Kuinka moni teistä on virikehoidossa olevien lasten äideistä on viettänyt aikaa alspen päiväkodissa
Aikaisemman pitkän ketjun innoittamana, kun kaikki virikehoitoon lapsen vienyt kehuu päiväkotia ja me lastentarhanopettajat kauhistelemme vanhempia jotka tuovat taaperon hoitoon ja hoitavat vauvaa kotona, kyselen kuka teistä äideistä tietää millaista päiväkodissa oikeasti on?
Päiväkotipäivästä menee iso osa ajasta siirtymätilanteisiin, jossa alpset,v arsinkin pienet odottelevat kun toisia pissatetaan, puetaan, riisutaan jne. En oikeasti voi ymmärtää kuka vie vapaaehtoisesti pienen lapsen päiväkotiin.
Minulla neljä isoa lasta(syntyneet kuuden vuoden sisällä) ja nyt 2,5 vuotias ja vauva. Vauva sairastaa paljon, synnynnäinen epämuodostuma, allergiat, astma, korvakierre, kolmeputkitusta, hengityslaitteet jne ja siltii en kyllä suin surminkaan veisi tuota isoa veljeä hoitoon.
Voidaanhan me käydä leikkipuistoissa, kerhoissa jne. Ja selvennykseksi, meillä ei tosiaan ole ulkopuolista apua, mutta itsehän olen lapseni halunnut ja minun ne kuuluu hoitaa eikä sysätä niitä muille hoitoon.
Lukekaa edes yksi lastenpsykiatrin kirjoitus( esim. Liisa Keltikangas-Järvinen) ja saatte tutkittua tietoa siitä että lapsi tuntee mustasukkaisuutta ja koti on paras paikka pienelle. Siis oikeasti asiasta on tutkimustietoa, eikä vaan mutu-arvailua.
Kommentit (122)
Älkää te äidit, jotka hoidatte kaikkia lapsia kotonanne, murehtiko meidän äitien lapsia, jotka viettävät jokusen tunnin päiväkodissa. ei mekään murehdita teitä, jotka ootte kotona...:) Kummallista, että edellä mainitut äidit käyttävät niin paljon aikaa jälkimmäisten parjaamiseen...Oma lapseni on kohta 4v ja isojen ryhmässä kolmena päivänä n 5-6 tuntia. Menee reippaasti ja päiväkoti toimii kuin unelma. Ottaisin kotiinkin jo, mutta en raaski, kun poika tykkää. Jos YKSIKIn aamu tökkisi, harkitsisin heti poisottamista. Vaan ei töki. KUUNNELKAA LAPSIANNE! Minä ainakin olen kuulolla koko ajan siitä, mitä lapseni päässä liikkuu. Hän on rakastettu ja hyvin hoidettu lapsi, ikäisiään kaikesta edellä. Minkäs teet, kun hän puistossakin leikkii vain 6-vuotiaiden kanssa...Lapset kehittyvät eri tahtiin ja kaipaavat eri asioita!
Oletetaan että kyseessä on perhe jossa on vaikka 4 ja 5-vuotiaat lapset jotka ovat olleet pari vuotta samassa tutussa ja turvallisessa päiväkodissa. Sitten perheeseen syntyy vauva ja toinen vanhemmista jää kotiin vaikka vuoden mittaiseksi pätkäksi joka alkaa sanottakoon vaikka helmikuun alusta.
Mitä perheen mielestäsi pitäisi tehdä?
1) Ottaa lapset pois päiväkodista samantien ja pitää heitä pelkästään kotona kevät ja kesä (koska kerhoihin ei pääse kesken toimintakauden) sekä anoa heille kerhopaikkaa seuraavan syyskuun alusta niin että he ehtisivät olla uudessa kerhossa syyskuusta joulukuuhun. Seuraavan helmikuun alusta lapsille anottaisiin sitten uutta päiväkotipaikkaa jonka kaupunki suuressa viisaudessaan keksisi antaa eri päiväkodista kuin missä lapset alunperin olivat ja pahimmassa tapauksessa kaikille kolmelle lapselle eri paikoista.
2) Antaa lasten jatkaa samassa päiväkodissa mutta osapäiväisinä niin että lapset olisivat päiväkodissa lyhyitä päiviä vaikka kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Lapset saisivat jatkaa tutussa ja turvallisessa ryhmässä tuttujen hoitajien ja kavereiden kanssa.
3) Ottaa lapset kokonaan pois hoidosta ja jättää hakematta mitään kerhopaikkoja tms. Vuoden kuluttua lapsille haettaisiin uusia päiväkotipaikkoja kuten vaihtoehdossa 1
Tämä tilannekuvaus vastaa kutakuinkin meidän tilannettamme muutama vuosi sitten. Väitän, että teimme ratkaisumme - josta sekä me vanhemmat, lapset että päiväkodin johtaja ja lastentarhanopettaja olimme yhtä mieltä - nimenomaan lastemme parasta ajatellen. Arvaat varmaan mikä se oli?
Mainittakoon vielä varmuuden vuoksi että lähistöllä ei asu muita lapsiperheitä ja lähimpään puistoon on yli 2 km matkaa. Kerran viikossa on perhekerho, jossa muut lapset ovat alle 3-vuotiaita ja jossa käydään joka tapauksessa yhdessä riippumatta valittavasta vaihtoehdosta.
