Kuinka moni teistä on virikehoidossa olevien lasten äideistä on viettänyt aikaa alspen päiväkodissa

puhuu täysin eri asiasta kuin kukahuijaa, minä ja moni muukin...



Äitiyslomaahan ei isä pysty pitämään vaikka haluaisi. Vanhempainvapaata kylläkin ja siinä tapauksessa asia koskisi yhtälailla isiä. Kun lainasit minua sensuhteen, että täällä virikehoitoa puolustavat ainoastaan sinne lapsensa vievät äidit, niin sehän on fakta. Vai montako isää tässä keskustelussa on virikehoitoa puolustanut?



Ne isät jotka tekevät ratkaisun jäädä kotiin hoitamaan lasta, eivät todennäköisesti edes ajattele vievänsä lasta samanaikaisesti virikehoitoon? Hehän jäävät kotiin nimenomaan lapsia hoitamaan!



Kolmanneksi ja tämä nyt ei liity tähän keskusteluun lainkaan vaan voisi olla uuden keskustelun aihe, mutta sanonpa nyt kuitenkin. Täysin tasa-arvoista vanhemmutta ei voida toteuttaa niin kauan kuin perheessä on imeväisikäisiä, koska biologinen tosiasia on, että vain äiti voi imettää...jos isä käyttää osan vanhempainvapaasta vaarantuu imetys ja se on mielestäni vähintään yhtä huono juttu kuin tämä virikehoito.



Mutta todennäköisesti seuraava kommentti on (virikehoitoa kannattavalta) että vauvan voi ruokkia pullostakin, mikä taas kertoo siitä, mikä perheessä menee ensisijalle... vanhempien mukavuus vai lasten etu!

Nyt monet klirjoiitajat puhuvat ihan eri asioista: toiset keskustelevat siitä, onko tarpeellista viedä isompi lapsi hoitoon, jos toinen vanhemmista (yleensä äiti) on kotona vauvan kanssa. Toiset taas kirjoiitavat siitä, kumpi on lapselle parempaa, kotihoito vai virikkeellinen laitoshoito.



NIPOLLE: Tämä ei nyt liity enää tähän keskusteluun, mutta opalaan vielä(kin) talonrakunnusasiaan: minä tarkoitin esimerkissäni perhettä, jossa isä konkreettisesti rakentaa sitä taloa ja äiti on kotiäiti. Tällöin ei mielestäni ole tarpeellista viedä lasta virikehoitoon (isä rakentaa ja käy töissä tai vain rakentaa) ja äiti siis ei ole ansiotyössä vaan hoitaa vauvaa tai taapeeroa kotona ja vie isomman päivähoitoon.



Ymmärsin, että sinä tarkoitit tilannetta, jossa toinen vanhemmista on ansiotyössä ja toinen on ottanut virkavapaata rakentaakseen talon. Lapsi viedään päivähoitoon. Minun mielestäni veronmaksajien velvollisuus ei ole maksaa lapsen päivähoitoa, jos päivähoidon tarpeen peruste on talon rakentaminen. Yhteiskunnan velvollisuus ei siis ole säästää yksittäisen perheen rahoja, jotta isä tai äiti voi rakentaa sen talon palkkaamatta raksalle ulkopuolista työvoimaa.



Samoin minun mielestäni veronmaksajoen velvollisuus ei ole maksaa lapsen päivähoitoa, jos äiti tai isä on ottanut virkavapaata rentoutumista, harrastamista, itsensä toteuttamista tai elämänsuunnan etsimistä varten (esimerkiksi puutarhatöitä, joogaamista, ratsasastamista tai valokuvaamista varten.) Minun mielestäni lasten päivähoito on sitä varten, että vanhemmat voivat käydä töissä tai opiskella. Ja sitä varten, että se on ennaltaehkäisevä lastensuojelutoimenpide (mm. sosiaalitapaukset, sairaat vanhemmat, uupuneet vanhemmat, kuntoutusta tarvitsevat lapset).



Työelämässäni olen aitiopaikalta nähnyt, miten paljon niitä kotiäitien lapsia on päiväkodeissa osa-aikahoidossa. Prosenttiosuus on suuri, suurempi kuin moni kuvittelee. Ainakin meidän kaupungissa kehitellään nyt vaihtoehtoja päiväkodeissa toteutettavalle virikehoidolle ja hyvä niin. Tilanne alkaakin olla jo kaoottinen.

mutta puhumme asiasta vähän eri näkökulmasta tai sitten termit eivät ole yhteiset. Itse en henkilökohtaisesti tunne ketään vanhempaa, joka olisi vienyt lapsensa puhtaasti virikepaikalle. Ehkä heitäkin on, koskapa päivähoitohenkilöstö heistä puhuu. On hyvä, että palveluja kehitetään, jotta resurssit suunnataan oikein ja myös verorahat käytetään järkevästi. Ehkä olisi syytä myös tarkentaa termistöjä esim. tuon virikepaikan kohdalla, jotta esim. ennaltaehkäisevän perhetyön puitteissa käytettävä osa-aikainen hoito ei syyllistäisi vanhempaa kattoon syljeskeleväksi laiskottelijaksi ja silti vanhempi ei olisi selitysvelvollinen päivähoitohenkilöstölle. Tämä vaatii päättäväistä ja vahvaa johtamista päivähoitopuolella, jotta päivähoito olisi mielekästä erityisesti lapselle mutta myös muulle perheelle ja päivähoitohenkilöstölle. Se on ikävää, jos pelkkä nimi, virikepaikkalainen, aiheuttaa asenteita perhettä kohtaan, varsinkin kun ainakin meillä päin kaikki osa-aikaiset hoitopaikat ovat nimellä virikepaikka. Sitä en tosin tiedä, suojataanko tällä yleistyksellä, virikepaikka, nimenomaan niitä perheitä, joilla on sosiaalisia tai muita syitä käyttää päivähoitopalveluja. Sekään kun ei ole oikein, että perheen asioita repostellaan päivähoitohenkilöstön kesken. Lapsi on hoidossa ja sillä siisti, työ tehdään niin hyvin kuin osataan, eikä mietitä, miksi lapsi on ylipäätään hoidossa. Miten asia oikeasti on, tuleeko päivähoitohenkilöstölle tietoa, miksi joku lapsi on hoidossa?

Varsinkin niiltä jotka itse päiväkodissa työskentelee!



Itse vien 2v 5kk ikäsen tytön päiväkotiin. Mut en tietääkseni virike vaan on kuopus ja tukitoimena mulle. Olen yh ja isä ei ole ollenkaan tekemisissä.



