Erotkaa hyvät ihmiset ennemmin kuin roikutte epätyydyttävässä suhteessa!!!

Mikä voisi olla suurempi syy kuin lasten takia? siis oikeesti.

Miksi ei kannattaisi?



oletko ap itse kokenut lapsena vanhempiesi avioeron?

Minä olen ja voin vakuuttaa että teen kaikkeni ettei omien lasteni tarvitsisi koskaan kokea sitä samaa. Olkoonkin sitten niin että välillä on vaikeaa, mutta Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella, eikä Mies vaihtamalla parane! :)

Arvaa mitä mä olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni toivonut? Että vanhempani eroaisivat ja äitini jättäisi väkivaltaisen isäni... Että näin...

vaikka minunkin vanhemmillani oli fyysisiä tappeluita ja olin ajoittain onnellinen heidän erostaan, päällisin tunne minulla on turvattomuus mikä aiheutui erosta. vanhempieni uusien perheiden myötä tulin näkymättömäksi, en tuntenut kuuluvani kumpaankaan perheeseen kunnolla. osin pahaan oloon vaikutti se että äitini oli se joka lähti, ja jätti meidät.



en usko vaihtamiseen kevyin perustein, esim intohimon sammuminen suhteessa, tai puhumattomuus. ne ovat varmasti asioita joita on tullut monelle pitkän suhteen eläneelle vastaan.



7 (idioottiko?)

Miehiä on erillaisia, minä olen ollut monenlaisten miesten kanssa ja nyt vasta löysin sen oikean. Ja voin ihan kokemuksen rintaäänellä sanoa ETTÄ MIES PARANEE VAIHTAMALLA kun vaan sen " oikean" kohtaa. Yksikään miehistäni ei ole pettänyt eikä ollut väkivaltainen, rikollinen tai alkoholisti yms., mutta kaikkea muuta " pientä" ja isoa ongelmaa on suhteessa ollut. Nyt vihdoin 27vuotiaana löysin sen oikean. 2vuotta sitten jätin lasteni isän ihan vaan sen takia että siitä suhteesta puuttui paljon, kaikkemme yritettiin ja sitten sovussa erottiin. Hyvät välit vieläkin exään ja lapset hänellä usein.



Ja voin sanoa että lapset ovat tyytyväisiä kun minä ja exäni ollaan onnellisia!



Itse olen avioero perheestä lähtösin ja mitään traumoja se ei ole jättänyt. Isäni ja äitini erosivat täysin sen takia että suhde oli kuollut. 25vuotta olivat yhdessä, olisivat voineet kyllä erota jo aikaisemmin. Vaikka nuori olinkin kun vanhempani erosivat niin heti kyllä tajusin että vanhempani ovat onnellisempia erillään. Minusta oli ihanaa kun oli kaksi kotia ja äiti ja isä jaksoivat taas hymyillä. :)

Nykyään joka paikassa toitotetaan sitä jatkuvaa huumaa ja seksielämänkin pitäisi aina olla niin täydellistä ja tyydyttävää (myös pikkulapsiperheessä). Sitten ihmetellään kun ne tunteet eivät aina leisku tulisina ja jotkut piirteet puolisossa ärsyttävät. Olen varma että lapset olisivat onnellisempia jos vanhemmat olisivat hiukan jaksaneet yrittää.



Oletko, 10, varma siitä ettet kyllästy tähän uuteenkin puolisoosi muutaman vuoden päästä, ja lapset saavat taas uuden isäpuolen? Kun lapset ovat pieniä (ilmeisesti sinulla on kun olet niin nuori vielä), niin ei kertakaikkiaan voi olettaa suhteen tuntuvan täydelliseltä ja ongelmattomalta vaikka " kaikkensa yrittää" . Entä jos teet vielä lapsen tai pari uuden puolisosi kanssa ja taas tuntuu siltä ettei suhde tyydytäkään sinua täysin? Taas hetken huumaa etsimään, vai?

Kasvakaa aikuiseksi. Arki tulee joka suhteessa vastaan ja jokaisessa ihmisessä on ne huonotkin puolet.

