Epävakaan persoonallisuuden omaava - mitä toivoo läheisiltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymppi lisää vielä yhden oleellisen asian:

EPÄVAKAUS EI OLE MIELISAIRAUS. Päinvastoin, se on terveen mielen PUOLUSTAUTUMISKEINO kokemilleen kauheuksille, joita se ei pysty käsittelemään.

-----------

OIKEIN SANOTTU! T. Psyka

Siitä tulee sairaus siinä vaiheessa kun käyttää näitä puolustautumiskeinoja arkipäivän tavallisissa tilanteissa missä ei ole millään tavalla uhattuna. Aikuinen ihminen ei ole voimaton ja kyvytön vaikuttamaan elämäänsä. Nämä selviytymiskeinot kuitenkin aiheuttavan sen, että tavat on kuin uhmaikäisen lapsen koska sieltä lapsuudesta ne on opittu eikä ole emotionaalisesti kasvettu vastuullisiksi aikuisiksi sen jälkeen. Tämä aiheuttaa martyrismia ja muiden syyttelyä sekä tilanteiden ja loukkausten suurentelua, jotta päästään takaisin sinne puolustuskyvyttömän lapsen rooliin ja niihin lapsen ympäristön säätelyn keinoihin.

Vertaisin epävakaata persoonallisuushäiriötä alkoholismiin. Kasvoin siis perheessä, jossa äiti oli epävakaa.

Koskaan ei tiennyt, millaisia raivopurkauksia oli tiedossa. Lomamatkoilla oli aina kohtauksia, joissa äiti halusi lähteä kesken kotiin. Kerran pakkasi meidät lapset mukaan, ja lähti meidän kanssa junalla kotiin.

Aluksi raivoamiset kohdistuivat isään ja muihin ihmisiin. Lopulta myös meihin lapsiin.

Ihme, että siskon kanssa selvittiin järjissämme siitä perhehelvetistä.

Nykyisin 24 vuotiaana välttelen viimeiseen asti äidin tapaamista. Voihan tuo olla jo parantunut, mutta luulen että on kuin alkkis. Eli kerran alkoholisti aina alkoholisti.

Vierailija kirjoitti:

Vertaisin epävakaata persoonallisuushäiriötä alkoholismiin. Kasvoin siis perheessä, jossa äiti oli epävakaa.

Koskaan ei tiennyt, millaisia raivopurkauksia oli tiedossa. Lomamatkoilla oli aina kohtauksia, joissa äiti halusi lähteä kesken kotiin. Kerran pakkasi meidät lapset mukaan, ja lähti meidän kanssa junalla kotiin.

Aluksi raivoamiset kohdistuivat isään ja muihin ihmisiin. Lopulta myös meihin lapsiin.

Ihme, että siskon kanssa selvittiin järjissämme siitä perhehelvetistä.

Nykyisin 24 vuotiaana välttelen viimeiseen asti äidin tapaamista. Voihan tuo olla jo parantunut, mutta luulen että on kuin alkkis. Eli kerran alkoholisti aina alkoholisti.

No miksei isä sitten suojellut teitä epävaakalta äidiltä? Ero ja teidät asumaan luokseen.

Epävakaa kaipaa turvallisuutta ja luotettavuutta. Hän pelkää, että hänet hylätään. Hän huutaa hyväksyntää. Nurinkurisesti epävakaa saattaa karkottaa ihmisiä hylkäyksenpelossaan. Lähtee pois itse tai hänen luotaan lähdetään. Monen mielestä on helpompi lähteä suhteista itse, niin että säilyttää edes jonkin kontrollin.

Epävakaalla tutullani (diagnoosi löytyy) on erittäin vahvana se piirre, että hän kaipaa jatkuvaa itsensä validointia. Hänellä on jatkuva pelko siitä, että hänet hylätään tai hänestä ei välitetä, ja niinpä hän kaipaa jatkuvaa vakuuttelua siitä, ettei näin ole. Lisäksi hän tulkitsee pienimmätkin merkit hyvin negatiivisesti, joten jatkuvasti pitäisi ns. kävellä varpaillaan ja muistaa vakuutella, että kyllä hänestä välitetään ja hän on tärkeä. Lopulta kuitenkaan mikään määrä huomiota ja validointia ei riitä. Moni hänen ihmissuhteensa onkin lopulta kaatunut siihen, ettei se toinen vain enää kestä siinä tukahduttavassa paineessa.

