Lue keskustelun säännöt.
Epävakaan persoonallisuuden omaava - mitä toivoo läheisiltä?
31.01.2014 |
Eräällä läheiselläni on todettu epävakaa persoonallisuus. Hänen kanssaan kommunikointi on aina tuntunut työläältä ja ei luontevalta. Hän myös aika ajoin suuttuu tai raivostuu jostain vanhasta jutusta ja saattaa jopa katkaista välit. Hyvinä hetkinä on sympaattinen ja mukava, kyseessä sukulainen ja olemme jonkun verran tekemisissä. Minua kiinnistaisi, että mitä tällaisen diagnoosin omaava yleensä toivoo läheisiltä? Jos työntää pois ja katkaisee välit, niin tarkoittaako sitä jne.
Kommentit (127)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko epävakaassa personnallisuushäiriössä kohonnutta narsistisuutta?
Vissiin voi tavallaan olla. Riippuu ihmisestä. Oman navan ympärillä yleensä mennään. Jos vertaa narsistia ja epävakaata, narsisti juonittelee ja manipuloi saadakseen toisen valtansa alle, epävakaa voi juonitella ja manipuloida, mutta yleensä sadakseen toiselta nimenomaan huomiota ja hoivaa. Noin pelkistetysti. Epävakaa on monessa kuin uhmaikäinen lapsi. Narsisti taas häijympi tyranni.
Narsistinen ihminen hakee muilta ihmisiltä huomiota ja ylistystä. Epävakaa persoonallisuus usein pelkää hylätyksi tulemista ja itsetunto voi leijua joko "olen todella hyvä ihminen" ja "olen maailman paskin ihminen" välillä useinkin. Epävakaa ihminen usein hakee jonkinlaista vahvistusta sille, etteivät läheiset jätä häntä ja saattaa tiedostamatta koetella ystävyyksiä nähdäkseen hylätäänkö hänet vai ei. Ei ole sellaisella mitään tekemistä narsistisuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
On traumoja.
Vahvat raivon, epätoivon ym. tunteet heräävät tilanteissa, jotka muistuttavat alkuperäistä traumatisoivaa tilannetta pienenä, esimerkiksi hylätyksi tulemista tai omien tarpeiden mitätöimistä. Siinä mielessä se on totta, että "epävakaa käyttäytyy kuin 2 -vuotias", koska hän elää nykyhetkessä tuota tilannetta tunnetasolla uudestaan. Kyseessä on emotionaalinen takauma (flashback).
Epävakaa ei ole omien tunteidensa uhri, joka ei mahtaisi käytökselleen mitään, se vain tuntuu siltä, koska nuo tunnetilat ovat todella vahvoja ja tuntuvat ainoalta todellisuudelta siinä hetkessä. Epävakaasti luokiteltu voi vapautua traumoistaan ja sitä kautta tulla täysin tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi ihmiseksi. Se on 100% mahdollista ja muuta ei kannata uskoa hetkeäkään. Toivoa siis on.
Epävakaudesta paraneminen lähtee siitä, että itse oppii tiedostamaan, milloin vanha trauma herää. Tässä voi joutua paljon käymään sisäistä taistoa; se emotionaalisesti haavoittunut osa kun vakuuttaa todella uskottavasti, että tilanne on päällä tässä ja nyt, eikä 20-40 vuotta sitten. Jälkikäteen kun rauhallisempana tarkastelee tilanteita, joissa suistuu raiteiltaan, oppii huomaamaan kaavan. Silloin voi tunnistaa laukaisevia tekijöitä, joiden kautta saa tietoa siitä, mistä traumassa on kyse (hylkäys, torjunta jne). Näiden käsittelemiseksi voi sitten valita haluamansa tien.
Jos jonkun epävakaan läheinen haluaa auttaa läheistään, tai epävakaa itseään, ehdotan tässä yhtä hyvin yksinkertaista apukonstia epävakaille itselleen käytettäväksi akuutteihin tilanteisiin, josta oli itselleni apua (siitä huolimatta suosittelen jokaista tekemään niin kuin oikealta tuntuu ja hakemaan asianmukaista apua).