Exän kanssa puuttui rakkaus, minulla ei ollut enää mitään tunteita häntä kohtaan vaikka hän hyvä mies olikin ja kaikki oli suht sujuvaa. Seksielämääkin oli, mutta rakkaus puuttui. En enää välittänyt hänestä millään tasolla joten olisiko minun todella pitänyt jäädä suhteeseen sinun mielestäsi? Ahdistuin hänen kanssaan viimeisinä vuosina.



Mitään hetken huumaa en ole etsinyt, enkä koskaan tule etsimäänkään. Nyt olen löytänyt sen miehen jonka kanssa on tunteita ja ne syvenee päivä päivältä. Tälläistä en ole ennen kokenut vaan tunteeni ovat hiipuneet ajan myötä. Nyt minulla on mies jonka vuoksi teen mitä vain, jonka vuoksi olen valmis vaikka kuolemaan. Tälläistä on rakkaus, nyt sen tiedän. :) -10-

Vierailija:

Mikä voisi olla suurempi syy kuin lasten takia? siis oikeesti.

Miksi ei kannattaisi?

Miksi pitäisi pilata ihmisen elämä het lapsuudesta lähtien pelolla, ahdistuksella, traumoilla jne.?

Pari vuotta sitten tehdyn tutkimuksen mukaan riitaisa koti

on lapsille parempi kuin eronneet vanhemmat.



Eli ero aiheuttaa lapsille enemmän myöhemmällä iällä esiintyvää psyykkistä sairautta. Taisi olla lähinnä masennusta.

Sillon lapsella ei ole yhtä vakituista paikkaa? Joutuu matkustamaan koko lapsuutensa. Vanhemmillehan tuo toki on hyvä!

Eikohan jokainen tee itselleen sopivia valintoja....mita ihmeen jarkea on kiistella siita, mika muille sopii?

JOs ei törmää samanlaiseen tolloon kun entinen.. :D



Ja ero kannattaa kyllä aina kun rakkaus puuttuu ja ei siitä enää elvy. Lapset eivät ole onnellisia ydinperheessä jossa vanhemmat eivät ole onnellisia ja kukapa olisi rakkaudettomassa suhteessa.



ETTÄ NÄIN!

rakastan miestäni?



Hän ei nimittäin taida rakastaa minua... ei ole ainakaan moneen vuoteeen enää vastannut mitään kun kerron rakastavani. Ei halua olla lähelläni, eikä enää kaipaa seksiäkään kanssani. Sitä on vain ja ainoastaan minun aloitteestani eikä sekään ole mitään rakastelua, silkkaa seksiä vain.



Miehellä oli pari vuotta sitten vähintään tekstiviestisuhde johonkin naiseen. Se selvisi kun hän lähetti naiselle tarkoitetun viestin vahingossa minulle. Ensin ilahduin kovasti, mutta nopeasti tajusin, että tää ei oo mulle.



Se asia selvitettiin käymällä vuosi pariterapiassa, mutta ei ole tullut rakkautta takaisin:(



Meillä menee sinänsä ihan kivasti ei riidellä eikä mitään sellaista, mutta koen olevani tässä suhteessa ihan yksin. En haluaisi erota, mutta en mä voi näinkään enää kovin kauan jatkaa. Meillä on kaksi lasta.

[

vaan piti vääntää lapsia sen epätyydyttävänkin miehen kanssa! Sitten todetaankin vähän ajan päästä että sori, en mä tykkääkään leikkiä kotia sun kanssa; ja otetaan lapset kainaloon ja rikotaan perhe.



Samaa mieltä tästä



Miksi ylipäätään niitä lapsia aletaan vääntää tosi nopeasti eikä ensin kunnolla tutustuta toiseen?

[/quote]

Mutta eri mieltä tästä. Joskus sen oikean vain tietää ja aikuisiällä ei ole enää mahdollisuutta niin kauan odotella, jos meinaa perhettä haluta. t. ensimmäinen lapsi 1,5v. jälkeen ja takana onnellinen kuuden vuoden liitto ;)

Tyhmää kuvitella että jos on lapsia niin suhteesta lähtisi heppoisin perustein, niin tekee vain vastuuttomat ihmiset.



