Onko synnytys oikeasti niin hirveää kipua ettei sitä kestä?

Itse olen synnyttänyt neljä kertaa alateitse, kaksi täysin luomuna. Mielestäni yksikään kerta ei ollut mitenkään sietämätön. Ainoastaan käynnistetty synnytys oli kirvelevämpi ja pelotti aiempia enemmän, mutta mielestäni asiasta on nykypäivänä tehty todellisuutta kauheampaa 

Jokainen toki kokee asiat omalla tavallaan 

Yksilöllistä. Äitini sanoi, että synnytyskipu oli pahin kipu, mitä hän oli kokenut siihen mennessä, ja hänellä oli ollut pahoja kuukautiskipujakin. Hän suositteli ottamaan kaikki mahdolliset kivunlievitykset, joten pyysin epiduraalin.

Ihan hirvee kipu.

Se voi olla voimaannuttavalla tavalla kivuliasta tai niin sietämätöntä, että ei kestä ajatusta siitä että se jatkuu enää sekuntiakaan, tai sitten jotain siltä väliltä. Joillakin onnekkailla voi käydä niinkin, että modernilla kivunlievityksellä saadaan kivut kokonaan leikattua. Se on kuitenkin aika kaukana useimpien tilanteesta.

Itse kestin supistuskipuja hyvin noin 12 tuntia, kunnes kipu oli niin kovaa että salpasi hengityksen. Sain epiduraalin, joka vaikutti aina pari tuntia kerrallaan. Oli ihanaa saada tauko kovasta kivusta.

Sitä ei voida kuitenkaan loputtoman monta kertaa lisätä. Itselläni ei vauva vieläkään ollut valmis syntymään viimeisen puudutusannoksen lakattua vaikuttamasta, ja sitten piti vain pusertaa ilman kivunlievitystä. Vauva oli väärässä asennossa, ponnistus kesti 1,5h. Repesin pahasti sinä aikana ja tunsin joka millin siitä, ja tunsin kun vauva liikkui siinä haavassa kiduttavan hitaasti.

Jokainen synnytys on erilainen. Yleensä eka kestää huomattavasti kauemmin ja on kivuliaampi kuin ne seuraavat, mutta ei aina. Joku kertoi, että maha kovettui palloksi eikä tuntunut kivuliaalta. Noin minullakin on synnytys alkanut, että ensin tuli täysin kivuttomia supistuksia ja vasta lapsiveden mentyä aloin tuntea polttavaa kipua. Periaatteessa synnytys oli siis täysin kivuton monta tuntia, mutta ei miellyttävä kuitenkaan. 

Supistusten kipu oli ärsyttävää. Se oli aaltoilevaa ja keskikohdassa pistävää. Ponnistusvaiheen kivusta pidin. Siinä oli itse osallisena, aktiivisena toimijana, ja se tuntui jopa hyvältä. Harmi kun se ponnistusvaihe oli niin lyhyt.

ohan se koetus. ilmeisesti helpottaa mitä vanhempi on ja enemmän on lapsia.

kaverin akalla kesti melkein vuorokauden. 4s lapsen kohdalla kesti vaan

2 tuntia.. onneks synnytys ei vaikuta värkin tiukkuuteen juurikaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, itselläni on joka kuukausia kipeämmät menkat mitä synnytys. Siltikään menkkoja ei lääkitä kunnolla.

Hanki hyvä ihminen jo Mirena (kierukka)!

En voi käyttää hormonaalista hoitoa ollenkaan. Vie seksihalut täysin. En luovo omasta seksuaalisuudestani sen takia, että naisten kipuja ei suostuta lääkitsemään.

Kyllä sen kestää. Ja tosiaan synnytyksiä on erilaisia.

Kun minun esikoiseni alkoi syntyä, minulla oli alavatsa kipeä aamusta alkaen. Sitä poltteli kuin olisi syönyt tulista ruokaa. Juoksin pissalla vähän väliä ja maha oli ripulilla. Oli sunnuntai ja päätin, että huomenna käyn pissakokeissa, on varmaan virtsatieinfektio. Ruokakaan ei maistunut, kun koko alavatsaa poltteli. Kun anoppi tuli käymään, hän sanoi heti, että kohta synnytät, tuo ennakoi sitä, että keho tyhjenee.

Iltapäivällä mies lähti töihin iltavuoroon, menin sadatta kertaa pissalle. Pönttöön lötköhti iso, ruskeahko limaklöntti. Siis se limatulppa irtosi. Laitoin siteen housuihin. Oli tunne, että pitää kävellä, kävely myös helpotti, ettei vatsan polte tuntunut niin pahalta. Yhtäkkiä tuli iso määrä lapsivettä, side ei paljon auttanut. Sitä oli paljon, matollekin valui.