Lähinnä sitä että ajattelette vain miten itse tekisitte ja näin vissiin tarvis muittenkin toimia. Eläisittekö te niin että jos joku muu on eri mieltä jostain ku te ni tei tarvii sit tehdä sen mukaan ku niitten mielipide on silleen????? Mä en elä niin!

Ja ei sen takia et kotiolot ois huonoja niinku täällä joku sano et sen takia hyväksyis!

kukahuijaa:



Et ole ehkä varsinaisesti sanonut, että lapset olisi hoidettava kotona (en jaksa käydä keskustelua uudelleen läpi ja tarkistaa), mutta sekä sinun että monen muun kirjoittajan viesteistä on kyllä käynyt hyvin selville asenteenne. Mielestänne lapset olisi syytä hoitaa kotona ja koette uhrautuvanne lastenne hyväksi hoitaessanne heidät kotona (ja näin ollen rivien välistä voi lukea että koette itsenne paremmiksi vanhemmiksi kuin ne jotka vievät lapsensa päiväkotiin).



Tämä asiahan on ilman muuta syrjähdystä alkuperäisestä aiheesta eli virikehoidosta, mutta halusin vastata tähän niin yleiseen asenteeseen koska koen sen epäreiluna meitä työssä käyviä äitejä ¿ siis nimenomaan äitejä, isiähän ei syyllistetä - kohtaan. Ihan yhtä lailla minä voisin väittää uhrautuvani lasteni puolesta mennessäni töihin ja päästäessäni miehen puikkoihin koska minusta ihan oikeasti on paljon kivempaa olla kotona lasten kanssa kuin töissä vaikka mielenkiintoisen työn omistankin. Minun mielestäni on tärkeämpää että lapset saavat kokea tasaveroista vanhemmuutta molemmilta vanhemmilta kuin että heitä hoidetaan vain ja ainoastaan kotona eikä kukaan ole tätä mielipidettäni vielä kumonnut. Jos ajattelisin omahyväisesti itseäni niin hoitaisin lapsia kotona ja mies saisi käydä töissä täyspäiväisesti.



En puolustele virikehoitoa koska en sitä kannata kuten olen mielestäni tehnyt hyvin selväksi. En kuitenkaan myöskään tunne ketään virikehoitoa käyttävää ja suuresti epäilen onko oikeita virikepaikkalaisia oikeasti kovinkaan montaa olemassa. Arvostelen siis kyllä virikepaikkalaisia arvostelevia koska epäilen että suurin osa ei tiedä arvostelemiensa vanhempien todellista syytä lapsen hoitoonviemiselle ja siksi arvostelu on kohtuutonta. Mielestäni subjektiivinen päivähoito-oikeus on yksi parhaimpia puolia suomalaisessa päivähoitosysteemissä: kenenkään ei tarvitse perustella ja anoa polvillaan päivähoitopaikkaa, kiertää eri viranomaisten luona, levitellä terveystietojaan ja toimittaa erilaisia todistuksia, lippusia ja lappusia sinne tänne.



Kommentti lapsen parhaasta liittyi siihen että sen lisäksi että kotihoito on pienelle lapselle parempi kuin päiväkotihoito, on hänelle myös parempi se, että molemmat vanhemmat hoitavat kuin että vain toinen hoitaa. Teillä(kin) lapsen parhaan ajattelu loppuu tuohon kotihoitoon, molempien vanhempien hoivaan ei enää katsota aiheelliseksi panostaa koska se vaatisi taloudellista uhrautumista ja äidin töihinmenoa kun isä jäisi vuorollaan kotiin. Koen siis arvostelun työssäkäyviä vanhempia kohtaan (joka tässä ketjussa oli sinun taholtasi siis epäsuoraa) epäreiluna, koska lapsen parasta ajatellaan myös teillä vain taloudellisiin realiteetteihin saakka.





Mammamuu2:



Imettämään kykenemättömänä äitinä koen toki arvostelusi kovana ¿ ihanko oikeasti ajattelet että kaikki imettämään kykenemättömät tekevät niin vain koska se on mukavaa? Sitäpaitsi suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä ei vielä tähänkään asiaan taivu. Meillä olisi ollut teoriassa helpompi järjestää isän imetys kuin äidin imetys, mutta Kelalle tämä ei sopinut eli isän ei ole mahdollista pitää äitiyslomaa vaikka toimittaisi minkälaisen todistuksen tahansa siitä että isä imettää eikä äiti. Lainsäätäjänkin mielestä tärkeämpää on siis äitien sitominen kotiin kuin imetys ;)



No joo. Meillä on ihan terveet ja hyvin kasvaneet lapset imetyksen puutteesta huolimatta ja tässä vaiheessa osaan nähdä asian monet hyvät puolet, mm. sen että isä on voinut täysipainoisesti hoitaa lapsiaan jo alusta pitäen mukaan lukien syöttämisen.. En toki vaadi että meidän tilanteemme vuoksi muidenkin olisi lopetettava imetys ¿ niin kauan kun äiti on kotona niin tokihan imetys on helppo ja näppärä ruokintatapa. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin omien kokemusteni pohjalta lapsen ja isän henkilökohtaista suhdetta tärkeämpänä kuin pitkään jatkuvaa imetystä jonka todellisia hyötyjä länsimaisissa korkean hygienian ja hyvälaatuisten teollisten korvikkeiden maissa ei ole todistettu..



Toivottavasti emme kuitenkaan ryhdy tappelemaan tästäkin asiasta täällä, koska tämä meni TODELLA aiheen ulkopuolelle.





191105:



Ymmärsin kyllä, että puhuimme eri asioista. Sinun asiasi oli kuitenkin taas syrjähdystä alkuperäisestä aiheesta ja toivoin että tässä keskustelussa ei lähdettäisi enää ruotimaan päivähoidon maksuperusteita, jotka ovat jälleen ihan uusi aluevaltaus keskustelulle. Henkilökohtainen mielipiteeni on edelleen että subjektiivinen päivähoito-oikeus ilman perusteluja, valvontaa, kyttäämistä, todistuksia, lippuja, lappuja ja yksityisasioiden levittelyä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin se että perustettaisiin taas yksi virkamiesten armeija kyttäämään mitä lapsensa hoitoon vievät vanhemmat ajallaan tekevät ja käytettäisiin valtava osa lääkäreiden ja sosiaalityöntekijöiden ajasta todistusten kirjoittamiseen.