Mitä sinä olisit tehnyt?
Ensiksikin varoitan kaikkia, että tekstini sisältää osin karkeitakin yleisyksiä ja kärjistyksiä, ihan vain selkeyden takia. Kirjoitan tänne aika harvoin, mutta arvaan, että herne menee useammalla nenään tästä - samapa tuo. Ehkä joku " virikehoitoon viejä" tai " uraäiti" samaistuukin näkemyksiini, kukapa tietää. Puhun erityisesti vanhemmista lapsista, joille voisi olla hyvä päästä " virikehoitoon" välillä.
Siis: olen akateemisen koulutuksen saanut johtotehtävissä työskentelevä äiti, jolla kaksi lasta. Ensinnäkin joku mainitsi siitä ihmeellisestä tyylistä, että suurin osa kotiäideistä pitää liki elämäntehtävänään arvostella meitä töissä käyviä & hoitopalveluja käyttäviä äitejä, kun taas me uraäidit emme koe vastaavaa pakkoa kritisoida joka käänteessä kotiäitejä. Kukin tyylillään, mikä siinä on niin vaikeaa? Se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Jos aikuinen voi huonosti eikä viihdy kotona, on masentunut tms., kyllä se välttämättä heijastuu myös lapseen. Vastaavasti jos lapsi (varsinkin hieman isompi) kärvistelee kotona äidin ja pienempien sisarusten kanssa tuntien jäävänsä jälkoihin, kaipaavansa ikäistään seuraa & tekemistä jne., saa tämä aikuisenkin murheelliseksi lapsensa puolesta. Parastahan me kaikki lapsillemme tahdomme. Täysin typerä ajatus siis meitä uravanhemmista ajatellen, että lapsia tehtäisiin jaksamatta olla heidän kanssaan aidosti.
Meillä uraäideillä on muuten täällä meillä päin kuvaava nimitys niille kotiäideille, jotka ovat vuodesta toiseen kotona alati kasvavan katraansa kanssa eivät aio mennä ollenkaan/tosi myöhään kodin ulkopuolelle töihin: elämäntapakotiäiti. Näille äideille tuppaa tulemaan uusi vauva perheeseen aina pienimmän täyttäessä kolme vuotta - miten sattuukaan... Koulutusta on vähän tai ei ollenkaan, josta johtuen ei ole kiirettä töihin. Puheissa kodin ulkopuolinen työ on vihonviimeinen paha, jonne ei toivottavasti ikinä jouduta tai ainakin sinne joutumista on syytä venyttää mahdollisimman pitkään. Onkohan näille elämäntapakotiäideille ikinä tullut mieleen, että jotkut oikeasti tykkäävät työstään?! Tuntevat saavansa toteuttaa itseään, kehittyvänsä ammatillsesti ja esimerkiksi esimiehenä, kokevansa onnistumisen elämyksiä... Ihan mukavia tunteita, sen voin sanoa. Ehkä näiden elämäntapakotiäitien ainainen pahantuulisuus, masentuneisuus, alemmuuden tunteet vs. uraäidit tai jopa oma mies, kateus miehen " omaan aikaan" töissä, kyllästyneisyys samaan puisto-kerho-kauppa-koti -sirkukseen vuosi toisen jälkeen johtuvat siitä, etteivät aidosti tykkää työstään kotona? Onko lapsen oikeasti parempi olla tällaisen tornadon kanssa kotona kuin virikkeellisessä tarhassa? Näitä äitejä nimittäin leimaa myös se, etteivät paljon jaksa ainakaan ekan lapsen jälkeen katraansa kanssa touhuta; hyvä, että pääsevät siihen lähikentsuun ja siitä kaupan kautta kotiin. Useana päivänä masentaa niin, että kotona pyörii koko sakki ja äiti repii hiuksiaan. Ei näitä äitejä näy lapsineen siellä missä meitä äitejä, jotka ovat sen pari vuotta kunkin lapsen kanssa kotona ja oikeasti jaksavat & haluavat olla aidosti läsnä tämän ajan: käydään elokuvissa, teatterissa, luistelemassa, hiihtämässä, seikkailupuistoissa, kirjastossa, sukuloimassa... Ja ihan julkisilla (ennenkuin joku sanoo, että hyvä käydä autolla, kun varaa sellainen tai kaksi ostaa). Kukas niitä lapsia tekikään eikä jaksa niitä hoitaa....
