Kuinka moni teistä on virikehoidossa olevien lasten äideistä on viettänyt aikaa alspen päiväkodissa
Aikaisemman pitkän ketjun innoittamana, kun kaikki virikehoitoon lapsen vienyt kehuu päiväkotia ja me lastentarhanopettajat kauhistelemme vanhempia jotka tuovat taaperon hoitoon ja hoitavat vauvaa kotona, kyselen kuka teistä äideistä tietää millaista päiväkodissa oikeasti on?
Päiväkotipäivästä menee iso osa ajasta siirtymätilanteisiin, jossa alpset,v arsinkin pienet odottelevat kun toisia pissatetaan, puetaan, riisutaan jne. En oikeasti voi ymmärtää kuka vie vapaaehtoisesti pienen lapsen päiväkotiin.
Minulla neljä isoa lasta(syntyneet kuuden vuoden sisällä) ja nyt 2,5 vuotias ja vauva. Vauva sairastaa paljon, synnynnäinen epämuodostuma, allergiat, astma, korvakierre, kolmeputkitusta, hengityslaitteet jne ja siltii en kyllä suin surminkaan veisi tuota isoa veljeä hoitoon.
Voidaanhan me käydä leikkipuistoissa, kerhoissa jne. Ja selvennykseksi, meillä ei tosiaan ole ulkopuolista apua, mutta itsehän olen lapseni halunnut ja minun ne kuuluu hoitaa eikä sysätä niitä muille hoitoon.
Lukekaa edes yksi lastenpsykiatrin kirjoitus( esim. Liisa Keltikangas-Järvinen) ja saatte tutkittua tietoa siitä että lapsi tuntee mustasukkaisuutta ja koti on paras paikka pienelle. Siis oikeasti asiasta on tutkimustietoa, eikä vaan mutu-arvailua.
Kommentit (122)
eli sitä, että kukin ensinnäkin lukee, mistä puhutaan, ennenkuin vetää herneitä nenäänsä. Jos joku valittelee ettei ymmärrä lapsen laittamista päiväkotiin virikkeiden vuoksi, olisi mukavaa, ettei kenenkään tarvitsisi kommentoida siihen " Jaa, on se varmaan sitten mukavaa kun uupunut äiti hoitaa korvakierrevauvaansa ja autistista isosiskoa eikä saa laittaa erityislastaan mihinkään hoitoon" .
Minusta ainakin näissä hoitoonlaittamisperusteissa on erottelemista ja paljon.
kun kukaan ei jaksa lukea toisten viestejä, tai sitten ei ymmärrä lukemaansa.
Väitän, että tuolla kommentillani verorahojen käytöstä taustalla ei ole kateus. Minun puolestani syljeskelkööt kotiäidit kattoon ja hoidattakoon lapsensa muilla. Kysymys on enemmänkin siitä, että yhteiskunnan varat ovat rajalliset ja joudutaan säästämään koko ajan. ja tuntuu hurjalta, että sairaaloista ja vanhustenhoidosta joudutaan karsimaan, jotta kotiäidit vovat viedä lapsensa virikehoitoon. Kun oikeasti se raha on muualta pois.
Alkuperäinen kysymys olikin se, että kuka teistä oikeasti tietää millaista meno on alle 3-vuotiaidenryhmässä. Ja vain muutama äiti on kertonut viettäneensä vähän pidempiä aikoja lastensa hoitopaikoilla. Voisin toki tehdä työtän kuin liukuhihnalta, ilman sydäntä, mutta kun sydän on mukana niin kyllä siihen sattuu, kun katso näitä pieniä. Ei voi mitään...
no joo.
vedän tästä keskustelusta vain sellaisen johtopäätöksen, että virikeäidillä on oikeus tuoda lapsi hoitoon vasta kun on itse kilahtamispisteessä. Ennaltaehkäisevästi, tilanteessa jossa äiti tuntee itse pian sekoavansa oitoon tuominen pari kertaa viikossa ei ole suotavaa. mieluummin sitten perheneuvolan ja burn outin kautta vai?
minä siirtäisi tämä keskustelun yleisesti lasten ja äitien tukemiseen. Jos olisi olemassa enemmän tapoja tukea äitiä, niin varmasti virikehoidonkin määrä vähenisi.
Oman äitini kanssa olen monet kerat keskustellut päivähoidosta (mutsi 74v) ja hän jaksaa päivitellä miten rankkaa nykyäideillä on. Aiemmin lapset vietiin tosi pieninä hoitoon ja yleinen tapa oli että sinä aikana kun äiti oli lapsen kanssa kotona, oli kotiapulaisia. Jossain vaiheessa kuulemma tuli sitten lakimutoksia jotka tekivät kotiapulaisen pitämisen liian kalliiksi tavallisille tallaajille ja se tapa jäi. Ja nykyään ongelmana on myös se turvaverkon puuttuminen. Siihen kun isätään pienten paikkakuntien palveluntajonta- kerhoja sun muuta sellaista ei ole, niin onko tuo ihme että äidit väsyvät.
Nimittäin keskustelu on edennyt siihen pisteeseen, että kun lasketaan pois kaikki yli 3-vuotiaat lapset sekä kaikkien täällä mainittujen erityisten syiden vuoksi hoidossa olleet alle 3-vuotiaat niin jäljelle ei kovin montaa lasta jää eikä täällä ainakaan minun käsittääkseni kukaan ole myöntänyt tuollaisen " oikean vikikepaikkalaisen" lapsen vanhempi olevansa.
Voisin siis melkein jopa vetää sellaisen johtopäätöksen että olemme olleet harvinaisen yksimielisiä siitä milloin lapset hoitopaikan tarvitsevat ja milloin eivät ja riidan syynä on ollut ainoastaan itse kunkin huono ulosanti, väärät tulkinnat ja se että toisten viestejä ei ole edes luettu vaan on ymmärretty mitä on haluttu.
;-)
Mainittakoon siis vielä, että tämä ei ole minun mielipiteeni vaan kokoelma tässä keskustelussa esitetyistä mielipiteistä.
