KOHTUKUOLEMA ASIAA!

etteivät voisi kuvitellakaan omalle kohdalle keskenmenoa, kohtukuolemaa, lapsen vammaisuutta tai sairautta. Täh? Tottakai mikä tahansa näistä voi osua kenen tahansa kohdalle.



Eli olen sitä mieltä, että asiallista tietoa ei voi olla liikaa, mutta itse olen kyllä saanut neuvolastakin tietoa. Loput lukenut kirjallisuudesta, omaa kokemusta ei ole vakavista ongelmista, odotan neljättä.

Minusta tällaisesta on turha ruveta mitenkään kampanjoimaan. Vähän sama kun kokoajan toitotettaisiin, mihin eri tauteihin voimmekaan kuolla. Ihan kun täytyisi olla aina valppaana kuolemaa varten.



Jos tällainen surullinen asia sattuu kohdalle, saa perhe kaiken tarvitseman tiedon ja tuen asiantuntijoilta, henkilökunnalta, perheeltä.



Mitä hyötyä on alkaa nimenomaan kampanjoimaan tällaista?



t. Enkelitytön äiti

Noin niinkuin lääketieteellisesti

ja siinä vaiheessa se kyllä vain ahdisti ja pelotti muutenkin jännittyneenä ensimmäistä synnytystä odottaessa. Ei tarvitse olla päänsilittelyä, kuten joku sanoi, mutta jos 0,5%:ssa raskauksia vuodessa on kohtukuolema, niin ei hirveästi tarvitsisi pelotella. Liikelaskennan tärkeydestä kuitenkin varmaan kaikkia on neuvolassa muistutettu?

En tiedä vähentääkö järkytystä yhtään se, että tietää jonkin olevan mahdollista. Päinvastoin, stressaa vain lisää ja nostaa verenpainetta. Alusta asti saa pelätä nykyään, ensin keskenmenoa, listeriaa, näitä vahinkoja (napanuoran kanssa, istukan irtoamista), kohtukuolemaa, synnyttämistä, kätkytkuolemaa, tapaturmia, pedofiileja, huumeita...



Kannattaisi panostaa jälkihoitoon, ja tietysti kaikki voisimme opetella ne sanat " otan osaa" , eikä niin että pelkäämme toisen surua ja jätämme yksin.

Odottelin esikoista ja olin aika nuori. En tiennyt että vauvoja kuolee noinkin paljon. Ajattelin, että keskenmenoriskin jälkeen kaikki on kunnossa, eikä mitään voi mennä enää pieleen. :(



Nyt jälkeen päin olen kuullut useiden kertomuksia samankaltaisista tilanteista joita on tultu minulle kertomaan, kun ovat kuulleet meidän tapahtumista. Muuten näistä vaietaan mielestäni liikaakin.



Mielipiteeni on kuitenkin, että vaikka näistä tiedotettaisiinkin paremmin, niin kukaan ei usko sitä omalle kohdalle tapahtuvaksi kuitenkaan.

" Vauvamme kuoli synnytyksessä" . Kun kaiken järjen mukaan näitäkin tapahtuu joka vuosi.

Uskon, että valtaosa ihmisistä elää mieluummin reaalimaailmassa kuin pumpulissa ja itse ainakin haluan tietää erilaisiin asioihin liittyvät riskit ja todennäköisyydet. Tietysti tieto lisää joskus tuskaa, mutta ainakin itselläni tietämättömyys lisää sitä paljon enemmän. Olen aikuinen ihminen ja koen melko loukkaavaksi sen, jos minua vain silitellään päähän ja vakuutellaan, että kaikki on hyvin, vaikka todellisuus olisi toinen.



Itselläni on takana juuri onnellisesti päättynyt riskiraskaus ja olin todella loukkaantunut, kun neuvolassa sijaisena ollut käytännössä lähes valehteli minulle tilanteesta. Ei tiennyt taustaani ja sitä, että ymmärsin tilanteen ihan itsekin ja yritti rauhoitella minua väittämällä, että mitään hälyttävää ei ole ja kaikki ihan varmasti menee hyvin, vaikka oikeasti todennäköisyys siihen, että kaikki menee hyvin oli hyvinkin " fifti-sixti" ja siitä sitten loput vaihtoehdot olisivat olleet enemmän tai vähemmän " ei niin hyviä." Kaikki lopulta meni ihan hyvin, mutta varmaa se ei takuulla ollut ja minusta oli todella loukkaavaa ja alentuvaa niin väittää.

