Epävakaan persoonallisuuden omaava - mitä toivoo läheisiltä?

Hän on kertonut sen, hänellä "työkaverilla" on ep joten siitä tiedän. Turhaan sinä siellä raivoat, katso peiliin hullu

Turvaa, tukea ja vakautta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei epävakaan persoonan kanssa oikein voi tulla toimeen. Surullista mutta totta, eli helpommalla pääset kun pysyt kaukana.

Olen samaa mieltä. Oma mielenterveys siinä kärsii, kun yrittää epävakaan persoonan kanssa olla.

Aina pitäisi joustaa, ottaa toinen huomioon eikä siltikään riitä, saat paskat niskaan, teet niin tai näin. Ei osaa päästää menneestä irti, hirveä itsesäälissä rypeminen jne jne.

Todella ikävää toki heillekin, joilla on epävakaa persoonallisuus, mutta toisen ei tarvitse aina olla se ymmärtäväinen ja joustava osapuoli. Ihan sama miten rajoja asetat, ole silti se p*ska ihminen.

Ystäviä löytyy muualtakin.

Minulla on epävakaaksi diagnosoituna myös kokemusta epävakaista, eli vähän erilainen näkökulma. Itse olen perusluonteeltani miellyttämisenhaluinen, sovitteleva, rationaalisesti suureksi osaksi ajatteleva ihminen. En ole räiskyvä ihminen joka laittelee passiivisagressiivisia viestejä vaikkapa puhelimessa, joskus jos minua on loukattu esim haukkumalla tai loukkaamalla saatan laittaa kumppanilleni viestin jälkikäteen missä saatan hänelle laittaa suuttuneen viestin mutta yleensä tämä johtaa siihen että kumppanini ja minä kumpikin pyydämme toisiltamme anteeksi sanojamme. En koe että minun ongelmiani pitäisi erityisesti ymmärtää tai vaatisin erityiskohtelua. En ole se arkkityyppi räiskyvästä räjähtelevästä epävakaasta mikä joillakin mielessä on vaan tasainen ja sisäänpäinkääntyneempi introvertimpi versio, joka reflektoi omaa toimintaansa paljon (lue liikaa) ja jonka kanssa voi ystävänä tulla helposti toimeen. Ystävilleni en laita mitään avautumisviestejä, välttelen draamaa koska se triggeröi. En loukkaannu helposti.  Hylkäämisenpelkoa saatan joskus kokea ja ajattelen jos joku ei vaikkapa vastaa viestiini mietin loukkasinko ihmistä ja mitä tein väärin. Vaikkei syytä ole. Pääni sisällä pyöritän häpeää ja menneitä traumoja.

En koe ihmisiä yksiselitteisesti huonona tai hyvänä, en koe tällaista mustavalkoisuutta mitä epävakaisiin liittyy. Pidän ihmisiä erehtyväisinä olentoina jotka tekevät virheitä ja jokaisella on omat kipupisteensä ja triggerinsä.

Minulla on hyvin erityyppisiä epävakaadiagnosoituja ystäviä. Joillakin on niin paljon ongelmia etteivät he kykene ollenkaan sitoutumaan esim. näkemisiin vaan aina perutaan. Ei ikinä tiedä mistä tuulee, edellisenä päivänä asiat ollaan innoissaan näkemisestä, sitten perutaan. Toiset on toimintakykyisempiä. En voi yhtään kuvata näitä ihmisiä täysin samanlaisia. Jotkut ei kykene käsittelemään konfliktia (mitkä normaaleja ihmissuhteissa) vaan häviävät kuin pieru saharaan. Moni taistelee huonon henkisen olon kanssa. Itse minulla on huono olla joskus ja vetäydyn ja jos vaikka en vastaa viestiin ja sillä hetkellä minulle laitetaan viestiä kuinka huono ihminen olen ja saatan yhtäkkiä saada ison avautumisen kaikesta mikä minussa on vikana.

