Lue keskustelun säännöt.
Erotkaa hyvät ihmiset ennemmin kuin roikutte epätyydyttävässä suhteessa!!!
Kommentit (64)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
En vaan ollut onnellinen vaikka kaikki periaatteessa hyvin. Meillä oli pienet lapset.Nyt olen onnellinen ja ihmisen kanssa jota rakastan todella. Lapset yhä tasapainoisia ja voivat hyvin. Exän kanssa välit hyvät ja lasten asiat hoidetaan hyvin.
Joskus on oltava itsekäs ja ajateltava sitä että jos sinä äitinä olet onnellinen ja lasten isäkin toisaalla niin lapsilla on myös hyvä olla.
Kyllä sitä tuli monet itkut itkettyä öisin, kun mies petti jatkuvasti. Taistelin kaikin keinoin, että perhe olisi pysynyt koossa. Jälkeenpäin on miettinyt, että jospa olisi vaan antanut miehen mennä. Itse sairastin kuitenkin silloin masennusta ja voimia ei olisi ollut hoitaa lapsia yksin. Sen jälkeen tuli miehen loputon mustasukkaisuus ja nyt siihen on viimeaikoina tullut piikittelyäkin ja jatkuvaa minun rakastamiseni kyseenalaistamista. Tätäkö tämä sitten on hamaan hautaan asti?
Ensimmäinen kymmeneen vuoteen ja heti pitäisi heittää kirves kaivoon:-O
mammat kiehuu jos naapuri ei täysimetä tai kaveri ei puistoile kolmeen päivään, mutta sitten on tosta vaan valmiita vetäseen maton luomoruokittujen lastensa alta niin, että perusturvallisuus sun muut tärkeimmät asiat otetaan tosta vaan pois.
Ja minkä takia? Että mamat sais kokea vähän jännitystä tylsähköön elämään. Herätkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ei ole enää hauskaa, turhaa kärvistellä. Kerranhan täällä vaan ollaan. Lapset on joustavia ja selviävät kyllä. Kuka on kuollut jos vanhemmat eroavat? Lapsia on nykyaikana niin helppo hiisata paikasta toiseen viikko sulla toinen mulla. Saa niinku molemmat elämät sinkkuus ja perhe-elämäs samaan aikaan. Miehiä voi sitten aina vaihtaa, kun edellinen alkaa kyllästyttämään. Jos siis suhde ei toimi.
Ap:n pää ei toimi.
Pöljä. Uhraisinko lasten kodin vain siksi, että suhteeni on epätyydyttävä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katselin yhta televisiodokkaria jossa parit erosivat sopuisasti ja niin, etta lapset karsisivat mahd. vahan. Siina joku psykologi sanoi, etta jos vanhemmat eroavat sopuisasti ja sailyttavat hyvat valinsa, JA jos lapset saavat tavata vanhempiaan tasapuolisesti (esim. 50-50 ajasta), lapset eivat karsi vaan kasvavat ihan samanlaiseen tapaan kuin parisuhteessakin.
elämää lapsellesi tarjota, jos tuollaisten kanssa teet lapsia. Parempi se on ,että se uhkaava tyyppi on oma isä, kuin äidin poikaystävä nro 8...
että taidanpa jäädä roikkumaan tähän todella epätyydyttävään suhteeseen siihen saakka kunnes lapseni ovat täysi-ikäisiä. Jäljellä tätä ihanuutta siis vain 18 vuotta!!! Mahtavaa!
Mies huutaa ja raivoaa vauvan nähden ja lähestyy uhkaavasti vaikka vauva on sylissä, mutta onhan ehjä perhe kaikkein paras! Halleluja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä minkä on jättänyt tekemättä. Timo Soini tuon sanoi, ei tosiaan tähän asiaan liittyen.
Miettikää sitä, kun istutte katkeroituneena kotona huonon liitoan jälkeen...
viiden lapsen äitinä olen pohtinut jo eroakin. Miehellä ei ole lapsia ennestään, minulla kolme ja meillä kaksi yhteistä. Yhdessä olemme olleet reilut seitsemän vuotta ja mies ei jaksa suurperhe-elämää. Minun lapset jo isoja, vanhin asuu jo osittain omillaan.