Ainakin minusta on aina ollut selvää, että raskauden aikana (ja heti synnytyksen jälkeen) voi tapahtua jotain ja minusta kyllä nykyajan ihmisillä tietoa riittää muillakin.



Kohtukuolema on tietysti järkytys, mutta yhtä hyvin saattaa vauva syntyä huomattavasti ennenaikaisesti, keskenmeno voi tapahtua aina sitten raskausviikoille 22-23 asti, syntyvä lapsi voi olla vammainen tai vammautua tai kuolla synnytyksessä jne. Yhtä suuria järkytyksiä nämä kuin kohtukuolemakin. Kaiken lisäksi äitikin voi kuolla synnytykseen.



Raskauteen ja synnytykseen liittyy riskejä. Ei niitä minusta erikseen tarvi jokaista määrätietoisesti käydä läpi, koska suurimmalla osalla äideistä kaikki menee kuitenkin hyvin.



T: Tieto lisää tuskaa (äiti joka viettänyt raskausajoista suurimman osan sairaalassa)

Jos suhteutetaan synnytysten määrään. Kätilöopistolla on vähintään yksi kohtukuolema joka kuukausi, eli vähintään 12 vuodessa. Naistenklinikalla on synnytyksiä suunnilleen saman verran, joten voidaan olettaa siellä olevan vähintään yhtä monta tapausta, lisäksi sinne on keskitetty riskiraskaudet, joten luku voi olla hieman isompi.



Liikenneonnettomuuksissa kuolee lähes saman verran ihmisiä. Mutta kun ottaa huomioon, kuinka paljon enemmän on autoja liikenteessä vuosittain kuin on synnytyksiä (n. 60000).



Minulle lääkäri kertoi riskin näin: Riski saada kaksoset on 1,6% ja kohtukuolema 0,8%. Kumpikaan ei ole lääketieteen kannalta toivottavaa.

samaa mielta kuin 13.



Kyllä aikuinen ihminen varmasti riskit tietää. Kaikkeahan voi kohdalle sattua. Olen joka raskauden aikana miettinyt myös tuota vaihtoehtoa (5lasta).

turhaa alkaa odottavia äitejä tuommosella asialla ressaan ja pelottaa. Menee raskaudesta ilo.

Omakin kokemukseni on juuri tuo, ettei asioista saa oikeanlaista tietoa - ns. karua faktaa. Totuus on kuitenkin se, että moni haluaisi sitä(kin) - pään silitys mentaliteetti toimii vain toisille.



Itse ainakin huolestun vähemmän, jos minulle kerrotaan tasapuoleisesti kaikenlaisista tilanteista, kuin että sanotaan vain, että " kyllä se hyvin menee" / " on normaalia" kaikkeen mitä yrittää kysyä :-/.



Tippuu aika korkealta, jos ei ota (ajatuksen tasolla) huomioon mitä kaikkea VOI tapahtua.



9

Niitä riskejä kun on ihan määrättömästi... Kaikki mitä lapselle voi sattua? Mitä äidille itselleen voi sattua? Mihin ikään asti?



Itsekin tunsin raivoa ja voimattomuutta, kun minulla todettiin rypäleraskaus, enkä ollut koskaan kuullutkaan moisesta, eikä tietoa meinannut mistään löytyä... Mutta helpottaisiko sitten, jos neuvolassa lueteltaisiin KAIKKI mahdolliset riskit? Se litania jäisi pakostakin pintapuoliseksi, eikä tositilanteessa siitä pintapuolisesta tiedosta kuitenkaan olisi mitään iloa, sillä silloin sitä tahtoo tietää kaiken aiheesta...