Tunnen toisaalta ihmisiä joilla ei ole mitään dg ja käyttäytyvät vielä häiritsevämmin. Eivät käsittele ongelmiaan ja sitten räjähtelevät kuin painekattilat, juovat alkoholia turruttaakseen itseään. Tunnen oloni uhatuksi tällaisissa epävakaissa olosuhteissa jossa joku esim. soittaa humalassa käyttäytyen epävakaasti. Saatan triggeröityä pahasti.

Yhden yhteneväisyden näen epävakaissa ja se on aika mielenkiintoinen. Monella on käsitys siitä että asioiden pitää mennä mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Heillä on tarkat kriteerit sille mikä on sopivaa käytöstä heitä kohtaan. Uskoisin että tuo voi myös liittyä siihen, että monet joutuu aikuisiällä opettelemaan omien rajojen pitämistä jos niitä on loukattu. Välillä tulee tunne etten sovi joidenkin ystävien käsitykseen ihmisestä millainen minun pitäisi olla ja en riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei epävakaan persoonan kanssa oikein voi tulla toimeen. Surullista mutta totta, eli helpommalla pääset kun pysyt kaukana.

Olen samaa mieltä. Oma mielenterveys siinä kärsii, kun yrittää epävakaan persoonan kanssa olla.

Aina pitäisi joustaa, ottaa toinen huomioon eikä siltikään riitä, saat paskat niskaan, teet niin tai näin. Ei osaa päästää menneestä irti, hirveä itsesäälissä rypeminen jne jne.

Todella ikävää toki heillekin, joilla on epävakaa persoonallisuus, mutta toisen ei tarvitse aina olla se ymmärtäväinen ja joustava osapuoli. Ihan sama miten rajoja asetat, ole silti se p*ska ihminen.

Ystäviä löytyy muualtakin.

Minulla on epävakaaksi diagnosoituna myös kokemusta epävakaista, eli vähän erilainen näkökulma. Itse olen perusluonteeltani miellyttämisenhaluinen, sovitteleva, rationaalisesti suureksi osaksi ajatteleva ihminen. En ole räiskyvä ihminen joka laittelee passiivisagressiivisia viestejä vaikkapa puhelimessa, joskus jos minua on loukattu esim haukkumalla tai loukkaamalla saatan laittaa kumppanilleni viestin jälkikäteen missä saatan hänelle laittaa suuttuneen viestin mutta yleensä tämä johtaa siihen että kumppanini ja minä kumpikin pyydämme toisiltamme anteeksi sanojamme. En koe että minun ongelmiani pitäisi erityisesti ymmärtää tai vaatisin erityiskohtelua. En ole se arkkityyppi räiskyvästä räjähtelevästä epävakaasta mikä joillakin mielessä on vaan tasainen ja sisäänpäinkääntyneempi introvertimpi versio, joka reflektoi omaa toimintaansa paljon (lue liikaa) ja jonka kanssa voi ystävänä tulla helposti toimeen. Ystävilleni en laita mitään avautumisviestejä, välttelen draamaa koska se triggeröi. En loukkaannu helposti.  Hylkäämisenpelkoa saatan joskus kokea ja ajattelen jos joku ei vaikkapa vastaa viestiini mietin loukkasinko ihmistä ja mitä tein väärin. Vaikkei syytä ole. Pääni sisällä pyöritän häpeää ja menneitä traumoja.

En koe ihmisiä yksiselitteisesti huonona tai hyvänä, en koe tällaista mustavalkoisuutta mitä epävakaisiin liittyy. Pidän ihmisiä erehtyväisinä olentoina jotka tekevät virheitä ja jokaisella on omat kipupisteensä ja triggerinsä.