Akuuttitilanteissa, kun jokin on laukaissut traumaattisen muiston, ihminen menee primitiiviseen taistele- tai pakene tilaan. Se on akuutti stressireaktio, jonka tarkoitus on henkeä uhkaavissa tilanteissa suojella ihmistä. Silloin veri pakenee aivoista raajoihin taistelua tai pakenemista varten.
Käsien piteleminen otsalla muutaman minuutin ajan auttaa tuomaan veren takaisin aivojen etuosaan, jossa rationaalinen ajattelu tapahtuu. Se purkaa stressireaktion ja ihminen rauhoittuu. Se on helppo tehdä; vaikea osuus on saada itsensä siinä tunnemyllerryksessä uskomaan, että niin kannattaisi tehdä: taistelu (raivostuminen) tai pakeneminen ("mä jätän sut!), tuntuu "luonnollisemmalta".
Jos se tuntuu liian vaikealta, voi kokeilla rauhallisemmalla hetkellä muistella jotain tilannetta, joka herätti trauman tai tuntui stressaavalta, ja pidellä käsiä otsalla ajatellen stressaavaa tilannetta. Sekin purkaa stressireaktion kyseiseen muistoon liittyen ja ajan mittaan toistettuna tunteiden ota vastaavissa tilanteissa lievenee.
Voimaa ja toivoa kaikille tuleville-vakaille ja heidän läheisilleen.
Vaikka epävakaassa persoonallisuudessa on varmasti on takana jonkinlaisia traumoja, olet kuitenkin siinä väärässä että siitä voisi 100% parantua. Myös puhut siitä kuin se olisi traumaperäinen stressihäiriö. Nämä kaksi asiaa eivät ole samoja. Traumaperäisestä stressihäiriöstä voi parantua, epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa voi oppia elämään, mutta koska se on persoonallisuushäiriö se tarkoittaa, että se on osana persoonallisuutta koko loppuelämän. Sitä kuitenkin voi oppia hallitsemaan ja usein aikuisena, tai yli 30v+ se voi hellittää.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini on juuri tuollainen. Tosi paha puolisolleen ja lapsilleen. Onko parempi, että heillä on äiti kuitenkin läsnä arjessa kunnes lapset ovat vanhempia. Vai erota, jolloin he ovat mahdollisesti enemmän hänen armoillaan. Koska enemmän sossut valitsevat äidin lähivanhemmaksi, vaikka olisikin yhteishuoltajuus.
En usko. Et vois mistään edes tietää tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka epävakaassa persoonallisuudessa on varmasti on takana jonkinlaisia traumoja, olet kuitenkin siinä väärässä että siitä voisi 100% parantua. Myös puhut siitä kuin se olisi traumaperäinen stressihäiriö. Nämä kaksi asiaa eivät ole samoja. Traumaperäisestä stressihäiriöstä voi parantua, epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa voi oppia elämään, mutta koska se on persoonallisuushäiriö se tarkoittaa, että se on osana persoonallisuutta koko loppuelämän. Sitä kuitenkin voi oppia hallitsemaan ja usein aikuisena, tai yli 30v+ se voi hellittää.
Puhun siitä omien kokemuksieni ja uskomuksieni kautta.
Uskon, että "epävakaasta persoonallisuushäiriöstä" on 100% mahdollista parantua. Diagnooseille en anna paljon painoarvoa. Ne eivät ole oireiden syy; ne ovat lähinnä nimityksiä oireille, ja mielenterveyden diagnoosit ovat melko hataralla pohjalla keikkuvia rakennelmia. Kaikkien mielenterveyden häiriöiden taustalla on traumoja.
Olet vapaa uskomaan toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka epävakaassa persoonallisuudessa on varmasti on takana jonkinlaisia traumoja, olet kuitenkin siinä väärässä että siitä voisi 100% parantua. Myös puhut siitä kuin se olisi traumaperäinen stressihäiriö. Nämä kaksi asiaa eivät ole samoja. Traumaperäisestä stressihäiriöstä voi parantua, epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa voi oppia elämään, mutta koska se on persoonallisuushäiriö se tarkoittaa, että se on osana persoonallisuutta koko loppuelämän. Sitä kuitenkin voi oppia hallitsemaan ja usein aikuisena, tai yli 30v+ se voi hellittää.