Sen sijaan olisi hyvä, jos kaikkia erilaisia kohtaloita kokenet naiset voisivat vapaammin puhua tapahtuneesta, jolloin useampi ymmärtäisi, ettei ole ainoa, eikä itsessä ole mitään hirvittävää vika, vaikka omalla kohdalla kävikin näin. Keskenmenojakin on yllättävän monilla, kun keskusteluun ryhdytään.

että raskausaikana on erityisen herkällä miellälle ja hyvinkin tietoinen siitä, että kaikki ei välttämättä mene hyvin. Uskon, että äidin mielentilalla on vaikutusta sikiön hyvinvointiin. Siitäkin syystä ei mielestäni ole järkevää lähteä kampanjoimaan tällaisen mahdollisuuden olemassaolosta, varsinkaan kun asialle ei voi tehdä yhtään mitään. Eri asia tietysti, jos kohtukuolema olisi jotenkin vältettävissä äidin omalla toiminnalla.



Minulle ainakin korostettiin sikiön liikkeiden seuraamisen tärkeyttä loppuraskaudessa ja niin teinkin (pidin päiväkirjaa tunnin tarkkuudella). Eli vaikka raskauteni meni loistavasti, eikä varsinaista syytä huoleen ollut, SILTI pelkäsin ennenaikaista synnytystä, lapsen vammautumista, synnytystä, sitä ettei kaikki olekaan kunnossa, lapsen kuolemaa jne. jne. Eiköhän jokainen äiti noista huolta kanna. Ilman erityistä kampanjointiakin.

Oma kokemukseni kun on se, ettei neuvolasta saa tietoa, vaikka kuinka kysyisi - paremminkin jää sellainen fiilis, että " puhutaan vain kivoista asioista" . Mikä on todella kurjaa.



Tulee juuri sellainen olo, että jää aivan yksin kokemuksensa kanssa :-/.



9

vaikka siitä muistutettaisiin joka neuvolakäynnillä.



Ja mitä siellä neuvolassa sitten sanottaisiin? Että " otathan huomioon että vauvasi voi kuolla hetkellä minä hyvänsä" ? Kyllä jokainen äiti tietää että mikä vaan voi mennä pieleen, mutta ihmisen mieli suojelee itseään kieltämällä sen mahdollisuuden että niin kävisi juuri minulle.

Ehdottomasti annettava tietoa tarvittaessa!

Lievästi sanoen on ikävä yllätys kuulla kohtukuolemasta ensimmäistä kertaa sen osuessa omalle kohdalle. Neuvolassa hyssyteltiin koko raskausaika kaikille huolilleni. Terveydenhoitajan suurin ongelma tuntui olevan liian nopea painonnousu. Ravitsemusohjeita sain, siinä kaikki. Jälkikäteen neuvolan lääkäri kysyi minulta, miksei vauvaa otettu sektiolla kuolemaa edeltävän päivänä pois kohdusta, vaikka minulla oli selvät toksemian oireet osastolle otettaessa. Eikö neuvolassa tiedetä tästä asiasta oikeasti yhtään mitään?



Itse kyseenalaistan koko neuvolasysteemin tarpeellisuuden. Jos mistään ei ole aihetta huolestua, huvitteluako äitien juoksuttaminen siellä on. Verenpaineen, pissan, sf-mitan tai vauvan sykkeen seuraaminen kertovat loppupeleissä kovin vähän kohtulaisen voinnista. Erikoissairaanhoidon kustannuksissa säästetään viimeiseen saakka. Kaikissa kunnissa ei järjestetä vanhemmille mahdollisuutta edes kahteen ultratutkimukseen. Asiantuntijat naurahtavat tälle surkeudelle, yksi ultratutkimus ei riitä suositellun jopa kuuden rinnalla edes alkuun. Raskauden puolivälin ultrassa nähdään toki rakenteellisia poikkeavuuksia, jolloin on vanhempien harkinnassa jatkuuko raskaus vai ei. Kaikkea se ei kuitenkaan kerro. Lapsen kuoltua ruumiinavaus saattaa paljastaa kuolemansyyn, mitä ei ultralla pystytä näkemään tai edes rutiinisti tutkita ennenkuin olet yhden lapsen joutunut hautaamaan.