Minulla on hyvin erityyppisiä epävakaadiagnosoituja ystäviä. Joillakin on niin paljon ongelmia etteivät he kykene ollenkaan sitoutumaan esim. näkemisiin vaan aina perutaan. Ei ikinä tiedä mistä tuulee, edellisenä päivänä asiat ollaan innoissaan näkemisestä, sitten perutaan. Toiset on toimintakykyisempiä. En voi yhtään kuvata näitä ihmisiä täysin samanlaisia. Jotkut ei kykene käsittelemään konfliktia (mitkä normaaleja ihmissuhteissa) vaan häviävät kuin pieru saharaan. Moni taistelee huonon henkisen olon kanssa. Itse minulla on huono olla joskus ja vetäydyn ja jos vaikka en vastaa viestiin ja sillä hetkellä minulle laitetaan viestiä kuinka huono ihminen olen ja saatan yhtäkkiä saada ison avautumisen kaikesta mikä minussa on vikana.

Tunnen toisaalta ihmisiä joilla ei ole mitään dg ja käyttäytyvät vielä häiritsevämmin. Eivät käsittele ongelmiaan ja sitten räjähtelevät kuin painekattilat, juovat alkoholia turruttaakseen itseään. Tunnen oloni uhatuksi tällaisissa epävakaissa olosuhteissa jossa joku esim. soittaa humalassa käyttäytyen epävakaasti. Saatan triggeröityä pahasti.

Yhden yhteneväisyden näen epävakaissa ja se on aika mielenkiintoinen. Monella on käsitys siitä että asioiden pitää mennä mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Heillä on tarkat kriteerit sille mikä on sopivaa käytöstä heitä kohtaan. Uskoisin että tuo voi myös liittyä siihen, että monet joutuu aikuisiällä opettelemaan omien rajojen pitämistä jos niitä on loukattu. Välillä tulee tunne etten sovi joidenkin ystävien käsitykseen ihmisestä millainen minun pitäisi olla ja en riitä.

Ero epävakaadiagnoosisen ja ei epävakaan välillä voi olla se että toinen ei ole käynyt psykiatrilla. Monet epävakaat ystäväni ovat työstäneet itseään paljon, ja sen huomaa tunteista puhuttaessa. Minulla saattaa olla sellaisia tuttuja jotka käyttäytyvät minua paljon häiritsevämmin kuin epävakaat. Koska he kokevat olevansa normaaleja, heillä ei siten ole mitään käsiteltävää. 

Vierailija kirjoitti:

Hän on kertonut sen, hänellä "työkaverilla" on ep joten siitä tiedän. Turhaan sinä siellä raivoat, katso peiliin hullu

Okej.....

Vierailija kirjoitti:

Epävakaassa on "hauskinta" se että se paskin tulee aina heti sen parhaimman jälkeen. Esim. ihanan ulkomaanmatkan jälkeen hän voi olla kotiinpaluun jälkeisenä päivänä aivan erityisen pahalla mielellä, kohdella sinua, jonka seurasta juuri nautti ulkomaanmatkalla, kuin ilmaa. Aivan kuin koko matkaa ei olisi ollutkaan, sitä ei muistella. Aivan kuin hänen persoonallisuushäiriönsä vetäisisi pakonomaisesti sinne toiseen ääripäähän hienojen tunnelmien jälkeen, ikään kuin kirjaimellisesti estäisi häntä olemasta onnellinen, jotenkin kavahtaisi sitä hyvää oloa.

Itse en kykene tuntemaan aitoa onnea elämässä. Jos koen onnea ja seesteisyyttä mietin usein mitä pahaa tapahtuu seuraavaksi. Elämässäni lapsena tapahtui uhkaavia asioita kun koin onnea viimeksi aidosti. Tuli järkyttäviä asioita keskellä sitä kun yritti vain olla lapsi ja elää elämää tasaisesti.

Kavahdan siis hyvää oloa.