Puhun siitä omien kokemuksieni ja uskomuksieni kautta.
Uskon, että "epävakaasta persoonallisuushäiriöstä" on 100% mahdollista parantua. Diagnooseille en anna paljon painoarvoa. Ne eivät ole oireiden syy; ne ovat lähinnä nimityksiä oireille, ja mielenterveyden diagnoosit ovat melko hataralla pohjalla keikkuvia rakennelmia. Kaikkien mielenterveyden häiriöiden taustalla on traumoja.
Olet vapaa uskomaan toisin.
Olet siinä oikeassa, että sinulla on oikeus uskoa mihin uskot, mutta älä puhu täällä niistä tosina jos sinulla ei ole mitään tieteellistä pohjaa näille asioille, joihin uskot. Siksi ehkä kannattaisi kirjoittaa pitkän tekstin alkuun että "nämä ovat minun uskomuksia eikä niillä ole tieteellistä todisteita".
Jos pystyisi uskomaan, että epävakaa edes hiukan häpeää sanojaan ja käytöstään, olisi helpompi jatkaa kaveruutta. Koskaan vain ei ole tuntunut siltä. Päinvastoin, hänessä ei ikinä ole pienintäkään syytä.
Uskon ja ymmärrän että hylkäämisen traumoja on, hänellä lapsuus on ollut rankka. Mutta silti, anteeksi pitäisi edes joskus oppia pyytämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet siinä oikeassa, että sinulla on oikeus uskoa mihin uskot, mutta älä puhu täällä niistä tosina jos sinulla ei ole mitään tieteellistä pohjaa näille asioille, joihin uskot. Siksi ehkä kannattaisi kirjoittaa pitkän tekstin alkuun että "nämä ovat minun uskomuksia eikä niillä ole tieteellistä todisteita".
Ehkä kannattaisikin kirjoittaa noin tekstin alkuun! Lähtökohtaisesti tosin kaikki täällä puhuvat omista uskomuksistaan käsin, muuten vain referoisimme tieteellisiä julkaisuja lähdeviitteineen. Mutta ymmärrän että tämä aihe on arka ja ihmisillä tarve tietää, mihin sanoihin voi luottaa.
Minusta siksi onkin hyvä jokaisen perehtyä asioihin itse eri näkökulmista ja tehdä niin, kuin tuntuu oikealta. Omaa päätelmääni mielenterveyden lääketieteelliseen tutkimukseen perehdyttyäni on, että nuo mielenterveyden diagnoosit ne vasta vailla tieteellisiä todisteita ovatkin, pelkkää kehäpäätelmää ja käsitejargonia. Ne näyttävät minusta lähinnä psykiatrien omalta pieneltä kuplalta, joiden perusteella voidaan määrätä lääkkeitä ja kertoa ihmisille, että heitä ei oikein nyt voida auttaa. Semmoinen on minusta ihan täyttä potaskaa enkä siihen usko.
Heti kun psykiatrien kuplasta astuu vaikkapa psykologin/terapeutin vastaanotolle, saa "epävakaakin" jo kuulla, että sillä diagnoosilla ei ole paljoakaan väliä, vaan sillä, mitä ihminen on elämässään kokenut ja kokee.
Minulla on epävakaa ph. Minä en kyllä raivoa, mutta sellaiset kokemukset, joissa olen tuntenut arvottomuutta jäävät mieliin vuosiksi. Haluan puhua niistä ja monet eivät, vaan minulle raivostutaan. Silloin kyllä vetäydyn, koska haukkuminen ja raivoominen (minua kohtaan) lisäävät arvottomuuden kokemusta ja kierre on valmis. Viimeisin tällainen tapaus oli kaverin kanssa. Hän oli muka ystäväni ja silti vuosikausia haukkui minua takanapäin. Hän ei koskaan pyytänyt oikeasti anteeksi ja vähätteli tapahtunutta. Tunsin selän takana puhumisesta arvottomuutta ja sitä lisäsi se vähättely. Olisin halunnut, että hän joskus ymmärtäisi, että minua satutti tuo kaikki. Hän haukkui minut ruikuttajaksi, kun halusin puhua asiasta. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä tuosta satuttavasta suhteesta - mitä ei-epävakaat tekisi?