Tällaisten lasten olisi hyväkin mennä vähän tarhaan saamaan niitä virikkeitä ja ikäistään seuraa. Äidin aika menee väkisin pienempiin lapsin ja joku 4-6v. joutuu pyöriä siinä väkisin mukana. Sääliksi käy erityisesti niitä, jotka ovat kouluikään kotona; tulee aika kovana maailma vastaan siellä, jos ei ole ollenkaan opittu vastavuoroista kanssakäymistä ja ihan niinkin yksinkertaisia asioita kuin oman vuoron jonottamista, tavaroiden ja huomion jakamista, keskittymistä... Tai niiitä elämään kuuluvia ikäviäkin asioita: sitä ettei aina ole kaveria, lapset vertailevat vaatteitaan ja pyöriään jne., pitävät valtapeliä esim.sillä keitä kutsutaan synttäreille ja keitä ei...Sellaista se vaan on, yrittivät kotiäiti minkälaista siloittelua tahansa palleronsa eteen tehdä. Parempi ehkä saada ensikosketusta siihen vähän kouluikää varhemmin. Niin ja kaikki taudit sairastetaan tietysti, koska äiti on varjellut omaa palleroaa liialta sosiaaliselta kanssakäymiseltä luottaen siihen mantraan, että kotona äidin kanssa on paras paikka. Väittäisin, ettei aina ole. Tuolla puistoissa ja kerhoissa ikävä kyllä aika hyvin erottuvat näiden elämäntapakotien yli 3-vuotiaat, joiden kanssa ei ole vietetty laadukasta aikaa. Muutamalle ystäväpiírin äidille on tullut sitten yllätyksenä, kun tarhasta on annettu palautetta ongelmisa - on helppo olla sokea, kun on liian lähellä.
Sekin on kumma, että suurin kritiikki tulee aina lastenhoidon ammattilaisilta. Mikä siinä omassa työpaikassa on niin kamalaa? Ja kyllä, olen viettänyt useita päiviä lasteni tarhassa ja ihan vapaaehtoisesti. Olen molempien kanssa tehnyt erittäin pehmeän laskun aloitukseen, viikon tai vähän toistakin toisen kanssa. Lisäksi olen ottanut ihan vapaapäiviä töistä tutustuakseni siihen paljon parjattuun arkeen siellä. Ihan vain siksi, että näen oikeasti millaista siellä on ja toiseksi siksi, että tyttöni ovat sitä toivoneet. Ovat halunneet näyttää millaisia leikkejä leikkivät ja keiden kavereiden kanssa, tarhan täteihin halusivat tutustuttaa myös ja tarhan peleihin/leluihin. Mikäpä siinä, ihan mukavaa siellä on ollut ja samalla on voinut vähän autella tarhan henkilökuntaa. Tekevät mahtavaa työtä, pienellä palkalla ja antaumuksella. En voi sanoa olevani mitään muuta kuin tyytyväinen heidän panokseensa ja ammattitaitoonsa. Lapset viihtyvät ja minulla on helppo keskittyä töihin, kun tiedän kaiken olevan kullannupuilla hienosti. Näiden vierailupäivien lisäksi olen ollut vapaaehtoisena tarhalla talkoissa mm.tekemässä kevät- ja joulujuhlarekvisiittaa. Lisäksi olen vienyt töistä siivouksen yhteydessä turhaksi jääneitä toimistotarvikkeita tms. tarhan käyttöön ja yrittänyt siten olla avuksi. Rahaa siellä ei ole paljon ja silti tsemppaavat niin hyvin.
Lisäksi sanoisin vielä, että saatuamme viettää kivat työpäivät töissä jaksamme todellakin keskittyä lapsiimme ja heidä asioihinsa iltaisin, viikonloppuisin, lomilla. Väittäisin, että ne elämäntapakotiäidit, jotka aina valittavat väsymystään, masennustaan, kyllästyneisyyttään, ovat näin " virka-ajan" ulkopuolella kaikkea muuta kuin kiinnostuneita & osallistuvia.
Olen siis itse olut tilanteessa, jossa meidän viisi vuotias oli ollut päiväkodissa monta vuotta, ja kun keväällä jäin äitiyslomalle, poika jatkoi hoidossa 3 aamupäivää viikossa muutaman kuukauden ennen esikoulua. ja se sopi hyvin niin meille kuin päiväkodillekin.
Olenkin halunnut viritellä keskustelua pienten kuljettamisesta saamaan virikkeitä. On kuitenkin psykologinen totuus, ettei tuon ikäiset tarvitse mitään kummoisia virikkeita. pikemminkin lastenpsykiatrit ovat sitä mieltä, että monet lasten levottomuudet johtuvat tästä viriketuvasta. siitä, että lapsi eisaa olla rauhassa kotona, leikkiä rauhassa omia leikkejään. Niin kuin juuri luennolla kuulin, on hyvä jos lapsen suusta kuuluu välillä: " ei ole mitään tekemistä"
Olen itse akateemisen loppututkinnon(tosin alemman korkeakoulututkinnon) suorittanut kasvatustieteenkandi. Opiskellut myös erityispedagogiikkaa jne. ja ollut mukana työelämässä. ja nytkin jo kovasti sinne kaipaan, mutta ne raaski viedä pieniä lapsia hoitoon. Jos vielä vuoden jaksaisi kotona.
mutta tämä on näköjän ikuisuusaihe, jossa kahden eri koulukunnan vanhemmat taistelevat keskenään. Mutta pakko on kyllä vielä snaoa, että alle 3-vuotiaiden päiväkoti osasto on kyllä laitos, jossa lapsen yksilöllisyyttä ei pystytä riittävän hyvin huomioimaan. Ja sitä tosiseikkaa ei kyllä kukaan pysty kieltämään.