Uskoisin tämän liittyvän traumaan ja jatkuvaan ylivireystilassa elämiseen. Olen varuillani, etsin uhkia. Seesteinen normaali olotila ei ole minulle normaali. T.epävakaa

Mikä tähän hyvän olon kavahtamiseen auttaisi? Haluan ymmärtää, tuntuu pahalta ettei toinen osaa olla oikeasti tyytyväinen. Kun esim pariskunnalla on ollut hauska loma ja kaikki menee pieleen kotiintullessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei epävakaan persoonan kanssa oikein voi tulla toimeen. Surullista mutta totta, eli helpommalla pääset kun pysyt kaukana.

Samaa mieltä, liian monen epävakaan kohdanneena. Toivottomia tapauksia ilman intensiivistä hoitoa. Yksi parantui käytöshäiriöstään lääkityksellä ja terapialla, mutta "toipunutta" ei tietenkään voi enää epävakaaksi luokitella. 

Tässäkin ketjussa taas näkee miten epävakaat vakuuttelevat olevansa "ihan normaaleja ihmisiä", muut eivät vain ymmärrä ja muiden vika. Komppaan myös sitä joka sanoi että epävakaata on turha lähteä parantamaan itse, siinä ei aiheuta kuin itselleen masennuskierteen. Mitään paljon peräänkuulutettua ymmärrystä ja hyväksyntää ei pitäisi edes antaa koska se vain ruokkii epävakaan käytöstä ja ajatusmaailmaa omasta erinomaisuudestaan - usein epävakaus heillä pääsee pahentumaan nimenomaan jonkun "sallijan" toimesta joka sietää ja antaa anteeksi joka ikisen oikun. Kannattaa muistaa että epävakaus ei tosiaan ole mielisairaus vaan osa persoonaa jota ei muuteta kuin hitaalla ja omistautumista vaativalla terapiaohjelmalla. Johon harva BPD hakeutuu, koska eivät tosiasiassa usko olevansa hoidon tarpeessa. Muut ovat vain väärässä. 

Mulla epävakaaseen käytökseen auttoi traumaterapia ja PTSD-diagnoosi. Diagnoosi epävakaa napsahti akuutin traumatisoitumisen aikana. Olin varmaan juuri se ärsyttävä hankala potilas joka oli hankala ja jolla ei lääkitys auttanut. Varmaan epävakaa sitten. Käyttäytyikin kaoottisesti voimakkaan stressitilanteen myötä.

Lääkityksiin en koske enää koska esim vieroitusoireet laittoi tunteet sahaamaan eikä tunteisiin päässyt käsiksi lääkityksillä koska ne lamasi. Mulla on itse lääkitykseenkin jonkinasteisia traumakokemuksia vieroitusoireiden ja haittojen myötä. Lääkitys pahensi myös ajoittain dissosiaatiota. Terapia oli hyödytöntä.

Paljon tasaisempi olo ilman kun kokeilee kaikenlaisia psykiatrian aineita.

Rakastava tasainen ilmapiiri, turvalliset ihmiset on auttanut eheytymään.

Mielenterveys.fi

Sieltä löytyy perus infoa, on toki muitakin sivustoja.

Ikävä häiriö, eivätkä yleensä itse tunnista häiriöksi, ajattelu ja tavat ovat niin juurtuneita.

Itse pysyn kaukana, ja välttelen häiriön kanssa eläviä. Olen seurustellut yhden kanssa, öiset puhelut, haukkumiset, vaatimukset, valehtelu, pettäminen, petkuttaminen olivat jatkuvaa. Vuosien piina eron jälkeen. Hänellä oli jo uusi, mutta vainoaminen jatkui kauan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko diagnoosi on keksimällä keksitty peitoksi sille miten joitakin saatu lyödä loputtomasti päähän ja he reagoivat sitten. Tämän sai Diana ja monet muut jotka ievät suostu löhinnä äijien pillin mukaan tanssimaan . Diagnoosin kehittelivät äijät. On hyvin kiistanalaista onko ko asiaa olemassakaan - haluttiin vain antaa jokin leima ja nimi ihmisille joita ei viitsitä ymmärtää vaikka he eivät ole sairaita . Ihan tekemällä tehty diagnoosi helpottamaan lääkäreitten arkea . Kusetettuja ihmisiä ei muuta, ovat he!