En haluaisi erota mutta nyt olen alkanut miettimään voiko näin jatkaa. Mies osaa olla todella ilkeä minulle ja kahdelle teini-ikäiselle lapselleni. Mies on helposti stressaantuvaa tyyppiä eikä tahdo aina kestää omia lapsiaankaan eikä ylipäätään arkea. Mies ei halua muuttaa, mutta tuntuu että haluaa minun lopulta hermostuvan ja tekevän ratkaisun.
Asioita mutkistaa pari vuotta sitten rakennettu talo lainoineen, ilman sitä olisi mies jo ehkä saanut lähteä. Voi olla että pärjäisin rahallisesti juuri ja juuri jos jäisin taloon yksin lasten kanssa mutta tiukille menisi.
Olen mielestäni yrittänyt pelastaa suhteemme, olemme käyneet perheterapiassakin pari kertaa minun aloitteestani mutta mies ei suostunut jatkamaan käyntejä. Miehen mielestä vika kaikkeen löytyy minusta ja isoista lapsista ja hän on olosuhteen uhri ja sen vuoksi oikeutettu kiukuttelemaan kuin pieni lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehiä on erillaisia, minä olen ollut monenlaisten miesten kanssa ja nyt vasta löysin sen oikean. Ja voin ihan kokemuksen rintaäänellä sanoa ETTÄ MIES PARANEE VAIHTAMALLA kun vaan sen " oikean" kohtaa. Yksikään miehistäni ei ole pettänyt eikä ollut väkivaltainen, rikollinen tai alkoholisti yms., mutta kaikkea muuta " pientä" ja isoa ongelmaa on suhteessa ollut. Nyt vihdoin 27vuotiaana löysin sen oikean. 2vuotta sitten jätin lasteni isän ihan vaan sen takia että siitä suhteesta puuttui paljon, kaikkemme yritettiin ja sitten sovussa erottiin. Hyvät välit vieläkin exään ja lapset hänellä usein.
Ja voin sanoa että lapset ovat tyytyväisiä kun minä ja exäni ollaan onnellisia!
Itse olen avioero perheestä lähtösin ja mitään traumoja se ei ole jättänyt. Isäni ja äitini erosivat täysin sen takia että suhde oli kuollut. 25vuotta olivat yhdessä, olisivat voineet kyllä erota jo aikaisemmin. Vaikka nuori olinkin kun vanhempani erosivat niin heti kyllä tajusin että vanhempani ovat onnellisempia erillään. Minusta oli ihanaa kun oli kaksi kotia ja äiti ja isä jaksoivat taas hymyillä. :)
kuin parin vuoden yhdessäolon jälkeen.
Et sitten jaksanut odottaa sitä "oikeaa" vaan piti vääntää lapsia sen epätyydyttävänkin miehen kanssa! Sitten todetaankin vähän ajan päästä että "sori, en mä tykkääkään leikkiä kotia sun kanssa" ja otetaan lapset kainaloon ja rikotaan perhe.
Miksi ylipäätään niitä lapsia aletaan vääntää tosi nopeasti eikä ensin kunnolla tutustuta toiseen?
viiden lapsen äitinä olen pohtinut jo eroakin. Miehellä ei ole lapsia ennestään, minulla kolme ja meillä kaksi yhteistä. Yhdessä olemme olleet reilut seitsemän vuotta ja mies ei jaksa suurperhe-elämää. Minun lapset jo isoja, vanhin asuu jo osittain omillaan.
En haluaisi erota mutta nyt olen alkanut miettimään voiko näin jatkaa. Mies osaa olla todella ilkeä minulle ja kahdelle teini-ikäiselle lapselleni. Mies on helposti stressaantuvaa tyyppiä eikä tahdo aina kestää omia lapsiaankaan eikä ylipäätään arkea. Mies ei halua muuttaa, mutta tuntuu että haluaa minun lopulta hermostuvan ja tekevän ratkaisun.
Asioita mutkistaa pari vuotta sitten rakennettu talo lainoineen, ilman sitä olisi mies jo ehkä saanut lähteä. Voi olla että pärjäisin rahallisesti juuri ja juuri jos jäisin taloon yksin lasten kanssa mutta tiukille menisi.
Olen mielestäni yrittänyt pelastaa suhteemme, olemme käyneet perheterapiassakin pari kertaa minun aloitteestani mutta mies ei suostunut jatkamaan käyntejä. Miehen mielestä vika kaikkeen löytyy minusta ja isoista lapsista ja hän on olosuhteen uhri ja sen vuoksi oikeutettu kiukuttelemaan kuin pieni lapsi.