Virikepaikalla päiväkodissa oleva lapsi on:
- ALLE 3-VUOTIAS lapsi (, joka viedään päiväkotiin pienemmän lapsen syntyessä eikä hän ole ollut siellä aiemmin)
Paitsi jos yksi tai useampi seuraavista kriteereistä täyttyy:
- psyykkisesti väsyneet vanhemmat
- kotona kaoottinen tunnelma ja rättiväsynyt isä tai äiti
- kotona olevalla vanhemmalla on menoja joihin ei voi lasta ottaa
- sosiaalitapaukset
- kotiolojen takia erityisen painava syy
- kotona olevalla vanhemmalla on töitä
- kotona oleva vanhempi opiskelee
- hoidettavia ja järjestettäviä asioita
- lääkärikäyntejä
- oman talon rakentamista ja remontointia
- lapsi on erityislapsi
- lastensuojelulliset syyt koska kotona oleva vanhempi on esim. masentunut, sairas tai sosiaalitapaus
- ongelmia perheessä
- äiti (isä?) epäilee omaa jaksamistaan
- jos on vaarana äidin (miksei isän?) väsyminen
- arjessa on paljon huolehdittavaa ja lapsi jäisi siinä selkeästi jalkoihin
- ennaltaehkäisevä ja perhettä tukeva päivähoito, joka ei kuitenkaan ole vielä lastensuojelullista hoitoa
- yh
- talonrakentaja
- sairasteleva perhe
- uupumusta kohti menevä perhe
- maanviljelijöiden lapset
- vanhempi on itse kilahtamispisteessä
- hyvän hoitopaikan säilyttämisen tarve
- hoidon laatu päiväkodissa on parempi kuin puistossa tai kerhossa
- pikkusisaruksen kanssa halutaan tehdä vauvajuttuja joihin isompaa ei voi ottaa mukaan
No niin. Kuinkas monella keskusteluun osallistuneella vanhemmalla on ollut lapsi virikepaikalla päiväkodissa? Kuinka moni edes tuntee jonkun jonka lapsi on tai on ollut virikepaikalla päiväkodissa (ja mistä voitte sen tietää)?
KevätKakkonen:
Meillä uraäideillä on muuten täällä meillä päin kuvaava nimitys niille kotiäideille, jotka ovat vuodesta toiseen kotona alati kasvavan katraansa kanssa eivät aio mennä ollenkaan/tosi myöhään kodin ulkopuolelle töihin: elämäntapakotiäiti. Näille äideille tuppaa tulemaan uusi vauva perheeseen aina pienimmän täyttäessä kolme vuotta - miten sattuukaan... Koulutusta on vähän tai ei ollenkaan, josta johtuen ei ole kiirettä töihin. Puheissa kodin ulkopuolinen työ on vihonviimeinen paha, jonne ei toivottavasti ikinä jouduta tai ainakin sinne joutumista on syytä venyttää mahdollisimman pitkään.
Tosin en aio loppuun asti vältellä paluuta työelämään, vaan olen minäkin tehnyt ihan oikeaa urasuunnittelua, nyt aluksi koskien kotiäidin uraani sekä lasten hoito- ja koulu-uraa. Minun urasuunnitelmaani kuuluu, että lapset tehdään alle kolmen vuoden ikäeroin, koska en halua pompottaa lasta päivähoidon ja kotihoidon välillä menemällä itse pariksi vuodeksi töihin lasten välillä. Pidän vakautta lasten elämässä erittäin tärkeänä, ja etenkin aran esikoisen saaminen on vain vahvistanut käsitystäni. Tämä kotiäitiputki on kyllä omalla tavallaan rankkaa, paljon mukavampaa olisi käydä virkistäytymässä työelämässä ja tehdä uusi lapsi sitten kun edellinen on jo niin iso ettei tarvitse paljon apua arkiaskareissa ym. Mutta olen päättänyt tinkiä omasta mukavuudestani nämä vuodet, lasten hyväksi. Taloudellisesti tekee tiukkaa, mutta pärjäämme kun emme ole ottaneet ylisuuria lainoja niskoillemme. Eli mielestäni minä en todellakaan ole mikään töiden välttelijä, vaan teen tämän nimenomaan lasteni hyväksi.
Oliko yllätys että näinkin voi olla, vai oletteko te " akateemiset, johtavassa asemassa olevat" todellakin tuominneet kaikki meidät kotiäidit töidenvälttelijöiksi?
nipo:
Virikepaikalla päiväkodissa oleva lapsi on:
- ALLE 3-VUOTIAS lapsi (, joka viedään päiväkotiin pienemmän lapsen syntyessä eikä hän ole ollut siellä aiemmin)
Paitsi jos yksi tai useampi seuraavista kriteereistä täyttyy:
- kotona kaoottinen tunnelma ja rättiväsynyt isä tai äiti
- oman talon rakentamista ja remontointia
- hoidon laatu päiväkodissa on parempi kuin puistossa tai kerhossa
- pikkusisaruksen kanssa halutaan tehdä vauvajuttuja joihin isompaa ei voi ottaa mukaanNo niin. Kuinkas monella keskusteluun osallistuneella vanhemmalla on ollut lapsi virikepaikalla päiväkodissa? Kuinka moni edes tuntee jonkun jonka lapsi on tai on ollut virikepaikalla päiväkodissa (ja mistä voitte sen tietää)?
Poimin tuosta nuo neljä syytä, joita en todellakaan pidä hyvinä syinä lapsen virikehoitoon.
-Jos ei kestä hiukan kaaosta ja väsymystä, miksi tehdä lapsia ollenkaan? Koti ei voi säilyä lapsettoman pariskunnan kodin kaltaisena lasten tulon jälkeen. Onhan se kiva laittaa lapsi hoitoon ettei vain kotona levittele lelujaan tai värjää koko ruokapöytää ja tuoleja maalatessaan,, tehkööt sen muualla
-Jos epäilee etteivät voimavarat riitä tässä elämäntilanteessa remontoitavan talon kanssa elämiseen tai peräti uuden talon rakentamiseen, kannattaa asua kerrostalossa eikä laittaa lapsia sijaiskärsijöiksi. Lapset ovat aivan yhtä tyytyväisiä kerrostalossakin (leikkikavereitakin on yleensä enemmän).
-Ovatko vanhemmat todella varmoja päiväkodin hoidon laadusta?
-Jos haluaa kohdella jokaista lasta kuin hän olisi ainoa, niin että lapsi saa vanhemman jakamattoman huomion, niin kannattaa jättää lapsiluku suosiolla yhteen. Vai kuvitteleeko todella joku täysjärkinen useamman lapsen vanhempi, että toisen lapsen kanssa voi viettää yhtä paljon yksilöllistä aikaa kuin esikoisen kanssa? Vaikka toinen vauva jää paitsi kahdenkeskisistä harrastuksista (jotka todellisuudessa ovat vauva-aikaan oikeasti vanhemman, ei vauvan iloksi), niin hänhän saa paljon enemmän: isosiskon tai -veljen rakkauden, sekä leikkitoverin kotiinsa pienestä saakka.