Niin minustakin vähän tuntuu (itselläni ei ole kyseistä diagnoosia btw). Miten "terve" "persoonaltaan ei viallinen" "kunnon" "normaali" ihminen sitten reagoi siihen jos häntä on pienenä lapsena kohdeltu kuin arvotonta roskaa. Ja kiusattu koulussa. Sekä muutenkin sorrettu ja potkittu päähän.

Persoonaltaan ei häiriintynyt, ei viallinenko on vain yhtä hymyä ja teflonia? Niinkö?

Minusta on tosi raakaa ja julmaa tuomita ihminen kokonaan vialliseksi ja paskaksi, jos hänellä on kaltoinkohtelua taustalla ja sen satuttaa. Persoonaltaan viallinen= ihmisenä viallinen.

Vanha ketju mutta olen juuri saanut tietää isälläni olevan tuo häiriö. Isä kohteli mua välillä suorastaan sadistisesti ja oli välillä mukava. Minä todella kasvoin jatkuvassa pelossa enkä ole ikinä osannut pitää puoliani ja ihmiset ovat saaneet kohdella mua kuin roskaa. En varmaan ikinä tule 'normaaliksi'. Arvaa miltä tuntuu lukea teidän itsesääliitelyviestejä? Raakaa ja julmaa on ainoastaan se että saatte pilata muiden elämän ja selitellä perääm että 'teitä' on vain kaltoinkohdeltu!

Esim. siksi, että isä todennäköisesti ei olisi saanut lapsia luokseen asumaan, koska epävakaa voi näyttää aivan tavalliselta, ehkä vähän tavallista enemmän "tunneihmiseltä" ja tavallista "intensiivisemmältä" muille kuin lähipiirilleen. Uskokaa pois, epävakaan äidin lapsena tiedän. Äiti 78 v. ja minä 54 v. nykyään. Olisi pitänyt katkaista välit parikymmentä vuotta sitten, nyt ei enää pysty, ei ole sydäntä särkeä hänen sydäntä, vaikka itselleni vahinkoa aiheutan. Äidillä ei mitään sairaudentuntoa ole, ei ole koskaan katsonut tarvitsevansa apua. Minä sen sijaan olen psykoterapiani käynyt. On ollut helvettiä ja on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Turvaa, tukea ja vakautta!

Miten ihmeessä sitä voi tarjota, kun toinen esim jättää jatkuvasti, solvaa ja haukkuu ja vetoaa vain siihen että "no mä olen tämmönen, ota tai jätä".

Sit kun sanotaan että okei, no mä jätän jos tuo ei lopu, niin aletaan itkemään miten hylkäsin niin julmasti.

Vierailija kirjoitti:

Nostelen vanhaa ketjua. Kuinka te, jotka olette katkaisseet epävakaaseen välit olette pärjänneet? Etenkin jo on ollut erityisen läheinen. Onko alkanut häirintä tai vainoaminen?

Entä voiko tunnetilat todellakin vaihdella siten, että olet maailman hienoin ihminen, mutta viiden minuutin päästä paska ja huono ihminen? Tämä jaksaa aina yllättää. Tuleeko tässä välissä joku aikaisempi konflikti mieleen ja ottaa ylivallan vai mitä tässä tapahtuu?

Itse katkaissut välit oman terveyden vuoksi, mutta epävakaa ei anna periksi ja häiriköi aina tietyin väliajoin.

Minulla kokemus, että epävakaa ystäväni laittoi välit poikki enkä ole hänestä kuullut pariin vuoteen. Hän oli saanut kyseisen dg. Meillä oli takana lapsuudesta asti ollut ystävyys ja kyllä se välirikko toisaalta tuntui helpotukselta mutta myös surulliselta. Asiat olivat aina hyvin mustavalkoisia. Koin myös, että mitä enemmän hän avautui minulle asioistaan, hänen käytös minua kohtaan myös muuttui henkisesti aggressivisemmaksi ja vaativaksi ja koin itse sitä kautta riittämättömyyttä hänen vaatimuksilleen ja minkälainen ystävä minun olisi pitänyt olla. Pari viimeistä vuotta ystävyys tuntui vaan jatkuvalta haukkumiselta ja tuli paineita aina hänen näkemiselleen. Ei minulla ole muiden ystävieni kanssa ollut tällaisia haasteita.