Oikeasti: erilaisten elämäntilanteiden ja hoitoperusteiden yksityiskohtainen luettelointi ja sen selvittäminen mikä oikeasti oikeuttaa päivähoitoon ja mikä ei sekä näiden asioiden valvonta, todisteleminen jne. työllistäisi huomattavasti enemmän kuin mitä vähentyneellä hoidolla saataisiin säästöjä aikaan. Tuloksena olisi paljon vihaisia ihmisiä ja kommunistinen kyttäysyhteiskunta vakoilijoineen ja ilmiantajineen, kateutta ja selkäänpuukottamista jne,¿ Sitä paitsi kodinrakentajat eivät minusta ole mitenkään silmiinpistävin ryhmä jolta päivähoito-oikeus pitäisi poistaa jos sille tielle lähdettäisiin. Lapsiperheitä tuetaan muutenkin ihan liian vähän, vieläkö pitäisi rankaista oman kodin hankkimisestakin?





Niittyvilla:



Samaa mieltä kanssasi

Niittyvilla:

Se on ikävää, jos pelkkä nimi, virikepaikkalainen, aiheuttaa asenteita perhettä kohtaan, varsinkin kun ainakin meillä päin kaikki osa-aikaiset hoitopaikat ovat nimellä virikepaikka. Sitä en tosin tiedä, suojataanko tällä yleistyksellä, virikepaikka, nimenomaan niitä perheitä, joilla on sosiaalisia tai muita syitä käyttää päivähoitopalveluja. Sekään kun ei ole oikein, että perheen asioita repostellaan päivähoitohenkilöstön kesken. Lapsi on hoidossa ja sillä siisti, työ tehdään niin hyvin kuin osataan, eikä mietitä, miksi lapsi on ylipäätään hoidossa. Miten asia oikeasti on, tuleeko päivähoitohenkilöstölle tietoa, miksi joku lapsi on hoidossa?

Tässä on varmasti pointti! Vaikka en päiväkotien tavoista tiedä, toivon, että syy sille, miksi lapsi on hoidossa / miksi hoitopaikka hälle on myönnetty, pysyy erittäin pienen piirin tietona. Sitä ei tarvitse jokaiselle päiväkodin työntekijälle kertoa, eikä varsinkaan muiden lasten äideille. Jokaisella meillä on oikeus omaan yksityisyyteen, ja jos siinä tapauksessa nimike on " virikepaikka" , on se varmasti kaikkiaosapuolia ajatellen parempi nimike kuin " synnytyksenjälkeiseen masennukseen vaipuneen äidin esikoisen paikka" , tai " juuri rankan avioeron kokeneen yksinhuoltajan ainoan lapsen paikka" .

Ottaen huomioon miten hankala niitä päiväkotipaikkoja on tietyillä alueilla saada, haluan uskoa että niistä päättävät henkilöt todella tietävät mitä tekevät.

Ai niin, me ei muuten saatu tarhapaikkaa lähitarhasta (tai n 5 muusta lähimmästä). Kuitenkin tiedän että samoihin aikoihin tarhassa aloitti yksinhuoltajan lapsi, jolle paikkaa haettiin 2 viikkoa aiemmin. Meidän hakemus oli jätetty 6 kuukautta aiemmin. Kyllä v*tuttu, mutta entisenä yksinhuoltajana ymmärrän tämän päätöksen.

Meillä muuten keskimmäinen (vanhin on jo koululainen) aloittaa tarhan (jos paikka saadaan) n 7 viikkoa ennen mun äitiysloman alkua. Aion myös paikan pitää äitiysloman aikana. Jos tyttö viihtyy siellä saa hän siellä käydä 2-3 kertaa viikossa n 4 tunnin ajan. Olen siis tulevan " virikepaikkalaisen" äiti, enkä häpeä yhtään.

Loistava keksintö tuo termi elämäntapakotiäiti! Olen monta kertaa miettinyt sopivaa sanaa ko. äitiryhmälle.

Itse kannatan supjektiivista hoito oikeutta. Syitä on perheillä niin monia eikä kotihoito ole aina paras vaihtoehto kaikkien perheiden kohdalla.

Itse peräänkuulutan suvaisevuutta, mutta näitä palstan tappeluita lukiessani sympatiani kotiäitejä kohtaan on kyllä kovasti laskenut. Mitä kotiäiti voittaa haukkumalla työssäkäyviä tai " virikepaikkalaisen" äitiä? Päivähoitopaikka maksaa ehkä kunnalle enemmän, mutta vielä enemmän maksaa raskaan asarjan lastensuojelutoimet, jos ennalta ehkäisyyn ei lähdetä ajoissa ja se on sitten kyllä kaikilta pois ja paaaljon enemmän.

En usko, että kukaan pitää alle 3v puhtaasti " virikkeiden" vuoksi hoidossa. Kyllä siinä on sitten ainakin äidin jaksamisen tukeminen (vastustajat puhuvat ehkä ilkeästi laiskuudesta) ym. kuitenkin taustalla.

Paljon parjattu rakentaminenkin on yllätys,yllätys todella rankkaa työtä niin fyysisesti kuin henkisestikkin ja koettelee vanhempien parisuhdetta. Jos lapsi on rakentamisen vuoksi muutaman tunnin hoidossa muutamana päivänä viikossa ja sillä saadaan ehkäistyä (kärjistettynä)mahdollinen perheen hajoaminen tai vanhemman masennus (jotka kumpikin rasittavat veronmaksajien pusseja) niin minusta se on ihan ok. Toisaalta myös se, että tässä maassa rakennetaan= ostetaan rakennushyödykkeitä,työvoimaa oman tehtävän työn lisäksi jne. auttaa talouttamme ja on kaikille hyväksi.



En muutenkaan ymmärrtä näitä omaan napaansa tuijottajia alkuunkaan. Vielä vähemmän uskon siihen, että Kotona kasvanut lapsi olisi myöhemmin elämässään onnellisempi tai paremmin pärjäävä. Kyllä ne asiat ovat kiinni perheen keskinäisistä suhteista, lapsen kokemasta rakkaudesta ja lämmöstä sekä tasapainoisesta elämästä. Eikä siitä, onko ollut hoidossa vai ei. Emme mekään tai vanhempammekaan ole kaikki vinksahtaneita, vaikka useat menivät hoitoon jo 3-6kk iässä. Saatikka sitten muissa maissa kasvaneet ihmiset. Maailmastahan olisi kuollut aikaa sitten ihmiset sukupuuttoon, jos terveitä ja elinkelpoisia yksilöitä kasvaisi vain kotona kasvatetuista lapsista.



Asian vierestä: luin jonkun kommentin siitä, että kotona eskari-ikään asti kasvanut pärjäisi yhtä hyvin eskarissa ja ekalla kuin jo pidempään pk:ssa ollut (ei siis välttämättä alle 3v aloittanut, mutta kuitenkin alle eskari-ikäisenä).