Kutsuin mieheni pois töistä ja kun olin vähän hädissäni, tilasin itselleni kela-taksin. Kela-taksin tulo kesti. Seisoin sairaalakassi kädessä ulkona. Vatsa tuntui edelleen samalla tavalla kipeältä kuin koko aamun. Mieheni oli ehtinyt synnytysosastolle ennen minua, mutta ei päässyt sisään. Olin unohtanut kännykän kotiin ja mies tietysti hädissään, minne olen joutunut. Seisoin siis odottamassa kela-taksia. Kun pääsin sairaalaan, mitattiin, että minulla on säännölliset supistukset käynnissä. Sellainen kone antoi supistuskäyrää. Aloin tunnistaa, että se polte alavatsalla tuli samaan aikaan kuin supistus. Kätilö sanoi, että heikkoja ovat supistukset, ei niillä lapsi vielä synny tuntikausiin. Sain oksitosiinia vahvistamaan supistuksia.

Kovia kipuja minulla ei oikeastaan ollut koko aikana. Vatsa oli normaalilla tavalla kipeä ja poltteleva. Se oli arka myös supistusten välillä. Ei mitään sellaista kipua, jota ei kestäisi. Se oli niin hidas synnytys, että keho varmaan ehti tottua. Ponnistusvaiheessa olin ihan omassa kuplassa, en huomannut ympäristöä enkä mitään. Oli aamu ja synnytys oli kestänyt yli vuorokauden. En muista siitä ponnistusvaiheesta mitään. Ensimmäinen muistikuva on se vauva rinnan päällä.

Hyvä ennakkovalmentautuminen auttaa, niin ei mene paniikkiin. Kuuntelin rentoutuslevyjä kyllästymiseen asti. Sitten kun supistukset oli käynnissä, tein kuten olin harjoitellut. Hengitys ja lihasten rentoutuminen pääosassa. Jos on mahdollista päästä suihkuun tai ammeeseen, vesi helpottaa. Suihkulla voi suunnata vettä vatsalle tai selkään. Amme taas rentouttaa eri tavalla, kelluttaa. Itseäni oikein harmitti, kun olin ollut ensin suihkussa ja sitten ammeessa ja piti nousta pois, koska vauvan sydäntä seurattiin.

Jotkut kuuntelee lempimusiikkia. Minä taas halusin, että on mahdollisimman hiljaista. Sekin on makuasia. Puudutteita en ole kokeillut, mutta uskon, että niistäkin on apua. Tosin monet ystävät sanoneet, että kun puudute lakkaa toimimasta, kipu on moninkertainen, eli silloin ei varmaan oma elimistö tuota niitä kipua lievittäviä hormoneja. Ei se kyllä ehdi tuottaa silloinkaan, kun synnytys on hyvin nopea. Minulla toinen synnytys kesti noin 2 tuntia ja se oli yhtä supistusta koko synnytys. Oli asennettu balonki käynnistämään synnytystä ja puhkaistiin synnärillä lapsivesikalvot. Sen jälkeen tuli kovat supistukset, ihan yhtä mittaa 2 tuntia. Syynä noille käynnistystoimille oli vauvan laiskat liikkeet. Jos ei olisi käynnistynyt, olisi ehkä päädytty sektioon. Poika oli kyllä täysin terve, eikä se koskaan selvinnyt, miksi liikkui vähän siinä raskauden lopussa. Ehkä alkoi olla kohdussa ahdasta.

Liikunta auttoi mulla avautumisvaiheen kipuun. Kävelin pitkää käytävää kotona edestakaisin ja kun tuli supistus, pysähdyin seinään nojaamaan käsillä ja hengitin minkä siinä nyt pystyy. Sitten kävelin taas. Jumppapallon päällä myös pyörittelin lantiota supistusten välillä. Kontallani notkistelin ja pyöristelin selkää, koska se auttoi. Mun mies kysyikin, meinaatko sä jumpata sen vauvan ulos. Mähän olin tosi pitkään kotona, ainakin 6 tuntia ennen kuin ne supistukset tuli tarpeeksi tiheästi ja lähdettiin sairaalalle, jossa sitten kesti vielä toiset 6 tuntia ennen kuin sain luvan ponnistaa. Kyllä mä kävelin siellä sairaalassakin synnytyssalissa edestakaisin kilometrikaupalla.

Kipu ei kertaakaan ollut sellainen, etten olisi kestänyt. Koska mulla on suht herkkä kivun tunto, kertoisin kyllä, jos se olis ollut aivan sietämätöntä.

Ei ole, pitää tietää, mitä siinä tapahtuu, niin on helpompi kestää.

EI ole oikeasti niin hirveä. Kipua on tottakai. Synnytyskivuillakin on tarkoituksensa. Suomessa saa hyvin kivunlievitystäkin, jos siihen on aikaa ja muut vastaavat seikat. Luottakaa omaan kehoonne, älkää yrittäkö itse kontrolloida sitä, antakaa sen tehdä mihin se on luotu.