Itse exän kanssa yritimme vuosi tolkulla yhdessä mutta rakkaus ei vaan riittänyt. Rakastimme toisiamme kuin ystävää, mitään muuta meillä ei ollut ja se ei riittänyt minulle eikä exälleni. Ajatus siitä että olisin ollut täysin kylmässä suhteessa lopun ikää niin on karmiva.



Meille riitti rakkautta parin vuoden ajan ja sitten ne tunteet vaan kuolivat. Ei niitä saatu takaisin romanttisilla illallisilla, matkoilla eikä edes terapialla, ne olivat poissa ja takaisin ne eivät olisi tulleet koskaan.



Olisiko meidän todella pitänyt elää kylmässä ja tunteettomassa suhteessa kovinkin pitkään? Kyllähän sen lapset vaistoaa kun vanhemmat eivät puhu eivätkä kosketa. Mitään riitoja meillä ei koskaan ollut ja sekin kertoi vaan siitä ettei toinen ihminen enää kiinnostanut millään tasolla.



Nyt olemme molemmat löytäneet kumppanit ja onni on myötä. Olen rakastanut ja rakastun päivä päivältä enemmän. Nämä tunteet eivät haalistu koskaan.



Entisessä suhteessä aloin masentumaan ja ahdistumaan, lopulta se olisi johtanut syvään masennukseen josta olisi myös lapset kärsineet.



Minun neuvoni: Lähtekää suhteesta jos ei yksinkertaisesti enää rakkautta löydy!

On täysin lapsellista luovuttaa noin helposti.

Ihmiset kasvaa ja muuttuu koko elämän ajan, jos ei itse pysty kumppanin kanssa kasvamaan ja muuttumaan myös, niin sitten ymmärrän, mutta on todella naivia olettaa että suhde pysyy samana aina, vuosikymmenet.

Epätyydyttäviä jaksoja on aina, jos silloin viheltää pelin poikki eikä ole edes valmis katsomaan itse peiliin, ei kylä todellakaan kannata edes alkaa parisuhteeseen.

Ap:n teksti on juuri sellaisten, kaikki tänne ja heti, ihmisen puhetta.

avioliitto kun ei ole tasaista vaan siinä on niitä ylä ja alamäkiä. Täytyisi vain tietää mikä on liikaa.

Jos haluaa ajatella pelkästään omasta näkökulmasta, niin tottahan asia on noin.

Jos uskaltaa olla aikuinen ja ottaa vastuun teoistaan, niin rohkenee kohdata vaikeammatkin ajat parisuhteessa, jaksaa odotella parempia aikoja ja tehdä työtä parisuhteen pelastamiseksi. VARSINKIN jos on lapsia kuvioissa.



Väkivaltaiseen suhteeseen ei pidä koskaan jäädä.

Miksi ei pitäisi noudattaa sitä lupausta, jonka on julkisesti alttarilla ilmaissut, eli että TAHTOO rakastaa sitä miestä sekä myötä- että VASTOINkäymisissä? miksi ei? Siksikö että minäainaensinmullekaikkihetitännenyt?

Tämä on siitä kätsy palsta, että asiaan kuin asiaan löytyy vastaus. Oletko hyvä vai huono äiti, onko miehesi paska vai oletko kenties itse. Ei tarvitse edes lukea kovin pitkiä perusteluita mihinkään asiaan. Asiat kun ovat niin älyttömän yksinkertaisia. Voinkin tässä lyhyesti palauttaa mieleen, miten kuuluu elää:

älä tee lapsia, jos et ole varma, että selviät kaikesta valittamatta

anopin kanssa ei kuulu tulla toimeen

pidä itsesi 20 vuotiaan näköisenä aina hautaan asti

ero heti, kun alkaa sapettamaan

naisen kuuluut tehdä sata kertaa enemmän kuin miehen

jos mies huolehtii perheestään ja rakastaa vaimoaan, se johtuu siitä, että vaimo on niskan päällä ja manipuloi - mies parka

jos mies ei huolehdi perheestään eikä helli vaimoaan, se on vaimon syy ja mitäs otit moisen vätyksen - mies parka kuitenkin