Viestisi todellakin on hyvin mustavalkoinen ja sisältää akateemisuudesta huolimatta seiskapäivätyylistä ilkeilyä. Jaksan kommentoida vain yhtä lausetta: Minulla eivät käy sääliksi lapset, jotka " joutuvat" olemaan kotona kouluikään asti. Lähipiirissäni on paljon suuria perheitä, joissa kasvaminen voi olla ihan oikeasti valoisaa, onnellista ja tasapainoista (mikä siis riippuu vanhempien hyvinvoinnista, ei akateemisuudesta eikä perheen koosta). Koululaisina he pärjäävät vallan mainiosti.
t. Lempi-Ilona (työssä käyvä, akateeminenkin, muttei uraäiti), jolla yksi lapsi, joka on hoidossa
Niin siis ihan tarkoituksella kärjistin " seiskapäivätyylisesti" . Täällä on jo kirjoitettu tyyliin " minä kasvattaja olen tätä ja tätä mieltä" , tässä olikin tarkoitus eritellä niitä ääripäitä. Itsellä esim. isompi sisarus oli tässä " virikehoidossa" 1-2 pvä viikossa lyhyen päivän, aina ei sitäkään. Kirjoituksestani varmaan saattoi luulla, että " uraäidin" esikoinen olisi tarhassa täydet viisi päivää aamusta iltaan... Tämä ainakin takasi täällä pk-seudulla pienemmällekin tarhapaikan samaan tarhaan (sisarussääntö), mikä muuten olisi saattanut jäädä haaveeksi. Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että hoitopaikka on siskoilla sama.
Vielä yksi seikka, mikä puhuu isomman sisaruksen " virikehoidon" puolesta: isomman hoidon aikana äiti/kotona olija voi tehdä ihan selkeitä vauvajuttuja pienemmän kanssa. Me ainakin kävimme esim. kaksin uimassa, vauvamuskarissa, vauvojen tapahtumissa jne. Minusta on reilua, että pienempikin saa jakamatonta huomiota ja vauva-aktiviteetteja - ihan kuten isompi sisaruskin on aikaoinaan saanut. Tasapuolisesti tai ainakin parhaan mukaan niin mukaellen. Jos aina on koko porukka mukana, kyllä siinä isompi lapsi tuppaa vähän tahtia säätelemään. Näihin vauvaharrasteisiin ei edes saa tuoda vanhempia sisaruksia kuin poikkeusluvalla. Äitinäkin koin, että oli ihanaa välillä keskittyä vain vauvaan ja saada kahdenkeskeistä aikaa muutoinkin kuin iltaisin/viikonloppuisin isän ollessa kotona.
Annoitpa sitten tulla oikein täyslaidallisen " elämäntapakotiäideille" ! Ja vieläpä aika pitkälti aiheen vierestä. Saitpahan purettua pahaa mieltäsi. Tuollaista tekstiä lukiessa herää nimittäin ainoastaan kysymys, mikä ihme aiheuttaa sinussa niin suuret antipatiat toisin valinneita äitejä kohtaan että kirjoitat noin katkerasti? Onko sinulla sittenkin huono omatunto siitä, että olet itse keskittynyt lapsiisi vähemmän kuin ehkä olisi ollut suotavaa? Oletko lohduttanut itseäsi takavuosien " laatuaika" -termillä vaikka tiedät että asiantuntijat korostavat nykyään ajan määrää itsessään..?
Esim. mitä paheksuttavaa on siinä, että todellakaan kaikilla ei - syystä tai toisesta - ole samalla tavalla unelma-ammattia ja hekumallista työpaikkaa kuin sinulla? Veikkaanpa että tässä maassa on monin verroin enemmän liukuhihnalla työskenteleviä uraäitejä, kuin jossain erityisen palkitsevassa kutsumusammatissa työskenteleviä. Ehkäpä niillä elämäntehtäväkseen lapsia pykäävillä kotiäideillä on taustalla myös erilaiset elämänarvot kuin sinulla. Ehkä he todella pitävät lapsia elämänsä tärkeimpänä sisältönä. Muistathan toki senkin, että ainoita toisinaan elämäänsä kyllästyneitä ja masentuneita eivät suinkaan ole kotona lapsiaan hoitavat äidit. Ja koulutus tai hieno työ eivät tottavieköön tarjoa viisautta, puhumattakaan empatiakyvystä!
En ole aloittaja, mutta samalla kannalla aloittajan kanssa...
Kerrataan nyt viellä kerran tämä juttu, kun se ei tunnu menevän jakeluun ei sitten millään.
VIRIKEHOITO= lapsen viemistä hoitoon vaikka toinen vanhemmista on kotona (eli ei opiskelemassa, ei töissä jne). Hoitopaikkaan viemistä perustellaan sillä, että lapsi ei saa riittävästi virikkeitä kotona äidin (tai isän) kanssa!
Lisäksi virikehoidossa olevat lapset voidaan jakaa kahteen " luokkaan" A) alle 3v ja B) yli 3v lapset!
Se aihe mistä täällä on keskusteltu on alle 3v lasten vieminen hoitoon jotta hän saisi virikkeitä sillä aikaa kun äiti hoitaa kotona pienempää sisarusta.