Lääkäreiden ja lääketieteen keinot ovat kuoleman edessä rajalliset. Kaikkeen ei voida varauta, vaikka kuinka tutkittaisiin tai seurattaisiin. Kohtukuolemasta ei useinkaan ole mitään viitteitä etukäteen. Vaikka roikkuisit osastolla käyrissä, saattaa lapsi löytyä hetken perästä kuolleena kohdustasi. Toisaalta jotkut kuolemansyyt ovat muutamalla äidistä otettavalla verikokeella selvitettävissä. Niitäkään ei rutiinisti tutkita ennenkuin lapsi on jo menetetty. Lääkäreitten virhearvioita ei anteeksi pyydellä, ei missään tapauksessa ainakaan sen toimesta, joka ne on tehnyt. Porukalla levitellään käsiä, voivotellaan, vedotaan hoitostrategiaan ja ylilääkärin ohjeistukseen ja sanotaan, että tämä on nyt sellainen asia minkä kanssa teidän on vain opittava elämään... heti sen jälkeen kun olette kuolleen pienokaisenne synnyttäneet. Paljon typeryyttä joutuu lapsensa menettänyt sietämään ammattilaistenkin taholta.



Saattaa olla, että kohtukuolemista vaietaan senkin takia, että niitä pidetään nykyaikana kovin harvinaisina. Tilastollisesti pienokaisia menehtyy kohtuun ikäluokastaan vähän. Keskenmenoista ja kätkytkuolemista tietää jokainen, kuten myös siitä että lapsi saattaa syntyä keskosena, vammaisena tai sairaana, jäädä auton alle tai sairastua syöpään. Kohtukuolemasta kuulee valitettavasti ensimmäistä kertaa vasta silloin, kun se osuu lähelle tai omalle kohdalle. Siinä tilanteessa alhaiset prosentit ja todennäköisyydet eivät äitiä juuri lohduta. Omaa lastaan haudatessaan menetyksen suuruus on 100%, ei yhtään vähempää.

Olipas pitkä sepustus. mun lapsella ollut kätkytkuolema ja mulla raskausmyrkytys, ilman painonnousua tai turvotusta. Kannattais kasoo kuinka paljon antaa painon nousta johan siinä tulee raskausmyrkytykset kun määssäillään ja maataan1

Itse koen, että neuvolassa minua on ainakin peloteltu ihan riittämiin. Alussa oli rusehtavaa vuotoa ja kommentti oli että eihän se välttämättä ole keskenmeno, todennäköisyys on kuitenkin aika suuri.



Olen äiti, joka pelkää koko ajan. Odotan nyt toista ja olen ahdistuneempi kun tiedän enemmän kuin esikoista odottaessa. Näen painajaisia, olen hysteerinen jos en tunne liikkeitä, paineet nousee kun pelottaa koko ajan.



Tiedostan riskit ja olen lukenut niistä aika paljon. Eli kai tietoa on ollutkin saatavilla. Olen lukenut aihetta koskevat lehtijutut ym. En oikein ole osannut nauttia tästä raskaudesta ollenkaan.



Alussa pelkäsin että on tuulimuna tai kohdun ulkopuolinen. Sitten seuraavat kuukaudet pelkäsin keskenmenoa ja pelkään edelleen. Parin viikon päästä alan sitten pelätä kohtukuolemaa. En osaa olla iloinen vaikka ympäristöni iloitsee. Pelkään koko ajan että jotain sattuu, kun niistä koko ajan pelotellaan.



Tuntuu että on kaikkein epätodennäköisintä saada syntymään terve lapsi. Sitäkin tietoa joskus kaipaisi, että todennäköisyys saada elävä lapsi on kuitenkin aika suuri. Sellaista ei koskaan kerrota.



Nytkin olen sairaana huolesta ja en uskalla puhua töissäkään sijaisjärjestelyistä ym. koska pelkään koko ajan.



Minä en kaipaa enempää kampanjointia. Olen aika valveutunut ihminen muutenkin ja kaivan paljon elämäntilanteeseeni liittyvää tietoa. Toivon, että tietoa olisi saatavilla sitä tarvitessa. Mutta en halua enää neuvolan kertovan joka käynnillä, että muistathan..........



rv18+