Ja minä tunnen monia vanhempia, joiden lapsi on nimenomaan virikehoidossa. Puoliso ei tee ylipitkää työpäivää ja on siten kykenevä osallistumaan lastenhoitoon, tukiverkot on ympärillä jne. En kertakaikkiaan usko että tilanne voi olla niin uuvuttava että vanhempi oikeasti pelkää " kilahtavansa" . Lapsi vain viedään hoitoon, koska itse ei hänelle jakseta keksiä tekemistä.
Korostin viestissäni nimenomaan että kyseessä ei ollut minun mielipiteeni siitä milloin lapsen voi laittaa päiväkotiin vaan kokoelma tässä viestiketjussa esitetyistä " hyväksyttävistä syistä" . Toivoisin että esittäisit kritiikkisi näistä syistä niille ketkä ovat syyt esittäneet etkä minulle. En itse allekirjoita ihan kaikkia esitettyjä argumentteja tarkemmin erittelemättä koska se vaatisi perusteellista asian ruotimista.
Noista neljästä talon rakentaminen ja remontointi oli minun esittämäni syy. Mielestäni rakentaminen tai remontointi ei saa olla syy pitää lasta LIIAN PALJON päiväkodissa. Tiedän kuitenkin lukuisia tapauksia joissa vanhemmat ovat lyhentäneet työaikaansa tai ottaneet virkavapaata rakentaakseen taloa. Ei silloin voi sanoa että lapsi on virikehoidossa vain koska vanhempi ei ole töissä! Vaihtoehdot lienevät se, että vanhempi tekee enemmän töitä jotta saa rahaa asunnon hankkimiseen tai että hän ottaa vapaata ja rakentaa vähän vähemmällä rahalla itse. Jos itse rakentamalla saa talon pienemmällä kokonaistyömäärällä kuin käymällä töissä ja maksamalla joka välissä verot ja työstä palkkaa ulkopuolisille niin miksi ihmeessä järkevä vanhempi ei saisi valita rakentamista, vaan hänen pitäisi tehdä enemmän töitä ja syytää rahansa kalliille firmoille? Kyllä kerrostalossa asuminenkin maksaa ja voidakseen maksaa asumisensa ihmisen on käytävä töissä, ei kyse ole voimavaroista. Työaikaa molempiin vaihtoehtoihin voi kulua ihan yhtä paljon, mutta mielestäsi siis vain toinen oikeuttaa lasten päivähoitoon?
Minäkin tunnen monia ihmisiä jotka VÄITTÄVÄT TUNTEVANSA virikehoitoa käyttäviä ihmisiä. Koskaan en kuitenkaan ole tavannut ketään joka kertoisi OLEVANSA sellainen. Tiedän kyllä joitakuita ihmisiä, joilla on hyvät perusteet hoitopaikkaan, mutta joiden syyt ovat sellaisia etteivät he halua niitä huudella ympäriinsä. Itse siis vahvasti epäilen että kyseessä on ilmiö, jossa ihmiset - jälleen kerran - kuvittelevat tietävänsä ja tuntevansa toisten tilanteen vaikkeivät oikeasti tiedä puoliakaan. Mitä huonommin jonkun ihmisen tuntee, sitä helpompaa on kuvitella kaikenlaista ja taivastella käyttäytymistä. Kun tilanteeseen sitten oikeasti perehtyy niin huomaa ettei se välttämättä niin hullu ollutkaan ja että ihmisellä olikin toiminnalleen ihan hyvät perustelut.
Olen itse vuosia sitten pitänyt alle 2-vuotiaan päiväkodissa kun kakkonen syntyi. Meillä oli juuri alkanut omakotitalon rakennustyömaalla kuopan kaivaminen kun minulla diagnosoitiin syöpä samaan syssyyn vauvan syntymän kanssa. Mieheni oli täyspäiväisesti töissä ja kaikki vapaa-aika meni rakennustyömaalla. Minä ravasin hoidoissa, joiden vuoksi jouduin olemaan eristettynä lapsistani useita kertoja toista viikkoa kerrallaan, ravasin sairaalassa vähän väliä ja lopun aikaa olin hoitojen vuoksi rättiväsynyt. Esikoista kuskattiin päiväkotiin silloin kun hoito ei muuten järjestynyt, vauvaa yritin hoitaa silloin kun en ollut eristettynä vaikka raskasta se oli. Kun olin eristettynä lapsista, otti mies joskus vauvan mukaan työmaalle tai joskus saimme isovanhemmat tai jonkun ystävän hoitamaan häntä. Kaikesta tästä huolimatta pystyimme pitämään esikoisen hoitoajat yllättävänkin kohtuullisina.
Sukulaiset ja läheiset ystävät tiesivät tilanteemme ja ymmärsivät. Kaikesta tästä huolimatta yritin myös elää lasten kanssa mahdollisimman normaalia lapsiperheen elämää: kävimme puistossa, perhekerhossa ja mammakahviloissa ym. Olen täysin varma, että noista paikoista löytyy toistakymmentä äitiä, jotka suuressa viisaudessaan paheksuivat minua suunnattomasti: esikoinen virikepaikalla päiväkodissa, äiti lepäilee vauvan kanssa kotona ja vielä kehtaa näyttää joskus väsyneeltä ja uupuneelta. Myöskin päiväkodissa kohtelu oli joidenkin hoitajien osalta ajoin törkeää samoin kuin muiden vanhempien suhtautuminen.
Miten voit olla varma ettei sinunkin tuntemillasi " virikepaikkalaisillasi" ole oikeasti jotain ihan hyvää syytä hoitoon jota he vain eivät halua sinulle kertoa? Kaikkein törkeintähän tässä suhtautumisessa on juuri se että vanhempien omaan arviointikykyyn ei luoteta, vaan omat hyvin yksityiset ja henkilökohtaisetkin asiat pitäisi antaa julkisesti ruodittaviksi jotta jokainen saisi itse vetää johtopäätöksensä.
miten se onkin niin, että joku osaa kiteyttää omat ajatukset paljon paremmin?
nipo:
Miten voit olla varma ettei sinunkin tuntemillasi " virikepaikkalaisillasi" ole oikeasti jotain ihan hyvää syytä hoitoon jota he vain eivät halua sinulle kertoa? Kaikkein törkeintähän tässä suhtautumisessa on juuri se että vanhempien omaan arviointikykyyn ei luoteta, vaan omat hyvin yksityiset ja henkilökohtaisetkin asiat pitäisi antaa julkisesti ruodittaviksi jotta jokainen saisi itse vetää johtopäätöksensä.