Se mitä minä kritisoin ja ymmärtääkseni myös AP on se ajatus, että 1-2v lapsi saisi päiväkodin 13 lapsen ryhmässä, tilanteesta riippuen 1-3 aikuisen valvonnassa jotain sellaista todella tärkeää, mitä hän ei saisi omalta äidiltään omassa turvallisessa kodissaan oman sisaruksensa kanssa! Se ei mene jakeluun varmastikkaan yhdellekkään (poikkeus vahvistaa säännön) ammattilaiselle joka ko. ryhmissä työskentelee.
Esim. Nipo puhuu 4- ja 5- vuotiaista lapsista... Nipo; 4- ja 5- vuotiaat lapset eivät ole ALLE 3 VUOTIAITA! Kuvaamassasi tapauksessa valitsisin ja olen kerran valinnutkin b vaihtoehdon.
Uraäidille: töissäolevien vanhempien lapset eivät ole VIRIKEHOIDOSSA vaan päivähoidossa samoinkuin opiskelevien vanhempien lapset.
Masentuneiden, sairaiden, sosiaalitapausten ym. lapset eivät ole VIRIKEHOIDOSSA, vaan hoidossa lastensuojelullisista syistä...
Erityislapset joilla on lääkärin suositus päivähoidosta, eivät ole päiväkodissa VIRIKEHOIDOSSA vaan kuntoutuksessa.
Nyt puhuttiin siis (tai ainakin minä puhuin) vain ja ainoastaan alle 3v lasten VIRIKEHOIDOSTA. Olisi ihan mukavaa, jos asiasta mielipiteitä omaavat vastaisivat edes keskustelun aiheena olevaan asiaan, eivätkä laajentaisi sitä miten sattuu. Kohta puhutaan samassa yhteydessä jo koululaisten iltapäivähoidostakin.
Itse työssäkäyvänä äitinä ymmärrän, että joidenkin on pakko taloudellisen tilanteen takia lähteä töihin ja että jotkut ehkä tarvitsevat/haluavat työpaikkaansa henkireikänä muuten... ja jos töihin lähtee, niin silloinhan lapsi toki pitää hoitoon saada. Samoin jos vanhemmilla on opinnot kesken. Joku ehkä huomasikin ensimmäisen lapsen myötä, ettei hän jaksakkaan olla lapsen kanssa... näinkin voi käydä.
Se mitä taas en ymmärrä on se, että äiti haluaa toisen lapsen ja laittaa toisen, viellä vauvaikäisen ventovieraiden hoitoon, pois alta. Se on julmaa ja ajattelematonta! Varsinkin kun tietää mitkä päiväkotien resurssit hoitoon ovat... tuonikäiselle ei pelkkä perushoito jota päiväkodista saa riitä ja liiallinen viriketulva vyöryy kotonakin niskaan... olette kai lukeneet kuinka lasten käytöshäiriöt ja neurologiset ongelmat lisääntyvät jatkuvasti ja yhtenä syynä pidetään liian varhaista ja liian voimakasta viriketulvaa!
Kaikilla meillä on vapaus valita. Jos tietää jo odotusaikana ettei jaksa kotona kahden alle 3v kanssa, niin kertokaa minulle (ehkä olen tyhmä, anteeksi), niin mieluiten vääntäkää rautalangasta: MIKSI PITÄÄ HANKKIA SE TOINEN LAPSI? Eikö riitä että huolehtii siitä yhdestä? Mikä järki on hankkia aina toinen vauva tilalle ja sysätä toinen vauva ulos takaovesta hoitoon " laitokseen" . Miksei sitten reilusti odota sitä 4-5 vuotta ja hanki seuraavaa lasta vasta sitten, tai tyydy siihen yhteen?
Ei pidä hankkia lapsia, koiria, hevosia tai mitään muutakaan, niin paljon ettei niistä jaksa huolehtia. Tämä oli koko jutun pointti!
Lapset eivät tarvitse teatteria, huvipuistoja tms. Ne ovat aikuisen virkistykseksi. Lapset tarvitsevat aikaa leikkiä leikkejään, ja aikuisen joka on läsnä silloin kun tulee suru, pelottaa tai jokin asia askarruttaa, tai he haluavat jakaa iloisia asioita. Vielä koululaisetkin. Ns. laatuajalla ei voi korvata määrää.
Alle kolmivuotias ei erota vielä itseään täysin äidistä. Tämän ikäisen kehitykselle ei ole hyödyllistä olla suurinta osaa valveillaoloajasta erossa vanhemmista, koska vanhempi on se jonka avulla hän omaa kuvaansa rakentaa. Vasta kolmivuotias alkaa olla " minä" , jolla on oma elämä ja oma elämänkerrallinen muistinsa.
Lapsen takia aikuisen täytyy huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, ja jos se tarkoittaa töihin menoa, sitten on tehtävä kompromissi ja mentävä. Mutta myös kotona on vaihtoehtoja: ystävät, sivutoiminen opiskelu ja harrastukset. Vanhempi joka on pääasiassa läsnä lapsen elämässä voikin tehdä joskus iltaisin jotain muuta. Hyväkään hoito ei yleensä korvaa kotona olevaa vanhempaa, huonosta puhumattakaan. Toki hoito joskus on huonoa kotonakin.