Olen kyllä kuullut ja nähnyt ammatissani aivan muuta. Taaskaan yleistämään ei voi lähteä, että kaikki pärjäisivät paremmin tai huonommin, mutta trendi on kyllä se, että pk:ssa aiemmin olleet pärjäävät useammin paremmin eskarissa ja koulunsa aloituksessa kuin kotona kasvaneet.

Keskustelu on todellakin " huh-huh"



Sitten pahoittelut, että tämä menee nyt todellakin ohi aiheesta, mutta kyllä mua alkoi ahdistaa ja mietityttää, miksi joillain on niin tiukkalinjaisia mielipiteitä. Mistä lähtökohdista näitä mielipiteitä oikein tulee?



Täytyykö itse kokea madollisimman paljon vastoinkäymisiä, että alkaa suvaita erilaisia toimintatapoja, tai ymmärtää, että on erilaisia lähtökohtia, vaikka elämäntilanteet sinänsä näyttäisivätkin samanlaisilta? (tarkoitan esim. esikoisen tarhaan jäämistä, kun vauva syntyy). Miksi se oma toimintatapa on se ainut oikea ja muiden tavat on käsittämättömiä?



Täytyykö asiat vain oppia kovimman kautta? Toivottavasti ei. Mutta ihan rehellisesti sanottuna, varmaan sitä itsekin huutelisi täällä tiukkoja mielipiteitä, jos ei näitä vaikeuksia olisi ollut. En olisi oikeasti pystynyt muutama vuosi sitten kuvittelemaan, miltä tuntuu kun terveys pettää. Tai että jostain parin viikon sairaudesta voi toipumisaika olla yli puoli vuotta.



Mitä itse ajattelisin ihmisestä, joka veisi päivittäin lastaan hoitoon, vaikka ulkoisesti näyttää ihan terveeltä ja normaalilta, jos en tietäisi mitä tiedän. (Eli miten paljon lääkettä ja lepoa tarvitaan, että jaksaa hakea lapsen tarhasta iltapäivällä ja olla hänen kanssaan jalkeilla ne muutamat tunnit ennen kuin isä tulee töistä)



Oikeesti se " virikepaikka " voi mahdollistaa esim sen, että äiti voi olla kotona toipumassa ja lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja uskaltaa nukkua yönsä, kun tietää että äiti on kotona eikä jossain sairaalassa (kun se pieni vaan kelaa, miksi äiti ei ole hänen luonaan).



Olipa vuodatusta kerrakseen, mutta mun mielestä olis hirveän tärkeä ymmärtää, että syitä on, vaikkei niitä julkisesti huudellakaan. Voi tosiaan olla paljon pienempi paha saada virikepaikka -leima otsaansa, kuin infota julkisesti todellisia syitä. Ehkä toiset ovat avoimempia kuin toiset, mutta olis totaalisen ihanaa, jos ennen leiman lyömistä ajattelisi hieman.



Niin, minäkään en muuten tunne ketään, joka ihan puhtaasti virikkeiden takia veisi pienen lapsen hoitoon. Kyllä siellä takana on esim. äidin tietoisuus omaista rajoistaan ja sitä kautta lapsen parhaaksi -ajattelu tms. Toisaalta en kyllä kyseenalaista kenenkään motiiveja, joten ehkä mua on vedätetty...

Kaikkea en tosiaan alkanut lukemaan, sen verran puuduttavaa tekstiä puolin ja toisin.. Kaikkien äitien pitäisi vetää yhtä köyttä eikä parjata " toisten" tekemiä valintoja. Eiköhän jokainen terve aikuinen, (siis perheessä usein myös mies osallistuu lasten hoitopäätösten tekoon) itse tiedä oman lapsensa parhaan hoitopaikan...



Eipä taida ketään auttaa rimanalitukset...

Olihan oma viisi vuotiaanikin sitä. ja kyllä minulla on ystäväpiirissä äitejä, jotka ovat vieneet lapsensa hoitoon, vaikka ovat vauvan kanssa kotona. Tuskin he kaikki sairastavat vakavaa sairautta jne. Tsoin on niitäkin äitejä, jotka sairastivat esikoisen aikana synnytyksen jälkeisen masennuksen ja nyt haluavat sitä ennaltaehkäistä. Alkuperäinen idea olikin kysyä, kuka oikeasti tietää millaista touhu alle 3-vuotiaiden ryhmässä on. Kun kuitenkin suuri osa henkilökunnasta on sitä mieltä, ettei se kotioloja voita.



niinkuin olen jo aikaisemminkin kertonut, meillä mies on pitänyt vanhempainvapaata ja hoiotvapaata. Karu totuus on vain se, että kahdeksan henkinen perhe ei elä lastentarhanopettajan palkalla pääkaupunkiseudulla. Ja toinen iso ongelma oli se, että minä olisin mielelläni jo palannut töihin, mutta mies ei halunnut, eikä kokenut pärjäävänsä kuuden lapsen, joista nuorin vielä erityislapsi kanssa. Hän ei siis enääs uostunut jäämään kotiin. Tämä oli ja on vieläkin meillä iso kriisin paikka. Eli kyllä tavallani koen myös uhrautuvani miehen ja hänen uransa puolesta.



Mutta niin kuin olen jo moneen kertaan sanonutkin, minua kiusaa ja ihmetyttää eniten se, että ne ihmiset jotka eivät ole koskaan päiväkodisa työskennelleet, tietävät parhaiten millaista siellä on. Sama tilanne oli varmasti suurimmalla osalla vanhemmistä kun he saivat lapsen huomasivat, että aikaisemmat kuvitelmat lapsiperheen elämästä karisivat. Minä ainakin olin tuhat kertaa parempi kasvattaja ennen omia lapsia. Tiesin miten lapset kasvatetaan. Luin juuri tutkijasta, joka sanoi, että tehtyään tutkimusta alle 3-vuotiaiden ryhmässä ei Suomessa voida enää puhua laadukkaasta päivähoidosta. Arki on aivan toista kuin papereissa lukee. Voin etsiä tuon kirjoituksen, jos jota kuta kiinnostaa, eikä luota tällaiseen epäsuoraan lainaukseen ilman lähdeviitteitä.

Kun sanoin että lapsi erottaa itsensä täysin äidistä vasta kolmevuotiaana, tarkoitin ensisijaista hoitajaa, joka voi toki olla myös isä, isovanhempi tai muu. Yleensä kuitenkin nykyäänkin äiti. Lapsi on kykenevä kiintymään useampaan läheiseen henkilöön noin 1,5-vuotiaana, ja noin kolmivuotiaana lapsen oma persoona on eriytynyt ensisijainen hoitaja -lapsi suhteesta täysin.