Mun mielestä tämä sanoo kaiken. Oli se perheen tilanne mikä tahansa ja oli se lapsi sitten alle tai yli 3vuotta. Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa.
Yhdellekkään ystävälleni en ole pystynyt myöntämään uupumustani ja masennustani, vaikka ovatkin kovin läheisiä ja rakkaita. Aina olen yrittänyt jotain kepeämpää syytä tarjota, miksi menin takasin töihin tms.
Juuri niin kuin sanoit, itsetunnon ja identiteetin kehittymiseen vaikuttaa sata tekijää. Merkittävin varmasti on hyvä perusta, joka syntyy varhaislapsuudessa. Kotihoito ei tätä takaa, eikä päiväkotihoito estä.
Kuitenkin tämän päivän päiväkotihoitoa aitiopaikalta seuranneena, ja lapsen psykkisen kehityksen teoriaan tutustuneena olen vakuuttunut, että nimenomaan lapsen itsetunnolle ja identiteetille kotihoito on parempi. Pieni lapsi tarvitsee paljon oman vanhemman aikaa ja kannustusta, ja kokemuksen siitä että vanhempi rakastaa häntä juuri sellaisena kuin hän on eikä hylkää.
Uskon että moni tekee ratkaisunsa hyvässä uskossa, kuten alkuperäisenkin ajatus oli. Minusta on ihan aiheellista herätellä ajatuksia tästä aiheesta:
- Stakesin ohjeissa sanotaan kyllä yhtä, mutta aika moni muukin asia näyttää paperilla hyvältä. Ei auta että on hieno suunnitelma jos ei ole aikaa toteuttaa sitä, ja lakia kierretään joka porsaanreiän avulla. Päiväkodissa on usein aivan liikaa muita huomiota tarvitsevia pieniä, eikä edes paperilla oleva henkilökuntamitoitus toteudu käytännössä.
- Hyväkään ammattilainen ei voi korvata vanhempia pienelle lapselle, koska vanhempaan lapsella on erityinen kiintymyssuhde jonka varassa hän kehittyy. Vanhemmasta erossa olo on stressaavaa.
Mitä siitä on yleisellä tasolla seurannut että meidän vanhempiemme sukupolven naiset menivät töihin ja laittoivat vauvansa hoitoon? Epävarma, itsekäs sukupolvi, joka etsii jatkuvasti _itseään_.
Minulla on suvussa isoäiti, joka hoiti sodan jälkeen _yksin_ kuusi lasta ja kodin, mies ei osallistunut eikä ollut apulaista. Kysyin kerran häneltä eikö se ollut kamalan rankkaa. Hän ei muistanut elämän olleen rankkaa. Hän on yksi upeimmista tuntemistani ihmisistä, oman arvonsa tunteva, mutta tahdikas ja lämminsydäminen. Eikä tippaakaan katkera.
itsekäs sukupolvi oli aika pahasti sanottu. Tarkoitin että meidän sukupolvemme ei halua taikka jaksa hoitaa vanhuksia tai lapsia, eikä naapureitaan. Masennus on myös kamalan tavallista. Syitä on tietysti monia mutta uskon että osuutensa on sillä että lapset joutuvat itsenäistymään liian varhain.
Ja haluan lisätä että ongelma ei ole yksinkertainen koska siinä on kyse myös naisten oikeuksista. Tästä tarvitaan minusta keskustelua ja tässä asiassa yhteiskuntaa tulisi kehittää parempaan suuntaan.
Satutko Pompeli olemaan alan asiantuntija? Itse nimittäin olen ja olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Lisäksi tiedän käytännnön kokemuksesta, miltä tuntuu aloittaa koulunkäynti ekalla sen jälkeen kun olen ollut pelkästään kotihoidossa (itsellä useita sisaruksia) kouluikään asti. Nimittäin itselläni ei ollut koulunkäynnin aloittamisen suhteen mitään ongelmia, ja sosiaalisempaa ihmistä kuin minä saa kyllä hakea. Olen lisäksi valinnut akateemisen ihmisläheisen ammatin itselleni, joten Kevätkakkosen puheet kotihoidossa olleiden lasten " sosiaalisissa suhteissa ilmenevistä ongelmista" tmv. ovat ainakin minun osaltani täyttä puppua. Myös miehelläni on samantyypinen tausta kuin minulla, ja myös hän on sosiaalisessa ammatissa (akateeminen). Meillä on kaksi lasta jotka ovat kotihoidossa, ja pyrin olemaan kotona siihen asti kun kakkonen on 3v.
Olen sitä mieltä että " virikehoito" kaiken kaikkiaan on täysin turha juttu, mistä lie jotkut vanhemmat keksineet että lapsi sellaista tarvitsee? Itse asiassa olen sitä mieltä että vaikka 4-vuotias (tai vanhempi)jo seuraa kaipaakin, niin myös sen ikäinen pärjää kotonakin. Useimmista pihapiireistä lisäksi löytyy samanikäisiä leikkikavereita, joiden kanssa viettää aikaa jos pitkästyttää. Ja lapsen kehitykselle on mielestäni vain hyvä että hän joutuu kohtaamaan turhaumia, esimkerkiksi sitä että ei ole mitään tekemistä, ei ole kaveria. Se on opettelua elämään. Ihmettelen todella sitä,kuinka tässäkin keskustelussa useat valittavat sitä että 4-vuotias pitkästyy tai valittaa asiasta vanhemmilleen. En usko että lapsen tietä kannattaa silottaa liikaa, vaan nimenomaan turhaumat ja se ettei lapsi saa aina kaikkea periksi, on hyvä asia. Nykyajan vanhemmuus tuntuu olevan aivan ihmeellistä taiteilua, monet ajattelevat että lapsi tarvitsee paljon virikkeitä ja harrastuksia kehittyäkseen. Kun tosiasia on se että lapsi tarvitsee pääasiassa rakkautta ja turvallisuutta, kaikki muu on toissijaista. Uskon myös että esim.luovuus kehittyy jos lapsi joutuu välillä keksimään itse leikkinsä. Ja minulle itselleni sisarusten kanssa leikkiminen on ollut parasta mahdollista leikkiä!!!
Itse uskon vahvasti Liisa Keltinkangas-Järvisen viisaisiin ja maalaisjärkisiin ajatuksiin alle 3-vuotiaan lapsen hoidosta. Kaipaan itse kovasti työelämään ja tiedän että se olisi huomattavasti helpompaa kuin tämä kotona oleminen. Mutta omien lasteni eteen olen valmis uhrautumaan, kuten oma äitinikin on tehnyt, koska kokemuksesta tämä aika sekä vanhempieni rakkaus ja välittäminen on saanut aikaan minulle vahvan itsetunnon ja identiteetin.