Minulla epävakaus on ennen kaikkea minuuden kokemuksessa. Koen olevani yleensä huono ja arvoton. Tarvitsen paljon vakuuttelua muilta, ettei niin ole. Minulla ei ole koskaan ollut "kiihkeitä ihmissuhteita" tms. Olen inttovertti ja tutustun ihmisiin hitaasti. Vasta tuli jossain vastaan, että epävakaan yleisin tunne on viha. Sellaistakaan mulla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä on ongelmana eniten se, että muistan paljon muiden mielestä pieneltä tuntuvia asioita. Ja siis negatiivissävytteisiä asioita.
Oon parikymppinen, ja oon edelleen ärsyyntynyt asioista, joita on sanottu mulle kun olin alle kouluikäinen. Kouluajoilta saakka niitä suututtavia asioita on vielä enemmän, ja joka päivä tuntuu ett joku juttu jää kaivertelemaan mielen sopukoita inhottavalla tavalla. Esimerkiksi kerran, muutama vuosi sitten, puhuttiin hiuksista ja yks tuttu sitt sano mulle, että "sun hiuksissa on jossain kohti tummempaa kuin muualla. Ootko värjänny vai mitä?" En oo värjänny hiuksia koskaan ja toi tyyppi, sen kuulus tietää se, mutt silti se kysyy tollasta! Ja hiukset on mun lempiasia itessäni, ja toi kysymys kummittelee mun mielessä, että ainoa asia josta itsestäni pidän, ei muiden mielestä ole hyvä.
Ajattelen usein ennen jonkun kaverin tapaamista meidän yhteistä kaverihistoriaa, ja aina mulle tulee mieleen kaikkii ärsyttäviä paskajuttuja, ja sitt mietin "ett helvetti, en varmasti oo sen kanssa hyväntuulinen, sais painuu helvettiin mun elämästä!"
Useimmat kaverit hermostuu, jos rupeen kaivelemaan vanhoja. Tai mulle se ei ole vanhojen kaivelua, vaan yritän vain ymmärtää. Ihmisten ilmeet tulkitsen myös usein negatiiviseksi, ja sitten kun kysyn, ett miks sulla oli tollanen ilme, siitäkin hermostutaan ja sanotaan että se nyt vain on mun perusilme!
Mua harmittaa ihmisten suhtautuminen, ja sitä siis toivon, että mun sosiaaliset rajoitteet ymmärrettäisiin, ja oikeasti jos suostuttas puhumaan mun kanssa, että mitä ihan oikeasti eleillään ja sanoillaan ovat tarkoittaneet, niin se olisi mukavaa.
Nyt joudun vain hautomaan ilkeitä ajatuksia epätietoisuudessani.
Oletkohan nyt täysin varma diagnoosistasi? Tuon tasoinen sosiaalinen sokeus ja toisten ilmeiden väärintulkinta - puhumattakaan jankkauksesta - kuulostaa Aspergerilta. Ja puhun kokemuksesta.
Minusta nuo "jankkaamiset" kuulosti hyvin tutulta. - toinen epävakaa, ei asperger
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko epävakaassa personnallisuushäiriössä kohonnutta narsistisuutta?
Vissiin voi tavallaan olla. Riippuu ihmisestä. Oman navan ympärillä yleensä mennään. Jos vertaa narsistia ja epävakaata, narsisti juonittelee ja manipuloi saadakseen toisen valtansa alle, epävakaa voi juonitella ja manipuloida, mutta yleensä sadakseen toiselta nimenomaan huomiota ja hoivaa. Noin pelkistetysti. Epävakaa on monessa kuin uhmaikäinen lapsi. Narsisti taas häijympi tyranni.
Ei epävakaa kykenee manipuloimaan tai juonimaan (näin on todennut häiriön tutkijatkin)! Sehän vaatii ennakoimista, ja epävakaudessa on kyse juuri ennakoimattomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisten pitäisi pitää rajansa, ei suostua toisen mielialojen mukaan pomputeltavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tämä koko diagnoosi on keksimällä keksitty peitoksi sille miten joitakin saatu lyödä loputtomasti päähän ja he reagoivat sitten. Tämän sai Diana ja monet muut jotka ievät suostu löhinnä äijien pillin mukaan tanssimaan . Diagnoosin kehittelivät äijät. On hyvin kiistanalaista onko ko asiaa olemassakaan - haluttiin vain antaa jokin leima ja nimi ihmisille joita ei viitsitä ymmärtää vaikka he eivät ole sairaita . Ihan tekemällä tehty diagnoosi helpottamaan lääkäreitten arkea . Kusetettuja ihmisiä ei muuta, ovat he!