Kiintymyssuhdetta _alusta_asti _täysin_ tasaveroisessa hoitosuhteessa (joka käytännössä voinee toteutua vain mikäli äiti ei imetä) ei ole juuri tutkittu, joten lienee mahdollista että lapsella voisi olla alusta asti kaksi täysin tasaveroista kiintymyksen kohdetta. Minua rupesikin kiinnostamaan tämä asia, ja kysyisin kirjoittajalta joka tällaisesta omassa perheessään kertoi, että miten teillä ilmeni esim. eroahdistus? Itkikö lapsi molempien vanhempien perään, vai ei kummankaan? Jos esim. antoi vieraan syliin siinä 8-10 kk:n iässä?



Tässä vielä asiantuntijanäkemyksiä väitteideni tueksi, kun niitä tunnutaan kaipaavan. Väitteet on poimittu suoraan eräästä netistä löytyvästä opinnäytetyöstä, eikä minulla valitettavasti riitä aikaa tai kiinnostusta nyhrätä lähteitä tarkemmin tällaiseen nettikeskusteluun. (Näissä valitettavasti puhutaan usein äidistä ensisijaisena hoitajana, se varmasti ärsyttää toisia mutta en rupea tekstiä toiseksi muuttamaan):



" Ensimmäisen 1,5 vuoden aikana on erotettu kolme erilaista vaihetta kiintymyksen muodostumisessa:

1. Valikoimattoman kiintymyksen vaihe, 0- 5-7 kuukauden ikäisenä. Vauva reagoi samalla tavalla äitiin ja vieraaseen.

2. Erityiskiintymyksen vaihe, alkamisvaihe vaihtelee, mutta ilmenee hyvin intensiivisenä 3-4 kuukauden ajan. Vauva on kiintynyt yhteen ihmiseen, tavallisesti äitiin. Vieraiden ihmisten pelkoa alkaa esiintyä noin 6 kuukauden kuluttua erityiskiintymyksen ilmenemisestä. Lapsen protestit äidistä erottaessa voivat jatkua noin neljään vuoteen ja sen jälkeen vähenevät jyrkästi.

3. Monikiintymyksen vaihe, 1,5 vuotiaasta eteenpäin. Kiintymys laajenee kahteen tai useampaan henkilöön, on erittäin harvinaista, että lapsi on kiintynyt vain yhteen henkilöön. ( On arvioitu, että vain yksi lapsi kymmenestä on yhä kiintynyt.) ( Takala & Takala 1984, 56- 57)



Lapsen ja aikuisen kiintymyssuhteiden  muodostamisen kannalta eivät ole keskeisimpiä yksittäiset reaktiot, vaan vuorovaikutuksen asteittainen muodostuminen sellaiseksi, että aikuinen vastaa lapsen odotukseen myönteisellä ja suhteellisen säännöllisellä tavalla. ( Takala &Takala 1984,58)



Erillisyyden ja tahtomisen harjoittelu tulee esille varhaisessa leikki-iässä. Lapsi tahtoo ja ei tahdo yhtäaikaa. Sisäinen paine purkautuu raivoamisena ja uhmaamisena. Tämän kehitysvaiheen tärkein tehtävä on ottaa haltuun oman kehon hoito. Tehtävänä on myös oppia käsittelemään primitiivisiä vihan ja kärsimättömyyden tunteita. _Näiden_käsittelemiseen_tarvitaan_keskeistä,_merkityksellistä_ihmissuhdetta. Tähän kehitysvaiheeeseen juuttuvat lapset eivät koskaan saavuta vastavuoroista, luottavaa ja huolehtivaa suhdetta muihin ihmisiin. Juuttuminen voi ilmetä piittaamattomuutena muiden kärsimyksistä. Lapsi, joka tuntee itsensä tässä vaiheessa jätetyksi, huolehtii muita huonommin myös itsestään. (Pihlaja & Svärd 1996,28-29)



Ensimmäisellä ikävuodella lapsi siis on hyvin riippuvainen äidistä ja tuntee olevansa osa äitiä. Toisella ikävuodella hän alkaa irtaantua tästä kiinteästä riippuvuussuhteesta ja itsenäistyä. Tällöin isän ja muiden läheisten aikuisten merkitys kasvaa. (Seppänen 1984,43-44)



3-5 vuotiaan lapsen itseluottamuksen kasvulle merkitsevät paljon taidot, esim. askartelu, rakentaminen, piirtäminen jne. Myös motoristen taitojen oppiminen ( uinti, pyöräily, luistelu jne) tukevat itseluottamusta ja tuovat sekä fyysistä että psyykkistä mielihyvää ja kehitystä samanaikaisesti. Näissäkin tarvitaan kontakti, aikuisen ilo oppimisesta ja osaamisesta. ( Arajärvi 1991, 48-49)"

Minusta tuo vetoaminen veronmaksajien rahaan tuntuu aina vähän tekopyhältä. Hoitovapaalla oleva kotiäitikin a) nostaa veronmaksajien rahaa kotihoidon tukena ja b) ei itse tuota lainkaan verotuloja. Vrt. työäiti joka on yhteensä kolme vuotta kahden lapsen kanssa kotona ja esikoinen tästä ajasta 1,5 vuotta virikehoidossa tai kotiäiti, joka on vaikka yhdeksän vuotta kolmen kotiäitinä, ei virikehoitoa eikä yhtään palkkatuloja tältä ajalta. Kumpikohan tulee yhdeksän vuoden ajanjaksolla yhteiskunnalle kalliimmaksi?



Seurakunnan kerhokin kustannetaan muuten verovaroin, jokainen ev.lut seurakunnan jäsen maksaa 1% vuosituloistaan kirkollisveroa.



Olen kyllä vilpittömän pahoillani siitä, että meillä synnytysikäisten naisten on niin vaikea työllistyä. Kun taas luen tätä keskustelua, niin en voi toivoa muuta kuin että hoitovapaa lakkautettaisiin ja muutettaisiin Ruotsin malliin 18 kk vanhempainvapaaksi.





191105

Minun on ihan pakko kysyä sinulta, että jos kerran näin on (ks. lainaus tekstistäsi alla), niin eikö sinulle lainkaan tule sellaista ajatusta mieleen, että ehkä perheet kokevat oikeasti tarvitsevansa sitä hoitopaikkaa eivätkä pelkästään henkilökunnan kiusaksi tai omaa laiskuuttaan tuo niitä lapsia sinne? Julkisella sektorilla työskentelevillä tuntuu olevan usein alitajuisena ajatuksena, että kun palkkaan ei voi vaikuttaa niin vähennetään asiakkaisen määrää.