Minua hämmentää välillä se, eikö epävakaa itse ymmärrä, että hänen ajattelunsa on tuossa suhteessa sairasta. Että hän ei voi edellyttää kenenkään antavan hänellä niin paljon huomiota, rakkautta ja validointia kuin hän vaatii, koska se ei vain ole mahdollista. Koska mikään määrä ei riitä. Vaikka tällä tutullanikin on diagnoosi ja hän on saanut hoitoa, hän ei silti tunnu hahmottavan vaatimustensa kohtuuttomuutta ja miksi ne johtavat ihmissuhteiden hajoamiseen.

Erityisen raskasta tuosta tekee myös se, että tämä tuttu itse ei käyttäydy niin kuin toivoisi häntä kohtaan käyttäydyttävän. Esimerkiksi kerran oli vuosisadan kriisi siitä, kun eräs hänen ystävänsä oli erehtynyt sanomaan, ettei pidä hirveästi tämän epävakaan lempielokuvasta (epävakaan tulkinta = hän pitää minua ja kaikkia asioita, joista pidän, ihan surkeana ja mitättömänä). Kun sitten joskus ohimennen puhuin jotain eräästä tv-sarjasta, josta pidin, hän töksäytti, että sehän on surkein sarja ikinä ja siitä pitävillä täytyy olla jotain vikaa päässä. Eli ts. hän edellyttää, että läheiset osoittavat hänelle rakkautta ja validoivat häntä 24/7 ja varovat jokaista sanaansa, mutta hän itse voi käyttäytyä miten tahtoo.

Olen noin 10 vuotta katsellut tätä touhua. Tuttavani täytti juuri 30 vuotta, ja olin toivonut, että edes ikä toisi helpotusta oireiluun, mutta aika samanlaista se on kuin silloin 10 vuotta sitten.

Epävakaassa on "hauskinta" se että se paskin tulee aina heti sen parhaimman jälkeen. Esim. ihanan ulkomaanmatkan jälkeen hän voi olla kotiinpaluun jälkeisenä päivänä aivan erityisen pahalla mielellä, kohdella sinua, jonka seurasta juuri nautti ulkomaanmatkalla, kuin ilmaa. Aivan kuin koko matkaa ei olisi ollutkaan, sitä ei muistella. Aivan kuin hänen persoonallisuushäiriönsä vetäisisi pakonomaisesti sinne toiseen ääripäähän hienojen tunnelmien jälkeen, ikään kuin kirjaimellisesti estäisi häntä olemasta onnellinen, jotenkin kavahtaisi sitä hyvää oloa.

Kiitos ketjusta. Sain mielenrauhan.

Olet epävakaa, kuinka kykenet tulkitsemaan oikein ystäväsi ilmeet, puheet ja tunteet. En usko että ymmärrät ystävääsi oikein. Et ole sairas olet yli tunteellinen, itsekäs ja omahyväinen tietämättäsi ja ymmärtämättäsi sitä.

Turvaa ja huolenpitoa. Näitä vaille on jäänyt lapsena, tai pikemmin tämä on ollut ailahtelavaista ja äidin tai muun hoitajan mielialoista riippuvaista.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ketjusta. Sain mielenrauhan.

Millä tavalla sait mielenrauhan?

Tulkitsitko oikein... Minua pidetään... Ok.. Olet epävakaa persoonan osaava. Vahva narsismi näyttää tekstissäsi päätään. Itsekäs ja itsensä ihailu nostaa päätään. Anteeksiantoa kaipaat.. Miksi osaat manipuloida ja käyttää hyväksesi ihmisiä ja tilanteita. Sinullahan ei ole ns normaalia persoonaa, kuinka siis voit tulkita oikein muita.