Niin minustakin vähän tuntuu (itselläni ei ole kyseistä diagnoosia btw). Miten "terve" "persoonaltaan ei viallinen" "kunnon" "normaali" ihminen sitten reagoi siihen jos häntä on pienenä lapsena kohdeltu kuin arvotonta roskaa. Ja kiusattu koulussa. Sekä muutenkin sorrettu ja potkittu päähän.
Persoonaltaan ei häiriintynyt, ei viallinenko on vain yhtä hymyä ja teflonia? Niinkö?
Minusta on tosi raakaa ja julmaa tuomita ihminen kokonaan vialliseksi ja paskaksi, jos hänellä on kaltoinkohtelua taustalla ja sen satuttaa. Persoonaltaan viallinen= ihmisenä viallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on epävakaa ph. Minä en kyllä raivoa, mutta sellaiset kokemukset, joissa olen tuntenut arvottomuutta jäävät mieliin vuosiksi. Haluan puhua niistä ja monet eivät, vaan minulle raivostutaan. Silloin kyllä vetäydyn, koska haukkuminen ja raivoominen (minua kohtaan) lisäävät arvottomuuden kokemusta ja kierre on valmis. Viimeisin tällainen tapaus oli kaverin kanssa. Hän oli muka ystäväni ja silti vuosikausia haukkui minua takanapäin. Hän ei koskaan pyytänyt oikeasti anteeksi ja vähätteli tapahtunutta. Tunsin selän takana puhumisesta arvottomuutta ja sitä lisäsi se vähättely. Olisin halunnut, että hän joskus ymmärtäisi, että minua satutti tuo kaikki. Hän haukkui minut ruikuttajaksi, kun halusin puhua asiasta. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä tuosta satuttavasta suhteesta - mitä ei-epävakaat tekisi?
Minulla epävakaus on ennen kaikkea minuuden kokemuksessa. Koen olevani yleensä huono ja arvoton. Tarvitsen paljon vakuuttelua muilta, ettei niin ole. Minulla ei ole koskaan ollut "kiihkeitä ihmissuhteita" tms. Olen inttovertti ja tutustun ihmisiin hitaasti. Vasta tuli jossain vastaan, että epävakaan yleisin tunne on viha. Sellaistakaan mulla ei ole.
Millä perusteella sinut on psykiatrian toimesta stigmatisoitu epävakaaksi sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on epävakaa ph. Minä en kyllä raivoa, mutta sellaiset kokemukset, joissa olen tuntenut arvottomuutta jäävät mieliin vuosiksi. Haluan puhua niistä ja monet eivät, vaan minulle raivostutaan. Silloin kyllä vetäydyn, koska haukkuminen ja raivoominen (minua kohtaan) lisäävät arvottomuuden kokemusta ja kierre on valmis. Viimeisin tällainen tapaus oli kaverin kanssa. Hän oli muka ystäväni ja silti vuosikausia haukkui minua takanapäin. Hän ei koskaan pyytänyt oikeasti anteeksi ja vähätteli tapahtunutta. Tunsin selän takana puhumisesta arvottomuutta ja sitä lisäsi se vähättely. Olisin halunnut, että hän joskus ymmärtäisi, että minua satutti tuo kaikki. Hän haukkui minut ruikuttajaksi, kun halusin puhua asiasta. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä tuosta satuttavasta suhteesta - mitä ei-epävakaat tekisi?
Minulla epävakaus on ennen kaikkea minuuden kokemuksessa. Koen olevani yleensä huono ja arvoton. Tarvitsen paljon vakuuttelua muilta, ettei niin ole. Minulla ei ole koskaan ollut "kiihkeitä ihmissuhteita" tms. Olen inttovertti ja tutustun ihmisiin hitaasti. Vasta tuli jossain vastaan, että epävakaan yleisin tunne on viha. Sellaistakaan mulla ei ole.