********************

Työelämässäni olen aitiopaikalta nähnyt, miten paljon niitä kotiäitien lapsia on päiväkodeissa osa-aikahoidossa. Prosenttiosuus on suuri, suurempi kuin moni kuvittelee. Ainakin meidän kaupungissa kehitellään nyt vaihtoehtoja päiväkodeissa toteutettavalle virikehoidolle ja hyvä niin. Tilanne alkaakin olla jo kaoottinen.



*************************



Taloja muuten yleensä rakennetaan silloin kun lapset ovat pieniä, meille ei olisi ainakaan lapsettomana pariskuntana tullut moinen mieleenkään. Toivon, että jokainen rakentava perhe käyttää niin paljon virikehoitoa vanhemmille lapsilleen kuin kotona oleva vanhempi kokee tarvitsevansa. Järjissään oleva äiti (=yleensä kotivanhempi) on jokaisen lapsen oikeus.

Nyt täällä on ihmetelty, miksi päiväkodin henkilökunta tietää, kuka lapsista on ns. virikepaikkalainen ja kenen vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat.



Päiväkotipaikkoja ei siis jaeta missään hakujärjestyksessä, vaan paikan määräytyminen on kiinni ihan tarpeesta. Monet vanhemmat, jotka tahtovat lapsensa tiettyyn päiväkotiin, käyvät itse päiväkodissa päiväkodin johtajan puheilla ja perustelevat asiansa kunnolla (esim. perheessä ei ole autoa, lapsi tarvitsee tukea kielellisessä kehityksessä, lapsi tarvitsee tukea sosiaalisissa taidoissa, perheen äitiyslomalla oleva äiti on masentunut ja tarvitsee lepoa toipuakseen jne.) Sitten päiväkodin johtaja voi soittaa kaupungin/kunnan päivähoidon ohjaajalle ja kertoa, että tämä äiti tai isä kävi päiväkodilla ja kertoi tällaista. Ja sitten päivähoidon ohjaaja päättää, saako kyseinen lapsi hoitopaikan toivotusta paikasta vai saako tuon paikan joku toinen lapsi (jonka vanhempi on mahdollisesti soittanut useamman puhelun päivähoidon ohjaajalle ja kertonut perheensä tilanteesta).



Ja jos päivähoitoon tulevalla lapsella on kotioloissa jotain, joka saattaa vaikuttaa lapsen olemukseen (esim. äiti on sairastunut vakavasti, vanhemmat ovat juuri eronneet), niin täytyyhän päiväkodin henkilökunnan tietää asiasta! Eiväthän he muuten voi tukea ja auttaa lasta tai osaa etsiä lapselle sopivia tukitoimia. Muiden lasten vanhempien ei toki tarvitse asiasta tietää.



Eri kaupungeissakin on muuten erilaisia nimityksiä " virikelapsille" . Minun mielestäni äitiyslomalla olevan äidin tai vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla olevan äidin tai isän päivähoidossa oleva isompi lapsi on virikelapsi, ellei se kotivanhempi ole psyykkisesti tai fyysisesti sairas tai masentunut tai uupunut tai ellei joku perheen lapsista ole sairas. Nimenomaan näitä terveiden vanhempien virikelapsia on päiväkodeissa yllättävän paljon, iältään 2-5 -vuotiaita. Kuusivuotiaat ovat eskarissa, mutta tarvitseepa monesta eskariryhmästä pari tai muutama kotiäidin tai koti-isän eskarilainen parina päivänä viikossa kokopäivähoitoa niiden virikkeiden vuoksi;) Varmasti näistä virikelasten äideistä ja isistä osa ehkäisee masennusta tai uupumusta, mutta eivät kai sentään kaikki?



Ja Ruotsin mallista: täällä ei ole 18kk:n pituista hoitovapaata, koska perheille halutaan tarjota edes jonkinmoinen mahdollisuus hoitaa lapsia kotona kolmeen ikävuoteen saakka. Miksikö? Siihen voi etsiä vastausta täälläkin esitetyistä lähteistä.

Niin siis tässä on juuri se minun ihmettelyni villakoiran ydin: mistä sinä tiedät paremmin kuin ko. perhe, että perhe ei tarvitse hoitopaikkaa? Vai neuvotko ymmärtämättömiä vanhempia vain sydämesi hyvyydestä, että he tulisivat synnintuntoon ja lakkaisivat heti käyttämästä päiväkotia? ;). Sehän on koko subjektiivisen päivähoito-oikeuden idea, että perhe itse tietää parhaiten mitä he tarvitsevat.

Onko sinulle tullut esim. mieleen, että niillä eskarilaisilla saattaa olla vauvaikäinen sisarus, joka nukkuu päikkäreitä klo 11.30- eteenpäin. Onhan vauvalle aika ikävää, jos hänet joka päivä herätellään isompaa sisarusta hakemaan. Vauvaa pitäisi ainakin talvella koko ajan pukea ja roikottaa hikisenä päiväkodilla muutaman tunnin välein.

191105:

Nimenomaan näitä terveiden vanhempien virikelapsia on päiväkodeissa yllättävän paljon, iältään 2-5 -vuotiaita. Kuusivuotiaat ovat eskarissa, mutta tarvitseepa monesta eskariryhmästä pari tai muutama kotiäidin tai koti-isän eskarilainen parina päivänä viikossa kokopäivähoitoa niiden virikkeiden vuoksi;) Varmasti näistä virikelasten äideistä ja isistä osa ehkäisee masennusta tai uupumusta, mutta eivät kai sentään kaikki?

Kukahuijaa:



Pointti olikin se, että koskaan et voi oikeasti tietää, kenen lapsi on *oikeasti* virikelapsi ja kenellä on oikeasti syy pitää lapsi päiväkodissa. Minun mielestäni on ehdottomasti pienempi paha jos joku virikehoitoon lapsensa vievä vanhempi ¿jää tuomitsematta¿ kuin jos joku ihan asiallisilla, mutta ei julkisilla perusteilla päivähoitoa käyttävä vanhempi tuomitaan väärin perustein. Minun mielestäni ei siis KOSKAAN saisi puuttua päivähoitoon tuotavan lapsen hoidon perusteisiin paitsi ehkä silloin jos vanhempi oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti ottaa itse asian esille ¿ ja kannattaa muistaa että silloinkin todellinen syy voi olla oikea hoidontarve, mutta vanhempi ei vain uskalla tuoda sitä esille.



Toinen tärkeä ryhmä ovat ne vanhemmat, joilla on todellinen hoitopaikan tarve, mutta jotka eivät sitä välttämättä ole valmiita itse myöntämään, esim. alkoholistit. Jos alkoholistilta ruvetaan tivaamaan hoidon tarpeen perusteita niin hän taatusti jättää mieluummin tuomatta lapsensa päiväkotiin kuin myöntää ongelmansa. Tässä yhtälössä häviäjä on ilman muuta lapsi, jolle päiväkoti saattaa olla ainoa paikka jossa hän saa osakseen huolenpitoa.