En halua tuomita muita, mutta sitä ihmettelen että virikkeistä puhuvat nimenomaan ne ihmiset jotka eivät ole lapsen kehityksen asiantuntijoita (toki omien lastensa asiantuntijoita he ovat), eli mihin tutkimustuloksiin he perustavat virikehoidon tarpeellisuuden ja kaiken muunkin puheen mitä alle kouluikäinen lapsi " tarvitsee" ?
Tuli vaan jotenkin outo olo kirjoituksestasi, koska mulla yksi lapsi ja hän on päiväkodissa (alle 3-vuotias), itse olen töissä. Ja toivon sydämestäni, etten nyt aiheuta hänelle stressiä tai vaikuta negatiivisesti meidän väliseen kiintymyssuhteeseen. Niin kuin itsekin sanoin, vaikuttaa siihen moni muukin asia, mutta kuitenkin...
Onneksi lapseni saa olla pienessä päiväkodissa, jossa on yhteensä vain kaksi ryhmää, kummassakin vaihtelevasti lapsia. Tuskin koskaan täyttä 12 lasta samaan aikaan. Hoitajia on runsaasti (johtuu varmaan siitä, että on kaupungin ostopäiväkoti eli kaupunki on ostanut tältä yksityiseltä hoitopaikkoja).
Minun mielestäni talon rakentaminen tai remontointi ei ole syy viedä lasta veronmaksajien kustantamaan päivähoitoon. Yhtä hyvin voisi vedota esimerkiksi johonkin harrastukseen tai pihatöihin. Aina joutuu tinkimään jostain, elämässä ei voi saada kaikkea, ei ainakaan samaan aikaan. Ja nyt ei kannata vedota päivähoitomaksuihin: korkein maksukin kattaa vain pienen osan päivähoidon todellisista kustannuksista.
Aika moni kotiäiti tosiaan vie lapsen päiväkotiin ihan vain virikkeitä saamaan (= askartelu, laulaminen, ulkoilu, leikkiminen) sekä kavereita tapaamaan. Eivät kaikki kotiäidit voi olla uupuneita, masentuneita tai fyysisesti tai psyykkisesti sairaita. Jos ovat, niin sittenhän päivähoitopaikka on tarpeellinen ja hoitoon vieminen on perusteltua. Siinä tapauksessa ei kannata välittää, jos joku ei ymmärrä lasten hoidossa olemista.
Joku vetosi siihenkin, ettei isompaa lasta voi ottaa mukaan vauvan harrastuksiin: vauvojen harrastukset ovat lähinnä aikuisten rahastamista ja synnytyksen jälkeisen masennuksen estämistä. Ei vauva oikeasti tarvitse harrastuksia. Tottakai on hyvä, jos äiti voi viettää kahdenkeskistä aikaa kaikkien lastensa kanssa, mutta ei kai kukaan odota, että seuraavien lasten kanssa olisi samanlaista kuin esikoisen kanssa? Se on mahdotonta eikä edes ole yhteiskunnan tehtävä hoitaa niitä isompia lapsia, että äiti pääsee vauvan kanssa vauvateatteriin;) Kuten joku jo mainitsikin, niin kuopus saa jotain upeaa, joka esikoiselta puuttui kokonaan: sisaruksen syntymästään saakka.
Alle kolmevuotias lapsi tulee toimeen terveiden aikuisten kotona tarjoamilla virikkeillä. Jos kotona ei niitä virikkeitä tai perushoitoa kyetä tai tahdota tarjota, niin sitten päivähoito on varmasti parempi ratkaisu kuin kotona oleminen. Pitkälti kyse on vanhempien viitseliäisyydestä. Yli kolmevuotias lapsi on sitten eri asia, mutta heillekin on niitä kerhoja tarjolla.
Niin siis sitä, että mitenkä ihmeessä " kaikki" äidit nyt yhtäkkiä ovat masentuneita ja jaksamisensa äärirajoilla, kun kautta aikojen ovat kotiäidit jaksaneet lapsensa kotona hoitaa?
Ja toisaalta...
Miten sitten päiväkotien henkilökunta (jolla ehkä itselläänkin on pientä jälkikasvua hoidossa) jaksaisi paremmin? Jos ei äiti jaksa 2 alle 3vuotiaan kanssa, niin miten nuo päiväkodin hoitajat jaksavat kun heidän vastuullaan on parhaimmillaankin se 4 alle 3v lasta ja hetkittäin voi olla jopa päälle 10...
Tai kuten silloin kun itse olin pph ja minulla oli 2 alle 2v ja 2 vähän yli 3v ja ihan hyvin jaksoin touhuta lasten kanssa ja keksiä virikkeitä ym. Enkä mielestäni ole mitenkään ylienerginen tai mitään, vaan ihan tavallinen äiti/nainen.
Vai onko sitten niin, että olette sitä mieltä, että lastenhoitoalalle ajautuu vain jotain superihmisiä? Kyllä kuulkaa nuo hoitajatkin ovat aika uupuneita ja sairaslomia on paljon. Äitini teki vuosia sijaisuuksia päiväkodeissa, eikä vapaapäiviä juuri ollut, päinvastoin monena aamuna sai valita mihin päiväkotiin mieluiten lähtee.
Sehän näissä keskusteluissa tosiaan eniten ihmetyttää, että asiasta eniten tietävät ne jotka lapsensa hoitoon vievät ja ilmeisesti vähiten ne joiden pitäisi eli alan ammattilaiset. Tällaisen käsityksen ainakin saa kun näitä juttuja lukee.
Lapsen itsetuntoon ja minäkuvaan vaikuttavat kaikki ne ihmiset joiden kanssa hän lapsuudessaan on tekemisissä ja kaikki lapsuuden tapahtumat. Valitettavasti mitä enemmän ns. läheisiä ihmisiä on, (varsinkin vieraita sellaisia) sitä suurempi riski on, että osa heistä vaikuttaa lapseen hyvinkin negatiivisesti... se voi olla vaikka se sijainen joka on päiväkodissa pari kuukautta tai se ryhmän negatiivisin hoitaja, vaikka muut olisivatkin mukavia...
Valitettavasti aina myös käy niin, että joistain lapsista tulee hoitajien suosikkeja ja toisista taas ei... Kotihoidolla voi aina varmistaa ja pysyä tietoisena siitä millaista palautetta ja kohtelua lapsi varhaisvuosinaan saa.