Millä perusteella sinut on psykiatrian toimesta stigmatisoitu epävakaaksi sitten?
Minut diagnosoitiin osastohoidossa, jossa olin masennuksen vuoksi. Sain silloin sähköä ja käyttäydyin omasta mielestäkin sen takia omituisesti, muistikin meni. Vastasin sähköhoidosta huolimatta johonkin kysymyspapereihin. Luulen, että tuon kyselyn (+ voimakkaan itsetuhoisuuden) perusteella sain diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
On traumoja.
Vahvat raivon, epätoivon ym. tunteet heräävät tilanteissa, jotka muistuttavat alkuperäistä traumatisoivaa tilannetta pienenä, esimerkiksi hylätyksi tulemista tai omien tarpeiden mitätöimistä. Siinä mielessä se on totta, että "epävakaa käyttäytyy kuin 2 -vuotias", koska hän elää nykyhetkessä tuota tilannetta tunnetasolla uudestaan. Kyseessä on emotionaalinen takauma (flashback).
Epävakaa ei ole omien tunteidensa uhri, joka ei mahtaisi käytökselleen mitään, se vain tuntuu siltä, koska nuo tunnetilat ovat todella vahvoja ja tuntuvat ainoalta todellisuudelta siinä hetkessä. Epävakaasti luokiteltu voi vapautua traumoistaan ja sitä kautta tulla täysin tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi ihmiseksi. Se on 100% mahdollista ja muuta ei kannata uskoa hetkeäkään. Toivoa siis on.
Epävakaudesta paraneminen lähtee siitä, että itse oppii tiedostamaan, milloin vanha trauma herää. Tässä voi joutua paljon käymään sisäistä taistoa; se emotionaalisesti haavoittunut osa kun vakuuttaa todella uskottavasti, että tilanne on päällä tässä ja nyt, eikä 20-40 vuotta sitten. Jälkikäteen kun rauhallisempana tarkastelee tilanteita, joissa suistuu raiteiltaan, oppii huomaamaan kaavan. Silloin voi tunnistaa laukaisevia tekijöitä, joiden kautta saa tietoa siitä, mistä traumassa on kyse (hylkäys, torjunta jne). Näiden käsittelemiseksi voi sitten valita haluamansa tien.
Jos jonkun epävakaan läheinen haluaa auttaa läheistään, tai epävakaa itseään, ehdotan tässä yhtä hyvin yksinkertaista apukonstia epävakaille itselleen käytettäväksi akuutteihin tilanteisiin, josta oli itselleni apua (siitä huolimatta suosittelen jokaista tekemään niin kuin oikealta tuntuu ja hakemaan asianmukaista apua).
Akuuttitilanteissa, kun jokin on laukaissut traumaattisen muiston, ihminen menee primitiiviseen taistele- tai pakene tilaan. Se on akuutti stressireaktio, jonka tarkoitus on henkeä uhkaavissa tilanteissa suojella ihmistä. Silloin veri pakenee aivoista raajoihin taistelua tai pakenemista varten.
Käsien piteleminen otsalla muutaman minuutin ajan auttaa tuomaan veren takaisin aivojen etuosaan, jossa rationaalinen ajattelu tapahtuu. Se purkaa stressireaktion ja ihminen rauhoittuu. Se on helppo tehdä; vaikea osuus on saada itsensä siinä tunnemyllerryksessä uskomaan, että niin kannattaisi tehdä: taistelu (raivostuminen) tai pakeneminen ("mä jätän sut!), tuntuu "luonnollisemmalta".
Jos se tuntuu liian vaikealta, voi kokeilla rauhallisemmalla hetkellä muistella jotain tilannetta, joka herätti trauman tai tuntui stressaavalta, ja pidellä käsiä otsalla ajatellen stressaavaa tilannetta. Sekin purkaa stressireaktion kyseiseen muistoon liittyen ja ajan mittaan toistettuna tunteiden ota vastaavissa tilanteissa lievenee.
Voimaa ja toivoa kaikille tuleville-vakaille ja heidän läheisilleen.
Onko tota "takaumaa" vaan epävakailla?? :D Tai taistele pakene juttua? Kyllähän toi on kaikilla?
Entä jos ei oo trauma, voiko olla joku muu asia sitten joka laukaisee ton? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on epävakaa ph. Minä en kyllä raivoa, mutta sellaiset kokemukset, joissa olen tuntenut arvottomuutta jäävät mieliin vuosiksi. Haluan puhua niistä ja monet eivät, vaan minulle raivostutaan. Silloin kyllä vetäydyn, koska haukkuminen ja raivoominen (minua kohtaan) lisäävät arvottomuuden kokemusta ja kierre on valmis. Viimeisin tällainen tapaus oli kaverin kanssa. Hän oli muka ystäväni ja silti vuosikausia haukkui minua takanapäin. Hän ei koskaan pyytänyt oikeasti anteeksi ja vähätteli tapahtunutta. Tunsin selän takana puhumisesta arvottomuutta ja sitä lisäsi se vähättely. Olisin halunnut, että hän joskus ymmärtäisi, että minua satutti tuo kaikki. Hän haukkui minut ruikuttajaksi, kun halusin puhua asiasta. En näe muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä tuosta satuttavasta suhteesta - mitä ei-epävakaat tekisi?
Minulla epävakaus on ennen kaikkea minuuden kokemuksessa. Koen olevani yleensä huono ja arvoton. Tarvitsen paljon vakuuttelua muilta, ettei niin ole. Minulla ei ole koskaan ollut "kiihkeitä ihmissuhteita" tms. Olen inttovertti ja tutustun ihmisiin hitaasti. Vasta tuli jossain vastaan, että epävakaan yleisin tunne on viha. Sellaistakaan mulla ei ole.
Millä perusteella sinut on psykiatrian toimesta stigmatisoitu epävakaaksi sitten?
Minut diagnosoitiin osastohoidossa, jossa olin masennuksen vuoksi. Sain silloin sähköä ja käyttäydyin omasta mielestäkin sen takia omituisesti, muistikin meni. Vastasin sähköhoidosta huolimatta johonkin kysymyspapereihin. Luulen, että tuon kyselyn (+ voimakkaan itsetuhoisuuden) perusteella sain diagnoosin.
No sinulla on oikeus toisen lääkärin lausuntoon. Kannattaa vaatia korjausta tuohon asiaan. Älä alistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko epävakaassa personnallisuushäiriössä kohonnutta narsistisuutta?
Vissiin voi tavallaan olla. Riippuu ihmisestä. Oman navan ympärillä yleensä mennään. Jos vertaa narsistia ja epävakaata, narsisti juonittelee ja manipuloi saadakseen toisen valtansa alle, epävakaa voi juonitella ja manipuloida, mutta yleensä sadakseen toiselta nimenomaan huomiota ja hoivaa. Noin pelkistetysti. Epävakaa on monessa kuin uhmaikäinen lapsi. Narsisti taas häijympi tyranni.
Narsistinen ihminen hakee muilta ihmisiltä huomiota ja ylistystä. Epävakaa persoonallisuus usein pelkää hylätyksi tulemista ja itsetunto voi leijua joko "olen todella hyvä ihminen" ja "olen maailman paskin ihminen" välillä useinkin. Epävakaa ihminen usein hakee jonkinlaista vahvistusta sille, etteivät läheiset jätä häntä ja saattaa tiedostamatta koetella ystävyyksiä nähdäkseen hylätäänkö hänet vai ei. Ei ole sellaisella mitään tekemistä narsistisuuden kanssa.
Kun puhutaan narsistisesta häiriöstä, tarkoitetaan käsittääkseni sitäkin, että henkilö on narsistisesti häiriintynyt sillä tavalla, että näyttää käyttäytyvän ihan päinvastoin kuin se varsinainen oppikirjamalli narsistisesta persoonallisuudesta. Epävakaa siis pelkistetysti ajattelee usein, että olen täys paska. Narsisti pelkistetysti yleensä että mä oon ihan paras. Mutta onhan nää mutkikkaita juttuja, ja vaihtelee paljonkin ihmiskohtaisesti. Narsistillakin se saattaa samalla mennä hyvin kaksijakoisesti ja mustavalkoisesti, että sisällä raivoaa että mä oon ihan paska eiku paras eiku paska... Ulospäin se perinteinen narsisti toki mieluiten vakuuttaa että minä olen vahvin ja viisain ja paras. Nää on monimutkaisia asioita eikä helppoja selittää, etenkään kun olen ihan kyökkitsykoloogi vaan.