Itse en identifioidu diagnoosiini vaikka minulle tuo on joskus tungettu. Tuota dg tunnutaan tunkevan aika paljon ihmisille mt-palveluissa, ja tiedän todella monia ihmisiä kellä tuo dg on. 

Tässäpä piirteet miksi voi olla että jonkun mielestä täytän kriteerit: tunne-elämäni heilahtelee (saatan saman päivän aikana tuntea surua sekä iloa ja turvattomuutta ja itkeä) tosin normaalisti arkeni on suht tasaista, minulla oli selviytymiskeinoina syömishäiriökäytöstä ja päädyin nuorena impulsiivisiin yhdenillanjuttuihin, riidat saattavat triggeröidä minua traumoista niin että olen pahimmillaan mennyt kaoottiseen tilaan. Joskus riitelemme isosti, vaikka arki pääosin on seesteistä ja rauhallista. Trauma-aikana olen käyttäytynyt kaoottisesti. Tarvin joskus lohdutusta kuin lapsi puolisoltani joka lohduttelee minua riidan jälkeen ja pitää sylissä. Olen saanut itsetuhoisia ajatuksia jos elämä käy aivan liian kuormittavaksi. Tunnen häpeän tunteita, tarvetta miellyttää ihmisiä, huono itsetunto, tunsin nuorena olevani arvoton. Olin kerran elämässä niin yksinäinen että pelkään että jään yksin. Nuorena minulla oli niin pahoja sosiaalisia pelkoja etten päässyt kotoani ja oli hankala luoda minkäänlaista uraa. Olen aina ollut herkkä, tunnen asiat voimakkaasti, mietin asioiden syvempiä merkityksiä, kyseenalaistan filosofioin ja analysoin. Minulla on dissosiaatiota. Olen usein varuillani että jotain pahaa tapahtuu. Uppouduin elämässä tekemiseen niin että yritin haudata traumani ja yritin käsitellä traumoja itselle haitallisella tavalla esim. turruttamalla itseni alkoholilla. Koen että tämän traumojen hautaamisen seurauksena persoonallisuudessa tapahtui jotain jakautumista, en muista lapsuuttani hyvin. Minulla oli hankaluuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja olen kokenut olevani jotenkin outo välillä kun en vain osaa. Olen opetellut toimimaan sosiaalisissa tilanteissa ja pärjään niissä nykyään ihan hyvin. Minun on pitänyt opetella pitämään puoliani koska olen kiltti.

Tässä piirteet miksi en taas koe olevani epävakaa: Minulla on traumoja miksi tunne-elämäni heilahtelee. Lapsuuteni oli vaikea ja lapsuuden ihmissuhteet ei lisänneet turvallisuuden tunnetta.Kun sain traumapohjaista apua (PTSD-dg) ja opettelin tuntemaan turvallisuuden tunnetta (lohduttamaan myös itseäni)ja säätelemään vireystilaani suuri osa oireilustani katosi. Dissosiaatiokin alkoi helpottaa. En enää triggeröitynyt riidoista. Traumat on jättäneet kohdalleni syviä tunnetiloja jotka joskus voi putkahtaa pintaan mutta traumapohjainen apu auttaa siinä.Syömishäiriöni katosi jossain vaiheessa elämää ja tarve hakea hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta. Vieläkin tarvin kuin jonkun sanovan "sinä pystyt" kun en itse aina luota siihen. Suurin osa elämästäni on seesteistä ja rauhallista vailla draamaa. Olen pitkäjännitteinen kun alan tekemään asioita, ja sitoudun asioihin. Veikkaan että ihmiset pitävät minua tasaisena ihmisenä, en ajaudu ihmisten kanssa yleensä mihinkään riitoihin, olen enemmän miellyttämishaluinen ja rationaalinen asioiden ratkaisussa. Minulla on pitkäkestoisia ystäväsuhteita ja parisuhteeni on pitkiä. Tunnen ihmisiä kellä on epävakaa jotka saattavat suuttua aivan ihmeellisistä asioista ja laittaa minulle avautumisia, itse en taas toimi näin vaan yritän keskustella asioista rakentavasti niin suhteessa kuin ystävyyssuhteissa. Häpeän tunne voi olla traumareaktio, tämän kanssa diilaan paljon. Paha yksinäisyyden tunne oli ahdistava kokemus miksi pelkään hylkäämistä mutta en mitenkään kokoajan sitä pelkää. Minulla ei ole enää tarvetta hukuttaa tunteitani. Jotkut traumakokemukset luo voimakkaita tunnetiloja. Ymmärrän että myös vanhemmilla oli traumoja kun he kasvatti minua ja ymmärrän heidän käytöstään paremmin. Ymmärrän käytöstäni traumojen kautta paremmin, myös tunteiden heittelyä.