Mutta totuus toki on, että jokainen taplaa tyylillään ja tekee itse päätökset lastensa suhteen - valitettavasti - ei mikään laki määrää panemasta lapsen etua oman mukavuudenhalun edelle...
Tämä ajatuskuvio tuntuu vaan niin äärettömän käsittämättömältä, kun itse tein lapset pienellä ikäerolla (1v 8kk) vain siksi, ettei esikoisen tarvitsisi olla hoidossa! Taloudellisen tilanteen vuoksi jouduin menemään raskauksien välissä töihin 9kk ajaksi (ja viemään esikoisen hoitoon 10kk iässä) eikä se todella ollut nautinto (vaikka esikoinen oli suurimman osan ajasta siskoni/äitini hoivissa serkkunsa kanssa). Oli aivan ihana päivä, kun sain hänet taas kokopäiväisesti kotiin.
Yhä vielläkin lapset toivovat että olisin kotiäiti (isommat ovat jo 11v ja pian 13v) tai pph... Vaikka myöntävät, että päiväkoti oli ihan ok niin eivät kumpikaan kaipaa sinne, eivätkä suositelleet pikkusiskon laittamista päiväkotiin kun lähdin töihin hänen ollessaan 3v.
Eskarin tosiaan nyt aloitti, mutta vain puolipäiväisenä (jatkaa pph). Nyt on olo siinämielessä hyvä ja rauhallinen, että kuopuksella on henkilökohtainen avustaja, joten voin olla varma, että hänen kohdallaan resurssit riittävät! Toisista en voi suoraltakädeltä sanoa samaa (14 lasta ja 2 hoitajaa!)
mammamuu2:
Niin siis sitä, että mitenkä ihmeessä " kaikki" äidit nyt yhtäkkiä ovat masentuneita ja jaksamisensa äärirajoilla, kun kautta aikojen ovat kotiäidit jaksaneet lapsensa kotona hoitaa?Ja toisaalta...
Miten sitten päiväkotien henkilökunta (jolla ehkä itselläänkin on pientä jälkikasvua hoidossa) jaksaisi paremmin? Jos ei äiti jaksa 2 alle 3vuotiaan kanssa, niin miten nuo päiväkodin hoitajat jaksavat kun heidän vastuullaan on parhaimmillaankin se 4 alle 3v lasta ja hetkittäin voi olla jopa päälle 10...
Tai kuten silloin kun itse olin pph ja minulla oli 2 alle 2v ja 2 vähän yli 3v ja ihan hyvin jaksoin touhuta lasten kanssa ja keksiä virikkeitä ym. Enkä mielestäni ole mitenkään ylienerginen tai mitään, vaan ihan tavallinen äiti/nainen.
Vai onko sitten niin, että olette sitä mieltä, että lastenhoitoalalle ajautuu vain jotain superihmisiä? Kyllä kuulkaa nuo hoitajatkin ovat aika uupuneita ja sairaslomia on paljon. Äitini teki vuosia sijaisuuksia päiväkodeissa, eikä vapaapäiviä juuri ollut, päinvastoin monena aamuna sai valita mihin päiväkotiin mieluiten lähtee.
Sehän näissä keskusteluissa tosiaan eniten ihmetyttää, että asiasta eniten tietävät ne jotka lapsensa hoitoon vievät ja ilmeisesti vähiten ne joiden pitäisi eli alan ammattilaiset. Tällaisen käsityksen ainakin saa kun näitä juttuja lukee.
Lapsen itsetuntoon ja minäkuvaan vaikuttavat kaikki ne ihmiset joiden kanssa hän lapsuudessaan on tekemisissä ja kaikki lapsuuden tapahtumat. Valitettavasti mitä enemmän ns. läheisiä ihmisiä on, (varsinkin vieraita sellaisia) sitä suurempi riski on, että osa heistä vaikuttaa lapseen hyvinkin negatiivisesti... se voi olla vaikka se sijainen joka on päiväkodissa pari kuukautta tai se ryhmän negatiivisin hoitaja, vaikka muut olisivatkin mukavia...
Valitettavasti aina myös käy niin, että joistain lapsista tulee hoitajien suosikkeja ja toisista taas ei... Kotihoidolla voi aina varmistaa ja pysyä tietoisena siitä millaista palautetta ja kohtelua lapsi varhaisvuosinaan saa.
Mutta totuus toki on, että jokainen taplaa tyylillään ja tekee itse päätökset lastensa suhteen - valitettavasti - ei mikään laki määrää panemasta lapsen etua oman mukavuudenhalun edelle...
Tämä ajatuskuvio tuntuu vaan niin äärettömän käsittämättömältä, kun itse tein lapset pienellä ikäerolla (1v 8kk) vain siksi, ettei esikoisen tarvitsisi olla hoidossa! Taloudellisen tilanteen vuoksi jouduin menemään raskauksien välissä töihin 9kk ajaksi (ja viemään esikoisen hoitoon 10kk iässä) eikä se todella ollut nautinto (vaikka esikoinen oli suurimman osan ajasta siskoni/äitini hoivissa serkkunsa kanssa). Oli aivan ihana päivä, kun sain hänet taas kokopäiväisesti kotiin.
Yhä vielläkin lapset toivovat että olisin kotiäiti (isommat ovat jo 11v ja pian 13v) tai pph... Vaikka myöntävät, että päiväkoti oli ihan ok niin eivät kumpikaan kaipaa sinne, eivätkä suositelleet pikkusiskon laittamista päiväkotiin kun lähdin töihin hänen ollessaan 3v.
Eskarin tosiaan nyt aloitti, mutta vain puolipäiväisenä (jatkaa pph). Nyt on olo siinämielessä hyvä ja rauhallinen, että kuopuksella on henkilökohtainen avustaja, joten voin olla varma, että hänen kohdallaan resurssit riittävät! Toisista en voi suoraltakädeltä sanoa samaa (14 lasta ja 2 hoitajaa!)
Niin, eihän onneksi " kaikki" äidit ole jaksamisen äärirajoilla kun näissä päivähoitoaihetta käsittelevissä ketjuissa olemme onneksi saaneet lukea ensikäden elämäntarinoita kotiäideistä, jotka jaksavat kotona porskuttaa.
Päiväkodin hoitajat ovat siinä mielessä eri tilanteessa kuin kotiäidit, että he eivät ole päivät päästään vailla aikuisseuraa, vaan heillä on aikuiset työkaverit läsnä. Jaksamiselle on heti aivan eri pohja, jos saat koko ajan olla aikuisten kanssa tekemisissä. Ja tosiaan, kyllä kautta aikojen on kotiäidit jaksaneet kun koko suku on asunut lähellä tai, kuten tässäkin ketjussa tuli esille, lapset joku aika sitten vietiin jo varhain hoitoon tai kotona oli kotiapulainen (tai sitten ne mummot ja vaarit asui ihan vieressä/samassa talossa). Mutta kukin tyylillään.