Joka siis on ilkeä lapsillesi. En voi uskoa että et ole huomannut miehesi negatiivisiakaan puolia jo aiemmin. Vai hankitteko yhteiset lapset jo heti alkuhuumassa?
Itse olen yh, mutten voisi ikinä kuvitellakaan laittavani hynttyitä yhteen miehen kanssa joka ei 100% hyväksy lastani ja myös käyttäydy sen mukaisesti. En tarkoita että täytyy olla mikään isähahmo lapselleni, isä lapsellani on ja hyvä onkin, mutta täytyy aidosti haluta ottaa meidät pakettina (minä ja lapsi) sekä sopeutua perhe-elämään ja siihen että en ole olemassa vain miestäni varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskoin ja yritin. Nyt 20 vuoden ja kahden lapsen jälkeen olen VIHDOIN tajunnut, että me kaivamme toisistamme ne huonot puolet esiin. Ettei tästä tule mitään. Hyvä se nyt on tulla neuvomaan että mistä teit lapsia tuollaiseen suhteeseen, kun aikoinaan ne neuvot oli tuota "yritä yritä vaan" -linjaa. Halusin rakastaa, halusin tehdä töitä suhteen eteen ja kuvittelin että se riittää. Ei se riitä.
Meitä ihmisiä ja suhteita on niin erilaisia - hyvää tarkoittavatkaan neuvot ei aina sovi juuri sinun parisuhteeseesi. Älä usko näitä netti ja naistenlehti höpinöitä. Kuuntele vain ammattilaisen neuvoja ja OMAA SYDÄNTÄSI.
Minä en ole vielä päättänyt mitä teen - kummasta lapset kärsivät enemmän, vanhempien kylmästä suhteesta vai erosta.
Miehiä on erillaisia, minä olen ollut monenlaisten miesten kanssa ja nyt vasta löysin sen oikean. Ja voin ihan kokemuksen rintaäänellä sanoa ETTÄ MIES PARANEE VAIHTAMALLA kun vaan sen " oikean" kohtaa. Yksikään miehistäni ei ole pettänyt eikä ollut väkivaltainen, rikollinen tai alkoholisti yms., mutta kaikkea muuta " pientä" ja isoa ongelmaa on suhteessa ollut. Nyt vihdoin 27vuotiaana löysin sen oikean. 2vuotta sitten jätin lasteni isän ihan vaan sen takia että siitä suhteesta puuttui paljon, kaikkemme yritettiin ja sitten sovussa erottiin. Hyvät välit vieläkin exään ja lapset hänellä usein.
Ja voin sanoa että lapset ovat tyytyväisiä kun minä ja exäni ollaan onnellisia!
Itse olen avioero perheestä lähtösin ja mitään traumoja se ei ole jättänyt. Isäni ja äitini erosivat täysin sen takia että suhde oli kuollut. 25vuotta olivat yhdessä, olisivat voineet kyllä erota jo aikaisemmin. Vaikka nuori olinkin kun vanhempani erosivat niin heti kyllä tajusin että vanhempani ovat onnellisempia erillään. Minusta oli ihanaa kun oli kaksi kotia ja äiti ja isä jaksoivat taas hymyillä. :)
Siis minkäikäisenä sun vanhemmat on sut saaneet?? Jos ne oli olleet 25 vuotta yhdessä jo siinä vaiheessa, kun sinä olit ihan nuori? Sä oot syntynyt 27 vuotta sitten.. Joku tässä nyt mua kaivelee...
Lasten takia ei yhdessä kannata kärvistellä jos suhde ei toimi!
Jos uskaltaa olla aikuinen ja ottaa vastuun teoistaan, niin rohkenee kohdata vaikeammatkin ajat parisuhteessa, jaksaa odotella parempia aikoja ja tehdä työtä parisuhteen pelastamiseksi. VARSINKIN jos on lapsia kuvioissa.
Väkivaltaiseen suhteeseen ei pidä koskaan jäädä.
Elämään - ja parisuhteeseen - kuuluu myötä- ja vastamäkiä. Yhdessä ponnistellen selviää melkoisistakin karikoista!
Ei tietenkään kannata heti ensimmäisessä vastamäessä luovuttaa, mutta liika on aina liikaa. Ja lapset kärsivät. Ei kannata ikuisesti vain yrittää, jos homma ei toimi useista yrityksistä huolimatta, kyllä silloin kannattaa ripustaa hanskat naulaan.
Vierailija: