Olenko " vaikea" äiti? Asiaa pph:sta.
Eli poikani aloitti muutama kuukausi sitten uudessa perhepäivähoidossa muuttomme jälkeen. Nyt sain tietää, että häntä (juuri täyttänyt 3-v) ja muita lapsia on kuljetettu autolla pelkissä turvavöissä ilman minkäänlaista luvan kysymistä. Tietenkään en olisi antanut edes lupaa tällaiseen. Nyt kun otin asian puheeksi hoitosopimuksen teon yhteydessä, kun paikalla oli myös hoitotoimiston johtaja, oli tämä aivan järkyttynyt tiedosta. Sanoin, että voin ostaa pojalleni istuimen hoitoon, vaikkei se minulle kuuluisikaan, mutta se ei kelvannut.
Nyt hoitaja on todella raivoissaan minulle ja ihmettelee miksi puutuin tällaiseen pikkuasiaan, joka on jatkunut kuulemma jo vuosia (en usko, että muiden lastenkaan vanhemmat tietävät tästä, asia tuli ilmi vahingossa minullekin). Matka, jonka laset kulkevat autossa on n. 700metriä, niin ei kai se nyt niin rankka olisi kävelläkään.
Mitä mieltä olette tilanteesta, toiminko väärin? Mielestäni asiaan puuttuminen oli vastuullani, jollei muiden niin minun on taattava poikani turvallisuus.
Kommentit (104)
Haluatko että lapsesi jatkaa tuolla hoitajalla? Ties mitä pikkuasioita siellä tehdään vaarallisella tavalla.
Jotkut asiat ovat ihmetyttäneet, mutta toivon niiden parantuvan. Lapseni tykkää olla tuolla hoidossa, joten en ala hakemaan siirtoa, ellei jotain tule ilmoille. Lapseni ei muutenkaan jatka paikassa pitkään, sillä jään pian äitiyslomalle ja poika meidän kanssa kotiin.
ap
Ja kiitos tuesta kaikille! Olen kantanut asiasta huonoa omaatuntoa.
asianmukaisia välineitä on laitonta. Pph ottaa myös ison riskin kuljettaessaan lapsia. Todellakin piti puuttua!
Pistä vaan se koko poppoo kävelemään rankkasateessa.
Pääasia että olet oikeassa.
Vierailija:
Pistä vaan se koko poppoo kävelemään rankkasateessa.
Pääasia että olet oikeassa.
Lain mukaan pph ei saa itse ajaa vaan pitää olla ammattiautoilija jonka kontolle laitetaan.. Silloin menevät ilman istuimia..
Poikani on minulle korvaamaton, enkä ala häntä vaarantamaan sen vuoksi ettei hoitaja jaksa kävellä 700 metriä. Maksamme mieheni kanssa poikamme hoidosta täyden maksun, luulisi siihen sisältyvän turvallisuuden.
-ap
Eikös kolmevuotiaita saa laillisestikin tilapäiskuljettaa ilman istuinta.
Riskinsä siinäkin on. Hoitaja ei millään voi pitää neljää viittä lasta kädestä yhtä aikaa ja jos joku lähtee säntäilemään niin mikä takaa ettei jää auton alle. Tai vaikka ei säntäilisikään niin voi joku ajaa päälle.
onko pph:n asunnosaa kirjahylly kiinnitetty seinää, onko pistorasioissa tulpat, onko heillä liesisuoja, asuuko naapurissa narkkareita ja onko talossa homevaurioita.
Älkää päästäkö niitä helpolla.
Vierailija:
onko pph:n asunnosaa kirjahylly kiinnitetty seinää, onko pistorasioissa tulpat, onko heillä liesisuoja, asuuko naapurissa narkkareita ja onko talossa homevaurioita.
Älkää päästäkö niitä helpolla.
Te, jotka vaahtoatte tässä ketjussa kuinka olen puuttunut pikkuasiaan, miten teillä on sitten tapana hoitaa lapsenne? Hälläväliä meininki? Ja sitten ihmetellään, että kappas mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään. Teillä on vastuu pienistänne, pitäkää heistä huolta.
-ap
Minä en saa kuljettaa lapsia autossa vaikka olisi turvaistuimet. Työaikana joudun asioimaan päiväkodissa ja lapset kävelevät n. 4km kolme kertaa kuussa. Vanhemmat ovat tyytymättömiä. Haluaisivat, että menemme autolla.
40-50 km/h kuin pitkiä matkoja moottoritiellä. Riskejä löytyy tosi paljon myös kävelemisessä neljän pienen lapsen kanssa. Joku lapsista voi todellakin rynnätä tielle jne. Ehkä sinun olisi parempi tosiaan hoitaa lapsesi kotona.
täile mihinkään suuntaa. Tyydyttikö tämä vastaus?
-ap
Siis lapsia on 3. Kaksi heistä ei tarvitsisi kuin istuinkorokkeen, jotta turvavyö ei jää kaulan kohdalle.
Jos sinun poikasi ei tee niin niin mitä väliä että joku toinen lapsi voi tehdä.
Ei toi 700 m mikään ihan lyhyt matka ole, varsinkin kun on lauma muksuja.