En todellakaan ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. Miten niin se on " virikepaikka" jos vanhempi ottaa virkavapaata rakentaakseen taloa ja pitää lapsen hoidossa, mutta asiallinen hoitopaikka jos samainen vanhempi tekee töitä maksaakseen talon rakentamisesta muille?
Eikö se nyt ole lopputuloksen kannalta ihan sama onko lapsi hoidossa vanhemman ollessa töissä ulkopuolisella ja tienatessa rahaa asuntoa varten vai hänen työskennellessään omalla rakennustyömaalla jotta perheelle saataisiin asunto? Molemmissa vaihtoehdoissa tuloksena on oma koti, mutta jälkimmäisessä se saattaa olla isompi ja tulla halvemmaksi koska ei tarvitse maksella veroja, sosiaalikuluja ja firmojen katteita. Kuulostaa taas ihan vain kateellisen kommentilta jossa oikeasti ei ole mitään järkeä ja joka ei aja lapsen etua millään tavalla. Lapsen ottaminen pois hoidosta ei ole oikeasti noissa perheissä mikään vaihtoehto.
Näihin loppuihin kommentteihin toistaisin jälleen kerran tuon aikaisemmin jo muutamaan kertaan kirjoittamani: todella mielenkiintoista että niin kovin moni tuntee ja varsinkin tietää päiväkodeissa olevan niin kovin paljon näitä virikepaikkalaisia mutta kukaan keskusteluun osallistuneista ei ole myöntänyt lapsensa olevan oikeasti virikepaikalla. Missä ihmeessä kaikkien näiden virikepaikkalaisten vanhemmat piileskelevät - luulisi että varsinkin heillä olisi aikaa roikkua netissä. Alkaa kuulostaa yhtä todelliselta kuin Ruokolahden leijona!
Sitten päätin kirjoittaa vielä todennäköisesti pitkäksi muodostuvan pläjäyksen tässä viestiketjussa asitetyistä ¿tutkimustuloksista¿ ja kirjallisuusväitteistä. Täällä kun sekä ammattilaisiksi itseään tituleeraavat että kotiäidit tuntuvat niin kovin mielellään tulkitsevan ja lainaavan tutkimuksia ja kirjallisuutta muita lyödäkseen ja omaa häntäänsä nostaakseen.
Kuitenkin lähes kaikista kirjoituksista huokuu läpi se, että ÄITI on se, joka hoitaa lasta kotona, joka ¿uhrautuu¿ lasten parhaan vuoksi ja joka on siis sitten myös vastuussa siitä että lapsi viedään hoitoon.
Onkohan nyt niin, että myös kotiäidit lukevat kirjallisuutta kovin valikoiden ja valitsevat sieltä vain sen, mikä itseä miellyttää? Onko kotiäideilläkin ehkä vain itsekäs halua olla kotona ja monopolisoida lastenhoito itselleen, rakentaa sädekehää ja nostaa omaa häntää? Lasten etua käytetään argumenttina vain niin pitkään kuin se sopii omiin tarkoitusperiin: siihen, että äiti saa olla kotona eikä tarvitse mennä töihin!
Jos lasten etu vaatisikin sitä että isä jää kotiin ja äiti menee töihin niin yhtäkkiä lasten etu onkin merkityksetön asia ja tilalle astuvat vanhempien mielihyvä, tunteet, oman edun tavoittelu ja taloudelliset realiteetit ¿ siis ne samat asiat joista kotiäidit työssäkäyviä syyttävät!
Asiahan on niin, että tutkijat, lastenpsykiatrit ja kasvatustieteilijät ovat jo toistakymmentä vuotta sitten todenneet, että lapselle on parempi että hänellä on kaksi hoivaavaa ja osallistuvaa vanhempaa, että äiti ja isä jakavat tasapuolisesti vastuun lasten- ja kodinhoidosta ja että lapset saavat muodostaa hyvän, henkilökohtaisen suhteen molempiin vanhempiinsa. Plussaa on jos lapsella on näiden lisäksi vielä muitakin läheisiä ja lämpimiä aikuissuhteita, esimerkiksi isovanhemmat, kummit jne.
Nämä tutkimukset ovat myös lähtökohtana Suomen lainsäädännön muutoksissa ja pyrkimyksissä kannustaa isiä käyttämään vanhempain- ja hoitovapaita. Lapset kerta kaikkiaan kehittyvät keskimäärin paremmin kun vanhemmat hoitavat heitä vuorotellen ja tasapuolisesti sen sijaan että vain äiti on kotona!
Oma ¿lempikirjailijani¿ tässä suhteessa on Kyle D. Pruett, Yalen yliopiston lastenpsykiatrian emeritusprofessori joka on lukuisten artikkeleiden ja tutkimusten lisäksi julkaissut aiheesta ihan kansantajuisia kirjojakin joita valitettavasti ei ole suomennettu. Suosittelen kaikille osapuolille luettavaksi seuraavia teoksia:
Kyle D. Pruett:
¿Why Father Care Is as Essential as Mother Care for Your Child"
" Me, Myself and I: How Children Build Their Sense of Self 18 to 36 Months"
" Nurturing Father: Journey Toward the Complete Man"
Kirjoja voi tilata myöskin netistä osoitteesta:
http://www.fetchbook.info/search_Kyle_D._Pruett/searchBy_Author.html
Esimerkiksi Pruettin artikkelia: Pruett, K.D. 1993. The Paternal presence. Families in society. The Journal of Contemporary Human Services (January), 46 ¿ 50. on käytetty lähteenä Sosiaali- ja terveysministeriön lastenneuvolaoppaassa 2004 eli kirjoittaja on Suomessakin ihan tunnettu ja tunnustettu.
Jos haluaa suomenkielistä tekstiä ja kotimaisen tutkijan niin esimerkiksi Jouko Huttunen, Kasvatustieteen tohtori Jyväskylän yliopistosta, isyystutkija, joka on toiminut mm. MLL:ssa, väestöliitossa ja Tasa-arvoasioiden neuvottelukunnassa on julkaissut aiheesta runsaasti sekä artikkeleita että kirjoja:
1998: Isästäkö äidin kaltainen vanhempi? Teoksessa L. Laurinen (toim.)