Kannattaa lukea synnytyksestä etukäteen ja perehtyä siihen. Opetella etukäteen hengittämistä, kuunnella kätilöä, kertoa omat toiveensa ja tarpeensa (esimerkiksi minulle oli tärkeää, että jos pyydetään tekemään jotain, niin kerrotaan miksi pitää tehdä. Ihan vaikka, jos lapsen hengitysäänet häviää, tai peätään lapsen puolesta, niin halusin kuulla siitä, koska se saa minut orientoitumaan ja tsemppaamaan enemmän, kuin vain se, että joku sanoo, että "odota!" "ponnista!"..

Minua kuunneltiin ja kerrotiin, kaikki meni uskomattoman hyvin. En halunnut kipulääkitystäkään, sain liikkua paljon, joka auttoi kipuihin ja lyhensi synnytystä. Happea otin, koska koin, että se auttoi parhaiten. Uskalsin mennä ilman kipulääkitystä, koska tiesin, etät minulla on normaalia korkeampi kupukynnys ja koska aiempien kipukokemusten ansiosta tien, että kehoni osaa käynnistää hyvin oman kipulääketuotannon ja saatoin luottaa siihen.

En voi sanoa muille, että tehkää samoin, mutta sen voin sanoa, että oikeasti sivistäkää itseänne miten synnytys kulkee normaalista, mitä vaiheita siinä on, miten se tarkalleen menee: tieto auttaa. Kertokaa kätilöille ja avustajallenne (vaikka lapsen isälle) mitä toivotte, mitä pelkäätte, miten tahtoisitte aisoiden hoituvan. Esim. jotkut haluaa tietää tarkkaan miksi pitää mitäkin tehdä (kuten minä), toiset taas ei, he voivat vain haluta kuulla lyhyet käskyt.

Lyhyesti sanottuna ei ole. On kivuliasta, mutta kyllä sen kestää, kun tietää lopputuloksen.

Ei mitään jakoa ilman epiduraalia tohon hommaan todellakaan. 

Voi ihana sinä joka ajattelet olleesi pitkään kotona ennen sairaalaan lähtöä/pääsyä, kun otit supistuksia vastaan kotona peräti 6 h. :') Osalla meistä tuo vaihe kestää monta vuorokautta. Kutsutaan pitkittyneeksi latenssivaiheeksi. Siitä ei oppaissa kerrota etteivät ensisynnyttäjät säikähtäisi.

Kyllä synnytys kipeää teki, todella kipeää. Ihmeellistä tuossa on että ei sitä jälkeen päin muista. Ei tavoita enää sitä tunnetta miten paljon sattui. Myös mieli vaeltelee jossain kivun mukana, muistikuvat salista on hajanaisia ja sekavia. Sairaalassa jos synnyttää niin saa kaiken avun mitä käytettävissä. Oma tukihenkilö mukana auttaa myös paljon. Ja tietenkin se että ollaan synnyttämässä, ei hoitamassa vaikka sairautta tai muussa kivuliaassa toimenpiteessä.

Minulla tuo oli aivan kivutonta. Alussa toki hengitys tahtoi olla vaikeaa mutta kun ulos pääsin, niin helpottui kovasti.

2 olen synnyttänyt ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta ei mulla kyllä ollut. Ei vaikka ekassa synnytyksessä vähän repesinkin välilihasta. Mulla ei ole kyllä mitenkään kovin alhainen kipukynnys, en ole esim. hammaslääkärissä paikkaamiseen mitään puudutuksia kaivannut. 

Mutta mulla ainakin siis ne intensiivisemmät kivut, jotka olisi varmaan olleet tuntikausia kestävänä sietämättömiä, oli suhteellisen lyhytaikaisia. Suurimman osan aikaa oli lähinnä vähän tuhdimpia kuukautiskipuja, ja sitten avautumisen loppuvaiheessa enemmän kipua, ja kovin kipu ponnistusvaiheessa, mutta silloin oli jo vahva tunne että pian tämä loppuu joten sen jaksoi. Toinen synnytys oli paljon vähemmän kivulias ja nopeampi kuin eka. Ekaa pusersin 20 tuntia, mikä jo vähän väsytti, toinen syntyi 3,5 tunnissa sairaalaan tulosta.

Tosi yksilöllistähän se on. Itsellä synnytykset 3 kpl ilman kivunlievitystä, sattui joo, mutta ei mitään mahdotonta ollut. Eka tosin kesti 30 tuntia. Turha pelätä etukäteen. Jos mahdollista olla pystyasennossa ja liikkua, se auttaa. Ponnistusasentoakin voi miettiä, selällään ei ehkä kaikkein paras kaikille, tai mulle ei ainakaan. Mulla tosin oli ilo synnyttää pienellä paikkakunnalla eikä missään aliresursoidussa tehtaassa. Kätilö oli hyvin tukena ja ilmapiiri rauhallinen.