Pompeli:



Näen että olet lukenut vanhoja, lähinnä psykoanalyysiin perustuvia teorioita lapsen kiintymyssuhteista. Niitä eivät enää nykyisin monetkaan psykologit, lastenpsykiatrit ja kasvatustieteilijät eivätkä varsinkaan isyystutkijat allekirjoita, vaan vallalle uusien tutkimusten myötä ovat nousemassa uudet teoriat, jotka pohjautuvat uudempaan tutkimustietoon ja joissa korostetaan jaetun vanhemmuuden merkitystä lapselle.



En jaksa kirjoittaa tähän kaikkea itse uusiksi, koska löydät asiat paljon paremmin selitettyinä esimerkiksi helpoimmalla lukemalla ensiksi samantien netissä tuon jo aiemmin laittamani linkin Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Isä neuvolassa ¿kirjaan: http://www.oulunensijaturvakoti.fi/ensikoti/isyys.htm



Tässä vielä kappale kyseisen kirjan alkupuheesta:

¿Aiemmin oli vallalla sellainen käsitys, että isän kuului olla lapsille etäinen perheen huoltaja, joka turvaa äidin ja lasten läheisen suhteen. Tuo käsitys on murenemassa. Yhä useammissa perheissä eletään jaetun vanhemmuuden perhe-elämää, jossa myös isällä on läheinen suhde lapsiinsa. Myös monet isätutkijat, esimerkiksi Jouko Huttunen kirjassaan ' Isänä olemisen uudet suunnat' (PS-kustannus 2001), ovat osoittaneet isän ja lasten läheisen suhteen auttavan lapsia suotuisaan kehitykseen.

Alla olevassa tekstissä on kuvattu aktiivisen eli generatiivisen isyyden taustaa ja hyviä puolia. Teksti on Hannu Säävälän, Eero Keinäsen ja Jari Vainion kirjoittama ja Tasa-arvoasian neuvottelukunnan julkaisema kirja ' Isä neuvolassa' (TaNe, Helsinki 2001).¿



Jos haluat lisää tietoa asiasta niin aiemmin laittamani kirjat ja mainitsemieni henkilöiden tutkimukset auttavat hyvään alkuun (viesti 60).





Meillä on toteutettu jaetun vanhemmuuden periaatetta kaikkien lastemme hoidon järjestelyissä mahdollisuuksien rajoissa. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä että vanhempain- ja hoitovapaat on meillä jaettu tasan ja molemmat vanhemmat olemme olleet myös osittaisella hoitovapaalla. Lisäksi olemme pyrkineet aktiivisesti vahvistamaan lastemme läheisiä suhteita isovanhempiin.



Meillä lapsille ovat aina kelvanneet molemmat vanhemmat suhteellisen tasaveroisesti. Kokemuksemme mukaan pieni lapsi ¿leimautuu¿ hoitavaan henkilöön noin 1-2 viikossa: se aika kuluu hoitajanvaihdoksesta siihen kun lapsi joissain asioissa alkaa pitää enemmän hoitavaa vanhempaa ensisijaisena (esim. hakeutuu ensisijaisesti tämän luo kun tarvitsee jotain). Koska molemmat vanhemmat ovat kuitenkin aina osallistuneet hoitoon hyvin paljon, eivät lapset ole koskaan protestoineet toisen vanhemman poistumista jos toinen on ollut paikalla ja heille on aina kelvannut molempien hoito: molemmat vanhemmat ovat siis kelvanneet keskimäärin yhtä hyvin.



Kaikilla lapsillamme eroahdistus on ollut varsin lievää. Se on ilmennyt vain silloin kun kumpikaan vanhemmista ei ole ollut saatavilla, yhden vanhemman perään ei siis ole huudettu jos toinen on ollut saatavilla. Vieraan ihmisen syliä on siis tietenkin kavahdettu, mutta ei oman vanhemman syliä.



Missään ei ole oikeasti osoitettu että lapsi kykenisi kiintymään useampaan hoitajaan vasta 1,5 ¿vuotiaana tai että lapsen oma persoona olisi eriytynyt ¿ensisijaisesta hoitajasta¿ vasta 3-vuotiaana, ne ovat pelkkää psykoanalyyttistä teoriaa. Eihän tuon teorian keksimisen aikoihin kellekään tullut edes mieleen että isä voisi hoitaa lastaan joten asiaa ei myöskään millään lailla tutkittu. Tutkimukset ensisijaisen hoitajan tärkeydestä perustuivat tutkimusasetelmiin joissa verrattiin lastenkotioloissa, monien vaihtuvien hoitajien kanssa eläneitä lapsia äidinomaisessa yhden hoitajan suhteessa kasvaneisiin lapsiin, isistä tai useammasta läheisestä ja turvallisesta hoitajasta ei tutkimuksissa puhuttu halaistua sanaa.



Vasta viimeisen 15 vuoden aikana on tutkimuksissa verrattu tasaveroisen vanhemmuuden perheissä kasvaneita lapsia niihin joilla yksi vanhempi (useimmiten äiti) on ollut ensisijainen vanhempi ja toinen vanhempi on toiminut enemmän ¿huoltajan¿ roolissa. Noissa tutkimuksissa jaetun vanhemmuuden edut ovat jokseenkin kiistattomat. Itse asiassa nykyisin ajatellaan että vauva(kin) nimenomaisesti hyötyy useamman läheisen ihmisen huolenpidosta, koska silloin noita erotilanteita tulee harvemmin ja perusturvallisuus säilyy paremmin kun lähellä on useammin oma vanhempi.





191105:



Päiväkodissa ei tosiaankaan läheskään aina tiedetä hoidon tarpeen syitä ja jos tiedetään niin usein ainoastaan johtaja tietää tilanteen ja hoitohenkilökunta ei. Tämä on subjektiivisen päivähoito-oikeuden ansiota (tai sinun mielestäsi varmaan syytä): Koska perheillä on subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan ei heillä ole mitään velvollisuutta kertoa kellekään miksi he paikkaa haluavat. Vain jos he haluavat jotain erityiskohtelua niin heidän täytyy se käydä perustelemassa.