Koti kasvattajana, elämä opettajana. Kasvatus- oppimiskulttuurit
tutkimuskohteina. Jyväskylä: ATENA-kustannus, s. 36-67.
1999a: Isänä oleminen. Teoksessa A. Tiihonen (toim.) Isän jäljillä.
Kööpenhamina: Pohjoismaiden Ministerineuvosto, s. 16-22
(TemaNord;1999:559).
1999b: Muuttunut ja muuttuva isyys. Teoksessa A. Jokinen (toim.) Mies
ja muutos. Kriittisen miestutkimuksen teemoja. Tampere: Tampere
University Press, s.169-193.
2001: Isänä olemisen uudet suunnat: Hoiva-isiä, etä-isiä ja ero-isiä.
Jyväskylä: PS-Kustannus (Tätä erityisesti suosittelen!)
2002: Sevón, E. & Huttunen, J. Odottavan äidin vastuu. Teoksessa A.
Rönkä & U. Kinnunen (toim.) Perhe ja vanhemmuus. Suomalainen
perhe-elämä ja sen tukeminen. Keuruu: PS-kustannus, s. 72-98.
2004a: Hyvä isä on hyvä työntekijä. Teoksessa M-L. Haataja & M.
Korhonen (toim.) Tasa-arvo arkeen. WomenIT-projektin tasa-arvo-opas
yrityksille ja organisaatioille. University of Oulu, s. 29-33.
2004b: Huttunen, J. & Sevón, E. Isäksi naisten kertomuksissa ja vähän
miestenkin. Teoksessa I. Aalto & J. Kolehmainen (toim.) Isäkirja. Mies,
vanhemmuus ja sukupuoli. Tampere: Vastapaino.
Yksi hyvä kirja löytyy ihan netistäkin:
Säävälä H, Keinänen E, Vainio J 2001. Isä neuvolassa ¿ työvälineitä ja ajatuksia vauvaa odottavien ja hoitavien isien kanssa työskenteleville. Tasa-arvojulkaisuja 8. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Tämä löytyy osoitteesta:
http://www.oulunensijaturvakoti.fi/ensikoti/isyys.htm
Lisäksi muistaakseni lastenpsykiatri, Tays:ssä työskentelevä Kaija Puura on julkaissut aiheesta jotakin.
Ulkomaalaisista tutkijoista suosittelen ainakin A.J. Hawkinsin ja W. Marsiglion artikkeleita.
kun ruvetaan etsimään tutkimustietoa väitteiden perustaksi. Ensinnäkin minulle kalahtaa pahasti nuo jenkkitutkimukset. En haluaisi kasvattaa lapsiani jenkkiläieen ajatusmalliin sopiviksi.
Kaivelin itsekin nettiä ja aika nopeasti löysin kahden tunnetun suomalaisen psykologin tekstiä:
Maija Alvessalo, psykologi
" Jo vuosikymmenten ajan on ollut kiistatonta näyttöä siitä, että alspen kaikkinaisen kehityksen perusta on jatkuva ja turvallinen ihmissuhde ainakin yhteen rakastavaan aikuiseen.
Pienen lapsen kannalta tämä vakas järkkyy kun hän joutuu viikottain eroon vanhemmistaan suurekis osaksi valveillaolo aikaansa. Tämä on ohittamaton tosiasia riippumatta siitä miten hyvin se sopii yhteen elämäntapamme tai yhteiskunnallisten ihanteidemme kanssa.
LIISA KELTIKANGAS-JÄRVINEN, psykologi:
Psykologia on osoittanut iänkaiken, että alle 3-vuotiaille kotihoito on paras ja minkäänlaista soraääntä ei tässä tutkimuksessa tule eikä ole tullut. Jos yleisönosastossa jotain soraääniä näette niin ne eivät ole psykologisia tutkimuksia vaan asenteellisia kannanottoja.
Alle 3-vuotias e hyödy ryhmäss olosta, jossa toimiminen ei ole sama asia kun toimia sosiaaliseti. JOTTA PIENI LAPSI OPPISI TOIMIMAAN SOSIAALISESTI ON HÄNEN ENSIN KEHITYTTÄVÄ YKSILÖNÄ. Laumassaopitaan vain viidakon lait ellei ole suuri joukko aikuisia ohjaamassa."
Mutta kai tämä keskustelu on turhaa, koska suurin osa täällä palstailevista äideistä tietää nämäkin asiat paremmin kuin psyklogit. Aivan kuten he tietävät paremmin miten päiväkodeissa toimitaan kuin henkilökunta.
yhdeltä kirjoittajalta ja olen samaa mieltä siitä, että alle 3v ei TARVITSE päivähoidon virikkeitä, JOS kotiasiat rullaavat suht normaalisti. Mutta jos on vaarana äidin väsyminen tai arjessa on paljon huolehdittavaa ja lapsi jäisi siinä selkeästi jalkoihin, on osa-aikainen hoito ihan ok. Termistössä olisi ilmeisesti korjattavaa, koska ennaltaehkäisevä ja perhettä tukeva päivähoito, joka ei kuitenkaan ole vielä lastensuojelullista hoitoa, kulkee ainakin meillä päin termillä virikepaikka. Oli sitten yh, talonrakentaja, sairasteleva perhe, uupumusta kohti menevä perhe. Myös maanviljelijöiden lapset, jotka käyvät osa-aikaisessa päivähoidossa, ovat meidän kunnassamme virikepaikkalaisia. Ja heidän äidit ja isät tekevät kuitenkin täyden työpäivän tilallaan ja ovat myös lainsäädännöllisesti oikeutettuja lapsen hoitopaikkaan työnsä vuoksi. Varmasti osa näistä " sodista" jäisi sotimattakin, jos virikepaikalla ymmärrettäisiin laajemmin eri päivähoitotarpeita. PERIAATTEESSA olen samaa mieltä siitä, että USEIN päiväkotiryhmät ovat niin suuria ja päiväkodin hoitopäivä niin aktiivinen, että se ei pohjimmiltaan ole hyväksi pienille lapsille. Meidänkin mukulat ovat päiväkotipäivän jälkeen väsyneempiä, levottomampia ja kiukkuisempia kuin pph-päivän jälkeen. Ongelmaa kannattaisikin lähestyä myös siitä näkökulmasta, että perhepäivähoitajat tekevät vaativaa työtä pienellä palkalla ja ovat katoava palveluntarjoaja. Heidän palkkojaan ja työssä jaksamistaan tulisikin selkeästi parantaa, jotta perhepäivähoitajaksi hakeutuisi nuoria ja koulutettuja työntekijöitä. Se olisi lapsen parhaaksi. ;)