Surullista kuulla näitä. Ongelma kulkee suvuittain muiden mielen sairauksien ohella, joten vaikea osoittaa sukupolvien ketjussa alkuperäistä "syyllistä", mutta itse voi parantua ja katkaista pahan kierteen. 

Teille joilla on dg, suosittelen Youtubessa Dr. Foxin kanavaa BPD-oireisille. Hänen videoiltaan saa paljon itseymmärrystä siitä, mikä itseä vaivaa ja miten voi parantua. 

Olen tällä "kirjolla" ja elän nykyään vakaata parisuhde-elämää. BPD-Persoonallisuushäiriöstä voi parantua ja ennuste on hyvä. Mm. Dialektinen käyttäytymisterapia auttaa.

Muille, jotka seurustelette tällaisen henkilön kanssa: tärkeintä on, että henkilö itse sitoutuu hoitoon. Jos ei, elämä voi olla vaikeaa. Siinä tapauksessa tarkastele itse itseäsi: Miksi olet alkanut tällaiseen suhteeseen? Miksi siedät huonoa kohtelua? Kenenkään ei tarvitse sietää. 

Vierailija wrote:

Surullista kuulla näitä. Ongelma kulkee suvuittain muiden mielen sairauksien ohella, joten vaikea osoittaa sukupolvien ketjussa alkuperäistä "syyllistä", mutta itse voi parantua ja katkaista pahan kierteen. 

Teille joilla on dg, suosittelen Youtubessa Dr. Foxin kanavaa BPD-oireisille. Hänen videoiltaan saa paljon itseymmärrystä siitä, mikä itseä vaivaa ja miten voi parantua. 

Olen tällä "kirjolla" ja elän nykyään vakaata parisuhde-elämää. BPD-Persoonallisuushäiriöstä voi parantua ja ennuste on hyvä. Mm. Dialektinen käyttäytymisterapia auttaa.

Muille, jotka seurustelette tällaisen henkilön kanssa: tärkeintä on, että henkilö itse sitoutuu hoitoon. Jos ei, elämä voi olla vaikeaa. Siinä tapauksessa tarkastele itse itseäsi: Miksi olet alkanut tällaiseen suhteeseen? Miksi siedät huonoa kohtelua? Kenenkään ei tarvitse sietää. 

 

Sitoutuu hoitoon vai elämänlaatua parantavaan toimintaan? Kaksi eri asiaa, vaikka kuinka halutaan väittää vastaan.

Vierailija wrote:

Mielenterveys.fi

Sieltä löytyy perus infoa, on toki muitakin sivustoja.

Ikävä häiriö, eivätkä yleensä itse tunnista häiriöksi, ajattelu ja tavat ovat niin juurtuneita.

Itse pysyn kaukana, ja välttelen häiriön kanssa eläviä. Olen seurustellut yhden kanssa, öiset puhelut, haukkumiset, vaatimukset, valehtelu, pettäminen, petkuttaminen olivat jatkuvaa. Vuosien piina eron jälkeen. Hänellä oli jo uusi, mutta vainoaminen jatkui kauan.

Ei tuo ole epävakautta. Etsi joku parempi valhe, niin katsotaan sitten uudelleen. 

Kriteeriksi riittää vaikka se, että syö toisen mielestä liikaa. Sekä se, ettei halua avioeroa.

Tai se, ettei tiedä tutkimuksissa yhtä sivistyssanaa. 

Vierailija wrote:

Olen ymmärtänyt, että lähes kaikissa persoonallisuushäiriöissä piirteitä toisistaan mm. Esim. Narsismista.