Esimerkiksi meidän tilanteessamme (viesti 50) lapsi oli jo ollut päiväkodissa ja jatkoi siellä kakkosen synnyttyä. Kyseessä oli noin 2-vuotias lapsi joten emme todellakaan katsoneet lapsen edun vaativan tilanteen kertomista päiväkotihenkilöstölle ¿ eihän lapsi vielä osannut mitään kysellä tai kyseenalaistaa eikä hän ymmärtänyt tilannetta. Niinpä meillä ei myöskään ollut mitään syytä lähteä raportoimaan tilannettamme päiväkotihenkilökunnalle vaan lapsi jatkoi normaalisti päiväkodissa niin kuin oli tehnyt siihenkin saakka.



Myöhemmin olemme tarvinneet päivähoidossa ja esikoulussa joitakin erityisjärjestelyjä joista olemme käyneet keskustelemassa päiväkodinjohtajan kanssa. Johtaja on ilmoittanut henkilökunnalle että tämän perheen kohdalla toimitan näin, piste. Hoitohenkilökunta ei ole edelleenkään tiennyt miksi meillä erioikeuksia on vaan he ovat vain tehneet niin kuin on käsketty.



Tiedän muitakin perheitä jotka ovat käyttäneet päivähoitoa ihan asiallisista syistä mutta syitä ei ole ollut mitään tarvetta kertoa päiväkotihenkilökunnalle ¿ kiitos subjektiivisen päivähoito-oikeuden.

Erityisesti Nipolta: Miten virikehoito tukee jaettua vanhemmuutta? Siis miten nämä asiat liittyvät yhteen? Ja virikehoidosta puhun nyt sillä että toinen vanhemmista (oli kumpi hyvänsä) hoitaa pienempää sisarusta kotona ja perheellä ei ole sairaudellista yms. syytä laittaa sitä toista (alle 3v) sisarusta hoitoon.

Luettuani tämän ketjun viestit tuntuu, että aika monella on käsitys, että vanhempainvapaata jatketaan hoitovapaalla (ja yleensä nainen). Näin varmaan onkin tilastojen valossa useammain kuin että hoitovapaata ei käytettäisi lainkaan.



Omassa työ- ja ystäväpiirissä hoitovapaalle jääneet ovat selvässä vähemmistössä ja vanhempainvapaahan päättyy lapsen ollessa n. 9 kk vanha. Vaikka kesälomat saisi tähän liitettyä, niin lapsella on töihin palattaessa ikää n. 10-11 kk.



Tätä taustaa vasten on aivan ymmärettävää ja järkevää, että isompi n. 2-3-vuotias sisarus pitää oman paikkansa päiväkodissa pikkusisaruksen vanhempainvapaan ajan (vaikka käyttäisikin sitä 2 h viikossa=ns. virikelapsi).



Päiväkotipaikkoja ei saa nykyjärjestelmässä varata poissolevana, joten kuka altistaisi lapsensa noin lyhyen poissaolon takia menettämään tutun pk-paikan ja aloittamaan täysin alusta muutaman kuukauden jälkeen (vanhempainvapaan päätyttyä) pahimmassa tapauksessa (ja todennäköisimmässä) aivan uusien ja vieraiden ihmisten kanssa viraassa paikassa.



Mielestäni ei ole järkevää ja lapsen edun mukaista pompottaa lasta hoitopaikasta toiseen vain lyhyen vanhempainvapaan takia. Jos paikan pitäminen edellyttää virikelapsen statusta pk:ssa ja täysin tuntemattomien kotiäitien paheksuntaa, niin sitten näin on.



Omasta puolestani totean, että ihan mielelläni maksan veroa juuri näiden lapsiperhepalveluiden takia.

Ei todellinen virikehoito (jota siis käsitykseni mukaan on kovin vähän ja suurin osa on pelkkää väärinkäsitystä) varmasti suoranaisesti tuekaan jaettua vanhemmuutta. Kun tämä keskustelu kuitenkin on rönsynnyt varsinaisesta alkuperäisestä aiheestaan niin moneen suuntaan niin tuli tuo jaettu vanhemmuuskin heitettyä kehiin vastaiskuna kotiäitien oman hännän nostolle ja sädekehän rakentamiselle siitä että he uhrautuvat lastensa puolesta hoitaessaan heidät kotona (mikä sekään ei liittynyt virikehoitoon mitenkään).



Päiväkotihoito myöhemmässä vaiheessa voi tukea jaettua vanhemmuutta koska ainakaan vielä vanhemmilla ei ole Suomessa subjektiivista oikeutta tehdä esim. 50% tai 60% työpäivää vaan ainoat vaihtoehdot ovat joko täydellinen hoitovapaa (0%) ja osittainen hoitovapaa (80%). Jos halutaan että molemmat vanhemmat hoitavat lapsia tasapuolisesti niin useinkin vaihtoehto on että molemmat ottavat osittaista hoitovapaata jolloin lapsi pitää laittaa päiväkotiin 2-3 päiväksi viikossa. Ainoastaan vanhempainvapaata on nykyisin mahdollista jakaa 50-50 tai vaikka 40-60, mikä oikeus pitäisi ehdottomasti laajentaa koskemaan myös hoitovapaata jolloin vanhemmat voisivat jakaa hoitovapaan keskenään.



Kuten aiemmin kirjoitin niin usein se, että toinen vanhempi on kokonaan hoitovapaalla johtaa siihen että taloudellisten realiteettien takia toisen on tehtävä täyttä tai jopa ylipitkää työpäivää mikä ei palvele lasten etua millään tapaa.

joten anteeksipyyntö mahdollisesta toistosta, mutta näiden kaiken teoretisointien ja entäs jos on tällainen tilanne -juttujen jälkeen, palaisin perusasiaan: lapsen paras paikka on kotona (niin kuin meidän kaikkien). Jos virikkeitä tai sosiaalisia suhteita, odottamista tai mitä tahansa pitää mennä päiväkotiin varta vasten opettelemaan, niin vanhemmuus on pielessä. Tämä siis silloin, kun olisi mahdollista olla lapsen kanssa kotona, mutta valitsee silti toisin. Lapseni käy ihanassa päiväkodissa, mutta silti ei ole kodin voittanutta - tietenkään. Hän on oppinut paljon erilaisia asioita ja kehittynyt huimasti päiväkodin ansiosta, mutta en epäile, etteikö olisi näitä kotoakin oppinut. Meillä on nykyään ihan liikaa kaiken maailman teorioita ja tutkimuksia, jotka sanovat sitä ja tätä lapsen parhaasta paikasta, mutta maalaisjärkikin sen sanoo, että ei ole kodin voittanutta, silloin kun kotona asiat ovat kunnossa. Meillä lapsi oli kotona 3 vuotta ja jos taloudellisesti olisi ollut mahdollista, minusta olisi tullut heilahtamalla kotirouva. Näin ei käynyt ja lapsi on päiväkodissa, mutta ei se silti poista tosiasiaa, että kotona paras, muualla hyvä.