Olen joskus miettinyt voisiko olla, että minulla on ollut jotain autistisia piirteitä koska olen kokenut ongelmia sosiaalisissa suhteissa esim. silmiin katsomisessa ja olen joutunut opettelemaan miten ihmisten kanssa toimitaan. Se ei ole tullut luonnostaan. 

En koe kuuluvani epävakaisiin ihmisiin saatika koe olevani joku persoonallisuustyyppi jonka voisi yleistää osaksi samanlaista persoonallisuustyyppiä. Kannattaa epävakaana miettiä myös C-PTSD ja PTSD oireilun mahdollisuus. Epävakaa on kuin oirekuvaus mutta ei välttämättä kerro niistä syvemmistä syistä siellä taustalla, mistä yksi on traumatisoituminen. Jouduin esim itse lapsuuteni elämään epävakaissa oloissa. 

Ja mitä näin "epävakaana" toivon läheisiltä. No kykyä ensinnäkin siihen, että pyritään kumpikin parantamaan kommunikaatiota ja keskustelutaitoa, että ei triggeröidä kipeitä kohtia toisessa.  Ymmärtämystä siinä asiassa, että mitä traumatisoituminen on. Arvostan sitä että kumppani jaksaa parisuhteessa tehdä töitä itsensä kanssa parantaakseen vuorovaikutusta reflektoiden myös omaa toimintaansa.

Kun lähimmäinen oppii millaista on toimia ihmisen kanssa kellä on hankaluuksia esimerkiksi vireystilan säätelyssä. Ihminen joka toimii ylivireystilassa siitä voi olla haittaa parisuhteessa. Voi sattua tunteiden ylilyöntejä. Parisuhteessani olen saanut apua materiaaleista missä puhutaan traumoista ja parisuhteesta. https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/parisuhde-nostaa-traumat-pintaan/

Tykkään myös Instagram-kanavasta "Holistic Psychologist" jossa traumaa käsitellään laajasti jossa puhutaan myös traumojen vaikutuksista ihmissuhteisiin. 

Epävakaan työkaverin kanssa... Valehtelee, manipuloi, ottaa kunnian toisen tekemästä työstä, marttyyri, hankala kommunikoida. 4 vuotta ep työkaverina, hän on jatkuvasti alkoholi takia sairauslomalla. Pyytää töistä työkaveria baariin, he eivät lähde ja tämä istuu baarissa tappiin. On sitten taas muka jäänyt auton alle työmatkalla, ei sairausloma todistusta työtapaturmasta tietenkään. Puhelin on rikki kun yritetään soittaa, sama puhelin kuitenkin taas käytössä, työpaikan juhlissa vartija joutuu kantamaan hänet pihalle kun ei omilla jaloillaan seiso. Hävettävä Hyi ja pokkaa riittää. Työpaikan juhlissa piri houruissa makaa biljardipöydällä. Valehtelee koko ajan silmät ja suut täyteen.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaassa on "hauskinta" se että se paskin tulee aina heti sen parhaimman jälkeen. Esim. ihanan ulkomaanmatkan jälkeen hän voi olla kotiinpaluun jälkeisenä päivänä aivan erityisen pahalla mielellä, kohdella sinua, jonka seurasta juuri nautti ulkomaanmatkalla, kuin ilmaa. Aivan kuin koko matkaa ei olisi ollutkaan, sitä ei muistella. Aivan kuin hänen persoonallisuushäiriönsä vetäisisi pakonomaisesti sinne toiseen ääripäähän hienojen tunnelmien jälkeen, ikään kuin kirjaimellisesti estäisi häntä olemasta onnellinen, jotenkin kavahtaisi sitä hyvää oloa.