Eri asia, jos narsistinen persoonallisuushäiriö. Kaikilla ihmisillä kuitenkin narsistisia piirteitä, kaikki ei silti persoonallisuushäiriöisiä.

Eli muissa persoonallisuushäiriöissä on narsistisia piirteitä ja se on ymmärrettävää. Niin kuin muutamat kommentoineen: kyse on ihmisen epäterveestä puolustusmekanismista, joka on hioutunut osaksi persoonaa. Narsistinkin syvin syy on huono itsetunto.

Persoonallisuushäiriöiset pyrkivät suojelemaan itseään ja joskus se tulee esiin hyvin narsistisena käytöksenä.

Joskus voi saada diagnoosiksi sekamuotoisen persoonallisuushäiriö, jolloin sinulla saattaa olla päällekkäin useampi.

Kaikissa ihmisissä on persoonallisuuden häiriön piirteitä. Erot tulee siitä, kenellä on dg papereissa ja kenellä ei. Ei tarvitse olla hiljattain saatu, vaan myös 30v sitten laitettu käy sellaisenaan nykypäivänäkin. 

En jaksa enää elää tällaisen vaativan ihmisen kanssa. Hän saa käyttäytyä loukaten minua, ja minun pitää vain ymmärtää.Monta episodia on ollut. Hän ei ymmärrä tehneensä väärin, vaan kääntää sen minun syykseni.Herkkänä ihmisenä pohdin sen jälkeen pitkään, mitä oikein tapahtui. Syytösten jälkeen kestää joitakin kuukausia, että haluaa taas olla ystävä.Minun henkiset voimat ei enää kestä tätä. Tietää olevansa epävakaa, niin etsisi hoitoa, kun rahaa kuulemma on.Siihenhän on kehitetty oma terapiamuoto, olikohan se dialektinen terapia. Mutta jos toisessa on aina se vika, niin ei varmaan kiinnosta. 

Siskollani on epävakaa diagnoosi. Hän tyrannisoi, haukkui ja vähätteli minua koko lapsuuteni ajan. Milloin oli kuin Naantalin aurinko ja seuraavassa hetkessä raivosi silmittömästi. Hän on sanonut minulle, että olen laiska ja läski, kun olin kahdeksan . Että olen tyhmä, koska en osaa laskea. Minulla on matemaattinen lukihäiriö. Hän ei suostunut nostamaan maljaa, kun pääsin kolmannella yrittämällä korkeakouluun opiskelemaan unelma-ammattiini. Olen oppinut myötäilemään jokaisessa ihmisuhteessani. Pelkään sanoa omia mielipiteitäni missään. Pidän itseäni tyhmänä ja vääränlaisena. Käyn terapiassa, koska olen niin ahdistunut ja stressi on kroonistunut. En saa nukuttua. Siskoni on minusta 13-vuotta vanhempi. Ei ole koskaan pyytänyt anteeksi. Miten minun pitäisi ymmärtää, jos toinen ei halua ottaa vastuuta omista teoistaan.

Mun ukolla epävakaa hän On syyttänyt minua 40vuotta kaikkeen olen syypää,siihenkin kun meill ei hänen mielestä käy vieraita kun olen kuulemma ajanut ne pois,mutta se johtuu siit kun ukko on vuosikymmeniä valehdellut minusta kaikkee,saaden nostamaan itsensä jalustalle eräiden sukulaistensa edessä ja hän on sisarustensa lellivauva  ikä 70v!! Tämä vasta pientä,olen niin masentunut että en jaksa kirjoittaa enempää ja olen niin väsynyt js vihainen kun minut on haukuttu hiljaiseksi ja tyhmä kun olen en osaa tai nyt jo osaan vasta,mutta 40vuotta olen kiukuttelua ja räyhäkohtauksia ja syyttämistä kuunnellut ja nyt on mitta lopullusesti täynnä..!!!!