, että " hippulat vinkuen matkaan vaan" ja uraäidit ovat varauksellisempia ja ottavat huomioon kokonaisuuden (äidin ura, nettohyöty rahassa jne.) paremmin.

Miten voi näinkin moni suositella perheen äidille kaiken oman " heittämistä romukoppaan" miehen työn vuoksi?

Ihmettelen vaan... (ei ap)

Mutta me lähdimme lapsettomina ja nuorina (25v.). En antaisi päivääkään pois siitä ajasta. Opiskelin opintoni loppuun siinä sivussa, tein monenlaisia töitä, sain kaksi lasta, hankin loistavan kielitaidon ja valtavasti sellaisia kokemuksia, jotka vain minä ja mieheni jakavat. Lisäksi mieheni ansaitsi niin hyvin, että meille jäi todella iso pesämuna Suomeen. Meille se aika oli kasvu parisuhteeseen ja lopulliseen aikuisuuteen.



Pois tulimme minun urahaaveideni takia. Lapset alkoivat lähestyä kouluikää ja minä kaipasin kunnollisia haasteita. En usko, että lähteminen expatiksi olisi sama asia. Silti olen sitä mieltä, että parikin vuotta kannattaa! Eipä sitten tarvitse lähteä keski-iän kriisissä asuntoautolla tai veneellä välivuotta pitämään tai mitään irtiottoja tekemään. Suosittelen ap:tä laajentamaan vähän katsantokantaansa. Pari vuotta omasta urasta sivussa on kovin lyhyt aika ja Suomessa voi opiskella vaikka eläkeläisenä (70-vuotias isäni opiskelee kauppatieteitä yliopistossa tällä hetkellä). Sveitsi on ihana maa ja satsaaminen perheeseensä kannattaa sekin. Missään tapauksessa en suosittele miehelle yksin lähtemistä! Oma mieheni palasi Suomeen reilun vuoden meitä muita myöhemmin ja se vuosi oli kamalaa meille kaikille.

Ap on jo ollut useita vuosia kotiäitinä ja jos tuohon päälle tulee vielä lisävuosia, niin voipi olla, että todellakin vaikutukset KOKO lopputyöelämään tulee olemaan suuret. En tiedä ap:n ikää, mutta varsinkin, jos päälle 30- vuotias, niin rupeaa olemaan kiire saada jotain järkevää työpaikkaa, muuten on vaarana, että saa ihan sitten eläkeikään asti kitkutella jossain rupuhommissa.



Ja kannattaa muistaa myös, että jatko-opinnot/kakkostutkinnot jne. eivät paljon työelämässä kanna ELLEI niiden tueksi ole paljon hyvää työkokemusta. Naisten synti on se, että ne kuvittelee, että loputon opiskelu ja kurssittelu vie heitä eteenpäin. Väärin. Työelämässä edetään pääosin töitä tekemällä.

vinkuen lähtevä on uraäiti jolla hyvä työ ja palkka. Mutta kun tätä työelämää on tahkonnut täällä jo 20v niin mukava olisi taas lähteä. Yksinhuoltajavuosinani tein töitä ulkomailla siten että olin pari viikkoa tien päällä ja kuukauden kotona, siinä tilanteessa yksin 3 kouluikäisen elättäminen Sveitsissä olisi ollut mahdotonta (olin siellä siis " osa-aikaisena" ).



Nyt elämäntilanne on toinen ja ottaisin tuon pari vuotta opiskelun kannalta, taidehistoriaa, matkailua tms mikä sivuaa omaa työtä. Ap voisi varmaan jatkaa loput opiskelustaan etänä??



Meillä ainakin miehen työpaikka kompensoisi puolison tulonmenetystä, se auttaisi jo paljon. Ja tän ikäisenä ei enää sure uran menetystä - duuni kun duuni. Todennäköisesti ei edes palattais Suomeen enää.

niin mikäs siinä lähtiessä. Mutta tää kysyjä ei taida olla semmosessa pisteessä.



Mulla on paljonkin kokemusta siitä, että muutaman vuoden jälkeen on edessä paluu Suomeen ja sille mukana olleelle puolisolle ei meinaa työelämä aueta enää millään. Ja sitten onkin koko avioliitto taas vaarassa...

mutta kun nainen ei ole töissä eikä saa tuloja, on rahallinen tulos plus miinus nolla.

kouluttaudun siis opettajaksi aikuiskoulutuksen pariin (hankin tällä hetkellä pätevyyttä; itselläni taustalla akateeminen tutkinto). Ja samalla teen free:nä alan hommia, joita pukkaa koko ajan lisää (&syntyy hyviä kontakteja alan toimijoihin). Etänä pätevöitymistä on aika vaikea suorittaa; siihen sisältyy pakollisia opetusnäyttöjen antamisia, toisten opiskelijoiden opetuksen seuraamista jne. Ja haluaisin kovasti säilyttää yhteydet myös työnantajien suuntaan...



Ja ikääkin on jo muutamia vuosia päälle 30.

Mutta onhan tämä sellainen " now or never" -tilaisuus. Tuskin enää 5/10-vuoden päästä lähdetään, vaikka tulisi mahdolliseksikin..

En jaksanut lukea viestejä, eli ehkä joku jo kertoi kaiken...



Asumme Sveitsissä, tulimme miehen työn perässä. Vanhin käy (esi)koulussa (alkaa n.4-5 vuotiaana, riippuu kantonista). Nuoremmat lapset ovat tarhassa kaksi puolipäivää viikossa.



Sveitsissä naiset aika tavalla " pakotetaan" kotiäideiksi, koska koulupäivät on kaksi osaiset - aamulla koulua, sitten pari-kolme tuntia lounasta kotona ja sitten taas ip koulua 1,5h. Jonkun on siis hoidettava koululaisetkin lounasaikaan. PAITSI jos saat lapset kansainväliseen / muuhun yksityiskouluun. Tämä on aika loistava työsuhde-etu...



Suosittelen lämpimästi Sveitsiin muuttamista. Mutta harkitse tarkkaan, jos vaikka aluksi pitäisit vain sapattivapaata työstäsi Suomessa - oletan että miehellesi on kuitenkin tarjottu palkkaa jolla elätte hyvin ILMAN sinun panostasi.



Lapsista saat lapsilisää yhteensä n. 400fr/kk (riippuu kantonista, riippuu työnantajasta). Ja kuluja tulee sairasvakuutuksesta, lapset n. 80/kk ja aikuiset halvimmillaan 200/kk.



Äh, en nyt ehdi kirjoittamaan kaikkea mitä haluaisin. SUOSITTELEN lämpimästi tänne muuttamista. Jos et viihdy, palatkaa kotiin. Mutta lasten yms vuoksi älkää jättäkö tilaisuutta käyttämättä. Tosin varmistakaa, että työnantaja auttaa teitä asunnon hankinnassa yms. Ja katsokaa tarkasti mitä etuja palkan lisäksi saatte. (voinko muuten udella millaista palkkaa miehellesi on tarjottu?).



T. Perhe Zurichin läheltä myös