Tämän olen nähnyt usein. Ollaan reissusta palattua jo vaikka samana iltana jossain umpio helvetissä, jossa ei olisi ikinä tapahtunut, eikä tulisi tapahtumaan mitään hyvää. Vain kiukuttelua.

osa 2 kirjoitti:

Tässä piirteet miksi en taas koe olevani epävakaa: Minulla on traumoja miksi tunne-elämäni heilahtelee. Lapsuuteni oli vaikea ja lapsuuden ihmissuhteet ei lisänneet turvallisuuden tunnetta.Kun sain traumapohjaista apua (PTSD-dg) ja opettelin tuntemaan turvallisuuden tunnetta (lohduttamaan myös itseäni)ja säätelemään vireystilaani suuri osa oireilustani katosi. Dissosiaatiokin alkoi helpottaa. En enää triggeröitynyt riidoista. Traumat on jättäneet kohdalleni syviä tunnetiloja jotka joskus voi putkahtaa pintaan mutta traumapohjainen apu auttaa siinä.Syömishäiriöni katosi jossain vaiheessa elämää ja tarve hakea hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta. Vieläkin tarvin kuin jonkun sanovan "sinä pystyt" kun en itse aina luota siihen. Suurin osa elämästäni on seesteistä ja rauhallista vailla draamaa. Olen pitkäjännitteinen kun alan tekemään asioita, ja sitoudun asioihin. Veikkaan että ihmiset pitävät minua tasaisena ihmisenä, en ajaudu ihmisten kanssa yleensä mihinkään riitoihin, olen enemmän miellyttämishaluinen ja rationaalinen asioiden ratkaisussa. Minulla on pitkäkestoisia ystäväsuhteita ja parisuhteeni on pitkiä. Tunnen ihmisiä kellä on epävakaa jotka saattavat suuttua aivan ihmeellisistä asioista ja laittaa minulle avautumisia, itse en taas toimi näin vaan yritän keskustella asioista rakentavasti niin suhteessa kuin ystävyyssuhteissa. Häpeän tunne voi olla traumareaktio, tämän kanssa diilaan paljon. Paha yksinäisyyden tunne oli ahdistava kokemus miksi pelkään hylkäämistä mutta en mitenkään kokoajan sitä pelkää. Minulla ei ole enää tarvetta hukuttaa tunteitani. Jotkut traumakokemukset luo voimakkaita tunnetiloja. Ymmärrän että myös vanhemmilla oli traumoja kun he kasvatti minua ja ymmärrän heidän käytöstään paremmin. Ymmärrän käytöstäni traumojen kautta paremmin, myös tunteiden heittelyä.

Olen joskus miettinyt voisiko olla, että minulla on ollut jotain autistisia piirteitä koska olen kokenut ongelmia sosiaalisissa suhteissa esim. silmiin katsomisessa ja olen joutunut opettelemaan miten ihmisten kanssa toimitaan. Se ei ole tullut luonnostaan. 

En koe kuuluvani epävakaisiin ihmisiin saatika koe olevani joku persoonallisuustyyppi jonka voisi yleistää osaksi samanlaista persoonallisuustyyppiä. Kannattaa epävakaana miettiä myös C-PTSD ja PTSD oireilun mahdollisuus. Epävakaa on kuin oirekuvaus mutta ei välttämättä kerro niistä syvemmistä syistä siellä taustalla, mistä yksi on traumatisoituminen. Jouduin esim itse lapsuuteni elämään epävakaissa oloissa. 

Ja yhtälailla ystäväni jotka identifioituvat epävakaadiagnoosiinsa voivat olla traumatisoituneita. Kun sanoin ystäväni jolla on epävakaa, sanon tämän aina varauksella. Jotkut kokevat toki identifioituvansa epävakaadiagnoosiinsa ja saaneensa sen avulla apua, mutta itse olen kriittinen tämän suhteen koska koen omassa dg niin paljon päällekkäisyyttä CPTSD ja PTSD-oireilun kanssa.