Nämä ovat tosiasioita, joihin asiantuntijat perustavat näkemyksensä. Ei lapsi sinne päiväkotiin tuhoudu, mutta stressaavaa se on varsinkin pienelle. Itse hoidan lapseni kotona 3-vuotiaaksi, koska haluan antaa parhaan mahdollisen perustan hyvälle itsetunnolle ja vahvalle identiteetille.
Esim. nuo ongelmat päiväkodissa joita kuvasi yli 3-vuotiailla tuttavapiirissäsi olevan, eivät välttämättä kieli lapsen henkilökohtaisista vaikeuksista, vaan pikemmin vahvuudesta. Ei kaikkeen alistuminen ole minusta mikään tavoite.
Ja vielä: Lapsensa pienenä hoitoon vieneet eivät sinusta halua arvostella kotiäitejä, ainoastaan päin vastoin. Miksi sitten arvostelet heitä?
" Kevätkakkosen" innoittamana haluaisin myös huomauttaa, että sisarusporukassa saa aivan varmasti samat valmiudet eskariin/kouluun kuin tarhassa ! VAIKKA äiti ei ehtisikään keskittyä siihen vanhempaan, kun hoitaa vauvaa ( en kyllä tiedä miten EI ehtisi )
Tarhassa ei tosiaankaan opi yhtään enempää ( pikemminkin vähemmän, tai vääränlaista " vahvemman oikeutta" ) toisten huomioimista ja ryhmässä toimimista, kuin kotihoidossa sisarusten kanssa.
Minulla(kin) on paljon ystäviä erilaisilla perhekokoonpanolla, ja olen itse tehnyt töitä eri tarhoissa alueellamme. Tällä kokemuksella voin yleistäen sanoa, että kotona pitkään hoidetut lapset ovat tasapainoisempia ja " levollisempia" , kuin ne, jotka pienestä pitäen ovat viettäneet päivänsä tarhan melussa ja melskeessä. Sitä se tarhaelämä nimittäin on, koko ajan siirtymistä paikasta toiseen ilman tietoakaan lapsentahtisuudesta.
En todellakaan suosittele tarhaa virikepaikaksi ainakaan alle kolmivuotiaalle !
parempi lapsen olla virikehoidossa päiväkodissa kuin puistotädillä tai seurakunnan kerhoissa. Ja miksi? No hoidon laadun takia.
Lisäksi ihmettelen, että miten ne pk-hoitajat jaksavat työtään tehdä, jos ne lapset siellä niin hirveästi kärsii?
Oxå aika villi väite joka kohdistuu ikävästi toisiin ammattilaisiin, voisitko
perustella?
Ei se hoidon laatu ole hoitajista kiinni, vaan tämänpäivän hengestä jossa resurssit vedetään alas ja työntekijät tekevät työtään jaksamisen äärirajoilla. Parhaansa varmasti kaikki yrittävät niin kauan kuin jaksavat ja sitten on pakko jäädä sairaslomalle...
Useimpien meidän täytyy tehdä töitä palkkamme eteen eikä työpaikan vaitaminen ole pikkujuttu, joten eiköhän osa päiväkotien henkilökunnastakin " jaksa" tehdä työtään rehellisesti rahan motivoimana...
Ja toisaalta, ainahan lapset ovat ihania, joten työtä voi tehdä ihan sydämelläkin ja juuri ne hoitajat ovat varmasti niitä jotka aina " älähtävät surkeasti" nähdessään taas uuden pienen taaperon tulevan " virikehoitoon" ja yrittävät saada vanhempia ymmärtämään... mikä näköjään on täysin mahdoton tehtävä...
jossa todetaan, että varhaiskavatuksen keskeinen voimavara on ammattitaitoinen henkilöstö. Samalla todetaan, että laadukkaan varhaiskasvatuksen on olennaista että jokaisella yksittäisellä kasvattajalla työyhteisössä on vahva ammatillinen osaaminen. Tämä koulutuksen tarjoitus on osaltaa varmistaa, että lapsen erityistilanteet - ja tarpeet tunnistetaan.
Päiväkodeissa on oltava kasvatusvastuullinen henkilö, joka on yleisimmin lastentarhanopettaja koulutukseltaan. Samoin pk:ssa toteutetaan tuota varhaiskasvatussuunnitelmaa ja toimintaa seurataan sekä todetaan toimintavuoden päättyessä kuinka meni.
Niin ja tämä eo. ei todellakaan poissulje sitä, etteikö yksittäinen virikelasta hoitava puistotäti voisi olla myös koulutukseltaan lastentarhanopettaja tms. Hieno juttuhan se on, jos niin on, mutta missään ei lastentarhaopettjan koulutusta puistotädiltä vaadita.
Ja tässähän juuri piti katsoa suuria kokonaisuuksia, vai kuinka?