Narsistisesti häiriintynyt = joku vinoutuma suhteessa itsensä rakastamiseen, eli inhoaa tai jumaloi itseään - näistä suhtautumisista esiintyy jompaa kumpaa tai molempia. Mustavalkoisesti ja ristiriitaisesti. Ei tasapainoa ja realismia siinä.
On traumoja.
Vahvat raivon, epätoivon ym. tunteet heräävät tilanteissa, jotka muistuttavat alkuperäistä traumatisoivaa tilannetta pienenä, esimerkiksi hylätyksi tulemista tai omien tarpeiden mitätöimistä. Siinä mielessä se on totta, että "epävakaa käyttäytyy kuin 2 -vuotias", koska hän elää nykyhetkessä tuota tilannetta tunnetasolla uudestaan. Kyseessä on emotionaalinen takauma (flashback).
Epävakaa ei ole omien tunteidensa uhri, joka ei mahtaisi käytökselleen mitään, se vain tuntuu siltä, koska nuo tunnetilat ovat todella vahvoja ja tuntuvat ainoalta todellisuudelta siinä hetkessä. Epävakaasti luokiteltu voi vapautua traumoistaan ja sitä kautta tulla täysin tasapainoiseksi ja hyvinvoivaksi ihmiseksi. Se on 100% mahdollista ja muuta ei kannata uskoa hetkeäkään. Toivoa siis on.
Epävakaudesta paraneminen lähtee siitä, että itse oppii tiedostamaan, milloin vanha trauma herää. Tässä voi joutua paljon käymään sisäistä taistoa; se emotionaalisesti haavoittunut osa kun vakuuttaa todella uskottavasti, että tilanne on päällä tässä ja nyt, eikä 20-40 vuotta sitten. Jälkikäteen kun rauhallisempana tarkastelee tilanteita, joissa suistuu raiteiltaan, oppii huomaamaan kaavan. Silloin voi tunnistaa laukaisevia tekijöitä, joiden kautta saa tietoa siitä, mistä traumassa on kyse (hylkäys, torjunta jne). Näiden käsittelemiseksi voi sitten valita haluamansa tien.
Jos jonkun epävakaan läheinen haluaa auttaa läheistään, tai epävakaa itseään, ehdotan tässä yhtä hyvin yksinkertaista apukonstia epävakaille itselleen käytettäväksi akuutteihin tilanteisiin, josta oli itselleni apua (siitä huolimatta suosittelen jokaista tekemään niin kuin oikealta tuntuu ja hakemaan asianmukaista apua).
Akuuttitilanteissa, kun jokin on laukaissut traumaattisen muiston, ihminen menee primitiiviseen taistele- tai pakene tilaan. Se on akuutti stressireaktio, jonka tarkoitus on henkeä uhkaavissa tilanteissa suojella ihmistä. Silloin veri pakenee aivoista raajoihin taistelua tai pakenemista varten.
Käsien piteleminen otsalla muutaman minuutin ajan auttaa tuomaan veren takaisin aivojen etuosaan, jossa rationaalinen ajattelu tapahtuu. Se purkaa stressireaktion ja ihminen rauhoittuu. Se on helppo tehdä; vaikea osuus on saada itsensä siinä tunnemyllerryksessä uskomaan, että niin kannattaisi tehdä: taistelu (raivostuminen) tai pakeneminen ("mä jätän sut!), tuntuu "luonnollisemmalta".
Jos se tuntuu liian vaikealta, voi kokeilla rauhallisemmalla hetkellä muistella jotain tilannetta, joka herätti trauman tai tuntui stressaavalta, ja pidellä käsiä otsalla ajatellen stressaavaa tilannetta. Sekin purkaa stressireaktion kyseiseen muistoon liittyen ja ajan mittaan toistettuna tunteiden ota vastaavissa tilanteissa lievenee.
Voimaa ja toivoa kaikille tuleville-vakaille ja heidän läheisilleen.