Kritiikkiä diagnoosista: https://www.huffingtonpost.co.uk/dr-jay-watts/borderline-personality-di…

https://www.thriveprogramme.org/controversy-mental-health-diagnosis/

Yleensä ajattelen jos minulle joku laittaa vihaisen viestin tai avautumisen vaikka jos en ole muistannut vastata viestiin (mikä ei mielestäni ole täysin oikeutettu reaktio) että tuo on joku osa ihmisessä joka triggeröityy. Esim. juuri se tunne että pelkää että jää yksin tai jotain. Tai jos jonkun tunteet menee yli jossain tilanteessa niin mietin että jaa, no miksiköhän tuolla ihmisellä tuo tunne heilahti nyt tilanteeseen nähden liian suureksi. Itse olen vasta aikuisiällä oppinut pitämään puoliani ja joskus puolien pitämisessä saattaa mennä vähän ylireagoinniksi se reaktio. Minun mielestäni minun tuntemani "epävakaat ihmiset" ovat mielenkiintoisia ihmisiä. Heillä on herkkiä kohtia on mutta he ovat mitä parhaimpia ystäviä. Jos nyt voidaan kuvata näitä toisistaan poikkeavia ihmisiä sanalla "he".

Vierailija kirjoitti:

Epävakaan työkaverin kanssa... Valehtelee, manipuloi, ottaa kunnian toisen tekemästä työstä, marttyyri, hankala kommunikoida. 4 vuotta ep työkaverina, hän on jatkuvasti alkoholi takia sairauslomalla. Pyytää töistä työkaveria baariin, he eivät lähde ja tämä istuu baarissa tappiin. On sitten taas muka jäänyt auton alle työmatkalla, ei sairausloma todistusta työtapaturmasta tietenkään. Puhelin on rikki kun yritetään soittaa, sama puhelin kuitenkin taas käytössä, työpaikan juhlissa vartija joutuu kantamaan hänet pihalle kun ei omilla jaloillaan seiso. Hävettävä Hyi ja pokkaa riittää. Työpaikan juhlissa piri houruissa makaa biljardipöydällä. Valehtelee koko ajan silmät ja suut täyteen.

Mistä sinä tiedät että sinun työkaverillasi on epävakaa persoonallisuus -dg, vai oletko kenties itse diagnosoinut hänet, kuten monet diagnosoivat exänsä narsisteiksi. Ja kusipäisyyttäkin nykyajan diagnoosiaikana pidetään usein persoonallisuushäiriönä, ainakin arkikielessä. Inhoan epävakaadiagnoosia siksi, koska juuri ihmiset pyritään määrittelemään tiettyyn kehikkoon, jolle sitten aletaan kehittelemään piirteitä "nämä ihmiset on tällaisia kieroja manipuloivia epävakaita hulluja, jotka tekee ihmisten elämän helvetiksi".  

Vierailija kirjoitti:

Ei epävakaan persoonan kanssa oikein voi tulla toimeen. Surullista mutta totta, eli helpommalla pääset kun pysyt kaukana.

Olen samaa mieltä. Oma mielenterveys siinä kärsii, kun yrittää epävakaan persoonan kanssa olla.

Aina pitäisi joustaa, ottaa toinen huomioon eikä siltikään riitä, saat paskat niskaan, teet niin tai näin. Ei osaa päästää menneestä irti, hirveä itsesäälissä rypeminen jne jne.

Todella ikävää toki heillekin, joilla on epävakaa persoonallisuus, mutta toisen ei tarvitse aina olla se ymmärtäväinen ja joustava osapuoli. Ihan sama miten rajoja asetat, ole silti se p*ska ihminen.

Ystäviä löytyy muualtakin.

Mulla todettiin aikoinaan epävakaan piirteitä. Lopulta halusin vain tauon ihmissuhteista, koska en jaksanut jatkuvaa syyllisyyttä ja häpeää siitä, miten käytökseni vaikutti muihin ihmisiin. Keskityin siis vain terapiaan. Paria läheisintä ystävää näin silloin tällöin, kun jaksoin pitää sairaat reaktioni aisoissa.