Niin kyllä ainakin minä puhuin koko ajan nimenomaan virikehoidosta. Ja kuvailin pääosin tilanteita,joissa isompi lapsi viedään tarhaan pienemmän syntyessä. Ei varmasti ole ideaalitilanne, että isompi lapsi on mitään täysiä päiviä viitenä päivänä viikossa, tietenkään. Tosin tässäkin pitää ottaa perheen tilanne huomioon (jos esim. kovin sairas kuopus, muutoin paljon erityishoitoa vaativa tms.). Se on minustakin väärin, että " sysätään" hoitoon täysiksi päiviksi äidin ollessa vauvan kanssa kotona. Kuitenkin, kuten aiemmin kirjoitin, on ne muutamat tunnitkin/jotkin päivät tärkeitä tässä virikemielessä ja esim. omanikäisten leikkitovereiden suhteen. Ja samalla saa vauvakin sitä ansaitsemaansa jakamatonta huomiota. Kyllä tähän kaikkeen kuitenkin liittyy niin paljon koko kotiäitiys, joten siksi siitäkin yleisellä tasolla jotain. Ei tämä keskustelu nyt niin korkealentoista ole, etteikö siinä pysyisi kärryillä käsitteistä ja muista :-)
p0mpeli:
Itse hoidan lapseni kotona 3-vuotiaaksi, koska haluan antaa parhaan mahdollisen perustan hyvälle itsetunnolle ja vahvalle identiteetille.
*
Hyvä juttu ja ajatus, mutta tuohon vaikuttaa sata muutakin asiaa. Se, että hoidat lapsen kotona kolme vuotiaaksi ei oikeastaan MINUN MIELESTÄ kovinkaan paljoa tule vaikuttamaan lapsesi itsetuntoon ja identiteettiin. Kyllä siihen vaikuttavat ihan eri asiat; esimerkiksi se, millaisena vanhemmat/(muutkin ihmiset) hyväksyvät lapsensa ja kuinka paljon hän saa kannustusta, jne. En nyt ala tässä luettelemaan asioita, mutta minusta tuo on aika kaukaa haettu, että kotona olo vaikuttaisi lapsen itsetuntoon ja vahvaan identiteettiin.
mutta en myöskään tilittänyt jokaiselle esikoistani aamulla vastaanottaneelle, että niin tämä " virikepaikkahan" on oikealta nimeltään, " estetään äitiä tulemasta hulluksi -paikka" . Tietääkseni se ei ollut myöskään velvollisuuteni pyydellä anteeksi lapseni hoitoon viemistä tai tilittää omaa henkilökohtaista vointiani tai perheemme tilannetta. Joka oli siis " hyvä" mutta olisi voinut muuttua hyvin huonoksi. Kaiketi kahvipöydässä sitten keskusteltiin, että niin se vaan kuskaa 2-3 päivää viikossa lapsensa hoitoon, vaikka on vauvan kanssa kotona. No, onneksi eivät tulleet sitä tilittämään minulle vaan kaikki tukivat ja kannustivat kaikissa asioissa, niin vauvan hoitamisessa kuin kehuivat esikoisen hoitopäiviä. Silloin olisi ollut pohja pois siltäkin VIRIKEPAIKALTA. Mutta niin sitä vain oli tyhmä, että halusi toisenkin lapsen. Olinpa minä tyhmä, kun en tiennyt etukäteen, etten meinaa jaksaa sitä vauva-aikaa.
mutta mulla kiehahti vähän tämän kohdalla:
" En oikeasti ymmärrä miksi minun tai kenenkään muun pitäisi maksaa veroja, jotta kotiäidit voivat viedä lapsiaan yhteiskunnan tukemaan hoitoon. Ja vielä perustella sitä lapsen parhaalla."
Tässä se perimmäinen syy taas tulee. Kateus. Tässä on kuule itse kukin maksanut hyvinkin monta vuotta niitä veroja.
Kyllä muakin harmittaa, etten mä tehnyt niitä lapsia vaikka opiskeluaikana, saanut sitten suurinta tai edes yhtään kodinhoidon lisäosaa tai kuntalisää. Ja sitten laittanut lapsia hoitoon ilmaiseksi.
Nyt sitten kun on koulut käyty, töitä painettu ja luotu sellainen taloudellinen tilanne, että on varaa tehdä niitä lapsia, niin nyt joutuu maksamaan kaikesta sen kalliimman mukaan. Ja toiset käyttää niitä palveluita ihan ilmaiseksi tai paljon paljon halvemmalla.
Vaikka olenkin vähän kade, en silti huutele julkisesti enkä edes yksityisesti, että tälläinen etu pitää poistaa. Jostain syystä joku aina tarvitsee näitä yhteiskunnan palveluita. Ne syyt ei kuulu sinulle, minulle, eikä kenellekään ulkopuoliselle. Mun mielestä on tosi asiatonta, että jossain päiväkodin kahvipöydissä kommentoidaan tälläisiä asioita.
Jos ei itse tarvitse mitään virikepaikkoja tai muitakaan " kyseenalaisia palveluita" , niin eikö voisi vain olla onnellinen omasta puolestaan ja vähän osoittaa sääliä, että jollain on asiat vähän huonommin. Katsos, vaikka homma näyttäisi kuinka " virikepaikalta" , niin takana voi olla vaikka mitä syitä, joita ei perheen ulkopuolelle kerrota.
että olet kateellinen köyhänä opiskelijana saavutettavista yhteiskunnan eduista ;)?
Sellaista piti vielä sanoa tuohon viestiisi, kun otit puheeksi että virikepaikka voi oikeasti olla vain selitys hoitopaikalle, jonka todellinen syy on muualla. Mielestäni pitäisikin nyt erottaa nämä toisistaan, eli se virikepaikka, josta tässäkin ketjussa puhtaasti keskustellaan, ja äidistä tai kodin muista olosuhteista lähtevä subjektiivisen hoitopaikan käyttö. En ole nähnyt kovinkaan montaa viestiä missään aihetta koskevissa keskusteluissa tällä palstalla, joissa olisi suorasanaisesti kyseealaistettu tällaisen hoitopaikan käyttö. Päinvastoin. Moni on todennut, että on aivan eri asia, jos on jotain esim. ongelmia perheessä, tai ihan vain sekin, että äiti epäilee omaa jaksamistaan, kuin että laitetaan terve lapsi hoitoon koska " hän tarvitsee päiväkotihoitoa" .
syysnasu:
" että olet kateellinen köyhänä opiskelijana saavutettavista yhteiskunnan eduista ;)?"Kyllä olen tosissani siltä osin, että kun vertaan omaa nykyistä ja opiskeluaikaista elämääni, niin kaikinpuolin olisi ollut " järkevämpää" minun tehdä lapset siinä aikaisemmassa vaiheessa.
Ja syitä on mm se että mieheni olisi opiskelijana ollut enemmän kotona kuin maailmalla ja osallistunut lastenhoitoon paljon enemmän. En siis välttämättä olisi itkenyt kilpaa vauvani kanssa kahdestaan ja sitten lasten ollessa jo isompia olisin ehkä voinut osallistua talonrakennukseenkin paljon enemmän. Eli ihan uupumus ja masennus olisivat ensimmäiset syyt tähän.
Toisekseen taloudelliset syyt. Vaikka tulomme ovatkin paljon isommat kuin opiskeluaikoina, niin käteen jää kuitenkin samanverran tai vähemmän kuin silloin. Eipä ollut lainoja hoidettavana silloin ja jotenkin aina oli kuitenkin varaa lähteä baariin (nyt ei suoraan sanottuna ole, jos eipä sinne huvittaisi lähteäkään)
Nyt kun on syyt selvitetty, niin mietitään jutun ideaa. Vaikka minun mielestäni olisi ollut järkevää ja edullista toimia lasten suhteen aikaisemmin (=olen vähän kade), niin en siltikään ala vaatia opiskelijoiden etujen poistamista ->vrt subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistaminen ->erästä kirjoittajaa otti aivoon, että hänen verorahoillaan maksetaan virikelasten hoitopaikkoja. Tätä halusin sillä edellisellä vastauksellani tuoda julki.
Toinen lainaus:
" Sellaista piti vielä sanoa tuohon viestiisi, kun otit puheeksi että virikepaikka voi oikeasti olla vain selitys hoitopaikalle, jonka todellinen syy on muualla. Mielestäni pitäisikin nyt erottaa nämä toisistaan, eli se virikepaikka, josta tässäkin ketjussa puhtaasti keskustellaan, ja äidistä tai kodin muista olosuhteista lähtevä subjektiivisen hoitopaikan käyttö."Minusta virikepaikan syitä ei todellakaan pidä erottaa toisistaan. Koska ne syyt ei todellakaan kuulu kenellekään ulkopuoliselle, ei edes päiväkodin tädeille. Minusta se pitää vain hyväksyä, että kullakin on syynsä.
Olen itsekin sitä mieltä, että isompi lapsi voi viihtyäkin päiväkodissa, en ehkä muistanut puhua noista alle 3-vuotiaista.
Olemme itsekin rakentaneet talon, olleet osastolla vauvan ja 2-vuotiaan kanssa jne. Sikäli voin kyllä sanoa, itä on arki monen pienen lapsen kanssa kotona, ja todennut että monta kertaa olsi helpompi jos voisin viedä isommat hoitoon. Mutta minä ajajttelen, että sitä se elämä on, lapset on hankittu ja ne hoidetaan. En oikeasti ymmärrä miksi minun tai kenenkään muun pitäisi maksaa veroja, jotta kotiäidit voivat viedä lapsiaan yhteiskunnan tukemaan hoitoon. Ja vielä perustella sitä lapsen parhaalla.
Toki on erilaisia päiväkoteja ja erilaisia hoitajia. Uskon, että lähes jokainen heistä tekee parhaansa. Mutta kun kuuntelee monta päivää pientä itkevää lasta, joka ei haluaisi päästää äitiä ja pikkuveljeä kotiin niin kyllä minulla herää sääli lasta ja kiukku äitiä kohtaan. Kyllä minä voin sanoa tykkääväni hoitolapsista, pitäväni heitä sylissä, lohduttavani jne. Mutta en ole heidän äiti. kyllä suhteet omiin lapsiin ovat vielä läheisemmät.
Kahvipöytäkeskustelu oli vähän huono esimerkki, tosin monesti lapset kuulevat näitä keskusteluja, kun eivät nuku. Eli sikäli...
Mutta minä en ole poliitikko enkä tee päätöksiä päivähoito-okeuksista. Enkä myöskään voi ketään kieltää tuomasta lastaan hoitoon. Mutta en usko, että kenellekään tekisi pahaa tutustua päiväkodin arkeen kunnolla. Jotta voisi edes vähän sanoa tietävänsä mistä puhuu.